Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Onko tuttava se, kenen kanssa ns seukataan. Kihloissa, kun kavereita ja sitten ollaan ystäviä, kun ollaan ns naimisissa eli sitoudutaan loppuelämäksi yhteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Kieltämättä näissä tiukoissa lokeroinneissa ja ystävä sitä ja kaveri tätä ja kaverit viihdyttävät meanwhile ystävä pitää hiljaiseloa kaksi vuotta haiskahtaa minustakin jonkin sortin neuroottisuus. Eihän kukaan oikeassa elämässä jatkuvasti tarkistele, että anteeksi, olemmeko me nyt kavereita vai ystäviä vai mitä me olemme ja saisiko tästä ehkä kirjallisen sopimuksen. 

Voi hyvää päivää taas! Ei mitään tarvitse tarkistella, koska jokainen huomaa muutenkin, jos ihmissuhde lähentyy tai etääntyy.

Kyllähän täällä joku kirjoitti, että sehän voi olla vain toisen näkemys, että ollaan ystäviä ja toinen ei ajatettelekaan samoin ja siksi pitää tarkistaa jne. jne. Ja että ystävän kanssa voi tehdä sitä ja kaverin kanssa tuota, ja kaverit ovat joitain viihdyttäviä menosiskoja, kun taas ystävät jotain muuta eikä ystävä voi olla samalla kaveri. 

Itse olen taas samaa mieltä sinun kanssasi siitä, että niin, eiköhän sen itsekin huomaa. Ja muutenkin, onko sillä varsinaisesti mitään merkitystä, jos minä puhun ystävästä, mutta toinen osapuoli taas kaverista. Sitten vain näemme toisemme eri tavoin ja annamme toisillemme erilaista arvoa. Minun mittapuullani aikuisiällä oikeastaan lähes kaikki ihmiset ovat vain kavereita, ihan vain siitä syystä, että ihmisiä näkee liian harvoin. Itse voin puhua "hyvästä kaverista". 

Juuri näin. Mun mielestä oleellista on vain se, ettei toinen pahastu, jos annan hänelle vähemmän arvoa kuin hän minulle. Ja oikeastaan sekin on vain tämän toisen ongelma, ei minun. Mulla on kyllä ystäviäkin kavereiden lisäksi. Kaverini vuoksi en siirtäisi kesälomani ajankohtaa, mutta Kanadassa asuvan ystäväni vuoksi voisin siirtääkin, jos hän olisi tulossa Suomeen siten, että haluaisin olla lomalla hänen saapuessaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Kieltämättä näissä tiukoissa lokeroinneissa ja ystävä sitä ja kaveri tätä ja kaverit viihdyttävät meanwhile ystävä pitää hiljaiseloa kaksi vuotta haiskahtaa minustakin jonkin sortin neuroottisuus. Eihän kukaan oikeassa elämässä jatkuvasti tarkistele, että anteeksi, olemmeko me nyt kavereita vai ystäviä vai mitä me olemme ja saisiko tästä ehkä kirjallisen sopimuksen. 

Voi hyvää päivää taas! Ei mitään tarvitse tarkistella, koska jokainen huomaa muutenkin, jos ihmissuhde lähentyy tai etääntyy.

Kyllähän täällä joku kirjoitti, että sehän voi olla vain toisen näkemys, että ollaan ystäviä ja toinen ei ajatettelekaan samoin ja siksi pitää tarkistaa jne. jne. Ja että ystävän kanssa voi tehdä sitä ja kaverin kanssa tuota, ja kaverit ovat joitain viihdyttäviä menosiskoja, kun taas ystävät jotain muuta eikä ystävä voi olla samalla kaveri. 

Itse olen taas samaa mieltä sinun kanssasi siitä, että niin, eiköhän sen itsekin huomaa. Ja muutenkin, onko sillä varsinaisesti mitään merkitystä, jos minä puhun ystävästä, mutta toinen osapuoli taas kaverista. Sitten vain näemme toisemme eri tavoin ja annamme toisillemme erilaista arvoa. Minun mittapuullani aikuisiällä oikeastaan lähes kaikki ihmiset ovat vain kavereita, ihan vain siitä syystä, että ihmisiä näkee liian harvoin. Itse voin puhua "hyvästä kaverista". 

Ohis...ei mullakaan enää aikuisena ole sellaisia ystäviä, joihin olisi jokin tunneside. Mun mielestä sellaiset kuuluvat teinivuosiin.  Kaikki tutut ovat kavereita. Tärkeitä ihmisiä ovat vain oma puoliso ja omat lapset, muut ihmiset ovat keskenään  samanarvoisia ja loppupeleissä aika merkityksettömiä. Ilman heitäkin pärjää oikein hyvin. 

Kannattaa kasvaa aikuiseksi, hankkia oma elämä ja lopettaa kavereissa roikkuminen. Ärsyttää aloittajan kaltaiset kitisijät. 

Se jolla ei ole kavereita on onnekas.

Kavereista on pelkkää harmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Onneksi sun tarvitsekaan olla mun ystäväni eikä kaverini :) Mun ystäväni tietävät, että olen ehdottoman lojaali ja luotettava heitä kohtaan. Olen käytettävissä silloin, kun he minua tarvitsevat. Tietävät, että suhtaudun heihin kuin perheenjäseniin. Olen ottanut palkattomia vapaita töistä, kun leskeksi jäänyt ystäväni syöpään sairastuttuan kaipasi läheistä ihmistä mukaansa sytostaattihoitoihin. En ole edes laskenut, kuinka monta kertaa hänen sairautensa aikana tein niin. Sinä varmaan teet samoin myös kaikkien kavereidesi kohdalla?

Hui ku sädekehäs häikäsee. Ootatko mitalia? Oliks tää sun ystävä  kehitysvammanen vai muuten vajaaälynen? Sairaaloissa ku on henkilökunta potilaita varten eikä syöpä parane yhtään paremmin vaikka sängynlaidalla istuis Sauli Niinistö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Onneksi sun tarvitsekaan olla mun ystäväni eikä kaverini :) Mun ystäväni tietävät, että olen ehdottoman lojaali ja luotettava heitä kohtaan. Olen käytettävissä silloin, kun he minua tarvitsevat. Tietävät, että suhtaudun heihin kuin perheenjäseniin. Olen ottanut palkattomia vapaita töistä, kun leskeksi jäänyt ystäväni syöpään sairastuttuan kaipasi läheistä ihmistä mukaansa sytostaattihoitoihin. En ole edes laskenut, kuinka monta kertaa hänen sairautensa aikana tein niin. Sinä varmaan teet samoin myös kaikkien kavereidesi kohdalla?

Mikä marttyyri. Hyi.

Pakko sanoa, etten tahtoisi tuota marttyyria ystäväksi lainkaan, millään nimikkeellä.

Mun elämässä ei ole mitään hajurakoa ja kahden kategorian ystäviä. Tietääkö tuon yhden kaverit varmasti, että ovat vain merkityksettömiä statisteja? Toivottavasti.

Minä en tajua tuollaista, jos oikeasti tarvittaisiin apua, en kieltäisi sitä sanoen, että haloo, olet vaan kaveri, et ystävä. Voisin ajatella niinkin, että yhteinen kokemus lähentäisi ihmisiä. Mutta tuon yhden mukaan ei, kun kerran on vaan kaveri (itse sitä luultavasti tietämättä).

Mulla on elämässä merkityksellisiä ihmisiä, ilman jakoa ykkös- ja kakkosluokkaan.

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, etten tahtoisi tuota marttyyria ystäväksi lainkaan, millään nimikkeellä.

Mun elämässä ei ole mitään hajurakoa ja kahden kategorian ystäviä. Tietääkö tuon yhden kaverit varmasti, että ovat vain merkityksettömiä statisteja? Toivottavasti.

Minä en tajua tuollaista, jos oikeasti tarvittaisiin apua, en kieltäisi sitä sanoen, että haloo, olet vaan kaveri, et ystävä. Voisin ajatella niinkin, että yhteinen kokemus lähentäisi ihmisiä. Mutta tuon yhden mukaan ei, kun kerran on vaan kaveri (itse sitä luultavasti tietämättä).

Mulla on elämässä merkityksellisiä ihmisiä, ilman jakoa ykkös- ja kakkosluokkaan.

Mullakin on elämässä merkityksellisiä ihmisiä ja niihin kuuluu vain mun mies ja lapset. Edes äitini vuoksi en ottaisi palkatonta vapaata töistä. 

Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa.

Eivät soittele, peruvat tapaamisia jne.

Sillon harvoin kun tavataan, pitäisi toimia ilmaisena terapeuttina heille.

Olisi mukava saada uusia, luotettavia ystäviä mutta mistä niitä näin aikuisiällä löytää?

Juurikin näin!!!

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, etten tahtoisi tuota marttyyria ystäväksi lainkaan, millään nimikkeellä.

Mun elämässä ei ole mitään hajurakoa ja kahden kategorian ystäviä. Tietääkö tuon yhden kaverit varmasti, että ovat vain merkityksettömiä statisteja? Toivottavasti.

Minä en tajua tuollaista, jos oikeasti tarvittaisiin apua, en kieltäisi sitä sanoen, että haloo, olet vaan kaveri, et ystävä. Voisin ajatella niinkin, että yhteinen kokemus lähentäisi ihmisiä. Mutta tuon yhden mukaan ei, kun kerran on vaan kaveri (itse sitä luultavasti tietämättä).

Mulla on elämässä merkityksellisiä ihmisiä, ilman jakoa ykkös- ja kakkosluokkaan.

Ajattelet samoin, kuin minä. Minä olen viimeksi teininä sanonut jollekkin, että oot mun paras ystävä aina ja ollaan ikuisesti yhdessä.

Sitten aikuistuin ja elämässäni on sen jälkeen ollut ihmisiä. Olen auttanut naapureita ja muita ihmisiä, rajaamatta heitä ystäviin tai kavereihin, jos he ovat apua tarvinneet.

Tämä ketju vain tuli mieleen tuossa pari viikkoa sitten, kun olen pikkuhiljaa tutustunut yhteen naiseen. Hän sanoi minulle, että ihanaa, olen löytänyt uuden ystävän. Otin takapakkia siinä vaiheessa. Ihan vain siksi, että en voi, enkä halua kenellekkään enää tässä iässä luvata mitään sitoumuksia. Minulla on perhe, mihin on sitoumukset, mutta se riittää. Ja hyvä, että otinkin, nimittäin tämä minut ystäväksi ajatellut on nyt joka päivä soittanut ja tahtonut jonnekkin ja loukkaantunut, kun olen kertonut, että en nyt jouda lähtemään sinun kanssasi sinne ja tänne, koska minulla on muuta tekemistä. Ja sitten on alkanut tenttaus, että mitä muuta minulla voi olla. Lisää takapakkia, koska en koe, että minun pitää alkaa selittämään hänelle, että mitä minulla on nyt menoja joka päivä tai jos tänään ei ole menoa illalla, niin miksi en halua nyt kotoa lähteä, vaan mieluummin lämmittelen saunaa ja odotan iltaa, että pääsen hyvää uutuuskirjaa lukemaan.

En taida siis kaivata mitään ystäviä enää tässä iässä, koska en jaksa ja halua sitoutua yhteenkään lisäihmissuhteeseen. Mutta silti voin auttaa vaikka huomenna naapurin mummoa, jos hän tulee pyytämään apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Kieltämättä näissä tiukoissa lokeroinneissa ja ystävä sitä ja kaveri tätä ja kaverit viihdyttävät meanwhile ystävä pitää hiljaiseloa kaksi vuotta haiskahtaa minustakin jonkin sortin neuroottisuus. Eihän kukaan oikeassa elämässä jatkuvasti tarkistele, että anteeksi, olemmeko me nyt kavereita vai ystäviä vai mitä me olemme ja saisiko tästä ehkä kirjallisen sopimuksen. 

Voi hyvää päivää taas! Ei mitään tarvitse tarkistella, koska jokainen huomaa muutenkin, jos ihmissuhde lähentyy tai etääntyy.

Kyllähän täällä joku kirjoitti, että sehän voi olla vain toisen näkemys, että ollaan ystäviä ja toinen ei ajatettelekaan samoin ja siksi pitää tarkistaa jne. jne. Ja että ystävän kanssa voi tehdä sitä ja kaverin kanssa tuota, ja kaverit ovat joitain viihdyttäviä menosiskoja, kun taas ystävät jotain muuta eikä ystävä voi olla samalla kaveri. 

Itse olen taas samaa mieltä sinun kanssasi siitä, että niin, eiköhän sen itsekin huomaa. Ja muutenkin, onko sillä varsinaisesti mitään merkitystä, jos minä puhun ystävästä, mutta toinen osapuoli taas kaverista. Sitten vain näemme toisemme eri tavoin ja annamme toisillemme erilaista arvoa. Minun mittapuullani aikuisiällä oikeastaan lähes kaikki ihmiset ovat vain kavereita, ihan vain siitä syystä, että ihmisiä näkee liian harvoin. Itse voin puhua "hyvästä kaverista". 

Juuri näin. Mun mielestä oleellista on vain se, ettei toinen pahastu, jos annan hänelle vähemmän arvoa kuin hän minulle. Ja oikeastaan sekin on vain tämän toisen ongelma, ei minun. Mulla on kyllä ystäviäkin kavereiden lisäksi. Kaverini vuoksi en siirtäisi kesälomani ajankohtaa, mutta Kanadassa asuvan ystäväni vuoksi voisin siirtääkin, jos hän olisi tulossa Suomeen siten, että haluaisin olla lomalla hänen saapuessaan. 

Jos mä nyt oon pysynyt kärryillä, niin etkö sä aiemmin kirjoittanut juurikin näistä ystävien ja kaverien aika tarkoista eroista?

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, etten tahtoisi tuota marttyyria ystäväksi lainkaan, millään nimikkeellä.

Mun elämässä ei ole mitään hajurakoa ja kahden kategorian ystäviä. Tietääkö tuon yhden kaverit varmasti, että ovat vain merkityksettömiä statisteja? Toivottavasti.

Minä en tajua tuollaista, jos oikeasti tarvittaisiin apua, en kieltäisi sitä sanoen, että haloo, olet vaan kaveri, et ystävä. Voisin ajatella niinkin, että yhteinen kokemus lähentäisi ihmisiä. Mutta tuon yhden mukaan ei, kun kerran on vaan kaveri (itse sitä luultavasti tietämättä).

Mulla on elämässä merkityksellisiä ihmisiä, ilman jakoa ykkös- ja kakkosluokkaan.

Tämä. Eihän sillä ole mitään merkitystä, kenelle esim. lupaa jotakin, kun se lupaus täytyy silti pitää. Vaikka olisi sitten luvannut jollekin laitapuolenkulkijalle kadulta. Nyt tästä saa käsityksen, että voi olla pikkasen paska ihminen kavereille ja tutuille, mutta ystävän kohdalla voi jo vähän kunnostautua. 

yksin  on  hyvä olla !!!  viihdyn  hyvin  ja harrastan ; )      en kaipaa  muita  sekaantumaan elämääni .  kavereista  vain harmia  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Kieltämättä näissä tiukoissa lokeroinneissa ja ystävä sitä ja kaveri tätä ja kaverit viihdyttävät meanwhile ystävä pitää hiljaiseloa kaksi vuotta haiskahtaa minustakin jonkin sortin neuroottisuus. Eihän kukaan oikeassa elämässä jatkuvasti tarkistele, että anteeksi, olemmeko me nyt kavereita vai ystäviä vai mitä me olemme ja saisiko tästä ehkä kirjallisen sopimuksen. 

Voi hyvää päivää taas! Ei mitään tarvitse tarkistella, koska jokainen huomaa muutenkin, jos ihmissuhde lähentyy tai etääntyy.

Kyllähän täällä joku kirjoitti, että sehän voi olla vain toisen näkemys, että ollaan ystäviä ja toinen ei ajatettelekaan samoin ja siksi pitää tarkistaa jne. jne. Ja että ystävän kanssa voi tehdä sitä ja kaverin kanssa tuota, ja kaverit ovat joitain viihdyttäviä menosiskoja, kun taas ystävät jotain muuta eikä ystävä voi olla samalla kaveri. 

Itse olen taas samaa mieltä sinun kanssasi siitä, että niin, eiköhän sen itsekin huomaa. Ja muutenkin, onko sillä varsinaisesti mitään merkitystä, jos minä puhun ystävästä, mutta toinen osapuoli taas kaverista. Sitten vain näemme toisemme eri tavoin ja annamme toisillemme erilaista arvoa. Minun mittapuullani aikuisiällä oikeastaan lähes kaikki ihmiset ovat vain kavereita, ihan vain siitä syystä, että ihmisiä näkee liian harvoin. Itse voin puhua "hyvästä kaverista". 

Ohis...ei mullakaan enää aikuisena ole sellaisia ystäviä, joihin olisi jokin tunneside. Mun mielestä sellaiset kuuluvat teinivuosiin.  Kaikki tutut ovat kavereita. Tärkeitä ihmisiä ovat vain oma puoliso ja omat lapset, muut ihmiset ovat keskenään  samanarvoisia ja loppupeleissä aika merkityksettömiä. Ilman heitäkin pärjää oikein hyvin. 

Minulla on. Johtuu ehkä siitä että olin pitkälle aikuisikään lapseton sinkku, joten muut ihmissuhteet muodostuivat vahvoiksi. Mulle ystävät kuuluu niihin tärkeimpiin ihmisiin miehen, lapsen ja muutaman sukulaisen (sisko, äiti, yksi serkuista ja yksi tädeistä). Kokisin ankeaksi jos lähipiirini olisi suppeampi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ja kummisuhde on joka tapauksessa lapseen, ei sen vanhempaan.

Parhaimmillaan kummi on se kuuntelija ja tuki, kun murrosiässä menee sukset ristiin vanhempien kanssa. Aikuinen, joka on vähän erillään niistä vanhemmista, ei vanhemman sydänystävä joka kalvii heti vanhemmalle jokaisen asian.

Oi voi. Vaihdetaan kummin tilalle sitten kaaso. Valitsitteko kaasonnekin sen perusteella, keillä oli  eniten rahaa sekä organisaatiokykyä vai sen perusteella, ketkä olivat teille läheisimpiä ystäviä?

Wtf ? Kummit ja kaasot? Eikö tuo ole Ihan perhe- ja parisuhdekohtaista että sellaisia yleensä edes on. Ihan ufo maailma! :D

Mulle pahinta mitä kaverina pitämäni on tehnyt on se kun lainasin tälle reissuun 1000 euroa (oli mulle tuolloin isohko summa), ja tullessaan takaisin tämä toi tuliaisia toiselle kaverille ja sanoi mulle, että "meinasin ostaa sullekin, mutta en oo koskaan pitänyt meitä niin läheisinä". Lisäksi tämän piti maksaa laina takaisin korkojen kera, mutta maksoi lopulta helvetin hitaasti, ehkä parin vuoden aikana, tasan sen 1000 euroa eikä senttiäkään enempää. Sillä oli jäänyt reissusta se tonni mutta päätti ostaa sillä heti koiranpennun. Silloin tuli mieleen, että ihmiset ovat kyllä tyhmiä ja perseestä. Ollaan vieläkin "kavereita", mutta aika vähän onneksi tekemisissä. 

Näkyy osa yrittävän korvata ystävillä puolisoa/perhettä. Ei tule onnistumaan, sellaista tunnesidettä ei vaan saa enää aikuisena.

Tuo että ollaan melodramaattisia ja hehkutetaan miten marttyyrina otetaan palkatonta ja valvotaan sairaalassa...sairaaloissa nukutaan öisin, vaikka sitten lääkkeillä.

Raha ja ihmissuhteet eivät sovi yhteen, pankit on olemassa niille jotka hoitavat raha-asiansa.

Aikuisena parisuhde on se läheisin suhde. Ei sitä kavereilla ja ystävillä pysty paikkaamaan.