Sivut

Kommentit (6495)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Et välttämättä liian rauhallisia perheellisiä vaan sellaisia perheellisiä, joilla on jo rittävästi kavereita haluamiinsa asioihin tai eivät edes kaipaa seuraa kaikkiin tekemiiinsä asioihin. Perheellisen on monesti helpompaa mennä yksin lenkille tai kuntosalille, koska silloin ei tarvitse sopia mitään tarkkaa kellonaikaa toisen ihmisen kanssa vaan voi lähteä sitten, kun se perheen kannalta parhaiten sopii. Ei siis haittaa, vaikka puoliso joutuisikin jäämään ylitöihin, koska voi lähteä sitten, kun tämä tulee kotiin. 

Lapsettoman sinkun voi olla joskus vaikea ymmärtää, että perheellisen menemisiin ja tulemisiin vaikuttavat muutkin ihmiset. Lapsia ei voi jättää keskenään kotiin, jos puoliso joutuukin jäämään ylitöihin. Tai vintage-messuille suunniteltu meno peruuntuukin siksi, että puolisolla onkin just silloin hyvän ystävänsä polttarit tai lapsella jalkapalloturnaus. Perheellinen joutuu priorisoimaan asioita. Tietenkin tilanne harmittaa myös perheellistä, mutta hän ajattelee, että messut järjestetään myös ensi vuonna ja toivoo, että pääsee käymään messuilla silloin. 

Perheellisetkin tekevät monenlaisia asioita, mutta perheen ehdoilla. Töistä tullaan yleensä suoraan kotiin ja jos arkena tehdään jotain, tehdään se siten, että se sopii perheen elämään. 

Tarkennuksena tähän kommenttiini vielä, että perheellinen ei yleensä ole halukas sopimaan työkaverinsa tai uuden tuttavuutensa  kanssa jotain viikonlopulle x, koska hän ei voi tietää, mitä muuta mahdollisesti viikonlopulle x on tulossa. Ehkä miehen kaukana asuva veli on tulossa perheineen anoppilaan ja sen vuoksi anoppi kutsuu myös perheellisen päivälliselle. Perheellinen saa kuitenkin tietää asiasta vasta muutamaa päivää ennen viikonloppua x. Ja koska miehen veljen perhettä tavataan vain harvoin, päivällinen anoppilassa menee vähemmän tärkeiden asioiden ohi. 

Sehän se olisikin kamala kohtalo, kun olisi sitoutunut jo noin 2 kk ennen viikonloppua tekemään jotakin kaverin kanssa kerrankin. Ja sitten tulisikin tieto miehen kaukana asuvan veljen vierailusta anoppilaan. 

Kaipa sitä voi sanoa, että sori, en pääse tällä kerralla, koska olen luvannut nähdä kaverin. 

No tuossa se just nähdään, miten perheetön ei ymmärrä, että perheellinen priorisoi perheensä ensimmäiselle sijalle ja työkaverin tai uuden tuttavuuden kanssa tapaamisen vasta toiselle sijalle. Ei ymmärrä, että se sukutapaaminen on sekä itselle että puolisolle ja lapsille tärkeämpi kuin työkaverin tai uuden tuttavuuden tapaaminen. Tästä syystä ei ole järkevää sopia mitään sellaisen ihmisen kanssa, joka ei hyväksy suunnitelmien muutoksia. 

No mä olen perheellinen ja kyllä ainakin haluaisin priorisoida hyvät ystävät ohitse sukulaisrapaamisten ja muiden. Liian usein vain nuo velvoitteet ohittaa oikeasti tärkeimmät ihmiset.

Juuri sovittiin ystävän kanssa että aletaan raivata kalenterista aikaa toinen toistemme tapaamiselle ja pidetään kiinni . Molemmat ollaan oltu niin kiinni arjen pyörittämisessä ja laiminlyöty tapaamiset, jotka tuottaa suurempaa iloa

Vierailija

Ystävyydestä. Ajattelen, että ystävyys kestää sen ettei nähdä jatkuvasti. Minulle riittää tapaaminen parin kuukauden välein. Pitkäaikainen ystäväni ei ollut samaa mieltä. Hän ehti aina otta yhteyttä ensin ja syyllisti siitä etten ota tarpeeksi yhteyttä. En tiedä tänäkään päivänä miten asiat oikeasti olivat hänen mielestään tuolloin, mutta minä näin tilanteen niin, että hän halusi olla kaivattu ja tarvittu. Yksipuolisesta yhteydenotosta ei minun mielestä ollut kyse, koska hänen elämä kiinnosti minua ja otin yhteyttä silloin, kun siltä tuntui. Tämä ei riittänyt ystävälleni, vaikka yritin sitä selittää. Hän kyllä tiesi etten ole sieltä menevämmästä päästä ja että tykkään viettää aikaa omineni. Silloinkin, kun minulla ei vielä perhettä ollut. Ilmeisesti vauvan saatuani, koki itsensä hylätyksi, vaikka tapaamisemme eivät harventuneet. Ystävä tai hänen elämänsä ei muuttunut minulle vähemmän tärkeämmäksi, vaikka perheen perustinkin. Hän silti tunsi niin. Minua alkoi ahdistamaan, kun aina sai miettiä, että onko nyt mennyt liian kauan aikaa yhteydenotosta. Silloin yhteydenotto muuttui hieman pakotetuksi. Pelkäsin hänen loukkaantuvan, jos joskus en jaksa tai ehdi nähdä. Olisi kiva ettei ystävä heti ajattelisi, että vika on hänessä, vaan luottaisi siihen, että toinen pysyy silti elämässä, vaikka elämäntilanne hieman muuttuu tai ei aina ehdi näkemään. Hassuinta tässä on se, että hänellä menoja oli paljon enemmän ja tapaamiset sovittiin välillä parinkin viikon päähän. Viikonlopputekemistä ei voinut ehdottaa, koska hän oli aina täyteen buukattu. Hänellä oli siis mies ja muita ystäviä. Eräs välienselvittelytilanne johti sitten ystävyyden loppumiseen. Varmaankin siksi, ettemme osanneet enää kommunikoida näistä ongelmista ja ymmärsimme toisemme luultavasti väärin. Nykyään minulla on kaveri, jonka kanssa soitellaan parin kuukauden välein tai laitellaan viestiä silloin kun siltä tuntuu. Molemmilla on harrastuksia ja perhe ym. muita menoja, niin otetaan yhteyttä silloin kun pystytään. Eikä suututa heti kun toinen ei ehdikään, koska molemmat ymmärtävät sen ettei aina voi olla saatavilla. Meni nyt ehkä vähän ohi aiheen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät kotona ilman vahtimista, mutta yöksi en heitä jätä yksin (teinejä). Kaverini taas ovat aloittaneet lapsenteon myöhemmin ja heillä on todella paljon harrastuksia (lasten). Paitsi että he eivät voi jättää lapsia kotiin keskenään, he roudaavat jälkikasvuaan pitkin maita ja mantuja jumppaamaan ja kiekkoa lätkimään. Isännät ovat ’aina’ töissä ja omissa harrastuksissaan. Mun kaverit on vielä sitä laatua, että eletään ihan vain lapsille. Kaikki tekeminen palvelee vain lasten etua. Kaverini ovat nykyään ’bestiksiä’ lastensa harrastuskavereiden vanhempien kanssa, koska se kannattaa: kuskaukset, ryhmäytyminen jne.

Omien lasteni harrastukset ovat taas sellaisia, että hoitavat ne itse. Tunnen jääneeni kuin nalli kalliolla.


Kaverisi ovat hankkineet uusia kavereita ja niin olisi sinunkin pitänyt tehdä. Olet ihanteellisessa elämäntilanteessa kaveriksi jollekin sinkulle tai lapsettomalle, koska et tarvitse enää lapsenvahtia. 

Täällä jotkut ihmiset vetoavat toistuvasti muuttuviin elämäntilanteisiin ja muuttuviin ystäviin. Mikä ystävä se sellainen oikeasti on, joka lähtee aina pois, kun elämäntilanne, toisen tai kaverin, vähän muuttuu? Ei kai ystävyys sitä tarkoita, että elämäntilanteen pitää olla samanlainen? Lapsuudenkaverit unohtukoot, koska mokomilla ei kaikilla ole lapsiakaan jne.?

Toki itsellänikin on tuttuja, jotka ovat olleet esim. työsuhteen ajan hyviä kavereita minulle siviilissäkin. Jos emme kuitenkaan enää ole juurikaan tekemisissä, niin tulkitsen sen kyllä niin, että tein tietynlaisen virhearvion ja emme koskaan oikeasti olleetkaan kovin hyviä kavereita, vaan kyseessä oli vain jokin lomaromanssin tapainen kaveruus.

Opettele ensin erottamaan käsitteet "ystävä" ja "kaveri". Ihan syystä puhutaan päiväkotikavereista, koulukavereista, työkavereista, opiskelukavereista, äitikavereista, nettikavereista  ja harrastuskavereista eikä päiväkotiystävistä, kouluystävistä,  työystävistä,  opiskeluystävistä, äitiystävistä, nettiystävistä ja  harrastusystävistä. Ystävyys on emotionaalisesti huomattavasti vahvempi ja siten myös tärkeämpi ihmissuhde kuin kaveruus. Ystävääsi pyytäisit kaasoksesi tai lapsesi kummiksi, et kaveriasi. 

Kaverit liittyvät yleensä tiettyyn elämäntilanteeseesi (opiskelu)  tai johonkin asiaan, mistä olet kiinnostunut ja mitä haluat tehdä (harrastus) . Kavereistasi saat seuraa silloin, kun ystävälläsi ei ole aikaa, rahaa tai muuten mahdollisuutta tehdä kanssasi sitä asiaa, mitä nyt haluat jonkun kanssa tehdä. Kavereidesi ansiosta sun ei tarvitse odottaa ystäviltäsi, että juuri he tekisivät kanssasi jotain tiettyä asiaa juuri silloin, kun sinä haluaisit. Et tarvitse ystävääsi seuraksesi, koska sulla on muitakin, joiden kanssa voit mennä ja tehdä. 

Ystävyyteen ei myöskään liity omistussuhdetta. Jos sulla on ollut tapana matkustella ja käydä ravintoloissa syömässä ystäväsi kanssa, mutta sitten jäätkin työttömäksi eikä sulla olekaan enää varaa, et varmaankaan odota, että ystäväsi lopettaisi matkustelun ja ravintoloissa syömisen? Hyväksyt sen, että ystäväsi jatkaa  matkusteluaan ja ravintoloissa syömistään jonkun muun kanssa. Se ei ole sulta millään tavalla pois, koska et voisi muutenkaan matkustella ja käydä ravintoloissa hänen kanssaan. Ihan sama tilanne on silloin, jos ystävän elämässä on aikakausi, jolloin hän viettää enemmän aikaansa niiden ihmisten kanssa, joiden lapset harrastavat samaa harrastusta kuin hänen omansa. Ei tämäkään ole sulta millään tavalla pois, koska et kuitenkaan olisi hänen mukanaan kuskaamassa hänen lapsiaan harrastuksiin tai seisomassa kaukalon tai kentän laidalla katsomassa hänen lapsensa treenejä tai kisoja. Voit edelleenkin käydä taidenäyttelyissä, konserteissa yms paikoissa, mutta käyt niissä jonkun muun kuin juuri tämän ystäväsi kanssa. 

Jos et kestä tai hyväksy sitä, että sinun tai ystäväsi elämässä asiat tai asioiden tärkeysjärjestykset ovat muuttuneet, ei ystävyydellänne ole mahdollisuutta jatkua. 

Olisi aika kiinnostavaa tarttua tähän syvällisemminkin, mutta kommentoidaan lyhyesti. Ensinnäkin täällä on osa puhunut ihan siitäkin, että ystävät vaihtuvat. Eivät vain kaverit. 

Toiseksi väitän, että ihmisillä on hyvin subjektiivisia näkemyksiä, mitä tarkoittaa ystävä ja mitä kaveri. Ei näihin ole mitään pilkuntarkkoja, oppikirjavastauksia. Itse puhun lähes poikkeuksetta kaverista puhekielessä, arvottamatta sillä toisen ihmisen laatua.

Kolmanneksi jos ystävyyden sisältö on matkustelu tai sisäfileen syöminen ja työttömyys rikkoo kuplan ikävästi, niin melko onttoa ystävyyttä olikin. 

Sinun selityksesi kuulosti enemmänkin siltä, että ystävät ovat henkilöitä, jotka ehkä joskus ja jouluna voivat nähdä ystävää, mutta kaverit ovat joitain seuraneitejä, jotka voivat pelastaa pulasta. Aika erikoinen näkemys.

Tottakai ystävätkin vaihtuvat. Joskus ystävyys kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Opiskeluaikainen ystävä muuttaa maapallon toiselle puolelle, tulee käymään Suomessa aluksi kerran vuodessa ja kun vanhemmista aika jättää, ei tule käymään enää lainkaan. Viimeisillä käynneillään ei enää ehdi edes tavata ystäväänsä. Molemmille tulee elämään uudet ihmiset ja ystävyys kuihtuu pois. Tai sitten se tavallisempi tilanne, jossa ystävän elämäntilanne muuttuu eikä toinen saa ystävyydestä enää sitä, mitä ystävyydeltä odottaa. Erityisesti niille, joille vastavuoroisuuden periaate on ehdoton, käy usein näin. ystävyys pistetään poikki, kun se ei enää vastaa omiin tarpeisiin. 

Olen samaa mieltä tuosta subjektiivisuudesta ja mun mielestä juuri siinä onkin ongelma, jos kaksi ihmistä käsittää termit eri tavoin. Toinen kuvittelee, että tässä ollaan nyt hyviäkin ystäviä, vaikka toinen käyttää sanaa ystävä niistäkin ihmisistä, jotka eivät ole hänen elämässään yhtä tärkeitä kuin hyvät ystävät. Tai toinen olettaa kaveri -sanan tarkoittavan samaa kuin ystävä ja koska hän on kaveri, hänen kaverinsa tietenkin pyytää hänet lapsensa kummiksi. No ei pyydä, jos tämä toinen ei pidäkään sinua ystävänään vaan ainoastaan kaverina. Jos siis joku sanoo sinua ystäväkseen, kannattaa miettiä, tarkoittaako ystävyys hänelle samaa kuin mitä se tarkoittaa sinulle. Jos tarkoittaa, asia on ok, mutta jos ei tarkoita, saatat kuvitella olevasi toiselle tärkeämpi kuin mitä todellisuudessa olet tai olet toiselle tärkeämpi kuin mitä hän on sinulle. 

Tuo kolmas kohta taas oli esitetty ihan tuolle aiemmalla kirjoittajalle. Koska nimenomaan ystävyys EI lopu siihen, että toisella on varaa johonkin ja toisella ei. Eikä sen, jolla on edelleenkin varaa, tarvitse lopettaa mieluisaa tekemistään siksi, ettei ystävä enää pystykään tekemään samaa asiaa. Siltä, joka ei muutenkaan voi tai halua tehdä jotain asiaa ystävänsä kanssa, ei ole mitenkään pois se, että ystävä tekee niitä asioita jonkun toisen kanssa. 

Lopussasi osuit puoliksi oikeaan. Mun mielestä hyvä ystävyys kestää sen, että toisella tai molemmilla on sellainen elämäntilanne, jossa ei ole kovin usein mahdollista tavata. Jos lukioaikainen ystävä lähtee muutamaksi vuodeksi ulkomaille opiskelemaan ja palaa sitten valmistuttuaan Suomeen, hyvä ystävyys kestää ne vuodet. Viestittely riittää ylläpitämään ystävyyttä ja ystävyys jatkuu kyten ennenkin toisen palattua takaisin. Hyvä ystävyys kestää sen, että vauvan äiti ei enää käykään baareissa ja muutenkin tavataan vain siten, että vauva on mukana. Hyvä ystävyys siis sopeutuu muuttuneisiin tilanteisiin. Ja todellakin pelkkään seurantarpeeseen riittää kaverit. Lenkille voi lähteä lenkkikaverinsa kanssa eikä odottaa, milloin Lontoossa opiskeleva ystävä tulisi Suomeen ja lähtisi lenkille tai milloin ystävän lapsi kasvaa niin isoksi, että ystävä lähtee lenkille. Ystävää nimenomaan ei tarvita seuraneidiksi, koska satoja asioita voi tehdä jonkun muunkin kanssa kuin juuri ystävän kanssa tai ihan vaikka yksinkin. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Et välttämättä liian rauhallisia perheellisiä vaan sellaisia perheellisiä, joilla on jo rittävästi kavereita haluamiinsa asioihin tai eivät edes kaipaa seuraa kaikkiin tekemiiinsä asioihin. Perheellisen on monesti helpompaa mennä yksin lenkille tai kuntosalille, koska silloin ei tarvitse sopia mitään tarkkaa kellonaikaa toisen ihmisen kanssa vaan voi lähteä sitten, kun se perheen kannalta parhaiten sopii. Ei siis haittaa, vaikka puoliso joutuisikin jäämään ylitöihin, koska voi lähteä sitten, kun tämä tulee kotiin. 

Lapsettoman sinkun voi olla joskus vaikea ymmärtää, että perheellisen menemisiin ja tulemisiin vaikuttavat muutkin ihmiset. Lapsia ei voi jättää keskenään kotiin, jos puoliso joutuukin jäämään ylitöihin. Tai vintage-messuille suunniteltu meno peruuntuukin siksi, että puolisolla onkin just silloin hyvän ystävänsä polttarit tai lapsella jalkapalloturnaus. Perheellinen joutuu priorisoimaan asioita. Tietenkin tilanne harmittaa myös perheellistä, mutta hän ajattelee, että messut järjestetään myös ensi vuonna ja toivoo, että pääsee käymään messuilla silloin. 

Perheellisetkin tekevät monenlaisia asioita, mutta perheen ehdoilla. Töistä tullaan yleensä suoraan kotiin ja jos arkena tehdään jotain, tehdään se siten, että se sopii perheen elämään. 

Tarkennuksena tähän kommenttiini vielä, että perheellinen ei yleensä ole halukas sopimaan työkaverinsa tai uuden tuttavuutensa  kanssa jotain viikonlopulle x, koska hän ei voi tietää, mitä muuta mahdollisesti viikonlopulle x on tulossa. Ehkä miehen kaukana asuva veli on tulossa perheineen anoppilaan ja sen vuoksi anoppi kutsuu myös perheellisen päivälliselle. Perheellinen saa kuitenkin tietää asiasta vasta muutamaa päivää ennen viikonloppua x. Ja koska miehen veljen perhettä tavataan vain harvoin, päivällinen anoppilassa menee vähemmän tärkeiden asioiden ohi. 

Sehän se olisikin kamala kohtalo, kun olisi sitoutunut jo noin 2 kk ennen viikonloppua tekemään jotakin kaverin kanssa kerrankin. Ja sitten tulisikin tieto miehen kaukana asuvan veljen vierailusta anoppilaan. 

Kaipa sitä voi sanoa, että sori, en pääse tällä kerralla, koska olen luvannut nähdä kaverin. 

No tuossa se just nähdään, miten perheetön ei ymmärrä, että perheellinen priorisoi perheensä ensimmäiselle sijalle ja työkaverin tai uuden tuttavuuden kanssa tapaamisen vasta toiselle sijalle. Ei ymmärrä, että se sukutapaaminen on sekä itselle että puolisolle ja lapsille tärkeämpi kuin työkaverin tai uuden tuttavuuden tapaaminen. Tästä syystä ei ole järkevää sopia mitään sellaisen ihmisen kanssa, joka ei hyväksy suunnitelmien muutoksia. 

No mä olen perheellinen ja kyllä ainakin haluaisin priorisoida hyvät ystävät ohitse sukulaisrapaamisten ja muiden. Liian usein vain nuo velvoitteet ohittaa oikeasti tärkeimmät ihmiset.

Juuri sovittiin ystävän kanssa että aletaan raivata kalenterista aikaa toinen toistemme tapaamiselle ja pidetään kiinni . Molemmat ollaan oltu niin kiinni arjen pyörittämisessä ja laiminlyöty tapaamiset, jotka tuottaa suurempaa iloa

Hyvä kommentti. Ja oikeastaan juuri tuota tarkoitinkin, että velvollisuudet perhettä ja lähipiiriä kohtaan menevät sen yli, mitä oikeasti haluaisi tehdä. Jos puolisollesi ja lapsillesi on tärkeää, että olet mukana jossain heidän kanssaan, on vaikea sanoa, että kuulkaas teidän tarpeenne kiinnostavat mua nyt vähemmän kuin omani, 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

Ja lisäksi mun kohdallani ystävyys ja kaveruus eroaa sillä, että kaverin kanssa yleensä tekee jotain, mikä kiinnostaa molempia. Tehdään siksi, että joskus on mukavampaa tehdä sitä toisen ihmisen kanssa kuin yksin. Esimerkiksi kesäpäivänä on kivempi lähteä töistä suoraan terassille työkaverin kanssa kuin yksin. Joskus tosin on ihan kiva käydä yksinkin. Mutta sen ihmisen, jonka kanssa lähden töistä suoraan terassille, ei tarvitse olla mun ystäväni. Ystäväni kun eivät ole edes samassa työpaikassa kuin minä, joten heidän kanssaan terassille menosta pitäisi erikseen sopia. Työkaverilta voi samana iltapäivänä töissä kysyä,käydäänkö töiden jälkeen terassilla. Ja jos työkaverille sopii, niin mennään. Tai voi olla, ettei ystävää kiinnosta lukeminen lainkaan, mutta jotain kaveria kiinnostaa ja sen vuoksi kirjamessuille pyytää seurakseen tämän kaverin eikä ystäväänsä. Koska toinen lukemisesta kiinnostunut on mielekkäämpää seuraa kirjamessuilla kuin sellainen, joka ei ole lukemisesta kiinnostunut. 

Ystävän kanssa taas tekemisellä ei ole oikeastaan merkitystä. Ystävää voi tavata, vaikka ei tehtäisi yhtään mitään. Ystäviäni tapaan heidän itsensä vuoksi enkä sen vuoksi, mitä ollaan tekemässä. Toki ystävienikin kanssa teen erilaisia asioita, mutta tapaamisen tarkoitus ei ole se tekeminen vaan ystävän kanssa oleminen. Kaverin kanssa taas tekeminen on syy, miksi ollaan juuri silloin yhdessä. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

No sulle ilmeisesti ei ole mitään väliä, kenet lastesi kummeiksi pyydät, mutta mä olen pyytänyt vain ystäviäni. 

Vierailija

Niin ja kummisuhde on joka tapauksessa lapseen, ei sen vanhempaan.

Parhaimmillaan kummi on se kuuntelija ja tuki, kun murrosiässä menee sukset ristiin vanhempien kanssa. Aikuinen, joka on vähän erillään niistä vanhemmista, ei vanhemman sydänystävä joka kalvii heti vanhemmalle jokaisen asian.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Et välttämättä liian rauhallisia perheellisiä vaan sellaisia perheellisiä, joilla on jo rittävästi kavereita haluamiinsa asioihin tai eivät edes kaipaa seuraa kaikkiin tekemiiinsä asioihin. Perheellisen on monesti helpompaa mennä yksin lenkille tai kuntosalille, koska silloin ei tarvitse sopia mitään tarkkaa kellonaikaa toisen ihmisen kanssa vaan voi lähteä sitten, kun se perheen kannalta parhaiten sopii. Ei siis haittaa, vaikka puoliso joutuisikin jäämään ylitöihin, koska voi lähteä sitten, kun tämä tulee kotiin. 

Lapsettoman sinkun voi olla joskus vaikea ymmärtää, että perheellisen menemisiin ja tulemisiin vaikuttavat muutkin ihmiset. Lapsia ei voi jättää keskenään kotiin, jos puoliso joutuukin jäämään ylitöihin. Tai vintage-messuille suunniteltu meno peruuntuukin siksi, että puolisolla onkin just silloin hyvän ystävänsä polttarit tai lapsella jalkapalloturnaus. Perheellinen joutuu priorisoimaan asioita. Tietenkin tilanne harmittaa myös perheellistä, mutta hän ajattelee, että messut järjestetään myös ensi vuonna ja toivoo, että pääsee käymään messuilla silloin. 

Perheellisetkin tekevät monenlaisia asioita, mutta perheen ehdoilla. Töistä tullaan yleensä suoraan kotiin ja jos arkena tehdään jotain, tehdään se siten, että se sopii perheen elämään. 

Tarkennuksena tähän kommenttiini vielä, että perheellinen ei yleensä ole halukas sopimaan työkaverinsa tai uuden tuttavuutensa  kanssa jotain viikonlopulle x, koska hän ei voi tietää, mitä muuta mahdollisesti viikonlopulle x on tulossa. Ehkä miehen kaukana asuva veli on tulossa perheineen anoppilaan ja sen vuoksi anoppi kutsuu myös perheellisen päivälliselle. Perheellinen saa kuitenkin tietää asiasta vasta muutamaa päivää ennen viikonloppua x. Ja koska miehen veljen perhettä tavataan vain harvoin, päivällinen anoppilassa menee vähemmän tärkeiden asioiden ohi. 

Sehän se olisikin kamala kohtalo, kun olisi sitoutunut jo noin 2 kk ennen viikonloppua tekemään jotakin kaverin kanssa kerrankin. Ja sitten tulisikin tieto miehen kaukana asuvan veljen vierailusta anoppilaan. 

Kaipa sitä voi sanoa, että sori, en pääse tällä kerralla, koska olen luvannut nähdä kaverin. 

No tuossa se just nähdään, miten perheetön ei ymmärrä, että perheellinen priorisoi perheensä ensimmäiselle sijalle ja työkaverin tai uuden tuttavuuden kanssa tapaamisen vasta toiselle sijalle. Ei ymmärrä, että se sukutapaaminen on sekä itselle että puolisolle ja lapsille tärkeämpi kuin työkaverin tai uuden tuttavuuden tapaaminen. Tästä syystä ei ole järkevää sopia mitään sellaisen ihmisen kanssa, joka ei hyväksy suunnitelmien muutoksia. 

No mä olen perheellinen ja kyllä ainakin haluaisin priorisoida hyvät ystävät ohitse sukulaisrapaamisten ja muiden. Liian usein vain nuo velvoitteet ohittaa oikeasti tärkeimmät ihmiset.

Juuri sovittiin ystävän kanssa että aletaan raivata kalenterista aikaa toinen toistemme tapaamiselle ja pidetään kiinni . Molemmat ollaan oltu niin kiinni arjen pyörittämisessä ja laiminlyöty tapaamiset, jotka tuottaa suurempaa iloa

Hyvä kommentti. Ja oikeastaan juuri tuota tarkoitinkin, että velvollisuudet perhettä ja lähipiiriä kohtaan menevät sen yli, mitä oikeasti haluaisi tehdä. Jos puolisollesi ja lapsillesi on tärkeää, että olet mukana jossain heidän kanssaan, on vaikea sanoa, että kuulkaas teidän tarpeenne kiinnostavat mua nyt vähemmän kuin omani, 

Jännä, miten eri tavoin ihmiset lukevat näitä kommentteja. Minustakin hyvä kommentti, mutta ymmärsin kylläkin asian niin, että eivät ne sukulaiset niin kiinnosta vs. hyvät ystävät. Ja että nyt on juurikin suunnitelmana alkaa suunnitella tapaamisia ja pitää niistä kiinni, VAIKKA ehkä tulisi anoppilaan kutsuja syömään huipputärkeän veljen kanssa. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Kieltämättä näissä tiukoissa lokeroinneissa ja ystävä sitä ja kaveri tätä ja kaverit viihdyttävät meanwhile ystävä pitää hiljaiseloa kaksi vuotta haiskahtaa minustakin jonkin sortin neuroottisuus. Eihän kukaan oikeassa elämässä jatkuvasti tarkistele, että anteeksi, olemmeko me nyt kavereita vai ystäviä vai mitä me olemme ja saisiko tästä ehkä kirjallisen sopimuksen. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

No sulle ilmeisesti ei ole mitään väliä, kenet lastesi kummeiksi pyydät, mutta mä olen pyytänyt vain ystäviäni. 

Sinä, sinä ja sinun ystäväsi. Minun lapseni kummi on valittu ajatellen lapsen parasta, ei itseni.

Mitä kun sinulla menee ystävän kanssa sukset ristiin? Niin, lapsi menettää kumminsa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Et välttämättä liian rauhallisia perheellisiä vaan sellaisia perheellisiä, joilla on jo rittävästi kavereita haluamiinsa asioihin tai eivät edes kaipaa seuraa kaikkiin tekemiiinsä asioihin. Perheellisen on monesti helpompaa mennä yksin lenkille tai kuntosalille, koska silloin ei tarvitse sopia mitään tarkkaa kellonaikaa toisen ihmisen kanssa vaan voi lähteä sitten, kun se perheen kannalta parhaiten sopii. Ei siis haittaa, vaikka puoliso joutuisikin jäämään ylitöihin, koska voi lähteä sitten, kun tämä tulee kotiin. 

Lapsettoman sinkun voi olla joskus vaikea ymmärtää, että perheellisen menemisiin ja tulemisiin vaikuttavat muutkin ihmiset. Lapsia ei voi jättää keskenään kotiin, jos puoliso joutuukin jäämään ylitöihin. Tai vintage-messuille suunniteltu meno peruuntuukin siksi, että puolisolla onkin just silloin hyvän ystävänsä polttarit tai lapsella jalkapalloturnaus. Perheellinen joutuu priorisoimaan asioita. Tietenkin tilanne harmittaa myös perheellistä, mutta hän ajattelee, että messut järjestetään myös ensi vuonna ja toivoo, että pääsee käymään messuilla silloin. 

Perheellisetkin tekevät monenlaisia asioita, mutta perheen ehdoilla. Töistä tullaan yleensä suoraan kotiin ja jos arkena tehdään jotain, tehdään se siten, että se sopii perheen elämään. 

Tarkennuksena tähän kommenttiini vielä, että perheellinen ei yleensä ole halukas sopimaan työkaverinsa tai uuden tuttavuutensa  kanssa jotain viikonlopulle x, koska hän ei voi tietää, mitä muuta mahdollisesti viikonlopulle x on tulossa. Ehkä miehen kaukana asuva veli on tulossa perheineen anoppilaan ja sen vuoksi anoppi kutsuu myös perheellisen päivälliselle. Perheellinen saa kuitenkin tietää asiasta vasta muutamaa päivää ennen viikonloppua x. Ja koska miehen veljen perhettä tavataan vain harvoin, päivällinen anoppilassa menee vähemmän tärkeiden asioiden ohi. 

Sehän se olisikin kamala kohtalo, kun olisi sitoutunut jo noin 2 kk ennen viikonloppua tekemään jotakin kaverin kanssa kerrankin. Ja sitten tulisikin tieto miehen kaukana asuvan veljen vierailusta anoppilaan. 

Kaipa sitä voi sanoa, että sori, en pääse tällä kerralla, koska olen luvannut nähdä kaverin. 

No tuossa se just nähdään, miten perheetön ei ymmärrä, että perheellinen priorisoi perheensä ensimmäiselle sijalle ja työkaverin tai uuden tuttavuuden kanssa tapaamisen vasta toiselle sijalle. Ei ymmärrä, että se sukutapaaminen on sekä itselle että puolisolle ja lapsille tärkeämpi kuin työkaverin tai uuden tuttavuuden tapaaminen. Tästä syystä ei ole järkevää sopia mitään sellaisen ihmisen kanssa, joka ei hyväksy suunnitelmien muutoksia. 

No mä olen perheellinen ja kyllä ainakin haluaisin priorisoida hyvät ystävät ohitse sukulaisrapaamisten ja muiden. Liian usein vain nuo velvoitteet ohittaa oikeasti tärkeimmät ihmiset.

Juuri sovittiin ystävän kanssa että aletaan raivata kalenterista aikaa toinen toistemme tapaamiselle ja pidetään kiinni . Molemmat ollaan oltu niin kiinni arjen pyörittämisessä ja laiminlyöty tapaamiset, jotka tuottaa suurempaa iloa

Hyvä kommentti. Ja oikeastaan juuri tuota tarkoitinkin, että velvollisuudet perhettä ja lähipiiriä kohtaan menevät sen yli, mitä oikeasti haluaisi tehdä. Jos puolisollesi ja lapsillesi on tärkeää, että olet mukana jossain heidän kanssaan, on vaikea sanoa, että kuulkaas teidän tarpeenne kiinnostavat mua nyt vähemmän kuin omani, 

No mun pointtini oli, että juuri niin pitää välillä tehdä. Eihän sekään ole oikein että muiden (miehen, lasten) tarpeet ohittavat aina minun tarpeeni. Eli kyllä voi välillä asettaa tapaamisen ystävän kanssa tärkeämmäksi kuin sukulaisvelvoitteet.

Vierailija

Kun EI HALUA asettaa vaativan ystävän tarpeita oman perheen edelle, eikö oikeasti tajua?

Fiksu ihminen antaisi ystävyyden viilentyä kaveruudeksi, ja sitten kun lapset ei enää ole pieniä ja aikataulu tiukka, katsotaan uudestaan tilanne.

Yksinäinen ihminen roikkuu ja syyllistää, kunnes perheellinen kyllästyy koko tyyppiin. Se siitä ihmissuhteesta, menettää ihmisen joka olisi hyvä kaveri.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Kieltämättä näissä tiukoissa lokeroinneissa ja ystävä sitä ja kaveri tätä ja kaverit viihdyttävät meanwhile ystävä pitää hiljaiseloa kaksi vuotta haiskahtaa minustakin jonkin sortin neuroottisuus. Eihän kukaan oikeassa elämässä jatkuvasti tarkistele, että anteeksi, olemmeko me nyt kavereita vai ystäviä vai mitä me olemme ja saisiko tästä ehkä kirjallisen sopimuksen. 


Voi hyvää päivää taas! Ei mitään tarvitse tarkistella, koska jokainen huomaa muutenkin, jos ihmissuhde lähentyy tai etääntyy.

Vierailija

Kyllä tuolla joku kirjoitti, että ystävästä ei voi tulla enää kaveria, ilmeisesti ainoa vaihtoehto on melodramaattinen riita ja välirikko.

Metsään mennään jo siinä, kun pitää tiukasti rajata ystävät ja kaverit toisistaan.

Kummius ei asiaan oikeastaan liity, mutta esim vakiintunut perheystävä on parempi kuin hyvin dramaattisen ja vaativan vanhemman ystävä. Luultavasti koko ystävyys ehtii katketa ennen kuin lapsi kummia oikeasti tarvitsee. Onko se kummi lasta varten, vai vanhempaa?

Vierailija

Lasten jälkeen moni ystävä on lakannut pitämästä yhteyttä. Mikäli itse otan yhteyttä ja järjestän tapaamisen, ovat he mielissään ja pahoittelevat, että eivät ole ottaneet yhteyttä. Silti eivät ota yhteyttä kunnes itse otan taas yhteyttä ja sovin tapaamisen. Kannattaako näihin ystäviin pitää yhteyttä?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuolla joku kirjoitti, että ystävästä ei voi tulla enää kaveria, ilmeisesti ainoa vaihtoehto on melodramaattinen riita ja välirikko.

Metsään mennään jo siinä, kun pitää tiukasti rajata ystävät ja kaverit toisistaan.

Kummius ei asiaan oikeastaan liity, mutta esim vakiintunut perheystävä on parempi kuin hyvin dramaattisen ja vaativan vanhemman ystävä. Luultavasti koko ystävyys ehtii katketa ennen kuin lapsi kummia oikeasti tarvitsee. Onko se kummi lasta varten, vai vanhempaa?

Ottamatta kantaa muuhun, jäin miettimään tuota lausettasi. Mietin, millainen on ihminen, jolle anoppi on yhtä läheinen kuin oma äiti. Jolle miehen sisko on yhtä läheinen kuin oma sisko. Jolle serkut ovat yhtä läheisiä kuin omat sisarukset. Jolle ystävän lapset ovat yhtä läheisiä kuin omat lapset. Jolle ystävät ovat yhtä läheisiä kuin kaverit. Ja miten he kaikkien näiden läheistensä kanssa hanskaavat homman vaikkapa 60-vuotiaina, kun läheisiä on jo monta sataa? 

Olenko mä ainoa tässä maailmankaikkeudessa, jolle ystävät ovat läheisempiä kuin kaverit? 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Niin ja kummisuhde on joka tapauksessa lapseen, ei sen vanhempaan.

Parhaimmillaan kummi on se kuuntelija ja tuki, kun murrosiässä menee sukset ristiin vanhempien kanssa. Aikuinen, joka on vähän erillään niistä vanhemmista, ei vanhemman sydänystävä joka kalvii heti vanhemmalle jokaisen asian.

Oi voi. Vaihdetaan kummin tilalle sitten kaaso. Valitsitteko kaasonnekin sen perusteella, keillä oli  eniten rahaa sekä organisaatiokykyä vai sen perusteella, ketkä olivat teille läheisimpiä ystäviä?

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla