Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

Ja lisäksi mun kohdallani ystävyys ja kaveruus eroaa sillä, että kaverin kanssa yleensä tekee jotain, mikä kiinnostaa molempia. Tehdään siksi, että joskus on mukavampaa tehdä sitä toisen ihmisen kanssa kuin yksin. Esimerkiksi kesäpäivänä on kivempi lähteä töistä suoraan terassille työkaverin kanssa kuin yksin. Joskus tosin on ihan kiva käydä yksinkin. Mutta sen ihmisen, jonka kanssa lähden töistä suoraan terassille, ei tarvitse olla mun ystäväni. Ystäväni kun eivät ole edes samassa työpaikassa kuin minä, joten heidän kanssaan terassille menosta pitäisi erikseen sopia. Työkaverilta voi samana iltapäivänä töissä kysyä,käydäänkö töiden jälkeen terassilla. Ja jos työkaverille sopii, niin mennään. Tai voi olla, ettei ystävää kiinnosta lukeminen lainkaan, mutta jotain kaveria kiinnostaa ja sen vuoksi kirjamessuille pyytää seurakseen tämän kaverin eikä ystäväänsä. Koska toinen lukemisesta kiinnostunut on mielekkäämpää seuraa kirjamessuilla kuin sellainen, joka ei ole lukemisesta kiinnostunut. 

Ystävän kanssa taas tekemisellä ei ole oikeastaan merkitystä. Ystävää voi tavata, vaikka ei tehtäisi yhtään mitään. Ystäviäni tapaan heidän itsensä vuoksi enkä sen vuoksi, mitä ollaan tekemässä. Toki ystävienikin kanssa teen erilaisia asioita, mutta tapaamisen tarkoitus ei ole se tekeminen vaan ystävän kanssa oleminen. Kaverin kanssa taas tekeminen on syy, miksi ollaan juuri silloin yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

No sulle ilmeisesti ei ole mitään väliä, kenet lastesi kummeiksi pyydät, mutta mä olen pyytänyt vain ystäviäni. 

Niin ja kummisuhde on joka tapauksessa lapseen, ei sen vanhempaan.

Parhaimmillaan kummi on se kuuntelija ja tuki, kun murrosiässä menee sukset ristiin vanhempien kanssa. Aikuinen, joka on vähän erillään niistä vanhemmista, ei vanhemman sydänystävä joka kalvii heti vanhemmalle jokaisen asian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Et välttämättä liian rauhallisia perheellisiä vaan sellaisia perheellisiä, joilla on jo rittävästi kavereita haluamiinsa asioihin tai eivät edes kaipaa seuraa kaikkiin tekemiiinsä asioihin. Perheellisen on monesti helpompaa mennä yksin lenkille tai kuntosalille, koska silloin ei tarvitse sopia mitään tarkkaa kellonaikaa toisen ihmisen kanssa vaan voi lähteä sitten, kun se perheen kannalta parhaiten sopii. Ei siis haittaa, vaikka puoliso joutuisikin jäämään ylitöihin, koska voi lähteä sitten, kun tämä tulee kotiin. 

Lapsettoman sinkun voi olla joskus vaikea ymmärtää, että perheellisen menemisiin ja tulemisiin vaikuttavat muutkin ihmiset. Lapsia ei voi jättää keskenään kotiin, jos puoliso joutuukin jäämään ylitöihin. Tai vintage-messuille suunniteltu meno peruuntuukin siksi, että puolisolla onkin just silloin hyvän ystävänsä polttarit tai lapsella jalkapalloturnaus. Perheellinen joutuu priorisoimaan asioita. Tietenkin tilanne harmittaa myös perheellistä, mutta hän ajattelee, että messut järjestetään myös ensi vuonna ja toivoo, että pääsee käymään messuilla silloin. 

Perheellisetkin tekevät monenlaisia asioita, mutta perheen ehdoilla. Töistä tullaan yleensä suoraan kotiin ja jos arkena tehdään jotain, tehdään se siten, että se sopii perheen elämään. 

Tarkennuksena tähän kommenttiini vielä, että perheellinen ei yleensä ole halukas sopimaan työkaverinsa tai uuden tuttavuutensa  kanssa jotain viikonlopulle x, koska hän ei voi tietää, mitä muuta mahdollisesti viikonlopulle x on tulossa. Ehkä miehen kaukana asuva veli on tulossa perheineen anoppilaan ja sen vuoksi anoppi kutsuu myös perheellisen päivälliselle. Perheellinen saa kuitenkin tietää asiasta vasta muutamaa päivää ennen viikonloppua x. Ja koska miehen veljen perhettä tavataan vain harvoin, päivällinen anoppilassa menee vähemmän tärkeiden asioiden ohi. 

Sehän se olisikin kamala kohtalo, kun olisi sitoutunut jo noin 2 kk ennen viikonloppua tekemään jotakin kaverin kanssa kerrankin. Ja sitten tulisikin tieto miehen kaukana asuvan veljen vierailusta anoppilaan. 

Kaipa sitä voi sanoa, että sori, en pääse tällä kerralla, koska olen luvannut nähdä kaverin. 

No tuossa se just nähdään, miten perheetön ei ymmärrä, että perheellinen priorisoi perheensä ensimmäiselle sijalle ja työkaverin tai uuden tuttavuuden kanssa tapaamisen vasta toiselle sijalle. Ei ymmärrä, että se sukutapaaminen on sekä itselle että puolisolle ja lapsille tärkeämpi kuin työkaverin tai uuden tuttavuuden tapaaminen. Tästä syystä ei ole järkevää sopia mitään sellaisen ihmisen kanssa, joka ei hyväksy suunnitelmien muutoksia. 

No mä olen perheellinen ja kyllä ainakin haluaisin priorisoida hyvät ystävät ohitse sukulaisrapaamisten ja muiden. Liian usein vain nuo velvoitteet ohittaa oikeasti tärkeimmät ihmiset.

Juuri sovittiin ystävän kanssa että aletaan raivata kalenterista aikaa toinen toistemme tapaamiselle ja pidetään kiinni . Molemmat ollaan oltu niin kiinni arjen pyörittämisessä ja laiminlyöty tapaamiset, jotka tuottaa suurempaa iloa

Hyvä kommentti. Ja oikeastaan juuri tuota tarkoitinkin, että velvollisuudet perhettä ja lähipiiriä kohtaan menevät sen yli, mitä oikeasti haluaisi tehdä. Jos puolisollesi ja lapsillesi on tärkeää, että olet mukana jossain heidän kanssaan, on vaikea sanoa, että kuulkaas teidän tarpeenne kiinnostavat mua nyt vähemmän kuin omani, 

Jännä, miten eri tavoin ihmiset lukevat näitä kommentteja. Minustakin hyvä kommentti, mutta ymmärsin kylläkin asian niin, että eivät ne sukulaiset niin kiinnosta vs. hyvät ystävät. Ja että nyt on juurikin suunnitelmana alkaa suunnitella tapaamisia ja pitää niistä kiinni, VAIKKA ehkä tulisi anoppilaan kutsuja syömään huipputärkeän veljen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Kieltämättä näissä tiukoissa lokeroinneissa ja ystävä sitä ja kaveri tätä ja kaverit viihdyttävät meanwhile ystävä pitää hiljaiseloa kaksi vuotta haiskahtaa minustakin jonkin sortin neuroottisuus. Eihän kukaan oikeassa elämässä jatkuvasti tarkistele, että anteeksi, olemmeko me nyt kavereita vai ystäviä vai mitä me olemme ja saisiko tästä ehkä kirjallisen sopimuksen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

No sulle ilmeisesti ei ole mitään väliä, kenet lastesi kummeiksi pyydät, mutta mä olen pyytänyt vain ystäviäni. 

Sinä, sinä ja sinun ystäväsi. Minun lapseni kummi on valittu ajatellen lapsen parasta, ei itseni.

Mitä kun sinulla menee ystävän kanssa sukset ristiin? Niin, lapsi menettää kumminsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Et välttämättä liian rauhallisia perheellisiä vaan sellaisia perheellisiä, joilla on jo rittävästi kavereita haluamiinsa asioihin tai eivät edes kaipaa seuraa kaikkiin tekemiiinsä asioihin. Perheellisen on monesti helpompaa mennä yksin lenkille tai kuntosalille, koska silloin ei tarvitse sopia mitään tarkkaa kellonaikaa toisen ihmisen kanssa vaan voi lähteä sitten, kun se perheen kannalta parhaiten sopii. Ei siis haittaa, vaikka puoliso joutuisikin jäämään ylitöihin, koska voi lähteä sitten, kun tämä tulee kotiin. 

Lapsettoman sinkun voi olla joskus vaikea ymmärtää, että perheellisen menemisiin ja tulemisiin vaikuttavat muutkin ihmiset. Lapsia ei voi jättää keskenään kotiin, jos puoliso joutuukin jäämään ylitöihin. Tai vintage-messuille suunniteltu meno peruuntuukin siksi, että puolisolla onkin just silloin hyvän ystävänsä polttarit tai lapsella jalkapalloturnaus. Perheellinen joutuu priorisoimaan asioita. Tietenkin tilanne harmittaa myös perheellistä, mutta hän ajattelee, että messut järjestetään myös ensi vuonna ja toivoo, että pääsee käymään messuilla silloin. 

Perheellisetkin tekevät monenlaisia asioita, mutta perheen ehdoilla. Töistä tullaan yleensä suoraan kotiin ja jos arkena tehdään jotain, tehdään se siten, että se sopii perheen elämään. 

Tarkennuksena tähän kommenttiini vielä, että perheellinen ei yleensä ole halukas sopimaan työkaverinsa tai uuden tuttavuutensa  kanssa jotain viikonlopulle x, koska hän ei voi tietää, mitä muuta mahdollisesti viikonlopulle x on tulossa. Ehkä miehen kaukana asuva veli on tulossa perheineen anoppilaan ja sen vuoksi anoppi kutsuu myös perheellisen päivälliselle. Perheellinen saa kuitenkin tietää asiasta vasta muutamaa päivää ennen viikonloppua x. Ja koska miehen veljen perhettä tavataan vain harvoin, päivällinen anoppilassa menee vähemmän tärkeiden asioiden ohi. 

Sehän se olisikin kamala kohtalo, kun olisi sitoutunut jo noin 2 kk ennen viikonloppua tekemään jotakin kaverin kanssa kerrankin. Ja sitten tulisikin tieto miehen kaukana asuvan veljen vierailusta anoppilaan. 

Kaipa sitä voi sanoa, että sori, en pääse tällä kerralla, koska olen luvannut nähdä kaverin. 

No tuossa se just nähdään, miten perheetön ei ymmärrä, että perheellinen priorisoi perheensä ensimmäiselle sijalle ja työkaverin tai uuden tuttavuuden kanssa tapaamisen vasta toiselle sijalle. Ei ymmärrä, että se sukutapaaminen on sekä itselle että puolisolle ja lapsille tärkeämpi kuin työkaverin tai uuden tuttavuuden tapaaminen. Tästä syystä ei ole järkevää sopia mitään sellaisen ihmisen kanssa, joka ei hyväksy suunnitelmien muutoksia. 

No mä olen perheellinen ja kyllä ainakin haluaisin priorisoida hyvät ystävät ohitse sukulaisrapaamisten ja muiden. Liian usein vain nuo velvoitteet ohittaa oikeasti tärkeimmät ihmiset.

Juuri sovittiin ystävän kanssa että aletaan raivata kalenterista aikaa toinen toistemme tapaamiselle ja pidetään kiinni . Molemmat ollaan oltu niin kiinni arjen pyörittämisessä ja laiminlyöty tapaamiset, jotka tuottaa suurempaa iloa

Hyvä kommentti. Ja oikeastaan juuri tuota tarkoitinkin, että velvollisuudet perhettä ja lähipiiriä kohtaan menevät sen yli, mitä oikeasti haluaisi tehdä. Jos puolisollesi ja lapsillesi on tärkeää, että olet mukana jossain heidän kanssaan, on vaikea sanoa, että kuulkaas teidän tarpeenne kiinnostavat mua nyt vähemmän kuin omani, 

No mun pointtini oli, että juuri niin pitää välillä tehdä. Eihän sekään ole oikein että muiden (miehen, lasten) tarpeet ohittavat aina minun tarpeeni. Eli kyllä voi välillä asettaa tapaamisen ystävän kanssa tärkeämmäksi kuin sukulaisvelvoitteet.

Kun EI HALUA asettaa vaativan ystävän tarpeita oman perheen edelle, eikö oikeasti tajua?

Fiksu ihminen antaisi ystävyyden viilentyä kaveruudeksi, ja sitten kun lapset ei enää ole pieniä ja aikataulu tiukka, katsotaan uudestaan tilanne.

Yksinäinen ihminen roikkuu ja syyllistää, kunnes perheellinen kyllästyy koko tyyppiin. Se siitä ihmissuhteesta, menettää ihmisen joka olisi hyvä kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Kieltämättä näissä tiukoissa lokeroinneissa ja ystävä sitä ja kaveri tätä ja kaverit viihdyttävät meanwhile ystävä pitää hiljaiseloa kaksi vuotta haiskahtaa minustakin jonkin sortin neuroottisuus. Eihän kukaan oikeassa elämässä jatkuvasti tarkistele, että anteeksi, olemmeko me nyt kavereita vai ystäviä vai mitä me olemme ja saisiko tästä ehkä kirjallisen sopimuksen. 

Voi hyvää päivää taas! Ei mitään tarvitse tarkistella, koska jokainen huomaa muutenkin, jos ihmissuhde lähentyy tai etääntyy.

Kyllä tuolla joku kirjoitti, että ystävästä ei voi tulla enää kaveria, ilmeisesti ainoa vaihtoehto on melodramaattinen riita ja välirikko.

Metsään mennään jo siinä, kun pitää tiukasti rajata ystävät ja kaverit toisistaan.

Kummius ei asiaan oikeastaan liity, mutta esim vakiintunut perheystävä on parempi kuin hyvin dramaattisen ja vaativan vanhemman ystävä. Luultavasti koko ystävyys ehtii katketa ennen kuin lapsi kummia oikeasti tarvitsee. Onko se kummi lasta varten, vai vanhempaa?

Lasten jälkeen moni ystävä on lakannut pitämästä yhteyttä. Mikäli itse otan yhteyttä ja järjestän tapaamisen, ovat he mielissään ja pahoittelevat, että eivät ole ottaneet yhteyttä. Silti eivät ota yhteyttä kunnes itse otan taas yhteyttä ja sovin tapaamisen. Kannattaako näihin ystäviin pitää yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuolla joku kirjoitti, että ystävästä ei voi tulla enää kaveria, ilmeisesti ainoa vaihtoehto on melodramaattinen riita ja välirikko.

Metsään mennään jo siinä, kun pitää tiukasti rajata ystävät ja kaverit toisistaan.

Kummius ei asiaan oikeastaan liity, mutta esim vakiintunut perheystävä on parempi kuin hyvin dramaattisen ja vaativan vanhemman ystävä. Luultavasti koko ystävyys ehtii katketa ennen kuin lapsi kummia oikeasti tarvitsee. Onko se kummi lasta varten, vai vanhempaa?

Ottamatta kantaa muuhun, jäin miettimään tuota lausettasi. Mietin, millainen on ihminen, jolle anoppi on yhtä läheinen kuin oma äiti. Jolle miehen sisko on yhtä läheinen kuin oma sisko. Jolle serkut ovat yhtä läheisiä kuin omat sisarukset. Jolle ystävän lapset ovat yhtä läheisiä kuin omat lapset. Jolle ystävät ovat yhtä läheisiä kuin kaverit. Ja miten he kaikkien näiden läheistensä kanssa hanskaavat homman vaikkapa 60-vuotiaina, kun läheisiä on jo monta sataa? 

Olenko mä ainoa tässä maailmankaikkeudessa, jolle ystävät ovat läheisempiä kuin kaverit? 

Vierailija kirjoitti:

Niin ja kummisuhde on joka tapauksessa lapseen, ei sen vanhempaan.

Parhaimmillaan kummi on se kuuntelija ja tuki, kun murrosiässä menee sukset ristiin vanhempien kanssa. Aikuinen, joka on vähän erillään niistä vanhemmista, ei vanhemman sydänystävä joka kalvii heti vanhemmalle jokaisen asian.

Oi voi. Vaihdetaan kummin tilalle sitten kaaso. Valitsitteko kaasonnekin sen perusteella, keillä oli  eniten rahaa sekä organisaatiokykyä vai sen perusteella, ketkä olivat teille läheisimpiä ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Lasten jälkeen moni ystävä on lakannut pitämästä yhteyttä. Mikäli itse otan yhteyttä ja järjestän tapaamisen, ovat he mielissään ja pahoittelevat, että eivät ole ottaneet yhteyttä. Silti eivät ota yhteyttä kunnes itse otan taas yhteyttä ja sovin tapaamisen. Kannattaako näihin ystäviin pitää yhteyttä?

Eihän tuohon voi vastata kukaan muu kuin sinä itse. Saatko näistä ihmissuhteista yhtä paljon kuin mitä ne ottavat sinulta? Jos koet, että yhteydenpito heihin vie sinulta enemmän kuin mitä saat heidän tapaamisestaan, anna olla ja hanki uusia ihmissuhteita, joilta saat mitä  haluatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Onneksi sun tarvitsekaan olla mun ystäväni eikä kaverini :) Mun ystäväni tietävät, että olen ehdottoman lojaali ja luotettava heitä kohtaan. Olen käytettävissä silloin, kun he minua tarvitsevat. Tietävät, että suhtaudun heihin kuin perheenjäseniin. Olen ottanut palkattomia vapaita töistä, kun leskeksi jäänyt ystäväni syöpään sairastuttuan kaipasi läheistä ihmistä mukaansa sytostaattihoitoihin. En ole edes laskenut, kuinka monta kertaa hänen sairautensa aikana tein niin. Sinä varmaan teet samoin myös kaikkien kavereidesi kohdalla?

Mustakin on typerää miettiä kaverin ja ystävän eroa. Ei monissa maissa edes ymmärretä että niissä olisi jotain eroa, koska kielissä ei ole tuollaista erottelua kuten suomessa. Tästä on joskus tullut puhuttua mm. vaihtareiden kanssa eri puolelta maailmaa. Kyllä se omaakin perspektiiviä avasi, enkä enää erottele ihmisiä noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen määrää, onko joku ystävä vai kaveri? Mitä sillä tarkalla erottelulla saavuttaa?

Sama ihminen voi vaihdella molemmissa rooleissa.

Jokainen tietysti itse määrittelee, pitääkö toista ihmistä ystävänään vai kaverinaan ja ihan niillä kriteereillä, miten itse haluaa. Omalla kohdallani ystävän erottaa kaverista esimerkiksi sillä, että lasteni kummeiksi olen valinnut ystäviäni, en kavereitani. Mulle sama ihminen ei voi olla sekä ystävä että kaveri samaan aikaan. Se on joko tai. Toki kaverista voi tulla ajan myötä ystävä ja ystävyys ajanmyötä hiipua pelkäksi kaveruudeksi, mutta ei voi olla samaan aikaan sekä läheinen että vähemmän läheinen ihminen. 

En tahtoisi olla ystäväsi enkä kaverisi. Kuulostat vaativalta nipottajalta.

Kummius ei asiaan liity mitenkään, kummi on suostuttuaan kummi ihan riippumatta siitä, onko ollut ystävä vai kaveri.

Ei ihme ettei kukaan jaksa, kun kaikesta pitää tehdä velvollisuutta ja pakkoa.

Kieltämättä näissä tiukoissa lokeroinneissa ja ystävä sitä ja kaveri tätä ja kaverit viihdyttävät meanwhile ystävä pitää hiljaiseloa kaksi vuotta haiskahtaa minustakin jonkin sortin neuroottisuus. Eihän kukaan oikeassa elämässä jatkuvasti tarkistele, että anteeksi, olemmeko me nyt kavereita vai ystäviä vai mitä me olemme ja saisiko tästä ehkä kirjallisen sopimuksen. 

Voi hyvää päivää taas! Ei mitään tarvitse tarkistella, koska jokainen huomaa muutenkin, jos ihmissuhde lähentyy tai etääntyy.

Kyllähän täällä joku kirjoitti, että sehän voi olla vain toisen näkemys, että ollaan ystäviä ja toinen ei ajatettelekaan samoin ja siksi pitää tarkistaa jne. jne. Ja että ystävän kanssa voi tehdä sitä ja kaverin kanssa tuota, ja kaverit ovat joitain viihdyttäviä menosiskoja, kun taas ystävät jotain muuta eikä ystävä voi olla samalla kaveri. 

Itse olen taas samaa mieltä sinun kanssasi siitä, että niin, eiköhän sen itsekin huomaa. Ja muutenkin, onko sillä varsinaisesti mitään merkitystä, jos minä puhun ystävästä, mutta toinen osapuoli taas kaverista. Sitten vain näemme toisemme eri tavoin ja annamme toisillemme erilaista arvoa. Minun mittapuullani aikuisiällä oikeastaan lähes kaikki ihmiset ovat vain kavereita, ihan vain siitä syystä, että ihmisiä näkee liian harvoin. Itse voin puhua "hyvästä kaverista". 

Vierailija kirjoitti:

Mustakin on typerää miettiä kaverin ja ystävän eroa. Ei monissa maissa edes ymmärretä että niissä olisi jotain eroa, koska kielissä ei ole tuollaista erottelua kuten suomessa. Tästä on joskus tullut puhuttua mm. vaihtareiden kanssa eri puolelta maailmaa. Kyllä se omaakin perspektiiviä avasi, enkä enää erottele ihmisiä noin.

Jostain syystä itse miellän ystävä-sanan vähän amerikkalaiseksi ja myös aika hienoksi, kirjakieliseksi sanaksi. Jossain vaiheessa sitä alettiin hokea, kaikki alkoivat olla ystäviä. Itse olen sitä sorttia, että ei nimi miestä pahenna, joten läheinenkin voi olla vain kaveri, tyyppi, ehkä jopa tuttu tmv. puheessa.