Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Eniten taitaa yksinäisiä nyppiä se, kun ystävä tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa, kuten ennen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten taitaa yksinäisiä nyppiä se, kun ystävä tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa, kuten ennen
Ja varsinkin, jos lasten myötä saavat muitakin kivoja aikuisia elämäänsä eikä senkään vuoksi ole aikaa kuten ennen. Päivisin viettävät aikaa muiden pienten lasten äitien kanssa ja iltaisin haluavat olla puolison ja lasten kanssa, viikonloppuisin tavataan isovanhempia ja sisaruksia ja lapsetkin saavat tutustua serkkuihinsa.
Kun muistelen omia nuoruuden sinkkuvuosiani, en tosiaankaan tavannut vanhempiani tai sisaruksiani kuin muutaman kerran vuodessa. Vasta, kun sain omia lapsia, alkoi tiiviimpi yhteydenpito heidän kanssaan. Ja samaan rytäkkään tuli tietenkin myös puolison vanhemmat, sisarukset sekä serkut lasteni isän puolelta. Ylläpidettävien ihmissuhteiden määrä moninkertaistui.
Vierailija kirjoitti:
Eniten taitaa yksinäisiä nyppiä se, kun ystävä tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa, kuten ennen
Aika moni perheellinen ihminen kokee myös itsensä yksinäiseksi. Kyllä, se harmittaa, jos ystävällä ei ole sinulle aikaa. Sehän on monien mielestä yksi ystävyyden peruselementeistä, että toisen seurassa vietetään aikaa.
Jotkut ihmiset käsittävät ystävyyssuhteer kuin ne olisivat intohimoisia mustasukkaisuussuhteita, joissa ystävä on tilivelvollinen ajankäytöstään ja muista ihmissuhteista.
Ehkä tämän vuoksi en aikuisiässä ole halunnutkaan solmia sydänystäväsuhteita. Liian ahdistavia ja sitovia. Minä en sitoudu kuin lapsiini ja puolisooni
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin pyörii sama levy, että muiden pitää tehdä, ja yksinäisen vaan saada.
Tuo on juuri se levy, minkä vuoksi monet yksinäiset ovat yksinäisiä. Ei haluta esim mennä vapaaehtoiseksi ystäväksi, vaikka itseltäkin puuttuu ystäviä. Miksi ei?
No koska ne yksinäiset ovat yksinäisiä syystä, enimmäkseen. Täälläkin nimitellään ja ilkeillään niille jotka yrittävät auttaa. Eihän se meitä ei-yksinäisiä haittaa, mutta tuolla käytöksellä ei varmasti yksinäinen tule yhtään vähemmän yksinäiseksi.
Kun on olemassa kurjia porukoita ja ilkeitä ihmisiä. Mutta jos AINA ja KAIKKIALLA jää ulkopuolelle, syy ei valitettavasti voi löytyä muusta kun peilistä. Ratkaisu löytyy samasta paikasta, ei mistään pakotetusta "vapaaehtoistyöstä".
"No koska ne yksinäiset ovat yksinäisiä syystä, enimmäkseen" ei perustu mihinkään tehtyyn tutkimukseen yksinäisyydestä - ei siten kuin sinä tuon tarkoitat. Toki yksinäisyydelle usein jokin syy on, mutta tarkoitat tällä mitä ilmeisimmin jotakin omaa syytä.
Sinä siis miellät, että sinä yrität auttaa, etkä suinkaan itse ilkeile täällä? Että korkeintaan ehkä sanot takaisin. Ahaa. Kannattaa ehkä lukea uudestaan omat viestit. Kannattaa myös lukea lisää kuuntelemisesta ja dialogista.
Minä olen käynyt kahdenlaiset ystäväkurssit. Ystäväksi ei kannusteta siltä pohjalta, että hei onks sulla pulaa frendeistä, lähe ystäväksi. Kuten on todettu, siinä ollaan työtehtävissä esim. vanhukselle, joka ei liiku kotoa juuri lainkaan. Tai maahanmuuttajalle, joka ei tunne kaupunkia. Erilaisiin tukitehtäviin liittyy muutenkin monesti ajatus siitä, että ei ole hyvä olla toisen kanssa liian läheinen, koska silloin voi uupua eikä ole enää toiselle tarjottavaa.
Tässä ketjussa puhutaan varmasti ensisijaisesti ihan oikeista ja tavallisista ystävistä, eikä ystävyydestä, joka perustuu esim. siihen, että järjestön toimintaan kuuluu kerran kuussa näkeminen. Järjestetty toiminta on epäilemättä varmasti joillekin hyvä juttu, ja vapaaehtoinenkin voi saada uusia kokemuksia sekä pääsee auttamaan. Mutta jos motiivina on se, että "MINÄ haluan ystäviä", niin ei kovin hyvä.
Tässä siis vastauksia sille, joka tivaa, miksei yksinäinen "kelpaa" yksinäiselle. Varmasti kelpaa, jos heillä synkkaa, mutta moni ei mene hakemaan yksinäistä tai kaksinaista vapaaehtoistoiminnasta kaveriksi. Työ työnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin pyörii sama levy, että muiden pitää tehdä, ja yksinäisen vaan saada.
Pakko myöntää, että tämä henkilö onnistuu saamaan ainakin minut erittäin kyrsiintyneeksi, mikä toki on hänen tavoitteensakin. Ei siksi, että hänen sanoistaan piittaisi, vaan siksi, että henkilöllä on erittäin v*ttumainen tapa vääristellä toistuvasti ihmisten puheita, vaikka kuinka täsmentäisi kerta toisensa jälkeen. Kun puhutaan kaikista, niin eikö vaan henkilö tule ja sano, että miksi puhutaan vaan näistä ja miksi ei yksinäisetkin. Mikään vastaus ei kelpaa eli kun koittaa selittää, että kukaan ei ole tuollaista sanonut, niin taas sama ****** tulee ja sanoo, että eipäs kun näinhän se on, että yksinäiset sitä ja tätä. Oiskohan jo syytä mennä ammattilaiselle avautumaan pakkomielteestä ja traumasta yksinäisiin liittyen? Tai oisko vaikka joku perheellisten ketju parempi, niin voisi siellä kilvan vahvistaa näitä erilaisia harhoja inhottavista, vaativista yksinäisistä.
Miksei vaan vastaa kysymykseen? Siksikö että on irl samanlainen, heittelee loukkaamistarkoituksessa mt-diagnooseja omasta päästään? Ja ihmettelee, että miksi muut eivät halua olla tekemisissä.
Tunne tietyistä ongelmista on hiipinyt oikeasti ainakin minun mieleeni. Sanotaanko vaikka niin, että kyllä jumittaja jumittajan tuntee - intressimme vain tapahtuvat aivan eri saroilla. Ja kyllä, niistä jumituksista tosiaan pääsee puhumaan ammattilaiselle ja pääseepä ehkä joskus eteenpäinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin pyörii sama levy, että muiden pitää tehdä, ja yksinäisen vaan saada.
Pakko myöntää, että tämä henkilö onnistuu saamaan ainakin minut erittäin kyrsiintyneeksi, mikä toki on hänen tavoitteensakin. Ei siksi, että hänen sanoistaan piittaisi, vaan siksi, että henkilöllä on erittäin v*ttumainen tapa vääristellä toistuvasti ihmisten puheita, vaikka kuinka täsmentäisi kerta toisensa jälkeen. Kun puhutaan kaikista, niin eikö vaan henkilö tule ja sano, että miksi puhutaan vaan näistä ja miksi ei yksinäisetkin. Mikään vastaus ei kelpaa eli kun koittaa selittää, että kukaan ei ole tuollaista sanonut, niin taas sama ****** tulee ja sanoo, että eipäs kun näinhän se on, että yksinäiset sitä ja tätä. Oiskohan jo syytä mennä ammattilaiselle avautumaan pakkomielteestä ja traumasta yksinäisiin liittyen? Tai oisko vaikka joku perheellisten ketju parempi, niin voisi siellä kilvan vahvistaa näitä erilaisia harhoja inhottavista, vaativista yksinäisistä.
Miksei vaan vastaa kysymykseen? Siksikö että on irl samanlainen, heittelee loukkaamistarkoituksessa mt-diagnooseja omasta päästään? Ja ihmettelee, että miksi muut eivät halua olla tekemisissä.
Tunne tietyistä ongelmista on hiipinyt oikeasti ainakin minun mieleeni. Sanotaanko vaikka niin, että kyllä jumittaja jumittajan tuntee - intressimme vain tapahtuvat aivan eri saroilla. Ja kyllä, niistä jumituksista tosiaan pääsee puhumaan ammattilaiselle ja pääseepä ehkä joskus eteenpäinkin.
Sinun ilkeilysi täällä kykenee jättämään huomiotta ainoastaan lukutaidoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten taitaa yksinäisiä nyppiä se, kun ystävä tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa, kuten ennen
Aika moni perheellinen ihminen kokee myös itsensä yksinäiseksi. Kyllä, se harmittaa, jos ystävällä ei ole sinulle aikaa. Sehän on monien mielestä yksi ystävyyden peruselementeistä, että toisen seurassa vietetään aikaa.
Siksi ei kannatakaan nk laittaa kaikkia munia samaan koriin. Kun on useampia ystäviä ja kavereita ja ehkä lisäksi vielä tuttavia, ei tunne itseään yksinäiseksi, vaikka juuri jollekin tietylle ystävälle tai kaverille ei nyt sovi. Jollekin toiselle kun voi sopiakin. Mun mielestä ystävyys edellyttää myös tilan antamista toiselle ja yhdessä ollaan silloin, kun se sopii molemmille eikä kummankaan tarvitse perua tai muuttaa omia suunnitelmiaan sen vuoksi, että toinen haluaakin tehdä jotain yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten taitaa yksinäisiä nyppiä se, kun ystävä tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa, kuten ennen
Aika moni perheellinen ihminen kokee myös itsensä yksinäiseksi. Kyllä, se harmittaa, jos ystävällä ei ole sinulle aikaa. Sehän on monien mielestä yksi ystävyyden peruselementeistä, että toisen seurassa vietetään aikaa.
Siksi ei kannatakaan nk laittaa kaikkia munia samaan koriin. Kun on useampia ystäviä ja kavereita ja ehkä lisäksi vielä tuttavia, ei tunne itseään yksinäiseksi, vaikka juuri jollekin tietylle ystävälle tai kaverille ei nyt sovi. Jollekin toiselle kun voi sopiakin. Mun mielestä ystävyys edellyttää myös tilan antamista toiselle ja yhdessä ollaan silloin, kun se sopii molemmille eikä kummankaan tarvitse perua tai muuttaa omia suunnitelmiaan sen vuoksi, että toinen haluaakin tehdä jotain yhdessä.
Entä jos kaipaa juuri tätä tiettyä ystävää, kun häntä ei ole kuukausiin tavannut? Saako ystävyyssuhteessa kaivata toisen seuraa, jos ei hetkeen olla oltu tekemisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Ikävä kyllä aika harvalla työssäkäyvällä perheellisellä, jolla on muitakin ystäviä ja kavereita kuin tämä yksi, on aikaa ja energiaa tavata tätä yhtä joka viikko. Sinkkuna ehtii tavata ainakin seitsemää ystävää jokaista kerran viikossa, mutta ei enää perheellisenä. Normaalisti ystävät sopeutuvat siihen, että toisen elämäntilanne on muuttunut ja tapaamisten väheneminen on ihan ok. Tutustutaan itsekin uusiin ihmisiin eikä harventuneet tapaamiset haittaa kumpaakaan. Kun lapset kasvavat sen verran, että voivat jäädä tunniksi pariksi yksin kotiin, tapaamisia voi jälleen lisätä, jos toisenkin elämäntilanne sen sallii. Jos ei salli, toinen ymmärtää sanomattakin, että jatketaan harvemmin tapaamisia. Joskus tietenkin käy niin, että matkan varrella löytyy uusia ystäviä ja sen vuoksi vanha ystävyys vähitellen hiipuu, mutta sekin on ihan normaalia eikä mun mielestä tarvitse sitäkään normaalijärkisille erikseen selittää.
En ymmärtänyt tätä. Edellä kirjoitettiin, että olisi hyvä, jos toinen avaisi asioita toiselle ja puhuttaisiin toiveista ym. ja yritettäisiin yhdessä ystävinä muutosta parempaan eikä heitettäisi noin vaan hanskoja naulaan. Samaa mieltä olen.
Tämä kuitenkin kumottiin seuraavassa viestissä sillä, että aika harvalla perheellisellä ja työssäkäyvällä on aikaa ja energiaa tavata jotakuta joka viikko. Siis miten nämä kaksi asiaa liittyivät toisiinsa? Mistä tuo jokaviikkoinen tapaaminen tuli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin pyörii sama levy, että muiden pitää tehdä, ja yksinäisen vaan saada.
Pakko myöntää, että tämä henkilö onnistuu saamaan ainakin minut erittäin kyrsiintyneeksi, mikä toki on hänen tavoitteensakin. Ei siksi, että hänen sanoistaan piittaisi, vaan siksi, että henkilöllä on erittäin v*ttumainen tapa vääristellä toistuvasti ihmisten puheita, vaikka kuinka täsmentäisi kerta toisensa jälkeen. Kun puhutaan kaikista, niin eikö vaan henkilö tule ja sano, että miksi puhutaan vaan näistä ja miksi ei yksinäisetkin. Mikään vastaus ei kelpaa eli kun koittaa selittää, että kukaan ei ole tuollaista sanonut, niin taas sama ****** tulee ja sanoo, että eipäs kun näinhän se on, että yksinäiset sitä ja tätä. Oiskohan jo syytä mennä ammattilaiselle avautumaan pakkomielteestä ja traumasta yksinäisiin liittyen? Tai oisko vaikka joku perheellisten ketju parempi, niin voisi siellä kilvan vahvistaa näitä erilaisia harhoja inhottavista, vaativista yksinäisistä.
Miksei vaan vastaa kysymykseen? Siksikö että on irl samanlainen, heittelee loukkaamistarkoituksessa mt-diagnooseja omasta päästään? Ja ihmettelee, että miksi muut eivät halua olla tekemisissä.
Tunne tietyistä ongelmista on hiipinyt oikeasti ainakin minun mieleeni. Sanotaanko vaikka niin, että kyllä jumittaja jumittajan tuntee - intressimme vain tapahtuvat aivan eri saroilla. Ja kyllä, niistä jumituksista tosiaan pääsee puhumaan ammattilaiselle ja pääseepä ehkä joskus eteenpäinkin.
Sinun ilkeilysi täällä kykenee jättämään huomiotta ainoastaan lukutaidoton.
Tämä tietysti varmaan pätee asiaan kuin asiaan, että ilman lukutaitoa on paha lukea.
Varmaan melko turhaa heittäytyä sinun uhriksi, sillä niin makaa kuin petaa. Jossain vaiheessa vain ihmisille saattaa tosiaan tulla ihan oikeasti tunne, ettei ole kyse enää ihan normaalista toiminnasta. Joten kyse ei ole mistään "kiäh, pääsinpä sanomaan" -ilkeilystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin pyörii sama levy, että muiden pitää tehdä, ja yksinäisen vaan saada.
Pakko myöntää, että tämä henkilö onnistuu saamaan ainakin minut erittäin kyrsiintyneeksi, mikä toki on hänen tavoitteensakin. Ei siksi, että hänen sanoistaan piittaisi, vaan siksi, että henkilöllä on erittäin v*ttumainen tapa vääristellä toistuvasti ihmisten puheita, vaikka kuinka täsmentäisi kerta toisensa jälkeen. Kun puhutaan kaikista, niin eikö vaan henkilö tule ja sano, että miksi puhutaan vaan näistä ja miksi ei yksinäisetkin. Mikään vastaus ei kelpaa eli kun koittaa selittää, että kukaan ei ole tuollaista sanonut, niin taas sama ****** tulee ja sanoo, että eipäs kun näinhän se on, että yksinäiset sitä ja tätä. Oiskohan jo syytä mennä ammattilaiselle avautumaan pakkomielteestä ja traumasta yksinäisiin liittyen? Tai oisko vaikka joku perheellisten ketju parempi, niin voisi siellä kilvan vahvistaa näitä erilaisia harhoja inhottavista, vaativista yksinäisistä.
Miksei vaan vastaa kysymykseen? Siksikö että on irl samanlainen, heittelee loukkaamistarkoituksessa mt-diagnooseja omasta päästään? Ja ihmettelee, että miksi muut eivät halua olla tekemisissä.
Tunne tietyistä ongelmista on hiipinyt oikeasti ainakin minun mieleeni. Sanotaanko vaikka niin, että kyllä jumittaja jumittajan tuntee - intressimme vain tapahtuvat aivan eri saroilla. Ja kyllä, niistä jumituksista tosiaan pääsee puhumaan ammattilaiselle ja pääseepä ehkä joskus eteenpäinkin.
Sinun ilkeilysi täällä kykenee jättämään huomiotta ainoastaan lukutaidoton.
Tämä tietysti varmaan pätee asiaan kuin asiaan, että ilman lukutaitoa on paha lukea.
Varmaan melko turhaa heittäytyä sinun uhriksi, sillä niin makaa kuin petaa. Jossain vaiheessa vain ihmisille saattaa tosiaan tulla ihan oikeasti tunne, ettei ole kyse enää ihan normaalista toiminnasta. Joten kyse ei ole mistään "kiäh, pääsinpä sanomaan" -ilkeilystä.
Avaudu nyt toki kunnolla traumoistasi, kun olet näin pitkään jaksanut jauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Siihen sisältyy se, että ongelmista puhutaan ääneen eikä ihmistä vain yhtäkkiä hylätä ihmettelemään miksi toinen oikein katosi.
Yritä nyt vaan kestää se, että ystävyyttä ei voi pakottaa. Ellei halua jatkaa ei halua, ei siinä ole mitään perusteluvelvollisuutta.
Ikävää, että sinä olet ihmisenä noin keskenkasvuinen etkä halua kehittyä mihinkään suuntaan.
En halua "kehittyä" kynnysmatoksi joka jatkaa sellaista ystävyyttä jota ei halua jatkaa.
Ja enhän minä tiedä, mitä hän on asiasta ajatellut, voi hyvin olla että entinen ystävä on kokenut ihan samoin, ettei ole jäljellä mitään todellista yhteistä enää. Ei sellaista asiaa mikään keskustelu korjaa, tuossa keskustelu vaan loukkaisi. En halua loukata, vaikka emme enää olekaan ystäviä.
Tässä menee kaksi asiaa sekaisin. Jotenkin nähdään, että jos sanoo asian asiallisesti, niin sitten se asia ei edes tapahdu ja ehkä ei pääsekään koko ystävyydestä eroon. No eihän se niin mene. Voihan sitä päänsä pitää, mutta ilmoittaa vain, miksi näin toimii.
Kuvitteleeko joku oikeasti, että toista ei epätietoisuus riivi? Jos todella haluaa ajatella toisen tunteita. Meitä on monia, jotka todella jäisivät miettimään, että mitäs tässä kävi, mikä veisi valtavasti aikaa, energiaa ja työkykyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin pyörii sama levy, että muiden pitää tehdä, ja yksinäisen vaan saada.
Pakko myöntää, että tämä henkilö onnistuu saamaan ainakin minut erittäin kyrsiintyneeksi, mikä toki on hänen tavoitteensakin. Ei siksi, että hänen sanoistaan piittaisi, vaan siksi, että henkilöllä on erittäin v*ttumainen tapa vääristellä toistuvasti ihmisten puheita, vaikka kuinka täsmentäisi kerta toisensa jälkeen. Kun puhutaan kaikista, niin eikö vaan henkilö tule ja sano, että miksi puhutaan vaan näistä ja miksi ei yksinäisetkin. Mikään vastaus ei kelpaa eli kun koittaa selittää, että kukaan ei ole tuollaista sanonut, niin taas sama ****** tulee ja sanoo, että eipäs kun näinhän se on, että yksinäiset sitä ja tätä. Oiskohan jo syytä mennä ammattilaiselle avautumaan pakkomielteestä ja traumasta yksinäisiin liittyen? Tai oisko vaikka joku perheellisten ketju parempi, niin voisi siellä kilvan vahvistaa näitä erilaisia harhoja inhottavista, vaativista yksinäisistä.
Miksei vaan vastaa kysymykseen? Siksikö että on irl samanlainen, heittelee loukkaamistarkoituksessa mt-diagnooseja omasta päästään? Ja ihmettelee, että miksi muut eivät halua olla tekemisissä.
Tunne tietyistä ongelmista on hiipinyt oikeasti ainakin minun mieleeni. Sanotaanko vaikka niin, että kyllä jumittaja jumittajan tuntee - intressimme vain tapahtuvat aivan eri saroilla. Ja kyllä, niistä jumituksista tosiaan pääsee puhumaan ammattilaiselle ja pääseepä ehkä joskus eteenpäinkin.
Sinun ilkeilysi täällä kykenee jättämään huomiotta ainoastaan lukutaidoton.
Tämä tietysti varmaan pätee asiaan kuin asiaan, että ilman lukutaitoa on paha lukea.
Varmaan melko turhaa heittäytyä sinun uhriksi, sillä niin makaa kuin petaa. Jossain vaiheessa vain ihmisille saattaa tosiaan tulla ihan oikeasti tunne, ettei ole kyse enää ihan normaalista toiminnasta. Joten kyse ei ole mistään "kiäh, pääsinpä sanomaan" -ilkeilystä.
Avaudu nyt toki kunnolla traumoistasi, kun olet näin pitkään jaksanut jauhaa.
Mihinköhän traumoihin viittaat?
Pitäisiköhän minunkin käyttää täällä tämä paljon käytetty "täällä on muitakin kuin yksi kirjoittaja".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin pyörii sama levy, että muiden pitää tehdä, ja yksinäisen vaan saada.
Pakko myöntää, että tämä henkilö onnistuu saamaan ainakin minut erittäin kyrsiintyneeksi, mikä toki on hänen tavoitteensakin. Ei siksi, että hänen sanoistaan piittaisi, vaan siksi, että henkilöllä on erittäin v*ttumainen tapa vääristellä toistuvasti ihmisten puheita, vaikka kuinka täsmentäisi kerta toisensa jälkeen. Kun puhutaan kaikista, niin eikö vaan henkilö tule ja sano, että miksi puhutaan vaan näistä ja miksi ei yksinäisetkin. Mikään vastaus ei kelpaa eli kun koittaa selittää, että kukaan ei ole tuollaista sanonut, niin taas sama ****** tulee ja sanoo, että eipäs kun näinhän se on, että yksinäiset sitä ja tätä. Oiskohan jo syytä mennä ammattilaiselle avautumaan pakkomielteestä ja traumasta yksinäisiin liittyen? Tai oisko vaikka joku perheellisten ketju parempi, niin voisi siellä kilvan vahvistaa näitä erilaisia harhoja inhottavista, vaativista yksinäisistä.
Miksei vaan vastaa kysymykseen? Siksikö että on irl samanlainen, heittelee loukkaamistarkoituksessa mt-diagnooseja omasta päästään? Ja ihmettelee, että miksi muut eivät halua olla tekemisissä.
Tunne tietyistä ongelmista on hiipinyt oikeasti ainakin minun mieleeni. Sanotaanko vaikka niin, että kyllä jumittaja jumittajan tuntee - intressimme vain tapahtuvat aivan eri saroilla. Ja kyllä, niistä jumituksista tosiaan pääsee puhumaan ammattilaiselle ja pääseepä ehkä joskus eteenpäinkin.
Sinun ilkeilysi täällä kykenee jättämään huomiotta ainoastaan lukutaidoton.
Tämä tietysti varmaan pätee asiaan kuin asiaan, että ilman lukutaitoa on paha lukea.
Varmaan melko turhaa heittäytyä sinun uhriksi, sillä niin makaa kuin petaa. Jossain vaiheessa vain ihmisille saattaa tosiaan tulla ihan oikeasti tunne, ettei ole kyse enää ihan normaalista toiminnasta. Joten kyse ei ole mistään "kiäh, pääsinpä sanomaan" -ilkeilystä.
Avaudu nyt toki kunnolla traumoistasi, kun olet näin pitkään jaksanut jauhaa.
Mihinköhän traumoihin viittaat?
Pitäisiköhän minunkin käyttää täällä tämä paljon käytetty "täällä on muitakin kuin yksi kirjoittaja".
Etkös sinä ole käyttänyt sitä jo moneen otteeseen ja heti sen jälkeen taas jatkanut yksinäisten entiseen malliin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin pyörii sama levy, että muiden pitää tehdä, ja yksinäisen vaan saada.
Pakko myöntää, että tämä henkilö onnistuu saamaan ainakin minut erittäin kyrsiintyneeksi, mikä toki on hänen tavoitteensakin. Ei siksi, että hänen sanoistaan piittaisi, vaan siksi, että henkilöllä on erittäin v*ttumainen tapa vääristellä toistuvasti ihmisten puheita, vaikka kuinka täsmentäisi kerta toisensa jälkeen. Kun puhutaan kaikista, niin eikö vaan henkilö tule ja sano, että miksi puhutaan vaan näistä ja miksi ei yksinäisetkin. Mikään vastaus ei kelpaa eli kun koittaa selittää, että kukaan ei ole tuollaista sanonut, niin taas sama ****** tulee ja sanoo, että eipäs kun näinhän se on, että yksinäiset sitä ja tätä. Oiskohan jo syytä mennä ammattilaiselle avautumaan pakkomielteestä ja traumasta yksinäisiin liittyen? Tai oisko vaikka joku perheellisten ketju parempi, niin voisi siellä kilvan vahvistaa näitä erilaisia harhoja inhottavista, vaativista yksinäisistä.
Miksei vaan vastaa kysymykseen? Siksikö että on irl samanlainen, heittelee loukkaamistarkoituksessa mt-diagnooseja omasta päästään? Ja ihmettelee, että miksi muut eivät halua olla tekemisissä.
Tunne tietyistä ongelmista on hiipinyt oikeasti ainakin minun mieleeni. Sanotaanko vaikka niin, että kyllä jumittaja jumittajan tuntee - intressimme vain tapahtuvat aivan eri saroilla. Ja kyllä, niistä jumituksista tosiaan pääsee puhumaan ammattilaiselle ja pääseepä ehkä joskus eteenpäinkin.
Sinun ilkeilysi täällä kykenee jättämään huomiotta ainoastaan lukutaidoton.
Tämä tietysti varmaan pätee asiaan kuin asiaan, että ilman lukutaitoa on paha lukea.
Varmaan melko turhaa heittäytyä sinun uhriksi, sillä niin makaa kuin petaa. Jossain vaiheessa vain ihmisille saattaa tosiaan tulla ihan oikeasti tunne, ettei ole kyse enää ihan normaalista toiminnasta. Joten kyse ei ole mistään "kiäh, pääsinpä sanomaan" -ilkeilystä.
Avaudu nyt toki kunnolla traumoistasi, kun olet näin pitkään jaksanut jauhaa.
Mihinköhän traumoihin viittaat?
Pitäisiköhän minunkin käyttää täällä tämä paljon käytetty "täällä on muitakin kuin yksi kirjoittaja".
Etkös sinä ole käyttänyt sitä jo moneen otteeseen ja heti sen jälkeen taas jatkanut yksinäisten entiseen malliin?
Jatkanut siis mollaamistasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten taitaa yksinäisiä nyppiä se, kun ystävä tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa, kuten ennen
Aika moni perheellinen ihminen kokee myös itsensä yksinäiseksi. Kyllä, se harmittaa, jos ystävällä ei ole sinulle aikaa. Sehän on monien mielestä yksi ystävyyden peruselementeistä, että toisen seurassa vietetään aikaa.
Siksi ei kannatakaan nk laittaa kaikkia munia samaan koriin. Kun on useampia ystäviä ja kavereita ja ehkä lisäksi vielä tuttavia, ei tunne itseään yksinäiseksi, vaikka juuri jollekin tietylle ystävälle tai kaverille ei nyt sovi. Jollekin toiselle kun voi sopiakin. Mun mielestä ystävyys edellyttää myös tilan antamista toiselle ja yhdessä ollaan silloin, kun se sopii molemmille eikä kummankaan tarvitse perua tai muuttaa omia suunnitelmiaan sen vuoksi, että toinen haluaakin tehdä jotain yhdessä.
Entä jos kaipaa juuri tätä tiettyä ystävää, kun häntä ei ole kuukausiin tavannut? Saako ystävyyssuhteessa kaivata toisen seuraa, jos ei hetkeen olla oltu tekemisissä?
Tottakai saa kaivata. Mä kaipaan aika ajoin edelleenkin ystävääni, joka kuoli jo 30 vuotta sitten. Ei kaipaamisessa ole mitään väärää. Jos ei ole pitkään aikaan ollut yhteyksissä, voi laittaa vaikka tekstarin tai laittaa mesessä tai whatsappissa viestiä ja kysyä, mitä kuuluu. Sun kaipauksesi on kuitenkin oma tunteesi ja jos ystäväsi on kiireinen - tai vaikka sairaana - ei hänen tehtävänsä ole muuttaa omia aikataulujaan tai suunnitelmiaan sun kaipauksesi lievittämiseksi.
Mä en ole tavannut parasta ystävääni kohta kahteen vuoteen. Hän on mulle sellainen "sielunsisko", jota moni yksinäinen tuntuu kaipaavan elämäänsä. Asutaan naapurikaupungeissa eli matkakaan ei ole pitkä ja julkinen liikenne toimii. Syy tapaamattomuuteen on mun sairauteni. Viimeisen vuoden aikana olen ollut jo kahdessa isossa leikkauksessa. En toistaiseksi pääse kotoa juurikaan pois tai ainoastaan lyhyen matkan päähän. Bussilla matkustaminen ei onnistu multa lainkaan. Kaipaan tätä ystävääni ja kaipaan yhteisiä hetkiä, mutta maltan odottaa. Todennäköisesti jo ensi kesänä pystyn taas liikkumaan bussillakin. Ystäväni tapaa muita ystäviään ja kavereitaan, mutta en mä ole hänelle siitä mustasukkainen.
Mulla ramppaa perhettä ja läheisiä täällä kotona ihan niin usein kuin vain haluan ja jaksan ottaa vastaan. Paikallisessa baarissa käy naapurustossa asuvia tutuiksi tulleita ihmisiä, joiden kanssa voin rupatella silloin, kun vointi on sen verran hyvä, että jaksan kävellä baariin asti ja istua hetken aikaa siellä. Jotkut jopa tarjoutuvat saattamaan mut takaisin kotiin, koska kävelyni kyynärsauvojenkin kanssa on vielä huonoa. Lisäksi mulla on tietysti Facebook Messengereineen. Pidän sitä kautta yhteyttä ihmisiin, joita en voi nyt toistaiseksi tavata irl.
Nyt olen ollut kohta 2 kk neljän seinän sisällä. En silti koe itseäni yksinäiseksi. Mulla vain on nyt sellainen elämäntilanne, ettei ulkona liikkuminen ole mahdollista. Parin viikon sisällä pääsen ehkä piipahtamaan paikallisessa. Ystävänikään ei koe itseään yksnäiseksi, koska hänellä on elämässään muitakin ihmisiä kuin minä. Olisi aika ikävää, jos minä olisin hänen ainoa ihmissuhteensa. Tai ehkä olisin monen palstalaisen mielestä vain huono ystävä, kun menin 10 vuotta sitten sairastumaan hitaasti etenevään sairauteen. Reilu vuosi sitten tämä ystäväni sai saman diagnoosin ja minussa hän näkee oman tulevaisuutensa. Tämä on lähentänyt meitä entisestään, vaikka emme olekaan tavanneet kertaakaan hänen diagnoosinsa jälkeen.
Ystäväänsä - kuolluttakin - voi kaivata, mutta jos on muitakin ystäviä ja kavereita, toisen muuttunut elämäntilanne ei johdakaan toisen yksinäisyyteen. Tätä aiemmalla kirjoituksellani tarkoitin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten taitaa yksinäisiä nyppiä se, kun ystävä tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa, kuten ennen
Aika moni perheellinen ihminen kokee myös itsensä yksinäiseksi. Kyllä, se harmittaa, jos ystävällä ei ole sinulle aikaa. Sehän on monien mielestä yksi ystävyyden peruselementeistä, että toisen seurassa vietetään aikaa.
Siksi ei kannatakaan nk laittaa kaikkia munia samaan koriin. Kun on useampia ystäviä ja kavereita ja ehkä lisäksi vielä tuttavia, ei tunne itseään yksinäiseksi, vaikka juuri jollekin tietylle ystävälle tai kaverille ei nyt sovi. Jollekin toiselle kun voi sopiakin. Mun mielestä ystävyys edellyttää myös tilan antamista toiselle ja yhdessä ollaan silloin, kun se sopii molemmille eikä kummankaan tarvitse perua tai muuttaa omia suunnitelmiaan sen vuoksi, että toinen haluaakin tehdä jotain yhdessä.
Entä jos kaipaa juuri tätä tiettyä ystävää, kun häntä ei ole kuukausiin tavannut? Saako ystävyyssuhteessa kaivata toisen seuraa, jos ei hetkeen olla oltu tekemisissä?
Tottakai saa kaivata. Mä kaipaan aika ajoin edelleenkin ystävääni, joka kuoli jo 30 vuotta sitten. Ei kaipaamisessa ole mitään väärää. Jos ei ole pitkään aikaan ollut yhteyksissä, voi laittaa vaikka tekstarin tai laittaa mesessä tai whatsappissa viestiä ja kysyä, mitä kuuluu. Sun kaipauksesi on kuitenkin oma tunteesi ja jos ystäväsi on kiireinen - tai vaikka sairaana - ei hänen tehtävänsä ole muuttaa omia aikataulujaan tai suunnitelmiaan sun kaipauksesi lievittämiseksi.
Mä en ole tavannut parasta ystävääni kohta kahteen vuoteen. Hän on mulle sellainen "sielunsisko", jota moni yksinäinen tuntuu kaipaavan elämäänsä. Asutaan naapurikaupungeissa eli matkakaan ei ole pitkä ja julkinen liikenne toimii. Syy tapaamattomuuteen on mun sairauteni. Viimeisen vuoden aikana olen ollut jo kahdessa isossa leikkauksessa. En toistaiseksi pääse kotoa juurikaan pois tai ainoastaan lyhyen matkan päähän. Bussilla matkustaminen ei onnistu multa lainkaan. Kaipaan tätä ystävääni ja kaipaan yhteisiä hetkiä, mutta maltan odottaa. Todennäköisesti jo ensi kesänä pystyn taas liikkumaan bussillakin. Ystäväni tapaa muita ystäviään ja kavereitaan, mutta en mä ole hänelle siitä mustasukkainen.
Mulla ramppaa perhettä ja läheisiä täällä kotona ihan niin usein kuin vain haluan ja jaksan ottaa vastaan. Paikallisessa baarissa käy naapurustossa asuvia tutuiksi tulleita ihmisiä, joiden kanssa voin rupatella silloin, kun vointi on sen verran hyvä, että jaksan kävellä baariin asti ja istua hetken aikaa siellä. Jotkut jopa tarjoutuvat saattamaan mut takaisin kotiin, koska kävelyni kyynärsauvojenkin kanssa on vielä huonoa. Lisäksi mulla on tietysti Facebook Messengereineen. Pidän sitä kautta yhteyttä ihmisiin, joita en voi nyt toistaiseksi tavata irl.
Nyt olen ollut kohta 2 kk neljän seinän sisällä. En silti koe itseäni yksinäiseksi. Mulla vain on nyt sellainen elämäntilanne, ettei ulkona liikkuminen ole mahdollista. Parin viikon sisällä pääsen ehkä piipahtamaan paikallisessa. Ystävänikään ei koe itseään yksnäiseksi, koska hänellä on elämässään muitakin ihmisiä kuin minä. Olisi aika ikävää, jos minä olisin hänen ainoa ihmissuhteensa. Tai ehkä olisin monen palstalaisen mielestä vain huono ystävä, kun menin 10 vuotta sitten sairastumaan hitaasti etenevään sairauteen. Reilu vuosi sitten tämä ystäväni sai saman diagnoosin ja minussa hän näkee oman tulevaisuutensa. Tämä on lähentänyt meitä entisestään, vaikka emme olekaan tavanneet kertaakaan hänen diagnoosinsa jälkeen.
Ystäväänsä - kuolluttakin - voi kaivata, mutta jos on muitakin ystäviä ja kavereita, toisen muuttunut elämäntilanne ei johdakaan toisen yksinäisyyteen. Tätä aiemmalla kirjoituksellani tarkoitin.
Tutkimusten mukaan suomalaisilla on nykyään keskimäärin kolme ystävää. Moni tuntee itsensä yksinäiseksi, jos ystävät ovat jatkuvasti todella kiireisen oloisia ja tapaamisten välillä menee aikaa vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Ikävä kyllä aika harvalla työssäkäyvällä perheellisellä, jolla on muitakin ystäviä ja kavereita kuin tämä yksi, on aikaa ja energiaa tavata tätä yhtä joka viikko. Sinkkuna ehtii tavata ainakin seitsemää ystävää jokaista kerran viikossa, mutta ei enää perheellisenä. Normaalisti ystävät sopeutuvat siihen, että toisen elämäntilanne on muuttunut ja tapaamisten väheneminen on ihan ok. Tutustutaan itsekin uusiin ihmisiin eikä harventuneet tapaamiset haittaa kumpaakaan. Kun lapset kasvavat sen verran, että voivat jäädä tunniksi pariksi yksin kotiin, tapaamisia voi jälleen lisätä, jos toisenkin elämäntilanne sen sallii. Jos ei salli, toinen ymmärtää sanomattakin, että jatketaan harvemmin tapaamisia. Joskus tietenkin käy niin, että matkan varrella löytyy uusia ystäviä ja sen vuoksi vanha ystävyys vähitellen hiipuu, mutta sekin on ihan normaalia eikä mun mielestä tarvitse sitäkään normaalijärkisille erikseen selittää.
Ääneen lausumattomat odotukset puolin ja toisin ovat yleensä se asia, mikä saa monet ihmissuhteet päättymään. Mitä haittaa siitä on, että odotuksista puhutaan ääneen eikä odoteta, että toinen automaattisesti ymmärtää jotakin ilman, että siitä puhuttaisiin ikinä mitään? Jokainen elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että ihmiset puhuisivat keskenään siitä miten he asioita kokevat. Se lisää ymmärrystä toisten tilanteita kohtaan. Ei siinä ole millään tavalla kyse siitä, että pitäisi toista jotenkin vähä-älyisenä.
Mä kyllä pitäisin ainakin jollain tasolla sosiaalisesti vähä-älyisenä, jos sinkkukaveri alkaisi esittämään viikottaisia tapaamisodotuksiaan ystävälleen, jolla on työssäkäyvä puoliso ja pieni vauva. Tai äitikahvilassa tutustuneista toinen alkaisi esittää odotuksia arkipäivien päiväkahveista kaverille, joka juuri palasi työelämään. Tai pitkäaikainen ystävyys, jossa molempien lapset ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, toinen päättää tehdä vielä iltatähden eikä toinen ymmärtäisi, että toinen palasi takaisin pikkulapsiperhearkeen ja hänen elämänsä on nyt taas sellaista eikä lähes aikuisten lasten äidin elämää kuten itsellä on.
Mulla on ollut tuon viimeisimmän esimerkkini mukainen pitkä ystävyys, mutta ei mun ystäväni tarvinnut selitellä mulle, että hänellä ei olekaan enää samalla tavalla aikaa kuin mulla yhden täysi-ikäisen ja yhden teinin äitinä oli. En mä mikään pässi ole vaan tajusin kyllä heti,kun hän kertoi raskausuutisensa, että hänen elämänsä muuttuu ja ihan eri suuntaan kuin omani. Hän alkoi taas kaivata seuraa arkipäiviinsä päiväsaikaan ja mä taas olin silloin töissä. Ja vastaavasti minä pystyin jättämään nuorison keskenään kotiin, matkustelin ja tein kaikenlaista, mitä sinkkuna on mukava tehdä. Enkä mä esittänyt ystävälleni odotuksia, että hänen pitäisi jättää vauva miehensä kanssa kotiin ja lähteä mun kanssani pidennetylle viikonlopulle Berliiniin. Kumpikin meistä ymmärsi ihan sanomattakin, että vaikka elettiin noin 15 vuotta samanlaisessa elämäntilanteessa ja elämämme muuttuivat koko ajan samaan tahtiin samaan suuntaan, yks kaks toisen elämäntilanne palasikin takaisin alkuun ja toisen ei.
Eli sinä pidät ihmistä vähä-älyisenä, jos hän ei tiedä millaista sinun elämäsi käytännössä tällä hetkellä on ilman, että puhut siitä hänelle mitään? Vähä-älyisiä ihmisiä riittääkin tuolla sinun tarkastelutavallasi tässä maailmassa sitten paljon. Sinä olet ainoa ihminen joka elää juuri tuota elämää. Kukaan muu ei voi tarkalleen tietää miltä se tuntuu ja mitä siihen kaipaat. Se ei ole loukkaus, se on puhdas tosiasia. Ainoastaan ääneen lausutut sanat auttavat ihmisiä tavoittamaan toisen kokemuksen.
Mä olen kiitollinen omista ystävistäni, koska mun ei tarvitse perustella heille, miksi en ehdi tai jaksa nyt jotain asiaa. Eikä heidänkään tarvitse perustella mulle. Joskus en jaksa ihan vain siksi, että lähipiirissäni olevilla ihmisillä on vaikeaa ja koitan olla heidän tukenaan. Mulla ei ole tapana kertoa muiden ihmisten asioita kolmansille osapuolille, joten jo senkin vuoksi mun ystävieni ei tarvitse tietää, miten jollain toisella ystävälläni tai läheiselläni menee eli miksi mun aikani ja voimani meneekin nyt jonkun toisen ongelmien kanssa. Hyvässä ystävyydessä ei tarvita selityksiä eikä varsinkaan sellaisia selityksiä, jotka koskisivat jotain muita ihmisiä kuin näitä kahta ystävystä. Hyvässä ystävyydessä toisen ei tarvitse olla koko ajan kartalla, millaista toisen elämä juuri sillä hetkellä on. Hyvässä ystävyydessä voi luottaa toiseen ja siihen, että tämä sanoo, ettei ehdi tai jaksa nyt. Ei tarvita selitystä, miksi ei ehdi tai jaksa. Jos ystävä on vaikkapa juuri perustanut yrityksen ja keronut ystävälleen perustaneensa sen, normaalijärkisille on yleensä aika selvää, ettei ystävällä ole vähään aikaan kauheasti vapaa-aikaa. Jos ystävä on vielä perheellinen, toinen kyllä tajuaa sanomattakin, että vähäinen vapaa-aika kuluu ensisijaisesti perheen kanssa ja vain, jos jotain aikarippeitä jää jäljelle ja silloin ei ole ihan uuvuksissa, voi ehtiä pitää yhteyttä ystävään.
Voi olla, että mun ajattelullani vähä-älyisiä riittää tässä maailmassa, mutta en tarvitse ystävikseni sellaisia, jotka eivät osaa käyttää ollenkaan omia aivojaan. Tai sellaisia, jotka eivät usko, että en ehdi tai jaksa ilman, että selitän heille, miksi en. Sellaisen ihmisen, joka haluaa selitykset kaikista asioista, pitää hankkia ystäväkseen sellainen, joka mielellään selittelee. Sellaisen ihmisen, joka haluaa olla 24/7 selvillä, mitä ystävän elämässä tapahtuu, pitää hankkia ystäväkseen sellainen ihminen, joka haluaa 24/7 kertoa ystävälleen omasta elämästään. Sellaisen, joka haluaa kuulla kaikki ystävänsä puolison, vanhempien, sisarusten, lasten, ystävien ja kavereidenkin asiat, kannattaa hankkia ystäväkseen sellainen, joka mielellään puhuu muiden asioista kolmansille osapuolille. Ystävystymisessä vaikeinta onkin löytää sellainen ihminen, joka haluaa samoja asoita. Jos ystäväsi on lojaali ja luotettava ihmissuhteissaan, niin vaikka kertoisit hänelle, että odotat hänen kertovan puolisonsa, vanhempiensa, lastensa, ystäviensä ja kavereidensa asioista sinulle, törmäät seinään. Jos sulle ei riitä vastaukseksi, että nyt ei ehdi tai jaksa, etsi sellainen ystävä, jota kiinnostaa lörpötellä muidenkin asioita kuin omiaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos joku lörpöttelee sulle muiden asioita, hän myös satavarmasti lörpöttelee muille sun asioitasi.
Jännittävä teksti, jossa ihan hyviä pointteja. Silti samanaikaisesti tässä on jokin sellainen yksityisyyttä ylettömästi korostava asenne, joka kuulostaa tylyltä ja jopa vihamieliseltä. Kuulostaa aika periaatteelliselta touhulta, vähän sellaiselta, että "ystävät olkoot ystäviä, mutta älkää tulko multa kyselemään mitään, ei kuulu teille". En oikein ymmärrä edes, miksi jonkin asian selittäminen on itseltäni noin kovasti pois, että vie ihan ärsyyntymisen rajoille. Eikö samalla rahalla olisi ihan rauhassa vain selittänyt asian? Kuulosti siltä, että jos kysyisi sinulta, että minkäs alan yritys sinulla on, niin voisi saada sinut siitäkin nenilleen ja saisi olla varuillaan, että mikä nyt mahtaa olla taas liian tyhmä kysymys.
Olen mielestäni aika luotettava, enkä tunnista tuota kuvailemaasi ongelmaa. Voihan aina sanoa, että nyt täytyy auttaa äitiä tai täytyy auttaa toista kaveria, eikä kuvailla toisten vaikeuksia sen tarkemmin.
Sinulla on mielenkiintoinen käsitys tästä asiasta. Ovatko sinun ainoat vaihtoehtosi mielestäsi siis että joko katoat yhtäkkiä sanomatta sanaakaan tai tarkoituksella loukkaat toista niin pahasti kuin ikinä osaat? Taidat olla jotenkin sosiaalisesti rajoittunut. Olet varmasti oikeassa, tuskin entinen ystäväsi sinun seuraasi kaipaa.