Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Ikävä kyllä aika harvalla työssäkäyvällä perheellisellä, jolla on muitakin ystäviä ja kavereita kuin tämä yksi, on aikaa ja energiaa tavata tätä yhtä joka viikko. Sinkkuna ehtii tavata ainakin seitsemää ystävää jokaista kerran viikossa, mutta ei enää perheellisenä. Normaalisti ystävät sopeutuvat siihen, että toisen elämäntilanne on muuttunut ja tapaamisten väheneminen on ihan ok. Tutustutaan itsekin uusiin ihmisiin eikä harventuneet tapaamiset haittaa kumpaakaan. Kun lapset kasvavat sen verran, että voivat jäädä tunniksi pariksi yksin kotiin, tapaamisia voi jälleen lisätä, jos toisenkin elämäntilanne sen sallii. Jos ei salli, toinen ymmärtää sanomattakin, että jatketaan harvemmin tapaamisia. Joskus tietenkin käy niin, että matkan varrella löytyy uusia ystäviä ja sen vuoksi vanha ystävyys vähitellen hiipuu, mutta sekin on ihan normaalia eikä mun mielestä tarvitse sitäkään normaalijärkisille erikseen selittää.
Ääneen lausumattomat odotukset puolin ja toisin ovat yleensä se asia, mikä saa monet ihmissuhteet päättymään. Mitä haittaa siitä on, että odotuksista puhutaan ääneen eikä odoteta, että toinen automaattisesti ymmärtää jotakin ilman, että siitä puhuttaisiin ikinä mitään? Jokainen elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että ihmiset puhuisivat keskenään siitä miten he asioita kokevat. Se lisää ymmärrystä toisten tilanteita kohtaan. Ei siinä ole millään tavalla kyse siitä, että pitäisi toista jotenkin vähä-älyisenä.
Mä kyllä pitäisin ainakin jollain tasolla sosiaalisesti vähä-älyisenä, jos sinkkukaveri alkaisi esittämään viikottaisia tapaamisodotuksiaan ystävälleen, jolla on työssäkäyvä puoliso ja pieni vauva. Tai äitikahvilassa tutustuneista toinen alkaisi esittää odotuksia arkipäivien päiväkahveista kaverille, joka juuri palasi työelämään. Tai pitkäaikainen ystävyys, jossa molempien lapset ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, toinen päättää tehdä vielä iltatähden eikä toinen ymmärtäisi, että toinen palasi takaisin pikkulapsiperhearkeen ja hänen elämänsä on nyt taas sellaista eikä lähes aikuisten lasten äidin elämää kuten itsellä on.
Mulla on ollut tuon viimeisimmän esimerkkini mukainen pitkä ystävyys, mutta ei mun ystäväni tarvinnut selitellä mulle, että hänellä ei olekaan enää samalla tavalla aikaa kuin mulla yhden täysi-ikäisen ja yhden teinin äitinä oli. En mä mikään pässi ole vaan tajusin kyllä heti,kun hän kertoi raskausuutisensa, että hänen elämänsä muuttuu ja ihan eri suuntaan kuin omani. Hän alkoi taas kaivata seuraa arkipäiviinsä päiväsaikaan ja mä taas olin silloin töissä. Ja vastaavasti minä pystyin jättämään nuorison keskenään kotiin, matkustelin ja tein kaikenlaista, mitä sinkkuna on mukava tehdä. Enkä mä esittänyt ystävälleni odotuksia, että hänen pitäisi jättää vauva miehensä kanssa kotiin ja lähteä mun kanssani pidennetylle viikonlopulle Berliiniin. Kumpikin meistä ymmärsi ihan sanomattakin, että vaikka elettiin noin 15 vuotta samanlaisessa elämäntilanteessa ja elämämme muuttuivat koko ajan samaan tahtiin samaan suuntaan, yks kaks toisen elämäntilanne palasikin takaisin alkuun ja toisen ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Ikävä kyllä aika harvalla työssäkäyvällä perheellisellä, jolla on muitakin ystäviä ja kavereita kuin tämä yksi, on aikaa ja energiaa tavata tätä yhtä joka viikko. Sinkkuna ehtii tavata ainakin seitsemää ystävää jokaista kerran viikossa, mutta ei enää perheellisenä. Normaalisti ystävät sopeutuvat siihen, että toisen elämäntilanne on muuttunut ja tapaamisten väheneminen on ihan ok. Tutustutaan itsekin uusiin ihmisiin eikä harventuneet tapaamiset haittaa kumpaakaan. Kun lapset kasvavat sen verran, että voivat jäädä tunniksi pariksi yksin kotiin, tapaamisia voi jälleen lisätä, jos toisenkin elämäntilanne sen sallii. Jos ei salli, toinen ymmärtää sanomattakin, että jatketaan harvemmin tapaamisia. Joskus tietenkin käy niin, että matkan varrella löytyy uusia ystäviä ja sen vuoksi vanha ystävyys vähitellen hiipuu, mutta sekin on ihan normaalia eikä mun mielestä tarvitse sitäkään normaalijärkisille erikseen selittää.
Ääneen lausumattomat odotukset puolin ja toisin ovat yleensä se asia, mikä saa monet ihmissuhteet päättymään. Mitä haittaa siitä on, että odotuksista puhutaan ääneen eikä odoteta, että toinen automaattisesti ymmärtää jotakin ilman, että siitä puhuttaisiin ikinä mitään? Jokainen elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että ihmiset puhuisivat keskenään siitä miten he asioita kokevat. Se lisää ymmärrystä toisten tilanteita kohtaan. Ei siinä ole millään tavalla kyse siitä, että pitäisi toista jotenkin vähä-älyisenä.
Mä kyllä pitäisin ainakin jollain tasolla sosiaalisesti vähä-älyisenä, jos sinkkukaveri alkaisi esittämään viikottaisia tapaamisodotuksiaan ystävälleen, jolla on työssäkäyvä puoliso ja pieni vauva. Tai äitikahvilassa tutustuneista toinen alkaisi esittää odotuksia arkipäivien päiväkahveista kaverille, joka juuri palasi työelämään. Tai pitkäaikainen ystävyys, jossa molempien lapset ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, toinen päättää tehdä vielä iltatähden eikä toinen ymmärtäisi, että toinen palasi takaisin pikkulapsiperhearkeen ja hänen elämänsä on nyt taas sellaista eikä lähes aikuisten lasten äidin elämää kuten itsellä on.
Mulla on ollut tuon viimeisimmän esimerkkini mukainen pitkä ystävyys, mutta ei mun ystäväni tarvinnut selitellä mulle, että hänellä ei olekaan enää samalla tavalla aikaa kuin mulla yhden täysi-ikäisen ja yhden teinin äitinä oli. En mä mikään pässi ole vaan tajusin kyllä heti,kun hän kertoi raskausuutisensa, että hänen elämänsä muuttuu ja ihan eri suuntaan kuin omani. Hän alkoi taas kaivata seuraa arkipäiviinsä päiväsaikaan ja mä taas olin silloin töissä. Ja vastaavasti minä pystyin jättämään nuorison keskenään kotiin, matkustelin ja tein kaikenlaista, mitä sinkkuna on mukava tehdä. Enkä mä esittänyt ystävälleni odotuksia, että hänen pitäisi jättää vauva miehensä kanssa kotiin ja lähteä mun kanssani pidennetylle viikonlopulle Berliiniin. Kumpikin meistä ymmärsi ihan sanomattakin, että vaikka elettiin noin 15 vuotta samanlaisessa elämäntilanteessa ja elämämme muuttuivat koko ajan samaan tahtiin samaan suuntaan, yks kaks toisen elämäntilanne palasikin takaisin alkuun ja toisen ei.
Eli sinä pidät ihmistä vähä-älyisenä, jos hän ei tiedä millaista sinun elämäsi käytännössä tällä hetkellä on ilman, että puhut siitä hänelle mitään? Vähä-älyisiä ihmisiä riittääkin tuolla sinun tarkastelutavallasi tässä maailmassa sitten paljon. Sinä olet ainoa ihminen joka elää juuri tuota elämää. Kukaan muu ei voi tarkalleen tietää miltä se tuntuu ja mitä siihen kaipaat. Se ei ole loukkaus, se on puhdas tosiasia. Ainoastaan ääneen lausutut sanat auttavat ihmisiä tavoittamaan toisen kokemuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Siihen sisältyy se, että ongelmista puhutaan ääneen eikä ihmistä vain yhtäkkiä hylätä ihmettelemään miksi toinen oikein katosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Siihen sisältyy se, että ongelmista puhutaan ääneen eikä ihmistä vain yhtäkkiä hylätä ihmettelemään miksi toinen oikein katosi.
Yritä nyt vaan kestää se, että ystävyyttä ei voi pakottaa. Ellei halua jatkaa ei halua, ei siinä ole mitään perusteluvelvollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Siihen sisältyy se, että ongelmista puhutaan ääneen eikä ihmistä vain yhtäkkiä hylätä ihmettelemään miksi toinen oikein katosi.
Yritä nyt vaan kestää se, että ystävyyttä ei voi pakottaa. Ellei halua jatkaa ei halua, ei siinä ole mitään perusteluvelvollisuutta.
Ikävää, että sinä olet ihmisenä noin keskenkasvuinen etkä halua kehittyä mihinkään suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Siihen sisältyy se, että ongelmista puhutaan ääneen eikä ihmistä vain yhtäkkiä hylätä ihmettelemään miksi toinen oikein katosi.
Yritä nyt vaan kestää se, että ystävyyttä ei voi pakottaa. Ellei halua jatkaa ei halua, ei siinä ole mitään perusteluvelvollisuutta.
Ikävää, että sinä olet ihmisenä noin keskenkasvuinen etkä halua kehittyä mihinkään suuntaan.
En halua "kehittyä" kynnysmatoksi joka jatkaa sellaista ystävyyttä jota ei halua jatkaa.
Ja enhän minä tiedä, mitä hän on asiasta ajatellut, voi hyvin olla että entinen ystävä on kokenut ihan samoin, ettei ole jäljellä mitään todellista yhteistä enää. Ei sellaista asiaa mikään keskustelu korjaa, tuossa keskustelu vaan loukkaisi. En halua loukata, vaikka emme enää olekaan ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.
Menee nyt ohi se fakta, etten halunnut jatkaa sitä ystävyyttä enää, ihan sama miten keskustelu olisi mennyt.
Eikä kukaan muutu vähemmän epävarmaksi tai vähemmän kateelliseksi jollakin keskustelulla, ei pysty muuttumaan vaikka tahtoisi. Noiden asioiden sanominen ääneen sen sijaan loukkaa, ja ihan turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Siihen sisältyy se, että ongelmista puhutaan ääneen eikä ihmistä vain yhtäkkiä hylätä ihmettelemään miksi toinen oikein katosi.
Yritä nyt vaan kestää se, että ystävyyttä ei voi pakottaa. Ellei halua jatkaa ei halua, ei siinä ole mitään perusteluvelvollisuutta.
Ikävää, että sinä olet ihmisenä noin keskenkasvuinen etkä halua kehittyä mihinkään suuntaan.
En halua "kehittyä" kynnysmatoksi joka jatkaa sellaista ystävyyttä jota ei halua jatkaa.
Ja enhän minä tiedä, mitä hän on asiasta ajatellut, voi hyvin olla että entinen ystävä on kokenut ihan samoin, ettei ole jäljellä mitään todellista yhteistä enää. Ei sellaista asiaa mikään keskustelu korjaa, tuossa keskustelu vaan loukkaisi. En halua loukata, vaikka emme enää olekaan ystäviä.
Yhtäkkinen katoaminen ilman selityksiä loukkaa montaa ihmistä paljon pahemmin. Se kertoo siitä, ettei kunnioita toista ihmistä edes sen vertaa, että häntä kohtaan rehellisesti ja arvostavasti, vaikka häntä ei enää läheisenä pitäisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Siihen sisältyy se, että ongelmista puhutaan ääneen eikä ihmistä vain yhtäkkiä hylätä ihmettelemään miksi toinen oikein katosi.
Yritä nyt vaan kestää se, että ystävyyttä ei voi pakottaa. Ellei halua jatkaa ei halua, ei siinä ole mitään perusteluvelvollisuutta.
Ikävää, että sinä olet ihmisenä noin keskenkasvuinen etkä halua kehittyä mihinkään suuntaan.
En halua "kehittyä" kynnysmatoksi joka jatkaa sellaista ystävyyttä jota ei halua jatkaa.
Ja enhän minä tiedä, mitä hän on asiasta ajatellut, voi hyvin olla että entinen ystävä on kokenut ihan samoin, ettei ole jäljellä mitään todellista yhteistä enää. Ei sellaista asiaa mikään keskustelu korjaa, tuossa keskustelu vaan loukkaisi. En halua loukata, vaikka emme enää olekaan ystäviä.
Yhtäkkinen katoaminen ilman selityksiä loukkaa montaa ihmistä paljon pahemmin. Se kertoo siitä, ettei kunnioita toista ihmistä edes sen vertaa, että häntä kohtaan rehellisesti ja arvostavasti, vaikka häntä ei enää läheisenä pitäisikään.
- häntä kohtelisi
Minä olen kadonnut erään ihmisen lähettyviltä. Se kävi niin tungettelevaksi ja vaativaksi, että epäilin jo hänen mielenterveyttään. Yritin ottaa etäisyyttä, niin alkoi pommittaa kymmeniä viestejä päivässä. Pelastaakseni itseni vain hävisin pois. Loppuaika oli aika pelottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Siihen sisältyy se, että ongelmista puhutaan ääneen eikä ihmistä vain yhtäkkiä hylätä ihmettelemään miksi toinen oikein katosi.
Yritä nyt vaan kestää se, että ystävyyttä ei voi pakottaa. Ellei halua jatkaa ei halua, ei siinä ole mitään perusteluvelvollisuutta.
Ikävää, että sinä olet ihmisenä noin keskenkasvuinen etkä halua kehittyä mihinkään suuntaan.
En halua "kehittyä" kynnysmatoksi joka jatkaa sellaista ystävyyttä jota ei halua jatkaa.
Ja enhän minä tiedä, mitä hän on asiasta ajatellut, voi hyvin olla että entinen ystävä on kokenut ihan samoin, ettei ole jäljellä mitään todellista yhteistä enää. Ei sellaista asiaa mikään keskustelu korjaa, tuossa keskustelu vaan loukkaisi. En halua loukata, vaikka emme enää olekaan ystäviä.
Yhtäkkinen katoaminen ilman selityksiä loukkaa montaa ihmistä paljon pahemmin. Se kertoo siitä, ettei kunnioita toista ihmistä edes sen vertaa, että häntä kohtaan rehellisesti ja arvostavasti, vaikka häntä ei enää läheisenä pitäisikään.
Ja sinusta on kunnioittavaa sanoa, etten jaksa itsesääliäsi, katkeruuttasi ja kateuttasi? Miten tuo sanotaan niin että sisältö välittyy, mutta ei loukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Siihen sisältyy se, että ongelmista puhutaan ääneen eikä ihmistä vain yhtäkkiä hylätä ihmettelemään miksi toinen oikein katosi.
Yritä nyt vaan kestää se, että ystävyyttä ei voi pakottaa. Ellei halua jatkaa ei halua, ei siinä ole mitään perusteluvelvollisuutta.
Ikävää, että sinä olet ihmisenä noin keskenkasvuinen etkä halua kehittyä mihinkään suuntaan.
En halua "kehittyä" kynnysmatoksi joka jatkaa sellaista ystävyyttä jota ei halua jatkaa.
Ja enhän minä tiedä, mitä hän on asiasta ajatellut, voi hyvin olla että entinen ystävä on kokenut ihan samoin, ettei ole jäljellä mitään todellista yhteistä enää. Ei sellaista asiaa mikään keskustelu korjaa, tuossa keskustelu vaan loukkaisi. En halua loukata, vaikka emme enää olekaan ystäviä.
Yhtäkkinen katoaminen ilman selityksiä loukkaa montaa ihmistä paljon pahemmin. Se kertoo siitä, ettei kunnioita toista ihmistä edes sen vertaa, että häntä kohtaan rehellisesti ja arvostavasti, vaikka häntä ei enää läheisenä pitäisikään.
Ja sinusta on kunnioittavaa sanoa, etten jaksa itsesääliäsi, katkeruuttasi ja kateuttasi? Miten tuo sanotaan niin että sisältö välittyy, mutta ei loukkaa.
Tämä ei enää minusta toimi eikä ole meistä kummankaan vika. Minusta tuntuu nyt siltä, että kummankin meistä on tullut aika etsiä elämään uutta sisältöä. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi. Kiitos näistä vuosista. Olemme kokeneet yhdessä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Osalla menee ystävyys ja rakkaussuhde keskenään sekaisin. Onhan se harmillista menettää ystävä, mutta kuka haluaa että hänen kanssaan säälistä jatketaan ystävyyttä? Jos toisella olisi esim. terminaalivaiheen syöpä, niin roikkuisin loppuajan ystävänä vaikka ystävyys ei enää toimikaan. Mutta tervettä ihmistä ei ole erityistä syytä paapoa, onhan hänelläkin muitakin ystäviä.
Jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä. Siihen sisältyy se, että ongelmista puhutaan ääneen eikä ihmistä vain yhtäkkiä hylätä ihmettelemään miksi toinen oikein katosi.
Yritä nyt vaan kestää se, että ystävyyttä ei voi pakottaa. Ellei halua jatkaa ei halua, ei siinä ole mitään perusteluvelvollisuutta.
Ikävää, että sinä olet ihmisenä noin keskenkasvuinen etkä halua kehittyä mihinkään suuntaan.
En halua "kehittyä" kynnysmatoksi joka jatkaa sellaista ystävyyttä jota ei halua jatkaa.
Ja enhän minä tiedä, mitä hän on asiasta ajatellut, voi hyvin olla että entinen ystävä on kokenut ihan samoin, ettei ole jäljellä mitään todellista yhteistä enää. Ei sellaista asiaa mikään keskustelu korjaa, tuossa keskustelu vaan loukkaisi. En halua loukata, vaikka emme enää olekaan ystäviä.
Yhtäkkinen katoaminen ilman selityksiä loukkaa montaa ihmistä paljon pahemmin. Se kertoo siitä, ettei kunnioita toista ihmistä edes sen vertaa, että häntä kohtaan rehellisesti ja arvostavasti, vaikka häntä ei enää läheisenä pitäisikään.
Ja sinusta on kunnioittavaa sanoa, etten jaksa itsesääliäsi, katkeruuttasi ja kateuttasi? Miten tuo sanotaan niin että sisältö välittyy, mutta ei loukkaa.
Tämä ei enää minusta toimi eikä ole meistä kummankaan vika. Minusta tuntuu nyt siltä, että kummankin meistä on tullut aika etsiä elämään uutta sisältöä. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi. Kiitos näistä vuosista. Olemme kokeneet yhdessä paljon.
tuohan on valehtelua ja ns.jätetty ei saa koskaan tietää oikeaa syytä, miksi ystävyys loppui
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Ikävä kyllä aika harvalla työssäkäyvällä perheellisellä, jolla on muitakin ystäviä ja kavereita kuin tämä yksi, on aikaa ja energiaa tavata tätä yhtä joka viikko. Sinkkuna ehtii tavata ainakin seitsemää ystävää jokaista kerran viikossa, mutta ei enää perheellisenä. Normaalisti ystävät sopeutuvat siihen, että toisen elämäntilanne on muuttunut ja tapaamisten väheneminen on ihan ok. Tutustutaan itsekin uusiin ihmisiin eikä harventuneet tapaamiset haittaa kumpaakaan. Kun lapset kasvavat sen verran, että voivat jäädä tunniksi pariksi yksin kotiin, tapaamisia voi jälleen lisätä, jos toisenkin elämäntilanne sen sallii. Jos ei salli, toinen ymmärtää sanomattakin, että jatketaan harvemmin tapaamisia. Joskus tietenkin käy niin, että matkan varrella löytyy uusia ystäviä ja sen vuoksi vanha ystävyys vähitellen hiipuu, mutta sekin on ihan normaalia eikä mun mielestä tarvitse sitäkään normaalijärkisille erikseen selittää.
Ääneen lausumattomat odotukset puolin ja toisin ovat yleensä se asia, mikä saa monet ihmissuhteet päättymään. Mitä haittaa siitä on, että odotuksista puhutaan ääneen eikä odoteta, että toinen automaattisesti ymmärtää jotakin ilman, että siitä puhuttaisiin ikinä mitään? Jokainen elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että ihmiset puhuisivat keskenään siitä miten he asioita kokevat. Se lisää ymmärrystä toisten tilanteita kohtaan. Ei siinä ole millään tavalla kyse siitä, että pitäisi toista jotenkin vähä-älyisenä.
Mä kyllä pitäisin ainakin jollain tasolla sosiaalisesti vähä-älyisenä, jos sinkkukaveri alkaisi esittämään viikottaisia tapaamisodotuksiaan ystävälleen, jolla on työssäkäyvä puoliso ja pieni vauva. Tai äitikahvilassa tutustuneista toinen alkaisi esittää odotuksia arkipäivien päiväkahveista kaverille, joka juuri palasi työelämään. Tai pitkäaikainen ystävyys, jossa molempien lapset ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, toinen päättää tehdä vielä iltatähden eikä toinen ymmärtäisi, että toinen palasi takaisin pikkulapsiperhearkeen ja hänen elämänsä on nyt taas sellaista eikä lähes aikuisten lasten äidin elämää kuten itsellä on.
Mulla on ollut tuon viimeisimmän esimerkkini mukainen pitkä ystävyys, mutta ei mun ystäväni tarvinnut selitellä mulle, että hänellä ei olekaan enää samalla tavalla aikaa kuin mulla yhden täysi-ikäisen ja yhden teinin äitinä oli. En mä mikään pässi ole vaan tajusin kyllä heti,kun hän kertoi raskausuutisensa, että hänen elämänsä muuttuu ja ihan eri suuntaan kuin omani. Hän alkoi taas kaivata seuraa arkipäiviinsä päiväsaikaan ja mä taas olin silloin töissä. Ja vastaavasti minä pystyin jättämään nuorison keskenään kotiin, matkustelin ja tein kaikenlaista, mitä sinkkuna on mukava tehdä. Enkä mä esittänyt ystävälleni odotuksia, että hänen pitäisi jättää vauva miehensä kanssa kotiin ja lähteä mun kanssani pidennetylle viikonlopulle Berliiniin. Kumpikin meistä ymmärsi ihan sanomattakin, että vaikka elettiin noin 15 vuotta samanlaisessa elämäntilanteessa ja elämämme muuttuivat koko ajan samaan tahtiin samaan suuntaan, yks kaks toisen elämäntilanne palasikin takaisin alkuun ja toisen ei.
Eli sinä pidät ihmistä vähä-älyisenä, jos hän ei tiedä millaista sinun elämäsi käytännössä tällä hetkellä on ilman, että puhut siitä hänelle mitään? Vähä-älyisiä ihmisiä riittääkin tuolla sinun tarkastelutavallasi tässä maailmassa sitten paljon. Sinä olet ainoa ihminen joka elää juuri tuota elämää. Kukaan muu ei voi tarkalleen tietää miltä se tuntuu ja mitä siihen kaipaat. Se ei ole loukkaus, se on puhdas tosiasia. Ainoastaan ääneen lausutut sanat auttavat ihmisiä tavoittamaan toisen kokemuksen.
Kyllä, pidän sosiaalisesti vähä-älyisenä ihmistä, joka ei ymmärrä, että sinkkuna eläminen on varsin erilaista kuin mitä on parisuhteessa. Ja samoin, jos ei ymmärrä ilman ratakiskosta väämtämistä, että pieniä lapsia ei voi jättää keskenään tai että lapset tarvitsevat vanhempiaan enemmän kuin ystävä ystäväänsä, koska vanhemmuuteen liittyy sellaisia vastuita ja velvollisuuksia, joita ystävyyteen ei liity. Ystävä osaa käydä ihan yksinkin hammaslääkärissä, työhaastattelussa, harrastuksissa jne, mutta lapsia pitä vähintään viedä hammaslääkäriin, ilmoittautumaan peruskouluun, harrastuksiin ja osassa olla koko ajan mukanakin. Ja samoin, jos toinen ei ymmärrä, että 300 kilometrin välimatka on ystävyyssuhteen kannalta ihan erilainen kuin 3 kilometrin välimatka.
Mä olen kiitollinen omista ystävistäni, koska mun ei tarvitse perustella heille, miksi en ehdi tai jaksa nyt jotain asiaa. Eikä heidänkään tarvitse perustella mulle. Joskus en jaksa ihan vain siksi, että lähipiirissäni olevilla ihmisillä on vaikeaa ja koitan olla heidän tukenaan. Mulla ei ole tapana kertoa muiden ihmisten asioita kolmansille osapuolille, joten jo senkin vuoksi mun ystävieni ei tarvitse tietää, miten jollain toisella ystävälläni tai läheiselläni menee eli miksi mun aikani ja voimani meneekin nyt jonkun toisen ongelmien kanssa. Hyvässä ystävyydessä ei tarvita selityksiä eikä varsinkaan sellaisia selityksiä, jotka koskisivat jotain muita ihmisiä kuin näitä kahta ystävystä. Hyvässä ystävyydessä toisen ei tarvitse olla koko ajan kartalla, millaista toisen elämä juuri sillä hetkellä on. Hyvässä ystävyydessä voi luottaa toiseen ja siihen, että tämä sanoo, ettei ehdi tai jaksa nyt. Ei tarvita selitystä, miksi ei ehdi tai jaksa. Jos ystävä on vaikkapa juuri perustanut yrityksen ja keronut ystävälleen perustaneensa sen, normaalijärkisille on yleensä aika selvää, ettei ystävällä ole vähään aikaan kauheasti vapaa-aikaa. Jos ystävä on vielä perheellinen, toinen kyllä tajuaa sanomattakin, että vähäinen vapaa-aika kuluu ensisijaisesti perheen kanssa ja vain, jos jotain aikarippeitä jää jäljelle ja silloin ei ole ihan uuvuksissa, voi ehtiä pitää yhteyttä ystävään.
Voi olla, että mun ajattelullani vähä-älyisiä riittää tässä maailmassa, mutta en tarvitse ystävikseni sellaisia, jotka eivät osaa käyttää ollenkaan omia aivojaan. Tai sellaisia, jotka eivät usko, että en ehdi tai jaksa ilman, että selitän heille, miksi en. Sellaisen ihmisen, joka haluaa selitykset kaikista asioista, pitää hankkia ystäväkseen sellainen, joka mielellään selittelee. Sellaisen ihmisen, joka haluaa olla 24/7 selvillä, mitä ystävän elämässä tapahtuu, pitää hankkia ystäväkseen sellainen ihminen, joka haluaa 24/7 kertoa ystävälleen omasta elämästään. Sellaisen, joka haluaa kuulla kaikki ystävänsä puolison, vanhempien, sisarusten, lasten, ystävien ja kavereidenkin asiat, kannattaa hankkia ystäväkseen sellainen, joka mielellään puhuu muiden asioista kolmansille osapuolille. Ystävystymisessä vaikeinta onkin löytää sellainen ihminen, joka haluaa samoja asoita. Jos ystäväsi on lojaali ja luotettava ihmissuhteissaan, niin vaikka kertoisit hänelle, että odotat hänen kertovan puolisonsa, vanhempiensa, lastensa, ystäviensä ja kavereidensa asioista sinulle, törmäät seinään. Jos sulle ei riitä vastaukseksi, että nyt ei ehdi tai jaksa, etsi sellainen ystävä, jota kiinnostaa lörpötellä muidenkin asioita kuin omiaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos joku lörpöttelee sulle muiden asioita, hän myös satavarmasti lörpöttelee muille sun asioitasi.
Ääneen lausumattomat odotukset puolin ja toisin ovat yleensä se asia, mikä saa monet ihmissuhteet päättymään. Mitä haittaa siitä on, että odotuksista puhutaan ääneen eikä odoteta, että toinen automaattisesti ymmärtää jotakin ilman, että siitä puhuttaisiin ikinä mitään? Jokainen elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että ihmiset puhuisivat keskenään siitä miten he asioita kokevat. Se lisää ymmärrystä toisten tilanteita kohtaan. Ei siinä ole millään tavalla kyse siitä, että pitäisi toista jotenkin vähä-älyisenä.