Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tämän keskustelun nojalla on vain todettava että jotkut jäävätkin yksinäisiksi eikä mitään ole heidän kohdalla tehtävissä. Ehkä heidän kanssaan moni ei viihdy tai keskustelu ei suju tai muuta yhteyttä ei löydy. Syitä on vaikea sanoa vaikka yksinäisyyttä olisi itsekkin kokenut ja se ratkennut ei se ehkä ole laikaan samallaista kuin jonkun toisen kohdalla...
Mitä te yksinäiset luulette syyksi? Miksi ei syviä ystävyys suhteita synny? Miksi ihmiset kaikkoavat? Tai miksi ystävyys on yksipuolista? Mikä siihen johti ja koska? Olisitteko voineet tehdä jotain toisin? Voivatko muut välttää yksinäisyyden?Juu, mulla voisi olla mies ja lapsia - jos voisi. Ystäviä on, mutta viettäisin varmasti aktiivisempaa seuraelämää, jos näin olisi. Olisinko silti voinut toimia siten, että tilanne olisi todella se? No jaa, menee jo aika spekuloinniksi moneltakin osin.
En sanoisi ystävyyksiä yksipuolisiksi, mutta osa perheellisistä on turhan laiskoja ja kykenemättömiä merkitsemään menoja kalentereihin. Tai sitten vaihtoehtoisesti jokainen vapaa hetki on varattu jo kuukausikaupalla etukäteen. Voisinko tätä muuttaa? Tuskin.
Yksi syy varmasti sekin, että lapsena en ole esim. harrastanut joukkueharrastuksia, joista olisi jäänyt kavereita.
Yksi syy se, että suuri osa opiskelukavereista on muuttanut pk-seudulle.
Toki yksi syy sekin, että itselläni on tiettyjä periaatteita ja arvostan laatua. En näe syytä kerätä ympärille haaremia viihdyttäjiä, jos kuitenkin arvomaailmamme menee täysin ristiin emmekä ylipäänsä pääse juuri pintaa syvemmälle. En nyt tosin tiedä, olisiko silti tällaisenkaan haaremin keräämiseen ollut juuri mahdollisuuksia.
Viimeisenä syynä voisi mainita senkin, että pätkätyöt aiheuttavat työkaverien puutetta ja yksinäisyyttä.
Oletko varma että perheelliset ovat laiskoja tai kykenemättömiä? Vai että he ovat ehkä niin väsyneitä etteivät jaksa tai halua. Perheellisen on vaikea tehdä mitään suunnitelmia kun ei koskaan ole yhden kalenterista vaan useiden. Sairaudet, vanhempaiillat, harrastukset, turnaukset, myyjäiset.. Perheellisten kalenterit ovat usein niin täynnä etteivät he halua sinne mitään enempää.
Aika harvalla on myöskään varaa edes mihinkään harrastuksiin ylipäätään kun katsoo köyhyysrajan alapuolella olevien lasten määrää
Moni myös muuttaa, varmaan aika harva asuu koko elämäänsä samojen ihmisten kanssa samalla paikkakunnalla muutta ei jää yksinäiseksi
Kaikki asiat voi olla vaikuttavia mutta tuskin mitään ehdottomia ehtoja yksinäisyyden synnylle
Jäljelle jääviä asioita voi sitten miettiä miksi näin voi käydä ja onko jotain tehtävissä..
Kyllä sinne kalenteriin voisi edes kerran viikossa järjestää illan kaverille, koska sitten kun mies löytää uuden ja jättää, niin itketään, kun on niin yksin. Mutta jos joskus järjestää viikonlopun vaikka kavereiden kanssa pienelle kaupunkilomalle ja illalla leffaan ja toisena kahville ja shoppailemaan, ei tarvitse parkua yksinäisyyttä miehen lähdettyä. Ne lapsetkin kasvaa ja alkaa elää omaa elämää.
Ohis. . Mä järjestän kerran viikossa aikaa ystäville ja kavereille, mutta koska heitä on useampia, en voi tavata ketään heistä joka viikko. Vaikka tapasin joka ilta jotain heistä enkä olisi yhtäkään iltaa perheeni kanssa, siltikään ketään ystävistäni ja kavereistani en ehtisi tavata joka viikko, en edes joka toinen viikko.
Edestäsihän tuon sitten löydät, kun lapset on kasvaneet maailmalle ja mies etääntynyt. Kun ei edes kerran viikossa löydy kavereille aikaa, niin luuletko, että ne jaksaa odottaa kaksikymmentä vuotta, että armollisesti suvaitset taas astua areenalle.
Oikein odotan, kuinka muutama ns. kiireinen ja suosittu kiirevuosiensa jälkeen tippuu yksin maan pinnalle. Turha tulla itkemään takaisin, kun ensin on jättäneet kaverinsa yksin
Mun lapseni ovat jo isoja ja niin on suurimmalla osalla ystävistänikin. Ei läheskään kaikki ihmiset kaipaa joka viikko ystävien tapaamista eikä varsinkaan joka viikko jokaisen ystävänsä tapaamista. Kun ystävystyy tässäkin suhteessa samanhenkisten kanssa, kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Sopivasti introverteille sopii hyvin harvakseltaan tapaaminen ja ystävyys kestää silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tämän keskustelun nojalla on vain todettava että jotkut jäävätkin yksinäisiksi eikä mitään ole heidän kohdalla tehtävissä. Ehkä heidän kanssaan moni ei viihdy tai keskustelu ei suju tai muuta yhteyttä ei löydy. Syitä on vaikea sanoa vaikka yksinäisyyttä olisi itsekkin kokenut ja se ratkennut ei se ehkä ole laikaan samallaista kuin jonkun toisen kohdalla...
Mitä te yksinäiset luulette syyksi? Miksi ei syviä ystävyys suhteita synny? Miksi ihmiset kaikkoavat? Tai miksi ystävyys on yksipuolista? Mikä siihen johti ja koska? Olisitteko voineet tehdä jotain toisin? Voivatko muut välttää yksinäisyyden?Juu, mulla voisi olla mies ja lapsia - jos voisi. Ystäviä on, mutta viettäisin varmasti aktiivisempaa seuraelämää, jos näin olisi. Olisinko silti voinut toimia siten, että tilanne olisi todella se? No jaa, menee jo aika spekuloinniksi moneltakin osin.
En sanoisi ystävyyksiä yksipuolisiksi, mutta osa perheellisistä on turhan laiskoja ja kykenemättömiä merkitsemään menoja kalentereihin. Tai sitten vaihtoehtoisesti jokainen vapaa hetki on varattu jo kuukausikaupalla etukäteen. Voisinko tätä muuttaa? Tuskin.
Yksi syy varmasti sekin, että lapsena en ole esim. harrastanut joukkueharrastuksia, joista olisi jäänyt kavereita.
Yksi syy se, että suuri osa opiskelukavereista on muuttanut pk-seudulle.
Toki yksi syy sekin, että itselläni on tiettyjä periaatteita ja arvostan laatua. En näe syytä kerätä ympärille haaremia viihdyttäjiä, jos kuitenkin arvomaailmamme menee täysin ristiin emmekä ylipäänsä pääse juuri pintaa syvemmälle. En nyt tosin tiedä, olisiko silti tällaisenkaan haaremin keräämiseen ollut juuri mahdollisuuksia.
Viimeisenä syynä voisi mainita senkin, että pätkätyöt aiheuttavat työkaverien puutetta ja yksinäisyyttä.
Oletko varma että perheelliset ovat laiskoja tai kykenemättömiä? Vai että he ovat ehkä niin väsyneitä etteivät jaksa tai halua. Perheellisen on vaikea tehdä mitään suunnitelmia kun ei koskaan ole yhden kalenterista vaan useiden. Sairaudet, vanhempaiillat, harrastukset, turnaukset, myyjäiset.. Perheellisten kalenterit ovat usein niin täynnä etteivät he halua sinne mitään enempää.
Aika harvalla on myöskään varaa edes mihinkään harrastuksiin ylipäätään kun katsoo köyhyysrajan alapuolella olevien lasten määrää
Moni myös muuttaa, varmaan aika harva asuu koko elämäänsä samojen ihmisten kanssa samalla paikkakunnalla muutta ei jää yksinäiseksi
Kaikki asiat voi olla vaikuttavia mutta tuskin mitään ehdottomia ehtoja yksinäisyyden synnylle
Jäljelle jääviä asioita voi sitten miettiä miksi näin voi käydä ja onko jotain tehtävissä..
Kyllä sinne kalenteriin voisi edes kerran viikossa järjestää illan kaverille, koska sitten kun mies löytää uuden ja jättää, niin itketään, kun on niin yksin. Mutta jos joskus järjestää viikonlopun vaikka kavereiden kanssa pienelle kaupunkilomalle ja illalla leffaan ja toisena kahville ja shoppailemaan, ei tarvitse parkua yksinäisyyttä miehen lähdettyä. Ne lapsetkin kasvaa ja alkaa elää omaa elämää.
Ohis. . Mä järjestän kerran viikossa aikaa ystäville ja kavereille, mutta koska heitä on useampia, en voi tavata ketään heistä joka viikko. Vaikka tapasin joka ilta jotain heistä enkä olisi yhtäkään iltaa perheeni kanssa, siltikään ketään ystävistäni ja kavereistani en ehtisi tavata joka viikko, en edes joka toinen viikko.
Edestäsihän tuon sitten löydät, kun lapset on kasvaneet maailmalle ja mies etääntynyt. Kun ei edes kerran viikossa löydy kavereille aikaa, niin luuletko, että ne jaksaa odottaa kaksikymmentä vuotta, että armollisesti suvaitset taas astua areenalle.
Oikein odotan, kuinka muutama ns. kiireinen ja suosittu kiirevuosiensa jälkeen tippuu yksin maan pinnalle. Turha tulla itkemään takaisin, kun ensin on jättäneet kaverinsa yksin
Mun lapseni ovat jo isoja ja niin on suurimmalla osalla ystävistänikin. Ei läheskään kaikki ihmiset kaipaa joka viikko ystävien tapaamista eikä varsinkaan joka viikko jokaisen ystävänsä tapaamista. Kun ystävystyy tässäkin suhteessa samanhenkisten kanssa, kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Sopivasti introverteille sopii hyvin harvakseltaan tapaaminen ja ystävyys kestää silti.
Riippuu introvertista. Minulla on ystävyyssuhteita päättynyt sen takia, että olen kokenut, ettei enää ole mitään yhteistä, kun nähdään harvakseltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tämän keskustelun nojalla on vain todettava että jotkut jäävätkin yksinäisiksi eikä mitään ole heidän kohdalla tehtävissä. Ehkä heidän kanssaan moni ei viihdy tai keskustelu ei suju tai muuta yhteyttä ei löydy. Syitä on vaikea sanoa vaikka yksinäisyyttä olisi itsekkin kokenut ja se ratkennut ei se ehkä ole laikaan samallaista kuin jonkun toisen kohdalla...
Mitä te yksinäiset luulette syyksi? Miksi ei syviä ystävyys suhteita synny? Miksi ihmiset kaikkoavat? Tai miksi ystävyys on yksipuolista? Mikä siihen johti ja koska? Olisitteko voineet tehdä jotain toisin? Voivatko muut välttää yksinäisyyden?Juu, mulla voisi olla mies ja lapsia - jos voisi. Ystäviä on, mutta viettäisin varmasti aktiivisempaa seuraelämää, jos näin olisi. Olisinko silti voinut toimia siten, että tilanne olisi todella se? No jaa, menee jo aika spekuloinniksi moneltakin osin.
En sanoisi ystävyyksiä yksipuolisiksi, mutta osa perheellisistä on turhan laiskoja ja kykenemättömiä merkitsemään menoja kalentereihin. Tai sitten vaihtoehtoisesti jokainen vapaa hetki on varattu jo kuukausikaupalla etukäteen. Voisinko tätä muuttaa? Tuskin.
Yksi syy varmasti sekin, että lapsena en ole esim. harrastanut joukkueharrastuksia, joista olisi jäänyt kavereita.
Yksi syy se, että suuri osa opiskelukavereista on muuttanut pk-seudulle.
Toki yksi syy sekin, että itselläni on tiettyjä periaatteita ja arvostan laatua. En näe syytä kerätä ympärille haaremia viihdyttäjiä, jos kuitenkin arvomaailmamme menee täysin ristiin emmekä ylipäänsä pääse juuri pintaa syvemmälle. En nyt tosin tiedä, olisiko silti tällaisenkaan haaremin keräämiseen ollut juuri mahdollisuuksia.
Viimeisenä syynä voisi mainita senkin, että pätkätyöt aiheuttavat työkaverien puutetta ja yksinäisyyttä.
Oletko varma että perheelliset ovat laiskoja tai kykenemättömiä? Vai että he ovat ehkä niin väsyneitä etteivät jaksa tai halua. Perheellisen on vaikea tehdä mitään suunnitelmia kun ei koskaan ole yhden kalenterista vaan useiden. Sairaudet, vanhempaiillat, harrastukset, turnaukset, myyjäiset.. Perheellisten kalenterit ovat usein niin täynnä etteivät he halua sinne mitään enempää.
Aika harvalla on myöskään varaa edes mihinkään harrastuksiin ylipäätään kun katsoo köyhyysrajan alapuolella olevien lasten määrää
Moni myös muuttaa, varmaan aika harva asuu koko elämäänsä samojen ihmisten kanssa samalla paikkakunnalla muutta ei jää yksinäiseksi
Kaikki asiat voi olla vaikuttavia mutta tuskin mitään ehdottomia ehtoja yksinäisyyden synnylle
Jäljelle jääviä asioita voi sitten miettiä miksi näin voi käydä ja onko jotain tehtävissä..
Kyllä sinne kalenteriin voisi edes kerran viikossa järjestää illan kaverille, koska sitten kun mies löytää uuden ja jättää, niin itketään, kun on niin yksin. Mutta jos joskus järjestää viikonlopun vaikka kavereiden kanssa pienelle kaupunkilomalle ja illalla leffaan ja toisena kahville ja shoppailemaan, ei tarvitse parkua yksinäisyyttä miehen lähdettyä. Ne lapsetkin kasvaa ja alkaa elää omaa elämää.
Ohis. . Mä järjestän kerran viikossa aikaa ystäville ja kavereille, mutta koska heitä on useampia, en voi tavata ketään heistä joka viikko. Vaikka tapasin joka ilta jotain heistä enkä olisi yhtäkään iltaa perheeni kanssa, siltikään ketään ystävistäni ja kavereistani en ehtisi tavata joka viikko, en edes joka toinen viikko.
Edestäsihän tuon sitten löydät, kun lapset on kasvaneet maailmalle ja mies etääntynyt. Kun ei edes kerran viikossa löydy kavereille aikaa, niin luuletko, että ne jaksaa odottaa kaksikymmentä vuotta, että armollisesti suvaitset taas astua areenalle.
Oikein odotan, kuinka muutama ns. kiireinen ja suosittu kiirevuosiensa jälkeen tippuu yksin maan pinnalle. Turha tulla itkemään takaisin, kun ensin on jättäneet kaverinsa yksin
Mun lapseni ovat jo isoja ja niin on suurimmalla osalla ystävistänikin. Ei läheskään kaikki ihmiset kaipaa joka viikko ystävien tapaamista eikä varsinkaan joka viikko jokaisen ystävänsä tapaamista. Kun ystävystyy tässäkin suhteessa samanhenkisten kanssa, kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Sopivasti introverteille sopii hyvin harvakseltaan tapaaminen ja ystävyys kestää silti.
Riippuu introvertista. Minulla on ystävyyssuhteita päättynyt sen takia, että olen kokenut, ettei enää ole mitään yhteistä, kun nähdään harvakseltaan.
Tietenkin, eiväthän kaikki introvertitkään ole toistensa klooneja. Pointtini oli, että kun ystävykset ovat tässäkin asiassa samanhenkisiä, homma toimii ja ystävyys kestää.
Mulla on hyvä ystävä, jolle riittää varsin harvoin tapaaminen. Viestittelemme aika paljon, mutta tapaamisia on harvemmin. Olen vähemmän introvertti kuin hän ja mulla on muitakin ystäviä ja kavereita. Tapaan näitä muita useammin, mutta heille taas viestittelen harvemmin. Mulla on myös yksi ystävä, joka on asunut jo 24 vuotta Kanadassa. Nähdään kerran vuodessa ja viestitellään muulloin. Hänen kanssaan riittää ihan hyvin kerran vuodessa tapaaminen eikä ystävyytemme ole näiden vuosikymmenten aikana muuttunut miksikään.
Vierailija kirjoitti:
Edestäsihän tuon sitten löydät, kun lapset on kasvaneet maailmalle ja mies etääntynyt. Kun ei edes kerran viikossa löydy kavereille aikaa, niin luuletko, että ne jaksaa odottaa kaksikymmentä vuotta, että armollisesti suvaitset taas astua areenalle.
Oikein odotan, kuinka muutama ns. kiireinen ja suosittu kiirevuosiensa jälkeen tippuu yksin maan pinnalle. Turha tulla itkemään takaisin, kun ensin on jättäneet kaverinsa yksin
Jaaha, taas näitä huipputyyppejä, joiden elämä menee katkerana odotellessa että jollekin toiselle kävis jotenkin ikävästi. Ja sitten ihan tosissaan ihmettelevät, miksi kaverit ympäriltä kaikkoaa :D
Newsflash: voi olla, että niillä sunkin (ex-) kavereillasi riittää edelleen aikaa HYVILLE ystäville. Kiukuttelevat negailijat tippuu taatusti ekana kyydistä kaikissa elämäntilanteen muutoksissa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta vaan on vaikea uskoa, että mukava ja huumorintajuinen ihminen aina jää tahtomattaan yksin. Vaikka hänen seurassaan on muilla hyvä olo, niin muut AINA lähtevät pois.
Jokin tuossa ei vaan täsmää.
Hyshys! Sitä nyt vaan ei ääneen voi sanoa, että yksinäisissä itsessäänkin saattaa olla jotain vikaa. EI OLE MAHDOLLISTA! Vika on tavalla tai toisella kaikissa muissa!
Ei muuten ole kauankaan siitä, kun jossain lehdessä oli tutkimusta vanhuusiän yksinäisyydestä. Arvaatteko, mikä asia usein yhdisti yksinäisiä vanhuksia? Ei tule yllätyksenä: negatiivinen asenne elämää ja vähän kaikkea muutakin kohtaan.
Eikä varmaan kauan mene, kun tänne syöksyy joku selittämään että totta kai niistä on tullut negatiivisia koska ovat yksinäisiä - on siis TÄYSIN mahdoton ajatuskin, että nämä ihmiset olisivat olleet tympeitä ja ikäviä koko ikänsä. Vaikka joka ainut meistä on tavannut roppakaupalla sellaisia ihmisiä, niin silti viimeiseen asti halutaan uskoa, ettei niitä ole olemassa. Ja etten nyt ainakaan MINÄ voi kuulua siihen porukkaan, vaikka olisin kuinka ankeaa seuraa muiden mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapseni ovat jo isoja ja niin on suurimmalla osalla ystävistänikin. Ei läheskään kaikki ihmiset kaipaa joka viikko ystävien tapaamista eikä varsinkaan joka viikko jokaisen ystävänsä tapaamista. Kun ystävystyy tässäkin suhteessa samanhenkisten kanssa, kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Sopivasti introverteille sopii hyvin harvakseltaan tapaaminen ja ystävyys kestää silti.
Näin on. Nuorena sinkkuna ja opiskelijana/työttömänä oli vielä jotain ideaa tavata kavereita vaikka useamman kerran viikossa, mutta että keski-ikäisenä perheellisenä ja kokoaikatyössä käyvänä pitäisi jatkaa samaan malliin? Eipä todellakaan! Nykypäivänä on yhteydenpitokonsteja jos jonkinlaisia ja on ihan tarpeeksi, jos tapaa kavereita muutaman kerran vuodessa. Kuulumisten suhteen pysytään toisistamme kärryillä muutenkin. Onhan omassakin elämässä noita huomionkipeitä tyyppejä pyörinyt kavereina, mutta ovat tippuneet sitten pois kun sitä huomiota ei riittävästi tullut. Näinköhän joku niistäkin nyt kirjoittelee näppis sauhuten tänne, että edestään sekin yksi vielä kaiken löytää, kyllä tulee itkien vielä joku päivä takaisin? Naurattaa ajatuskin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta vaan on vaikea uskoa, että mukava ja huumorintajuinen ihminen aina jää tahtomattaan yksin. Vaikka hänen seurassaan on muilla hyvä olo, niin muut AINA lähtevät pois.
Jokin tuossa ei vaan täsmää.
Hyshys! Sitä nyt vaan ei ääneen voi sanoa, että yksinäisissä itsessäänkin saattaa olla jotain vikaa. EI OLE MAHDOLLISTA! Vika on tavalla tai toisella kaikissa muissa!
Ei muuten ole kauankaan siitä, kun jossain lehdessä oli tutkimusta vanhuusiän yksinäisyydestä. Arvaatteko, mikä asia usein yhdisti yksinäisiä vanhuksia? Ei tule yllätyksenä: negatiivinen asenne elämää ja vähän kaikkea muutakin kohtaan.
Eikä varmaan kauan mene, kun tänne syöksyy joku selittämään että totta kai niistä on tullut negatiivisia koska ovat yksinäisiä - on siis TÄYSIN mahdoton ajatuskin, että nämä ihmiset olisivat olleet tympeitä ja ikäviä koko ikänsä. Vaikka joka ainut meistä on tavannut roppakaupalla sellaisia ihmisiä, niin silti viimeiseen asti halutaan uskoa, ettei niitä ole olemassa. Ja etten nyt ainakaan MINÄ voi kuulua siihen porukkaan, vaikka olisin kuinka ankeaa seuraa muiden mielestä.
Ajatella, tuollaisen kommentin kirjoittanut tyyppi valittaa toisten negatiivisesta asenteesta. Katso nyt peiliin. Sieltä se negatiivinen ihminen kurkistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikä varmaan kauan mene, kun tänne syöksyy joku selittämään että totta kai niistä on tullut negatiivisia koska ovat yksinäisiä - on siis TÄYSIN mahdoton ajatuskin, että nämä ihmiset olisivat olleet tympeitä ja ikäviä koko ikänsä. Vaikka joka ainut meistä on tavannut roppakaupalla sellaisia ihmisiä, niin silti viimeiseen asti halutaan uskoa, ettei niitä ole olemassa. Ja etten nyt ainakaan MINÄ voi kuulua siihen porukkaan, vaikka olisin kuinka ankeaa seuraa muiden mielestä.
Oma mummoni on muuten juuri tuollainen. Muistan miten jo lapsena hävetti, kun hän valitti kaikesta ja arvosteli kuuluvasti vieraita ihmisiä. Anoppia ja meitä lapsenlapsia arvosteli nyrpeästi milloin mistäkin, kaikki elämänvalinnat oli aina vääriä ja vaatteet rumia jne. Meni jopa niin pitkälle, että valehteli tuttavilleen meille jotenkin ihmeellisemmät ammatit ja miesten ammatit vaikuttaakseen itse jotenkin fiinimmältä ihmiseltä. Me lapset lopetettiin aktiivinen yhteydenpito siinä parinkymmenen ikävuoden tienoilla, josta tietysti riitti vuosikymmeniksi marmatusta selän takana, "kun ei ne enää omaa mummoaankaan muista".
No, epäonnekseen hän on elänyt suht hyväkuntoisena jo 95-vuotiaaksi, vain yksi omista lapsistaan vaivautuu käymään kylässä ja sekin lähtee aina pakolliset kauppa- ja pankkiasiat hoidettuaan, koska ruikutus on yhä edelleen jatkuvaa. Jos ns. ystäviä on ollut, niin ne on kuolleet pois jo kauan sitten (kuin myös aviomies ja sisarukset) ja "nuoremmat" tuskin jaksaa moiseen valittajaan edes tutustua. Ei hänellä kovin häävi vanhuus ole, mutta onpahan elävä esimerkki ihmisestä, joka pitkälti saa syyttää tilanteestaan ihan itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta vaan on vaikea uskoa, että mukava ja huumorintajuinen ihminen aina jää tahtomattaan yksin. Vaikka hänen seurassaan on muilla hyvä olo, niin muut AINA lähtevät pois.
Jokin tuossa ei vaan täsmää.
Hyshys! Sitä nyt vaan ei ääneen voi sanoa, että yksinäisissä itsessäänkin saattaa olla jotain vikaa. EI OLE MAHDOLLISTA! Vika on tavalla tai toisella kaikissa muissa!
Ei muuten ole kauankaan siitä, kun jossain lehdessä oli tutkimusta vanhuusiän yksinäisyydestä. Arvaatteko, mikä asia usein yhdisti yksinäisiä vanhuksia? Ei tule yllätyksenä: negatiivinen asenne elämää ja vähän kaikkea muutakin kohtaan.
Eikä varmaan kauan mene, kun tänne syöksyy joku selittämään että totta kai niistä on tullut negatiivisia koska ovat yksinäisiä - on siis TÄYSIN mahdoton ajatuskin, että nämä ihmiset olisivat olleet tympeitä ja ikäviä koko ikänsä. Vaikka joka ainut meistä on tavannut roppakaupalla sellaisia ihmisiä, niin silti viimeiseen asti halutaan uskoa, ettei niitä ole olemassa. Ja etten nyt ainakaan MINÄ voi kuulua siihen porukkaan, vaikka olisin kuinka ankeaa seuraa muiden mielestä.
Ajatella, tuollaisen kommentin kirjoittanut tyyppi valittaa toisten negatiivisesta asenteesta. Katso nyt peiliin. Sieltä se negatiivinen ihminen kurkistaa.
Ups, menikö vähän tunteisiin? Ymmärrän miksi.
En muuten missään vaiheessa väittänytkään, etten olisi itse negatiivinen ihminen. Saattaa olla, että toisin kuin esim. sinä, minä kykenen tiedostamaan ja myöntämään sen ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä varmaan kauan mene, kun tänne syöksyy joku selittämään että totta kai niistä on tullut negatiivisia koska ovat yksinäisiä - on siis TÄYSIN mahdoton ajatuskin, että nämä ihmiset olisivat olleet tympeitä ja ikäviä koko ikänsä. Vaikka joka ainut meistä on tavannut roppakaupalla sellaisia ihmisiä, niin silti viimeiseen asti halutaan uskoa, ettei niitä ole olemassa. Ja etten nyt ainakaan MINÄ voi kuulua siihen porukkaan, vaikka olisin kuinka ankeaa seuraa muiden mielestä.
Oma mummoni on muuten juuri tuollainen. Muistan miten jo lapsena hävetti, kun hän valitti kaikesta ja arvosteli kuuluvasti vieraita ihmisiä. Anoppia ja meitä lapsenlapsia arvosteli nyrpeästi milloin mistäkin, kaikki elämänvalinnat oli aina vääriä ja vaatteet rumia jne. Meni jopa niin pitkälle, että valehteli tuttavilleen meille jotenkin ihmeellisemmät ammatit ja miesten ammatit vaikuttaakseen itse jotenkin fiinimmältä ihmiseltä. Me lapset lopetettiin aktiivinen yhteydenpito siinä parinkymmenen ikävuoden tienoilla, josta tietysti riitti vuosikymmeniksi marmatusta selän takana, "kun ei ne enää omaa mummoaankaan muista".
No, epäonnekseen hän on elänyt suht hyväkuntoisena jo 95-vuotiaaksi, vain yksi omista lapsistaan vaivautuu käymään kylässä ja sekin lähtee aina pakolliset kauppa- ja pankkiasiat hoidettuaan, koska ruikutus on yhä edelleen jatkuvaa. Jos ns. ystäviä on ollut, niin ne on kuolleet pois jo kauan sitten (kuin myös aviomies ja sisarukset) ja "nuoremmat" tuskin jaksaa moiseen valittajaan edes tutustua. Ei hänellä kovin häävi vanhuus ole, mutta onpahan elävä esimerkki ihmisestä, joka pitkälti saa syyttää tilanteestaan ihan itseään.
Joillakin ihmisillä elämä on liian raskasta suhteessa omiin voimavaroihin. Ei se varsinaisesti kenenkään vika ole. Noin vain käy joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta vaan on vaikea uskoa, että mukava ja huumorintajuinen ihminen aina jää tahtomattaan yksin. Vaikka hänen seurassaan on muilla hyvä olo, niin muut AINA lähtevät pois.
Jokin tuossa ei vaan täsmää.
Hyshys! Sitä nyt vaan ei ääneen voi sanoa, että yksinäisissä itsessäänkin saattaa olla jotain vikaa. EI OLE MAHDOLLISTA! Vika on tavalla tai toisella kaikissa muissa!
Ei muuten ole kauankaan siitä, kun jossain lehdessä oli tutkimusta vanhuusiän yksinäisyydestä. Arvaatteko, mikä asia usein yhdisti yksinäisiä vanhuksia? Ei tule yllätyksenä: negatiivinen asenne elämää ja vähän kaikkea muutakin kohtaan.
Eikä varmaan kauan mene, kun tänne syöksyy joku selittämään että totta kai niistä on tullut negatiivisia koska ovat yksinäisiä - on siis TÄYSIN mahdoton ajatuskin, että nämä ihmiset olisivat olleet tympeitä ja ikäviä koko ikänsä. Vaikka joka ainut meistä on tavannut roppakaupalla sellaisia ihmisiä, niin silti viimeiseen asti halutaan uskoa, ettei niitä ole olemassa. Ja etten nyt ainakaan MINÄ voi kuulua siihen porukkaan, vaikka olisin kuinka ankeaa seuraa muiden mielestä.
Ajatella, tuollaisen kommentin kirjoittanut tyyppi valittaa toisten negatiivisesta asenteesta. Katso nyt peiliin. Sieltä se negatiivinen ihminen kurkistaa.
Ups, menikö vähän tunteisiin? Ymmärrän miksi.
En muuten missään vaiheessa väittänytkään, etten olisi itse negatiivinen ihminen. Saattaa olla, että toisin kuin esim. sinä, minä kykenen tiedostamaan ja myöntämään sen ;)
Sinä tunnut täällä jatkuvasti kehuvan itseäsi toisten kustannuksella. Kukas se kissan hännän nostaa... Mikä on ongelmasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vai vielä pakollista "vapaaehtoistyötä" nimenomaan yksinäisten parissa? Ei todellakaan, maailmassa on miljoona parempaa vapaaehtoiskohdetta.
Miten se niitä auttaisi, päin vastoin se vahvistaisi sitä harhaa mikä monella yksinäisellä on, että vain hänen tarpeensa olisivat merkityksellisiä. Kun näiden epätodellista läheistä ystävää kaipaavien (vaativien) pitäisi herätä huomaamaan, että ystävyys on vastavuoroista, siitä pitää olla molemmille iloa, jotta se jatkuu. Ei mitään hyväntekeväisyyttä. Kun olisi tarjota muille muutakin kun vaatimuksia, ystäviä löytyisi kyllä.
Tuon kanssa joka sanoi ettei perhettä voi korvata ystävillä, olen samaa mieltä.
En tietääkseni sanonut, että vain yksinäisten parissa tapahtuva vapaaehtoistyö kansalaisvelvollisuudeksi. En määritellyt asiaa tarkemmin, mutta sinä itse lisäsit tämän.
Mutta mun täytyy kyllä sanoa, että en ymmärrä lainkaan kommenttejasi. Enkä hyväksy niitä. Olet ilkeä ja julma ihminen, joka ei tiedä auttamisesta mitään - eikä ilmeisesti haluakaan tietää. Sinun mielestäsi varmasti lähes kaikki autettavat ovat huonoja kohteita, koska hehän ovat itse itsensä suohon ajaneet. Haluat puhua puuta heinää, katsot asioita mustavalkoisesti ja uskot omiin totuuksiisi, vaikka niissä ei olisi mitään tutkittua totuutta. Juuri sinulle minkälainen vapaaehtoistyö tahansa tekisi hyvää, sillä se auttaa näkemään asioita myös toisenlaisten ihmisten kannalta.
Eiköhän aika moni yksinäinen ihminen ole valmis tekemään hyvin paljon toisten ihmisten eteen, joten on pitkälti kyse siitä, ottaako se toinen ihminen siitä kopin vai ei. Miksi siis nuriset vastavuoroisuuden puutteesta, jos yksinäinen täyttää kenties hyvinkin kuppinsa, mutta toinen ei? Siksikö, että sinua harmittaa, kun se yksinäinen ehkä tekee niin paljon ja toivoo samaa toisiltakin? Oletko ehkä niitä, jotka eivät itse kykene vastaamaan mihinkään toisen toiveisiin ja tarpeisiin? Muuta syytä en löydä sille inholle ja raivolle, jota osoitat tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheelliset voisi tehdä hyväntekeväisyystyötä ja uhrata yhden illan viikossa yksinäisille. On itsekästä nauttia perheestä ja suvusta, kun naapurissa saattaa olla yksinäinen ihminen. Muutenkin olisi hyvä, jos suositut ihmiset maksaisivat vähän siitä suosiostaan ja menisivät vaikka johonkin ystäväpalveluun ja pari iltaa kuukaudessa viettäisivät yksinäisen ihmisen kanssa ja käyttäisivät sitä kahvilla ja seurustelisivat sen kanssa.
On aika itsekästä nauttia vain puolisosta ja lapsista ja suvusta jakamatta sitä hyvää toisille. Kaikki eivät ole puolisoa löytäneet, joten he kaipaisivat ihan eri tavalla ystäviä itselleen.
Tämähän yrittää olla taas pilkkaa, mutta itse asiassa silkkaa asiaa. Jos tietää, että naapurissa on yksinäinen ihminen, niin tosiaan olisi humaania pyytää hänet joskus kylään.
Mutta perheellinen ihminen ei ole synonyymi suositulle ihmiselle. Totta kuitenkin, että vapaaehtoistyö ei ole kenellekään pahasta eli jos katsoo olevansa hyvä ystävä, kanssaeläjä ja kommunikoija, niin miksi ihmeessä ei antaisi hyvää hyvään? Eihän se ole mitään suosiosta maksamista, vaan sitä, että antaa omaa vahvuuttaan koko yhteiskunnan eteen.
Totta, ihminen on hyvin usein itsekäs eikä ole kiinnostunut kuin vain omasta navasta.
Tässä on hyvä kysymys kaikille yksinäisille.
Niin mutta tämän palstan perusteellahan se yksinäinen ei ole hyvä ystävä saati kommunikoija, vaan hänessä on jotain vikaa. :( Sikäli siis viestini oli kohdistettu nimenomaan niille ihanille, upeille, täydellisille, paljon kavereita omaaville ihmisille - jotka yllättäen monet eivät silti tee kovinkaan paljon vapaaehtoistyötä.
Miksi ei riitä, että huolehtii ystävistään ja muista läheisistään, jotta nämäkin eivät kokisi yksinäisyyttä? Eikö ole järkevämpää antaa aikaansa iäkkäille isovanhemmille kuin jollekin täysin terveelle aikuiselle, joka voi ilman mitään fyysisiä rajoitteita lähteä ulos ovesta ja hankkia itselleen seuraa? Vaikka jostain yksinäisestä vanhuksesta, jolla ei ole omaisia? Yksinäiset pitävät itseään mukavina ja hyvinä kavereina, mitä yleensä ovatkin, ja lisäksi heillä kuluu vähemmän aikaa ihmissuhteista huolehtimiseen kuin niillä, joilla on perhettä, sukua, ystäviä ja kavereita.
No, jos täytyy jonnekin nettipalstalle tulla dissaamaan yksinäisiä, mutta samalla kerskaamaan, miten kyllä itse ollaan niin maan mainioita kera sosiaalisten taitojen ja noin vaan löytyy uusiakin kavereita (vai oisko sittenkin kyse siitä, että aina helpompaa sanoa ehdotuksia kuin todella toimia niiden mukaan?) ja mainostellaan vapaaehtoistyötä yksinäisille, niin joo, näytön paikka myös näille "toisille".
Ja jos nyt ihan vakavasti puhutaan, niin lähes jokaisen yhteiskuntavelvollisuus olisi minun mielestäni tehdä edes jossain vaiheessa elämäänsä vapaaehtoistyötä. Pl. sairaat tai muuten estyneet.
Yksinäisillehän on yksinäisyysketjuissa lukuisat kerrat ehdotettu vapaaehtoistyötä, mutta kun se ei heille kelpaa.
Kuten jo sanoin, nyt sitä ehdotinkin vähemmän yksinäisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta vaan on vaikea uskoa, että mukava ja huumorintajuinen ihminen aina jää tahtomattaan yksin. Vaikka hänen seurassaan on muilla hyvä olo, niin muut AINA lähtevät pois.
Jokin tuossa ei vaan täsmää.
Tiedätkö mitä? Tässä olet nimenomaan ongelmasi ytimessä. Pyörit keskustelussa ympyrää, koska et usko toisten kokemuksia tosiksi.
Kuuntele, mitä muut, asian kanssa eläneet, sanovat, äläkä puhu omiasi. Vaikka sinä haluaisit, että maailma pyörii tiettyjen kaavojen ja teorioiden mukaan, niin se ei silti läheskään aina pyöri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheelliset voisi tehdä hyväntekeväisyystyötä ja uhrata yhden illan viikossa yksinäisille. On itsekästä nauttia perheestä ja suvusta, kun naapurissa saattaa olla yksinäinen ihminen. Muutenkin olisi hyvä, jos suositut ihmiset maksaisivat vähän siitä suosiostaan ja menisivät vaikka johonkin ystäväpalveluun ja pari iltaa kuukaudessa viettäisivät yksinäisen ihmisen kanssa ja käyttäisivät sitä kahvilla ja seurustelisivat sen kanssa.
On aika itsekästä nauttia vain puolisosta ja lapsista ja suvusta jakamatta sitä hyvää toisille. Kaikki eivät ole puolisoa löytäneet, joten he kaipaisivat ihan eri tavalla ystäviä itselleen.
Tämähän yrittää olla taas pilkkaa, mutta itse asiassa silkkaa asiaa. Jos tietää, että naapurissa on yksinäinen ihminen, niin tosiaan olisi humaania pyytää hänet joskus kylään.
Mutta perheellinen ihminen ei ole synonyymi suositulle ihmiselle. Totta kuitenkin, että vapaaehtoistyö ei ole kenellekään pahasta eli jos katsoo olevansa hyvä ystävä, kanssaeläjä ja kommunikoija, niin miksi ihmeessä ei antaisi hyvää hyvään? Eihän se ole mitään suosiosta maksamista, vaan sitä, että antaa omaa vahvuuttaan koko yhteiskunnan eteen.
Totta, ihminen on hyvin usein itsekäs eikä ole kiinnostunut kuin vain omasta navasta.
Tässä on hyvä kysymys kaikille yksinäisille.
Niin mutta tämän palstan perusteellahan se yksinäinen ei ole hyvä ystävä saati kommunikoija, vaan hänessä on jotain vikaa. :( Sikäli siis viestini oli kohdistettu nimenomaan niille ihanille, upeille, täydellisille, paljon kavereita omaaville ihmisille - jotka yllättäen monet eivät silti tee kovinkaan paljon vapaaehtoistyötä.
Miksi ei riitä, että huolehtii ystävistään ja muista läheisistään, jotta nämäkin eivät kokisi yksinäisyyttä? Eikö ole järkevämpää antaa aikaansa iäkkäille isovanhemmille kuin jollekin täysin terveelle aikuiselle, joka voi ilman mitään fyysisiä rajoitteita lähteä ulos ovesta ja hankkia itselleen seuraa? Vaikka jostain yksinäisestä vanhuksesta, jolla ei ole omaisia? Yksinäiset pitävät itseään mukavina ja hyvinä kavereina, mitä yleensä ovatkin, ja lisäksi heillä kuluu vähemmän aikaa ihmissuhteista huolehtimiseen kuin niillä, joilla on perhettä, sukua, ystäviä ja kavereita.
No, jos täytyy jonnekin nettipalstalle tulla dissaamaan yksinäisiä, mutta samalla kerskaamaan, miten kyllä itse ollaan niin maan mainioita kera sosiaalisten taitojen ja noin vaan löytyy uusiakin kavereita (vai oisko sittenkin kyse siitä, että aina helpompaa sanoa ehdotuksia kuin todella toimia niiden mukaan?) ja mainostellaan vapaaehtoistyötä yksinäisille, niin joo, näytön paikka myös näille "toisille".
Ja jos nyt ihan vakavasti puhutaan, niin lähes jokaisen yhteiskuntavelvollisuus olisi minun mielestäni tehdä edes jossain vaiheessa elämäänsä vapaaehtoistyötä. Pl. sairaat tai muuten estyneet.
Yksinäisillehän on yksinäisyysketjuissa lukuisat kerrat ehdotettu vapaaehtoistyötä, mutta kun se ei heille kelpaa.
Kuten jo sanoin, nyt sitä ehdotinkin vähemmän yksinäisille.
Miksi? Heillähän on jo elämässään riittävästi tekemistä. Monilla enemmän kuin oikeastaan edes haluaisivat. Miksi juuri kiireisimmiltä pitäisi löytyä vielä ylimääräistäkin aikaa? Eikö järkevintä olisi, että ne, joilla aikaa on eniten, käyttäisivät sitä vapaaehtoistyöhön?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta vaan on vaikea uskoa, että mukava ja huumorintajuinen ihminen aina jää tahtomattaan yksin. Vaikka hänen seurassaan on muilla hyvä olo, niin muut AINA lähtevät pois.
Jokin tuossa ei vaan täsmää.
Hyshys! Sitä nyt vaan ei ääneen voi sanoa, että yksinäisissä itsessäänkin saattaa olla jotain vikaa. EI OLE MAHDOLLISTA! Vika on tavalla tai toisella kaikissa muissa!
Ei muuten ole kauankaan siitä, kun jossain lehdessä oli tutkimusta vanhuusiän yksinäisyydestä. Arvaatteko, mikä asia usein yhdisti yksinäisiä vanhuksia? Ei tule yllätyksenä: negatiivinen asenne elämää ja vähän kaikkea muutakin kohtaan.
Eikä varmaan kauan mene, kun tänne syöksyy joku selittämään että totta kai niistä on tullut negatiivisia koska ovat yksinäisiä - on siis TÄYSIN mahdoton ajatuskin, että nämä ihmiset olisivat olleet tympeitä ja ikäviä koko ikänsä. Vaikka joka ainut meistä on tavannut roppakaupalla sellaisia ihmisiä, niin silti viimeiseen asti halutaan uskoa, ettei niitä ole olemassa. Ja etten nyt ainakaan MINÄ voi kuulua siihen porukkaan, vaikka olisin kuinka ankeaa seuraa muiden mielestä.
Ajatella, tuollaisen kommentin kirjoittanut tyyppi valittaa toisten negatiivisesta asenteesta. Katso nyt peiliin. Sieltä se negatiivinen ihminen kurkistaa.
Ups, menikö vähän tunteisiin? Ymmärrän miksi.
En muuten missään vaiheessa väittänytkään, etten olisi itse negatiivinen ihminen. Saattaa olla, että toisin kuin esim. sinä, minä kykenen tiedostamaan ja myöntämään sen ;)
Minä taas olen kolmas ihminen ja miellän olevani realistinen/kyyninen. Tältä pohjalta ihmettelen, millä tavalla asian myöntäminen tekee negatiivisuudesta, itse asiassa suoranaisesta ilkeydestä ja veemäisyydestä, jollain tavalla hyväksyttävämpää tai oikeutetumpaa?
Kannattaisi muuten pistää lähde, jos viittaa johonkin artikkeliin, jotta muutkin voisivat sen lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai vielä pakollista "vapaaehtoistyötä" nimenomaan yksinäisten parissa? Ei todellakaan, maailmassa on miljoona parempaa vapaaehtoiskohdetta.
Miten se niitä auttaisi, päin vastoin se vahvistaisi sitä harhaa mikä monella yksinäisellä on, että vain hänen tarpeensa olisivat merkityksellisiä. Kun näiden epätodellista läheistä ystävää kaipaavien (vaativien) pitäisi herätä huomaamaan, että ystävyys on vastavuoroista, siitä pitää olla molemmille iloa, jotta se jatkuu. Ei mitään hyväntekeväisyyttä. Kun olisi tarjota muille muutakin kun vaatimuksia, ystäviä löytyisi kyllä.
Tuon kanssa joka sanoi ettei perhettä voi korvata ystävillä, olen samaa mieltä.
En tietääkseni sanonut, että vain yksinäisten parissa tapahtuva vapaaehtoistyö kansalaisvelvollisuudeksi. En määritellyt asiaa tarkemmin, mutta sinä itse lisäsit tämän.
Mutta mun täytyy kyllä sanoa, että en ymmärrä lainkaan kommenttejasi. Enkä hyväksy niitä. Olet ilkeä ja julma ihminen, joka ei tiedä auttamisesta mitään - eikä ilmeisesti haluakaan tietää. Sinun mielestäsi varmasti lähes kaikki autettavat ovat huonoja kohteita, koska hehän ovat itse itsensä suohon ajaneet. Haluat puhua puuta heinää, katsot asioita mustavalkoisesti ja uskot omiin totuuksiisi, vaikka niissä ei olisi mitään tutkittua totuutta. Juuri sinulle minkälainen vapaaehtoistyö tahansa tekisi hyvää, sillä se auttaa näkemään asioita myös toisenlaisten ihmisten kannalta.
Eiköhän aika moni yksinäinen ihminen ole valmis tekemään hyvin paljon toisten ihmisten eteen, joten on pitkälti kyse siitä, ottaako se toinen ihminen siitä kopin vai ei. Miksi siis nuriset vastavuoroisuuden puutteesta, jos yksinäinen täyttää kenties hyvinkin kuppinsa, mutta toinen ei? Siksikö, että sinua harmittaa, kun se yksinäinen ehkä tekee niin paljon ja toivoo samaa toisiltakin? Oletko ehkä niitä, jotka eivät itse kykene vastaamaan mihinkään toisen toiveisiin ja tarpeisiin? Muuta syytä en löydä sille inholle ja raivolle, jota osoitat tässä ketjussa.
Olen eri kirjoittaja kuin tuo edellinen, mutta olen saanut useitakin kavereita elänsuojelutyöstä. Mun mielestä yksinäinenkin voisi olla vapaaehtoistyössä toimija eikä kohde. Siinä sivussa voi tutustua muihin ja saada kavereitakin. Jos hyvin käy, jonkun kanssa voi ystävystyäkin. Vapaaehtoistyöhön on tässä maassa paljon mahdollisuuksia, joten valitsee vain itseään eniten kiinnostavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheelliset voisi tehdä hyväntekeväisyystyötä ja uhrata yhden illan viikossa yksinäisille. On itsekästä nauttia perheestä ja suvusta, kun naapurissa saattaa olla yksinäinen ihminen. Muutenkin olisi hyvä, jos suositut ihmiset maksaisivat vähän siitä suosiostaan ja menisivät vaikka johonkin ystäväpalveluun ja pari iltaa kuukaudessa viettäisivät yksinäisen ihmisen kanssa ja käyttäisivät sitä kahvilla ja seurustelisivat sen kanssa.
On aika itsekästä nauttia vain puolisosta ja lapsista ja suvusta jakamatta sitä hyvää toisille. Kaikki eivät ole puolisoa löytäneet, joten he kaipaisivat ihan eri tavalla ystäviä itselleen.
Tämähän yrittää olla taas pilkkaa, mutta itse asiassa silkkaa asiaa. Jos tietää, että naapurissa on yksinäinen ihminen, niin tosiaan olisi humaania pyytää hänet joskus kylään.
Mutta perheellinen ihminen ei ole synonyymi suositulle ihmiselle. Totta kuitenkin, että vapaaehtoistyö ei ole kenellekään pahasta eli jos katsoo olevansa hyvä ystävä, kanssaeläjä ja kommunikoija, niin miksi ihmeessä ei antaisi hyvää hyvään? Eihän se ole mitään suosiosta maksamista, vaan sitä, että antaa omaa vahvuuttaan koko yhteiskunnan eteen.
Totta, ihminen on hyvin usein itsekäs eikä ole kiinnostunut kuin vain omasta navasta.
Tässä on hyvä kysymys kaikille yksinäisille.
Niin mutta tämän palstan perusteellahan se yksinäinen ei ole hyvä ystävä saati kommunikoija, vaan hänessä on jotain vikaa. :( Sikäli siis viestini oli kohdistettu nimenomaan niille ihanille, upeille, täydellisille, paljon kavereita omaaville ihmisille - jotka yllättäen monet eivät silti tee kovinkaan paljon vapaaehtoistyötä.
Miksi ei riitä, että huolehtii ystävistään ja muista läheisistään, jotta nämäkin eivät kokisi yksinäisyyttä? Eikö ole järkevämpää antaa aikaansa iäkkäille isovanhemmille kuin jollekin täysin terveelle aikuiselle, joka voi ilman mitään fyysisiä rajoitteita lähteä ulos ovesta ja hankkia itselleen seuraa? Vaikka jostain yksinäisestä vanhuksesta, jolla ei ole omaisia? Yksinäiset pitävät itseään mukavina ja hyvinä kavereina, mitä yleensä ovatkin, ja lisäksi heillä kuluu vähemmän aikaa ihmissuhteista huolehtimiseen kuin niillä, joilla on perhettä, sukua, ystäviä ja kavereita.
No, jos täytyy jonnekin nettipalstalle tulla dissaamaan yksinäisiä, mutta samalla kerskaamaan, miten kyllä itse ollaan niin maan mainioita kera sosiaalisten taitojen ja noin vaan löytyy uusiakin kavereita (vai oisko sittenkin kyse siitä, että aina helpompaa sanoa ehdotuksia kuin todella toimia niiden mukaan?) ja mainostellaan vapaaehtoistyötä yksinäisille, niin joo, näytön paikka myös näille "toisille".
Ja jos nyt ihan vakavasti puhutaan, niin lähes jokaisen yhteiskuntavelvollisuus olisi minun mielestäni tehdä edes jossain vaiheessa elämäänsä vapaaehtoistyötä. Pl. sairaat tai muuten estyneet.
Yksinäisillehän on yksinäisyysketjuissa lukuisat kerrat ehdotettu vapaaehtoistyötä, mutta kun se ei heille kelpaa.
Kuten jo sanoin, nyt sitä ehdotinkin vähemmän yksinäisille.
Miksi? Heillähän on jo elämässään riittävästi tekemistä. Monilla enemmän kuin oikeastaan edes haluaisivat. Miksi juuri kiireisimmiltä pitäisi löytyä vielä ylimääräistäkin aikaa? Eikö järkevintä olisi, että ne, joilla aikaa on eniten, käyttäisivät sitä vapaaehtoistyöhön?
Ks. aiemmat viestit. Jokaisen kynnelle kykenevän ihmisen on fiksua antaa jossain sopivassa vaiheessa elämää oma panoksensa yhteiskunnalle myös vapaaehtoistyön merkeissä, sillä kolmas sektori tekee erittäin merkittävää työtä yhteiskunnassa. Kyse ei ole mistään ajankäytöstä, vaan yhteiskuntavastuusta. Kannattaa raivata sitä aikaa tällaiselle toiminnalle.
Tähän ketjuun asia kytkeytyy myös siten, kuten jo aiemmin totesin, että jos on kerran hyvät vuorovaikutustaidot ja sosiaaliset taidot ja paljon kavereita, niin miksipä ei jakaa näitä taitoja laajemminkin toimimalla esim. tukihenkilönä jollakin saralla. Ja jättää vaikkapa yhdet kissanristiäiset kerran kuussa väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheelliset voisi tehdä hyväntekeväisyystyötä ja uhrata yhden illan viikossa yksinäisille. On itsekästä nauttia perheestä ja suvusta, kun naapurissa saattaa olla yksinäinen ihminen. Muutenkin olisi hyvä, jos suositut ihmiset maksaisivat vähän siitä suosiostaan ja menisivät vaikka johonkin ystäväpalveluun ja pari iltaa kuukaudessa viettäisivät yksinäisen ihmisen kanssa ja käyttäisivät sitä kahvilla ja seurustelisivat sen kanssa.
On aika itsekästä nauttia vain puolisosta ja lapsista ja suvusta jakamatta sitä hyvää toisille. Kaikki eivät ole puolisoa löytäneet, joten he kaipaisivat ihan eri tavalla ystäviä itselleen.
Tämähän yrittää olla taas pilkkaa, mutta itse asiassa silkkaa asiaa. Jos tietää, että naapurissa on yksinäinen ihminen, niin tosiaan olisi humaania pyytää hänet joskus kylään.
Mutta perheellinen ihminen ei ole synonyymi suositulle ihmiselle. Totta kuitenkin, että vapaaehtoistyö ei ole kenellekään pahasta eli jos katsoo olevansa hyvä ystävä, kanssaeläjä ja kommunikoija, niin miksi ihmeessä ei antaisi hyvää hyvään? Eihän se ole mitään suosiosta maksamista, vaan sitä, että antaa omaa vahvuuttaan koko yhteiskunnan eteen.
Totta, ihminen on hyvin usein itsekäs eikä ole kiinnostunut kuin vain omasta navasta.
Tässä on hyvä kysymys kaikille yksinäisille.
Niin mutta tämän palstan perusteellahan se yksinäinen ei ole hyvä ystävä saati kommunikoija, vaan hänessä on jotain vikaa. :( Sikäli siis viestini oli kohdistettu nimenomaan niille ihanille, upeille, täydellisille, paljon kavereita omaaville ihmisille - jotka yllättäen monet eivät silti tee kovinkaan paljon vapaaehtoistyötä.
Miksi ei riitä, että huolehtii ystävistään ja muista läheisistään, jotta nämäkin eivät kokisi yksinäisyyttä? Eikö ole järkevämpää antaa aikaansa iäkkäille isovanhemmille kuin jollekin täysin terveelle aikuiselle, joka voi ilman mitään fyysisiä rajoitteita lähteä ulos ovesta ja hankkia itselleen seuraa? Vaikka jostain yksinäisestä vanhuksesta, jolla ei ole omaisia? Yksinäiset pitävät itseään mukavina ja hyvinä kavereina, mitä yleensä ovatkin, ja lisäksi heillä kuluu vähemmän aikaa ihmissuhteista huolehtimiseen kuin niillä, joilla on perhettä, sukua, ystäviä ja kavereita.
No, jos täytyy jonnekin nettipalstalle tulla dissaamaan yksinäisiä, mutta samalla kerskaamaan, miten kyllä itse ollaan niin maan mainioita kera sosiaalisten taitojen ja noin vaan löytyy uusiakin kavereita (vai oisko sittenkin kyse siitä, että aina helpompaa sanoa ehdotuksia kuin todella toimia niiden mukaan?) ja mainostellaan vapaaehtoistyötä yksinäisille, niin joo, näytön paikka myös näille "toisille".
Ja jos nyt ihan vakavasti puhutaan, niin lähes jokaisen yhteiskuntavelvollisuus olisi minun mielestäni tehdä edes jossain vaiheessa elämäänsä vapaaehtoistyötä. Pl. sairaat tai muuten estyneet.
Yksinäisillehän on yksinäisyysketjuissa lukuisat kerrat ehdotettu vapaaehtoistyötä, mutta kun se ei heille kelpaa.
Kuten jo sanoin, nyt sitä ehdotinkin vähemmän yksinäisille.
Miksi? Heillähän on jo elämässään riittävästi tekemistä. Monilla enemmän kuin oikeastaan edes haluaisivat. Miksi juuri kiireisimmiltä pitäisi löytyä vielä ylimääräistäkin aikaa? Eikö järkevintä olisi, että ne, joilla aikaa on eniten, käyttäisivät sitä vapaaehtoistyöhön?
Ks. aiemmat viestit. Jokaisen kynnelle kykenevän ihmisen on fiksua antaa jossain sopivassa vaiheessa elämää oma panoksensa yhteiskunnalle myös vapaaehtoistyön merkeissä, sillä kolmas sektori tekee erittäin merkittävää työtä yhteiskunnassa. Kyse ei ole mistään ajankäytöstä, vaan yhteiskuntavastuusta. Kannattaa raivata sitä aikaa tällaiselle toiminnalle.
Tähän ketjuun asia kytkeytyy myös siten, kuten jo aiemmin totesin, että jos on kerran hyvät vuorovaikutustaidot ja sosiaaliset taidot ja paljon kavereita, niin miksipä ei jakaa näitä taitoja laajemminkin toimimalla esim. tukihenkilönä jollakin saralla. Ja jättää vaikkapa yhdet kissanristiäiset kerran kuussa väliin.
Huh huh, kyllä alkaa olla aikamoisia vaatimuksia ihmisille. Eli jos on perhe ja ystäviä ja työ ja lapsia, niin silti pitää kansalaisvelvollisuutena tehdä vapaaehtoistyötä. Ne, jotka istuvat kotona yksin murehtimassa yksinäisyyttään, voivat hyvällä omalla tunnolla jatkaa sitä istumista kotona, koska vain kiireisten ja sosiaalisten on velvollisuus auttaa muita.
Ja tiedoksi, täällä on muitakin keskustelijoita, kuin yksi.
Tuohon samaan tilanteeseen päätyy se, joka on kovin vaativainen ystäväänsä kohtaan. Ja mulla on kokemusta molemmista rooleista. Välit erääseen sinkkuaikaiseen ystävääni meinasivat mennä, kun hän löysi kumppanin ja sai lapsen. Onneksi saatiin puhumalla tilanne korjattua. Samaan aikaan tutustuin uuteen ihmiseen, joka oli myös sinkku ja yhdessä valiteltiin sitä, miten huonoja ystäviä perheelliset on. No sit mä löysin parisuhteen ja samaan aikaan uudessa työssä. Parisuhteen myötä tuli lisää uusia ihmissuhteita ja kun mulla on aina ollut myös tiiviit suhteet omaan sukuun, elämässä alkoi olla liikaakin ihmisiä. Miten kävi ystävien? Tän perheellistyneen kanssa tavataan yhtä usein kuin ennenkin, mut senkin sovittaminen kalenteriin vaatii sumplimista. Uudempaa sinkkukaveria tapaan harvemmin kuin ennen ja nykyään jopa harvemmin kuin tätä perheellistä, koska huomaan hänen olevan ärtynyt siitä että mulla on nykyään niin kiire ja tapaamisiimmekin se tuo tiettyä negatiivista virettä. Nykyisten kiireidenkin keskellä oon myös uudellernlämmittänyt suhdetta erääseen kaveriin, joka on sinkku ja aina menossa. Ilmeisesti on niin, että kun oma elämä on "täyttä ", viihtyy toisten samanlaisten kanssa.