Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Kuulun yksinäisten ryhmään ja pidän tilannettani tällä hetkellä aika toivottomana. Elän huonosti palkattujen keikkatöiden varassa, joita täytyy usein ottaa vastaan lyhyelläkin varoitusajalla, ja töitä on vaihtelevasti mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Opiskelen töiden ohella ja välillä on sellaisia viikkoja, että millekään harrastuksille tai muille vapaa-ajan menoille ei jää yhtään aikaa. En muutenkaan pysty suunnittelemaan elämääni ja menojani etukäteen, kun kutsu töihin voi tulla milloin tahansa eikä mulla ole varaa kieltäytyä töistä ilman todellista pakkoa.
Pari vuotta pitäisi vielä jaksaa ennen kuin valmistun. Se on pitkä aika ja mietin usein, jaksanko tätä yksinäisyyttä niin kauan vai hajoaako pää sitä ennen? Nettikavereista ei ole apua yksinäisyyteeni ja ymmärrän hyvin, ettei livekaverikseni ole halukkaita, kun tapaamisia on niin vaikea järjestää ja kaiken täytyisi tapahtua minun aikataulujeni ja jaksamiseni ehdoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Arvasinhan että jonkun oman elämänsä sankarin piti tulla pätemään tähän ja poimimaan kirjoituksestani sattumanvaraisia kohtia niin kuin tietäisitte paljonkin elämästäni. Olet tyypillinen ärsyttävä, typerä ihmisapina, josta juuri haluaisin eroon, jos koskaan olisin mennyt tekemään sen hirveän virheen, että olisin tutustunut sinunlaiseesi. Onneksi olen kiertänyt kaltaisesi, ne pahimmat, aina visusti riittävän pitkän välimatkan päästä.
Mutta vastaus näsäviisasteluusi; ei, en ole täysin yksipuolisesti avautunut kenellekään, en "ystävällekään", sillä ei ole tapana harrastaa sellaista. Olen sisäänpäinkääntynyt ja tarkkailevainen luonne enkä pidä meteliä itsestäni. Siitä huolimatta on ollut mahdollista havaita epätasapaino jaettujen asioiden ja yksityiskohtien suhteen. Minä en ole ollut mikään ainoa puhuja tai kontaktoija, mutta sattumanvaraisia ja hyvää tarkoittavia kysymyksiäni on irrationaalisesti vältelty ja vaiettu kuoliaaksi vuositolkulla ilman mitään hyvää syytä. Pidän sellaista toimintaa ensinnäkin outona, mutta ennen kaikkea epäkunnioittavana, lapsellisena ja laskelmoivana, myös epäilyttävänä, enkä näe mitään syytä jatkaa yhteistä taivalta henkilön kanssa, joka ei pysty vastaamaan rehellisesti yksinkertaisiin ja viattomiin kysymyksiin, mutta olettaa toisaalta että minä kyllä vastaan kuten olen aina ennenkin tehnyt. En lähtökohtaisesti tarvitse ketään, joten miksi tyytyisin epäselvään ja ihmeelliseen salailuun perustuvaan ihmissuhteeseen, jossa koen ettei minuun joko luoteta tarpeeksi tai ei vain muuten haluta puhua suoraan ja olla avoimiaa.
Tule nyt vielä jankkaamaan, että näit kristallipallostasi että olen varmasti vain joku tukahduttava urkkija, joka ei anna toiselle tilaa hengittää ja joka kyselee liikaa kaikkea ja vaatii tietää tuttaviensa pankkitilin saldot ja viime perjantain seksiasennot, eiks niin?
Sidäänpäinkääntyneenä ja tarkkailevana olet tainnut liikaa padota tunteitasi kun nyt noin kilahtelet. Kun sitten kerrankin avauduit jollekin luulitko että tuntosi olivat niin ihmeellisiä että toiselle oli suunnaton riemu ja kunnia niitä kuulla?
Yksinäisyyden on todettu usein periytyvän lapselta vanhemmille. Tietyllä tavalla loogista, koska itsekin yksinäiset vanhemmat eivät välttämättä kykene antamaan kovin kummoista mallia siinä miten ihmissuhteita ylläpidetään eikä lapsi myöskään pääse hyötymään vanhempiensa sosiaalisista suhteista.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyyden on todettu usein periytyvän lapselta vanhemmille. Tietyllä tavalla loogista, koska itsekin yksinäiset vanhemmat eivät välttämättä kykene antamaan kovin kummoista mallia siinä miten ihmissuhteita ylläpidetään eikä lapsi myöskään pääse hyötymään vanhempiensa sosiaalisista suhteista.
Korjaus, piti kirjoittaa vanhemmilta lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun yksinäisten ryhmään ja pidän tilannettani tällä hetkellä aika toivottomana. Elän huonosti palkattujen keikkatöiden varassa, joita täytyy usein ottaa vastaan lyhyelläkin varoitusajalla, ja töitä on vaihtelevasti mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Opiskelen töiden ohella ja välillä on sellaisia viikkoja, että millekään harrastuksille tai muille vapaa-ajan menoille ei jää yhtään aikaa. En muutenkaan pysty suunnittelemaan elämääni ja menojani etukäteen, kun kutsu töihin voi tulla milloin tahansa eikä mulla ole varaa kieltäytyä töistä ilman todellista pakkoa.
Pari vuotta pitäisi vielä jaksaa ennen kuin valmistun. Se on pitkä aika ja mietin usein, jaksanko tätä yksinäisyyttä niin kauan vai hajoaako pää sitä ennen? Nettikavereista ei ole apua yksinäisyyteeni ja ymmärrän hyvin, ettei livekaverikseni ole halukkaita, kun tapaamisia on niin vaikea järjestää ja kaiken täytyisi tapahtua minun aikataulujeni ja jaksamiseni ehdoilla.
Keskity nyt opintoihin ja töihin. Pari vuotta voi tuntua pitkältä ajalta, mutta ei se kuitenkaan ole. Olen aikoinaan opiskellut kokopäivätyön ohessa eikä jäänyt aikaa ihmissuhteille. Ajattelin silloin, että kyse on vain muutamasta vuodesta ja sen jälkeen jää taas aikaa muuhunkin kuin töihin ja opiskeluun. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyyden on todettu usein periytyvän lapselta vanhemmille. Tietyllä tavalla loogista, koska itsekin yksinäiset vanhemmat eivät välttämättä kykene antamaan kovin kummoista mallia siinä miten ihmissuhteita ylläpidetään eikä lapsi myöskään pääse hyötymään vanhempiensa sosiaalisista suhteista.
Myös geeneillä on merkitystä. Asperger ja moni muu yksinäisyydelle altistava sairaus/vamma/ominaisuus on ainakin osittain perinnöllistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa.
Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin.
Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin.
Tuosta vaan syntyy noidankehä. Jos olisi käynyt yksin New Yorkissa omassa sängyssä makaamisen sijasta, jonkun uuden tuttavuuden kanssa voisi syntyä varsin mielenkiintoinen keskustelu New Yorkin nähtävyyksistä, tavarataloista, hintatasosta jne. Tai keikasta, jolla on käynyt edes yksin. Sängyssä makaaminen ei tee kenestäkään kiinnostavaa.
Jos on terve itsetunto, ei tee asioita toisten ihmisten takia. Elämässä ei ole päätarkoituksena tehdä itsestään kiinnostava, vaan uskoo siihen, että on aivan riittävä ihan sellaisenaan. Ei ystävyys perustu usein mihinkään kiinnostava - epäkiinnostava -juttuihin tai että pitäisi esittää jotakin, kalastella irtopinnoja milloin milläkin keinolla, tiedolla, innostuksella ja kokemuksella. Minusta jotenkin tuntuu aika hassulta, että keskustelu on pitkälti mennyt siihen, että näille paljon hyviä ystäviä (?) omaaville pitää ikään kuin kertoa, mistä ystävyydessä onkaan kyse. Toki meitä tosiaan on moneen junaan, mutta mitä nyt arkielämää havainnoi, niin ei minusta siltä näytä, että ihmiset pyrkisivät valitsemaan mahdollisimman karismaattisia ja upeita ihmisiä kavereikseen. En ole koskaan ajatellut, että minunkin täytyy olla kiinnostava, kun kuitenkin joitakin ystäviä ja kavereita on. Olen tavallinen ihminen.
Joo voi olla, että joskus pääsisi sitten elämässään hyödyntämään käytännön tietoaan keskustelussa jonkun toisen kanssa, mutta onko se kuitenkaan monelle riittävä motiivi lähteä yksin reissuun? Että kun mä sitten pääsen ehkä sanomaan maailmankansalaisena sanasen New Yorkista? Kai siellä itse reissussakin pitäisi voida olla hauskaa ja kokemusten jakamista - jos siis sellaista nyt ylipäänsä kaipaa.
Ei pidä liioitella. Mun pointtini on yksinkertainen: jotta toisen ihmisen haluaisi tavata toisenkin kerran, tässä ihmisessä pitää olla edes jotain kiinnostavaa. Tai jotta työkaveriaan haluaisi tavata työajan ulkopuolellakin, työkaverissa pitää olla jotain kiinnostavaa. Ei ole väliä, mitä ko kiinnostava on, kunhan toista kiinnostaa. New York oli esimerkki, jota itsekin käytit. Samoin keikka. Eivätkä nekään ole kiinnostavia asioita kaikkien mielestä. Ensivaikutelma on varsin tärkeä ja usein ratkaisee, tavataanko toisenkin kerran vai ei.
Juu. Kannattaa siis koittaa täyttää elämäänsä kaikenlaisilla kokemuksilla, jotta joku voisi kiinnostua. Ehkä jonkun jutun avulla tärppää, kun tarpeeksi koittaa haalata kokemuksia.
Tai sit ei. Ehkä kannattaa tehdä erilaisia asioita ihan vaan siksi, että sattuu huvittamaan. Ei voi jäädä tällöin katkeruuttakaan siitä, että kokemusten haalaaminen oli turhaa, kun kukaan ei siltikään kiinnostunut.
Sori, en jaksa vääntää enää ratakiskosta, kun rautalangasta vääntäminen ei ole riittänyt.
Kiitos, se sopii erittäin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulun yksinäisten ryhmään ja pidän tilannettani tällä hetkellä aika toivottomana. Elän huonosti palkattujen keikkatöiden varassa, joita täytyy usein ottaa vastaan lyhyelläkin varoitusajalla, ja töitä on vaihtelevasti mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Opiskelen töiden ohella ja välillä on sellaisia viikkoja, että millekään harrastuksille tai muille vapaa-ajan menoille ei jää yhtään aikaa. En muutenkaan pysty suunnittelemaan elämääni ja menojani etukäteen, kun kutsu töihin voi tulla milloin tahansa eikä mulla ole varaa kieltäytyä töistä ilman todellista pakkoa.
Pari vuotta pitäisi vielä jaksaa ennen kuin valmistun. Se on pitkä aika ja mietin usein, jaksanko tätä yksinäisyyttä niin kauan vai hajoaako pää sitä ennen? Nettikavereista ei ole apua yksinäisyyteeni ja ymmärrän hyvin, ettei livekaverikseni ole halukkaita, kun tapaamisia on niin vaikea järjestää ja kaiken täytyisi tapahtua minun aikataulujeni ja jaksamiseni ehdoilla.
Riittäisikö tässä vaiheessa pelkät tuttavat ihmissuhteiksi. Itse elän tällä hetkellä melko hektistä vaihetta. Työvuorot sellaiset, ettei vain pysty järjestämään mitään kiiteitä ystävyyssuhteita. Olen töissä, kun muut nukkuu ja nukun, kun muilla on vapaata.
Olen päättänyt, että tässä vaiheessa minulle riittää tutut ja kaverit ja satunnaiset ihmissuhteet pitämään minut pelkästä työ-nukkuminen-elämästä. Se riitää oikein hyvin nyt, kun en pysty solmimaan mitään kiinteitä ystävyyssuhteita, vaan loukkaisin koko ajan ystäviä, kun joutuisin sanomaan, että en nyt pysty lähtemään ja en pystynyt vastaamaan puhelimeen, kun nukuin ja melkein heti lähdinkin taas töihin.
Joskus joutuu tekemään valintoja ja tyytymään siihen, mihin pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyyden on todettu usein periytyvän lapselta vanhemmille. Tietyllä tavalla loogista, koska itsekin yksinäiset vanhemmat eivät välttämättä kykene antamaan kovin kummoista mallia siinä miten ihmissuhteita ylläpidetään eikä lapsi myöskään pääse hyötymään vanhempiensa sosiaalisista suhteista.
Myös geeneillä on merkitystä. Asperger ja moni muu yksinäisyydelle altistava sairaus/vamma/ominaisuus on ainakin osittain perinnöllistä.
Kyllä. Lisäksi perheen tunneilmapiirikin voi olla sellainen, että se edistää masennuksen puhkeamista jälkikasvulla, varsinkin jos siihen jo valmiiksi on geneettistä alttiutta suvussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Luet jonkun muun tekstiä kuin piru Raamattua. Miksi? Emme tiedä ulkopuolisina tarkasti millainen ihmissuhde on ollut.
Aika mahdotonta olisi tällä palstalla mitään kirjoitella, jos jokaisen kommentin pitäisi perustua tarkkaan tietoon toisen anonyymin kirjoittajan ihmissuhteista. Minä kuten muutkin luin tekstiä oman elämänkokemuksen kautta, joka sanoo, että yleensä ihminen joka avautuu mutta jolle ei vastavuoroisesti avauduta on rasite sille joka niitä juttuja kuuntelee.
Ainoa vaan, että kun emme kerran tiedä, niin näkemyksiään voi sanottaa monella eri tavalla. Ei tarvitse esittää näkemyksiään ehdottomina totuuksina, kun kerran todellisuudessa ei ole pienintäkään käsitystä, onko asia niin. Jos sinua ärsyttää moni ihmisten tapa toimia ja puhua, se voi olla, että 95 % ihmisistä pitää niitä ihan ok:ina juttuina. -Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Luet jonkun muun tekstiä kuin piru Raamattua. Miksi? Emme tiedä ulkopuolisina tarkasti millainen ihmissuhde on ollut.
Aika mahdotonta olisi tällä palstalla mitään kirjoitella, jos jokaisen kommentin pitäisi perustua tarkkaan tietoon toisen anonyymin kirjoittajan ihmissuhteista. Minä kuten muutkin luin tekstiä oman elämänkokemuksen kautta, joka sanoo, että yleensä ihminen joka avautuu mutta jolle ei vastavuoroisesti avauduta on rasite sille joka niitä juttuja kuuntelee.
Ainoa vaan, että kun emme kerran tiedä, niin näkemyksiään voi sanottaa monella eri tavalla. Ei tarvitse esittää näkemyksiään ehdottomina totuuksina, kun kerran todellisuudessa ei ole pienintäkään käsitystä, onko asia niin. Jos sinua ärsyttää moni ihmisten tapa toimia ja puhua, se voi olla, että 95 % ihmisistä pitää niitä ihan ok:ina juttuina. -Eri
Melko ehdottomina totuuksina tuo aiempikin kirjoittaja esitti pelkät henkilökohtaiset näkemyksensä toisen pelailusta, laskelmoinnista, välttelystä jne. Vai onko niin että yksillä on oikeus puusilmäiseen kommentointiin ja toisilla ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Luet jonkun muun tekstiä kuin piru Raamattua. Miksi? Emme tiedä ulkopuolisina tarkasti millainen ihmissuhde on ollut.
Aika mahdotonta olisi tällä palstalla mitään kirjoitella, jos jokaisen kommentin pitäisi perustua tarkkaan tietoon toisen anonyymin kirjoittajan ihmissuhteista. Minä kuten muutkin luin tekstiä oman elämänkokemuksen kautta, joka sanoo, että yleensä ihminen joka avautuu mutta jolle ei vastavuoroisesti avauduta on rasite sille joka niitä juttuja kuuntelee.
Ainoa vaan, että kun emme kerran tiedä, niin näkemyksiään voi sanottaa monella eri tavalla. Ei tarvitse esittää näkemyksiään ehdottomina totuuksina, kun kerran todellisuudessa ei ole pienintäkään käsitystä, onko asia niin. Jos sinua ärsyttää moni ihmisten tapa toimia ja puhua, se voi olla, että 95 % ihmisistä pitää niitä ihan ok:ina juttuina. -Eri
Melko ehdottomina totuuksina tuo aiempikin kirjoittaja esitti pelkät henkilökohtaiset näkemyksensä toisen pelailusta, laskelmoinnista, välttelystä jne. Vai onko niin että yksillä on oikeus puusilmäiseen kommentointiin ja toisilla ei?
Olitko sinä tuossa ihmissuhteessa yhtenä osapuolena? Ellet ollut, niin sinulla ei ole henkilökohtaista kokemusta siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Luet jonkun muun tekstiä kuin piru Raamattua. Miksi? Emme tiedä ulkopuolisina tarkasti millainen ihmissuhde on ollut.
Aika mahdotonta olisi tällä palstalla mitään kirjoitella, jos jokaisen kommentin pitäisi perustua tarkkaan tietoon toisen anonyymin kirjoittajan ihmissuhteista. Minä kuten muutkin luin tekstiä oman elämänkokemuksen kautta, joka sanoo, että yleensä ihminen joka avautuu mutta jolle ei vastavuoroisesti avauduta on rasite sille joka niitä juttuja kuuntelee.
Ainoa vaan, että kun emme kerran tiedä, niin näkemyksiään voi sanottaa monella eri tavalla. Ei tarvitse esittää näkemyksiään ehdottomina totuuksina, kun kerran todellisuudessa ei ole pienintäkään käsitystä, onko asia niin. Jos sinua ärsyttää moni ihmisten tapa toimia ja puhua, se voi olla, että 95 % ihmisistä pitää niitä ihan ok:ina juttuina. -Eri
Melko ehdottomina totuuksina tuo aiempikin kirjoittaja esitti pelkät henkilökohtaiset näkemyksensä toisen pelailusta, laskelmoinnista, välttelystä jne. Vai onko niin että yksillä on oikeus puusilmäiseen kommentointiin ja toisilla ei?
Olitko sinä tuossa ihmissuhteessa yhtenä osapuolena? Ellet ollut, niin sinulla ei ole henkilökohtaista kokemusta siitä.
Kyllä minulla on kokemusta ihmissuhteista. Tai suhteista ihmisapinoihin, kuten kirjoittaja sanoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Luet jonkun muun tekstiä kuin piru Raamattua. Miksi? Emme tiedä ulkopuolisina tarkasti millainen ihmissuhde on ollut.
Aika mahdotonta olisi tällä palstalla mitään kirjoitella, jos jokaisen kommentin pitäisi perustua tarkkaan tietoon toisen anonyymin kirjoittajan ihmissuhteista. Minä kuten muutkin luin tekstiä oman elämänkokemuksen kautta, joka sanoo, että yleensä ihminen joka avautuu mutta jolle ei vastavuoroisesti avauduta on rasite sille joka niitä juttuja kuuntelee.
Ainoa vaan, että kun emme kerran tiedä, niin näkemyksiään voi sanottaa monella eri tavalla. Ei tarvitse esittää näkemyksiään ehdottomina totuuksina, kun kerran todellisuudessa ei ole pienintäkään käsitystä, onko asia niin. Jos sinua ärsyttää moni ihmisten tapa toimia ja puhua, se voi olla, että 95 % ihmisistä pitää niitä ihan ok:ina juttuina. -Eri
Melko ehdottomina totuuksina tuo aiempikin kirjoittaja esitti pelkät henkilökohtaiset näkemyksensä toisen pelailusta, laskelmoinnista, välttelystä jne. Vai onko niin että yksillä on oikeus puusilmäiseen kommentointiin ja toisilla ei?
En ottanut kantaa sinällään itse aiheeseen. Vaan siihen, kun kommentoit, että oman elämänkokemuksen kautta on pakko kommentoida tietyllä tavalla. Itse en allekirjoita sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Luet jonkun muun tekstiä kuin piru Raamattua. Miksi? Emme tiedä ulkopuolisina tarkasti millainen ihmissuhde on ollut.
Aika mahdotonta olisi tällä palstalla mitään kirjoitella, jos jokaisen kommentin pitäisi perustua tarkkaan tietoon toisen anonyymin kirjoittajan ihmissuhteista. Minä kuten muutkin luin tekstiä oman elämänkokemuksen kautta, joka sanoo, että yleensä ihminen joka avautuu mutta jolle ei vastavuoroisesti avauduta on rasite sille joka niitä juttuja kuuntelee.
Ainoa vaan, että kun emme kerran tiedä, niin näkemyksiään voi sanottaa monella eri tavalla. Ei tarvitse esittää näkemyksiään ehdottomina totuuksina, kun kerran todellisuudessa ei ole pienintäkään käsitystä, onko asia niin. Jos sinua ärsyttää moni ihmisten tapa toimia ja puhua, se voi olla, että 95 % ihmisistä pitää niitä ihan ok:ina juttuina. -Eri
Melko ehdottomina totuuksina tuo aiempikin kirjoittaja esitti pelkät henkilökohtaiset näkemyksensä toisen pelailusta, laskelmoinnista, välttelystä jne. Vai onko niin että yksillä on oikeus puusilmäiseen kommentointiin ja toisilla ei?
En ottanut kantaa sinällään itse aiheeseen. Vaan siihen, kun kommentoit, että oman elämänkokemuksen kautta on pakko kommentoida tietyllä tavalla. Itse en allekirjoita sitä.
Pakko? Mitähän oman mielikuvituksesi kaapeista tuon tulkinnan kaivoit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Luet jonkun muun tekstiä kuin piru Raamattua. Miksi? Emme tiedä ulkopuolisina tarkasti millainen ihmissuhde on ollut.
Aika mahdotonta olisi tällä palstalla mitään kirjoitella, jos jokaisen kommentin pitäisi perustua tarkkaan tietoon toisen anonyymin kirjoittajan ihmissuhteista. Minä kuten muutkin luin tekstiä oman elämänkokemuksen kautta, joka sanoo, että yleensä ihminen joka avautuu mutta jolle ei vastavuoroisesti avauduta on rasite sille joka niitä juttuja kuuntelee.
Ainoa vaan, että kun emme kerran tiedä, niin näkemyksiään voi sanottaa monella eri tavalla. Ei tarvitse esittää näkemyksiään ehdottomina totuuksina, kun kerran todellisuudessa ei ole pienintäkään käsitystä, onko asia niin. Jos sinua ärsyttää moni ihmisten tapa toimia ja puhua, se voi olla, että 95 % ihmisistä pitää niitä ihan ok:ina juttuina. -Eri
Melko ehdottomina totuuksina tuo aiempikin kirjoittaja esitti pelkät henkilökohtaiset näkemyksensä toisen pelailusta, laskelmoinnista, välttelystä jne. Vai onko niin että yksillä on oikeus puusilmäiseen kommentointiin ja toisilla ei?
En ottanut kantaa sinällään itse aiheeseen. Vaan siihen, kun kommentoit, että oman elämänkokemuksen kautta on pakko kommentoida tietyllä tavalla. Itse en allekirjoita sitä.
Pakko? Mitähän oman mielikuvituksesi kaapeista tuon tulkinnan kaivoit?
En mielestäni mistään.
"Aika mahdotonta olisi tällä palstalla mitään kirjoitella, jos jokaisen kommentin pitäisi perustua tarkkaan tietoon toisen anonyymin kirjoittajan ihmissuhteista. Minä kuten muutkin luin tekstiä oman elämänkokemuksen kautta, joka sanoo, että yleensä ihminen joka avautuu mutta jolle ei vastavuoroisesti avauduta on rasite sille joka niitä juttuja kuuntelee."
Mielenkiintoinen ketju. Eilen palstan sulkeuduttua googlettelin paljon aiheesta yksinäisyys. Yksinäisyys on lisääntynyt länsimaissa, Suomi on kuitenkin EU-tasolla vielä aika hyvässä tilanteessa. Britanniassa on jo yksinäisyysministeri, jonka tehtäviin kuuluu yksinäisyyden vähentäminen. Suomessakin on jotkut poliitikot ottaneet kantaa yksinäisyyteen. Aihetta on tutkittu, yksinäisyyden kokemuksia selvitetty ja yksinäisyyden terveysvaikutuksia kartoitettu. Silti keinoja yksinäisyyden vähentämiseen löytyi netistä yllättävän vähän. Harrastusmahdollisuuksien lisäämistä vähävaraisille, ikääntyneiden yhteisöasumista, palvelutalojen henkilökunnan lisäämistä, lasten saamista aikaisin varhaiskasvatuksen piiriin, koulukiusaamiseen puuttumista, järjestötoimintaa jne. On ehdotettu erilaisia "avointen ovien" kohtaamispaikkoja, johon olisi helppo tulla ja tavata muita ihmisiä.
Mistään, mitä eilen luin, en löytänyt yhtäkään keinoa, jonka yksinäiset itse olisivat esittäneet. Tutkijoiden, poliitikkojen ja asiantuntijoiden ehdotuksia kylläkin. Asia jäi vaivaamaan ja mietinkin, millaisia keinoja yksinäiset itse toivoisivat yhteiskunnan järjestävän yksinäisyyden vähentämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju. Eilen palstan sulkeuduttua googlettelin paljon aiheesta yksinäisyys. Yksinäisyys on lisääntynyt länsimaissa, Suomi on kuitenkin EU-tasolla vielä aika hyvässä tilanteessa. Britanniassa on jo yksinäisyysministeri, jonka tehtäviin kuuluu yksinäisyyden vähentäminen. Suomessakin on jotkut poliitikot ottaneet kantaa yksinäisyyteen. Aihetta on tutkittu, yksinäisyyden kokemuksia selvitetty ja yksinäisyyden terveysvaikutuksia kartoitettu. Silti keinoja yksinäisyyden vähentämiseen löytyi netistä yllättävän vähän. Harrastusmahdollisuuksien lisäämistä vähävaraisille, ikääntyneiden yhteisöasumista, palvelutalojen henkilökunnan lisäämistä, lasten saamista aikaisin varhaiskasvatuksen piiriin, koulukiusaamiseen puuttumista, järjestötoimintaa jne. On ehdotettu erilaisia "avointen ovien" kohtaamispaikkoja, johon olisi helppo tulla ja tavata muita ihmisiä.
Mistään, mitä eilen luin, en löytänyt yhtäkään keinoa, jonka yksinäiset itse olisivat esittäneet. Tutkijoiden, poliitikkojen ja asiantuntijoiden ehdotuksia kylläkin. Asia jäi vaivaamaan ja mietinkin, millaisia keinoja yksinäiset itse toivoisivat yhteiskunnan järjestävän yksinäisyyden vähentämiseksi.
Yksinäisyys on jokaisella omanlaisensa kokemus. Itse olisin toivonut saavani masennukseen apua jo lapsena sekä meille kotiapua, kun vanhemmilla oli paljon ongelmia. Monet asiat lapsuudessa olivat pahasti pielessä. Pakenin silloin johonkin omaan ideaalimaailmaani enkä vieläkään ole päässyt sieltä pois. Menneisyys värittää tavan tarkastella maailmaa tällä hetkellä.
Minä en toivo itselleni varsinaisesti yhtään mitään. Siis yhteiskunnalta, jos sillä tarkoitetaan jotain ylhäältä tulevaa maksullista palvelua. Minä kaipaan suomalaisilta ihmisiltä vähemmän jäätävää suhtautumista ihmiseen, joka ei ole suorittanut elämää oikeassa järjestyksessä ja ei ehkä ole työelämässä tms.
Muille ihmisille toivoisin tuota yhteisasumista, siinä vanhuksilla on paitsi seura ja toisten turva, myös sellainen että huomataan ehkä ajoissa jos toinen ei voi fyysisesti hyvin. Arvostan myös paljon sitä, että vanhustentalot ja päiväkodit on samassa rakennuksessa ja yhteistyössä keskenään.
Islannin malli lasten harrastamisesta on todella, todella hieno. Se paitsi ehkäisee yksinäisyyttä, myös auttaa todella paljon perheitä noin yleensä muutenkin kuin rahallisesti.
Koulukiusaamiseen pitäisi puuttua enemmän, mutta sitäkään ei voida tehdä täysin onnistuneesti ilman, että ihmiset muuttaisivat asennettaan muita kohtaan. Tiedän itskein niin paljon koteja, joissa asenne on että toiset on huonompia kuin me, ja että mitään ei tarvitse tehdä koska ei ole pakko.
Arvasinhan että jonkun oman elämänsä sankarin piti tulla pätemään tähän ja poimimaan kirjoituksestani sattumanvaraisia kohtia niin kuin tietäisitte paljonkin elämästäni. Olet tyypillinen ärsyttävä, typerä ihmisapina, josta juuri haluaisin eroon, jos koskaan olisin mennyt tekemään sen hirveän virheen, että olisin tutustunut sinunlaiseesi. Onneksi olen kiertänyt kaltaisesi, ne pahimmat, aina visusti riittävän pitkän välimatkan päästä.
Mutta vastaus näsäviisasteluusi; ei, en ole täysin yksipuolisesti avautunut kenellekään, en "ystävällekään", sillä ei ole tapana harrastaa sellaista. Olen sisäänpäinkääntynyt ja tarkkailevainen luonne enkä pidä meteliä itsestäni. Siitä huolimatta on ollut mahdollista havaita epätasapaino jaettujen asioiden ja yksityiskohtien suhteen. Minä en ole ollut mikään ainoa puhuja tai kontaktoija, mutta sattumanvaraisia ja hyvää tarkoittavia kysymyksiäni on irrationaalisesti vältelty ja vaiettu kuoliaaksi vuositolkulla ilman mitään hyvää syytä. Pidän sellaista toimintaa ensinnäkin outona, mutta ennen kaikkea epäkunnioittavana, lapsellisena ja laskelmoivana, myös epäilyttävänä, enkä näe mitään syytä jatkaa yhteistä taivalta henkilön kanssa, joka ei pysty vastaamaan rehellisesti yksinkertaisiin ja viattomiin kysymyksiin, mutta olettaa toisaalta että minä kyllä vastaan kuten olen aina ennenkin tehnyt. En lähtökohtaisesti tarvitse ketään, joten miksi tyytyisin epäselvään ja ihmeelliseen salailuun perustuvaan ihmissuhteeseen, jossa koen ettei minuun joko luoteta tarpeeksi tai ei vain muuten haluta puhua suoraan ja olla avoimiaa.
Tule nyt vielä jankkaamaan, että näit kristallipallostasi että olen varmasti vain joku tukahduttava urkkija, joka ei anna toiselle tilaa hengittää ja joka kyselee liikaa kaikkea ja vaatii tietää tuttaviensa pankkitilin saldot ja viime perjantain seksiasennot, eiks niin?