Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

On hienoa, että monilla on ystäviä, joiden kanssa he eivät ole  samanhenkisiä, joiden kanssa heillä ei ole mitään yhteistä, joiden kanssa heillä ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita eivätkä ole millään tasolla samalla aaltopituudella. Ollaan vaan jostain syystä ystäviä. Kuitenkin hyvin moni yksinäinen kaipaa samanhenkistä ystävää, jonka kanssa olisi jotain yhteistä, yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja jonka kanssa olisi edes jossain määrin samalla aaltopituudella.

Vierailija kirjoitti:

Se minua kyllä ihmetyttää, että JOS yksinäinen matkustelee, harrastaa, käy konserteissa ja on aktiivinen, niin miten maailmassa hän edelleen pysyy yksinäisenä. Mitä ihmettä hän oikein tekee, kun kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

 

Jösses sentään. Oletko joku ylisosiaalinen hölöttäjä, joka hakeutuu aina juttelemaan niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa ja jolle on luontevaa ehdotella tutuille tapaamisia heti kun teiltä löytyy jotain yhteistä? Ainakaan et ymmärrä, millaista on olla ujo tai jotenkin muuten estynyt ihminen, jonka on vaikea mennä juttelemaan muille ja ehdottaa tutuille tiiviimpää yhteydenpitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se minua kyllä ihmetyttää, että JOS yksinäinen matkustelee, harrastaa, käy konserteissa ja on aktiivinen, niin miten maailmassa hän edelleen pysyy yksinäisenä. Mitä ihmettä hän oikein tekee, kun kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

 

Jösses sentään. Oletko joku ylisosiaalinen hölöttäjä, joka hakeutuu aina juttelemaan niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa ja jolle on luontevaa ehdotella tutuille tapaamisia heti kun teiltä löytyy jotain yhteistä? Ainakaan et ymmärrä, millaista on olla ujo tai jotenkin muuten estynyt ihminen, jonka on vaikea mennä juttelemaan muille ja ehdottaa tutuille tiiviimpää yhteydenpitoa.

Sosiaalisia taitoja voi harjoittaa, niin että osaa käyttäytyä muiden seurassa niin, etteivät kaikki juokse karkuun. 

Miksi ehdottaa tiiviimpää yhteydenpitoa? Meinaatko että etukäteen sovitaan yhteydenoton tiiviys.

Eikö voi vaan ottaa yhteyttä, jos ne edelliset  yhteydenotot saavat hyvän vastaanoton? Ja ellei, niin ottaa yhteyttä johonkuhun muuhun. Ellei kukaan halua koskaan olla missään tekemisissä, mikä onkaan yhdistävä tekijä.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se minua kyllä ihmetyttää, että JOS yksinäinen matkustelee, harrastaa, käy konserteissa ja on aktiivinen, niin miten maailmassa hän edelleen pysyy yksinäisenä. Mitä ihmettä hän oikein tekee, kun kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

 

Jösses sentään. Oletko joku ylisosiaalinen hölöttäjä, joka hakeutuu aina juttelemaan niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa ja jolle on luontevaa ehdotella tutuille tapaamisia heti kun teiltä löytyy jotain yhteistä? Ainakaan et ymmärrä, millaista on olla ujo tai jotenkin muuten estynyt ihminen, jonka on vaikea mennä juttelemaan muille ja ehdottaa tutuille tiiviimpää yhteydenpitoa.

Sosiaalisia taitoja voi harjoittaa, niin että osaa käyttäytyä muiden seurassa niin, etteivät kaikki juokse karkuun. 

Miksi ehdottaa tiiviimpää yhteydenpitoa? Meinaatko että etukäteen sovitaan yhteydenoton tiiviys.

Eikö voi vaan ottaa yhteyttä, jos ne edelliset  yhteydenotot saavat hyvän vastaanoton? Ja ellei, niin ottaa yhteyttä johonkuhun muuhun. Ellei kukaan halua koskaan olla missään tekemisissä, mikä onkaan yhdistävä tekijä.....

Kuvitteletko, että yksinäiset on sellaisia joiden ympäriltä kaikki kaikkoaa niin turuilla kuin toreillakin, koska ne on kaikkien mielestä niin inhottavia ettei kukaan tahdo vahingossakaan joutua edes moikkaamaan niitä?

Vierailija kirjoitti:

On hienoa, että monilla on ystäviä, joiden kanssa he eivät ole  samanhenkisiä, joiden kanssa heillä ei ole mitään yhteistä, joiden kanssa heillä ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita eivätkä ole millään tasolla samalla aaltopituudella. Ollaan vaan jostain syystä ystäviä. Kuitenkin hyvin moni yksinäinen kaipaa samanhenkistä ystävää, jonka kanssa olisi jotain yhteistä, yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja jonka kanssa olisi edes jossain määrin samalla aaltopituudella.

Juu, minäkin ihmettelen mitä sellaisella ystävällä tekee, jonka kanssa ei yhtään olla samalla aaltopituudella, jonka kanssa ei olisi mitään yhteistä. Ystävän kanssa on kuitenkin tarkoitus kai olla hauskaa.

Paitsi sen yhden mielestä, joka tarvitsee ystäviä mukaan konserttiin, koska muuten kaikki (=äiti ja kaverit) ristikuulustelevat, että miksi hän  on mennyt konserttiin yksin. 

Ja sen toisen, jonka ystävä muuttaisi koko matkakohteen eläimet ja luonnon ihan toisenlaiseksi. Mahtaa olla melkoinen ihmeidentekijä tämä kaivattu ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se minua kyllä ihmetyttää, että JOS yksinäinen matkustelee, harrastaa, käy konserteissa ja on aktiivinen, niin miten maailmassa hän edelleen pysyy yksinäisenä. Mitä ihmettä hän oikein tekee, kun kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

 

Jösses sentään. Oletko joku ylisosiaalinen hölöttäjä, joka hakeutuu aina juttelemaan niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa ja jolle on luontevaa ehdotella tutuille tapaamisia heti kun teiltä löytyy jotain yhteistä? Ainakaan et ymmärrä, millaista on olla ujo tai jotenkin muuten estynyt ihminen, jonka on vaikea mennä juttelemaan muille ja ehdottaa tutuille tiiviimpää yhteydenpitoa.

Sosiaalisia taitoja voi harjoittaa, niin että osaa käyttäytyä muiden seurassa niin, etteivät kaikki juokse karkuun. 

Miksi ehdottaa tiiviimpää yhteydenpitoa? Meinaatko että etukäteen sovitaan yhteydenoton tiiviys.

Eikö voi vaan ottaa yhteyttä, jos ne edelliset  yhteydenotot saavat hyvän vastaanoton? Ja ellei, niin ottaa yhteyttä johonkuhun muuhun. Ellei kukaan halua koskaan olla missään tekemisissä, mikä onkaan yhdistävä tekijä.....

Kuvitteletko, että yksinäiset on sellaisia joiden ympäriltä kaikki kaikkoaa niin turuilla kuin toreillakin, koska ne on kaikkien mielestä niin inhottavia ettei kukaan tahdo vahingossakaan joutua edes moikkaamaan niitä?

No miksi he sitten ovat yksinäisiä, jos kerran tapaavat paljon ihmisiä elämässään? Onko kaikilla muilla ihmisillä oikein salaliitto, vai miksi tätä yhtä kartetaan eikä haluta edes tervehtiä? Mistä ne kaikki muut  tietävät karttaa juuri tätä yhtä ihmistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.

En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.

Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)

Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?

Veikkaan, että ei.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.

- eri

Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää. 

Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin. 

Eli sinäkään et ole onnellinen etkä itseesi tyytyväinen, koska kirjoitat täällä? Ja olet nytkin auttamassa ilmaiseksi naapurin alkoholistia. Jep jep.

 

Aivan. Oliko muuta? Enhän mä tosiaan ole se onnellinen ja elämääni tyytyväinen ihminen, joten en puhunut itsestäni. Mähän oon niitä, joilla on liian vähän tapaamisia kavereitten kanssa. Yksinäisiksikin heitä jotkut mieluusti kutsuvat ja lokeroivat pitääkseen moiset tarpeeksi etäällä.

Ei nyt osu yhtään nämä näpäytykset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.

En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.

Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)

Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?

Veikkaan, että ei.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.

- eri

Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää. 

Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin. 

Se minua kyllä ihmetyttää, että JOS yksinäinen matkustelee, harrastaa, käy konserteissa ja on aktiivinen, niin miten maailmassa hän edelleen pysyy yksinäisenä. Mitä ihmettä hän oikein tekee, kun kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

 

Todennäköisesti keskittyy tekemään juuri noita asioita. Ei käy kielten tunneilla siksi, että alkaisi niillä flirttailla tai etsiä kavereita. Voi kuitenkin jutella kanssaopiskelijoille tehtävistä tai opiskelun vaikeudesta. Eikä mene kuuntelemaan Santtu-Matias Rouvalia sen takia, että pääsisi jutulle vieressä istuvan sedän tai tädin kanssa. Tuskinpa lähtee Afrikkaankaan kieli pitkällä, jotta löytäisi sieltä jonkun toisen turistin. Jos nyt sattuu ryystämään kaljaa jonkun toisen kanssa illalla, niin jotenkin voisin kuvitella, että Suomessa se ystävyys herkästi hiipuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.

En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.

Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)

Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?

Veikkaan, että ei.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.

- eri

Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää. 

Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin. 

Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa. 

Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin. 

Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hienoa, että monilla on ystäviä, joiden kanssa he eivät ole  samanhenkisiä, joiden kanssa heillä ei ole mitään yhteistä, joiden kanssa heillä ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita eivätkä ole millään tasolla samalla aaltopituudella. Ollaan vaan jostain syystä ystäviä. Kuitenkin hyvin moni yksinäinen kaipaa samanhenkistä ystävää, jonka kanssa olisi jotain yhteistä, yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja jonka kanssa olisi edes jossain määrin samalla aaltopituudella.

Juu, minäkin ihmettelen mitä sellaisella ystävällä tekee, jonka kanssa ei yhtään olla samalla aaltopituudella, jonka kanssa ei olisi mitään yhteistä. Ystävän kanssa on kuitenkin tarkoitus kai olla hauskaa.

Paitsi sen yhden mielestä, joka tarvitsee ystäviä mukaan konserttiin, koska muuten kaikki (=äiti ja kaverit) ristikuulustelevat, että miksi hän  on mennyt konserttiin yksin. 

Ja sen toisen, jonka ystävä muuttaisi koko matkakohteen eläimet ja luonnon ihan toisenlaiseksi. Mahtaa olla melkoinen ihmeidentekijä tämä kaivattu ystävä.

Sulla menee taas ihmiset sekaisin. Joulukonserttia harkitseva on saattanut jättää keskustelun ajat sitten. Minä taas olen puhunut äidistä ja kavereista sekä puhunut siitä, että on ihan normaalia, että esim. he kyselevät, miksi menen yksin tai kenen kanssa menen minnekin. 

Matkakeskusteluunkin olen ottanut osaa. Oikoen monesti, että reissu ja reissukohdehan on lähtökohtaisesti huikea. Sinä halusit itse ehdoin tahdoin monta kertaa vääntää sen siihen muotoon, että ilman kaveria kaikki on paskaa, vaikka kukaan ei näin sanonut. Ilman kaveria vain matkustaminen on paskaa. Ja mites se oli, sä matkustat itse perheen kanssa. Niinpä niin. Aika surkeata, kun tarvitsee perheen mukaan eikä yksin uskalla.

Myönnä jo, sua ylipäänsä ärsyttää, että ihmiset kokevat tarvitsevansa ystävää johonkin elämässään. Älä silti oleta, että kaikki ymmärtävät sitä, kun sinä fanaattisesti paasaat itseriittoisuuden puolesta. Monet meistä ihan oikeasti pitävät ihmisistä ja haluavat viettää aikaa heidän kanssaan ja tehdä asioita heidän kanssaan. Se ei tee ihmisestä surkimusta. Ei ihminen ole mikään kulmien kingi, vaikka viettäisi koko elämänsä aktiivisesti yksin, tohottaen yhtä sun toista yksin. 

Omituista.

Yksinäisyyskeskuteluihin tulee aina paljon kommentteja ihmisiltä, jotka eivät ehdi tutustua, eivät halua tutustua, joilla on jo ystäviä paljon ja muutenkin elämä kiireistä. Tai tarpeeksi hyvää eikä ole halua lisätä ihmisiä siihen.

Mutta sitten kuitenkin ihmetellään, että eikö tosiaan löydy harrastuksesta ym ketään? Että oletkos vähän tyhmä kun et kelpaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen se, joka on eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä. Se, joka kaipaisi normaalia kanssa käymistä ihmisten kanssa, ja joka ei hukuta muita murheisiinsa (minulla on ihan terapeutti, jolle puhua). 

En haluaisi itsekään kertoa totuutta kenellekään, mutta en myöskään elää valheessa. Miten sitten toimia? Leväyttää diagnoosit pöytään ja sanoa ota tai jätä? Vannoa ja vakuuttaa, että ei ole maaninen eikä psykoottinen, että edessä on tasainen tie minun kanssani elämäntilanteestani huolimatta? Huomasin muutama vuosi sitten myös sellaisen ikävän seikan, että kun olin tuonut julki eräälle ihmiselle diagnoosini, en sen jälkeen enää ollut mitään muuta. Jos olin nukkunut huonosti yskän takia ja näytin todella väsyneeltä, tätä ihmistä alkoi ahdistaa että no nyt sä olet sitten tosi masis. Tai jos huomautin jostain epäkohdasta (niin kohteliaan nätisti kuin osasin), se kääntyikin siihen, että minun täytyy tällaisena ihmisenä vähän nyt kyllä ylireagoida. 

Tuntuu joskus, että pitäisi olla super-ihminen, että pääsisi yksinäisyydestä eroon. Luin myös tuota yhtä ketjua siitä, miten kouluttamattomuus oli ollut miehelle paha turn off. Minullakaan ei ole mitään koulutusta alla, mutta kanssani voi kyllä silti puhua maailmanmenosta. Olen utelias ihminen. Mutta meneekö se niin, että vain normaalilla elämällä, normaaliuden mitoissa olevalla taustalla ihminen saa toisia ihmisiä elämäänsä? 

Yhtään sivuraiteilla, niin se on sitten siinä. Oli kyse sitten ihmissuhteista tai työelämästä. Yksi virhe, yksi erilaisuus, ja ovet alkaa sulkeutua. 

Ei mene. Kuitenkin sanonta "lika barn leka bäst" pitää hyvin pitkälti paikkansa. Ihmissuhteissa on tärkeää, että toisen kanssa on riittävästi yhteistä ja että yhteinen on jotain, mitä kumpikin pitää tärkeänä. Jos yhteinen tekijä on toiselle tai molemmille merkityksetön, se ei yhdistä. 

Mutta mitä se minun kohdalla tarkoittaa? 

En ole työelämässä, mutta pidän sitä tärkeänä että ihmiset saisivat olla, saisivat palkkaa jolla pystyisi elämään. En ole kouluttautunut, mutta en ole koulutusvastainen, vaan aivan päinvastoin: pidän kaikkea koulutusta, alkaen hyvästä varhaiskasvatuksesta, tärkeänä. Korottaisin oppivelvollisuusikää, jos saisin siitä päättää. 

Toisaalta en minäkään halua olla kenenkään terapeutti. En siis pidä ajatuksesta, että tiettyjen diagnoosien kanssa minun pitäisi "pysyä lestissäni" ja seurustella vain sen oman viiteryhmäni kanssa.

Meinaatko ettet enää voi opiskella mitään missään muodossa, koska et ole oppivelvollinen? Opinnoista ja harrastuksista saadaan tuttavia, joista osasta voi ajan mittaan tulla ystäviä. 

Et varmasti ole mitenkään huono ihminen, mutta en keksi mistä esim minä keskustelisin kanssasi. Omien kavereiden kanssa keskustelen yhteisistä harrastuksistamme, historiasta, työelämästä, opinnoista. Jos nuo puuttuisivat, ei helposti keksi molempia kiinnostavaa aihetta kovin helposti. 

Meinaatko, että en aio koskaan opiskella tai että minulla ei olisi harrastuksia, mielenkiinnon kohteita tai muutenkaan ymmärrystä mistään? 

Pelkästään sen tiedon pohjalta, että minulla ei ole koulutusta ja että olen eläkkeellä, sinä teitä päätelmän että minun kanssani ei voi keskustella "mistään". Lisäksi ymmärsit oppivelvollisuuskommentini vähän oudosti. Oppilvelvollisuuskommentti liittyi siihen, että en ole koulutusvastainen. 

No anna esimerkki sitten, mistä juttelemme? Mitä yhteistä meillä on? Siitä, ettei periaatteessa ole koulutusvastainen ei kummoista keskustelua saa, kuten saa oman alan kollegan kanssa helposti, löytyy luonnostaan sitä yhteistä kiinnostuksenkohdetta. Tai edes saman yliopiston käyneen kanssa, joka myös on paininut samojen työelämän ongelmien kanssa. 

Jaksaisitko oikeasti olla kiinnostunut harrastusreissuistani, työasioista (kuten millaista työmarkkinoilla nykyään on), kuulostaisiko minun elämäni sinusta pelkästään ärsyttävältä kehuskelulta? Miltä tuntuisi kuunnella miten meillä on yhä talon saunaremontti kesken, jos itse et voi koskaan saada minkäänlaista omaa taloa (ehkä et haluakaan, mutta useimmat pitävät kivasta talosta ja puutarhasta). Minä en tiedä yhtään aihetta, missä tajuaisimme toisiamme. Ei se meitä huonoiksi tee, mutta sopimattomiksi ystävyyteen.

Miksi ystävyytenne perustuisi siihen, että vain sinä kerrot elämästäsi? Jos joku ystäväsi, tai sinä, sairastuu, menettää työpaikkansa ja talonsa, niin "ystävyytenne" loppuu...varmaan myös parisuhdekin.

Et vastannut edellisen kirjoittajan kysymykseen. Mitä yhteistä teillä olisi? Mistä te juttelisitte? 

En ole tuo jolla "ei ole kivaa taloa ja puutarhaa" mutta varmaan tuo saunaremontoija puhuu muustakin kuin työstä tai remontista, jotka noin muutenkin todella tylsiä puheenaiheita. Kai hänellä on ajatuksia muistakin kuin omaa konkreettista elämäänsä koskevista konkreettisista asioista?

Tämä! Itse ihmettelen miten monien älykkäiden ja koulutettujen ihmisten ajatukset liikkuu noin konkreettisissa sfääreissä. Suvun kautta useamman kouluttamattoman mielenterveyskuntoutujan tuntevana voin sanoa että miljoona kertaa mieluummin keskustelun heidän kanssaan elämästä ja ihmisyydestä kuin jonkun pinnallisen pölhön saunaremontista. -eri

No sanopa yksi esimerkki niistä hienoista sfääreistäsi, jos kerran tavallisesta elämästä ei sovi puhua. Mistä sitten haluat puhua?

Tavallisista asioista todellakin sopii puhua, mutta arjen asiat eivät ole olennaisia ystävyyden kannalta. Ystävyydessähän puheenaiheiden määrä on rajaton...viimeisin käymäni mielenkiintoiseksi kokemani keskustelu taisi liittyä kuoleman läsnäoloon elämässä.

Olen eri henkilö ja minustakin ystävyydessä puheenaiheiden määrä on rajaton. Mutta jotta tuttavuudesta koskaan syntyisi ystävyyttä, minustakin kahdella ihmisellä pitää kuitenkin olla jotain yhteistä. Jotain, mikä kiinnostaa kumpaakin. Jos ei ole, niin tuttavuus jää tuttavuudeksi. 

Niin no jos sen yhteisen pitää olla sama koulutus ja työ, esim samanlaisen huumorintajun, samanlaisen maailmankatsomuksen, samanlaisen ihmiskäsityksen, samanlaisten arvojen sijaan niin sitten ihminen kaiketi puhuu vain palavereistaan ja tutkinnostaan. Voi sitä toki niinkin tehdä.

Eri ihmisillä yhdistävät asiat ovat erilaisia. Olen ollut samassa työpaikassa jo 16 vuotta. Olen puhunut työkavereitteni kanssa monenlaisista asioista. Silti kukaan työkavereistani ei ole ystäväni enkä tapaa ketään heistä työajan ulkopuolella. Miksi en? Koska mulla ei ole heidän kanssaan mitään muuta yhteistä kuin työpaikka ja se ei riitä mulle syyksi tavata työpaikan ulkopuolella tai ystävystyä heidän kanssaan. 

Mun mielestä tuo toinen kirjoittaja on varsin oikeilla jäljillä. Moni yksinäinen ihmettelee, että vaikka tutustuu uusiin ihmisiin, silti ei kenenkään kanssa ystävysty. Olen aika varma, että syynä on yksinkertaisesti vain, että tarvittava määrä yhteistä puuttuu ja sen vuoksi suhde väljähtyy jo ennenkuin ollaan lähelläkään ystävyyttä. Mikä on tarvittava määrä? Jokainen määrittelee sen itse. Mitä yhteistä tarvitaan? Jokainen määrittelee senkin itse. 

No sitähän tässä ihmettelee, kun kenenkään kanssa ei ole juuri koskaan ollut riittävästi mitään yhteistä (niiden toisten mielestä, minulle riittää pienikin yhteinen asia) , vaikka elämäntilanne on vaihdellut mt ongelmaisesta eläkeläisestä ulkomailla työskentelyyn jne.

Mitä sellaista sinussa on, että joku haluaisi tutustua sinuun? Millaisia ovat ihmiset, joita kiinnostavat juuri ne asiat tai ominaisuudet ? Missä voisit tutustua sellaisiin ihmisiin?

Ei sellaisia ominaisuuksia minussa varmaankaan ole.

Ei tarvitse olla varsinaisesti ominaisuus vaan riittää jokin, josta olet todella paljon kiinnostunut. Joku asia, josta varmasti joku muukin on todella kiinnostunut. Mikä on lempiharrastuksesi? Mitä teet eniten ja mieluiten vapaa-ajalla? Tai mikä on aihe, johon olet perehtynyt paljon ja josta puhuessasi innostut ja ajantaju lähes katoaa?

Eniten ja mieluiten katson televisiota, olen perehtynyt moneen aiheeseen mutta mistään en kyllä ole innostunut. Opiskelen ja urheilen jne koska on pakko opiskella jotain ja jos en urheile niin kunto on huono, mutta en ole niistä mitenkään innostunut.

Hyvä esimerkki totaalisesta yhteensopimattomuudesta, minusta televisiota turhempaa ei ole olemassakaan. Ellei sitten ne ihmiset, jotka jaksaa puhua tv-ohjelmista.

Tässä ketjussa on yritetty kirjoittaa varmaan sata viestiä selittämään sitä, että moni sellainen joka ei ole yksinäinen, ystävystyy nimenomaan ihmisten kanssa, joilla on samoja kiinnostuksenkohteita. Ellei ole kerrassaan mitään yhteistä, niin hankalaksi menee.

Ihminen, jota ei kiinnosta mikään, on yleensä ihminen, josta kukaan ei ole kiinnostunut. Ihmisellä vaan pitää olla jotakin josta hän on oikeasti kiinnostunut ollakseen kiinnostava. 

- se saunaremontoija-

P.S saunaremppa oli esimerkki siitä, että eikö sellaisen korvissa joka ei itse koskaan voi saada minkäänlaista saunaa, valituksen remppafirmoista kuulosta hyvin käsittämättömälle ja turhalle  ongelmalle.

Tai iloitseminen omasta ylennyksestä ja palkankorotuksesta tuskin on kovin kivaa kuunneltavaa pienellä mt-eläkkeellä elävän korvissa.

Mistä kehtaa sitten puhua, siitäkö kuinka iloitsen uudesta purjeveneestä ja reissusta jota suunnitellaan ensi kesälle? Jos toisella on rahasta tiukkaa niin että pitää valita mitä voi syödä, niin eikö purjeveneinnostus kuulosta lähinnä veetuilulta. 

Heh, juu, oli ihan tuosta alusta asti selvää, että saunaremppaaja kommentoi. 

Sulla on aika paljon päässä yleistyksiä ja absoluuttisia näkemyksiä, joista et ole valmis päästämään irti. Sulla on ehkä noin, kuten olet kuvaillut, mutta monilla ei. Vähän veikkaan, että suakin moni ihminen pitää tylsänä eikä kiinnostavana saunaremontoijana. Tylsyydessä tosin ei ole mitään vikaa, tylsyys on ylipäänsä ihan aliarvostettua. 

Se on ihan normaalia, että toinen haluaisi kärjistettynä syödä sisäfilettä ja toinen maksalaatikkoa. Sitten koitetaan tehdä kompromissi. Ja jos vain puhutaan aiheesta, niin miksipä ei. Mua ei ainakaan koskaan omina opiskelu- ja työttömyysaikoina ole ärsyttänyt toisten rahaan viittaavat puheet. Ainoa, mikä on ärsyttänyt, on se, kuten aiemminkin on tullut tässä ketjussa mainittua, jos ihmisillä ei ole mitään rahantajua. Ehdotetaan koiraa tai fine diningia pienituloiselle jne. 

Niin, rahantajua. Jos ihmisellä on varaa saunaan, taloon ja veneeseen, niin se tarkoittaa rahantajuamattomuutta. Kun sen sijaan rahaton on oikein hyvin rahantajuinen.....

Ei tarvitse tehdä kompromisseja, on ihan helppo löytää ihmisiä joita molempia kiinnostaa jokin aihe, oli se ihan mikä tahansa. Näin se toimii niillä, jotka eivät ole yksinäisiä, puhutaan asioista jotka aidosti kiinnostavat molempia keskustelijoita. Jos taas mikään ei kiinnosta, ei ole puhuttavaakaan.

Olet oikeassa. Juuri noin se useimmiten menee. Kun ei ole paljon rahaa, sitä on oltava rahantajuinen. Kun sitä on, se ei ole niin nöpönnuukaa. Ilmeisesti tällöin katoaa joiltakin myös kyky laskea, miten paljon rahaa menee esim. koiraan, koska laskeminen ikävästi tipauttaisi maankamaralle ja karsisi herttaisia ehdotuksia.

(Älä huoli, toki ymmärsin ivasi, mutta se ei nyt osu, koska mukamas-sarkastinen kommenttisi oli asiaa.)

Aika paljon helpompaa on, kun ei tarvitse koko ajan etsiä tietynlaisia ihmisiä, vaan hyväksyy erilaiset ihmiset. Kovin ahtaana myös pysyy oma maailmankuva, kun kelpuuttaa vain tietynlaisia ihmisiä tietynlaisine puheenaiheineen. 

Ei ole mitään yhtä rahantajua, yhdelle koiran aiheuttamat kustannukset oikeasti OVAT pikkusumma, eikä siinä ole kyse mistään rahantajuttomuudesta, vaan elämisestä niillä resursseilla jotka ovat käytössä. Käärinliinoissa ei ole taskuja, miksi ihmeessä rahaa ei saisi käyttää vaikka koiraan, jos sitä on. 

Ei kyse ole ihmisten hyväksymättä jättämisestä, vaan siitä, ettei ole mitään yhteistä. Maailmat eivät kohtaa. En kiinnosta keskustella sellaisen kanssa, joka  esim silkkaa kateuttaan syyttää väärästä rahankäytöstä, koska hänellä itsellään ei olisi varaa yhtään mihinkään. Ja ihan liian usein tulee se kateus mitä tässäkin osassa vastauksista kirkuu läpi, ei soisi toisille mitään. Kommentit  tihkuvat ilkeyttä, en ihmettele yhtään että on yksinäinen. 

Mä en tiedä, mistä mä olen kateellinen tai mitkä kommentit tihkuvat ilkeyttä. Paitsi kauttaaltaan ne sinun omasi koko ketjussa. Tosin ne eivät tihku ilkeyttä, vaan ne _ovat_ ilkeitä, joskin myös huvittavia. Olethan suorasanaisesti tuonut esille, että yksinäiset ovat pe*seestä ja suorastaan tautisia, yksinäisyys on heidän oma mokansa, jonka he ovat ansainneet, pitää olla samanlaisten ihmisten kanssa, muuten ei ole puhuttavaa eikä kaveruutta, moni asia ei kuulu kaveruuteen, vaan siitä pitää maksaa toiselle etc. etc. 

Mähän en puhunut mitään omasta tulotasostani. Jos se nyt sinällään liittyy asiaan, niin ihan käyn töissä. Joo mä en ole ostamassa ikinä venettä, koska evvk. Me puhuimme yleisellä tasolla siitä, miten pieni- ja isotuloinenkin voivat olla kavereita. 

Mä en tiedä, miksi mä olisin kateellinen ihmiselle, jonka olemassaoloon on jopa vaikeata uskoa. Ihan siksi, että kerta toisensa jälkeen tulee esille uskomattomia päähänpinttymiä ja yleistyksiä sekä perusteetonta vihamielisyyttä ("ne on sellasia ja tälläsiä, murmurmur, emmää sellasten kanssa, hyi"). Lisäksi aiheet muuttuvat aina ikään kuin oman edun mukaan eli mistä on itse kiva vauhkota. Toki ihmisillä on paljon ennakkoluuloja ja pelkoja erilaisia ihmisiä kohtaan, mutta harvempi rehvastelee sillä avoimesti ääneen ja pitää sitä hyvänä asiana. Rehellisyydestä kai pitääkin kiittää.  

Olen eri kirjoittaja kuin aiempi. Mulla on pienituloinen kaveri, jolla on rahat aina lopussa. Kesän tullessa hän alkaa puhua, miten ei tänäkään vuonna ole varaa kesälomalla tehdä mitään ja miten kalliiksi loma tulee, kun lapset eivät ole koulussa ja pitää laittaa ruokaa. Syksyllä taas sama syyslomasta ja sen jälkeen, miten ulosotto vie mahdolliset veronpalautukset, lapsille ei ole varaa järjestää kunnon joulua jne. Uusi vuosi on ihan paskaa, kun ei ole varaa raketteihin eikä herkkuihin. Hiihtolomakin on tympeää, kun lapset haluaisivat tehdä jotain, mutta ei ole varaa. Mitään ei voi tehdä eikä missään käydä lasten kanssa, koska ei ole ikinä tarpeeksi rahaa. Ja miten lapsia kiusataan koulussa, kun ei ole varaa siihen ja tähän. 

Mun roolini tässä kaverisuhteessa on vain kuunnella ja myötäillä. En osaa puhua omista lomasuunnitelmistani, omasta joulun tai uuden vuoden vietostani tai mistään muustakaan omista tai lasteni jutuista, koska koen hyvin vaikeaksi ottaa näiden hänen tuskailujensa ja harmistumistensa jälkeen puheeksi mitään omaan elämääni liittyvää. En minäkään mitään ylellistä satuelämää elä, mutta jos puhuisin omasta elämästäni, musta tuntuisi kuin kääntäisin veistä toisen haavassa. Voi olla, että ongelma on vain mun päässäni eikä häntä harmittaisi yhtään, että mulla ei ole yhtä tiukkaa. Hän kuitenkin usein kertoo, miten jollain hänen sukulaisellaan tai tutullaan on varaa johonkin ja niistä puheista kuultaa aina kateutta ja katkeruutta sekä pahaa mieltä, kun hänellä ja hänen lapsillaan ei ole. En halua tuottaa hänelle lisää pahaa mieltä, joten olen vaiti omasta elämästäni. Tällä tavalla meistä ei kuitenkaan koskaan tule ystäviä, vaikka hän muuten onkin ihan "ystäväainesta".

Vierailija kirjoitti:

Omituista.

Yksinäisyyskeskuteluihin tulee aina paljon kommentteja ihmisiltä, jotka eivät ehdi tutustua, eivät halua tutustua, joilla on jo ystäviä paljon ja muutenkin elämä kiireistä. Tai tarpeeksi hyvää eikä ole halua lisätä ihmisiä siihen.

Mutta sitten kuitenkin ihmetellään, että eikö tosiaan löydy harrastuksesta ym ketään? Että oletkos vähän tyhmä kun et kelpaa?

Kommentteja tulee siksi, ettei yksinäiset aina miettisi itsessään olevan jotain vikaa. Toinen ihminen voi olla vaikka miten kiva, mutta jos arki on jo täynnä kaikenlaista, uusille ihmissuhteille ei ole aikaa eikä halua. Monet kehottavat yksinäisiä tutustumaan sellaisiin ihmisiin, joilla olisi aikaa ja halua uusille ystäville. Jostain syystä tämä ehdotus on lähes punainen vaate yksinäisille. 

Netti on kanava, jonka kautta on mahdollista tutustua miljooniin ihmisiin. Poistumatta edes kotoa. Jos harrastuksesta ei löydy ketään, voisiko netistä löytää jonkun, jota harrastus kiinnostaisi, mutta joka ei halua mennä harrastamaan yksin? Kaverin kanssa olisi valmis kokeilemaan uutta harrastusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.

En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.

Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)

Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?

Veikkaan, että ei.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.

- eri

Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää. 

Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin. 

Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa. 

Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin. 

Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin. 

Tuosta vaan syntyy noidankehä. Jos olisi käynyt yksin New Yorkissa omassa sängyssä makaamisen sijasta, jonkun uuden tuttavuuden kanssa voisi syntyä varsin mielenkiintoinen keskustelu New Yorkin nähtävyyksistä, tavarataloista, hintatasosta jne. Tai keikasta, jolla on käynyt edes yksin. Sängyssä makaaminen ei tee kenestäkään kiinnostavaa.

Minä olen hiljaa viime aikoina poistunut kaikkien turhanpäiväisten ja yksipuolisten hyvänpäiväntuttujen elämästä lopullisesti eikä ole tehnyt edes tiukkaa. Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni. Yksinäisyyttä en ole siitä huolimatta kokenut koskaan, vaikka olen aina ollut yksinäinen susi. Ihmiset pinnallisine ja tyhjänpäiväisine kulissielämineen eivät vain yksinkertaisesti merkitse minulle mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituista.

Yksinäisyyskeskuteluihin tulee aina paljon kommentteja ihmisiltä, jotka eivät ehdi tutustua, eivät halua tutustua, joilla on jo ystäviä paljon ja muutenkin elämä kiireistä. Tai tarpeeksi hyvää eikä ole halua lisätä ihmisiä siihen.

Mutta sitten kuitenkin ihmetellään, että eikö tosiaan löydy harrastuksesta ym ketään? Että oletkos vähän tyhmä kun et kelpaa?

Kommentteja tulee siksi, ettei yksinäiset aina miettisi itsessään olevan jotain vikaa. Toinen ihminen voi olla vaikka miten kiva, mutta jos arki on jo täynnä kaikenlaista, uusille ihmissuhteille ei ole aikaa eikä halua.

Niin, mutta tämäkin ketju on täynnä syyllistäviä kommentteja ihmisiltä, jotka eivät ole koskaan painiskelleet samojen asioiden parissa, mutta silti he tietävät Oikeat Ratkaisut. Nimenomaan kommentteja, joissa kerta toisensa jälkeen tuodaan esille juuri sitä, että oletkos vähän tyhmä, vika on sinussa, et kelpaa. Mikä siis on pointti?

Mutta tulkitsen asiassa olevan kyse ihan samasta kuin siinä, että esim. työttömien asiat tietää aina parhaiten henkilö, joka ei ole ollut suurin piirtein päivääkään elämässään työtön. Lieneekö kyse huonosta itsetunnosta tai jostain pelosta, joten mallataan helppoja ratkaisuja. Ei ikään kuin uskalleta kohdata asiaa sellaisenaan ja monimutkaisena, joten pitää mitätöidä asia. --Eri

^ Ja sitten jos yksinäinen puolustaa itseään, että ei ole tyhmä ja että on yrittänyt, niin leimataan hankalaksi ihmiseksi ja lopuksi todetaan että ei ihme, että sulla ei ole kavereita. Tosi reilua.

Minusta edes työttömät ei ole niin huonossa asemassa muiden silmissä kuin yksinäiset. Äitien halveksuminen kyllä jo lähentelee ellei mene ohikin tästä. Mutta se on jo eri aihe taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.

En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.

Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)

Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?

Veikkaan, että ei.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.

- eri

Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää. 

Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin. 

Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa. 

Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin. 

Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin. 

Tuosta vaan syntyy noidankehä. Jos olisi käynyt yksin New Yorkissa omassa sängyssä makaamisen sijasta, jonkun uuden tuttavuuden kanssa voisi syntyä varsin mielenkiintoinen keskustelu New Yorkin nähtävyyksistä, tavarataloista, hintatasosta jne. Tai keikasta, jolla on käynyt edes yksin. Sängyssä makaaminen ei tee kenestäkään kiinnostavaa.

Jos on terve itsetunto, ei tee asioita toisten ihmisten takia. Elämässä ei ole päätarkoituksena tehdä itsestään kiinnostava, vaan uskoo siihen, että on aivan riittävä ihan sellaisenaan. Ei ystävyys perustu usein mihinkään kiinnostava - epäkiinnostava -juttuihin tai että pitäisi esittää jotakin, kalastella irtopinnoja milloin milläkin keinolla, tiedolla, innostuksella ja kokemuksella. Minusta jotenkin tuntuu aika hassulta, että keskustelu on pitkälti mennyt siihen, että näille paljon hyviä ystäviä (?) omaaville pitää ikään kuin kertoa, mistä ystävyydessä onkaan kyse. Toki meitä tosiaan on moneen junaan, mutta mitä nyt arkielämää havainnoi, niin ei minusta siltä näytä, että ihmiset pyrkisivät valitsemaan mahdollisimman karismaattisia ja upeita ihmisiä kavereikseen. En ole koskaan ajatellut, että minunkin täytyy olla kiinnostava, kun kuitenkin joitakin ystäviä ja kavereita on. Olen tavallinen ihminen. 

Joo voi olla, että joskus pääsisi sitten elämässään hyödyntämään käytännön tietoaan keskustelussa jonkun toisen kanssa, mutta onko se kuitenkaan monelle riittävä motiivi lähteä yksin reissuun? Että kun mä sitten pääsen ehkä sanomaan maailmankansalaisena sanasen New Yorkista? Kai siellä itse reissussakin pitäisi voida olla hauskaa ja kokemusten jakamista - jos siis sellaista nyt ylipäänsä kaipaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.

En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.

Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)

Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?

Veikkaan, että ei.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.

- eri

Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää. 

Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin. 

Se minua kyllä ihmetyttää, että JOS yksinäinen matkustelee, harrastaa, käy konserteissa ja on aktiivinen, niin miten maailmassa hän edelleen pysyy yksinäisenä. Mitä ihmettä hän oikein tekee, kun kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

 

Todennäköisesti keskittyy tekemään juuri noita asioita. Ei käy kielten tunneilla siksi, että alkaisi niillä flirttailla tai etsiä kavereita. Voi kuitenkin jutella kanssaopiskelijoille tehtävistä tai opiskelun vaikeudesta. Eikä mene kuuntelemaan Santtu-Matias Rouvalia sen takia, että pääsisi jutulle vieressä istuvan sedän tai tädin kanssa. Tuskinpa lähtee Afrikkaankaan kieli pitkällä, jotta löytäisi sieltä jonkun toisen turistin. Jos nyt sattuu ryystämään kaljaa jonkun toisen kanssa illalla, niin jotenkin voisin kuvitella, että Suomessa se ystävyys herkästi hiipuu. 

No sittenhän hän ei ole yksinäinen, vaan tykkää tehdä asioita yksin. Mitä pahaa siinä on?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hiljaa viime aikoina poistunut kaikkien turhanpäiväisten ja yksipuolisten hyvänpäiväntuttujen elämästä lopullisesti eikä ole tehnyt edes tiukkaa. Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni. Yksinäisyyttä en ole siitä huolimatta kokenut koskaan, vaikka olen aina ollut yksinäinen susi. Ihmiset pinnallisine ja tyhjänpäiväisine kulissielämineen eivät vain yksinkertaisesti merkitse minulle mitään.

Niin se vain on, että ihmiset tuottavat usein suuria pettymyksiä. Kaikki ihmisuhteet eivät ole sellaisia, että niihin kannattaisi käyttää aikaansa.