Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Itse olen sitä ihmistyyppiä joka ei kiinnostu muiden kanssa nyhjäämisestä haluan olla rauhassa ja soitella voin mutta en vaan ole sosiaalinen minkä mä sille mahdan

Ahdistaa kun pitäisi aina olla pyytämässä jotain syömään ja mukaan salille

Salilla haluan treenata ehdottomasti yksin en ota edes personaltraineria kun haluan päättää itse mitä teen enkä tarvi muiden neuvoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraa haluaville yksinäisille pitäisi olla sellaisia tapaamispaikkoja, joissa ryhmissä (ei itse valituissa, koska ryhmäytyminen on monelle ahdistavaa) harrastettaisiin erilaisia aktiviteetteja (oman kiinnostuksen mukaan vaikka liikunta, leipominen, käsityöt, kalastus, taide) Näin voisi tutustua pienessä porukassa, eikä tarvitsisi keksiä tikusta asiaa, kun saisi olla sosiaalinen toiminnan varjolla ja mukana olisi ohjaaja.

TÄH? Miksi ei kelpaa jo olemassaolevat martat, liikuntaseurat ja yhdistykset?

Olen eri mutta kerron silti oman mielipiteeni:

Koska niissä on paljon sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta uudet ystävät eikä kaikilla ole edes aikaa sellaisille. Tuollaisissa yksinäisten ryhmissä se varsinainen tekeminen olisi monelle lähinnä tekosyy, jonka varjolla kokoonnutaan yhteen, ja keino tutustua muihin yksinäisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.

En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.

Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)

Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?

Veikkaan, että ei.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.

- eri

Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää. 

Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin. 

Eli sinäkään et ole onnellinen etkä itseesi tyytyväinen, koska kirjoitat täällä? Ja olet nytkin auttamassa ilmaiseksi naapurin alkoholistia. Jep jep.

 

Aivan. Oliko muuta? Enhän mä tosiaan ole se onnellinen ja elämääni tyytyväinen ihminen, joten en puhunut itsestäni. Mähän oon niitä, joilla on liian vähän tapaamisia kavereitten kanssa. Yksinäisiksikin heitä jotkut mieluusti kutsuvat ja lokeroivat pitääkseen moiset tarpeeksi etäällä.

Ei nyt osu yhtään nämä näpäytykset. 

Omia sanojasi lainasin ihan sanatarkasti, mutta  se onkin silloin napäytys, jos minä sanon sen?

Miksi sun kaverit ei tykkää susta? Koska vika ei varmaankaan kuitenkaan voi ei olla sinussa,  vaan niissä kavereissa, niin mikset vaan hanki parempia kavereita?

Niin, pyrit näpäyttämään minua omalla kommentillani, koska oletit, että puhun itsestäni tällaisena onnellisena, hyvänä ja tyytyväisenä ihmisenä. Vaan eipä osunut, koska en puhunut itsestäni. Kuten sanoin, sellainen ihminen ei ikinä jaksaisi täällä kränätä esim. sinun kanssasi, vaan viittaisi esim. sinun jutuillesi kintaalla kokonaan ja jatkaisi sitä sopusointuista ja täysipainoista elämäänsä. 

Mä en usko, että 40+:lla kovinkaan monilla elämäntilanne on radikaalisti toisenlainen. Olen selittänyt jo täällä, millaista se meidän kaveriporukassa on. Enpä usko, että se merta edempänä on juuri toisenlaista. Okei, myönnetään, että tiedän joitakin siskonkumminkaimoja, jotka jumittelevat vähemmän kotona perhe-elämänsä kanssa. Mutta enpä nyt satu itse tuntemaan sellaisia tästä kaupungista. 

Jep, vain sinulla on oikeus näpäyttää, selvä. Miksi sinulla on tarve näpäytellä muita, ihan tuntemattomia ja jotka eivät siinä vaiheessa olleet sanoneet juuri sinulle kerrassaan mitään? Luuletko että vastaus saattaa jotenkin liittyä siihen, että jäät yksin? 

Minusta sinulla on yksinäisille ihmisille erittäin tyypillinen ongelma: minä-minä-ongelma. Jos sinä sanot jotakin, se on fiksua ja neutraalia. Jos joku muu sanoo ihan samoin, onkin heti kyse näpäyttämisestä.

Eli sinulla on mielestäsi oikeuksia joilla muilla ei ole, sinulla on mielestäsi oikeus käyttäytyä huonommin muita kohtaan kuin edellytät muiden käyttäytyvän. Ja tuohon se sitten tyssääkin, kun muut eivät olekaan samaa mieltä. Mutta ne kaikki muut tietenkin ovat väärässä ja sinä oikeassa, eikö niin?

Lukisitko tämän tekstin ajatuksen kanssa? https://lahtinenveikka.wordpress.com/2018/04/24/9-vinkkia-miten-murreta…

Tässä yksi lainaus:

3. Keskustellessa ei tarvitse olla sen kohteliaampi, kuin muut osapuolet.

(Loputonta kohteliaisuutta vaaditaan usein myös sellaisilta joiden kimppuun on hyökännyt trolliarmeija. Mikäli sinulle haistatellaan, on ihan okei haistatella takaisin. Se ei tee sinusta ”yhtä huonoa”.

- eri

Kyllä tekee, toisen tyhmyys ei ole oikeutus. Kaksi väärin käyttäytyvää ei ole vähemmän väärin kuin yksi.

Jos joku mollaa yksinäisiä minkä ehtii jokaisessa kommentissaan, niin on ihan normaalia, että moni yksinäiseksi itsensä mieltävä kokee tämän ikävänä ja joku saattaa napauttaa jotain takaisin. Ei yksinäisten tarvitse mitä tahansa ottaa hymyhuulin vastaan. Ei sitä keneltäkään muulta jaan odoteta.

Kurjaa on, että mikä tahansa hyväksi tarkoitettu, neutraali tai kipakkakin (mutta ei henkilökohtaisuuksiin tai solvauksiin menevä) puolustus koetaan helpoksi "takaisin antamiseksi". Oli keskustelun aihe mikä tahansa, altavastaaja on altavastaaja, jota voidaan helpostikin joukolla nälviä ja kärjistää tämän tekstit omiin tarkoitusperiin sopiviksi. 

Se on sitten eri juttu, miksi yksinäiselle pitää olla alunperin inhottava. Korostetaanko sillä omaa erinomaisuutta, tai peitetään omia epävarmuuksia? Sellaisten kanssa ei järkevä keskustelu onnistu, joten sitä voi joko olla järkevä tai antaa takaisin, lopputulema tuntuu silti olevan aina sama.

Joskus järkevää on antaa takaisin, koska viestejä lukevat täällä muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraa haluaville yksinäisille pitäisi olla sellaisia tapaamispaikkoja, joissa ryhmissä (ei itse valituissa, koska ryhmäytyminen on monelle ahdistavaa) harrastettaisiin erilaisia aktiviteetteja (oman kiinnostuksen mukaan vaikka liikunta, leipominen, käsityöt, kalastus, taide) Näin voisi tutustua pienessä porukassa, eikä tarvitsisi keksiä tikusta asiaa, kun saisi olla sosiaalinen toiminnan varjolla ja mukana olisi ohjaaja.

TÄH? Miksi ei kelpaa jo olemassaolevat martat, liikuntaseurat ja yhdistykset?

Olen eri mutta kerron silti oman mielipiteeni:

Koska niissä on paljon sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta uudet ystävät eikä kaikilla ole edes aikaa sellaisille. Tuollaisissa yksinäisten ryhmissä se varsinainen tekeminen olisi monelle lähinnä tekosyy, jonka varjolla kokoonnutaan yhteen, ja keino tutustua muihin yksinäisiin.

Kansanopistolla se yksinäiset kokkikurssi löytyy sieltä, missä on iso neonpunainen nuoli odottamassa oven yläpuolella. Siinä lukee "yksinäiset". Ovella on ylipirteä Martta, joka hössöttää suureen ääneen, että "tänne vain, tänne vain! Ei tarvitse yhtään ujostella, tänne kaikki yksinäiset tapaamaan uusia ihmisiä!"

YKSINÄISTEN IHMISTEN KOKKIKURSSI ALKAA VIIDEN MINUUTIN KULUTTUA LUOKASSA 203 kertoo rahiseva kuulutus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraa haluaville yksinäisille pitäisi olla sellaisia tapaamispaikkoja, joissa ryhmissä (ei itse valituissa, koska ryhmäytyminen on monelle ahdistavaa) harrastettaisiin erilaisia aktiviteetteja (oman kiinnostuksen mukaan vaikka liikunta, leipominen, käsityöt, kalastus, taide) Näin voisi tutustua pienessä porukassa, eikä tarvitsisi keksiä tikusta asiaa, kun saisi olla sosiaalinen toiminnan varjolla ja mukana olisi ohjaaja.

TÄH? Miksi ei kelpaa jo olemassaolevat martat, liikuntaseurat ja yhdistykset?

Olen eri mutta kerron silti oman mielipiteeni:

Koska niissä on paljon sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta uudet ystävät eikä kaikilla ole edes aikaa sellaisille. Tuollaisissa yksinäisten ryhmissä se varsinainen tekeminen olisi monelle lähinnä tekosyy, jonka varjolla kokoonnutaan yhteen, ja keino tutustua muihin yksinäisiin.

Kansanopistolla se yksinäiset kokkikurssi löytyy sieltä, missä on iso neonpunainen nuoli odottamassa oven yläpuolella. Siinä lukee "yksinäiset". Ovella on ylipirteä Martta, joka hössöttää suureen ääneen, että "tänne vain, tänne vain! Ei tarvitse yhtään ujostella, tänne kaikki yksinäiset tapaamaan uusia ihmisiä!"

YKSINÄISTEN IHMISTEN KOKKIKURSSI ALKAA VIIDEN MINUUTIN KULUTTUA LUOKASSA 203 kertoo rahiseva kuulutus. 

Yliopistolla oli joitain vuosia sitten liikuntaryhmä, jossa kokeiltiin kerran viikossa eri lajeja. Ryhmä oli suunnattu opiskelijoille, jotka halusi aloittaa liikunnallisen harrastuksen ja tutustua uusiin ihmisiin. Ryhmään osallistumalla ei siis leimaantunut epätoivoiseksi yksinäiseksi, vaikka useimmille oli selvää, ettei sinne menty pelkästään harrastamaan.

Juju on siinä, että kukaan ei halua heti aluksi leimautua luuseriksi. Yksinäisyysministeriön päälleliimatut kurssit ja tekemiset on yhtä toimimattomia kuin näin haet töitä - kurssit koko ikänsä työelämässä olleille.

Yksinäisyyden syyt voivat olla hyvinkin syvällä, myös yhteiskunnan rakenteissa. Jo se, että liian moni ajattelee että jokaisen on pärjättävä omillaan. Liian moni on kapea katseinen ja ennakkoluuloinen ihan omiaankin kohtaan. Ilmapiiri on täällä tyly.

Ei se ehkä auta, että vanhuksille rakennetaan yhteisöasumista ilman, että tuetaan sitä yhteisöllisyyttä, joka ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa valmiina olemassa. Vanhuksia voisi kuunnella, että mitä he toivovat virikkeiksi elämään. Voisiko se olla kuukausittainen teatterissakäynti porukalla ja sen jälkeen kahvit siellä yhteisötilassa? Voisiko se olla tanssit kaksi kertaa viikossa, aina varmasti samaan aikaan? Voisiko se olla keskusteluhetkiä? Lukuhetkiä? Terapiakoiria? Lasten vierailuja?

Sama kouluihin, matalan kynnyksen harrastustoimintaa, kerhotoimintaa.

Jossain vaiheessa tilanne saattaakin korjaantua.

Vierailija kirjoitti:

Juju on siinä, että kukaan ei halua heti aluksi leimautua luuseriksi. Yksinäisyysministeriön päälleliimatut kurssit ja tekemiset on yhtä toimimattomia kuin näin haet töitä - kurssit koko ikänsä työelämässä olleille.

Yksinäisyyden syyt voivat olla hyvinkin syvällä, myös yhteiskunnan rakenteissa. Jo se, että liian moni ajattelee että jokaisen on pärjättävä omillaan. Liian moni on kapea katseinen ja ennakkoluuloinen ihan omiaankin kohtaan. Ilmapiiri on täällä tyly.

Ei se ehkä auta, että vanhuksille rakennetaan yhteisöasumista ilman, että tuetaan sitä yhteisöllisyyttä, joka ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa valmiina olemassa. Vanhuksia voisi kuunnella, että mitä he toivovat virikkeiksi elämään. Voisiko se olla kuukausittainen teatterissakäynti porukalla ja sen jälkeen kahvit siellä yhteisötilassa? Voisiko se olla tanssit kaksi kertaa viikossa, aina varmasti samaan aikaan? Voisiko se olla keskusteluhetkiä? Lukuhetkiä? Terapiakoiria? Lasten vierailuja?

Sama kouluihin, matalan kynnyksen harrastustoimintaa, kerhotoimintaa.

Jossain vaiheessa tilanne saattaakin korjaantua.

Entä muille kuin lapsille ja vanhuksille? Vai tarkoititko matalan kynnyksen harrastustoiminnalla ja kerhotoiminnalla myös muitakin kuin koululaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juju on siinä, että kukaan ei halua heti aluksi leimautua luuseriksi. Yksinäisyysministeriön päälleliimatut kurssit ja tekemiset on yhtä toimimattomia kuin näin haet töitä - kurssit koko ikänsä työelämässä olleille.

Yksinäisyyden syyt voivat olla hyvinkin syvällä, myös yhteiskunnan rakenteissa. Jo se, että liian moni ajattelee että jokaisen on pärjättävä omillaan. Liian moni on kapea katseinen ja ennakkoluuloinen ihan omiaankin kohtaan. Ilmapiiri on täällä tyly.

Ei se ehkä auta, että vanhuksille rakennetaan yhteisöasumista ilman, että tuetaan sitä yhteisöllisyyttä, joka ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa valmiina olemassa. Vanhuksia voisi kuunnella, että mitä he toivovat virikkeiksi elämään. Voisiko se olla kuukausittainen teatterissakäynti porukalla ja sen jälkeen kahvit siellä yhteisötilassa? Voisiko se olla tanssit kaksi kertaa viikossa, aina varmasti samaan aikaan? Voisiko se olla keskusteluhetkiä? Lukuhetkiä? Terapiakoiria? Lasten vierailuja?

Sama kouluihin, matalan kynnyksen harrastustoimintaa, kerhotoimintaa.

Jossain vaiheessa tilanne saattaakin korjaantua.

Entä muille kuin lapsille ja vanhuksille? Vai tarkoititko matalan kynnyksen harrastustoiminnalla ja kerhotoiminnalla myös muitakin kuin koululaisia?

Miksei? Vanhuksille ja koululaisille on vielä helppoa tällaista järjestää.

Mutta aikuiset yksinäiset on niin monimuotoinen ryhmä, niin eri asioista kiinnostuneita. No ainakin mielenterveyspalvelujen saaminen kuntoon auttaisi jo paljon, mutta monelta muulta ryhmältä vaaditaan itseltään jo sitten enemmän.

Yksinäisyyden stigman poistuminen auttaisi hurjasti, mutta millä vaikuttaa ihmisten mieliin? Kuka haluaa tuoda kasvonsa esiin, olla pioneeri? Minä en ainakaan, myönnän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.

En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.

Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)

Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?

Veikkaan, että ei.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.

- eri

Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää. 

Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin. 

Eli sinäkään et ole onnellinen etkä itseesi tyytyväinen, koska kirjoitat täällä? Ja olet nytkin auttamassa ilmaiseksi naapurin alkoholistia. Jep jep.

 

Aivan. Oliko muuta? Enhän mä tosiaan ole se onnellinen ja elämääni tyytyväinen ihminen, joten en puhunut itsestäni. Mähän oon niitä, joilla on liian vähän tapaamisia kavereitten kanssa. Yksinäisiksikin heitä jotkut mieluusti kutsuvat ja lokeroivat pitääkseen moiset tarpeeksi etäällä.

Ei nyt osu yhtään nämä näpäytykset. 

Omia sanojasi lainasin ihan sanatarkasti, mutta  se onkin silloin napäytys, jos minä sanon sen?

Miksi sun kaverit ei tykkää susta? Koska vika ei varmaankaan kuitenkaan voi ei olla sinussa,  vaan niissä kavereissa, niin mikset vaan hanki parempia kavereita?

Niin, pyrit näpäyttämään minua omalla kommentillani, koska oletit, että puhun itsestäni tällaisena onnellisena, hyvänä ja tyytyväisenä ihmisenä. Vaan eipä osunut, koska en puhunut itsestäni. Kuten sanoin, sellainen ihminen ei ikinä jaksaisi täällä kränätä esim. sinun kanssasi, vaan viittaisi esim. sinun jutuillesi kintaalla kokonaan ja jatkaisi sitä sopusointuista ja täysipainoista elämäänsä. 

Mä en usko, että 40+:lla kovinkaan monilla elämäntilanne on radikaalisti toisenlainen. Olen selittänyt jo täällä, millaista se meidän kaveriporukassa on. Enpä usko, että se merta edempänä on juuri toisenlaista. Okei, myönnetään, että tiedän joitakin siskonkumminkaimoja, jotka jumittelevat vähemmän kotona perhe-elämänsä kanssa. Mutta enpä nyt satu itse tuntemaan sellaisia tästä kaupungista. 

Jep, vain sinulla on oikeus näpäyttää, selvä. Miksi sinulla on tarve näpäytellä muita, ihan tuntemattomia ja jotka eivät siinä vaiheessa olleet sanoneet juuri sinulle kerrassaan mitään? Luuletko että vastaus saattaa jotenkin liittyä siihen, että jäät yksin? 

Minusta sinulla on yksinäisille ihmisille erittäin tyypillinen ongelma: minä-minä-ongelma. Jos sinä sanot jotakin, se on fiksua ja neutraalia. Jos joku muu sanoo ihan samoin, onkin heti kyse näpäyttämisestä.

Eli sinulla on mielestäsi oikeuksia joilla muilla ei ole, sinulla on mielestäsi oikeus käyttäytyä huonommin muita kohtaan kuin edellytät muiden käyttäytyvän. Ja tuohon se sitten tyssääkin, kun muut eivät olekaan samaa mieltä. Mutta ne kaikki muut tietenkin ovat väärässä ja sinä oikeassa, eikö niin?

Lukisitko tämän tekstin ajatuksen kanssa? https://lahtinenveikka.wordpress.com/2018/04/24/9-vinkkia-miten-murreta…

Tässä yksi lainaus:

3. Keskustellessa ei tarvitse olla sen kohteliaampi, kuin muut osapuolet.

(Loputonta kohteliaisuutta vaaditaan usein myös sellaisilta joiden kimppuun on hyökännyt trolliarmeija. Mikäli sinulle haistatellaan, on ihan okei haistatella takaisin. Se ei tee sinusta ”yhtä huonoa”.

- eri

Kyllä tekee, toisen tyhmyys ei ole oikeutus. Kaksi väärin käyttäytyvää ei ole vähemmän väärin kuin yksi.

Tuo ylempi henkilö paasasi minulle aiemmin tästä "näpäytysoikeudesta", joka nyt oli ylipäänsä ihan turhaa vauhkoamista. 

Itse olen samaa mieltä siitä, että toisen tyhmyys ei sinällään oikeuta mitään, JOS puhutaan mahdollisimman oppikirjamaisesta käytöksestä. Olemme kuitenkin kaikki ihmisiä, joten ei pidä kauheasti ihmetellä, jos metsä alkaa vastata, kuten sinne huudetaan. 

Mutta kyse ei ollut mitenkään siitä, kuka saa näpäytellä ja kuka ei. Kyse oli siitä, että henkilö vääntelee toisten neutraaleja sanomisia ivallisiksi. Sitten hän sanoo, että itsehän sinä näin sanoit, mitäs läksit, miten tämä nyt olisi toisen sanomanakaan näpäytys tai ivallista. No, mites olis, jos huomaisi sen, että kun irrottaa asian asiayhteydestä ja käyttää kommenttia toista vastaan, niin toteamus saattaa kummasti muuttaa merkitystään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en toivo itselleni varsinaisesti yhtään mitään. Siis yhteiskunnalta, jos sillä tarkoitetaan jotain ylhäältä tulevaa maksullista palvelua. Minä kaipaan suomalaisilta ihmisiltä vähemmän jäätävää suhtautumista ihmiseen, joka ei ole suorittanut elämää oikeassa järjestyksessä ja ei ehkä ole työelämässä tms. 

Muille ihmisille toivoisin tuota yhteisasumista, siinä vanhuksilla on paitsi seura ja toisten turva, myös sellainen että huomataan ehkä ajoissa jos toinen ei voi fyysisesti hyvin. Arvostan myös paljon sitä, että vanhustentalot ja päiväkodit on samassa rakennuksessa ja yhteistyössä keskenään. 

Islannin malli lasten harrastamisesta on todella, todella hieno. Se paitsi ehkäisee yksinäisyyttä, myös auttaa todella paljon perheitä noin yleensä muutenkin kuin rahallisesti. 

Koulukiusaamiseen pitäisi puuttua enemmän, mutta sitäkään ei voida tehdä täysin onnistuneesti ilman, että ihmiset muuttaisivat asennettaan muita kohtaan. Tiedän itskein niin paljon koteja, joissa asenne on että toiset on huonompia kuin me, ja että mitään ei tarvitse tehdä koska ei ole pakko. 

Opiskelijoille tarkoitetut asunnot voisivat olla enemmän asuntolatyyppisiä. Ei soluasuntoja vaan sellaisia kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa campus-alueilla. Nyt opiskelija-asunnotkin ovat huoneistoja eikä taloissa ole mitään varsinaisia yhteisiä tiloja, joissa voisi viettää aikaa muiden opiskelijoiden kanssa. 

On monissa opiskelijataloissa kerhohuone. Tosin en nyt tiedä, miten paljon ihmiset niissä notkuvat, jos ei ole juhlia tai muuta syytä, mutta kuitenkin. Joissain taloissa on myös yhteiset keittiöt ym.

Introoertt kirjoitti:

Itse olen sitä ihmistyyppiä joka ei kiinnostu muiden kanssa nyhjäämisestä haluan olla rauhassa ja soitella voin mutta en vaan ole sosiaalinen minkä mä sille mahdan

Ahdistaa kun pitäisi aina olla pyytämässä jotain syömään ja mukaan salille

Salilla haluan treenata ehdottomasti yksin en ota edes personaltraineria kun haluan päättää itse mitä teen enkä tarvi muiden neuvoja

Sama homma. Minua ärsyttää ihmiset, jotka ei voi mitään tehdä yksin. Ollaan vinkumassa, että ota mut matkaan salille, kun en voi mennä yksin. Voinko tulla sun kans lenkille, kun en tykkää lenkkeillä yksin, kun olis kiva olla juttukaveri matkassa. Lähdetään yhdessä syömään, kun on niin ikävää syödä yksin.

Minä haluan kulkea salilla ja lenkillä yksin, kun en mene sinne juoruilemaan, vaan tekemään treeniä. Syömässäkin tykkään käydä yksin, kun syömässä käyn syömisen takia, en juoruilun.

Sitten loukkaannutaan, kun en ole se oikea ja aito pusipusiystävä, kun mieluummin menen lenkille sykeittarin kanssa ja juoksen intervallini rauhassa oman treeniohjelmani mukaan, kuin lenkkeilen ja höpötän kaverin kanssa ja käyn välillä munkkikahvilla.

Minusta on helpottavaa mennä yksin, saa esim. salilla jutella tai olla hiljaa, fiiliksen mukaan. Jos kiinnostaa voi mennä jonkun kanssa jälkeenpäin kahville tai jäädä juttelemaan. Tai jopa kaupassa kun "törmää" henkilöön, voi alkaa jutella jostakin turhanpäiväisestä mitä nyt siinä tulee mieleen, tai bussissa vieruskaverille, tai missä tahansa missä ihmiset liikkuu ei tarvitse olla ihan yksin. Toki ystävät on erikseen joita tapaan muutaman kerran kuussa, mutta en heitä joka päivä kaipaa. On perhe jonka kanssa tapailemme, viestittelemme. Toki oma aina on kullan arvoista, varsinkin kun ikää tulee ponnistukset väsyttävät aivan toisin kuin nuorena, on arvokasta saada levätä ja taas ladattuaan, lähteä tekemään jotakin, jonnekin, jos ei muualle niin ulkoilemaan. Kyllä minäkin joskus mietin, että miksi minä olen useimmiten se aloitteen tekijä, mutta se on luonnekysymys. Eikä siinä mitään ihmettelyä, koska aloitteen tekijä on elämässään muutenkin  aktiivisempi kuin se toinen. Jos jää odottamaan yhteydenottoja, puhelinsoittoja, niin tulee aika pitkäksi, todella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraa haluaville yksinäisille pitäisi olla sellaisia tapaamispaikkoja, joissa ryhmissä (ei itse valituissa, koska ryhmäytyminen on monelle ahdistavaa) harrastettaisiin erilaisia aktiviteetteja (oman kiinnostuksen mukaan vaikka liikunta, leipominen, käsityöt, kalastus, taide) Näin voisi tutustua pienessä porukassa, eikä tarvitsisi keksiä tikusta asiaa, kun saisi olla sosiaalinen toiminnan varjolla ja mukana olisi ohjaaja.

TÄH? Miksi ei kelpaa jo olemassaolevat martat, liikuntaseurat ja yhdistykset?

Olen eri mutta kerron silti oman mielipiteeni:

Koska niissä on paljon sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta uudet ystävät eikä kaikilla ole edes aikaa sellaisille. Tuollaisissa yksinäisten ryhmissä se varsinainen tekeminen olisi monelle lähinnä tekosyy, jonka varjolla kokoonnutaan yhteen, ja keino tutustua muihin yksinäisiin.

Kansanopistolla se yksinäiset kokkikurssi löytyy sieltä, missä on iso neonpunainen nuoli odottamassa oven yläpuolella. Siinä lukee "yksinäiset". Ovella on ylipirteä Martta, joka hössöttää suureen ääneen, että "tänne vain, tänne vain! Ei tarvitse yhtään ujostella, tänne kaikki yksinäiset tapaamaan uusia ihmisiä!"

YKSINÄISTEN IHMISTEN KOKKIKURSSI ALKAA VIIDEN MINUUTIN KULUTTUA LUOKASSA 203 kertoo rahiseva kuulutus. 

Ei kai kukaan ole ehdottanut, että pidettäisiin joku YKSINÄISTEN LUUSERIEN KOKKIKURSSI. Mutta kansalaisopisto voisi hyvin järjestää vaikka Kokataan ja jutellaan -nimisen kurssin, jonka kuvauksessa mainitaan, että ruokaa laitetaan pareittain, pari vaihtuu joka kerta ja lopuksi ruokaillaan kaikessa rauhassa niin, että tutustumiselle, kuulumisten vaihdolle ja muulle jutustelulle jää hyvin aikaa.

On sinänsä huolestuttavaa etenkin lasten suhteen, jos he ovat kiinnostuneita ihmisistä eivätkä ASIOISTA. Se viestii epävarmuudesta.

Jos lapsi on varma äitinsä rakkaudesta, se lähtee tutkimaan maailmaa.

Sama juttu yksinäisyydessä ts. Siinä tyhjyyden tunteessa. Ei ihmisten seura poista yksinäisyyttä, sillä korkeintaan saatte harhautettua itseänne noista ajatuksista.

Parannuskeino yksinäisyyteen ei ole kuin kerjäiläisenä juosta ihmisten perässä, vaan päästä kosketuksiin todellisuuden kanssa.

Se parantaa yksinäisyyden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraa haluaville yksinäisille pitäisi olla sellaisia tapaamispaikkoja, joissa ryhmissä (ei itse valituissa, koska ryhmäytyminen on monelle ahdistavaa) harrastettaisiin erilaisia aktiviteetteja (oman kiinnostuksen mukaan vaikka liikunta, leipominen, käsityöt, kalastus, taide) Näin voisi tutustua pienessä porukassa, eikä tarvitsisi keksiä tikusta asiaa, kun saisi olla sosiaalinen toiminnan varjolla ja mukana olisi ohjaaja.

Jotenkin nöyryyttävää.

Olin juuri tulossa sanomaan saman. Yksinäisyys ja seuran kaipuu eivät tarkoita sitä, että kyseessä on sosiaalisesti jälkeenjäänyt ja muutenkin heikkolahjainen ihminen, jota nyt pitää kovasti holhota ja opastaa toimimaan muiden kanssa. Tuollainen alentuva pakkoryhmäyttäminen vain veisi tutustumishalut useimmilta. Suurin osa tapaamistani yksinäisistä on ollut täysin normaaleilla sosiaalisilla taidoilla varustettuja. Useat ovat olleet huomattavan älykkäitä, mikä jo yksistään varmasti hankaloittaa omantyyppisten ihmisten tapaamista. Lopuilla taas ystävät ovat erkaantuneet esim. muuttojen tai erilaisten elämäntilanteiden takia.

Nöyryyttävää? Hauska lukea keskustelua, jossa näille yksinäisille ei kelpaa minkäänlaiset ihmiset tai kaverinetsintämetodit tai ylipäänsä minkäänlainen toiminta mitä täällä ehdotetaan - ja sitten vielä ihmettelevät, miksi heillä ei ole ystäviä :D

Ehkä tässäkin "ohjaajalla" tarkoitettiin jotain sellaista, joka ohjaa ja organisoi kyseistä toimintaa, eikä kädestä pitäen näitä ihmisiä. Jos ketään ei tarvittaisi ns. johtohahmoksi, niin tokihan nämä yksinäiset perustaisivat jo nyt itselleen sopivia harrastusryhmiä oikealla ja vasemmalla ja liittyisivät niihin sankoin joukoin, eikä tätäkään keskustelua edes käytäisi. Mutta toisaalta netissä valittaminen on aina helpompaa kuin ystävyyssuhteiden luominen ja ylläpitäminen, I know.

Vierailija kirjoitti:

Introoertt kirjoitti:

Itse olen sitä ihmistyyppiä joka ei kiinnostu muiden kanssa nyhjäämisestä haluan olla rauhassa ja soitella voin mutta en vaan ole sosiaalinen minkä mä sille mahdan

Ahdistaa kun pitäisi aina olla pyytämässä jotain syömään ja mukaan salille

Salilla haluan treenata ehdottomasti yksin en ota edes personaltraineria kun haluan päättää itse mitä teen enkä tarvi muiden neuvoja

Sama homma. Minua ärsyttää ihmiset, jotka ei voi mitään tehdä yksin. Ollaan vinkumassa, että ota mut matkaan salille, kun en voi mennä yksin. Voinko tulla sun kans lenkille, kun en tykkää lenkkeillä yksin, kun olis kiva olla juttukaveri matkassa. Lähdetään yhdessä syömään, kun on niin ikävää syödä yksin.

Minä haluan kulkea salilla ja lenkillä yksin, kun en mene sinne juoruilemaan, vaan tekemään treeniä. Syömässäkin tykkään käydä yksin, kun syömässä käyn syömisen takia, en juoruilun.

Sitten loukkaannutaan, kun en ole se oikea ja aito pusipusiystävä, kun mieluummin menen lenkille sykeittarin kanssa ja juoksen intervallini rauhassa oman treeniohjelmani mukaan, kuin lenkkeilen ja höpötän kaverin kanssa ja käyn välillä munkkikahvilla.

Sama. Juurikin syksyllä olis tehnyt mieli itkeä, kun uusi työkaveri tunki joka päivä lounastauolla kylkeen sillä perusteella, että hän "ei tykkää syödä yksin". Vaikka kuinka kohteliaasti yritin mainostaa että MINÄ puolestani menen mielelläni syömään yksin, voi lukea samalla vaikka kirjaa ja rauhoittua jne, niin eipä mennyt perille, vaan jotenkin hän kuvitteli että silti hänen papatuksensa kuunteleminen olisi mulle mieluisampaa. Lopulta vaihdoin ruokataukoni tuntia aikaisemmaksi ja hän oli ihan kauhuissaan, että voi ei, en mä nyt noin aikaisin voi tulla syömään kun ei ole vielä nälkä!!!! No voi harmi, otanpa tästä nyt sen kirjan mukaan ja menen pitkästä aikaa NAUTTIMAAN ruokatauostani :)

Vierailija kirjoitti:

Miksei? Vanhuksille ja koululaisille on vielä helppoa tällaista järjestää.

Mutta aikuiset yksinäiset on niin monimuotoinen ryhmä, niin eri asioista kiinnostuneita. No ainakin mielenterveyspalvelujen saaminen kuntoon auttaisi jo paljon, mutta monelta muulta ryhmältä vaaditaan itseltään jo sitten enemmän.

Etenkin kun heitä ei edes kiinnosta osallistua mihinkään, koska järjestetty toiminta on "nöyryyttävää"... Lapset eivät VIELÄ ole tuota tajunneet ja vanhukset puolestaan ovat VIIMEISTÄÄN NYT ymmärtäneet, että ihan kuolemaansa asti ei kannata sitä täydellistä tosiystävää odotella yksin kotona ;)

Aikuisten ystävyyden esteenä näyttää ylipäänsäkin olevan se, että vaatimukset ei kohtaa todellisuutta. Nuorena ystävyyden pohjaksi riitti vaikka sama musamaku tai joku vastaava pikkuasia, aikuisena haetaan jo niin täydellistä omaan ajatusmaailmaan sopivaa kokonaisuutta, että ihmetellä vain voi jos joku sellaisen löytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei? Vanhuksille ja koululaisille on vielä helppoa tällaista järjestää.

Mutta aikuiset yksinäiset on niin monimuotoinen ryhmä, niin eri asioista kiinnostuneita. No ainakin mielenterveyspalvelujen saaminen kuntoon auttaisi jo paljon, mutta monelta muulta ryhmältä vaaditaan itseltään jo sitten enemmän.

Etenkin kun heitä ei edes kiinnosta osallistua mihinkään, koska järjestetty toiminta on "nöyryyttävää"... Lapset eivät VIELÄ ole tuota tajunneet ja vanhukset puolestaan ovat VIIMEISTÄÄN NYT ymmärtäneet, että ihan kuolemaansa asti ei kannata sitä täydellistä tosiystävää odotella yksin kotona ;)

Aikuisten ystävyyden esteenä näyttää ylipäänsäkin olevan se, että vaatimukset ei kohtaa todellisuutta. Nuorena ystävyyden pohjaksi riitti vaikka sama musamaku tai joku vastaava pikkuasia, aikuisena haetaan jo niin täydellistä omaan ajatusmaailmaan sopivaa kokonaisuutta, että ihmetellä vain voi jos joku sellaisen löytää.

Eli kun sanon, että en lähtisi "kokataan ja jutellaan" - kurssille, niin mikään ei kelpaa? Minä puhuin vanhuksista, koska heidän yksinäisyytensä helpottaminen olisi suhteellisen helppoa ja yhdistettävissä moneen eri toimijaan. Ja lapsista, koska lapsuudesta kaikki lähtee.

Kokataan ja jutellaan - kerho tuntemattomille suomalaisille, jotka eivät juttele edes tutuilleen (kuten yllä) 😁 Ja siis en minä näe siinä mitään pahaa, että tuollainen toiminta ei kiinnosta. Miksi kiinnostaisi? Edelleen, se yksinäinen voi olla nuori, tai perheenäiti, töissä tai opinnoissa, sapattivapaalla, eläkkeellä tai syrjäytynyt mies. Ikähaitari 18-100v ja ylikin. Kaikilla omat luonteensa, kiinnostuksensa, rajoitteensa (kuten käytettävissä oleva vapaa-aika, asuinpaikka jne.) Ihan todella alentavaa että jokaiselle yksinäiselle pitäisi kelvata väkisin kokoon kyhätty kokataan ja jutellaan - kerho tai muu vastaava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraa haluaville yksinäisille pitäisi olla sellaisia tapaamispaikkoja, joissa ryhmissä (ei itse valituissa, koska ryhmäytyminen on monelle ahdistavaa) harrastettaisiin erilaisia aktiviteetteja (oman kiinnostuksen mukaan vaikka liikunta, leipominen, käsityöt, kalastus, taide) Näin voisi tutustua pienessä porukassa, eikä tarvitsisi keksiä tikusta asiaa, kun saisi olla sosiaalinen toiminnan varjolla ja mukana olisi ohjaaja.

TÄH? Miksi ei kelpaa jo olemassaolevat martat, liikuntaseurat ja yhdistykset?

Olen eri mutta kerron silti oman mielipiteeni:

Koska niissä on paljon sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta uudet ystävät eikä kaikilla ole edes aikaa sellaisille. Tuollaisissa yksinäisten ryhmissä se varsinainen tekeminen olisi monelle lähinnä tekosyy, jonka varjolla kokoonnutaan yhteen, ja keino tutustua muihin yksinäisiin.

Kansanopistolla se yksinäiset kokkikurssi löytyy sieltä, missä on iso neonpunainen nuoli odottamassa oven yläpuolella. Siinä lukee "yksinäiset". Ovella on ylipirteä Martta, joka hössöttää suureen ääneen, että "tänne vain, tänne vain! Ei tarvitse yhtään ujostella, tänne kaikki yksinäiset tapaamaan uusia ihmisiä!"

YKSINÄISTEN IHMISTEN KOKKIKURSSI ALKAA VIIDEN MINUUTIN KULUTTUA LUOKASSA 203 kertoo rahiseva kuulutus. 

Ei kai kukaan ole ehdottanut, että pidettäisiin joku YKSINÄISTEN LUUSERIEN KOKKIKURSSI. Mutta kansalaisopisto voisi hyvin järjestää vaikka Kokataan ja jutellaan -nimisen kurssin, jonka kuvauksessa mainitaan, että ruokaa laitetaan pareittain, pari vaihtuu joka kerta ja lopuksi ruokaillaan kaikessa rauhassa niin, että tutustumiselle, kuulumisten vaihdolle ja muulle jutustelulle jää hyvin aikaa.

Miten tuo eroaa tavallisista kursseista, niilläkin ruokaillaan rauhallisesti lopuksi, tehdään ruokaa pareittain, ja kun menet seuraavalle kurssille, enemmistö porukasta on vaihtunut. Aika vaivaannuttavaa olisi jäädä jälkikäteen notkumaan.