Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se, joka on eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä. Se, joka kaipaisi normaalia kanssa käymistä ihmisten kanssa, ja joka ei hukuta muita murheisiinsa (minulla on ihan terapeutti, jolle puhua).
En haluaisi itsekään kertoa totuutta kenellekään, mutta en myöskään elää valheessa. Miten sitten toimia? Leväyttää diagnoosit pöytään ja sanoa ota tai jätä? Vannoa ja vakuuttaa, että ei ole maaninen eikä psykoottinen, että edessä on tasainen tie minun kanssani elämäntilanteestani huolimatta? Huomasin muutama vuosi sitten myös sellaisen ikävän seikan, että kun olin tuonut julki eräälle ihmiselle diagnoosini, en sen jälkeen enää ollut mitään muuta. Jos olin nukkunut huonosti yskän takia ja näytin todella väsyneeltä, tätä ihmistä alkoi ahdistaa että no nyt sä olet sitten tosi masis. Tai jos huomautin jostain epäkohdasta (niin kohteliaan nätisti kuin osasin), se kääntyikin siihen, että minun täytyy tällaisena ihmisenä vähän nyt kyllä ylireagoida.
Tuntuu joskus, että pitäisi olla super-ihminen, että pääsisi yksinäisyydestä eroon. Luin myös tuota yhtä ketjua siitä, miten kouluttamattomuus oli ollut miehelle paha turn off. Minullakaan ei ole mitään koulutusta alla, mutta kanssani voi kyllä silti puhua maailmanmenosta. Olen utelias ihminen. Mutta meneekö se niin, että vain normaalilla elämällä, normaaliuden mitoissa olevalla taustalla ihminen saa toisia ihmisiä elämäänsä?
Yhtään sivuraiteilla, niin se on sitten siinä. Oli kyse sitten ihmissuhteista tai työelämästä. Yksi virhe, yksi erilaisuus, ja ovet alkaa sulkeutua.
Ei mene. Kuitenkin sanonta "lika barn leka bäst" pitää hyvin pitkälti paikkansa. Ihmissuhteissa on tärkeää, että toisen kanssa on riittävästi yhteistä ja että yhteinen on jotain, mitä kumpikin pitää tärkeänä. Jos yhteinen tekijä on toiselle tai molemmille merkityksetön, se ei yhdistä.
Mutta mitä se minun kohdalla tarkoittaa?
En ole työelämässä, mutta pidän sitä tärkeänä että ihmiset saisivat olla, saisivat palkkaa jolla pystyisi elämään. En ole kouluttautunut, mutta en ole koulutusvastainen, vaan aivan päinvastoin: pidän kaikkea koulutusta, alkaen hyvästä varhaiskasvatuksesta, tärkeänä. Korottaisin oppivelvollisuusikää, jos saisin siitä päättää.
Toisaalta en minäkään halua olla kenenkään terapeutti. En siis pidä ajatuksesta, että tiettyjen diagnoosien kanssa minun pitäisi "pysyä lestissäni" ja seurustella vain sen oman viiteryhmäni kanssa.
Meinaatko ettet enää voi opiskella mitään missään muodossa, koska et ole oppivelvollinen? Opinnoista ja harrastuksista saadaan tuttavia, joista osasta voi ajan mittaan tulla ystäviä.
Et varmasti ole mitenkään huono ihminen, mutta en keksi mistä esim minä keskustelisin kanssasi. Omien kavereiden kanssa keskustelen yhteisistä harrastuksistamme, historiasta, työelämästä, opinnoista. Jos nuo puuttuisivat, ei helposti keksi molempia kiinnostavaa aihetta kovin helposti.
Meinaatko, että en aio koskaan opiskella tai että minulla ei olisi harrastuksia, mielenkiinnon kohteita tai muutenkaan ymmärrystä mistään?
Pelkästään sen tiedon pohjalta, että minulla ei ole koulutusta ja että olen eläkkeellä, sinä teitä päätelmän että minun kanssani ei voi keskustella "mistään". Lisäksi ymmärsit oppivelvollisuuskommentini vähän oudosti. Oppilvelvollisuuskommentti liittyi siihen, että en ole koulutusvastainen.
No anna esimerkki sitten, mistä juttelemme? Mitä yhteistä meillä on? Siitä, ettei periaatteessa ole koulutusvastainen ei kummoista keskustelua saa, kuten saa oman alan kollegan kanssa helposti, löytyy luonnostaan sitä yhteistä kiinnostuksenkohdetta. Tai edes saman yliopiston käyneen kanssa, joka myös on paininut samojen työelämän ongelmien kanssa.
Jaksaisitko oikeasti olla kiinnostunut harrastusreissuistani, työasioista (kuten millaista työmarkkinoilla nykyään on), kuulostaisiko minun elämäni sinusta pelkästään ärsyttävältä kehuskelulta? Miltä tuntuisi kuunnella miten meillä on yhä talon saunaremontti kesken, jos itse et voi koskaan saada minkäänlaista omaa taloa (ehkä et haluakaan, mutta useimmat pitävät kivasta talosta ja puutarhasta). Minä en tiedä yhtään aihetta, missä tajuaisimme toisiamme. Ei se meitä huonoiksi tee, mutta sopimattomiksi ystävyyteen.
Miksi ystävyytenne perustuisi siihen, että vain sinä kerrot elämästäsi? Jos joku ystäväsi, tai sinä, sairastuu, menettää työpaikkansa ja talonsa, niin "ystävyytenne" loppuu...varmaan myös parisuhdekin.
Et vastannut edellisen kirjoittajan kysymykseen. Mitä yhteistä teillä olisi? Mistä te juttelisitte?
En ole tuo jolla "ei ole kivaa taloa ja puutarhaa" mutta varmaan tuo saunaremontoija puhuu muustakin kuin työstä tai remontista, jotka noin muutenkin todella tylsiä puheenaiheita. Kai hänellä on ajatuksia muistakin kuin omaa konkreettista elämäänsä koskevista konkreettisista asioista?
Tämä! Itse ihmettelen miten monien älykkäiden ja koulutettujen ihmisten ajatukset liikkuu noin konkreettisissa sfääreissä. Suvun kautta useamman kouluttamattoman mielenterveyskuntoutujan tuntevana voin sanoa että miljoona kertaa mieluummin keskustelun heidän kanssaan elämästä ja ihmisyydestä kuin jonkun pinnallisen pölhön saunaremontista. -eri
No sanopa yksi esimerkki niistä hienoista sfääreistäsi, jos kerran tavallisesta elämästä ei sovi puhua. Mistä sitten haluat puhua?
Tavallisista asioista todellakin sopii puhua, mutta arjen asiat eivät ole olennaisia ystävyyden kannalta. Ystävyydessähän puheenaiheiden määrä on rajaton...viimeisin käymäni mielenkiintoiseksi kokemani keskustelu taisi liittyä kuoleman läsnäoloon elämässä.
Olen eri henkilö ja minustakin ystävyydessä puheenaiheiden määrä on rajaton. Mutta jotta tuttavuudesta koskaan syntyisi ystävyyttä, minustakin kahdella ihmisellä pitää kuitenkin olla jotain yhteistä. Jotain, mikä kiinnostaa kumpaakin. Jos ei ole, niin tuttavuus jää tuttavuudeksi.
Niin no jos sen yhteisen pitää olla sama koulutus ja työ, esim samanlaisen huumorintajun, samanlaisen maailmankatsomuksen, samanlaisen ihmiskäsityksen, samanlaisten arvojen sijaan niin sitten ihminen kaiketi puhuu vain palavereistaan ja tutkinnostaan. Voi sitä toki niinkin tehdä.
Eri ihmisillä yhdistävät asiat ovat erilaisia. Olen ollut samassa työpaikassa jo 16 vuotta. Olen puhunut työkavereitteni kanssa monenlaisista asioista. Silti kukaan työkavereistani ei ole ystäväni enkä tapaa ketään heistä työajan ulkopuolella. Miksi en? Koska mulla ei ole heidän kanssaan mitään muuta yhteistä kuin työpaikka ja se ei riitä mulle syyksi tavata työpaikan ulkopuolella tai ystävystyä heidän kanssaan.
Mun mielestä tuo toinen kirjoittaja on varsin oikeilla jäljillä. Moni yksinäinen ihmettelee, että vaikka tutustuu uusiin ihmisiin, silti ei kenenkään kanssa ystävysty. Olen aika varma, että syynä on yksinkertaisesti vain, että tarvittava määrä yhteistä puuttuu ja sen vuoksi suhde väljähtyy jo ennenkuin ollaan lähelläkään ystävyyttä. Mikä on tarvittava määrä? Jokainen määrittelee sen itse. Mitä yhteistä tarvitaan? Jokainen määrittelee senkin itse.
No sitähän tässä ihmettelee, kun kenenkään kanssa ei ole juuri koskaan ollut riittävästi mitään yhteistä (niiden toisten mielestä, minulle riittää pienikin yhteinen asia) , vaikka elämäntilanne on vaihdellut mt ongelmaisesta eläkeläisestä ulkomailla työskentelyyn jne.
Mitä sellaista sinussa on, että joku haluaisi tutustua sinuun? Millaisia ovat ihmiset, joita kiinnostavat juuri ne asiat tai ominaisuudet ? Missä voisit tutustua sellaisiin ihmisiin?
Ei sellaisia ominaisuuksia minussa varmaankaan ole.
Ei tarvitse olla varsinaisesti ominaisuus vaan riittää jokin, josta olet todella paljon kiinnostunut. Joku asia, josta varmasti joku muukin on todella kiinnostunut. Mikä on lempiharrastuksesi? Mitä teet eniten ja mieluiten vapaa-ajalla? Tai mikä on aihe, johon olet perehtynyt paljon ja josta puhuessasi innostut ja ajantaju lähes katoaa?
Musta tuntuu että jotkut ihmiset on arkoja paljastamaan tuota...puhutaan vain merkityksetöntä liipa laapaa ja peitetään se tärkein, just se mistä toinen voisi kiinnostua.
Hyvä pointti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Se minua kyllä ihmetyttää, että JOS yksinäinen matkustelee, harrastaa, käy konserteissa ja on aktiivinen, niin miten maailmassa hän edelleen pysyy yksinäisenä. Mitä ihmettä hän oikein tekee, kun kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä.
Todennäköisesti keskittyy tekemään juuri noita asioita. Ei käy kielten tunneilla siksi, että alkaisi niillä flirttailla tai etsiä kavereita. Voi kuitenkin jutella kanssaopiskelijoille tehtävistä tai opiskelun vaikeudesta. Eikä mene kuuntelemaan Santtu-Matias Rouvalia sen takia, että pääsisi jutulle vieressä istuvan sedän tai tädin kanssa. Tuskinpa lähtee Afrikkaankaan kieli pitkällä, jotta löytäisi sieltä jonkun toisen turistin. Jos nyt sattuu ryystämään kaljaa jonkun toisen kanssa illalla, niin jotenkin voisin kuvitella, että Suomessa se ystävyys herkästi hiipuu.
No sittenhän hän ei ole yksinäinen, vaan tykkää tehdä asioita yksin. Mitä pahaa siinä on?
Yksin tekeminen ei kyllä missään määrin poista yksinäisyyttä. Asioita tekee yksin, koska on pakko (vaihtoehtona olla niiden neljän seinän sisällä), mutta ei siitä läheskään kaikki nauti. Nim. Kokemusta on.
Ei yksinäisyys tee ihmisestä silti törppöä tai kylähullua. Että jokaikisessa tilanteessa koittaisi hankkia kavereita, vaikka se olisi sosiaalisesti täysin pölvästiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hiljaa viime aikoina poistunut kaikkien turhanpäiväisten ja yksipuolisten hyvänpäiväntuttujen elämästä lopullisesti eikä ole tehnyt edes tiukkaa. Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni. Yksinäisyyttä en ole siitä huolimatta kokenut koskaan, vaikka olen aina ollut yksinäinen susi. Ihmiset pinnallisine ja tyhjänpäiväisine kulissielämineen eivät vain yksinkertaisesti merkitse minulle mitään.
Totta. Olet harvinaisen oikeassa.
Niin se vain on, että ihmiset tuottavat usein suuria pettymyksiä. Kaikki ihmisuhteet eivät ole sellaisia, että niihin kannattaisi käyttää aikaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Eli sinäkään et ole onnellinen etkä itseesi tyytyväinen, koska kirjoitat täällä? Ja olet nytkin auttamassa ilmaiseksi naapurin alkoholistia. Jep jep.
Aivan. Oliko muuta? Enhän mä tosiaan ole se onnellinen ja elämääni tyytyväinen ihminen, joten en puhunut itsestäni. Mähän oon niitä, joilla on liian vähän tapaamisia kavereitten kanssa. Yksinäisiksikin heitä jotkut mieluusti kutsuvat ja lokeroivat pitääkseen moiset tarpeeksi etäällä.
Ei nyt osu yhtään nämä näpäytykset.
Omia sanojasi lainasin ihan sanatarkasti, mutta se onkin silloin napäytys, jos minä sanon sen?
Miksi sun kaverit ei tykkää susta? Koska vika ei varmaankaan kuitenkaan voi ei olla sinussa, vaan niissä kavereissa, niin mikset vaan hanki parempia kavereita?
Niin, pyrit näpäyttämään minua omalla kommentillani, koska oletit, että puhun itsestäni tällaisena onnellisena, hyvänä ja tyytyväisenä ihmisenä. Vaan eipä osunut, koska en puhunut itsestäni. Kuten sanoin, sellainen ihminen ei ikinä jaksaisi täällä kränätä esim. sinun kanssasi, vaan viittaisi esim. sinun jutuillesi kintaalla kokonaan ja jatkaisi sitä sopusointuista ja täysipainoista elämäänsä.
Mä en usko, että 40+:lla kovinkaan monilla elämäntilanne on radikaalisti toisenlainen. Olen selittänyt jo täällä, millaista se meidän kaveriporukassa on. Enpä usko, että se merta edempänä on juuri toisenlaista. Okei, myönnetään, että tiedän joitakin siskonkumminkaimoja, jotka jumittelevat vähemmän kotona perhe-elämänsä kanssa. Mutta enpä nyt satu itse tuntemaan sellaisia tästä kaupungista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa.
Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin.
Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin.
Miksi aikuinen ei pärjää yksin, oletko koskaan pohtinut? Mihin sitä seuraa koko ajan tarvitsee? En tiedä minkälaisista keikoista puhutaan, ne joissa mä olen ollut ovat olleet sellaisia ettei siellä mm kuule kenenkään puhetta, ihan sama kuka siinä vieressä on. Eikä siellä varmasti ketään kiinnosta, miksi joku tulee yksin ja joku kaksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa.
Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin.
Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin.
Miksi aikuinen ei pärjää yksin, oletko koskaan pohtinut? Mihin sitä seuraa koko ajan tarvitsee? En tiedä minkälaisista keikoista puhutaan, ne joissa mä olen ollut ovat olleet sellaisia ettei siellä mm kuule kenenkään puhetta, ihan sama kuka siinä vieressä on. Eikä siellä varmasti ketään kiinnosta, miksi joku tulee yksin ja joku kaksin.
Niin, sinä koet asian noin. Moni kaipaa kuitenkin seuraa. Ihmiset ovat tässä suhteessa erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa.
Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin.
Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin.
Tuosta vaan syntyy noidankehä. Jos olisi käynyt yksin New Yorkissa omassa sängyssä makaamisen sijasta, jonkun uuden tuttavuuden kanssa voisi syntyä varsin mielenkiintoinen keskustelu New Yorkin nähtävyyksistä, tavarataloista, hintatasosta jne. Tai keikasta, jolla on käynyt edes yksin. Sängyssä makaaminen ei tee kenestäkään kiinnostavaa.
Jos on terve itsetunto, ei tee asioita toisten ihmisten takia. Elämässä ei ole päätarkoituksena tehdä itsestään kiinnostava, vaan uskoo siihen, että on aivan riittävä ihan sellaisenaan. Ei ystävyys perustu usein mihinkään kiinnostava - epäkiinnostava -juttuihin tai että pitäisi esittää jotakin, kalastella irtopinnoja milloin milläkin keinolla, tiedolla, innostuksella ja kokemuksella. Minusta jotenkin tuntuu aika hassulta, että keskustelu on pitkälti mennyt siihen, että näille paljon hyviä ystäviä (?) omaaville pitää ikään kuin kertoa, mistä ystävyydessä onkaan kyse. Toki meitä tosiaan on moneen junaan, mutta mitä nyt arkielämää havainnoi, niin ei minusta siltä näytä, että ihmiset pyrkisivät valitsemaan mahdollisimman karismaattisia ja upeita ihmisiä kavereikseen. En ole koskaan ajatellut, että minunkin täytyy olla kiinnostava, kun kuitenkin joitakin ystäviä ja kavereita on. Olen tavallinen ihminen.
Joo voi olla, että joskus pääsisi sitten elämässään hyödyntämään käytännön tietoaan keskustelussa jonkun toisen kanssa, mutta onko se kuitenkaan monelle riittävä motiivi lähteä yksin reissuun? Että kun mä sitten pääsen ehkä sanomaan maailmankansalaisena sanasen New Yorkista? Kai siellä itse reissussakin pitäisi voida olla hauskaa ja kokemusten jakamista - jos siis sellaista nyt ylipäänsä kaipaa.
Ei pidä liioitella. Mun pointtini on yksinkertainen: jotta toisen ihmisen haluaisi tavata toisenkin kerran, tässä ihmisessä pitää olla edes jotain kiinnostavaa. Tai jotta työkaveriaan haluaisi tavata työajan ulkopuolellakin, työkaverissa pitää olla jotain kiinnostavaa. Ei ole väliä, mitä ko kiinnostava on, kunhan toista kiinnostaa. New York oli esimerkki, jota itsekin käytit. Samoin keikka. Eivätkä nekään ole kiinnostavia asioita kaikkien mielestä. Ensivaikutelma on varsin tärkeä ja usein ratkaisee, tavataanko toisenkin kerran vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa.
Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin.
Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin.
Tuosta vaan syntyy noidankehä. Jos olisi käynyt yksin New Yorkissa omassa sängyssä makaamisen sijasta, jonkun uuden tuttavuuden kanssa voisi syntyä varsin mielenkiintoinen keskustelu New Yorkin nähtävyyksistä, tavarataloista, hintatasosta jne. Tai keikasta, jolla on käynyt edes yksin. Sängyssä makaaminen ei tee kenestäkään kiinnostavaa.
Jos on terve itsetunto, ei tee asioita toisten ihmisten takia. Elämässä ei ole päätarkoituksena tehdä itsestään kiinnostava, vaan uskoo siihen, että on aivan riittävä ihan sellaisenaan. Ei ystävyys perustu usein mihinkään kiinnostava - epäkiinnostava -juttuihin tai että pitäisi esittää jotakin, kalastella irtopinnoja milloin milläkin keinolla, tiedolla, innostuksella ja kokemuksella. Minusta jotenkin tuntuu aika hassulta, että keskustelu on pitkälti mennyt siihen, että näille paljon hyviä ystäviä (?) omaaville pitää ikään kuin kertoa, mistä ystävyydessä onkaan kyse. Toki meitä tosiaan on moneen junaan, mutta mitä nyt arkielämää havainnoi, niin ei minusta siltä näytä, että ihmiset pyrkisivät valitsemaan mahdollisimman karismaattisia ja upeita ihmisiä kavereikseen. En ole koskaan ajatellut, että minunkin täytyy olla kiinnostava, kun kuitenkin joitakin ystäviä ja kavereita on. Olen tavallinen ihminen.
Joo voi olla, että joskus pääsisi sitten elämässään hyödyntämään käytännön tietoaan keskustelussa jonkun toisen kanssa, mutta onko se kuitenkaan monelle riittävä motiivi lähteä yksin reissuun? Että kun mä sitten pääsen ehkä sanomaan maailmankansalaisena sanasen New Yorkista? Kai siellä itse reissussakin pitäisi voida olla hauskaa ja kokemusten jakamista - jos siis sellaista nyt ylipäänsä kaipaa.
Ei pidä liioitella. Mun pointtini on yksinkertainen: jotta toisen ihmisen haluaisi tavata toisenkin kerran, tässä ihmisessä pitää olla edes jotain kiinnostavaa. Tai jotta työkaveriaan haluaisi tavata työajan ulkopuolellakin, työkaverissa pitää olla jotain kiinnostavaa. Ei ole väliä, mitä ko kiinnostava on, kunhan toista kiinnostaa. New York oli esimerkki, jota itsekin käytit. Samoin keikka. Eivätkä nekään ole kiinnostavia asioita kaikkien mielestä. Ensivaikutelma on varsin tärkeä ja usein ratkaisee, tavataanko toisenkin kerran vai ei.
Ensivaikutelma on sellainen, johon sinun omat ennakkoluulot vaikuttaa joskus eniten. En ainakaan itse koskaan ajattele, että toisen mielenkiintoisuus tulisi esille ensimmäisellä tapaamiskerralla.
Ja monesti olen saanut huomata, että se mitä jostain henkilöstä ensin ajattelin, ei pitänytkään ollenkaan paikkaansa. Joku osoittautuikin mahtavaksi tyypiksi, joku toinen taas ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Eli sinäkään et ole onnellinen etkä itseesi tyytyväinen, koska kirjoitat täällä? Ja olet nytkin auttamassa ilmaiseksi naapurin alkoholistia. Jep jep.
Aivan. Oliko muuta? Enhän mä tosiaan ole se onnellinen ja elämääni tyytyväinen ihminen, joten en puhunut itsestäni. Mähän oon niitä, joilla on liian vähän tapaamisia kavereitten kanssa. Yksinäisiksikin heitä jotkut mieluusti kutsuvat ja lokeroivat pitääkseen moiset tarpeeksi etäällä.
Ei nyt osu yhtään nämä näpäytykset.
Omia sanojasi lainasin ihan sanatarkasti, mutta se onkin silloin napäytys, jos minä sanon sen?
Miksi sun kaverit ei tykkää susta? Koska vika ei varmaankaan kuitenkaan voi ei olla sinussa, vaan niissä kavereissa, niin mikset vaan hanki parempia kavereita?
Niin, pyrit näpäyttämään minua omalla kommentillani, koska oletit, että puhun itsestäni tällaisena onnellisena, hyvänä ja tyytyväisenä ihmisenä. Vaan eipä osunut, koska en puhunut itsestäni. Kuten sanoin, sellainen ihminen ei ikinä jaksaisi täällä kränätä esim. sinun kanssasi, vaan viittaisi esim. sinun jutuillesi kintaalla kokonaan ja jatkaisi sitä sopusointuista ja täysipainoista elämäänsä.
Mä en usko, että 40+:lla kovinkaan monilla elämäntilanne on radikaalisti toisenlainen. Olen selittänyt jo täällä, millaista se meidän kaveriporukassa on. Enpä usko, että se merta edempänä on juuri toisenlaista. Okei, myönnetään, että tiedän joitakin siskonkumminkaimoja, jotka jumittelevat vähemmän kotona perhe-elämänsä kanssa. Mutta enpä nyt satu itse tuntemaan sellaisia tästä kaupungista.
Jep, vain sinulla on oikeus näpäyttää, selvä. Miksi sinulla on tarve näpäytellä muita, ihan tuntemattomia ja jotka eivät siinä vaiheessa olleet sanoneet juuri sinulle kerrassaan mitään? Luuletko että vastaus saattaa jotenkin liittyä siihen, että jäät yksin?
Minusta sinulla on yksinäisille ihmisille erittäin tyypillinen ongelma: minä-minä-ongelma. Jos sinä sanot jotakin, se on fiksua ja neutraalia. Jos joku muu sanoo ihan samoin, onkin heti kyse näpäyttämisestä.
Eli sinulla on mielestäsi oikeuksia joilla muilla ei ole, sinulla on mielestäsi oikeus käyttäytyä huonommin muita kohtaan kuin edellytät muiden käyttäytyvän. Ja tuohon se sitten tyssääkin, kun muut eivät olekaan samaa mieltä. Mutta ne kaikki muut tietenkin ovat väärässä ja sinä oikeassa, eikö niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa.
Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin.
Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin.
Miksi aikuinen ei pärjää yksin, oletko koskaan pohtinut? Mihin sitä seuraa koko ajan tarvitsee? En tiedä minkälaisista keikoista puhutaan, ne joissa mä olen ollut ovat olleet sellaisia ettei siellä mm kuule kenenkään puhetta, ihan sama kuka siinä vieressä on. Eikä siellä varmasti ketään kiinnosta, miksi joku tulee yksin ja joku kaksin.
Tuolla aiemmin yksi ihminen kirjoitti, että kaveruudessa on aina tarve toiselle ihmiselle. Ja että koko kaveruus on vain hyväksikäyttöä puolin ja toisin.
Kaikessa karuudessaan tässä ollaan mielestäni tietyllä tavalla asian ytimessä, vaikka en nyt ihan hyväksikäyttöä allekirjoitakaan. Ihminen haluaa kavereita, puolison, lapsia itsekkyytensä ja seurantarpeensa takia. Miksi sitten monesta ei tunnu mukavalta tallata polkua yksin? Jaa-a. Kai ihminen jossain määrin kuitenkin on laumaeläin.
Ehkäpä monia kiinnostaa itseään, onko yksin vai kaksin. Tekeekö asioita yksin vai kaksin. Elääkö yksin vai kaksin. Ehkäpä se ei nyt vain ole niin antoisaa olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Eli sinäkään et ole onnellinen etkä itseesi tyytyväinen, koska kirjoitat täällä? Ja olet nytkin auttamassa ilmaiseksi naapurin alkoholistia. Jep jep.
Aivan. Oliko muuta? Enhän mä tosiaan ole se onnellinen ja elämääni tyytyväinen ihminen, joten en puhunut itsestäni. Mähän oon niitä, joilla on liian vähän tapaamisia kavereitten kanssa. Yksinäisiksikin heitä jotkut mieluusti kutsuvat ja lokeroivat pitääkseen moiset tarpeeksi etäällä.
Ei nyt osu yhtään nämä näpäytykset.
Omia sanojasi lainasin ihan sanatarkasti, mutta se onkin silloin napäytys, jos minä sanon sen?
Miksi sun kaverit ei tykkää susta? Koska vika ei varmaankaan kuitenkaan voi ei olla sinussa, vaan niissä kavereissa, niin mikset vaan hanki parempia kavereita?
Niin, pyrit näpäyttämään minua omalla kommentillani, koska oletit, että puhun itsestäni tällaisena onnellisena, hyvänä ja tyytyväisenä ihmisenä. Vaan eipä osunut, koska en puhunut itsestäni. Kuten sanoin, sellainen ihminen ei ikinä jaksaisi täällä kränätä esim. sinun kanssasi, vaan viittaisi esim. sinun jutuillesi kintaalla kokonaan ja jatkaisi sitä sopusointuista ja täysipainoista elämäänsä.
Mä en usko, että 40+:lla kovinkaan monilla elämäntilanne on radikaalisti toisenlainen. Olen selittänyt jo täällä, millaista se meidän kaveriporukassa on. Enpä usko, että se merta edempänä on juuri toisenlaista. Okei, myönnetään, että tiedän joitakin siskonkumminkaimoja, jotka jumittelevat vähemmän kotona perhe-elämänsä kanssa. Mutta enpä nyt satu itse tuntemaan sellaisia tästä kaupungista.
Jep, vain sinulla on oikeus näpäyttää, selvä. Miksi sinulla on tarve näpäytellä muita, ihan tuntemattomia ja jotka eivät siinä vaiheessa olleet sanoneet juuri sinulle kerrassaan mitään? Luuletko että vastaus saattaa jotenkin liittyä siihen, että jäät yksin?
Minusta sinulla on yksinäisille ihmisille erittäin tyypillinen ongelma: minä-minä-ongelma. Jos sinä sanot jotakin, se on fiksua ja neutraalia. Jos joku muu sanoo ihan samoin, onkin heti kyse näpäyttämisestä.
Eli sinulla on mielestäsi oikeuksia joilla muilla ei ole, sinulla on mielestäsi oikeus käyttäytyä huonommin muita kohtaan kuin edellytät muiden käyttäytyvän. Ja tuohon se sitten tyssääkin, kun muut eivät olekaan samaa mieltä. Mutta ne kaikki muut tietenkin ovat väärässä ja sinä oikeassa, eikö niin?
Nyt alkaa mennä puurot, vellit, logiikat ja ihan vaan keskustelutkin sekaisin. Minun kommenttini ei ollut mikään näpäytys, vaan komppasin edellä ollut kirjoittajaa ja olin samoilla linjoilla, että elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ilkeä tai ylimielinen (ks. aiemmat sivut). Lisäksi kerroin, miten elämäänsä tyytyväinen ihminen mielestäni toimisi. Siitäpä sinä sitten yritit näpäyttää minua, että juuh, niinpä olet sinäkin auttamassa naapurin alkoholistia jep jep jne. Ei, en ole, enkä sellainen väittänytkään missään vaiheessa olevani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa.
Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin.
Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin.
Tuosta vaan syntyy noidankehä. Jos olisi käynyt yksin New Yorkissa omassa sängyssä makaamisen sijasta, jonkun uuden tuttavuuden kanssa voisi syntyä varsin mielenkiintoinen keskustelu New Yorkin nähtävyyksistä, tavarataloista, hintatasosta jne. Tai keikasta, jolla on käynyt edes yksin. Sängyssä makaaminen ei tee kenestäkään kiinnostavaa.
Jos on terve itsetunto, ei tee asioita toisten ihmisten takia. Elämässä ei ole päätarkoituksena tehdä itsestään kiinnostava, vaan uskoo siihen, että on aivan riittävä ihan sellaisenaan. Ei ystävyys perustu usein mihinkään kiinnostava - epäkiinnostava -juttuihin tai että pitäisi esittää jotakin, kalastella irtopinnoja milloin milläkin keinolla, tiedolla, innostuksella ja kokemuksella. Minusta jotenkin tuntuu aika hassulta, että keskustelu on pitkälti mennyt siihen, että näille paljon hyviä ystäviä (?) omaaville pitää ikään kuin kertoa, mistä ystävyydessä onkaan kyse. Toki meitä tosiaan on moneen junaan, mutta mitä nyt arkielämää havainnoi, niin ei minusta siltä näytä, että ihmiset pyrkisivät valitsemaan mahdollisimman karismaattisia ja upeita ihmisiä kavereikseen. En ole koskaan ajatellut, että minunkin täytyy olla kiinnostava, kun kuitenkin joitakin ystäviä ja kavereita on. Olen tavallinen ihminen.
Joo voi olla, että joskus pääsisi sitten elämässään hyödyntämään käytännön tietoaan keskustelussa jonkun toisen kanssa, mutta onko se kuitenkaan monelle riittävä motiivi lähteä yksin reissuun? Että kun mä sitten pääsen ehkä sanomaan maailmankansalaisena sanasen New Yorkista? Kai siellä itse reissussakin pitäisi voida olla hauskaa ja kokemusten jakamista - jos siis sellaista nyt ylipäänsä kaipaa.
Ei pidä liioitella. Mun pointtini on yksinkertainen: jotta toisen ihmisen haluaisi tavata toisenkin kerran, tässä ihmisessä pitää olla edes jotain kiinnostavaa. Tai jotta työkaveriaan haluaisi tavata työajan ulkopuolellakin, työkaverissa pitää olla jotain kiinnostavaa. Ei ole väliä, mitä ko kiinnostava on, kunhan toista kiinnostaa. New York oli esimerkki, jota itsekin käytit. Samoin keikka. Eivätkä nekään ole kiinnostavia asioita kaikkien mielestä. Ensivaikutelma on varsin tärkeä ja usein ratkaisee, tavataanko toisenkin kerran vai ei.
Ensivaikutelma on sellainen, johon sinun omat ennakkoluulot vaikuttaa joskus eniten. En ainakaan itse koskaan ajattele, että toisen mielenkiintoisuus tulisi esille ensimmäisellä tapaamiskerralla.
Ja monesti olen saanut huomata, että se mitä jostain henkilöstä ensin ajattelin, ei pitänytkään ollenkaan paikkaansa. Joku osoittautuikin mahtavaksi tyypiksi, joku toinen taas ei.
Mulle on yksi lysti, onko toinen lihava vai laiha, pitkä vai lyhyt, ruma vai kaunis jne. Oleellista on, että hän keskustelun aikana tuo esille jotain, minkä vuoksi kiinnostuisin juttelemaan hänen kanssaan joskus toistekin. Jotain, miksi hakeutuisin juuri hänen enkä jonkun toisen seuraan, jos jossain sattumalta tavataan. Jos ei ole, hän on vain yksi tuhansista ihmisistä, joita elämänsä aikana hetkeksi kohtaa.
Tietenkin pidemmän tutustumisen myötä tulee esille asioita, jotka joko edesauttavat suhteen kehittymistä tai tyssäävät suhteen. Sitähän varten tutustutaan, jotta selviää, olisiko tästä ihmisestä kaveriksi tai jopa ystäväksi. Mutta jos ei koskaan tule kuin ensimmäinen ja ainoaksi jäävä juttukerta, mitään ystävyyttä ei tietenkään pääse syntymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa.
Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin.
Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin.
Tuosta vaan syntyy noidankehä. Jos olisi käynyt yksin New Yorkissa omassa sängyssä makaamisen sijasta, jonkun uuden tuttavuuden kanssa voisi syntyä varsin mielenkiintoinen keskustelu New Yorkin nähtävyyksistä, tavarataloista, hintatasosta jne. Tai keikasta, jolla on käynyt edes yksin. Sängyssä makaaminen ei tee kenestäkään kiinnostavaa.
Jos on terve itsetunto, ei tee asioita toisten ihmisten takia. Elämässä ei ole päätarkoituksena tehdä itsestään kiinnostava, vaan uskoo siihen, että on aivan riittävä ihan sellaisenaan. Ei ystävyys perustu usein mihinkään kiinnostava - epäkiinnostava -juttuihin tai että pitäisi esittää jotakin, kalastella irtopinnoja milloin milläkin keinolla, tiedolla, innostuksella ja kokemuksella. Minusta jotenkin tuntuu aika hassulta, että keskustelu on pitkälti mennyt siihen, että näille paljon hyviä ystäviä (?) omaaville pitää ikään kuin kertoa, mistä ystävyydessä onkaan kyse. Toki meitä tosiaan on moneen junaan, mutta mitä nyt arkielämää havainnoi, niin ei minusta siltä näytä, että ihmiset pyrkisivät valitsemaan mahdollisimman karismaattisia ja upeita ihmisiä kavereikseen. En ole koskaan ajatellut, että minunkin täytyy olla kiinnostava, kun kuitenkin joitakin ystäviä ja kavereita on. Olen tavallinen ihminen.
Joo voi olla, että joskus pääsisi sitten elämässään hyödyntämään käytännön tietoaan keskustelussa jonkun toisen kanssa, mutta onko se kuitenkaan monelle riittävä motiivi lähteä yksin reissuun? Että kun mä sitten pääsen ehkä sanomaan maailmankansalaisena sanasen New Yorkista? Kai siellä itse reissussakin pitäisi voida olla hauskaa ja kokemusten jakamista - jos siis sellaista nyt ylipäänsä kaipaa.
Ei pidä liioitella. Mun pointtini on yksinkertainen: jotta toisen ihmisen haluaisi tavata toisenkin kerran, tässä ihmisessä pitää olla edes jotain kiinnostavaa. Tai jotta työkaveriaan haluaisi tavata työajan ulkopuolellakin, työkaverissa pitää olla jotain kiinnostavaa. Ei ole väliä, mitä ko kiinnostava on, kunhan toista kiinnostaa. New York oli esimerkki, jota itsekin käytit. Samoin keikka. Eivätkä nekään ole kiinnostavia asioita kaikkien mielestä. Ensivaikutelma on varsin tärkeä ja usein ratkaisee, tavataanko toisenkin kerran vai ei.
Juu. Kannattaa siis koittaa täyttää elämäänsä kaikenlaisilla kokemuksilla, jotta joku voisi kiinnostua. Ehkä jonkun jutun avulla tärppää, kun tarpeeksi koittaa haalata kokemuksia.
Tai sit ei. Ehkä kannattaa tehdä erilaisia asioita ihan vaan siksi, että sattuu huvittamaan. Ei voi jäädä tällöin katkeruuttakaan siitä, että kokemusten haalaaminen oli turhaa, kun kukaan ei siltikään kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Eli sinäkään et ole onnellinen etkä itseesi tyytyväinen, koska kirjoitat täällä? Ja olet nytkin auttamassa ilmaiseksi naapurin alkoholistia. Jep jep.
Aivan. Oliko muuta? Enhän mä tosiaan ole se onnellinen ja elämääni tyytyväinen ihminen, joten en puhunut itsestäni. Mähän oon niitä, joilla on liian vähän tapaamisia kavereitten kanssa. Yksinäisiksikin heitä jotkut mieluusti kutsuvat ja lokeroivat pitääkseen moiset tarpeeksi etäällä.
Ei nyt osu yhtään nämä näpäytykset.
Omia sanojasi lainasin ihan sanatarkasti, mutta se onkin silloin napäytys, jos minä sanon sen?
Miksi sun kaverit ei tykkää susta? Koska vika ei varmaankaan kuitenkaan voi ei olla sinussa, vaan niissä kavereissa, niin mikset vaan hanki parempia kavereita?
Niin, pyrit näpäyttämään minua omalla kommentillani, koska oletit, että puhun itsestäni tällaisena onnellisena, hyvänä ja tyytyväisenä ihmisenä. Vaan eipä osunut, koska en puhunut itsestäni. Kuten sanoin, sellainen ihminen ei ikinä jaksaisi täällä kränätä esim. sinun kanssasi, vaan viittaisi esim. sinun jutuillesi kintaalla kokonaan ja jatkaisi sitä sopusointuista ja täysipainoista elämäänsä.
Mä en usko, että 40+:lla kovinkaan monilla elämäntilanne on radikaalisti toisenlainen. Olen selittänyt jo täällä, millaista se meidän kaveriporukassa on. Enpä usko, että se merta edempänä on juuri toisenlaista. Okei, myönnetään, että tiedän joitakin siskonkumminkaimoja, jotka jumittelevat vähemmän kotona perhe-elämänsä kanssa. Mutta enpä nyt satu itse tuntemaan sellaisia tästä kaupungista.
Jep, vain sinulla on oikeus näpäyttää, selvä. Miksi sinulla on tarve näpäytellä muita, ihan tuntemattomia ja jotka eivät siinä vaiheessa olleet sanoneet juuri sinulle kerrassaan mitään? Luuletko että vastaus saattaa jotenkin liittyä siihen, että jäät yksin?
Minusta sinulla on yksinäisille ihmisille erittäin tyypillinen ongelma: minä-minä-ongelma. Jos sinä sanot jotakin, se on fiksua ja neutraalia. Jos joku muu sanoo ihan samoin, onkin heti kyse näpäyttämisestä.
Eli sinulla on mielestäsi oikeuksia joilla muilla ei ole, sinulla on mielestäsi oikeus käyttäytyä huonommin muita kohtaan kuin edellytät muiden käyttäytyvän. Ja tuohon se sitten tyssääkin, kun muut eivät olekaan samaa mieltä. Mutta ne kaikki muut tietenkin ovat väärässä ja sinä oikeassa, eikö niin?
Lukisitko tämän tekstin ajatuksen kanssa? https://lahtinenveikka.wordpress.com/2018/04/24/9-vinkkia-miten-murreta…
Tässä yksi lainaus:
3. Keskustellessa ei tarvitse olla sen kohteliaampi, kuin muut osapuolet.
(Loputonta kohteliaisuutta vaaditaan usein myös sellaisilta joiden kimppuun on hyökännyt trolliarmeija. Mikäli sinulle haistatellaan, on ihan okei haistatella takaisin. Se ei tee sinusta ”yhtä huonoa”.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Luet jonkun muun tekstiä kuin piru Raamattua. Miksi? Emme tiedä ulkopuolisina tarkasti millainen ihmissuhde on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan köyhemmälläkin on joitain asioita paremmin kuin tällä remontoijalla, hän voi kehuskella esim kauniimmalla ulkonäöllään, hoikkuudellaan, paremmalla mielikuvituksella jne. Kun kerran keskustelu remontoijan kanssa on omien asioiden kehuskelua.
En keskustele hoikkuudesta ja ulkonäöstä, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempia asioita.
Aika huvittavaa, pointtini nimenomaan on se, etteivät kaikki ihmiset sovi yhteen. Eli olemme sko amaa mieltä, minä en halua sinunlaistasi ihmistä elämääni, ja varmasti toisinpäin. Kaikki voittavat eikä kukaan ole yksinäinen :)
Haluaako joku sitten sinunlaisesi ihmisen elämäänsä, muu kuin remonttifirma?
Veikkaan, että ei.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ole ylimielinen eikä ilkeä, eds rivien välissä.- eri
Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei ikinä jaksaisi kränätä tälläisessä ketjussa. Todennäköisesti hän olisi viettämässä aikaa perheen tai kavereittensa kanssa tai auttamassa naapurin alkoholistia ilmaiseksi. Tai sitten hän olisi tässä ketjussa sen takia, että yrittäisi sanoa jotakin fiksua, mutta ei kepittävää.
Minusta huvittavaa on sekin, että ensiksi dissataan yksinäisiä siitä, kun mokomat eivät kaikki matkustele yksin. Lopussa todetaan, että minä matkustelen perheen kanssa. Gotcha. Näinhän se usein menee, että helppoa on saarnata, mutta itse tehdään toisin kuitenkin.
Ystävä ei ole ratkaisu, ratkaisu on sellainen aikuistuminen ja itsenäistyminen, että uskaltaa yksinkin matkustaa johonkin ihan normaaliturvalliseen kohteeseen, ei tarvitse liftata Afrikassa.
Sulla ei varmaan ole käynyt se mielessä, että kaikilla ei ole kyse uskaltamisesta. Vaan siitä, että se matkustaminen voi tuntua erittäin ikävältä yksin. Joidenkin mielestä on parempi olla kotona sängynpohjalla yksin kuin New Yorkissa yksin. Itsestäni tiedän ainakin, että joo, voisihan sitä matkustaa yksin ja olen matkustanutkin. Kokeeko niillä reissuilla myös mielipahaa, koska on yksin? Kokee ja tuntee itsensä erityisen yksinäiseksi. Voi jakaa kokemuksia seinille. Pitää siis pistää puntariin, onko reissu kaiken arvoista. Onko kyseessä paikka, jonka haluaa nähdä, tuli mitä tuli. Eikä sitä tarvitse lähteä edes ulkomaille joutuakseen näiden tuntemusten äärelle, vaan ihan voi olla kyse keikasta yksin. Keikasta, jolla suurin osa ihmisistä on kaksin, kolmisin tai nelisin.
Tietysti tähän voi aina sanoa, että näin heikko ihminen ei saa olla, että jotain mielipahaa tuntisi. No, joku syy siihen on, että todella moni ihminen ei pyri tekemään asioita yksin.
Tuosta vaan syntyy noidankehä. Jos olisi käynyt yksin New Yorkissa omassa sängyssä makaamisen sijasta, jonkun uuden tuttavuuden kanssa voisi syntyä varsin mielenkiintoinen keskustelu New Yorkin nähtävyyksistä, tavarataloista, hintatasosta jne. Tai keikasta, jolla on käynyt edes yksin. Sängyssä makaaminen ei tee kenestäkään kiinnostavaa.
Jos on terve itsetunto, ei tee asioita toisten ihmisten takia. Elämässä ei ole päätarkoituksena tehdä itsestään kiinnostava, vaan uskoo siihen, että on aivan riittävä ihan sellaisenaan. Ei ystävyys perustu usein mihinkään kiinnostava - epäkiinnostava -juttuihin tai että pitäisi esittää jotakin, kalastella irtopinnoja milloin milläkin keinolla, tiedolla, innostuksella ja kokemuksella. Minusta jotenkin tuntuu aika hassulta, että keskustelu on pitkälti mennyt siihen, että näille paljon hyviä ystäviä (?) omaaville pitää ikään kuin kertoa, mistä ystävyydessä onkaan kyse. Toki meitä tosiaan on moneen junaan, mutta mitä nyt arkielämää havainnoi, niin ei minusta siltä näytä, että ihmiset pyrkisivät valitsemaan mahdollisimman karismaattisia ja upeita ihmisiä kavereikseen. En ole koskaan ajatellut, että minunkin täytyy olla kiinnostava, kun kuitenkin joitakin ystäviä ja kavereita on. Olen tavallinen ihminen.
Joo voi olla, että joskus pääsisi sitten elämässään hyödyntämään käytännön tietoaan keskustelussa jonkun toisen kanssa, mutta onko se kuitenkaan monelle riittävä motiivi lähteä yksin reissuun? Että kun mä sitten pääsen ehkä sanomaan maailmankansalaisena sanasen New Yorkista? Kai siellä itse reissussakin pitäisi voida olla hauskaa ja kokemusten jakamista - jos siis sellaista nyt ylipäänsä kaipaa.
Ei pidä liioitella. Mun pointtini on yksinkertainen: jotta toisen ihmisen haluaisi tavata toisenkin kerran, tässä ihmisessä pitää olla edes jotain kiinnostavaa. Tai jotta työkaveriaan haluaisi tavata työajan ulkopuolellakin, työkaverissa pitää olla jotain kiinnostavaa. Ei ole väliä, mitä ko kiinnostava on, kunhan toista kiinnostaa. New York oli esimerkki, jota itsekin käytit. Samoin keikka. Eivätkä nekään ole kiinnostavia asioita kaikkien mielestä. Ensivaikutelma on varsin tärkeä ja usein ratkaisee, tavataanko toisenkin kerran vai ei.
Juu. Kannattaa siis koittaa täyttää elämäänsä kaikenlaisilla kokemuksilla, jotta joku voisi kiinnostua. Ehkä jonkun jutun avulla tärppää, kun tarpeeksi koittaa haalata kokemuksia.
Tai sit ei. Ehkä kannattaa tehdä erilaisia asioita ihan vaan siksi, että sattuu huvittamaan. Ei voi jäädä tällöin katkeruuttakaan siitä, että kokemusten haalaaminen oli turhaa, kun kukaan ei siltikään kiinnostunut.
Sori, en jaksa vääntää enää ratakiskosta, kun rautalangasta vääntäminen ei ole riittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jopa hylkäämässä ainoan jäljelle jääneen "ystävän", jonka kanssa ei ole koskaan mitään positiivista puhuttavaa ja jonka olen huomannut vastaavan moniin kysymyksiin hyvin epäsuorasti ja välttelevästi. Huomasin, että olen itse asiassa jakanut hänelle paljon enemmän henkilökohtaisia asioistani kuin hän minulle eikä se ole oikein. En aio sietää enää keneltäkään minkäänlaista pelaamista tai laskelmointia, olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni ihmisistä enkä kaipaa ketään lähelleni.
Siis sä olet yksipuolisesti avautunut jollekin elämästäsi ja koet nyt katkeruutta kun toinen ei ole tehnyt samoin? Sähän siinä suhteessa olet ollut saajapuoli joka on rasittanut toista jutuillaan.
Luet jonkun muun tekstiä kuin piru Raamattua. Miksi? Emme tiedä ulkopuolisina tarkasti millainen ihmissuhde on ollut.
Aika mahdotonta olisi tällä palstalla mitään kirjoitella, jos jokaisen kommentin pitäisi perustua tarkkaan tietoon toisen anonyymin kirjoittajan ihmissuhteista. Minä kuten muutkin luin tekstiä oman elämänkokemuksen kautta, joka sanoo, että yleensä ihminen joka avautuu mutta jolle ei vastavuoroisesti avauduta on rasite sille joka niitä juttuja kuuntelee.
Kristittynä pidän lähimmäisenrakkautta tärkeänä. Haluan auttaa ja palvella mutta samalla itsestäni huolta pitäen ja rajani tiedostaen.
Elämä, Jumala, on tuonut monenlaisia ihmisiä elämääni. Osa on jäänyt, osa käväissyt. On ihmisiä jotka on mulle henkireikiä ja ihmisiä joille minä oon henkireikä. Parhaimmillaan molempia. On ollut aikoja jolloin on liikaakin sosiaalista tarjontaa ja joitain yksinäisempiä aikoja. Kaikilla oma tarkoituksensa. Yksinäisyyskin voi olla joskus kaunista, voi keskittyä itseensä ja Jumalaan.
Omia sanojasi lainasin ihan sanatarkasti, mutta se onkin silloin napäytys, jos minä sanon sen?
Miksi sun kaverit ei tykkää susta? Koska vika ei varmaankaan kuitenkaan voi ei olla sinussa, vaan niissä kavereissa, niin mikset vaan hanki parempia kavereita?