Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen pitää olla erehtymätön ja luotettava ja virheitä ei saa tehdä, jos haluaa pitää uskollisen ystävän. Mitään ei myöskään saa salata, vaan ystävä on edelleen ykkönen, vaikka elämään tulisi muutakin. Ei ystävää saa hylätä miehen ja vauvan takia, kuin jotain roskaa. Kun on luvattu olla bestiksiä, niin se lupaus täytyy pitää, vaikka muuttaisi tai perustaisi perheen tai sattuisi jotain muuta muuttuvaa tekijää. Näin toimii rehti ystävä.

Mulle toi olisi jotain ihan kamalaa. Olen aika vapaudenkaipuinen ja parhaiden ystävien kanssa on ollut välillä pitkiäkin aikoja, kun ei olla oltu niin paljoa tekemisissä ja sitten taas ollaan välillä enemmän. Mutta noin se vissiin joillain menee...

Tyypillinen mutkaton pintaliitäjä, sukkienvaihtaja, joka tekee ohareita kavereilleen :(

Mä olen todella lojaali siinä, että jos ystävällä on vaikeaa, tuen kyllä. Ja tuen vaikka itsellänikään ei olisi helppoa ja vaikka ystävyyskin olisi rakoillut. Olen hyvä kuuntelija ja autan muillakin tavoin.

Ja jos olen sopinut jotain, pidän siitä todellakin kiinni.

Mutta sitä en jaksa, että jos mulla on hektinen ja kiireinen kausi elämässä, niin pitäisi koko ajan (sen sijaan että lepäilisin kotona sen minkä pakollisilta jutuilta ehdin) olla yhteyksissä kavereihin muuten vaan, koska ollaan kavereita. Jutella niitä näitä ja hengailla muuten vaan, ilman sen kummempaa syytä. Samoin jos kaverilla on kiireitä tai ei vaikka vaan huvita, kestän sen kyllä. Eli itsekin annan tilaa ja joustan.

Pari hyvää ystävää olen elämäni aikana menettänyt ja kyllähän se harmitti, suretti ja satutti. Asia ei ollut yhdentekevä. Surin aikani ja menin elämässä eteenpäin, sain uusia kivoja ystäviä jne.

Parhaiden ystävien kanssa on tosiaan ollut välillä jopa vuosikin väliä yhteydenotossa, kun taas välillä yhteydenpito on ollut ihan päivittäistä, sen mukaan miten kummankin elämäntilanne menee. Ollaan nelikymppisiä joten esim. lapsuudenkavereiden kanssa on ollut jopa eri maissa asumisia välillä, eri paikkakunnilla vielä enemmän, todella erilaisia elämäntilanteita ja kiireitä puolin ja toisin. Näistä on selvitty kepeästi koska ei olla iilimatotyyppiä.

Mutta kaikillahan meillä on omat heikkoutemme. En itsekään ole täydellinen, mutta tuo takertuminen ei ole mun juttu millään tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen pitää olla erehtymätön ja luotettava ja virheitä ei saa tehdä, jos haluaa pitää uskollisen ystävän. Mitään ei myöskään saa salata, vaan ystävä on edelleen ykkönen, vaikka elämään tulisi muutakin. Ei ystävää saa hylätä miehen ja vauvan takia, kuin jotain roskaa. Kun on luvattu olla bestiksiä, niin se lupaus täytyy pitää, vaikka muuttaisi tai perustaisi perheen tai sattuisi jotain muuta muuttuvaa tekijää. Näin toimii rehti ystävä.

Mulle toi olisi jotain ihan kamalaa. Olen aika vapaudenkaipuinen ja parhaiden ystävien kanssa on ollut välillä pitkiäkin aikoja, kun ei olla oltu niin paljoa tekemisissä ja sitten taas ollaan välillä enemmän. Mutta noin se vissiin joillain menee...

Tyypillinen mutkaton pintaliitäjä, sukkienvaihtaja, joka tekee ohareita kavereilleen :(

Mä olen todella lojaali siinä, että jos ystävällä on vaikeaa, tuen kyllä. Ja tuen vaikka itsellänikään ei olisi helppoa ja vaikka ystävyyskin olisi rakoillut. Olen hyvä kuuntelija ja autan muillakin tavoin.

Ja jos olen sopinut jotain, pidän siitä todellakin kiinni.

Mutta sitä en jaksa, että jos mulla on hektinen ja kiireinen kausi elämässä, niin pitäisi koko ajan (sen sijaan että lepäilisin kotona sen minkä pakollisilta jutuilta ehdin) olla yhteyksissä kavereihin muuten vaan, koska ollaan kavereita. Jutella niitä näitä ja hengailla muuten vaan, ilman sen kummempaa syytä. Samoin jos kaverilla on kiireitä tai ei vaikka vaan huvita, kestän sen kyllä. Eli itsekin annan tilaa ja joustan.

Pari hyvää ystävää olen elämäni aikana menettänyt ja kyllähän se harmitti, suretti ja satutti. Asia ei ollut yhdentekevä. Surin aikani ja menin elämässä eteenpäin, sain uusia kivoja ystäviä jne.

Parhaiden ystävien kanssa on tosiaan ollut välillä jopa vuosikin väliä yhteydenotossa, kun taas välillä yhteydenpito on ollut ihan päivittäistä, sen mukaan miten kummankin elämäntilanne menee. Ollaan nelikymppisiä joten esim. lapsuudenkavereiden kanssa on ollut jopa eri maissa asumisia välillä, eri paikkakunnilla vielä enemmän, todella erilaisia elämäntilanteita ja kiireitä puolin ja toisin. Näistä on selvitty kepeästi koska ei olla iilimatotyyppiä.

Mutta kaikillahan meillä on omat heikkoutemme. En itsekään ole täydellinen, mutta tuo takertuminen ei ole mun juttu millään tavalla.

Kiinnititkö huomiota viimeisen kappaleen sanavalintaasi? Takertuminen. Se kertoo millä tavoin sinä tiiviin vuorovaikutuksen koet. Joku kuvaisi samaa asiaa aivan toisin, esimerkiksi käyttämällä sanaa läheisyys, kiintymys tai uskollisuus. Ihmiset ovat erilaisia ja näkevät siksi asiat eri tavoin. Mikään tapa ei sinällään ole oikea tai väärä.

Onneksi maailma on mustavalkoinen: voit valita joko, ettet pidä ystävään vuoteen yhteyttä, tai sitten takerrut, ja päivystät aamusta iltaan kaverin sängyn alla valmiina hyökkäämään vaatimuksinesi heti kun tämä avaa silmänsä. Tokihan monien "juttu" on tuo takertuminen, jos kaipaa seuraa useammin, muita tapoja ystävyyteen kun ei ole vielä keksitty kuin nämä kaksi.

Tämä keskustelu on auttanut ymmärtämään miksi vuorovaikutus voi jossain muissakin läheisissä ihmissuhteissa kuin ystävyydessä voi sakata. Tuleehan siitä haastavaa, jos ihmiset ovat vuorovaikutustavoiltaan kovin erityyppisiä keskenään eivätkä ymmärrä toistensa tarpeita kovin hyvin.

Mielenkiintoinen ketju, selvästi tässä ajassa jossain määrin ongelma. Joku ketjussa mainitsi, että tässä oppii tai ymmärtää kuinka erilaisia keskustelijoita olemme ja mitä oikeasti odotamme ystävältä.

Itse lopetin yksipuolisen yhteydenpidon ystävään tai kaveriin viime toukokuussa. Yllätyksekseni tämä henkilö otti yhteyttä syyskuussa tekstiviestillä ja ihmetteli harvaa yhteydenottoani... tekstasin takaisin ja kerroin, että ajattelin että hän ottaa yhteyttä jos on jotain asiaa, hän kuittaa tekstini pelkällä peukku-merkillä ja näin on jatkunut muutaman kerran ja olen itsekin pyrkinyt kaiken päättämään hänen kanssa tektaillessa, peukulla. Mielenkiinnolla odotan ottaako koskaan yhteyttä puhelin soitolla, pystyykö tekemään sen mitä itse odottaa muilta?

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on auttanut ymmärtämään miksi vuorovaikutus voi jossain muissakin läheisissä ihmissuhteissa kuin ystävyydessä voi sakata. Tuleehan siitä haastavaa, jos ihmiset ovat vuorovaikutustavoiltaan kovin erityyppisiä keskenään eivätkä ymmärrä toistensa tarpeita kovin hyvin.

Pikemminkin ongelma on minusta se, että kavereita haetaan ihan erilaisista ihmisistä, kuin itse on ja odotukset eivät siksi kohtaa. Joku kokee ohareiksi, jos joku ei tulekkaan tai meneekin sen elämänsä ihastuksen mukaan mieluummin, kuin kavereiden kanssa bisselle. Joku toinen ei sellaista asiaa edes noteeraa, koska porukka on iso ja ei haittaa, jos joku jää pois.

Selkeämpää olisi, että ihmiset hakeutuisivat omanlaisten seuraan, niin ei tulisi niin murhetta. Päiväperhosia haukkumalla sukkien vaihtajiksi tai sitoutumista kaipaavia takertujiksi, ei tilanne lainkaan parane. Ihmisiä ei voi muuttaa, mutta itse voi valita, millaisten seuraan hakeutuu.

Ihmetystä herätti myös ketjussa vaaditut, että ne päiväperhososiaaliset pitäisi kokea velvollisuudekseen huomioida myös hiljaiset ja yksinäiset ja vetää heidät mukaan porukkaan, mutta silti heitä haukutaan, kun he eivät sitoudukkaan, jos ovat vetäneet jonkun sieltä yksinäisyydestä pois. Miksi asiaa ei voi ottaa niin, että päiväperho on ystävällinen ja sitä kautta voi tutustua ihmisiin, joilla on samanlaiset odotukset.

Eläkää ja antakaa ihmisten elää. Tämä pätee tässäkin asiassa.

Ja ap.n ongelmaan. Hänen kaverinsa nyt sattui olemaan puhelimessa jonkun muun kanssa. Siitä ei kannata loukkaantua. Jos hänelle ei kukaan muu soita, kuin poikaystävä, niin tuskin me tiedämme syytä siihen, miksi juuri hänen tuttavansa eivät soittele hänelle. Kannattaa kysyä niiltä ystäviltä.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju, selvästi tässä ajassa jossain määrin ongelma. Joku ketjussa mainitsi, että tässä oppii tai ymmärtää kuinka erilaisia keskustelijoita olemme ja mitä oikeasti odotamme ystävältä.

Itse lopetin yksipuolisen yhteydenpidon ystävään tai kaveriin viime toukokuussa. Yllätyksekseni tämä henkilö otti yhteyttä syyskuussa tekstiviestillä ja ihmetteli harvaa yhteydenottoani... tekstasin takaisin ja kerroin, että ajattelin että hän ottaa yhteyttä jos on jotain asiaa, hän kuittaa tekstini pelkällä peukku-merkillä ja näin on jatkunut muutaman kerran ja olen itsekin pyrkinyt kaiken päättämään hänen kanssa tektaillessa, peukulla. Mielenkiinnolla odotan ottaako koskaan yhteyttä puhelin soitolla, pystyykö tekemään sen mitä itse odottaa muilta?

Itse ihmettelin alussa tuota peukkumerkkiä, kun panin viestin. Kunnes tajusin, että se on ns. lukukuittaus. Hän oli lukenut viestini ja tajunnut, mitä meinasin. Jos kysyn jotain, niin sitten vastaa. Kaikki eivät ole samanlaisia lörpöttelijöitä, kuin itse olen.

Yksi tuttu sanoi syyksi sen, että ei jaksa hakea lukulaseja aina ja siksi kuittaa peukulla, kun näkee lukea viestin, mutta kokee vaikeaksi puhelimella näpertää huononäköisenä viestiä takaisin. 

Ja alapeukkuja satelee, jos yrittää ymmärtää ihmisten käytöstä, eikä tuomitse heitä ja hauku heitä.

Tunteellisia ja velvollisuudentuntoisia ihmisiä ahdistaa vähäinen tunnetason sitoutuminen ystävyyteen, joka ilmenee huolettomana ystävän kohteluna, mm. ohareina. Tunne-elämältään etäisemmät ihmiset taas kokevat toisen voimakkaan tunneyhteyden hakemisen ja ajallisen sitoutumisen henkisesti painostavana ja vapauttaan uhkaavana. Ystävyys voi toimia hyvin, jos kumpikin on valmis tulemaan toista puolitiehen vastaan. Muussa tapauksessa ystävien sijaan lopulta on vain kaksi hyvin pettynyttä ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Ja alapeukkuja satelee, jos yrittää ymmärtää ihmisten käytöstä, eikä tuomitse heitä ja hauku heitä.

Ehdottamalla toistuvasti sitä, että ihmisten pitäisi eristäytyä eri ryhmiin? Todella erikoinen reaktio ehdotukseen, kieltämättä!

Vierailija kirjoitti:

Tunteellisia ja velvollisuudentuntoisia ihmisiä ahdistaa vähäinen tunnetason sitoutuminen ystävyyteen, joka ilmenee huolettomana ystävän kohteluna, mm. ohareina. Tunne-elämältään etäisemmät ihmiset taas kokevat toisen voimakkaan tunneyhteyden hakemisen ja ajallisen sitoutumisen henkisesti painostavana ja vapauttaan uhkaavana. Ystävyys voi toimia hyvin, jos kumpikin on valmis tulemaan toista puolitiehen vastaan. Muussa tapauksessa ystävien sijaan lopulta on vain kaksi hyvin pettynyttä ihmistä.

Jotta kompromissi kannattaa, suhteessa pitää sitten vastapainoksi olla runsaasti hyviä asioita. Muuten tahtoa joustaa tuskin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteellisia ja velvollisuudentuntoisia ihmisiä ahdistaa vähäinen tunnetason sitoutuminen ystävyyteen, joka ilmenee huolettomana ystävän kohteluna, mm. ohareina. Tunne-elämältään etäisemmät ihmiset taas kokevat toisen voimakkaan tunneyhteyden hakemisen ja ajallisen sitoutumisen henkisesti painostavana ja vapauttaan uhkaavana. Ystävyys voi toimia hyvin, jos kumpikin on valmis tulemaan toista puolitiehen vastaan. Muussa tapauksessa ystävien sijaan lopulta on vain kaksi hyvin pettynyttä ihmistä.

Jotta kompromissi kannattaa, suhteessa pitää sitten vastapainoksi olla runsaasti hyviä asioita. Muuten tahtoa joustaa tuskin on.

Mutkattomalle joustamisen luulisi olevan helppoa, jos hänestä parasta ihmissuhteissa on tilaisuus oppia lisää ihmisistä. Tuossahan on erinomainen tilaisuus oppia lisää omista ja toisen reaktioista uudenlaisen toimintavan myötä.

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Entä jos kaikki ilmoittautuneet tulevatkin? Ketkä jätät silloin ilman ruokaa ja juomaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteellisia ja velvollisuudentuntoisia ihmisiä ahdistaa vähäinen tunnetason sitoutuminen ystävyyteen, joka ilmenee huolettomana ystävän kohteluna, mm. ohareina. Tunne-elämältään etäisemmät ihmiset taas kokevat toisen voimakkaan tunneyhteyden hakemisen ja ajallisen sitoutumisen henkisesti painostavana ja vapauttaan uhkaavana. Ystävyys voi toimia hyvin, jos kumpikin on valmis tulemaan toista puolitiehen vastaan. Muussa tapauksessa ystävien sijaan lopulta on vain kaksi hyvin pettynyttä ihmistä.

Jotta kompromissi kannattaa, suhteessa pitää sitten vastapainoksi olla runsaasti hyviä asioita. Muuten tahtoa joustaa tuskin on.

Mutkattomalle joustamisen luulisi olevan helppoa, jos hänestä parasta ihmissuhteissa on tilaisuus oppia lisää ihmisistä. Tuossahan on erinomainen tilaisuus oppia lisää omista ja toisen reaktioista uudenlaisen toimintavan myötä.

Mutkaton usein joustaakin paljon (enemmän), koska se on hänelle helppoa (helpompaa).

Vierailija kirjoitti:

Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, mitä joku psykologi tähän sanoisi. "Mutkattomat" ja hektiset ihmiset sättivät virtuaaliset kynät sauhuten täällä yksinäisiä ja muita heidän hengenheimolaisiaan. Kovasti jaksetaan jokaisesta asiasta olla eri mieltä, pitää pilkkana ja vihastua yksinäisten vääristä mielipiteistä. Arka paikka? Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa? Joukkoon mahtuu myös joku, joka heittää sarkastista kommenttia mukamas-yksinäisenä, yrittäen samalla ivata yksinäisiä. 

Jotenkin koomista on se, että täällä rinnat röyheinä pistetään koko ystävyys käsitteenä umpisurkeaan jamaan. Että kunhan se on ihan silkkoa sisältä vailla minkään sortin sitoutumista ja tarvetta tai halua nähdä, niin hienoa on! Muut ovat kurjia nipottajia. Miksi kukaan haluaisi ylpistellä tällaisilla näkemyksillä? Sillä, että pyrkii tekemään hyvästä pahaa ja pahasta hyvää?

 

Ihanan mustavalkoista, on hyvät yksinäiset (joskaan irl kukaan ei tunnu olevan samaa mieltä, koska yksinäiset pysyvät yksinäisinä). Ja sitten ne pahat sosiaaliset, joiden päivä ei mene pilalle, vaikka jotakin tapaamista pitää siirtää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteellisia ja velvollisuudentuntoisia ihmisiä ahdistaa vähäinen tunnetason sitoutuminen ystävyyteen, joka ilmenee huolettomana ystävän kohteluna, mm. ohareina. Tunne-elämältään etäisemmät ihmiset taas kokevat toisen voimakkaan tunneyhteyden hakemisen ja ajallisen sitoutumisen henkisesti painostavana ja vapauttaan uhkaavana. Ystävyys voi toimia hyvin, jos kumpikin on valmis tulemaan toista puolitiehen vastaan. Muussa tapauksessa ystävien sijaan lopulta on vain kaksi hyvin pettynyttä ihmistä.

Jotta kompromissi kannattaa, suhteessa pitää sitten vastapainoksi olla runsaasti hyviä asioita. Muuten tahtoa joustaa tuskin on.

Mutkattomalle joustamisen luulisi olevan helppoa, jos hänestä parasta ihmissuhteissa on tilaisuus oppia lisää ihmisistä. Tuossahan on erinomainen tilaisuus oppia lisää omista ja toisen reaktioista uudenlaisen toimintavan myötä.

Mutkaton usein joustaakin paljon (enemmän), koska se on hänelle helppoa (helpompaa).

Tarkoittaako joustavuus nykyään ohareiden tekemistä ja muuta sellaista vastaavaa? Epäilemättä mutkattomat silloin joustavat paljon muita enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Entä jos kaikki ilmoittautuneet tulevatkin? Ketkä jätät silloin ilman ruokaa ja juomaa?

Haloo, missä juhlissa syödään kaikki viimeiseen muruseen? Eiköhän kaikki juhlia järjestäneet ymmärrä varata sopivasti ruokaa, eikä tule maailmaloppua jos jokin ruokalaji loppuu kesken. Samoin juomista puhuttaessa, kyllä ne ylimääräiset pullot voidaan juoda myöhemminkin, ei  ne heti pilaannu. Ei ole koskaan muodostunut ongelmaksi, joskus on syöty täytekakkua pari päivää perheen parissa jälkikäteen, joskus on mennyt koko kakku juhlissa jo, molempi parempi. Ellei ole varaa, ei kannata juhlia järjestää muutenkaan.

Ihmiset eivät tule juhliin tankatakseen, vaan tavatakseen ystäviä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin mutkattomat edes tarvitsee näitä yhdentekeviä ihmisiä, miksi kukaan käyttää aikaansa täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, en ymmärrä.

Ei mihinkään, mutta yksinäiset jostakin syystä tuntuvat kaipaavan meitä sosiaalisia.

Miten kaikesta saakin noin vaikeaa? Esim juhlien osalta voi hyvin ennakoida, että kaikki eivät pääse, joku sairastuu, joku joutuu ylitöihin jne, kutsuu sitten muutaman enemmän. Se on elämää, ei tahallinen loukkaus. Eikä todellakaan ole mitään tilivelvollisuutta kertoa ihan kaikkia asioita ystävälle, en esim avautuisi jostakin akuutista perheongelmasta ystävälle, jäisin kotiin selvittämään asian puolison kanssa. 

Entä jos kaikki ilmoittautuneet tulevatkin? Ketkä jätät silloin ilman ruokaa ja juomaa?

Haloo, missä juhlissa syödään kaikki viimeiseen muruseen? Eiköhän kaikki juhlia järjestäneet ymmärrä varata sopivasti ruokaa, eikä tule maailmaloppua jos jokin ruokalaji loppuu kesken. Samoin juomista puhuttaessa, kyllä ne ylimääräiset pullot voidaan juoda myöhemminkin, ei  ne heti pilaannu. Ei ole koskaan muodostunut ongelmaksi, joskus on syöty täytekakkua pari päivää perheen parissa jälkikäteen, joskus on mennyt koko kakku juhlissa jo, molempi parempi. Ellei ole varaa, ei kannata juhlia järjestää muutenkaan.

 

Ihmiset eivät tule juhliin tankatakseen, vaan tavatakseen ystäviä.  

Ehkä minulla on sitten luotettavampia ystäviä, kun yleensä kaikki ilmoittautuneet ovat tulleet paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteellisia ja velvollisuudentuntoisia ihmisiä ahdistaa vähäinen tunnetason sitoutuminen ystävyyteen, joka ilmenee huolettomana ystävän kohteluna, mm. ohareina. Tunne-elämältään etäisemmät ihmiset taas kokevat toisen voimakkaan tunneyhteyden hakemisen ja ajallisen sitoutumisen henkisesti painostavana ja vapauttaan uhkaavana. Ystävyys voi toimia hyvin, jos kumpikin on valmis tulemaan toista puolitiehen vastaan. Muussa tapauksessa ystävien sijaan lopulta on vain kaksi hyvin pettynyttä ihmistä.

Jotta kompromissi kannattaa, suhteessa pitää sitten vastapainoksi olla runsaasti hyviä asioita. Muuten tahtoa joustaa tuskin on.

Mutkattomalle joustamisen luulisi olevan helppoa, jos hänestä parasta ihmissuhteissa on tilaisuus oppia lisää ihmisistä. Tuossahan on erinomainen tilaisuus oppia lisää omista ja toisen reaktioista uudenlaisen toimintavan myötä.

Mutkaton usein joustaakin paljon (enemmän), koska se on hänelle helppoa (helpompaa).

Totta. Itse mutkattomana ihmissuhteissa yleensä en jää jumiin asioihin ja pohtimaan niitä pitkäksi aikaa. Menen eteen päin.