Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?
Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.
Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.
Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?
No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on.
Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.
Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.
Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.
Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut.
Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt.
Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.
Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.
Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.
Ota vastuu omista tunteistasi äläkä syytä toisia siitä, millainen olet. Se on ainoa tie tuosta pois kurjuudesta. Ei ketään täällä hetkauta se, jos toivot heille kärsimystä ja romahdusta. Sinä olet ainoa, joka tuosta myrkyllisyydestä kärsii.
Hei kaveri, älä lankea noin helposti ilmiselvän trollin ansaan!
Trolli tai ei, ei mene tunteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?
Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.
Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.
Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?
No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on.
Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.
Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.
Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.
Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut.
Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt.
Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.
Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.
Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.
Ota vastuu omista tunteistasi äläkä syytä toisia siitä, millainen olet. Se on ainoa tie tuosta pois kurjuudesta. Ei ketään täällä hetkauta se, jos toivot heille kärsimystä ja romahdusta. Sinä olet ainoa, joka tuosta myrkyllisyydestä kärsii.
Hei kaveri, älä lankea noin helposti ilmiselvän trollin ansaan!
Trolli tai ei, ei mene tunteisiin.
Meni jo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?
Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.
Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.
Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?
No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on.
Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.
Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.
Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.
Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut.
Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt.
Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.
Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.
Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.
Ota vastuu omista tunteistasi äläkä syytä toisia siitä, millainen olet. Se on ainoa tie tuosta pois kurjuudesta. Ei ketään täällä hetkauta se, jos toivot heille kärsimystä ja romahdusta. Sinä olet ainoa, joka tuosta myrkyllisyydestä kärsii.
Kyökkipsykologian tohtorin isku jälleen ketjuun! Pierunkevyttä skeidaterapiaa!
😂😂😂
Kaksi palstan trollihahmoa keskustelee: kyökkipsykologian tohtori ja hirviö joka luotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?
Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.
Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.
Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?
No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on.
Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.
Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.
Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.
Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut.
Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt.
Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.
Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.
Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.
Ota vastuu omista tunteistasi äläkä syytä toisia siitä, millainen olet. Se on ainoa tie tuosta pois kurjuudesta. Ei ketään täällä hetkauta se, jos toivot heille kärsimystä ja romahdusta. Sinä olet ainoa, joka tuosta myrkyllisyydestä kärsii.
Kyökkipsykologian tohtorin isku jälleen ketjuun! Pierunkevyttä skeidaterapiaa!
😂😂😂
Kaksi palstan trollihahmoa keskustelee: kyökkipsykologian tohtori ja hirviö joka luotiin.
Ovatkohan yksi ja sama henkilö? Esiintyy vain kirjoittajana eri rooleissa? 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?
Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.
Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.
Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?
No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on.
Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.
Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.
Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.
Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut.
Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt.
Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.
Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.
Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.
Ota vastuu omista tunteistasi äläkä syytä toisia siitä, millainen olet. Se on ainoa tie tuosta pois kurjuudesta. Ei ketään täällä hetkauta se, jos toivot heille kärsimystä ja romahdusta. Sinä olet ainoa, joka tuosta myrkyllisyydestä kärsii.
Kyökkipsykologian tohtorin isku jälleen ketjuun! Pierunkevyttä skeidaterapiaa!
😂😂😂
Kaksi palstan trollihahmoa keskustelee: kyökkipsykologian tohtori ja hirviö joka luotiin.
Ovatkohan yksi ja sama henkilö? Esiintyy vain kirjoittajana eri rooleissa? 🤔
Tuskin. Tänne mahtuu monesta kennelistä 😊 Ja onhan se varmasti ihanaa: olla kerrankin äänessä oman elämänsä psykologina tai hirviönä! Täällä voi olla mitä tahansa - vaikka petturiystävän roolissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama taalla. En jotenkin jaksa olla aina se joka yrittaa.
Varsinkin eras kaveri joka alkoi seurustelemaan 2,5 vuotta sitten. Ymmarran etta tapaamiset harvenee joo. Jutun juuri onkin nimenomaan se, etta harvasen viikonloppu ovat syomassa tai drinkeilla poikaystavansa ja taman kaveriporukan kanssa. Ovat suurimmalta osalta sinkkumiehia, muutama seurustelee mutta usein kaverini on taman porukan ainoa nainen. Kun kyselee viikonloppukuulumisia niin "paadyttiin sinne ja tanne" kuitenkin kun kysyy et joskos me nahtaisiin niin se on kauhea jarjestelykysymys eika mitenkaan ehdi. Viimevuonna han kaytannossa laittoi miehen kaverin syntymapaivat minun synttareideni edelle vaikka olemme tunteneet 6 vuotta.
Ehka hankin joku paiva tajuaa, etta mina en ainakaan ole odottamassa jos tama parisuhde jonain paivana kosahtaa ja kaipaisikin seuraa. Epailen syvasti, etta nama miehen kaverit olisivat siina vaiheessa hanen tukenaan ja kavereinaan.
Kun aloin seurustelemaan, jätin koko vanhan kaveriporukkani. Olin totaalisesti kyllästynyt heihin ja heidän peleihinsä ja siihen, että tuntui, etteivät he aikuistuneet koskaan, vaan samaa kaljalla istumista, miesten iskemistä, yhden illan juttujen kehumista ja toisten selkään puukottamista.
Miehen kautta tapasin aivan toisenlaisia ihmisiä. Aikuisia ja mukavia. Sitä kautta tuli sitten muitakin tuttuja, joiden kanssa viihdyin paremmin.
Voin kuvitella, että vanha kaveriporukka on säksättänyt selän takana, että nyt sillä ei oo aikaa meille ja me kyllä jätetään se ja kyllä se varmaan katuu, ku me ei oteta sitä enää porukkaan.
Tästä on 20 vuotta aikaa ja en ole kertaakaan katunut, että jätin entiset ystävät ja kaverit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?
Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.
Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.
Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?
No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on.
Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.
Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.
Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.
Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut.
Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt.
Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.
Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.
Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.
Ota vastuu omista tunteistasi äläkä syytä toisia siitä, millainen olet. Se on ainoa tie tuosta pois kurjuudesta. Ei ketään täällä hetkauta se, jos toivot heille kärsimystä ja romahdusta. Sinä olet ainoa, joka tuosta myrkyllisyydestä kärsii.
Kyökkipsykologian tohtorin isku jälleen ketjuun! Pierunkevyttä skeidaterapiaa!
😂😂😂
Kaksi palstan trollihahmoa keskustelee: kyökkipsykologian tohtori ja hirviö joka luotiin.
Ovatkohan yksi ja sama henkilö? Esiintyy vain kirjoittajana eri rooleissa? 🤔
Tuskin. Tänne mahtuu monesta kennelistä 😊 Ja onhan se varmasti ihanaa: olla kerrankin äänessä oman elämänsä psykologina tai hirviönä! Täällä voi olla mitä tahansa - vaikka petturiystävän roolissa...
Aivan totta! Siksi täällä lukemiinsa juttuihin onkin syytä suhtautua aina asianmukaisen kriittisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?
Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.
Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.
Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?
No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on.
Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.
Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.
Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.
Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut.
Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt.
Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.
Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.
Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.
Ota vastuu omista tunteistasi äläkä syytä toisia siitä, millainen olet. Se on ainoa tie tuosta pois kurjuudesta. Ei ketään täällä hetkauta se, jos toivot heille kärsimystä ja romahdusta. Sinä olet ainoa, joka tuosta myrkyllisyydestä kärsii.
Kyökkipsykologian tohtorin isku jälleen ketjuun! Pierunkevyttä skeidaterapiaa!
😂😂😂
Kaksi palstan trollihahmoa keskustelee: kyökkipsykologian tohtori ja hirviö joka luotiin.
Ovatkohan yksi ja sama henkilö? Esiintyy vain kirjoittajana eri rooleissa? 🤔
Tuskin. Tänne mahtuu monesta kennelistä 😊 Ja onhan se varmasti ihanaa: olla kerrankin äänessä oman elämänsä psykologina tai hirviönä! Täällä voi olla mitä tahansa - vaikka petturiystävän roolissa...
Tai hullun ripustautujan, joka pitää jokaista puhelinnumeron antajaa bestiksenä. Varmaan vaanii ihmisiä kadulla ja toistelee monotonisesti tyhjä ilme silmissään "Annatko numeron, annatko numeron! Jos et anna, karma kostaa". :D
Arki, työt 8 h / vrk, lasten harrastukset x 4 / vko, oma harrastus 1 x / vko, omat vanhemmat, sisarukset, kummilapset (3) perheineen, kutsut naapureiden, sisarusten 6 lapsen, sisarusten kekkereille, työpaikan ja harrastusten iltamat, lisäopinnot töiden ohella... ei oikeasti näin kolmevitosena ehtis pitää yhteyttä ystäviin ollenkaan ja silloin harvoin kun ei ole ohjelmaa olis kiva kerrankin vaan olla. Siis usein olen salaa tyytyväinen jos ei ystävät ole niin aktiivisesti pitäneet yhteyttä ja itse otan yhteyttä harvakseltaan. Jotkut on niin innokkaita yhteydenpitäjiä etten juuri koskaan ehdi olla aloitteellinen kun jo joltain tulee kutsua johonkin. Läheisiä ystäviä mulla on 5 - 7 ja kavereita kymmeniä. Läheisiä ystäviä tapaan kerran viikossa - parin kk välein, vaihdellen.
Olen pahoillani kun en ole hyvä pitämään yhteyttä, poden siitä välillä huonoa omatuntoa.
En todellakaan ymmärrä mistä näitä ystäviä on kertynyt, kiitollinen olen todella, mutten ole mikään supertyyppi, ihan tavallinen. No ehkä se tekee vaikutuksen että en tuomitse ja olen aidosti kiinnostunut ihmisistä ja usein mennään kaverin ehdoilla eli hänen miekenkiinnonkohteiden mukaan. Yritän päästä mukaan jos mua pyydetään johonkin mutta aina ei onnistu. Mutta siis niin tavallinen, duunari, en erityisen hauska edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?
Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.
Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.
Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?
No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on.
Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.
Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.
Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.
Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut.
Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt.
Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.
Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.
Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.
Ota vastuu omista tunteistasi äläkä syytä toisia siitä, millainen olet. Se on ainoa tie tuosta pois kurjuudesta. Ei ketään täällä hetkauta se, jos toivot heille kärsimystä ja romahdusta. Sinä olet ainoa, joka tuosta myrkyllisyydestä kärsii.
Kyökkipsykologian tohtorin isku jälleen ketjuun! Pierunkevyttä skeidaterapiaa!
😂😂😂
Kaksi palstan trollihahmoa keskustelee: kyökkipsykologian tohtori ja hirviö joka luotiin.
Ovatkohan yksi ja sama henkilö? Esiintyy vain kirjoittajana eri rooleissa? 🤔
Tuskin. Tänne mahtuu monesta kennelistä 😊 Ja onhan se varmasti ihanaa: olla kerrankin äänessä oman elämänsä psykologina tai hirviönä! Täällä voi olla mitä tahansa - vaikka petturiystävän roolissa...
Tai hullun ripustautujan, joka pitää jokaista puhelinnumeron antajaa bestiksenä. Varmaan vaanii ihmisiä kadulla ja toistelee monotonisesti tyhjä ilme silmissään "Annatko numeron, annatko numeron! Jos et anna, karma kostaa". :D
Voi niitä tahdottomia kilttejä raukkaparkoja, jotka hänen uhrikseen päätyvät numeronsa antamalla! Eivät ole varmaan koskaan kuulleet sitä ohjettaå, että vieraisiin ihmisiin pitää suhtautua varauksella.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi kieltäytyä ystävällisesti puhelinnumeron antamisesta?
No miten kieltäydyt ystävällisesti ikinä mistään? Annatko puhelinnumerosi jokaiselle miehellekin, joka yrittää kassajonossa iskeä, kun et kerran kehtaa olla antamattakaan? Tuskin.
Jos pakko tekosyitä on keksiä, niin sano vaikka, että et tykkää puhua puhelimessa ja puhelin on sinulla vain lähipiiriä varten, mutta tässä on sähköpostisi jos on asiaa. Sähköposteihin onkin sitten helppo vastata lyhytsanaisesti silloin kun viitsii. Eikä silloinkaan tarvitse olla ilkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi kieltäytyä ystävällisesti puhelinnumeron antamisesta?
No miten kieltäydyt ystävällisesti ikinä mistään? Annatko puhelinnumerosi jokaiselle miehellekin, joka yrittää kassajonossa iskeä, kun et kerran kehtaa olla antamattakaan? Tuskin.
Jos pakko tekosyitä on keksiä, niin sano vaikka, että et tykkää puhua puhelimessa ja puhelin on sinulla vain lähipiiriä varten, mutta tässä on sähköpostisi jos on asiaa. Sähköposteihin onkin sitten helppo vastata lyhytsanaisesti silloin kun viitsii. Eikä silloinkaan tarvitse olla ilkeä.
Ööö... ja täällä ripustautujat ovat vaatineet rehellisyyttä... tuoko sitä ois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi kieltäytyä ystävällisesti puhelinnumeron antamisesta?
No miten kieltäydyt ystävällisesti ikinä mistään? Annatko puhelinnumerosi jokaiselle miehellekin, joka yrittää kassajonossa iskeä, kun et kerran kehtaa olla antamattakaan? Tuskin.
Jos pakko tekosyitä on keksiä, niin sano vaikka, että et tykkää puhua puhelimessa ja puhelin on sinulla vain lähipiiriä varten, mutta tässä on sähköpostisi jos on asiaa. Sähköposteihin onkin sitten helppo vastata lyhytsanaisesti silloin kun viitsii. Eikä silloinkaan tarvitse olla ilkeä.
Ööö... ja täällä ripustautujat ovat vaatineet rehellisyyttä... tuoko sitä ois?
Rehellisempää ainakin kuin jutella puhelimessa ja käydä kahvilla sellaisen ihmisen kanssa, josta oikeasti haluaa eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi kieltäytyä ystävällisesti puhelinnumeron antamisesta?
No miten kieltäydyt ystävällisesti ikinä mistään? Annatko puhelinnumerosi jokaiselle miehellekin, joka yrittää kassajonossa iskeä, kun et kerran kehtaa olla antamattakaan? Tuskin.
Jos pakko tekosyitä on keksiä, niin sano vaikka, että et tykkää puhua puhelimessa ja puhelin on sinulla vain lähipiiriä varten, mutta tässä on sähköpostisi jos on asiaa. Sähköposteihin onkin sitten helppo vastata lyhytsanaisesti silloin kun viitsii. Eikä silloinkaan tarvitse olla ilkeä.
Ööö... ja täällä ripustautujat ovat vaatineet rehellisyyttä... tuoko sitä ois?
Rehellisempää ainakin kuin jutella puhelimessa ja käydä kahvilla sellaisen ihmisen kanssa, josta oikeasti haluaa eroon.
Ehkäpä sitä ei vielä alussa tiedä, että siitä tulee haluamaan eroon? Suurin osa satunnaisista tuttavista, joille jostain syystä tulee antaneeksi numeronsa, ei ala pommittaa soitoilla ja kahvikutsuilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi kieltäytyä ystävällisesti puhelinnumeron antamisesta?
No miten kieltäydyt ystävällisesti ikinä mistään? Annatko puhelinnumerosi jokaiselle miehellekin, joka yrittää kassajonossa iskeä, kun et kerran kehtaa olla antamattakaan? Tuskin.
Jos pakko tekosyitä on keksiä, niin sano vaikka, että et tykkää puhua puhelimessa ja puhelin on sinulla vain lähipiiriä varten, mutta tässä on sähköpostisi jos on asiaa. Sähköposteihin onkin sitten helppo vastata lyhytsanaisesti silloin kun viitsii. Eikä silloinkaan tarvitse olla ilkeä.
Ööö... ja täällä ripustautujat ovat vaatineet rehellisyyttä... tuoko sitä ois?
Rehellisempää ainakin kuin jutella puhelimessa ja käydä kahvilla sellaisen ihmisen kanssa, josta oikeasti haluaa eroon.
Ehkäpä sitä ei vielä alussa tiedä, että siitä tulee haluamaan eroon? Suurin osa satunnaisista tuttavista, joille jostain syystä tulee antaneeksi numeronsa, ei ala pommittaa soitoilla ja kahvikutsuilla.
No ihan sama, tee mitä lystäät. Mutta mitä jos nyt edes kieltäytyisit niistä kahvikutsuista, niin vastapuolella olisi mahdollisuus tajuta, että ne ovat sinulle epämieluisia.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla erikoinen, vaan tavallinen riittää. Jotkut "saavat" ystävä porukan puoliautomaattisesti opiskelijaporukasta. Jos näin ei ole päässyt käymään, vaatii paljon työtä ja oma-aloitteisuutta hankkia itselleen kokonainen kaveriporukka.
Sama koskee kyllä yhtä tai kahta hyvää ystävääni: töitä pitää tehdä.
Jos haluat ystäviä elämääsi, kutsu vaikka aikuisia grillaamaan tai pienelle metsäretkellä paistamaan makkaraa. Lomilla olevat eivät ehkä ehdi, mutta heti töiden alettua viikonloppuna.
En ole tuo kenelle vastasit, mutta jos ystävien (tai edes kaverien) saaminen olisi omasta aktiivisuudesta kiinni niin harva silloin olisi yksinäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi kieltäytyä ystävällisesti puhelinnumeron antamisesta?
No miten kieltäydyt ystävällisesti ikinä mistään? Annatko puhelinnumerosi jokaiselle miehellekin, joka yrittää kassajonossa iskeä, kun et kerran kehtaa olla antamattakaan? Tuskin.
Jos pakko tekosyitä on keksiä, niin sano vaikka, että et tykkää puhua puhelimessa ja puhelin on sinulla vain lähipiiriä varten, mutta tässä on sähköpostisi jos on asiaa. Sähköposteihin onkin sitten helppo vastata lyhytsanaisesti silloin kun viitsii. Eikä silloinkaan tarvitse olla ilkeä.
Ööö... ja täällä ripustautujat ovat vaatineet rehellisyyttä... tuoko sitä ois?
Rehellisempää ainakin kuin jutella puhelimessa ja käydä kahvilla sellaisen ihmisen kanssa, josta oikeasti haluaa eroon.
Ehkäpä sitä ei vielä alussa tiedä, että siitä tulee haluamaan eroon? Suurin osa satunnaisista tuttavista, joille jostain syystä tulee antaneeksi numeronsa, ei ala pommittaa soitoilla ja kahvikutsuilla.
No ihan sama, tee mitä lystäät. Mutta mitä jos nyt edes kieltäytyisit niistä kahvikutsuista, niin vastapuolella olisi mahdollisuus tajuta, että ne ovat sinulle epämieluisia.
Epämiellyttävistä tietenkin kieltäydyn. Mutta uusista ihmisistä ei heti tiedä, ovatko he millaisia .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi kieltäytyä ystävällisesti puhelinnumeron antamisesta?
No miten kieltäydyt ystävällisesti ikinä mistään? Annatko puhelinnumerosi jokaiselle miehellekin, joka yrittää kassajonossa iskeä, kun et kerran kehtaa olla antamattakaan? Tuskin.
Jos pakko tekosyitä on keksiä, niin sano vaikka, että et tykkää puhua puhelimessa ja puhelin on sinulla vain lähipiiriä varten, mutta tässä on sähköpostisi jos on asiaa. Sähköposteihin onkin sitten helppo vastata lyhytsanaisesti silloin kun viitsii. Eikä silloinkaan tarvitse olla ilkeä.
Ööö... ja täällä ripustautujat ovat vaatineet rehellisyyttä... tuoko sitä ois?
Rehellisempää ainakin kuin jutella puhelimessa ja käydä kahvilla sellaisen ihmisen kanssa, josta oikeasti haluaa eroon.
Ehkäpä sitä ei vielä alussa tiedä, että siitä tulee haluamaan eroon? Suurin osa satunnaisista tuttavista, joille jostain syystä tulee antaneeksi numeronsa, ei ala pommittaa soitoilla ja kahvikutsuilla.
No ihan sama, tee mitä lystäät. Mutta mitä jos nyt edes kieltäytyisit niistä kahvikutsuista, niin vastapuolella olisi mahdollisuus tajuta, että ne ovat sinulle epämieluisia.
Epämiellyttävistä tietenkin kieltäydyn. Mutta uusista ihmisistä ei heti tiedä, ovatko he millaisia .
Luuseri! Kasvata itsellesi pallit ja lopeta turha selittely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi kieltäytyä ystävällisesti puhelinnumeron antamisesta?
No miten kieltäydyt ystävällisesti ikinä mistään? Annatko puhelinnumerosi jokaiselle miehellekin, joka yrittää kassajonossa iskeä, kun et kerran kehtaa olla antamattakaan? Tuskin.
Jos pakko tekosyitä on keksiä, niin sano vaikka, että et tykkää puhua puhelimessa ja puhelin on sinulla vain lähipiiriä varten, mutta tässä on sähköpostisi jos on asiaa. Sähköposteihin onkin sitten helppo vastata lyhytsanaisesti silloin kun viitsii. Eikä silloinkaan tarvitse olla ilkeä.
Ööö... ja täällä ripustautujat ovat vaatineet rehellisyyttä... tuoko sitä ois?
Rehellisempää ainakin kuin jutella puhelimessa ja käydä kahvilla sellaisen ihmisen kanssa, josta oikeasti haluaa eroon.
Ehkäpä sitä ei vielä alussa tiedä, että siitä tulee haluamaan eroon? Suurin osa satunnaisista tuttavista, joille jostain syystä tulee antaneeksi numeronsa, ei ala pommittaa soitoilla ja kahvikutsuilla.
No ihan sama, tee mitä lystäät. Mutta mitä jos nyt edes kieltäytyisit niistä kahvikutsuista, niin vastapuolella olisi mahdollisuus tajuta, että ne ovat sinulle epämieluisia.
Epämiellyttävistä tietenkin kieltäydyn. Mutta uusista ihmisistä ei heti tiedä, ovatko he millaisia .
Luuseri! Kasvata itsellesi pallit ja lopeta turha selittely.
No no, ei saa trollata.
Kyökkipsykologian tohtorin isku jälleen ketjuun! Pierunkevyttä skeidaterapiaa!
😂😂😂