Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen yleensä max. kaksi kertaa peräkkäin kutsunut tutustumisvaiheessa ihmisiä meille kylään kahville. Ellei vastakutsua vierailemaan toisen luokse ole kuulunut, niin olen antanut sitten olla. Väkisin en halua änkeä toisten vaivaksi, mutta silti kaipaan ystävyyssuhteelta vastavuoroisuutta ja vieraanvaraisuutta.
Mulle taas koti on niin henkilökohtaista aluetta, että kutsun kotiini vasta sitten, kun ollaan jo ystäviä. Tutustumisvaiheessa tapaan ihmisiä muualla kuten kahvilassa, shoppailemassa, harrastuksissa tms. Koen myös aika kiusallisena, jos joku kutsuu mut jo tutustumisvaiheessa omaan kotiinsa. Koen, että silloin astun hänen elämässään alueelle, johon en vielä kuulu enkä kenties tule koskaan kuulumaankaan. On mulla yksi kaveri, joka on aika alusta lähtien kutsunut kotiinsa. Hänen kohdallaan ymmärrän, koska hän on pienituloinen yh eikä hänellä ole oikein varaa kahviloissa käymiseen ja lisäksi pienten lasten kanssa hänelle on helpompaa olla kotona kuin lähteä jonnekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä niitä oikeita kavereita ja ystäviä saa silleen, että oikeasti tekee vapaa-ajallaan sitä mistä nauttii ja on kiinnostunut.
Sitä kautta vetää puoleensa ihmisiä, ketkä ovat samalla aallonpituudella ja ystävyys syvenee koko ajan.
Mun mielestä se on ihan normaalia, että kukaan ei usein soittele ihan vaan hengaillakseen minun kanssani. Ja enkä kyllä itekkään soittele kenellekään vain hengaillakseni, mut silti oon ihan hyvissä väleissä näitten ihmisten kanssa, ei siinä oo mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen yleensä max. kaksi kertaa peräkkäin kutsunut tutustumisvaiheessa ihmisiä meille kylään kahville. Ellei vastakutsua vierailemaan toisen luokse ole kuulunut, niin olen antanut sitten olla. Väkisin en halua änkeä toisten vaivaksi, mutta silti kaipaan ystävyyssuhteelta vastavuoroisuutta ja vieraanvaraisuutta.
Mulle taas koti on niin henkilökohtaista aluetta, että kutsun kotiini vasta sitten, kun ollaan jo ystäviä. Tutustumisvaiheessa tapaan ihmisiä muualla kuten kahvilassa, shoppailemassa, harrastuksissa tms. Koen myös aika kiusallisena, jos joku kutsuu mut jo tutustumisvaiheessa omaan kotiinsa. Koen, että silloin astun hänen elämässään alueelle, johon en vielä kuulu enkä kenties tule koskaan kuulumaankaan. On mulla yksi kaveri, joka on aika alusta lähtien kutsunut kotiinsa. Hänen kohdallaan ymmärrän, koska hän on pienituloinen yh eikä hänellä ole oikein varaa kahviloissa käymiseen ja lisäksi pienten lasten kanssa hänelle on helpompaa olla kotona kuin lähteä jonnekin.
Olen tuo aiempi kirjoittaja. Olen sen verran meluherkkä, että tapaan mieluiten kotona, koska siellä on rauhallisempaa kuin kahvilassa. Koen pystyväni keskittymään toisen seuraan paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen yleensä max. kaksi kertaa peräkkäin kutsunut tutustumisvaiheessa ihmisiä meille kylään kahville. Ellei vastakutsua vierailemaan toisen luokse ole kuulunut, niin olen antanut sitten olla. Väkisin en halua änkeä toisten vaivaksi, mutta silti kaipaan ystävyyssuhteelta vastavuoroisuutta ja vieraanvaraisuutta.
Mulle taas koti on niin henkilökohtaista aluetta, että kutsun kotiini vasta sitten, kun ollaan jo ystäviä. Tutustumisvaiheessa tapaan ihmisiä muualla kuten kahvilassa, shoppailemassa, harrastuksissa tms. Koen myös aika kiusallisena, jos joku kutsuu mut jo tutustumisvaiheessa omaan kotiinsa. Koen, että silloin astun hänen elämässään alueelle, johon en vielä kuulu enkä kenties tule koskaan kuulumaankaan. On mulla yksi kaveri, joka on aika alusta lähtien kutsunut kotiinsa. Hänen kohdallaan ymmärrän, koska hän on pienituloinen yh eikä hänellä ole oikein varaa kahviloissa käymiseen ja lisäksi pienten lasten kanssa hänelle on helpompaa olla kotona kuin lähteä jonnekin.
Olen tuo aiempi kirjoittaja. Olen sen verran meluherkkä, että tapaan mieluiten kotona, koska siellä on rauhallisempaa kuin kahvilassa. Koen pystyväni keskittymään toisen seuraan paremmin.
Miksi tätä alapeukutettiin? Meluherkkyys on minulle todellinen ongelma. Tämä on yksi sen vaikutuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen yleensä max. kaksi kertaa peräkkäin kutsunut tutustumisvaiheessa ihmisiä meille kylään kahville. Ellei vastakutsua vierailemaan toisen luokse ole kuulunut, niin olen antanut sitten olla. Väkisin en halua änkeä toisten vaivaksi, mutta silti kaipaan ystävyyssuhteelta vastavuoroisuutta ja vieraanvaraisuutta.
Mulle taas koti on niin henkilökohtaista aluetta, että kutsun kotiini vasta sitten, kun ollaan jo ystäviä. Tutustumisvaiheessa tapaan ihmisiä muualla kuten kahvilassa, shoppailemassa, harrastuksissa tms. Koen myös aika kiusallisena, jos joku kutsuu mut jo tutustumisvaiheessa omaan kotiinsa. Koen, että silloin astun hänen elämässään alueelle, johon en vielä kuulu enkä kenties tule koskaan kuulumaankaan. On mulla yksi kaveri, joka on aika alusta lähtien kutsunut kotiinsa. Hänen kohdallaan ymmärrän, koska hän on pienituloinen yh eikä hänellä ole oikein varaa kahviloissa käymiseen ja lisäksi pienten lasten kanssa hänelle on helpompaa olla kotona kuin lähteä jonnekin.
Olen tuo aiempi kirjoittaja. Olen sen verran meluherkkä, että tapaan mieluiten kotona, koska siellä on rauhallisempaa kuin kahvilassa. Koen pystyväni keskittymään toisen seuraan paremmin.
Vaikka inhottavalta kuulostaakin, mulle noin paha meluherkkyys olisi este ystävystymiselle. Ystävieni kanssa haluan tehdä monenlaisia asioita ja käydä monenlaisissa paikoissa. Mulle ei ystävyyden ylläpitämiseksi riitä, että istutaan vuorotellen toisen kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen yleensä max. kaksi kertaa peräkkäin kutsunut tutustumisvaiheessa ihmisiä meille kylään kahville. Ellei vastakutsua vierailemaan toisen luokse ole kuulunut, niin olen antanut sitten olla. Väkisin en halua änkeä toisten vaivaksi, mutta silti kaipaan ystävyyssuhteelta vastavuoroisuutta ja vieraanvaraisuutta.
Mulle taas koti on niin henkilökohtaista aluetta, että kutsun kotiini vasta sitten, kun ollaan jo ystäviä. Tutustumisvaiheessa tapaan ihmisiä muualla kuten kahvilassa, shoppailemassa, harrastuksissa tms. Koen myös aika kiusallisena, jos joku kutsuu mut jo tutustumisvaiheessa omaan kotiinsa. Koen, että silloin astun hänen elämässään alueelle, johon en vielä kuulu enkä kenties tule koskaan kuulumaankaan. On mulla yksi kaveri, joka on aika alusta lähtien kutsunut kotiinsa. Hänen kohdallaan ymmärrän, koska hän on pienituloinen yh eikä hänellä ole oikein varaa kahviloissa käymiseen ja lisäksi pienten lasten kanssa hänelle on helpompaa olla kotona kuin lähteä jonnekin.
Olen tuo aiempi kirjoittaja. Olen sen verran meluherkkä, että tapaan mieluiten kotona, koska siellä on rauhallisempaa kuin kahvilassa. Koen pystyväni keskittymään toisen seuraan paremmin.
Vaikka inhottavalta kuulostaakin, mulle noin paha meluherkkyys olisi este ystävystymiselle. Ystävieni kanssa haluan tehdä monenlaisia asioita ja käydä monenlaisissa paikoissa. Mulle ei ystävyyden ylläpitämiseksi riitä, että istutaan vuorotellen toisen kotona.
En sanonut etten voisi koskaan käydä missään. Suosin vain rauhallisia ympäristöjä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä niitä oikeita kavereita ja ystäviä saa silleen, että oikeasti tekee vapaa-ajallaan sitä mistä nauttii ja on kiinnostunut.
Sitä kautta vetää puoleensa ihmisiä, ketkä ovat samalla aallonpituudella ja ystävyys syvenee koko ajan.Mun mielestä se on ihan normaalia, että kukaan ei usein soittele ihan vaan hengaillakseen minun kanssani. Ja enkä kyllä itekkään soittele kenellekään vain hengaillakseni, mut silti oon ihan hyvissä väleissä näitten ihmisten kanssa, ei siinä oo mitään ongelmaa.
Ajattelen ihan samalla tavalla. Ymmärrän kuitenkin niitäkin, joille ystävyys tarkoittaa läheistä ja tiivistä ihmissuhdetta velvollisuuksineen ja vastuineen. Vähän niinkuin parisuhde, mutta vain seksi puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen yleensä max. kaksi kertaa peräkkäin kutsunut tutustumisvaiheessa ihmisiä meille kylään kahville. Ellei vastakutsua vierailemaan toisen luokse ole kuulunut, niin olen antanut sitten olla. Väkisin en halua änkeä toisten vaivaksi, mutta silti kaipaan ystävyyssuhteelta vastavuoroisuutta ja vieraanvaraisuutta.
Mulle taas koti on niin henkilökohtaista aluetta, että kutsun kotiini vasta sitten, kun ollaan jo ystäviä. Tutustumisvaiheessa tapaan ihmisiä muualla kuten kahvilassa, shoppailemassa, harrastuksissa tms. Koen myös aika kiusallisena, jos joku kutsuu mut jo tutustumisvaiheessa omaan kotiinsa. Koen, että silloin astun hänen elämässään alueelle, johon en vielä kuulu enkä kenties tule koskaan kuulumaankaan. On mulla yksi kaveri, joka on aika alusta lähtien kutsunut kotiinsa. Hänen kohdallaan ymmärrän, koska hän on pienituloinen yh eikä hänellä ole oikein varaa kahviloissa käymiseen ja lisäksi pienten lasten kanssa hänelle on helpompaa olla kotona kuin lähteä jonnekin.
Olen tuo aiempi kirjoittaja. Olen sen verran meluherkkä, että tapaan mieluiten kotona, koska siellä on rauhallisempaa kuin kahvilassa. Koen pystyväni keskittymään toisen seuraan paremmin.
Vaikka inhottavalta kuulostaakin, mulle noin paha meluherkkyys olisi este ystävystymiselle. Ystävieni kanssa haluan tehdä monenlaisia asioita ja käydä monenlaisissa paikoissa. Mulle ei ystävyyden ylläpitämiseksi riitä, että istutaan vuorotellen toisen kotona.
En sanonut etten voisi koskaan käydä missään. Suosin vain rauhallisia ympäristöjä.
Mutta minä en. Tykkään käydä monenlaisissa tapahtumissa, matkustella, käydä ravintoloissa syömässä jne. Vietän suurimman osan hereilläoloajastani rauhallisissa ympäristöissä, joten en kaipaa sellaisia enää viettäessäni ystävieni kanssa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on ollut hämmentävä. Olen luullut ystävän olevan monelle sellainen ihminen, joka halutaan pitää omassa elämässä mukana. Tässä keskustelussa taas monen viesti on ollut aivan päinvastainen: hyvä ystävä on sellainen, jota ei ole painetta tavata kovin usein. Olen yllättynyt näin isosta näkemyserosta ystävyyttä koskien.
Ehkä kyse enemmän määrästä kuin laadusta, itse ainakin ajattelen, että ystäväni ovat mukana elämässäni, vaikka emme näkisi ja kahvittelisi aikoihin. On luotto, että jos jotain isompaa elämänmuutosta tapahtuu, silloin otetaan yhteyttä ja kerrotaan. Ellei mitään kuulu, on luotto, että arki sujuu ennallaan, pikkutapahtumia tietysti täynnä, mutta niistäkin merkityksellisempiä ennättää kyllä puimaan sitten, kun taas nähdään.
Eniten kuitenkin on kyse ymmärryksestä, missä tilanteessa toinen elää. Jos hänellä on jokin murros, jossa kokee tarvetta esim. jutteluun useammin, niin sitten tietysti aika otetaan vaikka mistä. Ja tähänkin voi luottaa, että niin se ystävä tekee.
Mutta jos tilanne on, kuten meillä aikuisilla kai useimmiten on, bisnes kuten tavallista, niin miksi päivittelisimme viikon ruokalistojamme, kun muutenkin on kiire.
Niin kiire ei kuitenkaan ole ettei av-palstalla ehtisi roikkumaan.
Tätäpä juuri tarkoitin. Olemme niin hyviä ystäviä, että heidän ei tarvitse kellottaa, roikunko av-palstalla, syönkö salmiakkia, olenko kävelyllä vai mitä kiireellisempää teen kuin raportoin heille yhdentekeviä asioita, jotka eivät millään tavalla liity siihen, miksi ja miten olemme ystäviä.
Ystäväni mielelläni suovat minulle mieluummin täällä roikkumisen ilon kuin turhanpäiväisen jaarittelun yhdentekevistä tavallisuuksista. Mutta seuraavan kerran kun tapaamme, otamme varmaan puheeksi juuri sinut ja sen, miten omituista on, että joidenkin mielestä he ovat päteviä kertomaan, mitkä ajanviettotavat ovat sallittuja ystäville silloin, kun nämä eivät mielestään ennätä (noh, epäilen, että eivät halua) soittaa Juuri Sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Omien tarpeiden korostamista piti kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä niitä oikeita kavereita ja ystäviä saa silleen, että oikeasti tekee vapaa-ajallaan sitä mistä nauttii ja on kiinnostunut.
Sitä kautta vetää puoleensa ihmisiä, ketkä ovat samalla aallonpituudella ja ystävyys syvenee koko ajan.Mun mielestä se on ihan normaalia, että kukaan ei usein soittele ihan vaan hengaillakseen minun kanssani. Ja enkä kyllä itekkään soittele kenellekään vain hengaillakseni, mut silti oon ihan hyvissä väleissä näitten ihmisten kanssa, ei siinä oo mitään ongelmaa.
Ajattelen ihan samalla tavalla. Ymmärrän kuitenkin niitäkin, joille ystävyys tarkoittaa läheistä ja tiivistä ihmissuhdetta velvollisuuksineen ja vastuineen. Vähän niinkuin parisuhde, mutta vain seksi puuttuu.
Mulla sama. Mulle tällainen läheinen ystävyyssuhde on ollut raskasta ja tukalaa, ei sovi mun vapautta kaipaavalle introvertille luonteelleni. Parisuhteessakin saa mun mielestä olla oma itsensä ja ottaa omaa aikaa silloin tällöin reilustikin, seksiäkään ei oo pakko olla jos ei huvita, sitten joskus myöhemmin taas huvittaa. Onneks meillä tää on toiminut. Tukehtuisin sellaiseen koko ajan toisen iholla oloa vaativaan ihmissuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Ei ole olemassa mitään sellaisia ihmissuhteita, joissa toisiin ihmisiin ei kohdistu jonkinlaisia vaatimuksia tai odotuksia. Välttämättä niitä ei tuoda näkyvästi esiin, mutta niitä on silti.
Hyi, olen aina inhonnut ihmissuhteita, joissa vaaditaan. Tarvitsen oman tilan ja oman tahdon. Vapaus antaa vastuun. Moni parisuhdekin kaatui ihan siihen, että miehet alkoivat vaatimaan minulta jotain. Se loppui siihen. Samoin kaverisuhteet alkaa ahdistamaan, jos toinen alkaa vaatimaan jotain.
Mielestäni ihmisten kanssa ollaan vapaaehtoisesti, ei vaatimalla. Onneksi minulla on mies ja ystäviä, jotka ajattelevat samoin, eikä kukaan vaadi toiselta mitään. Kanssakäyminen ja rakastaminen on vapaaehtoista. Ei vaatimusta.
Aamen!👍🏽
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama taalla. En jotenkin jaksa olla aina se joka yrittaa.
Varsinkin eras kaveri joka alkoi seurustelemaan 2,5 vuotta sitten. Ymmarran etta tapaamiset harvenee joo. Jutun juuri onkin nimenomaan se, etta harvasen viikonloppu ovat syomassa tai drinkeilla poikaystavansa ja taman kaveriporukan kanssa. Ovat suurimmalta osalta sinkkumiehia, muutama seurustelee mutta usein kaverini on taman porukan ainoa nainen. Kun kyselee viikonloppukuulumisia niin "paadyttiin sinne ja tanne" kuitenkin kun kysyy et joskos me nahtaisiin niin se on kauhea jarjestelykysymys eika mitenkaan ehdi. Viimevuonna han kaytannossa laittoi miehen kaverin syntymapaivat minun synttareideni edelle vaikka olemme tunteneet 6 vuotta.
Ehka hankin joku paiva tajuaa, etta mina en ainakaan ole odottamassa jos tama parisuhde jonain paivana kosahtaa ja kaipaisikin seuraa. Epailen syvasti, etta nama miehen kaverit olisivat siina vaiheessa hanen tukenaan ja kavereinaan.
Kun aloin seurustelemaan, jätin koko vanhan kaveriporukkani. Olin totaalisesti kyllästynyt heihin ja heidän peleihinsä ja siihen, että tuntui, etteivät he aikuistuneet koskaan, vaan samaa kaljalla istumista, miesten iskemistä, yhden illan juttujen kehumista ja toisten selkään puukottamista.
Miehen kautta tapasin aivan toisenlaisia ihmisiä. Aikuisia ja mukavia. Sitä kautta tuli sitten muitakin tuttuja, joiden kanssa viihdyin paremmin.
Voin kuvitella, että vanha kaveriporukka on säksättänyt selän takana, että nyt sillä ei oo aikaa meille ja me kyllä jätetään se ja kyllä se varmaan katuu, ku me ei oteta sitä enää porukkaan.
Tästä on 20 vuotta aikaa ja en ole kertaakaan katunut, että jätin entiset ystävät ja kaverit.
Mun ex bestiksellä oli tätä samaa, vaikka ikää jo reilusti yli 30.... ei osaa sitoutua, yhden illan juttuja ja bilettämistä jne. Ja jestas niitä juttuja, "miksi se ei soita, mitä mä teen, esitänkö nyt vaikeasti tavoiteltavaa vai mitä". Meillä meni sukset ristiin kun tapasin mieheni, kun yhtäkkiä ei nähtykään sen mielestä yhtä usein kuin ennen eikä juhlittu tarpeeks, vaikka olin lopettanut bilettämisen jo paljon aiemmin ja nähtiin yhtä paljon kuin ennen. Musta tuntui myös ikävältä kun yritin vähentää alkoholin käyttöä kun aloin saamaan siitä terveysongelmia ja tyyppi painosti vaan baariin ja syyllisti kun oon mieheni kanssa vkl enkä sen kanssa juhlimassa, vaikka tiesi hyvin niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen yleensä max. kaksi kertaa peräkkäin kutsunut tutustumisvaiheessa ihmisiä meille kylään kahville. Ellei vastakutsua vierailemaan toisen luokse ole kuulunut, niin olen antanut sitten olla. Väkisin en halua änkeä toisten vaivaksi, mutta silti kaipaan ystävyyssuhteelta vastavuoroisuutta ja vieraanvaraisuutta.
Mulle taas koti on niin henkilökohtaista aluetta, että kutsun kotiini vasta sitten, kun ollaan jo ystäviä. Tutustumisvaiheessa tapaan ihmisiä muualla kuten kahvilassa, shoppailemassa, harrastuksissa tms. Koen myös aika kiusallisena, jos joku kutsuu mut jo tutustumisvaiheessa omaan kotiinsa. Koen, että silloin astun hänen elämässään alueelle, johon en vielä kuulu enkä kenties tule koskaan kuulumaankaan. On mulla yksi kaveri, joka on aika alusta lähtien kutsunut kotiinsa. Hänen kohdallaan ymmärrän, koska hän on pienituloinen yh eikä hänellä ole oikein varaa kahviloissa käymiseen ja lisäksi pienten lasten kanssa hänelle on helpompaa olla kotona kuin lähteä jonnekin.
Olen tuo aiempi kirjoittaja. Olen sen verran meluherkkä, että tapaan mieluiten kotona, koska siellä on rauhallisempaa kuin kahvilassa. Koen pystyväni keskittymään toisen seuraan paremmin.
Vaikka inhottavalta kuulostaakin, mulle noin paha meluherkkyys olisi este ystävystymiselle. Ystävieni kanssa haluan tehdä monenlaisia asioita ja käydä monenlaisissa paikoissa. Mulle ei ystävyyden ylläpitämiseksi riitä, että istutaan vuorotellen toisen kotona.
En ole tuo kenelle vastasit ja tämä kuulostaa todella ikävälle, mutta sinulla on vielä kaikkivoipaisuuden tunne. Olet varmasti vielä vuori. Vanhemmiten ihmiselle rakentuu käsitys, että ihmisillä on monenlaisia tajoituksia ja jos todella pitää jostakin ihmisestä, niin myös oppii joustamaan hieman. Kommentistasi saa kuvan, että ystäväsi tai tuttavasi ovat vain välineitäsi hauskaan elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen yleensä max. kaksi kertaa peräkkäin kutsunut tutustumisvaiheessa ihmisiä meille kylään kahville. Ellei vastakutsua vierailemaan toisen luokse ole kuulunut, niin olen antanut sitten olla. Väkisin en halua änkeä toisten vaivaksi, mutta silti kaipaan ystävyyssuhteelta vastavuoroisuutta ja vieraanvaraisuutta.
Mulle taas koti on niin henkilökohtaista aluetta, että kutsun kotiini vasta sitten, kun ollaan jo ystäviä. Tutustumisvaiheessa tapaan ihmisiä muualla kuten kahvilassa, shoppailemassa, harrastuksissa tms. Koen myös aika kiusallisena, jos joku kutsuu mut jo tutustumisvaiheessa omaan kotiinsa. Koen, että silloin astun hänen elämässään alueelle, johon en vielä kuulu enkä kenties tule koskaan kuulumaankaan. On mulla yksi kaveri, joka on aika alusta lähtien kutsunut kotiinsa. Hänen kohdallaan ymmärrän, koska hän on pienituloinen yh eikä hänellä ole oikein varaa kahviloissa käymiseen ja lisäksi pienten lasten kanssa hänelle on helpompaa olla kotona kuin lähteä jonnekin.
Olen tuo aiempi kirjoittaja. Olen sen verran meluherkkä, että tapaan mieluiten kotona, koska siellä on rauhallisempaa kuin kahvilassa. Koen pystyväni keskittymään toisen seuraan paremmin.
Vaikka inhottavalta kuulostaakin, mulle noin paha meluherkkyys olisi este ystävystymiselle. Ystävieni kanssa haluan tehdä monenlaisia asioita ja käydä monenlaisissa paikoissa. Mulle ei ystävyyden ylläpitämiseksi riitä, että istutaan vuorotellen toisen kotona.
En ole tuo kenelle vastasit ja tämä kuulostaa todella ikävälle, mutta sinulla on vielä kaikkivoipaisuuden tunne. Olet varmasti vielä vuori. Vanhemmiten ihmiselle rakentuu käsitys, että ihmisillä on monenlaisia tajoituksia ja jos todella pitää jostakin ihmisestä, niin myös oppii joustamaan hieman. Kommentistasi saa kuvan, että ystäväsi tai tuttavasi ovat vain välineitäsi hauskaan elämään.
Itseasiassa taidan pikemminkin kuulua palstan iäkkäimpään kymmenykseen eikä mielestäni realismi ole kaikkivoipaisuuden tunnetta. Nuorena opiskelijana tiedostin oikein hyvin, ettei mun "kirjastossa viihtyvänä" edes kannata hakeutua opiskeluporukan "bilehileiden" porukkaan vaan hankkia ystäviä toisista "kirjastossa viihtyvistä". Ihan mukavia tyyppejä niissä "bilehileissäkin" oli, mutta ei se silti saanut mua innostumaan baareissa notkumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä niitä oikeita kavereita ja ystäviä saa silleen, että oikeasti tekee vapaa-ajallaan sitä mistä nauttii ja on kiinnostunut.
Sitä kautta vetää puoleensa ihmisiä, ketkä ovat samalla aallonpituudella ja ystävyys syvenee koko ajan.Mun mielestä se on ihan normaalia, että kukaan ei usein soittele ihan vaan hengaillakseen minun kanssani. Ja enkä kyllä itekkään soittele kenellekään vain hengaillakseni, mut silti oon ihan hyvissä väleissä näitten ihmisten kanssa, ei siinä oo mitään ongelmaa.
Ajattelen ihan samalla tavalla. Ymmärrän kuitenkin niitäkin, joille ystävyys tarkoittaa läheistä ja tiivistä ihmissuhdetta velvollisuuksineen ja vastuineen. Vähän niinkuin parisuhde, mutta vain seksi puuttuu.
Tämä ketju on ainoa paikka missä ihmiset (ainakaan julkisesti) paljastavat kuvittelevansa yksinäiset epätoivoisiksi riippakiviksi. Tuntuu hurjalta, että yksinäistä pidetään suurin piirtein fanaattisena stalkkerina jota ei vaan voi päästää edes tuttavaksi asti. Mä olen yksinäinen, enkä tunnista tuosta itseäni enkä kyllä muitakaan ketjuun kirjoitelleita yksinäisiä mutta näköjään useille me yksinäiset ollaan ainoastaan väheksymisen ja ylenkatsomisen arvoisia. Ei yksinäisyys tarkoita sitä, että ihminen ei olisi kykenevä ihan normaaliin ystävyyteen. Siihen ei ainakaan minusta kuulu jatkuva raportointi omista tekemisistä ja olemisistaan vaan ihan normaali molemminpuolinen yhteydenpito ja ajatusten jakaminen/asioiden tekeminen/harrastaminen yhdessä ilman aikatauluja. Ihan normaali kanssakäyminen ihmisten kesken. Lisäksi moni ketjussa rutisee kuinka tympeää on että yksinäiselle pitäisi kertoa kaikki viikon ruokalistasta lähtien, jännästi silti moni kuitenkin haluaa jakaa somessa kaikille (jopa tuntemattomillekin) omat syömisensä ilman mitään ongelmaa. Itseäni tuollainen tieto ei kiinnosta kummassakaan muodossa eikä tosiaan keneltäkään.
N41
Aivan sama tilanne! Ihmiset ovat niin mahtavia - not!