Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vänkäämisestä tosin pääsisi aasinsillalla sellaiseen aiheeseen, että ihmiset mielestäni kovin helposti ärsyyntyvät asiallisestakin pidemmästä keskustelusta tai kutsuvat sitä jankuttamiseksi, vänkäämiseksi, nalkuttamiseksi tai muulla halventavalla sanalla. Tuntuu, että keskustelun pitäisi olla nykypäivänä hyvin lyhyttä. Esim. täsmentämiset tai lisäkysymykset tuntuvat helposti kyllästyttävän.
Vaikkapa:
A: Olen sitä mieltä, että...
B: Jaa, minä taas ajattelen näin. Miten perustelet asiaa tai miten päädyit tähän näkemykseen?ylös
A: Huoh, no kun...
B: Hmm. En kyllä vieläkään oikein ymmärrä. Mielestäni kuitenkin... [perusteluja]. Etkö ole näistäkään samaa mieltä?
A: Äh, en mä jaksa.
Olet oikeassa, ei tuollaista todellakaan jaksa. Tyylisi tuntuu liian hyökkäävältä omaan makuun.
En tässä tietty miettinyt kovin tarkasti tietty vuorosanoja. Mutta millaista lähestymistapaa tai sanamuotoja itse suosittelisit, jos sisällön tulisi kuitenkin pysyä samana? Eli ideana olisi viritellä vähän muuta kuin "tykkään kissoista, jaa mä koirista" -tason keskustelua.
Eivät kaikki ihmiset pidä konflikteista.
Ei niin. Mutta ei se ole ideakaan, vaan keskustelu. Se on ihan eri juttu.
Mut ihmiset tuntuu olevan usein tosi varpaillaan esim. miksi-kysymyksille. Riippuu toki ihmisestä, mutta keskimäärin tuntuu, että moni on valmis kyllä heittelemään mielipiteitä noin vaan, mutta jos keskustelua pitäisi jalostaa tai jäsentää jotenkin sitä mielipidettä, niin sanainen arkku mykistyy.
Se nyt vain on niin, että ihmisillä on keskustelun aikana oikeus avata omaa ajatteluaan tasan niin paljon tai vähän, kuin itsestä tuntuu hyvältä. Ei ole mikään pakko perustella näkemyksiään yhtään toisille, jollei huvita.
Siihen se keskustelu sitten yleensä lopahtaakin. Sääli, että Suomen kouluissa ei juurikaan opeteta argumentointia, joka on hankitty taito. Siihen eivät kaikki luonnostaan pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vänkäämisestä tosin pääsisi aasinsillalla sellaiseen aiheeseen, että ihmiset mielestäni kovin helposti ärsyyntyvät asiallisestakin pidemmästä keskustelusta tai kutsuvat sitä jankuttamiseksi, vänkäämiseksi, nalkuttamiseksi tai muulla halventavalla sanalla. Tuntuu, että keskustelun pitäisi olla nykypäivänä hyvin lyhyttä. Esim. täsmentämiset tai lisäkysymykset tuntuvat helposti kyllästyttävän.
Vaikkapa:
A: Olen sitä mieltä, että...
B: Jaa, minä taas ajattelen näin. Miten perustelet asiaa tai miten päädyit tähän näkemykseen?ylös
A: Huoh, no kun...
B: Hmm. En kyllä vieläkään oikein ymmärrä. Mielestäni kuitenkin... [perusteluja]. Etkö ole näistäkään samaa mieltä?
A: Äh, en mä jaksa.
Olet oikeassa, ei tuollaista todellakaan jaksa. Tyylisi tuntuu liian hyökkäävältä omaan makuun.
En tässä tietty miettinyt kovin tarkasti tietty vuorosanoja. Mutta millaista lähestymistapaa tai sanamuotoja itse suosittelisit, jos sisällön tulisi kuitenkin pysyä samana? Eli ideana olisi viritellä vähän muuta kuin "tykkään kissoista, jaa mä koirista" -tason keskustelua.
Eivät kaikki ihmiset pidä konflikteista.
Ei niin. Mutta ei se ole ideakaan, vaan keskustelu. Se on ihan eri juttu.
Mut ihmiset tuntuu olevan usein tosi varpaillaan esim. miksi-kysymyksille. Riippuu toki ihmisestä, mutta keskimäärin tuntuu, että moni on valmis kyllä heittelemään mielipiteitä noin vaan, mutta jos keskustelua pitäisi jalostaa tai jäsentää jotenkin sitä mielipidettä, niin sanainen arkku mykistyy.
Se nyt vain on niin, että ihmisillä on keskustelun aikana oikeus avata omaa ajatteluaan tasan niin paljon tai vähän, kuin itsestä tuntuu hyvältä. Ei ole mikään pakko perustella näkemyksiään yhtään toisille, jollei huvita.
Siihen se keskustelu sitten yleensä lopahtaakin. Sääli, että Suomen kouluissa ei juurikaan opeteta argumentointia, joka on hankitty taito. Siihen eivät kaikki luonnostaan pysty.
*hankittu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Soittelu sopii parhaiten ihmisille, jotka viettävät paljon aikaansa kotona ja joilla on vain vähän ihmissuhteita ja velvoitteita. Tämä ei ole edes iästä kiinni, koska monet kuuskymppisetkin ovat vielä työelämässä ja viettävät aktiivista elämää eivätkä istu kotona keinutuolissa neulomasa villasukkaa odottaen, että joku soittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Tuohon se varmaan menee silloin, jos jommalla kummalla tai toisella ei ole aitoa halua jutella. Mulla se menee kavereiden kanssa niin, että jos vastaan kassajonossa nopeasti ja ehdotan että soitellaan illemmalla uudelleen, niin sitten soittelen. Paitsi jos se ei toiselle käy, hän kertoo että ei käy juuri silloin ja ehdottaa uutta aikaa. Jos molemmilla on halu pitää yhteyttä toiseen niin kyllä se molemmille sopiva hetki löytyy. Ei sen tarvitse tapahtua tässä ja juuri nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mutta miksi pitäisi tehdä noin, kun voisi laittaa soittamisen sijasta tekstiviestiä, johon toinen vastaa, kun on päässyt vaikka ruokakaupasta ulos ja istuu bussissa matkalla kotiin? Miksi pitäisi odottaa ensi viikkoon, kun vastauksen voi saada jo 5 minuutin päästä? Mun puolestani ihmiset voivat ihan vapaasti soitella toisilleen, jos molemmat siitä tykkäävät. Mä tykkään ystäväni kanssa viestitellä tekstiviestein, koska niihin voi yleensä vastata huomattavasti nopeammin kuin odottaa , että molemmilla olisi kiireetön hetki kotona.
No me kyllä tehdään niinkin. Voidaan soittaa tai voidaan laittaa tekstaria. Voidaan jopa tekstarilla kysyä että oisko silloin tai silloin aikaa jutella puhelimessa. Ei se niin vaikeata ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Soittelu sopii parhaiten ihmisille, jotka viettävät paljon aikaansa kotona ja joilla on vain vähän ihmissuhteita ja velvoitteita. Tämä ei ole edes iästä kiinni, koska monet kuuskymppisetkin ovat vielä työelämässä ja viettävät aktiivista elämää eivätkä istu kotona keinutuolissa neulomasa villasukkaa odottaen, että joku soittaisi.
Höpö höpö. Mulla on esim. yksi kaveri jonka kanssa meillä molemmilla on aika kiireinen elämäntilanne...mutta tehdään reissutyötä ja ajetaan päivittäin pitkiä matkoja.Meillä on tapana sopia "puhelintreffit " pitkille ajomatkoille...ajellaan tahoillamme ja jutellaan jopa tunti tai ylikin puhelimessa kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Soittelu sopii parhaiten ihmisille, jotka viettävät paljon aikaansa kotona ja joilla on vain vähän ihmissuhteita ja velvoitteita. Tämä ei ole edes iästä kiinni, koska monet kuuskymppisetkin ovat vielä työelämässä ja viettävät aktiivista elämää eivätkä istu kotona keinutuolissa neulomasa villasukkaa odottaen, että joku soittaisi.
Niille ihmissuhteille joita arvostaa, löytää kyllä aikaa. Jos ei löydä, kertoo se siitä ettei se ihmissuhde lopulta niin merkityksellinen olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Soittelu sopii parhaiten ihmisille, jotka viettävät paljon aikaansa kotona ja joilla on vain vähän ihmissuhteita ja velvoitteita. Tämä ei ole edes iästä kiinni, koska monet kuuskymppisetkin ovat vielä työelämässä ja viettävät aktiivista elämää eivätkä istu kotona keinutuolissa neulomasa villasukkaa odottaen, että joku soittaisi.
Höpö höpö. Mulla on esim. yksi kaveri jonka kanssa meillä molemmilla on aika kiireinen elämäntilanne...mutta tehdään reissutyötä ja ajetaan päivittäin pitkiä matkoja.Meillä on tapana sopia "puhelintreffit " pitkille ajomatkoille...ajellaan tahoillamme ja jutellaan jopa tunti tai ylikin puhelimessa kerrallaan.
No tässäpä onkin just se oleellinen. Sovitaan, milloin soitetaan. Ihan eri asia kuin että toinen vaan soittaa silloin, kun häntä itseään sattuu huvittamaan. Mä olen aamuvirkku ja voisin jutella puhelimessa ihan joka aamu klo 5:00-6:00. Mutta mulla on vain yksi ystävä, joka haluaisi juuri tuohon aikaan vuorokaudesta rupatella puhelimessa. Kaikki muut ystäväni ja kaverini haluavat vielä tuohon aikaan nukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Soittelu sopii parhaiten ihmisille, jotka viettävät paljon aikaansa kotona ja joilla on vain vähän ihmissuhteita ja velvoitteita. Tämä ei ole edes iästä kiinni, koska monet kuuskymppisetkin ovat vielä työelämässä ja viettävät aktiivista elämää eivätkä istu kotona keinutuolissa neulomasa villasukkaa odottaen, että joku soittaisi.
Höpö höpö. Mulla on esim. yksi kaveri jonka kanssa meillä molemmilla on aika kiireinen elämäntilanne...mutta tehdään reissutyötä ja ajetaan päivittäin pitkiä matkoja.Meillä on tapana sopia "puhelintreffit " pitkille ajomatkoille...ajellaan tahoillamme ja jutellaan jopa tunti tai ylikin puhelimessa kerrallaan.
No tässäpä onkin just se oleellinen. Sovitaan, milloin soitetaan. Ihan eri asia kuin että toinen vaan soittaa silloin, kun häntä itseään sattuu huvittamaan. Mä olen aamuvirkku ja voisin jutella puhelimessa ihan joka aamu klo 5:00-6:00. Mutta mulla on vain yksi ystävä, joka haluaisi juuri tuohon aikaan vuorokaudesta rupatella puhelimessa. Kaikki muut ystäväni ja kaverini haluavat vielä tuohon aikaan nukkua.
Saattapa joskus soittaakin myös sopimatta ja kysyä ennätänkö jutella. Joskus ennätän, joskus en. Tiedetään toki ne ajat jolloin toisella voisi olla hyvä hetki puhua. Kun kyseessä on ystävä eikä tuttava kyllähän sen elämänrytmin suunnilleen tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Tuohon se varmaan menee silloin, jos jommalla kummalla tai toisella ei ole aitoa halua jutella. Mulla se menee kavereiden kanssa niin, että jos vastaan kassajonossa nopeasti ja ehdotan että soitellaan illemmalla uudelleen, niin sitten soittelen. Paitsi jos se ei toiselle käy, hän kertoo että ei käy juuri silloin ja ehdottaa uutta aikaa. Jos molemmilla on halu pitää yhteyttä toiseen niin kyllä se molemmille sopiva hetki löytyy. Ei sen tarvitse tapahtua tässä ja juuri nyt.
Sulla ystäviesi kanssa tuo toimii ja se on hyvä. Mulle taas "illemmalla" on aivan liian epämääräinen käsite. Pitää sanoa kohtuullisen tarkka kellonaika, koska elän tilanteessa, jossa ihan jokainen ilta käyn huolehtimassa iäkkäistä vanhemmistani. Sen jälkeen vien koiran ulos, käyn suihkussa, menen sänkyyn ja nukahdan alle minuutissa. Aamulla kello soittaa aikaisin, käytän koiran ulkona, menen käymään vanhemmillani, sitten töihin ja sama rumba uudelleen.
Mun pointtini on, että jos ystävä ei halua ymmärtää, että ihmisten elämäntilanteet muuttuvat eli ennen oli ennen, nyt on nyt, ja kieltäytyvät pitämästä yhteyttä muulla tavoin kuin soittamalla puhelimella, niin siinä voi olla hyvin suuri riski, että koko ystävyys kariutuu. Onneksi mulla on ystäviä, jotka pikemminkin tuntevat mua kohtaan myötätuntoa kuin ymmärtämättömyyttä. Tuskin tätä rumbaa enää kovin monta vuotta kestää ja olen kiitollinen ystävistäni, jotka ovat kärsivällisiä asian suhteen. Ne, jotka eivät olleet, menivät jo eikä mulla ole heitä edes ikävä. Tuskin heilläkään minua, joten win-win.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Soittelu sopii parhaiten ihmisille, jotka viettävät paljon aikaansa kotona ja joilla on vain vähän ihmissuhteita ja velvoitteita. Tämä ei ole edes iästä kiinni, koska monet kuuskymppisetkin ovat vielä työelämässä ja viettävät aktiivista elämää eivätkä istu kotona keinutuolissa neulomasa villasukkaa odottaen, että joku soittaisi.
Höpö höpö. Mulla on esim. yksi kaveri jonka kanssa meillä molemmilla on aika kiireinen elämäntilanne...mutta tehdään reissutyötä ja ajetaan päivittäin pitkiä matkoja.Meillä on tapana sopia "puhelintreffit " pitkille ajomatkoille...ajellaan tahoillamme ja jutellaan jopa tunti tai ylikin puhelimessa kerrallaan.
No tässäpä onkin just se oleellinen. Sovitaan, milloin soitetaan. Ihan eri asia kuin että toinen vaan soittaa silloin, kun häntä itseään sattuu huvittamaan. Mä olen aamuvirkku ja voisin jutella puhelimessa ihan joka aamu klo 5:00-6:00. Mutta mulla on vain yksi ystävä, joka haluaisi juuri tuohon aikaan vuorokaudesta rupatella puhelimessa. Kaikki muut ystäväni ja kaverini haluavat vielä tuohon aikaan nukkua.
Saattapa joskus soittaakin myös sopimatta ja kysyä ennätänkö jutella. Joskus ennätän, joskus en. Tiedetään toki ne ajat jolloin toisella voisi olla hyvä hetki puhua. Kun kyseessä on ystävä eikä tuttava kyllähän sen elämänrytmin suunnilleen tietää.
Mulla taas ei ole kolmivuorotyötä tekevän ystäväni työvuorolistoja, joten en voi koskaan tietää, milloin on sopiva aika soittaa ja milloin ei. Sen vuoksi laitan viestejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Soittelu sopii parhaiten ihmisille, jotka viettävät paljon aikaansa kotona ja joilla on vain vähän ihmissuhteita ja velvoitteita. Tämä ei ole edes iästä kiinni, koska monet kuuskymppisetkin ovat vielä työelämässä ja viettävät aktiivista elämää eivätkä istu kotona keinutuolissa neulomasa villasukkaa odottaen, että joku soittaisi.
Höpö höpö. Mulla on esim. yksi kaveri jonka kanssa meillä molemmilla on aika kiireinen elämäntilanne...mutta tehdään reissutyötä ja ajetaan päivittäin pitkiä matkoja.Meillä on tapana sopia "puhelintreffit " pitkille ajomatkoille...ajellaan tahoillamme ja jutellaan jopa tunti tai ylikin puhelimessa kerrallaan.
No tässäpä onkin just se oleellinen. Sovitaan, milloin soitetaan. Ihan eri asia kuin että toinen vaan soittaa silloin, kun häntä itseään sattuu huvittamaan. Mä olen aamuvirkku ja voisin jutella puhelimessa ihan joka aamu klo 5:00-6:00. Mutta mulla on vain yksi ystävä, joka haluaisi juuri tuohon aikaan vuorokaudesta rupatella puhelimessa. Kaikki muut ystäväni ja kaverini haluavat vielä tuohon aikaan nukkua.
Saattapa joskus soittaakin myös sopimatta ja kysyä ennätänkö jutella. Joskus ennätän, joskus en. Tiedetään toki ne ajat jolloin toisella voisi olla hyvä hetki puhua. Kun kyseessä on ystävä eikä tuttava kyllähän sen elämänrytmin suunnilleen tietää.
Mulla taas ei ole kolmivuorotyötä tekevän ystäväni työvuorolistoja, joten en voi koskaan tietää, milloin on sopiva aika soittaa ja milloin ei. Sen vuoksi laitan viestejä.
Ei mullakaan, mutta tiedän että pitää puhelimen äänettömällä ja tsekkaa sen tauoilla. Voin yrittää soittaa ja jos ei vastaa, laittaa viestin perään että "taidat olla töissä tai muualla menossa, soitin huvikseni, ei ollut tärkeää asiaa" (tai jos oli, kertoisin sen asia). Toki voi kysyä miksi en alunperinkin laittanut viestiä ja vastaus on, että ehkä tuli vaan fiilis että soitan. Toisaalta tietysti jos kyseessä olisi ihminen josta tietäisin ettei tykkää puheluista, en soittaisi. Mutta sitten taas jos olisi sellainen, ehkä minä ja hän emme olisi koskaan edes ystävystyneet, koska tykkään tietystä spontaaniudesta ihmissuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Tuohon se varmaan menee silloin, jos jommalla kummalla tai toisella ei ole aitoa halua jutella. Mulla se menee kavereiden kanssa niin, että jos vastaan kassajonossa nopeasti ja ehdotan että soitellaan illemmalla uudelleen, niin sitten soittelen. Paitsi jos se ei toiselle käy, hän kertoo että ei käy juuri silloin ja ehdottaa uutta aikaa. Jos molemmilla on halu pitää yhteyttä toiseen niin kyllä se molemmille sopiva hetki löytyy. Ei sen tarvitse tapahtua tässä ja juuri nyt.
Sulla ystäviesi kanssa tuo toimii ja se on hyvä. Mulle taas "illemmalla" on aivan liian epämääräinen käsite. Pitää sanoa kohtuullisen tarkka kellonaika, koska elän tilanteessa, jossa ihan jokainen ilta käyn huolehtimassa iäkkäistä vanhemmistani. Sen jälkeen vien koiran ulos, käyn suihkussa, menen sänkyyn ja nukahdan alle minuutissa. Aamulla kello soittaa aikaisin, käytän koiran ulkona, menen käymään vanhemmillani, sitten töihin ja sama rumba uudelleen.
Mun pointtini on, että jos ystävä ei halua ymmärtää, että ihmisten elämäntilanteet muuttuvat eli ennen oli ennen, nyt on nyt, ja kieltäytyvät pitämästä yhteyttä muulla tavoin kuin soittamalla puhelimella, niin siinä voi olla hyvin suuri riski, että koko ystävyys kariutuu. Onneksi mulla on ystäviä, jotka pikemminkin tuntevat mua kohtaan myötätuntoa kuin ymmärtämättömyyttä. Tuskin tätä rumbaa enää kovin monta vuotta kestää ja olen kiitollinen ystävistäni, jotka ovat kärsivällisiä asian suhteen. Ne, jotka eivät olleet, menivät jo eikä mulla ole heitä edes ikävä. Tuskin heilläkään minua, joten win-win.
Joo ja ymmärrän kyllä tuon että joskus elämäntilanne on tiukka ja asioista on pakko sopia. Mulla on ehkä sellaisia kavereita jotka nauttii spontaaniudesta ihmissuhteissa mutta aina eivät siihen pysty, koska on tosiaan näitä lapsia, töitä, iäkkäitä vanhempia ym . mitkä pitää hoitaa. Sit vaan odotellaan aikaa parempaa ja pidetään yhteyttä niissä rajoissa kuin siinä hetkessä on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Tuohon se varmaan menee silloin, jos jommalla kummalla tai toisella ei ole aitoa halua jutella. Mulla se menee kavereiden kanssa niin, että jos vastaan kassajonossa nopeasti ja ehdotan että soitellaan illemmalla uudelleen, niin sitten soittelen. Paitsi jos se ei toiselle käy, hän kertoo että ei käy juuri silloin ja ehdottaa uutta aikaa. Jos molemmilla on halu pitää yhteyttä toiseen niin kyllä se molemmille sopiva hetki löytyy. Ei sen tarvitse tapahtua tässä ja juuri nyt.
Sulla ystäviesi kanssa tuo toimii ja se on hyvä. Mulle taas "illemmalla" on aivan liian epämääräinen käsite. Pitää sanoa kohtuullisen tarkka kellonaika, koska elän tilanteessa, jossa ihan jokainen ilta käyn huolehtimassa iäkkäistä vanhemmistani. Sen jälkeen vien koiran ulos, käyn suihkussa, menen sänkyyn ja nukahdan alle minuutissa. Aamulla kello soittaa aikaisin, käytän koiran ulkona, menen käymään vanhemmillani, sitten töihin ja sama rumba uudelleen.
Mun pointtini on, että jos ystävä ei halua ymmärtää, että ihmisten elämäntilanteet muuttuvat eli ennen oli ennen, nyt on nyt, ja kieltäytyvät pitämästä yhteyttä muulla tavoin kuin soittamalla puhelimella, niin siinä voi olla hyvin suuri riski, että koko ystävyys kariutuu. Onneksi mulla on ystäviä, jotka pikemminkin tuntevat mua kohtaan myötätuntoa kuin ymmärtämättömyyttä. Tuskin tätä rumbaa enää kovin monta vuotta kestää ja olen kiitollinen ystävistäni, jotka ovat kärsivällisiä asian suhteen. Ne, jotka eivät olleet, menivät jo eikä mulla ole heitä edes ikävä. Tuskin heilläkään minua, joten win-win.
Joo ja ymmärrän kyllä tuon että joskus elämäntilanne on tiukka ja asioista on pakko sopia. Mulla on ehkä sellaisia kavereita jotka nauttii spontaaniudesta ihmissuhteissa mutta aina eivät siihen pysty, koska on tosiaan näitä lapsia, töitä, iäkkäitä vanhempia ym . mitkä pitää hoitaa. Sit vaan odotellaan aikaa parempaa ja pidetään yhteyttä niissä rajoissa kuin siinä hetkessä on mahdollista.
Minäkin nautin spontaaniudesta ihmissuhteissa, mutta en ajattele niin, että vain soittaminen olisi spontaania. Todennäköisesti pidän yhteyttä - tässäkin elämäntilanteessa - ystäviini paljon useammin kuin ne, jotka käyttävät viestintätapana vain soittamista. Eilen, kun tulin illalla kotiin, sain ystävältäni tekstiviestin, jossa oli kuva hänen kissanpennustaan ja toivotettiin hyvää yötä. Vastasin, ja toivotin hyvää yötä. Meidän ei tarvitse soitella pitääkseemme yhteyttä toisiimme tai osoittaaksemme toisillemme, että he ovat meille tärkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vänkäämisestä tosin pääsisi aasinsillalla sellaiseen aiheeseen, että ihmiset mielestäni kovin helposti ärsyyntyvät asiallisestakin pidemmästä keskustelusta tai kutsuvat sitä jankuttamiseksi, vänkäämiseksi, nalkuttamiseksi tai muulla halventavalla sanalla. Tuntuu, että keskustelun pitäisi olla nykypäivänä hyvin lyhyttä. Esim. täsmentämiset tai lisäkysymykset tuntuvat helposti kyllästyttävän.
Vaikkapa:
A: Olen sitä mieltä, että...
B: Jaa, minä taas ajattelen näin. Miten perustelet asiaa tai miten päädyit tähän näkemykseen?
A: Huoh, no kun...
B: Hmm. En kyllä vieläkään oikein ymmärrä. Mielestäni kuitenkin... [perusteluja]. Etkö ole näistäkään samaa mieltä?
A: Äh, en mä jaksa.
Joudun työssäni päivät pitkät selittämään ja perustelemaan ja pohtimaan innovaatioita ja innostamaan ihmisiä. Vapaalla haluan ystävien kanssa kevyttä rupattelua, enkä mitään perustelluja näkemyksiä. Toki joskus jutellaan syvällisempiäkin ja puretaan huolia. Mutta ystävät eivät ole minulle mitään mielipiteiden perustelu-suhteita. Kevyttä ja helppoa yhdessäoloa. Onneksi olen löytänyt samankaltaisia ystäviä. En tosiaan jaksaisi vapaalla tuollaista vänkäämistä. Teen sitä jo palkan edestä ihan tarpeeksi.
Osa ihmisistä nauttii väittelyistä, kun silloin tunteet käyvät voimakkaina. Kaikki eivät ja sekin on ihan ok. Hyvä olisi, jos jokaiselle löytyisi sellaista seuraa, jos viihdytään puolin ja toisin.
Jep. Ja en nyt niinkään voimakkaista tunteista tiedä, mutta minusta ns. maailmanparantaminen on vaikeata ilman jonkin sortin väittelyä. Siihen kuuluu erilaiset mielipiteet, niiden perustelu ja ehkä sitä myöten oman mielipiteen muuttuminen tai laajentuminen. Ei asia etene mihinkään, jos se on vain sellaista poteroissa istumista. Esim. poliittisista aiheista jos puhuu tai vaikkapa työttömyydestä, niin on aika luontevaa perustella näkemyksiään eikä vain heitellä jotakin.
Yksi tyypillinen väittelytapa on toimia myös näin: ollaan eri mieltä asiasta kaverin kanssa ja keskustellaan asiasta. Sitten toinen poistuu menon takia esim. WhatsAppista ja sanoo palaavansa asiaan. Lopulta hän ei palaa koskaan asiaan, koska unohtaa asian tai ei viitsi palata, vaan on aiheuttanut tilanteen, jossa on esittänyt toiselle tiukkoja mielipiteitä, mutta kun toinen puolustautuu ja perustelee, ehkä kysyykin jotain, toinen marssiikin tilanteesta ulos.
Minä näen tuon vähän selkärangattomana toimintana. Heitellään ensiksi kapuloita rattaisiin, mutta jätetään asia sikseen, kun toinen alkaakin sanoa takaisin. Näitä voisikin kutsua ansoiksi eli joidenkin ihmisten kanssa ei pidä kuluttaa aikaa ainakaan etänä väittelyyn, koska en ole kiinnostunut itse keskustelusta, joka perustuu siihen, että hämmennetään soppaa ja sitten lampsitaan pois paikalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vänkäämisestä tosin pääsisi aasinsillalla sellaiseen aiheeseen, että ihmiset mielestäni kovin helposti ärsyyntyvät asiallisestakin pidemmästä keskustelusta tai kutsuvat sitä jankuttamiseksi, vänkäämiseksi, nalkuttamiseksi tai muulla halventavalla sanalla. Tuntuu, että keskustelun pitäisi olla nykypäivänä hyvin lyhyttä. Esim. täsmentämiset tai lisäkysymykset tuntuvat helposti kyllästyttävän.
Vaikkapa:
A: Olen sitä mieltä, että...
B: Jaa, minä taas ajattelen näin. Miten perustelet asiaa tai miten päädyit tähän näkemykseen?
A: Huoh, no kun...
B: Hmm. En kyllä vieläkään oikein ymmärrä. Mielestäni kuitenkin... [perusteluja]. Etkö ole näistäkään samaa mieltä?
A: Äh, en mä jaksa.
Joudun työssäni päivät pitkät selittämään ja perustelemaan ja pohtimaan innovaatioita ja innostamaan ihmisiä. Vapaalla haluan ystävien kanssa kevyttä rupattelua, enkä mitään perustelluja näkemyksiä. Toki joskus jutellaan syvällisempiäkin ja puretaan huolia. Mutta ystävät eivät ole minulle mitään mielipiteiden perustelu-suhteita. Kevyttä ja helppoa yhdessäoloa. Onneksi olen löytänyt samankaltaisia ystäviä. En tosiaan jaksaisi vapaalla tuollaista vänkäämistä. Teen sitä jo palkan edestä ihan tarpeeksi.
Osa ihmisistä nauttii väittelyistä, kun silloin tunteet käyvät voimakkaina. Kaikki eivät ja sekin on ihan ok. Hyvä olisi, jos jokaiselle löytyisi sellaista seuraa, jos viihdytään puolin ja toisin.
Jep. Ja en nyt niinkään voimakkaista tunteista tiedä, mutta minusta ns. maailmanparantaminen on vaikeata ilman jonkin sortin väittelyä. Siihen kuuluu erilaiset mielipiteet, niiden perustelu ja ehkä sitä myöten oman mielipiteen muuttuminen tai laajentuminen. Ei asia etene mihinkään, jos se on vain sellaista poteroissa istumista. Esim. poliittisista aiheista jos puhuu tai vaikkapa työttömyydestä, niin on aika luontevaa perustella näkemyksiään eikä vain heitellä jotakin.
Mä tykkään "parantaa maailmaa", mutta en sellaisten ihmisten kanssa, joilla se jää vain sanahelinäksi. Vaikka olisi miten fiksuja ja perusteltuja mielipiteitä, niin jos ne eivät tämän yksilön kohdalla johda yhtään mihinkään konkreettiseen, ei maksa vaivaa edes keskustella koko aiheesta. Kaikista parhaiten saa keskusteluja, kun lähtee mukaan toimintaan ja todellakin tekee yksilötasolla sen, mitä itselleen tärkeän asian kohdalla voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Niin tuttua ja niin totta. Muut nykyajan someapsit tai elämäntilanteet vievät ihmisten ajan ja jaksamisen, kukaan ei enää juurikaan kyläile tai edes soita. Eikä koske vain nuorempia, sillä saman ilmiön olen havainnut omassa 50+ ikäluokassani...
Hyvä vaan, että ei soita. Lankapuhelinten aikaan soittelu oli ihan ok, mutta kännyköiden aikana on välillä jokseenkin kiusallista kuunnella tuntemattomien ja puolituttujen puhelimessa puhumista. Varsinkin, jos puhuvat jostain kolmannesta osapuolesta eivätkä puhu mitään erityisen hyvää. Olen itsekin 50+ ikäluokkaa ja mielestäni ystävien kanssa juttelulle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole ruuhkabussi, marketin kassalla ostoksia pakatessa, hammaslääkäriaseman odotustila tms. Jos mulle joku soittaa tuollaisessa tilanteessa, joko en vastaa puhelimeen lainkaan tai sitten vastailen toiselle vain "mmmmm", "aha", "joo" jne. En tarvitse ylimääräisiä korvia puhuessani yksityisasioistani, vaikka niissä ei sinänsä mitään erikoista olekaan.
Kyläilykin on vähentynyt ja tämä suurimmaksi osaksi siksi, että on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin oma tai toisen koti. On kahviloita, ravintoloita, erilaisia tapahtumia tai sitten ihan vaan voi käydä yhdessä lenkillä, uimassa tms. Juuri sovin - tekstiviestein - ystäväni kanssa, että menemme ensi viikolla käymään kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista nähtävää, erilaisia ruokia, joita ei saa kaupoista, kiva tunnelma (jos ei sada vettä) jne. Huomattavasti virkistävämpää molemmille kuin että hän tulisi kotiini juomaan kupillisen kahvia.
Onpa tuokin nyt hankalaksi tehty. Mulla on tapana soitella ystävien kanssa ja ihan kyllä voi sanoa suoraan, jos hetki on huono. Ja sitten soitellaan parempaan aikaan.
Niinpä! Miksi siinä pitäisi kassajonosa jäädä mukisematta "Hmm ", "Niin " tai "Jaa", kun voi suoraan sanoa, että mulla on nyt huono hetki puhua, soitellaanko tunnin päästä/huomenna/ ensi viikolla.
Mun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset epämääräisiin ajankohtiin jätetyt "soitellaan myöhemmin" jutut on niitä, jotka pikkuhiljaa vain jäävät ja jäävät. Kun ensi viikolla on se hetki, että itse on kotona ja olisi aikaa soitella, toinen ei olekaan kotona tai hänellä ei ole aikaa juuri silloin jutella (on esimerkiksi anoppi käymässä). Sitten taas todetaan pikaisesti, että nyt on huono hetki, soitellaan myöhemmin.
Soittelu sopii parhaiten ihmisille, jotka viettävät paljon aikaansa kotona ja joilla on vain vähän ihmissuhteita ja velvoitteita. Tämä ei ole edes iästä kiinni, koska monet kuuskymppisetkin ovat vielä työelämässä ja viettävät aktiivista elämää eivätkä istu kotona keinutuolissa neulomasa villasukkaa odottaen, että joku soittaisi.
Höpö höpö. Mulla on esim. yksi kaveri jonka kanssa meillä molemmilla on aika kiireinen elämäntilanne...mutta tehdään reissutyötä ja ajetaan päivittäin pitkiä matkoja.Meillä on tapana sopia "puhelintreffit " pitkille ajomatkoille...ajellaan tahoillamme ja jutellaan jopa tunti tai ylikin puhelimessa kerrallaan.
No tässäpä onkin just se oleellinen. Sovitaan, milloin soitetaan. Ihan eri asia kuin että toinen vaan soittaa silloin, kun häntä itseään sattuu huvittamaan. Mä olen aamuvirkku ja voisin jutella puhelimessa ihan joka aamu klo 5:00-6:00. Mutta mulla on vain yksi ystävä, joka haluaisi juuri tuohon aikaan vuorokaudesta rupatella puhelimessa. Kaikki muut ystäväni ja kaverini haluavat vielä tuohon aikaan nukkua.
Saattapa joskus soittaakin myös sopimatta ja kysyä ennätänkö jutella. Joskus ennätän, joskus en. Tiedetään toki ne ajat jolloin toisella voisi olla hyvä hetki puhua. Kun kyseessä on ystävä eikä tuttava kyllähän sen elämänrytmin suunnilleen tietää.
Mulla taas ei ole kolmivuorotyötä tekevän ystäväni työvuorolistoja, joten en voi koskaan tietää, milloin on sopiva aika soittaa ja milloin ei. Sen vuoksi laitan viestejä.
Ei mullakaan, mutta tiedän että pitää puhelimen äänettömällä ja tsekkaa sen tauoilla. Voin yrittää soittaa ja jos ei vastaa, laittaa viestin perään että "taidat olla töissä tai muualla menossa, soitin huvikseni, ei ollut tärkeää asiaa" (tai jos oli, kertoisin sen asia). Toki voi kysyä miksi en alunperinkin laittanut viestiä ja vastaus on, että ehkä tuli vaan fiilis että soitan. Toisaalta tietysti jos kyseessä olisi ihminen josta tietäisin ettei tykkää puheluista, en soittaisi. Mutta sitten taas jos olisi sellainen, ehkä minä ja hän emme olisi koskaan edes ystävystyneet, koska tykkään tietystä spontaaniudesta ihmissuhteissa.
Mekin teemme näin vuorotyötä tekevien kavereiden kanssa. Kun soitan ja toinen ei vastaa ja ei ollut mitään erikoista asiaa, panen viesti, että ei tarvi soittaa takaisin, ei ollut oikeaa asiaa.
Mutta minua rassaa sellaiset ihmiset, jotka panee viestin, että moneen asti oot töissä, soitellaan sitten. No, olen töissä klo 21.00 asti. Ajan kotiin ja yleensä sen matkan aikana on tärkeämpää soittaa vanhalle äidille, että onko kaikki ok ennen kuin hän menee nukkumaan. Kotona odottaa omat hommat ja nukkumaan pitää ehtiä, kun aamulla on herätys klo 05.30. Kun pääsen seuraavana päivänä töistä klo15, on kiire kauppaan, ruonlaittoon, nuoretkin asuu vielä kotona. Heilläkin on äidille asiaa. Illemmalla soitan äidille, ehkä hyvällä tuurilla ehdin salille ja sitten onkin jo kohta nukkumaanmeno, kun taas aamuherätys.
No tässä vaiheessa toinen on jo suuttunut, kun en ehtinyt heti soittaa takaisin tai jättänyt vaikka salikäyntiä väliin, jotta olisin voinut jutella hänen kanssaan haastavasti argumentoiden ja analysoiden eri mielipiteitä.
Olen samaa mieltä, kuin joku aiempikin, että nämä suhteet kun viilenee, en pahemmin asiaa sure.
Mutta miksi pitäisi tehdä noin, kun voisi laittaa soittamisen sijasta tekstiviestiä, johon toinen vastaa, kun on päässyt vaikka ruokakaupasta ulos ja istuu bussissa matkalla kotiin? Miksi pitäisi odottaa ensi viikkoon, kun vastauksen voi saada jo 5 minuutin päästä? Mun puolestani ihmiset voivat ihan vapaasti soitella toisilleen, jos molemmat siitä tykkäävät. Mä tykkään ystäväni kanssa viestitellä tekstiviestein, koska niihin voi yleensä vastata huomattavasti nopeammin kuin odottaa , että molemmilla olisi kiireetön hetki kotona.