Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Kuinka tylsää onkaan joidenkin elämä. Odottavat vuosikymmeniä, että ystäville tulisi ero, jotta voisi olla vahingoniloinen, kun heitä ei ole enää niin paljoa huomioitu, kun ystävät perustivat perheitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Taitaa kuitenkin vähän käydä kateeks ;) vai miksi noin katkera asenne. Ei se oo sulta pois mitenkään jos joku viihtyy kumppaninsa kanssa ja haluaa tehdä asioita yhdessä.
Asioiden ihmettely tai sääliminen ei ole sama asia kuin katkeruus tai kadehdinta. Pysytään faktoissa ja logiikassa.
Ei olekaan, ei ole multa pois. Ihmetyttää vain, miksi jotkut haluavat olla ehdoin tahdoin ressukoita. Ehkä muista ihmisistä voisi saada jotain iloa ja elämänsisältöä eikä tarvitsisi takertua jatkuvasti yhteen ihmiseen.
Ohis...mutta eikö sellainenkin ihminen ole aika ressukka, joka ei ole löytänyt puolisokseen sielunkumppania vaan tarvitsee vielä muitakin ihmisiä ollakseen elämässään onnellinen? Itse en ole tippaakaan parisuhdeihminen, mutta kykenen ymmärtämään niitä, jotka eivät juurikaan tarvitse muita ihmisiä puolisonsa lisäksi. Ehkä he saavat puolisostaan sellaista iloa ja elämänsisältöä, jota kenestäkään muusta ei voi saada?
Mut eihän yleensä kumppani täytä sentään kaikkia tarpeita? Eikös se ole aika kohtuutonta jo odottaakin toiselta sellaista?
Ylipäänsä lähtökohtahan on ihan huono, jos vain kumppani pitää ihmisen onnellisena. Ihmisen pitäisi kai olla onnellinen jo ennen kumppania, mutta kumppani on bonusta.
MInua vähän huvittaa nuo alanuolet, koska kuitenkin maailman sivun on toitotettu, että onnellisuutta ei saa hakea parisuhteesta, vaan metsään menee silloin. Ylipäänsä jos psykologille mainitsee, että no ei tässä oikein muita ole kuin tuo puoliso ja se sitten tekee mut onnelliseksi, niin merkinnät saa.
Höpö höpö. Nämä ovat taas sinun tuulesta temmattuja mutujuttuja. Voin kertoa, että ei todellakaan psykologit mitään merkintöjä tee papereihinsa. Toiseksi, jos kertoo, että miehen kanssa viihtyy ja ei kaipaa oikein muita ihmisiä, niin kerroppa, mikä on se "merkintä", mikä sinne muka laitetaan.
Sen verran olen psykologien epikriisejä lukenut, että voin sanoa heti, että niissä ei mitään tuollaisia merkintöjä ole. Joten yritä pysyä edes tosiasioissa, kun jauhat mutupohjalta muiden asioista.
Minulta on ainakin aina kysytty, vaikka vähäistä kokemukseni onkin, että onko kavereita ja minkä verran. Olen omista epikriiseistäni myös lukenut, että nämä jutut on kirjattu hyvinkin tarkasti ylös. Kertoohan se paljonkin siitä, onko sosiaalinen, erakko ja minkälainen elämäntilanne on.
Pääpointti tosin oli siinä, että jos menee sanomaan, että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi. Hmm, ehkä läheisriippuvainen? Eikä keskity siihen, että ihan itse on itseriittoisesti onnellinen, oli puolisoa tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Taitaa kuitenkin vähän käydä kateeks ;) vai miksi noin katkera asenne. Ei se oo sulta pois mitenkään jos joku viihtyy kumppaninsa kanssa ja haluaa tehdä asioita yhdessä.
Asioiden ihmettely tai sääliminen ei ole sama asia kuin katkeruus tai kadehdinta. Pysytään faktoissa ja logiikassa.
Ei olekaan, ei ole multa pois. Ihmetyttää vain, miksi jotkut haluavat olla ehdoin tahdoin ressukoita. Ehkä muista ihmisistä voisi saada jotain iloa ja elämänsisältöä eikä tarvitsisi takertua jatkuvasti yhteen ihmiseen.
Ohis...mutta eikö sellainenkin ihminen ole aika ressukka, joka ei ole löytänyt puolisokseen sielunkumppania vaan tarvitsee vielä muitakin ihmisiä ollakseen elämässään onnellinen? Itse en ole tippaakaan parisuhdeihminen, mutta kykenen ymmärtämään niitä, jotka eivät juurikaan tarvitse muita ihmisiä puolisonsa lisäksi. Ehkä he saavat puolisostaan sellaista iloa ja elämänsisältöä, jota kenestäkään muusta ei voi saada?
Mut eihän yleensä kumppani täytä sentään kaikkia tarpeita? Eikös se ole aika kohtuutonta jo odottaakin toiselta sellaista?
Ylipäänsä lähtökohtahan on ihan huono, jos vain kumppani pitää ihmisen onnellisena. Ihmisen pitäisi kai olla onnellinen jo ennen kumppania, mutta kumppani on bonusta.
MInua vähän huvittaa nuo alanuolet, koska kuitenkin maailman sivun on toitotettu, että onnellisuutta ei saa hakea parisuhteesta, vaan metsään menee silloin. Ylipäänsä jos psykologille mainitsee, että no ei tässä oikein muita ole kuin tuo puoliso ja se sitten tekee mut onnelliseksi, niin merkinnät saa.
Mutta aina on niitäkin, joilla ei mene metsään. Kysehän on vain siitä, uskaltaako ottaa riskin. Minä en ole uskaltanut. Voi olla, että olen menettänyt jotain elämää suurempaa, mutta toisaalta taas pessimisti ei pety koskaan.
Mä tarkotin sitä, että kun aina hoetaan sitä, että et voi rakastaa toista, ellet ole jo ehjä ja onnellinen muutenkin blaablaa. Suurin piirtein parisuhteelta eikä varsinkaan siltä toiselta osapuolelta ei saisi toivoa mitään "täydentävää" elämäänsä. Mutta nyt moni tuntuu olevan toista mieltä.
Miksi pitäisi odottaa mitään täydentävää toisilta ihmisiltä? Jos viihtyy puolisonsa ja lastensa kanssa ja haluaa heidän kanssaan viettää aikaa, niin minkä ihmeen vuoksi se tuntuu olevan sinulle niin ongelma.
Tämä asia tuskin on kyseisille pareille mikään ongelma. Ongelma se näkyy olevan vain niille ihmisille, joilla ei ole omassa elämässään tarpeeksi sisältöä, vaan pitää pohtia oletuksia toisten elämistä ja heidän tulevaisuuksistaan.
Harmittaisiko sinua kenties kauheasti, jos sen ystävänystävän mies ei jättäisikään tätä naista ja ei kuolisikaan nuorena ja tämä ystävänystävä ei jäisikään yksin ja kärsisi elämässään.
No huhhuh, melkoisia kysymyksiä ja vääristelyitä. Oletko sairas? Olet tainnut pudota keskustelusta jo aika päiviä sitten, jos tuo on jäänyt käteen.
Aivan, sehän minun pointtini juuri olikin, että mitään täydentävää ei asiantuntijoiden mukaan saa odottaa puolisolta tai kavereiltakaan! Vaan itseriittoisesti yksin pitää olla onnellinen, minkä jälkeen voi sitten miettiä lisäksi niitä kumppaneita sun muita. Nyt TÄÄLLÄ saa käsityksen, että nääh, eihän sitä yksin mitään ole, puoliso minut tekee onnelliseksi. Funny thing.
Minä haluan että seur asiat tapahtuvat kaikkllei miehet jotka eivät halunneet minua, naisille jotka eivät kutsuneet minua facebookissa risteilylle ja sinkuille jotka eivät kehuneet persettäni baarissa.
1. miehen aviopuolison perse kasvaa leivin uunin kokoiseksi
2. miehestä tulee kalju ja kaljamahainen
3. naisen mies pettää sitä rakastumalla rumaan lihavaan naiseen.
Ihminen on itse oman onnensa seppä
vanha suomalainen kansan viisaus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Taitaa kuitenkin vähän käydä kateeks ;) vai miksi noin katkera asenne. Ei se oo sulta pois mitenkään jos joku viihtyy kumppaninsa kanssa ja haluaa tehdä asioita yhdessä.
Asioiden ihmettely tai sääliminen ei ole sama asia kuin katkeruus tai kadehdinta. Pysytään faktoissa ja logiikassa.
Ei olekaan, ei ole multa pois. Ihmetyttää vain, miksi jotkut haluavat olla ehdoin tahdoin ressukoita. Ehkä muista ihmisistä voisi saada jotain iloa ja elämänsisältöä eikä tarvitsisi takertua jatkuvasti yhteen ihmiseen.
Ohis...mutta eikö sellainenkin ihminen ole aika ressukka, joka ei ole löytänyt puolisokseen sielunkumppania vaan tarvitsee vielä muitakin ihmisiä ollakseen elämässään onnellinen? Itse en ole tippaakaan parisuhdeihminen, mutta kykenen ymmärtämään niitä, jotka eivät juurikaan tarvitse muita ihmisiä puolisonsa lisäksi. Ehkä he saavat puolisostaan sellaista iloa ja elämänsisältöä, jota kenestäkään muusta ei voi saada?
Mut eihän yleensä kumppani täytä sentään kaikkia tarpeita? Eikös se ole aika kohtuutonta jo odottaakin toiselta sellaista?
Ylipäänsä lähtökohtahan on ihan huono, jos vain kumppani pitää ihmisen onnellisena. Ihmisen pitäisi kai olla onnellinen jo ennen kumppania, mutta kumppani on bonusta.
MInua vähän huvittaa nuo alanuolet, koska kuitenkin maailman sivun on toitotettu, että onnellisuutta ei saa hakea parisuhteesta, vaan metsään menee silloin. Ylipäänsä jos psykologille mainitsee, että no ei tässä oikein muita ole kuin tuo puoliso ja se sitten tekee mut onnelliseksi, niin merkinnät saa.
Höpö höpö. Nämä ovat taas sinun tuulesta temmattuja mutujuttuja. Voin kertoa, että ei todellakaan psykologit mitään merkintöjä tee papereihinsa. Toiseksi, jos kertoo, että miehen kanssa viihtyy ja ei kaipaa oikein muita ihmisiä, niin kerroppa, mikä on se "merkintä", mikä sinne muka laitetaan.
Sen verran olen psykologien epikriisejä lukenut, että voin sanoa heti, että niissä ei mitään tuollaisia merkintöjä ole. Joten yritä pysyä edes tosiasioissa, kun jauhat mutupohjalta muiden asioista.
Minulta on ainakin aina kysytty, vaikka vähäistä kokemukseni onkin, että onko kavereita ja minkä verran. Olen omista epikriiseistäni myös lukenut, että nämä jutut on kirjattu hyvinkin tarkasti ylös. Kertoohan se paljonkin siitä, onko sosiaalinen, erakko ja minkälainen elämäntilanne on.
Pääpointti tosin oli siinä, että jos menee sanomaan, että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi. Hmm, ehkä läheisriippuvainen? Eikä keskity siihen, että ihan itse on itseriittoisesti onnellinen, oli puolisoa tai ei.
SULTA ON HOITOHENKILÖKUNTA KYSYNYT:MONTAKO YSTÄVÄÄ ROUVALLA ON?????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta jäi hyvä ystäväni siinä vaiheessa, kun aloin seurustella, menin naimisiin ja aloin odottamaan esikoista. Hänellä itsellään oli kaksi lasta ja asui avoliitossa. Sain kuunnella jatkuvaa jankutusta siitä, että miksi en lähde hänen ja tyttöjen kanssa viikonlopuksi sinne ja tänne. Kuinka sinun nyt pitäisi päästä hänen ja tyttöjen kanssa tunturilomalle tanssimaan ja juhlimaan muutamaksi päiväksi.
Aikani jaksoin selittää, että en vain halua lähteä korkkarit kattoon reissuille enää tunturihotelliin juhlimaan moneksi päiväksi ja vauvan synnyttyä en jaksanut edes ajatella, että olisin lähtenyt viikonlopuksi jonnekkin mökille saunomaan ja ottamaan olutta.
Niinhän siinä sitten kävi, että tiemme erosivat. Koin sen itselleni helpottavana asiana. Monta kertaa sain myös kuulla, että kyllä sun täytyy lähteä meidän kans, kun mitäs sitte, jos te eroatte ja sulla ei oo enää ystäviä. Koin koko tämän homman ahdistavana painostuksena, kun en saanut elää sellaista elämää, kun halusin. Itse ainakin olen aina ajatellut, että en yritä muuttaa ystäviäni ja heidän elämäntapaansa. Hyväksyn heidät sellaisina, kuin he ovat.
Ja siitä eroamisesta ja yksinäisyydestä. Entinen ystäväni erosi, kun kärähti vieraista miehistä niillä kavereiden kanssa tunturilomillaan. Niin erosi moni muukin siinä porukassa, kun löysi uuden miehen ja erosi uudelleen, kun taas tuli jotain sotkua jne..
Olisimme varmaan jatkaneet ystävyyttä, jos hän olisi kunnioittanut minun haluani valita sellainen elämäntyyli, mitä halusin elää. Mutta en halunnut hänen mielikseen alkaa joustamaan ja tekemään asioita, jotka eivät kiinnostaneet. Itse kuvittelin alussa, että voimme liittää erinlaiset elämäntyylit yhteen ja pysyä ystävinä, mutta näin ei käynyt. Ystäväni ei hyväksynyt perhekeskeistä elämäntyyliäni.
Ystävä oli omanlaisensa, sinä olit omanlaisesi. Lopputulos oli silti se, että ystävästä saatiin syypää, joka ei hyväksynyt perhekeskeistä elämäntyyliäsi.
Mites musta nyt tuntuu, että tässä kuitenkin ehkä oli kaksi ihmistä, jotka eivät kyenneet kompromisseihin ja toisen elämäntyylin hyväksyntään? Minäminäminä.
Ystävähän oli se minäminä-tyyppiä. Jos ainoa mikä käy on bilereissut, vaikka muuta ehdottaa. Niin saa mun puolesta etsiä parempia bilekavereita. Kenenkään ei tarvitse muuttaa oma elämäntyyliä ja ryhtiä bilehileksi ystävän mieliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Taitaa kuitenkin vähän käydä kateeks ;) vai miksi noin katkera asenne. Ei se oo sulta pois mitenkään jos joku viihtyy kumppaninsa kanssa ja haluaa tehdä asioita yhdessä.
Asioiden ihmettely tai sääliminen ei ole sama asia kuin katkeruus tai kadehdinta. Pysytään faktoissa ja logiikassa.
Ei olekaan, ei ole multa pois. Ihmetyttää vain, miksi jotkut haluavat olla ehdoin tahdoin ressukoita. Ehkä muista ihmisistä voisi saada jotain iloa ja elämänsisältöä eikä tarvitsisi takertua jatkuvasti yhteen ihmiseen.
Ohis...mutta eikö sellainenkin ihminen ole aika ressukka, joka ei ole löytänyt puolisokseen sielunkumppania vaan tarvitsee vielä muitakin ihmisiä ollakseen elämässään onnellinen? Itse en ole tippaakaan parisuhdeihminen, mutta kykenen ymmärtämään niitä, jotka eivät juurikaan tarvitse muita ihmisiä puolisonsa lisäksi. Ehkä he saavat puolisostaan sellaista iloa ja elämänsisältöä, jota kenestäkään muusta ei voi saada?
Mut eihän yleensä kumppani täytä sentään kaikkia tarpeita? Eikös se ole aika kohtuutonta jo odottaakin toiselta sellaista?
Ylipäänsä lähtökohtahan on ihan huono, jos vain kumppani pitää ihmisen onnellisena. Ihmisen pitäisi kai olla onnellinen jo ennen kumppania, mutta kumppani on bonusta.
MInua vähän huvittaa nuo alanuolet, koska kuitenkin maailman sivun on toitotettu, että onnellisuutta ei saa hakea parisuhteesta, vaan metsään menee silloin. Ylipäänsä jos psykologille mainitsee, että no ei tässä oikein muita ole kuin tuo puoliso ja se sitten tekee mut onnelliseksi, niin merkinnät saa.
Höpö höpö. Nämä ovat taas sinun tuulesta temmattuja mutujuttuja. Voin kertoa, että ei todellakaan psykologit mitään merkintöjä tee papereihinsa. Toiseksi, jos kertoo, että miehen kanssa viihtyy ja ei kaipaa oikein muita ihmisiä, niin kerroppa, mikä on se "merkintä", mikä sinne muka laitetaan.
Sen verran olen psykologien epikriisejä lukenut, että voin sanoa heti, että niissä ei mitään tuollaisia merkintöjä ole. Joten yritä pysyä edes tosiasioissa, kun jauhat mutupohjalta muiden asioista.
Minulta on ainakin aina kysytty, vaikka vähäistä kokemukseni onkin, että onko kavereita ja minkä verran. Olen omista epikriiseistäni myös lukenut, että nämä jutut on kirjattu hyvinkin tarkasti ylös. Kertoohan se paljonkin siitä, onko sosiaalinen, erakko ja minkälainen elämäntilanne on.
Pääpointti tosin oli siinä, että jos menee sanomaan, että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi. Hmm, ehkä läheisriippuvainen? Eikä keskity siihen, että ihan itse on itseriittoisesti onnellinen, oli puolisoa tai ei.
SULTA ON HOITOHENKILÖKUNTA KYSYNYT:MONTAKO YSTÄVÄÄ ROUVALLA ON?????
Juu, mutta ei kyllä huutamalla. Ihan on YTHS:n psykologi kehottanut kertomaan siinä määrin, jotta on sitten voitu kirjata esim. "on joitakin ystäviä, perhe asuu samalla paikkakunnalla" jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Taitaa kuitenkin vähän käydä kateeks ;) vai miksi noin katkera asenne. Ei se oo sulta pois mitenkään jos joku viihtyy kumppaninsa kanssa ja haluaa tehdä asioita yhdessä.
Asioiden ihmettely tai sääliminen ei ole sama asia kuin katkeruus tai kadehdinta. Pysytään faktoissa ja logiikassa.
Ei olekaan, ei ole multa pois. Ihmetyttää vain, miksi jotkut haluavat olla ehdoin tahdoin ressukoita. Ehkä muista ihmisistä voisi saada jotain iloa ja elämänsisältöä eikä tarvitsisi takertua jatkuvasti yhteen ihmiseen.
Ohis...mutta eikö sellainenkin ihminen ole aika ressukka, joka ei ole löytänyt puolisokseen sielunkumppania vaan tarvitsee vielä muitakin ihmisiä ollakseen elämässään onnellinen? Itse en ole tippaakaan parisuhdeihminen, mutta kykenen ymmärtämään niitä, jotka eivät juurikaan tarvitse muita ihmisiä puolisonsa lisäksi. Ehkä he saavat puolisostaan sellaista iloa ja elämänsisältöä, jota kenestäkään muusta ei voi saada?
Mut eihän yleensä kumppani täytä sentään kaikkia tarpeita? Eikös se ole aika kohtuutonta jo odottaakin toiselta sellaista?
Ylipäänsä lähtökohtahan on ihan huono, jos vain kumppani pitää ihmisen onnellisena. Ihmisen pitäisi kai olla onnellinen jo ennen kumppania, mutta kumppani on bonusta.
MInua vähän huvittaa nuo alanuolet, koska kuitenkin maailman sivun on toitotettu, että onnellisuutta ei saa hakea parisuhteesta, vaan metsään menee silloin. Ylipäänsä jos psykologille mainitsee, että no ei tässä oikein muita ole kuin tuo puoliso ja se sitten tekee mut onnelliseksi, niin merkinnät saa.
Höpö höpö. Nämä ovat taas sinun tuulesta temmattuja mutujuttuja. Voin kertoa, että ei todellakaan psykologit mitään merkintöjä tee papereihinsa. Toiseksi, jos kertoo, että miehen kanssa viihtyy ja ei kaipaa oikein muita ihmisiä, niin kerroppa, mikä on se "merkintä", mikä sinne muka laitetaan.
Sen verran olen psykologien epikriisejä lukenut, että voin sanoa heti, että niissä ei mitään tuollaisia merkintöjä ole. Joten yritä pysyä edes tosiasioissa, kun jauhat mutupohjalta muiden asioista.
Minulta on ainakin aina kysytty, vaikka vähäistä kokemukseni onkin, että onko kavereita ja minkä verran. Olen omista epikriiseistäni myös lukenut, että nämä jutut on kirjattu hyvinkin tarkasti ylös. Kertoohan se paljonkin siitä, onko sosiaalinen, erakko ja minkälainen elämäntilanne on.
Pääpointti tosin oli siinä, että jos menee sanomaan, että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi. Hmm, ehkä läheisriippuvainen? Eikä keskity siihen, että ihan itse on itseriittoisesti onnellinen, oli puolisoa tai ei.
SULTA ON HOITOHENKILÖKUNTA KYSYNYT:MONTAKO YSTÄVÄÄ ROUVALLA ON?????
no montako niitä oli?
kerro nyt...mieles tekee kumminkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Taitaa kuitenkin vähän käydä kateeks ;) vai miksi noin katkera asenne. Ei se oo sulta pois mitenkään jos joku viihtyy kumppaninsa kanssa ja haluaa tehdä asioita yhdessä.
Asioiden ihmettely tai sääliminen ei ole sama asia kuin katkeruus tai kadehdinta. Pysytään faktoissa ja logiikassa.
Ei olekaan, ei ole multa pois. Ihmetyttää vain, miksi jotkut haluavat olla ehdoin tahdoin ressukoita. Ehkä muista ihmisistä voisi saada jotain iloa ja elämänsisältöä eikä tarvitsisi takertua jatkuvasti yhteen ihmiseen.
Ohis...mutta eikö sellainenkin ihminen ole aika ressukka, joka ei ole löytänyt puolisokseen sielunkumppania vaan tarvitsee vielä muitakin ihmisiä ollakseen elämässään onnellinen? Itse en ole tippaakaan parisuhdeihminen, mutta kykenen ymmärtämään niitä, jotka eivät juurikaan tarvitse muita ihmisiä puolisonsa lisäksi. Ehkä he saavat puolisostaan sellaista iloa ja elämänsisältöä, jota kenestäkään muusta ei voi saada?
Mut eihän yleensä kumppani täytä sentään kaikkia tarpeita? Eikös se ole aika kohtuutonta jo odottaakin toiselta sellaista?
Ylipäänsä lähtökohtahan on ihan huono, jos vain kumppani pitää ihmisen onnellisena. Ihmisen pitäisi kai olla onnellinen jo ennen kumppania, mutta kumppani on bonusta.
MInua vähän huvittaa nuo alanuolet, koska kuitenkin maailman sivun on toitotettu, että onnellisuutta ei saa hakea parisuhteesta, vaan metsään menee silloin. Ylipäänsä jos psykologille mainitsee, että no ei tässä oikein muita ole kuin tuo puoliso ja se sitten tekee mut onnelliseksi, niin merkinnät saa.
Höpö höpö. Nämä ovat taas sinun tuulesta temmattuja mutujuttuja. Voin kertoa, että ei todellakaan psykologit mitään merkintöjä tee papereihinsa. Toiseksi, jos kertoo, että miehen kanssa viihtyy ja ei kaipaa oikein muita ihmisiä, niin kerroppa, mikä on se "merkintä", mikä sinne muka laitetaan.
Sen verran olen psykologien epikriisejä lukenut, että voin sanoa heti, että niissä ei mitään tuollaisia merkintöjä ole. Joten yritä pysyä edes tosiasioissa, kun jauhat mutupohjalta muiden asioista.
Minulta on ainakin aina kysytty, vaikka vähäistä kokemukseni onkin, että onko kavereita ja minkä verran. Olen omista epikriiseistäni myös lukenut, että nämä jutut on kirjattu hyvinkin tarkasti ylös. Kertoohan se paljonkin siitä, onko sosiaalinen, erakko ja minkälainen elämäntilanne on.
Pääpointti tosin oli siinä, että jos menee sanomaan, että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi. Hmm, ehkä läheisriippuvainen? Eikä keskity siihen, että ihan itse on itseriittoisesti onnellinen, oli puolisoa tai ei.
SULTA ON HOITOHENKILÖKUNTA KYSYNYT:MONTAKO YSTÄVÄÄ ROUVALLA ON?????
Juu, mutta ei kyllä huutamalla. Ihan on YTHS:n psykologi kehottanut kertomaan siinä määrin, jotta on sitten voitu kirjata esim. "on joitakin ystäviä, perhe asuu samalla paikkakunnalla" jne.
kissaa ja psykiatria ei kait lasketa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta jäi hyvä ystäväni siinä vaiheessa, kun aloin seurustella, menin naimisiin ja aloin odottamaan esikoista. Hänellä itsellään oli kaksi lasta ja asui avoliitossa. Sain kuunnella jatkuvaa jankutusta siitä, että miksi en lähde hänen ja tyttöjen kanssa viikonlopuksi sinne ja tänne. Kuinka sinun nyt pitäisi päästä hänen ja tyttöjen kanssa tunturilomalle tanssimaan ja juhlimaan muutamaksi päiväksi.
Aikani jaksoin selittää, että en vain halua lähteä korkkarit kattoon reissuille enää tunturihotelliin juhlimaan moneksi päiväksi ja vauvan synnyttyä en jaksanut edes ajatella, että olisin lähtenyt viikonlopuksi jonnekkin mökille saunomaan ja ottamaan olutta.
Niinhän siinä sitten kävi, että tiemme erosivat. Koin sen itselleni helpottavana asiana. Monta kertaa sain myös kuulla, että kyllä sun täytyy lähteä meidän kans, kun mitäs sitte, jos te eroatte ja sulla ei oo enää ystäviä. Koin koko tämän homman ahdistavana painostuksena, kun en saanut elää sellaista elämää, kun halusin. Itse ainakin olen aina ajatellut, että en yritä muuttaa ystäviäni ja heidän elämäntapaansa. Hyväksyn heidät sellaisina, kuin he ovat.
Ja siitä eroamisesta ja yksinäisyydestä. Entinen ystäväni erosi, kun kärähti vieraista miehistä niillä kavereiden kanssa tunturilomillaan. Niin erosi moni muukin siinä porukassa, kun löysi uuden miehen ja erosi uudelleen, kun taas tuli jotain sotkua jne..
Olisimme varmaan jatkaneet ystävyyttä, jos hän olisi kunnioittanut minun haluani valita sellainen elämäntyyli, mitä halusin elää. Mutta en halunnut hänen mielikseen alkaa joustamaan ja tekemään asioita, jotka eivät kiinnostaneet. Itse kuvittelin alussa, että voimme liittää erinlaiset elämäntyylit yhteen ja pysyä ystävinä, mutta näin ei käynyt. Ystäväni ei hyväksynyt perhekeskeistä elämäntyyliäni.
Ystävä oli omanlaisensa, sinä olit omanlaisesi. Lopputulos oli silti se, että ystävästä saatiin syypää, joka ei hyväksynyt perhekeskeistä elämäntyyliäsi.
Mites musta nyt tuntuu, että tässä kuitenkin ehkä oli kaksi ihmistä, jotka eivät kyenneet kompromisseihin ja toisen elämäntyylin hyväksyntään? Minäminäminä.
Ystävähän oli se minäminä-tyyppiä. Jos ainoa mikä käy on bilereissut, vaikka muuta ehdottaa. Niin saa mun puolesta etsiä parempia bilekavereita. Kenenkään ei tarvitse muuttaa oma elämäntyyliä ja ryhtiä bilehileksi ystävän mieliksi.
Enpä sanoisi näin. Täysin näkökulmasta kiinni. Toiselle ei käyneet tunturireissut, toiselle ei kotihengailut tai vauvakuhertelut. Minkäs tekee. Kumpikaan ei muuttanut omaa elämäntyyliään eikä halunnut joustaa, joten... Ei voi syytellä toista yhtään sen enempää kuin toista. Kruuna ja klaava. Aika simppeliä. It takes two to tango. Ei ole olemassa mitään "tämä on normaalia, siksi olen vahvemmilla kuin sinä tunturireissuinesi, alennu tekemään sitä, mitä minä käsken" -meininkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
joukkoomme on eksynyt häiriköijä. Todettakoon jo varmuuden vuoksi: kiitos seurasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Taitaa kuitenkin vähän käydä kateeks ;) vai miksi noin katkera asenne. Ei se oo sulta pois mitenkään jos joku viihtyy kumppaninsa kanssa ja haluaa tehdä asioita yhdessä.
Asioiden ihmettely tai sääliminen ei ole sama asia kuin katkeruus tai kadehdinta. Pysytään faktoissa ja logiikassa.
Ei olekaan, ei ole multa pois. Ihmetyttää vain, miksi jotkut haluavat olla ehdoin tahdoin ressukoita. Ehkä muista ihmisistä voisi saada jotain iloa ja elämänsisältöä eikä tarvitsisi takertua jatkuvasti yhteen ihmiseen.
Ohis...mutta eikö sellainenkin ihminen ole aika ressukka, joka ei ole löytänyt puolisokseen sielunkumppania vaan tarvitsee vielä muitakin ihmisiä ollakseen elämässään onnellinen? Itse en ole tippaakaan parisuhdeihminen, mutta kykenen ymmärtämään niitä, jotka eivät juurikaan tarvitse muita ihmisiä puolisonsa lisäksi. Ehkä he saavat puolisostaan sellaista iloa ja elämänsisältöä, jota kenestäkään muusta ei voi saada?
Mut eihän yleensä kumppani täytä sentään kaikkia tarpeita? Eikös se ole aika kohtuutonta jo odottaakin toiselta sellaista?
Ylipäänsä lähtökohtahan on ihan huono, jos vain kumppani pitää ihmisen onnellisena. Ihmisen pitäisi kai olla onnellinen jo ennen kumppania, mutta kumppani on bonusta.
MInua vähän huvittaa nuo alanuolet, koska kuitenkin maailman sivun on toitotettu, että onnellisuutta ei saa hakea parisuhteesta, vaan metsään menee silloin. Ylipäänsä jos psykologille mainitsee, että no ei tässä oikein muita ole kuin tuo puoliso ja se sitten tekee mut onnelliseksi, niin merkinnät saa.
Höpö höpö. Nämä ovat taas sinun tuulesta temmattuja mutujuttuja. Voin kertoa, että ei todellakaan psykologit mitään merkintöjä tee papereihinsa. Toiseksi, jos kertoo, että miehen kanssa viihtyy ja ei kaipaa oikein muita ihmisiä, niin kerroppa, mikä on se "merkintä", mikä sinne muka laitetaan.
Sen verran olen psykologien epikriisejä lukenut, että voin sanoa heti, että niissä ei mitään tuollaisia merkintöjä ole. Joten yritä pysyä edes tosiasioissa, kun jauhat mutupohjalta muiden asioista.
Minulta on ainakin aina kysytty, vaikka vähäistä kokemukseni onkin, että onko kavereita ja minkä verran. Olen omista epikriiseistäni myös lukenut, että nämä jutut on kirjattu hyvinkin tarkasti ylös. Kertoohan se paljonkin siitä, onko sosiaalinen, erakko ja minkälainen elämäntilanne on.
Pääpointti tosin oli siinä, että jos menee sanomaan, että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi. Hmm, ehkä läheisriippuvainen? Eikä keskity siihen, että ihan itse on itseriittoisesti onnellinen, oli puolisoa tai ei.
SULTA ON HOITOHENKILÖKUNTA KYSYNYT:MONTAKO YSTÄVÄÄ ROUVALLA ON?????
Juu, mutta ei kyllä huutamalla. Ihan on YTHS:n psykologi kehottanut kertomaan siinä määrin, jotta on sitten voitu kirjata esim. "on joitakin ystäviä, perhe asuu samalla paikkakunnalla" jne.
kissaa ja psykiatria ei kait lasketa?
no joo...eli kissa , psykiatri ja yx ville niminen mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Taitaa kuitenkin vähän käydä kateeks ;) vai miksi noin katkera asenne. Ei se oo sulta pois mitenkään jos joku viihtyy kumppaninsa kanssa ja haluaa tehdä asioita yhdessä.
Asioiden ihmettely tai sääliminen ei ole sama asia kuin katkeruus tai kadehdinta. Pysytään faktoissa ja logiikassa.
Ei olekaan, ei ole multa pois. Ihmetyttää vain, miksi jotkut haluavat olla ehdoin tahdoin ressukoita. Ehkä muista ihmisistä voisi saada jotain iloa ja elämänsisältöä eikä tarvitsisi takertua jatkuvasti yhteen ihmiseen.
Ohis...mutta eikö sellainenkin ihminen ole aika ressukka, joka ei ole löytänyt puolisokseen sielunkumppania vaan tarvitsee vielä muitakin ihmisiä ollakseen elämässään onnellinen? Itse en ole tippaakaan parisuhdeihminen, mutta kykenen ymmärtämään niitä, jotka eivät juurikaan tarvitse muita ihmisiä puolisonsa lisäksi. Ehkä he saavat puolisostaan sellaista iloa ja elämänsisältöä, jota kenestäkään muusta ei voi saada?
Mut eihän yleensä kumppani täytä sentään kaikkia tarpeita? Eikös se ole aika kohtuutonta jo odottaakin toiselta sellaista?
Ylipäänsä lähtökohtahan on ihan huono, jos vain kumppani pitää ihmisen onnellisena. Ihmisen pitäisi kai olla onnellinen jo ennen kumppania, mutta kumppani on bonusta.
MInua vähän huvittaa nuo alanuolet, koska kuitenkin maailman sivun on toitotettu, että onnellisuutta ei saa hakea parisuhteesta, vaan metsään menee silloin. Ylipäänsä jos psykologille mainitsee, että no ei tässä oikein muita ole kuin tuo puoliso ja se sitten tekee mut onnelliseksi, niin merkinnät saa.
Höpö höpö. Nämä ovat taas sinun tuulesta temmattuja mutujuttuja. Voin kertoa, että ei todellakaan psykologit mitään merkintöjä tee papereihinsa. Toiseksi, jos kertoo, että miehen kanssa viihtyy ja ei kaipaa oikein muita ihmisiä, niin kerroppa, mikä on se "merkintä", mikä sinne muka laitetaan.
Sen verran olen psykologien epikriisejä lukenut, että voin sanoa heti, että niissä ei mitään tuollaisia merkintöjä ole. Joten yritä pysyä edes tosiasioissa, kun jauhat mutupohjalta muiden asioista.
Minulta on ainakin aina kysytty, vaikka vähäistä kokemukseni onkin, että onko kavereita ja minkä verran. Olen omista epikriiseistäni myös lukenut, että nämä jutut on kirjattu hyvinkin tarkasti ylös. Kertoohan se paljonkin siitä, onko sosiaalinen, erakko ja minkälainen elämäntilanne on.
Pääpointti tosin oli siinä, että jos menee sanomaan, että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi. Hmm, ehkä läheisriippuvainen? Eikä keskity siihen, että ihan itse on itseriittoisesti onnellinen, oli puolisoa tai ei.
Nuo kysymykset ovat ihan relevantteja, kun psykologi alkaa kartoittaa potilaansa tilannetta. Se, että potilas on erakko tai ei kaipaa muuta kuin läheistensä seuraa, ei kuitenkaan ole sellainen asia, jolle pitäisi tehdä jotain. Jos on tyytyväinen ihmissuhteidensa määrään, niin sitten on. Ihan yhtä lailla pitäisi olla itseriittoisesti onnellinen oli ystäviä tai ei.
Joillekin ihmisille elämänmittainen tiivis parisuhde on unelma, jonka he haluavat toteuttaa. Siitäkin huolimatta, että tiedostavat eron ja kuoleman mahdollisuuden. Aivan kuten jollekin suurperhe ja pitkä kotiäitiys on unelma, jonka haluavat toteuttaa. Siitäkin huolimatta, että puoliso ehkä jättää eivätkä enää parin-kolmenkymmenen kotiäitivuoden jälkeen enää työllisty. Jonkun unelma on jotain, johon liittyy paljon riskejä, mutta silti hän haluaa ainakin yrittää toteuttaa unelmansa (tänään oli aamuteeveessä juttu kolmilapsisesta suomalaisperheestä, joka kiertää purjeveneellä maailmaa...ovat olleet reissussa jo tovin, vielä nelisen vuotta aikovat olla merellä) . On myös olemassa ihmisiä, jotka eivät uskalla toteuttaa unelmiaan, koska pelkäävät aina pahinta. Ei siinäkään ole mitään vikaa. Toiset vaan ovat turvallisuushakuisempia kuin toiset.
Vierailija kirjoitti:
Hei,
joukkoomme on eksynyt häiriköijä. Todettakoon jo varmuuden vuoksi: kiitos seurasta.
määrittele häiriköinti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei,
joukkoomme on eksynyt häiriköijä. Todettakoon jo varmuuden vuoksi: kiitos seurasta.
määrittele häiriköinti?
Joutuu käyttämään vähän turhan usein "ilmoita asiattomaksi" -namiskaa, koska kirjoitukset ovat sekavia, asiattomia eivätkä liity aiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei,
joukkoomme on eksynyt häiriköijä. Todettakoon jo varmuuden vuoksi: kiitos seurasta.
määrittele häiriköinti?
Joutuu käyttämään vähän turhan usein "ilmoita asiattomaksi" -namiskaa, koska kirjoitukset ovat sekavia, asiattomia eivätkä liity aiheeseen.
Eli ilmiannettu suurimman osan palstan viesteistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Taitaa kuitenkin vähän käydä kateeks ;) vai miksi noin katkera asenne. Ei se oo sulta pois mitenkään jos joku viihtyy kumppaninsa kanssa ja haluaa tehdä asioita yhdessä.
Asioiden ihmettely tai sääliminen ei ole sama asia kuin katkeruus tai kadehdinta. Pysytään faktoissa ja logiikassa.
Ei olekaan, ei ole multa pois. Ihmetyttää vain, miksi jotkut haluavat olla ehdoin tahdoin ressukoita. Ehkä muista ihmisistä voisi saada jotain iloa ja elämänsisältöä eikä tarvitsisi takertua jatkuvasti yhteen ihmiseen.
Ohis...mutta eikö sellainenkin ihminen ole aika ressukka, joka ei ole löytänyt puolisokseen sielunkumppania vaan tarvitsee vielä muitakin ihmisiä ollakseen elämässään onnellinen? Itse en ole tippaakaan parisuhdeihminen, mutta kykenen ymmärtämään niitä, jotka eivät juurikaan tarvitse muita ihmisiä puolisonsa lisäksi. Ehkä he saavat puolisostaan sellaista iloa ja elämänsisältöä, jota kenestäkään muusta ei voi saada?
Mut eihän yleensä kumppani täytä sentään kaikkia tarpeita? Eikös se ole aika kohtuutonta jo odottaakin toiselta sellaista?
Ylipäänsä lähtökohtahan on ihan huono, jos vain kumppani pitää ihmisen onnellisena. Ihmisen pitäisi kai olla onnellinen jo ennen kumppania, mutta kumppani on bonusta.
MInua vähän huvittaa nuo alanuolet, koska kuitenkin maailman sivun on toitotettu, että onnellisuutta ei saa hakea parisuhteesta, vaan metsään menee silloin. Ylipäänsä jos psykologille mainitsee, että no ei tässä oikein muita ole kuin tuo puoliso ja se sitten tekee mut onnelliseksi, niin merkinnät saa.
Höpö höpö. Nämä ovat taas sinun tuulesta temmattuja mutujuttuja. Voin kertoa, että ei todellakaan psykologit mitään merkintöjä tee papereihinsa. Toiseksi, jos kertoo, että miehen kanssa viihtyy ja ei kaipaa oikein muita ihmisiä, niin kerroppa, mikä on se "merkintä", mikä sinne muka laitetaan.
Sen verran olen psykologien epikriisejä lukenut, että voin sanoa heti, että niissä ei mitään tuollaisia merkintöjä ole. Joten yritä pysyä edes tosiasioissa, kun jauhat mutupohjalta muiden asioista.
Minulta on ainakin aina kysytty, vaikka vähäistä kokemukseni onkin, että onko kavereita ja minkä verran. Olen omista epikriiseistäni myös lukenut, että nämä jutut on kirjattu hyvinkin tarkasti ylös. Kertoohan se paljonkin siitä, onko sosiaalinen, erakko ja minkälainen elämäntilanne on.
Pääpointti tosin oli siinä, että jos menee sanomaan, että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi. Hmm, ehkä läheisriippuvainen? Eikä keskity siihen, että ihan itse on itseriittoisesti onnellinen, oli puolisoa tai ei.
SULTA ON HOITOHENKILÖKUNTA KYSYNYT:MONTAKO YSTÄVÄÄ ROUVALLA ON?????
Miksi huudat? Ei ole pahemmin tuollaista kysytty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus itseä harmittaa, että perheelliset, eronneet tai muut ei halua nähdä, niin esim. Facebookissa katsoo sitäkin elämää vähän säälivästi, että joku on lähes aina kuvissa vain puolisonsa kanssa. Kaikki tehdään puolison kanssa. Aivan kuin mitään muuta elämää ei olisi. Ehkä kaikki eivät kaipaa muuta, mutta ajatus siitä, että on noin riippuvainen jostain toisesta, on kamala. Kaikkea voi sattuakin elämässä, joten tuskin lienee mukavaa tippua jonnekin jäniksenkoloon, kun elämänsä on rakentanut täysin toisen varaan.
Juuri tuollaisten kommenttien takia lopetin yhteydenpidon erääseen katkeraan ex-ystävään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eipä välttämättä kovinkaan happamia. Esim. itselläni on yksi tuttu, jota en itse näkisi muutenkaan kahden kesken, koska on kaverinkaveri. Mutta silmiin on osunut se, että käytännössä koko ajan ollaan kaksin. Aika vaikeata kadehtia tällaistakaan elämää - siis minun, joka juuri sanoin, että tuollainen riippuvuus on mielestäni kamalaa. Mutta varmasti sitten jollekulle sopii.
Kateus- ja katkeruuskortti on ihan kätevä, mutta harvemmin pitää paikkansa.
Mistä tiedät että kyseessä riippuvuus? Jos 2 ihmistä viihtyy yhdessä. Itsekin lisäilen kuvia vain mieheni kanssa, käytännössä nykyään kuvat on lomareissuiltamme, ja kyllä matkustan mieheni kanssa koska osa kavereista ei lähde ikinä matkoille ja osa lähtee bilematkoille, pääsisin itsekin mukaan mutten jaksa sellaista menoa. Näen kyllä kavereitakin muttei nykyään tule otettua kuvia. Jokainen päättää mitä kuvia haluaa laittaa someen, eikä some kerro koko totuutta toisen elämästä.
No, joidenkin kohdalla kertoo ehkä enemmänkin. Mutta joo, ehkä "riippuvuus" eikä mikään lääketieteellinen riippuvuus, jota en nyt niin ajatellutkaan.
Jos itsestä tuntuu nololta mennä eri paikkoihin yksin tai pistää check-inniä ilman seuraa, niin aina voi lohduttautua sillä, että on niitäkin, jotka tarvitsevat aina sen yhden ja saman kainalosauvan.
Ohis....kyllä se taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että keskituloiset asuntovelkaiset pariskunnat matkustelevat yhdessä eivätkä erikseen kumpikin kavereidensa kanssa. Harvalla kun on pätäkkää niin paljon, että voisi tehdä kumpaakin.
Matkustaminen ja elämä ylipäänsä eri asioita, enkä itse matkustamisesta puhunut puolella sanallakaan, vaan joku toinen. Mutta jos menee lenkille, pitää mennä puolison kanssa. Jos menee syömään, puolison kanssa. Sille matkalle, puolison kanssa.
Mutta kukin toki tyylillään, mutta eipä käy tuotakaan elämää itsellä kateeksi.
Taitaa kuitenkin vähän käydä kateeks ;) vai miksi noin katkera asenne. Ei se oo sulta pois mitenkään jos joku viihtyy kumppaninsa kanssa ja haluaa tehdä asioita yhdessä.
Asioiden ihmettely tai sääliminen ei ole sama asia kuin katkeruus tai kadehdinta. Pysytään faktoissa ja logiikassa.
Ei olekaan, ei ole multa pois. Ihmetyttää vain, miksi jotkut haluavat olla ehdoin tahdoin ressukoita. Ehkä muista ihmisistä voisi saada jotain iloa ja elämänsisältöä eikä tarvitsisi takertua jatkuvasti yhteen ihmiseen.
Ohis...mutta eikö sellainenkin ihminen ole aika ressukka, joka ei ole löytänyt puolisokseen sielunkumppania vaan tarvitsee vielä muitakin ihmisiä ollakseen elämässään onnellinen? Itse en ole tippaakaan parisuhdeihminen, mutta kykenen ymmärtämään niitä, jotka eivät juurikaan tarvitse muita ihmisiä puolisonsa lisäksi. Ehkä he saavat puolisostaan sellaista iloa ja elämänsisältöä, jota kenestäkään muusta ei voi saada?
Mut eihän yleensä kumppani täytä sentään kaikkia tarpeita? Eikös se ole aika kohtuutonta jo odottaakin toiselta sellaista?
Ylipäänsä lähtökohtahan on ihan huono, jos vain kumppani pitää ihmisen onnellisena. Ihmisen pitäisi kai olla onnellinen jo ennen kumppania, mutta kumppani on bonusta.
MInua vähän huvittaa nuo alanuolet, koska kuitenkin maailman sivun on toitotettu, että onnellisuutta ei saa hakea parisuhteesta, vaan metsään menee silloin. Ylipäänsä jos psykologille mainitsee, että no ei tässä oikein muita ole kuin tuo puoliso ja se sitten tekee mut onnelliseksi, niin merkinnät saa.
Höpö höpö. Nämä ovat taas sinun tuulesta temmattuja mutujuttuja. Voin kertoa, että ei todellakaan psykologit mitään merkintöjä tee papereihinsa. Toiseksi, jos kertoo, että miehen kanssa viihtyy ja ei kaipaa oikein muita ihmisiä, niin kerroppa, mikä on se "merkintä", mikä sinne muka laitetaan.
Sen verran olen psykologien epikriisejä lukenut, että voin sanoa heti, että niissä ei mitään tuollaisia merkintöjä ole. Joten yritä pysyä edes tosiasioissa, kun jauhat mutupohjalta muiden asioista.
Minulta on ainakin aina kysytty, vaikka vähäistä kokemukseni onkin, että onko kavereita ja minkä verran. Olen omista epikriiseistäni myös lukenut, että nämä jutut on kirjattu hyvinkin tarkasti ylös. Kertoohan se paljonkin siitä, onko sosiaalinen, erakko ja minkälainen elämäntilanne on.
Pääpointti tosin oli siinä, että jos menee sanomaan, että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi. Hmm, ehkä läheisriippuvainen? Eikä keskity siihen, että ihan itse on itseriittoisesti onnellinen, oli puolisoa tai ei.
en ole kyllä koskaan joutunut psykologeilla käymään. Mutta puolisoni tekee minut onnelliseksi. Olen onnellinen, kun saan kokea rakkaudentunnetta ja onnellinen, kun tapasin niin mahtavan ihmisen ja onnellinen, että olen hänen kanssaan saanut tehdä lapsia.
Miksi onnellisuus jostain kaverista olisi parempaa, kuin onnellisuus puolisosta. Jos on onnellinen ihanasta puolisosta, niin on läheisriippuvainen ? Minä olen sitten varmaan sitä rutkasti, kun meidän kissakin tekee minut onnelliseksi.
Miksi pitäisi odottaa mitään täydentävää toisilta ihmisiltä? Jos viihtyy puolisonsa ja lastensa kanssa ja haluaa heidän kanssaan viettää aikaa, niin minkä ihmeen vuoksi se tuntuu olevan sinulle niin ongelma.
Tämä asia tuskin on kyseisille pareille mikään ongelma. Ongelma se näkyy olevan vain niille ihmisille, joilla ei ole omassa elämässään tarpeeksi sisältöä, vaan pitää pohtia oletuksia toisten elämistä ja heidän tulevaisuuksistaan.
Harmittaisiko sinua kenties kauheasti, jos sen ystävänystävän mies ei jättäisikään tätä naista ja ei kuolisikaan nuorena ja tämä ystävänystävä ei jäisikään yksin ja kärsisi elämässään.