Lue keskustelun säännöt.
Kaveri korostaa laihuuttaan/pienikokoisuuttaan KOKOAJAN
04.06.2018 |
Mikäköhän tarve joillakin on tuoda kokoajan esille "kuinka pieni" onkaan. Vietin aikaa kaverini kanssa ja tilanteita oli useita.
Katsoo vaatteita lasten osastolta, koska on niiin pieni. Ravintolassa on hetken päästä niiin täynnä koska on niiin pieniruokainen, syö kuitenkin normaalisti. Mallailee vaatteita ja pohtii onkohan xs nyt varmasti hyvä, voisi olla vähän pienempi, katso vaikka... Kehuin hänen kenkiä, kommentoi heti että ei näyttäisi isommassa jalassa kivalta, omat jalat kun ovat niin pikkuruiset että kengät näyttävät kauniin siroilta. Aaargh. Epävarmuutta?
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Mikä on pieni? Itse olen 160/52 D75
Varsinainen taskuvenus! Tissit tosin varmaankin näyttävät liian suurilta noin pienessä kropassa, mutta itse tykkäisin :) M40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se, ignooraa täysin. Päätä ettei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän samanlaisen henkilön. Jokaisessa mahdollisessa käänteessä tämä pieni koko pitää tuoda esille. Ihan samat jutut lastenvaateosastoista, ottaisko s vai xs ja xs:kin on liian iso ym kertoo samat jutut moneen kertaan.
Kumpi tässä nyt keksii tarinaa, sinä vai tuttusi? Lasten vaatteet ovat cm-koossa, eivät XS-XL -merkittyjä. Enpä siis oikein usko, että kukaan lastenvaateosastolla miettii, ottaisiko S vai XS.
Luepa vähän tarkemmin tuo kommentti (joka ei ole minun) - kommentoija sanoi "lastenvaateOSASTOISTA" ei "lastenvaateosastoilla". Tuossa oli siis kaksi eri juttua. Joskus kannattaa lukea juttu ennen kuin kommentoi ;)
Vierailija kirjoitti:
Minullapas onkin äiti, joka on ”ylpeä” minun hoikkuudestani.
En ole mikään laiheliini, 166 cm pitkä ja painan n. 50kg. Jos olen kotona käymässä niin äitini tahtoo usein viedä minua vaateostoksille. Siellä hän aina huutelee niin että koko kauppa kuulee että ”onko tämä xs varmasti tarpeeksi pieni sinulle” tai muuta vastaavaa kokoni mainiten. Myyjälle samat jutut, meidän tyttö tarvitsee pienintä kokoa yms.
Häpeän silmät päästäni. Ehkä hoikkuuteni on jokin kunnia-asia äidilleni, mutta mietin mitä tapahtuisi jos lihoisin vaikkapa 20kg.
Kuulostaa ärsyttävältä. Mutta sitten on niitä äitejä myös, jotka ovat tyttärelleen kateellinen heidän joistakin ominaisuuksistaan, kuten hoikkuudesta, kauneudesta, notkeudesta tai muusta osaamisesta tai vaikkapa fiksusta poikaystävästä. Se on aika ikävää myös.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on pieni? Itse olen 160/52 D75
Mikähän mä sitten olen? Olen 175 cm, paino 61 kg, C85, ikä 39. Harrastan urheilua.
Joku sotanorsu vai? :) heh, tämä siis oli vain kevyttä huonoa huumoria, ei mitään vinoilua sulle :)
Mulla oli ap:n kuvailema kaveri myös, nainen joka oli jotain 150 cm ja melkoisen tukeva. Korosti aina pienuutaan mulle en tiedä mitä hän sillä haki kun korosti aina että kiva kun olen näin pieni ja että onneksi en ole mikään xxl kokoinen etc. Itse olen mannekiinimitoissa mutta isojen hartioideni sekä pituuteni takia käytän L-koo vaatteita ja toinen hokee kokoajan vieressä että onneksi en ole mikään L-koon edustaja. Sori toi mannekiinikommenttini, en halua leuhkia mutta jotenkin kyllä ihmetytti tuo. Pohti myös toistuvasti miten miehet tykkäävät pienistä naisista. Jaa, no en tiedä, ehkä varmaan tykkäävätkin hoikista ja lyhyistä? Mutta on niitä ihan mukavia miehiä minullekin riittänyt ja oikein avioonkin olen päässyt erään 182-senttisen miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös toinen tuttava, joka on omasta mielestään maailman lyhyin ihminen. Hän on 164cm ja minä 168, ja aina hän jankuttaa kuinka on niin pieni ja söpö ja varsinainen kääpiö. Kaupassa aina pyytää minua kurottamaan ylähyllylle "kun olet noin pitkä". Aina kun näemme jonkun häntä lyhyemmän hän tuntuu melkein kuin suuttuvan tämän ihmisen lyhyydestä ja sanoo hänestä jotain pahaa.Usein jotain siihen suuntaan, että tämä henkilö varmaan luulee olevansa varmaan tosi suloinen kun on niin lyhyt mutta onkin aivan hirveän ruma/läski/yms. Minua tämä kauhistuttaa ja vähän huvittaa samalla, tekisi mieli sanoa että mitäs sinä sitten kuvittelet. Onneksi ei olla enää useinkaan tekemisissä.
Itse olen 164cm ja pitänyt itseäni aina melko pitkänä, tämä kai on suurinpiirtein naisten keskipituus....
Mun on vaikee ymmärtää, miksi lyhyys olisi positiivinen asia. Kaikki upeat mallit ovat pitkiä, pituus liitetään usein hyväosaisuuteen, painoa ei tarvitse stressata niin paljon...
Mitä hyvää lyhyydessä siis on?
T. Keskimittainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei, olen käytännössä itse syyllistynyt tuohon "ei ole xs-kokoja jäljellä" -voivototteluun. En ole ajatellut, että se olisi jotain kerskuilua vaan aidosti harmittelua kun kaikki lapset ja teinit ehtii aina ostaa pienimmät koot. :/
Olen aina ollut alipainoinen (tällä hetkellä jotain 5kg) ja se ei ole tuottanut muuta kuin
ongelmia. Peruskoulussa sai ravata terkkareilla ja verikokeissa. Joku luokkakaveri aina nappasi ranteesta ja sanoi "hui miten laiha!!". Tuntuu että laihuudesta on hyväksyttävää huomautella. Mutta ehkä pahin huomauttelija oli isosiskoni. Hänkin oli laiha ja sai enemmän haukkuja osakseen kuin minä, joten hän siirsi tätä pahaa oloaan minuun. Saattoi pakottaa puntarille ja kommentoida sitä kauhistellen. Kerran piti luennon kuinka kuolen jos en syö > siinä sitä 9-vuotias menetti yöunet. Kerran sanoi yhtäkkiä "sä oot laiha paska" ja aloin itkemään. Nyt vanhempana olen tajunnut, miksi hän teki niin, eli oman pahan olonsa takia. Suututtaa vain miksi minun piti kärsiä turhaan.
Luulin että pahin ulkonäön kommentointi on takana päin, mutta ei! Äidinkielen opettajani tuossa kuukausi takaperin jutellessaan kysyi yhtäkkiä: "oletko laihtunut?". Tuo tuli ihan puskista ja sai oloni loppupäiväksi masentuneeksi. Olin sitä paitsi lihonut 2kg enkä laihtunut...
Lapseni koulukaverin mutsi oli samanlainen. Kaikki sen jutut liittyi kokoon, vaatteisiin, hiuksiin, ulkomuotoon... Omat ja lasten vaatteet oli priimaa, mutta nainen ei itse ole ollut duunissa yli 8 vuoteen. Mies maksaa aina kaiken. Kaikki pukeutuvat Adidakseen, jopa lapset: tennarit, reput, housut...
Monesti tuo nainen huokaili jotain: "Voi miksi kaikki vaatteet ovat niin suuria?" tai "Kaikki merkin x vaatteet ovat kuin telttoja mulle!" Melkein 3-kymppinen nainen, joka pukeutuu aina piukkoihin legginseihin ja merkkitennareihin, jopa talvella.
Muiden naisten kokoa kommentoi aina piilovittuillen: "Ainakin te voitte pukeutua miehenne kanssa samoihin vaatteisiin!" tai "Onneksi olet sitten sen kokoinen ettei sulle kukaan turhake tule puhumaan ravintolassa!" Tuolla naisella oli kans tungetteleva tapa udella ihmisten pituuksia ja vaatekokoja.
Luonnollisesti minusta ja tuosta naisesta ei tullut kavereita. Joskus kahvittelimme, mutta nykyisin vain moikkaamme. Lapset ovat kavereita koulussa, mutta ei vapaa-ajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse aika pienikokoinen. Koskaan ei ole ollut tarvetta mitenkään erityisesti alleviivata asiaa, mutta kyllä siitä on elämän aikana tullut kuultua ihan liian monta kertaa huomauttelua ja ihmettelyä, peruskouluaikoina jopa kiusaamista. Olen kyllä nyt aikuisena ihan sinut kokoni kanssa, mutta eipä se erityisemmin mikään ylpeyden aihekaan ole.
Vaateostoksilla harvemmin tarvii päivitellä ja voivotella, kyllä niitä xs-kokoisia vaatteita (ja joskus jopa sopivan kokoisia lastenvaatteita) löytyy ihan ongelmitta. Kenkäostoksilla kyllä pinnaa kiristää välillä, jos haluaisi ostaa sopivia, mutta kuitenkin aikuismaisia kenkiä - erityisesti korkkareita. Niitä ei nimittäin ihan joka liikkeestä löydy koossa 34. Eikä sekään mitenkään erityisen hauskaa ole, vaan yksinkertaisesti hankalaa. En kyllä ikinä erityisesti mainosta vaatteiden tai kenkieni kokoa, mutta jos se keskustelussa esille tulee, ei minulla ole tarvetta valehdellakaan. Usein ihmisiä (lähinnä miehiä) alkaa huvittamaan, kun näkevät vaikka eteisessä kenkäni omiensa vieressä ja sitten sitä pällistellään ja ihmetellään, että "Miten sulla nyt noin pieni jalka on, ihan kuin lapsella." Ja on sekin aika ärsyttävää, kun oikeasti minua luullaan edelleen välillä teiniksi kokoni vuoksi, vaikka olen ihan aikuinen ja äiti jo itsekin. Olisi kivaa tulla otetuksi vakavasti, vaikka olisi minkä kokoinen. Eipä kukaan omaa pituuttaan valitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla fb-tuttu, joka käyttää itsestään nimitystä "pikkulikka". Ikää on noin 50 v. Laittaa koko ajan valtavia ruoka-annoskuvia ja kertoo, kuinka on aina nälkäinen. Eikä missään näy, vaikka syö koko ajan. Hohhoijaa....
Ei saatana. Kunnon urpo tää sun kamu. Tällä akalla on varmaan valkonen pitkäksi värjätty tukka ja larppaa jtn eloveenatyttöstä. Ei vaa halua kasvaa aikuiseksi, ja unohtaa että ei enää ole 15.
Pitkäksi värjätty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ”pieni” ei ole mikään positiivinen kommentti. Olen pitkähkö mutta kapea, ja nuorempana tein paljon mallintöitä. Olin sen verran muita malleja lyhyempi (vähän yli 170cm) että sain jatkuvasti kuulla miten pieni olen, ja miten hyvin saisin töitä jos vain en olisi näin olemattoman kokoinen. Tätä sai kuulla pomoilta, kuvaajilta ja muilta malleilta. Vieläkin ärsyttää kun joku sanoo pieneksi. Haluaisin olla pitkä.
Vierailija kirjoitti:
Eikä! Onkohan meillä sama kaveri? Tunnen tällaisen hyvin siron naisen, joka kommentoi minun painoani koko ajan. Olen siis normaalipainoinen, mutta treenaan paljon, joten esim. tikkureisiä ei minulle koskaan saisi, enkä sellaisia nivelrikkoni vuoksi haluakkaan. Haluan olla vahva, ja vaatekoko on ihan sivuseikka siinä. Kaveri sanoi esim. kun näki minun syövän (ihan normaalin riisi-kasvisannoksen) "Ei ihmekään, kun jotkut ihmiset on lihavia, kun syövät niin paljon". Ja usein hän ehdottelee minulle kaikenmaailman dieettejä, joilla itse on, vaikka en ole puhunut mitään siitä, että haluaisin olla sirompi. Se on ihan huippukoomista! Ihan kuin hän olisi ottanut elämäntehtäväkseen tehdä minustakin yhtä siron. Ehkä hän kuvittelee, että jos nainen ei mahdu xs-kokoon, on hän onneton. Mutta olen kyllä sanonut ihan suoraankin, että tykkään kehostani joten ei dieetit kiinnosta. Hän on jatkuvasti dieetillä. En usko, että on tällainen minulle ilkeyttään, ihan hyvä ihminen ja kaveri muuten. Joku pakkomielle hänellä vain on jankuttaa painosta. Ja sekin on outoa, että hän on varmaan ainoa ihminen, joka "pitää tarkkaa kirjaa" painostani. Hän muistaa aina kun esim. "se yksi kesä sä olit niiiin hoikka" (kärsin sairauden pahenemisvaiheesta, joten hoikkuus oli jo terveydelle vaarallista ja hän kyllä tiesi sairaudestani). Myös kerran katsoi minusta otettua kuvaa ja sanoi "ai oletko sä ollut näin hoikka joskus, en muistakaan tällaista!" Huokaus, yritän jaksaa ja toisesta korvasta ulos nämä kommentit. Mutta jos itsetuntoni olisi yhtään huonompi, olisi hän varmasti jo saanut minut ylipuhuttua siihen ajatukseen, että minunkin täytyy laihtua.
Olen sairastanut anoreksiaa ja ollut hyvinkin pienikokoinen, vaikkakin keskimittainen. Pakkomielteeni kohdistui vain omaan kehooni. Lopulta aloin treenata ja sain lihasta ja olen nyt normaalipainoinen. Jotenkin siitä laihuuskuplasta ulos päässeenä on käsittämätöntä, että joku haluaisi nimenomaan olla laiha ja heikko. Olo on kaikin puolin parempi kun on terve ja toimintakykyinen, jaksaa tehdä asioita eikä palele helposti. Valitettavasti kaverillasi sairaus kohdistuu myös ulkopuolisiin. Minä sanoisin suoraan, etten halua enää kuunnella ulkonäköni kommentointia, eikä sellainen ole millään muotoa asiallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla fb-tuttu, joka käyttää itsestään nimitystä "pikkulikka". Ikää on noin 50 v. Laittaa koko ajan valtavia ruoka-annoskuvia ja kertoo, kuinka on aina nälkäinen. Eikä missään näy, vaikka syö koko ajan. Hohhoijaa....
Ei saatana. Kunnon urpo tää sun kamu. Tällä akalla on varmaan valkonen pitkäksi värjätty tukka ja larppaa jtn eloveenatyttöstä. Ei vaa halua kasvaa aikuiseksi, ja unohtaa että ei enää ole 15.
Ja jos sinä olisit tämän naisen kaveri, tekisit taatusti hänelle selväksi, kuinka tämä nainen on vanha, ruma ja lihava, ja ennen kaikkea VANHA.
Että älkää naiset uskaltako kuvitellakaan mitään muuta. Muuten toiset voivat tulla kateelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on pieni? Itse olen 160/52 D75
159cm. 49kg B70.
Vierailija kirjoitti:
Mun on vaikee ymmärtää, miksi lyhyys olisi positiivinen asia. Kaikki upeat mallit ovat pitkiä, pituus liitetään usein hyväosaisuuteen, painoa ei tarvitse stressata niin paljon...
Mitä hyvää lyhyydessä siis on?
T. Keskimittainen
Miksi on ok dissata lyhyitä, mutta lihavien pilkkaaminen on väärin?
Tarkoitin lähinnä sitä että 180cm saa painaa vielä vaikka lähemmäs 70kg näyttämättä norsulta mutta lyhyelle hankalampaa.
Olenko ainoa, jota häiritsee mihin sävyyn ihmiset tässä ketjussa puhuvat ”kavereistaan”? Onko teillä tapana livenäkin haukkua ihmisiä selän takana? Surullista.
... Minustako täällä kirjotetaan? :D
No ei, hyvin harvoin nostan asiaa itse esille. Lähinnä ystävät huomauttelee, mutta hekin harvoin.
Työtoverit välillä ihmettelevät syömistäni ja itseänikin vähän ärsyttää, erityisesti kun mennään ulos syömään ja olisi hyvää ruokaa tarjolla. Keho on kai sellanen, että pitää syödä vähän, mutta usein.
Pahinta on kuitenkin shoppaaminen. Itse en alennu menemään lastenosastolle, mutta netistä sitten ostelen lasten puolelta... Siinä saa aikansa etsiä, että löytää jotain mieluista/asiallista.
Joten periaatteessa ymmärrän ystävääsi, mutta voisi kyllä paremmin oppia ilmaisemaan itseänsä!! Erityisen ikävää, jos sulla (tai jollain muulla tän hlön tutulla) on kokoosi liittyviä epävarmuuksia. Kyllähän hyvä ystävä ymmärtäisi, ettei joka välissä ole pakko nostaa asiaa esille.
Olen aikuinen nainen ja äiti. Ikää n. 30v. Koko aikuisikäni olen ollut 155cm pitkä ja alle 40kg. Ihan sopusuhtaiselta näytän, toki olen hoikka. Itse en ole tästä koskaan numeroa tehnyt; koostani puhun korkeintaan vaateostoksilla. Sen sijaan tukevammat kaverini jaksavat aina kauhistella ja jotenkin korostaa omaa ”paremmuuttaan” - luonnollisestikin minulla on pienet rinnat, ja sekös näitä naurattaa. He kun näyttävät niiiin paljon seksikkäämmiltä jne. Mitäs me ruumiinrakenteillemme voidaan. Omalle tyttärelleni en aio opettaa minkäänlaista arvostelua.