Kaveri korostaa laihuuttaan/pienikokoisuuttaan KOKOAJAN

Pienillä on pienempi palkka!

Sanot vaan, että joo, ymmärrän, onhan se vähän noloa olla lapsen kokoinen. Mutta kaikilla meillähän on omat haasteemme.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pieni, 156/49. Mutta inhoan, kun joku mainitsee asiasta!

Hähää oon sua kaks senttiä pidempi ja kaks kiloa laihempi.

Mulla myös tälläinen "kaveri". Tutustuin muutamia vuosia sitten ja nykyisin olen ottanut juurikin välimatkaa tällaisen käytöksen vuoksi. Enkä ihmettele yhtään kun on kertonut tutustuvansa helposti uusiin ihmisiin, mutta väki jää aina elämästä pois. Eniten ärsyttää kun puhuu minusta koko ajan lihavana/isona ja ylistää omaa pienuuttansa. No en nyt tietenkään anorektikko ole, mutta 162/60 eli normaali Ystäväni on isompi (oikeasti!). Tukkii pieniin vaatteisiin itsensä ja näyttää makkarankuorelta. Joskus ohimennen sanoi, että ei ole painanut nuoruuden jälkeen alle 70. Eli näin omien kertomusten mukaan 70/155. Jalan koko hänellä 34, mutta selvästi käyttää liian pieniä kenkiä sillä varpaat vääntyneet nyt jo kummalliseksi.

Minusta taas koko ajan muut jeesusteli että miten olen niin lyhyt, vaikka kyllä minuakin lyhempiä naisia on. Olen 151 cm pitkä. Myös laihuuttani jaksettiin kauhistella, mutta sitten kun lihosin normaalipainoiseksi ei ole enää onneksi kauhistelua kuulunut. Ikä teki tehtävänsä, "pieni ja siro" olen edelleen mutta en enää linnunluisen näköinen. 

Jos ei ole mitään kaunista sanottavaa muista niin suu kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Jos xs koko on iso, ottaisi sitten koon xxs. Ei ole niin vaikeaa kuitenkaan, eikä tarvitsisi valittaa. Kuulostaa kyllä oikeasti joltain syömishäiriöiseltä, joka haluaa olla koko ajan vain laihempi ja tuo sitä laihuutta ja pienuutta koko ajan esille, että hänestä tuntuisi paremmalta. Ei kuulosta oikein normaalilta tuollainen pakkomielle omaan painoon. Kyllä itsekin olin ennen niin pieni, että xs koko oli liian iso ja sitten etsin koon xxs valittamatta. Jos kyseisessä kaupassa ei ollut pienempää kokoa kuin xs, niin vaihdoin kauppaa. Eiköhän jokaisella ole jonkinlainen ongelma vaatteiden oston ja istuvuuden kanssa. Toiselle ei sovi vartalon muodon takia, toiselle ei ryhdin takia ja jollekin ei sovi sen painon takia. Ei se laihuus ole mikään maailman pahin ja ainoa ongelma, mitä vaatteiden ostoon tulee. Ystäväsi kuulostaa myös hyvinkin itsekeskeiseltä, mutta ehkä se kuuluu hänen sairauteensa.

Läheskään kaikkialta ei edes saa kokoa XXS. Itse olen vieläpä lanteikas tästä siroudesta huolimatta, joten lastenvaatteet ei sopineet edes tuon kokoisena. Nyt olen onneksi lihonnut kokoon XS ja elämä huomattavasti helpompaa. 

Minä muuten olen useamman kerran ollut tilanteessa, jossa aikuiset ihmiset päivittelevät miten vaatekaupoissa muka on niin pieniä kokoja että ne on joillekin syömishäiriöisille tarkoitettuja. Siinä sitten nolona totesin, että ei minulla ole mitään syömishäiriötä eikä ole koskaan ollutkaan, vartalomallini olen perinyt äidiltäni ja hänkin oli nuorena tosi siro ja hoikka. Ja niistä normaaleista ketjuliikkeistä harvoin kokoani löytyi... En sitten tiedä olisiko siinä tilanteessa pitänyt täräyttää että menkää itse isojen tyttöjen liikeisiin jos ei normaaleista kaupoista löydy. 

Olin kerran pulkkamäessä lapseni kanssa ja jonkun ennestään vieraan äidin kanssa höpöttelin niitä näitä. No jossain välissä ensimmäistä keskustelua hän sai jotenkin ujutettua sisään tiedon että painaa 49 kiloa. Oli ilmeisesti tärkeä asia, kun piti ventovieraallekin päästä sanomaan :D Myötähäpeä.

Eli lapsenkokoinen JA lapsenmielinen.

Pöh. Minä olen 179 cm pitkä ja painan vajaa 70 kg. Kengän koko 42.

S-koon vaatteet sopivat usein. Voi voi ku mä oon niin pieni ja siro.

Arvatkaa kuinka monta (sataa, tuhatta) kertaa olen kuullut pituudestani. Joka on noinkin huima, ei edes yli 2 m...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on vaikee ymmärtää, miksi lyhyys olisi positiivinen asia. Kaikki upeat mallit ovat pitkiä, pituus liitetään usein hyväosaisuuteen, painoa ei tarvitse stressata niin paljon...

Mitä hyvää lyhyydessä siis on?

T. Keskimittainen

Miksi on ok dissata lyhyitä, mutta lihavien pilkkaaminen on väärin?

Ei ole ok dissata ketään ulkonäön/ulkomuodon/iän perusteella. Se on ilkeää, alhaista ja loukkaavaa.

Jos nyt tosissasi kysyit asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti huonoa itsetuntoa ja epävarmuutta taustalla. Voi jopa olla jotain alkavaa syömishäiriökäyttäytymistä, en tiedä. Pienikokoisuus tuntuu olevan hänelle liiankin tärkeä ja iso asia. Itse varmaan tuollaisissa tilanteissa koittaisin tuoda esiin sitä, että koolla ei ole väliä (ainakaan tässä tapauksessa heh heh) ja jos vaikka sanoo jostain vaatteesta tai kengistä, ettei näyttäisi isommalla kropalla/isommissa jaloissa hyvältä, sanoisin olevani eri mieltä. Ja voisin muutenkin ottaa välillä puheeksi sen, että kaiken kokoiset on ok ja voi olla kauniita yms.

Jos olisi kyse todella läheisestä ystävästä/ihmisestä, voisin myös suoraa ottaa sopivassa tilanteessa puheeksi sen, että onko kaikki hyvin vai mistä tulee tuo tarve ylikorostaa pienikokoisuutta. Mutta jos kaverista kyse niin en varmaan viitsisi, joten toimisin sitten edellämainitusti.

Itse olen ajatellut seuraavan kerran ihmetellä että ajatella, jos kerran kaikki vaatteet on pitkillä rumempia, niin mitenköhän ne vatemallit ovat 180 sentin molemmin puolin, lyhyillä ei ole muotimaaliman catwalkeille mitään asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla myös tälläinen "kaveri". Tutustuin muutamia vuosia sitten ja nykyisin olen ottanut juurikin välimatkaa tällaisen käytöksen vuoksi. Enkä ihmettele yhtään kun on kertonut tutustuvansa helposti uusiin ihmisiin, mutta väki jää aina elämästä pois. Eniten ärsyttää kun puhuu minusta koko ajan lihavana/isona ja ylistää omaa pienuuttansa. No en nyt tietenkään anorektikko ole, mutta 162/60 eli normaali Ystäväni on isompi (oikeasti!). Tukkii pieniin vaatteisiin itsensä ja näyttää makkarankuorelta. Joskus ohimennen sanoi, että ei ole painanut nuoruuden jälkeen alle 70. Eli näin omien kertomusten mukaan 70/155. Jalan koko hänellä 34, mutta selvästi käyttää liian pieniä kenkiä sillä varpaat vääntyneet nyt jo kummalliseksi.

Tuttua. Olen itse 173 cm ja painoindeksi 21. Ei se itsekseen ole siinä pysynyt vaan kuntoilen ja elän kurinalaisesti mutta se siitä. "Ystäväni" on 155 cm ja pulleampi ja JATKUVASTI HOKEE SITÄ että miten hän on pieni, ja kuinka minä olen ISO. Hänellä on myös mies joka on 165 cm eli mieheksi suht lyhyt. Myös tämä kentlemanni on mulle useampaan otteeseen ihmetellyt miten voin olla NIIN ISO. Vaikka yleensä aika sanavalmis olenkin niin nämä kyllä saa itseni tuntemaan aivan hoo moilaseksi. Mitä tällä haetaan? 

Ja ikää kaikilla 30+ eli mitään teinejä ei olla enää. 

Todella mielenkiintoista että tämä on näinkin laaja ilmiö.

Voidaanko jotain 180 cm pituista mannekiinimitoissa olevaa kaunotarta pitää isona naisena mutta jotain 155 senttistä huomattavan ylipainosta sitten jonain pienenä keijuna, en tiedä? Mistähän miehet tykkää keskimäärin, en tiedä ;P   Samantekevää mutta ilmiönä on erittäin mielenkiintoinen. Tuon miehen kommentoinnin kyllä tulkitsen silkkana alemmuutena kun jopa naisetkin on pitkiä ja tavallaan ymmärränkin häntä jopa paremmin kuin "ystäväni" kommentointia.

Hmm. Etäisyyttä olen kyllä alkanut jo ottamaankin. 

Vierailija kirjoitti:

Pöh. Minä olen 179 cm pitkä ja painan vajaa 70 kg. Kengän koko 42.

S-koon vaatteet sopivat usein. Voi voi ku mä oon niin pieni ja siro.

Arvatkaa kuinka monta (sataa, tuhatta) kertaa olen kuullut pituudestani. Joka on noinkin huima, ei edes yli 2 m...

179cm naiselle vastaa 196cm kokoa miehelle pituusgraafien mukaam eli aika harvinaista on.

Mun sisko oli tuollainen. Ärähdin sille kerran niin pahasti ja kerroin miten paskalta tuollainen tuntuu niin se tajusi lopettaa. Kertoi että johtui huonosta itsetunnosta, vaikka kyllähän mä sen arvasin.

Tulee mieleen yks kerta kun oltiin kaverien kanssa shoppailemassa. Löysin kivan paidan ja kysyin yhdeltä heistä että onko kivan näköinen, luuletko että väri sopis mulle. Siis itselle olin paitaa ostamassa, painotin moneen kertaa.

Tämä yks sankari sit siihen että ei oikein osaa sanoa kun AIVAN LIIAN ISO HÄNELLE.

:DD Ok... Ilmeisesti vaikuttaa värisilmäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän päälle 150-senttinen nainen. En yleensä puhu pituudestani mitään, koska en halua muiden kiinnittävän siihen ylimääräistä huomiota (kyllä, minua on koulussa kiusattu lyhyydestäni). Ja millaista elämäni aikuisena? Ihmiset edelleen ihmettelevät miten voi olla noin lyhyt, saanko tavaroita hyllyiltä, pystynkö ajamaan aikuisten pyörällä, miten olen Kallea puoli metriä lyhyempi jne. Ei tosiaan ole mitenkään kovin mukavaa! Miten olisi tällainen ajatus: jokainen voisi keskittyä vain niihin omiin asioihinsa ja antaa toisten olla rauhassa sellaisia kuin he ovat. Pituutta ei kukaan ole saanut valita.

On se tosiaan kumma että sellaisista ulkonäköpiirteistä "saa" arvostella muita mille ei voi itse mitään. Esimerkiksi pituus. Mutta annahan olla jos menet sellaisesta ominaisuudesta arvostelemaan vastakiitoksena mille voisi jotain, niin kyllä turpiin tulee. Vrt. siis vaikka ylipaino!

Haha, ihan kuin minun ystäväni! Ilmeisesti pienillä sitten yleistä. Viimeksi kun tuli käymään, istahti meidän uuteen sohvaan ja julisti "tunnen itseni niin pieneksi tässä sohvassa".

Muistaa myös joka käänteessä mainita pienet jalkansa ja suuret rintansa. Ne kun taas eivät ole pienet. Mutta hyvä ystävä on kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pieni, 156/49. Mutta inhoan, kun joku mainitsee asiasta!

Painoindeksin mukaan olet ihan normaalipainoinen.

Mulla on kans samanlainen kaveri 😂 Tykkää korostaa tätä erityisesti miesten seurassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano sille: "Älä häpeä itseäsi, etsä nyt niin hirveän pieni ole. Olet ihan normaalin kokoinen. Turhaa podet huonoa itsetuntoa, ryhdistäydy. Olet ihan hyvä."

Joka kerta kun aloittaa itsensä pienuudella retostelun, niin lohduta häntä äidillisesti, ja kerro ettei hän ole niin kauhean pieni mitä luulee.

Muista kertoa ettei muutkaan pidä häntä mitenkään pienenä. Käske hänen keskittyä vaikka taitoihinsa ja persoonaansa ja unohtamaan pienuus puheet.

Jos vielä jatkaa, niin ala kertoa kuin sinullakin on omat vaikeat kohtasi, ja kuinka häpeät isoja silmiäsi tai paksua tukkaasi.

:DDDD

Tämä oli ihana neuvo.

Minusta taas on todella kummallista, kuinka paljon tämä "ihana" neuvo on kerännyt yläpeukkuja.

Kirjoittajahan kehoittaa erittäin passiivis-aggressiivisella tavalla lyttäämään tuota pienestä koostaan puhuvaa ihmistä, ja epäsuorasti kommunikoimaan pitävänsä kaverin pientä kokoa (josta tämä selvästi itse on ylpeä) huonona ja epätoivottuna ominaisuutena.

Minusta tuollainen tietoinen, salakavala, epäsuora mutta harkittu yritys horjuttaa toisen todennäköisesti jo ennestään hataralla pohjalla olevaa itsetuntoa on katalaa ja alhaista.

Minun on vaikea uskoa, kuinka moni pitää noin pikkumaisen ilkeää "ongelmanratkaisua" hyvänä menettelynä.

Onhan kaverin harrastama kokonsa päivittely varmasti todella ärsyttävää, mutta se ei mielestäni oikeuta tuollaista potentiaalisesti psykologisesti vaurioittavaa toimintaa. Ennemmin kypsä ihminen ottaisi asian puheeksi, sanoisi vaikka että puhut koostasi paljon, osaatko sanoa miksi ja tiedostatko, että tässä pientä kokoa ihannoivassa yhteiskunnassa tuollaisen asian toistuva korostaminen (tai itse asiassa mikä hyvänsä kehon kokojen syynäys) voidaan kokea ärsyttäväksi. Tai vielä parempi, voisi keskustella ystävän kanssa siitä, miten hänellä muuten menee (ottamatta kokoasioita lainkaan tapetille) ja millainen hänen minäkuvansa on, ja tsempata, jos käy ilmi, että ystävällä on heikko itsetunto. Tai jos tällaiset lähestymistavat vaikuttavat vaivalloisilta ja vierailta, niin olisi edes pokkaa ärähtää, että joojoo, lopeta nyt jo pienuudellasi elvistely.

Oikeasti aikuistukaa, ja tajutkaa, että se että toisella ihmisellä on huono itsetunto, ei tarkoita, että tuota itsetuntoa saisi entisestään järkyttää.