Miten te muut mielenterveysongelmaiset ootte kokeneet ystävyyssuhteet?

Mä en väittänyt, että mikään sairaus olisi "salainen" tai nolo - ei MT-ongelma eikä syöpä. En edelleenkään huomaa siinä kommentissa mitään myötähäpeää tai nolostumista, vaan pikemmin sellaista havahtumista että hei, haluatko oikeasti että kaikki kanssamatkustajat kuulevat sinun yksityisasioista? Henkilötunnuskaan ei ole nolo asia, mutta sitä(kään) ei kannata kaikille jakaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en väittänyt, että mikään sairaus olisi "salainen" tai nolo - ei MT-ongelma eikä syöpä. En edelleenkään huomaa siinä kommentissa mitään myötähäpeää tai nolostumista, vaan pikemmin sellaista havahtumista että hei, haluatko oikeasti että kaikki kanssamatkustajat kuulevat sinun yksityisasioista? Henkilötunnuskaan ei ole nolo asia, mutta sitä(kään) ei kannata kaikille jakaa.

Minun keskusteluni ystävieni kanssa ei katso aikaa eikä paikkaa. Joku tuolla ylempänä kirjoittikin hyvin, että ei ole mitään hävettävää missään mikä ihmisyyteen liittyy. Kyllä ihmiset yhä vieroksuvat esimerkiksi masennusta jotenkin erilaisena sairautena, tabuna. Puhumattakaan skitsofreniasta, joka on aivosairaus. Joka toinen meistä saa syövän, ei edes varmaksi tiedetä kuinka suuri on masentuneiden prosentuaalinen osuus. Ihan voi vaikka bussissa näistä ääneen puhua, jokaista koskettavasta asiasta. Pitäisikin. Häpeäjät kuiskikoot pimeissä nurkissa salaisesta elämästään.

Auttakaapas vähän. Minulla on kaveri joka välillä vuodattaa hyvin avoimesti pään sisäisiä tuntojaan. Ollaan puhuttu itsemurhasta, päättyneestä rakkaudesta, häpeästä, skitsoista ja kaikesta mahdollisesta. Välillä hän sulkeutuu kokonaan eikä vastaa viesteihinkään. On kuitenkin sanonut että kun sanoo että haluaa olla yksin niin tarvitsee eniten seuraa. Tuntuu hankalalta noissa vaiheissa ottaa yhteyttä vaikka hän on kiittänyt minua siitä että olen jaksanut tässä rinnalla kulkea. Tuntuu tosi tunkeilevalta esim. nyt lähettää viestiä vaikka tiedän että on heikoimmillaan viikonlopun päätteeksi keikkojen takia. Hänellä on tasan kaksi kaveria joille voi puhua ja minä olen toinen niistä. Tunnen itseni kuitenkin tosi tyhmäksi kun viesteihin ei vastata, sitten taas jonain päivänä tulee tosi henkilökohtaisia asioita joista hän haluaa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Auttakaapas vähän. Minulla on kaveri joka välillä vuodattaa hyvin avoimesti pään sisäisiä tuntojaan. Ollaan puhuttu itsemurhasta, päättyneestä rakkaudesta, häpeästä, skitsoista ja kaikesta mahdollisesta. Välillä hän sulkeutuu kokonaan eikä vastaa viesteihinkään. On kuitenkin sanonut että kun sanoo että haluaa olla yksin niin tarvitsee eniten seuraa. Tuntuu hankalalta noissa vaiheissa ottaa yhteyttä vaikka hän on kiittänyt minua siitä että olen jaksanut tässä rinnalla kulkea. Tuntuu tosi tunkeilevalta esim. nyt lähettää viestiä vaikka tiedän että on heikoimmillaan viikonlopun päätteeksi keikkojen takia. Hänellä on tasan kaksi kaveria joille voi puhua ja minä olen toinen niistä. Tunnen itseni kuitenkin tosi tyhmäksi kun viesteihin ei vastata, sitten taas jonain päivänä tulee tosi henkilökohtaisia asioita joista hän haluaa puhua.

Jos ei vastaa niin ei vastaa, yrittänyt olet, kyllä hänkin sen ymmärtää. Ja kuten lopussa toteatkin, niin ajastaan niitä puhuttavia asioita sitten purkautuu.

Onko kellään muulla sellaista, että kun ihmisiin tutustuu paremmin, niin monet heistä alkavat ärsyttää sietämättömästi?

Mulla on masennusdiagnoosi, en tiedä, liittyykö tämä piirre masennukseen.

Alkaa siis tuntua monesti siltä, että ystävät kehuskelevat omilla saavutuksillaan ja dissaavat ja jotenkin halveksivat, koska en pysty tai jaksa samaa kuin he. Sitten saa kuulla sellaisia lauseita kuin " kokeile edes,voit yllättyä, mitä kaikkea osaata ja jaksat".

Ja se suoraan sanoen polttaa päreeni, koska mielestäni elän jo nyt jaksamisen äärirajoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttakaapas vähän. Minulla on kaveri joka välillä vuodattaa hyvin avoimesti pään sisäisiä tuntojaan. Ollaan puhuttu itsemurhasta, päättyneestä rakkaudesta, häpeästä, skitsoista ja kaikesta mahdollisesta. Välillä hän sulkeutuu kokonaan eikä vastaa viesteihinkään. On kuitenkin sanonut että kun sanoo että haluaa olla yksin niin tarvitsee eniten seuraa. Tuntuu hankalalta noissa vaiheissa ottaa yhteyttä vaikka hän on kiittänyt minua siitä että olen jaksanut tässä rinnalla kulkea. Tuntuu tosi tunkeilevalta esim. nyt lähettää viestiä vaikka tiedän että on heikoimmillaan viikonlopun päätteeksi keikkojen takia. Hänellä on tasan kaksi kaveria joille voi puhua ja minä olen toinen niistä. Tunnen itseni kuitenkin tosi tyhmäksi kun viesteihin ei vastata, sitten taas jonain päivänä tulee tosi henkilökohtaisia asioita joista hän haluaa puhua.

Jos ei vastaa niin ei vastaa, yrittänyt olet, kyllä hänkin sen ymmärtää. Ja kuten lopussa toteatkin, niin ajastaan niitä puhuttavia asioita sitten purkautuu.

Mutta onko tunkeilevaa lähettää viestejä vai jatkanko kuulumisten kyselyä ja tsemppaamista ja haleja ja sydämiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttakaapas vähän. Minulla on kaveri joka välillä vuodattaa hyvin avoimesti pään sisäisiä tuntojaan. Ollaan puhuttu itsemurhasta, päättyneestä rakkaudesta, häpeästä, skitsoista ja kaikesta mahdollisesta. Välillä hän sulkeutuu kokonaan eikä vastaa viesteihinkään. On kuitenkin sanonut että kun sanoo että haluaa olla yksin niin tarvitsee eniten seuraa. Tuntuu hankalalta noissa vaiheissa ottaa yhteyttä vaikka hän on kiittänyt minua siitä että olen jaksanut tässä rinnalla kulkea. Tuntuu tosi tunkeilevalta esim. nyt lähettää viestiä vaikka tiedän että on heikoimmillaan viikonlopun päätteeksi keikkojen takia. Hänellä on tasan kaksi kaveria joille voi puhua ja minä olen toinen niistä. Tunnen itseni kuitenkin tosi tyhmäksi kun viesteihin ei vastata, sitten taas jonain päivänä tulee tosi henkilökohtaisia asioita joista hän haluaa puhua.

Jos ei vastaa niin ei vastaa, yrittänyt olet, kyllä hänkin sen ymmärtää. Ja kuten lopussa toteatkin, niin ajastaan niitä puhuttavia asioita sitten purkautuu.

Mutta onko tunkeilevaa lähettää viestejä vai jatkanko kuulumisten kyselyä ja tsemppaamista ja haleja ja sydämiä?

Kyllä hän varmaan haluasi sinun jatkavan tsemppaamista, kun kerran kiittää sinua että olet jaksanut kulkea rinnalla. Ymmärrän kyllä että tuntuu tyhmältä, mutta jos se olisi hänestä tunkeilevaa niin olisi hänen vastuullaan sanoa siitä.

Minulla on yksi läheinen ystävä, jonka kanssa ystävyys on kestänyt yläasteelta saakka, suunnilleen yhtä kauan kuin mielenterveysongelmanikin (silloin 13-vuotiaana en tosin tajunnut että nämä ongelmat tulisivat olemaan osa loppuelämääni). Lisäksi nään harrastuksessa ihania ihmisiä, mutta emme ole niin läheisiä että tapaisimme harrastuksen ulkopuolella. Yliopistolla on myös eräs toinen jatko-opiskelija jota pidän ystävänäni, vaikka en häntäkään opiskelu/työjuttujen ulkopuolella nää.

Olen hirveän kiitollinen että minulla on tämä yksi läheinen ystävä jonka kanssa voin puhua mistä vaan. Välillä olen tuntenut itseni liian riippuvaiseksi hänestä ja pelkäsin että hän kyllästyy minuun. Sitten aloin seurustella, mikä tasapainotti suhdettamme, kun minulla oli myös toinen ihminen jolle puhua. Eron jälkeen pelkäsin että ripustaudun taas häneen. Ystävyytemme on kuitenkin mielestäni vain hyvällä tavalla syventynyt. Ymmärrän nykyään ongelmiani paremmin. Olen myös kysynyt häneltä suoraan kokeeko hän esimerkiksi ajoittaisen viestitulvani rasittavaksi, ja uskon kun hän sanoi ettei se häiritse häntä. Olemme puhuneet asioista aika avoimesti ja olen pyytänyt häntä sanomaan suoraan jos käytökseni ahdistaa. Ystävyytemme ei kuitenkaan ole mikään yksipuolinen terapiasuhde vaan myös minä kuuntelen hänen murheitaan ja tietenkin teemme myös paljon hauskoja asioita yhdessä.

Masentuneena alkaa helposti ajatella että toinen kyllästyy ja hylkää. Mutta meidän ystävyytemme on kestänyt niin niin monia vuosia ja suruja, että minulla on vahva luotto että se kestää loppuelämän. Siitä olen hirveän kiitollinen.

Mulla on esim. sellainen kokemus, että olen luullut jotain ihmistä läheisemmäksi kuin hän on. Muutaman kerran hän sitten sanoi, että ei jaksa sitä, että kaadan ongelmani hänen niskaansa. Itse en ollut kokenut sitä niin. Mielestäni olimme keskustelleet toistemme ongelmista tasaveroisesti.

Tuon jälkeen ei mielestäni voi tehdä muuta kuin ottaa etäisyyttä. Jos ymmärtämme toisemme niin väärin, niin mitäpä sitten muutenkaan paljon yhdessä aikaa viettämään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on esim. sellainen kokemus, että olen luullut jotain ihmistä läheisemmäksi kuin hän on. Muutaman kerran hän sitten sanoi, että ei jaksa sitä, että kaadan ongelmani hänen niskaansa. Itse en ollut kokenut sitä niin. Mielestäni olimme keskustelleet toistemme ongelmista tasaveroisesti.

Tuon jälkeen ei mielestäni voi tehdä muuta kuin ottaa etäisyyttä. Jos ymmärtämme toisemme niin väärin, niin mitäpä sitten muutenkaan paljon yhdessä aikaa viettämään.

Minä olen myös tehnyt tällaisen virhearvion ja saanut vastaavan kommentin. Mielestäni se kertoo perustavanlaatuisesti levelistä millä suhde lepää. Olen sanonut koko yatävyytemme irti, ja perustellut sen sisällä, että en ole millään tasolla halukas pinnallisiin ihmissuhteisiin. Koska tätähän se olisi - diipadaapaa jota on jo yli 40 vuotta nähty. Kiitos ja hei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en väittänyt, että mikään sairaus olisi "salainen" tai nolo - ei MT-ongelma eikä syöpä. En edelleenkään huomaa siinä kommentissa mitään myötähäpeää tai nolostumista, vaan pikemmin sellaista havahtumista että hei, haluatko oikeasti että kaikki kanssamatkustajat kuulevat sinun yksityisasioista? Henkilötunnuskaan ei ole nolo asia, mutta sitä(kään) ei kannata kaikille jakaa.

Minun keskusteluni ystävieni kanssa ei katso aikaa eikä paikkaa. Joku tuolla ylempänä kirjoittikin hyvin, että ei ole mitään hävettävää missään mikä ihmisyyteen liittyy. Kyllä ihmiset yhä vieroksuvat esimerkiksi masennusta jotenkin erilaisena sairautena, tabuna. Puhumattakaan skitsofreniasta, joka on aivosairaus. Joka toinen meistä saa syövän, ei edes varmaksi tiedetä kuinka suuri on masentuneiden prosentuaalinen osuus. Ihan voi vaikka bussissa näistä ääneen puhua, jokaista koskettavasta asiasta. Pitäisikin. Häpeäjät kuiskikoot pimeissä nurkissa salaisesta elämästään.

Eli koska seksi, masturbointi, virtsaaminen ja ulostaminen liittyvät myös ihmisyyteen siinä missä sairaudetkin, niin keskusteletko bussissa myös siitä, millaista sun aamukakka oli tai miten saat parhaan orkun?

Ja siis, etkö ihan oikeasti näe mitään riskejä siitä, että julkisissa paikoissa hölötetään kaikki yksityisasiat esim. kanssamatkustajille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en väittänyt, että mikään sairaus olisi "salainen" tai nolo - ei MT-ongelma eikä syöpä. En edelleenkään huomaa siinä kommentissa mitään myötähäpeää tai nolostumista, vaan pikemmin sellaista havahtumista että hei, haluatko oikeasti että kaikki kanssamatkustajat kuulevat sinun yksityisasioista? Henkilötunnuskaan ei ole nolo asia, mutta sitä(kään) ei kannata kaikille jakaa.

Minun keskusteluni ystävieni kanssa ei katso aikaa eikä paikkaa. Joku tuolla ylempänä kirjoittikin hyvin, että ei ole mitään hävettävää missään mikä ihmisyyteen liittyy. Kyllä ihmiset yhä vieroksuvat esimerkiksi masennusta jotenkin erilaisena sairautena, tabuna. Puhumattakaan skitsofreniasta, joka on aivosairaus. Joka toinen meistä saa syövän, ei edes varmaksi tiedetä kuinka suuri on masentuneiden prosentuaalinen osuus. Ihan voi vaikka bussissa näistä ääneen puhua, jokaista koskettavasta asiasta. Pitäisikin. Häpeäjät kuiskikoot pimeissä nurkissa salaisesta elämästään.

Eli koska seksi, masturbointi, virtsaaminen ja ulostaminen liittyvät myös ihmisyyteen siinä missä sairaudetkin, niin keskusteletko bussissa myös siitä, millaista sun aamukakka oli tai miten saat parhaan orkun?

Ja siis, etkö ihan oikeasti näe mitään riskejä siitä, että julkisissa paikoissa hölötetään kaikki yksityisasiat esim. kanssamatkustajille?

Ehkä nuo eriteasiat ovat kuitenkin hiukan eri asia (vaikkakik luonnollisia nekin!) kuin _mielialalääkitys_, joka on normi päivärutiini nykyisin joka toiselle. Ja psykiatrikäynti - hui kauheaa, kermaperseet vipattaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en väittänyt, että mikään sairaus olisi "salainen" tai nolo - ei MT-ongelma eikä syöpä. En edelleenkään huomaa siinä kommentissa mitään myötähäpeää tai nolostumista, vaan pikemmin sellaista havahtumista että hei, haluatko oikeasti että kaikki kanssamatkustajat kuulevat sinun yksityisasioista? Henkilötunnuskaan ei ole nolo asia, mutta sitä(kään) ei kannata kaikille jakaa.

Minun keskusteluni ystävieni kanssa ei katso aikaa eikä paikkaa. Joku tuolla ylempänä kirjoittikin hyvin, että ei ole mitään hävettävää missään mikä ihmisyyteen liittyy. Kyllä ihmiset yhä vieroksuvat esimerkiksi masennusta jotenkin erilaisena sairautena, tabuna. Puhumattakaan skitsofreniasta, joka on aivosairaus. Joka toinen meistä saa syövän, ei edes varmaksi tiedetä kuinka suuri on masentuneiden prosentuaalinen osuus. Ihan voi vaikka bussissa näistä ääneen puhua, jokaista koskettavasta asiasta. Pitäisikin. Häpeäjät kuiskikoot pimeissä nurkissa salaisesta elämästään.

Eli koska seksi, masturbointi, virtsaaminen ja ulostaminen liittyvät myös ihmisyyteen siinä missä sairaudetkin, niin keskusteletko bussissa myös siitä, millaista sun aamukakka oli tai miten saat parhaan orkun?

Ja siis, etkö ihan oikeasti näe mitään riskejä siitä, että julkisissa paikoissa hölötetään kaikki yksityisasiat esim. kanssamatkustajille?

Ehkä nuo eriteasiat ovat kuitenkin hiukan eri asia (vaikkakik luonnollisia nekin!) kuin _mielialalääkitys_, joka on normi päivärutiini nykyisin joka toiselle. Ja psykiatrikäynti - hui kauheaa, kermaperseet vipattaa!

Aamukakka on normi päivärutiini lähes jokaiselle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en väittänyt, että mikään sairaus olisi "salainen" tai nolo - ei MT-ongelma eikä syöpä. En edelleenkään huomaa siinä kommentissa mitään myötähäpeää tai nolostumista, vaan pikemmin sellaista havahtumista että hei, haluatko oikeasti että kaikki kanssamatkustajat kuulevat sinun yksityisasioista? Henkilötunnuskaan ei ole nolo asia, mutta sitä(kään) ei kannata kaikille jakaa.

Minun keskusteluni ystävieni kanssa ei katso aikaa eikä paikkaa. Joku tuolla ylempänä kirjoittikin hyvin, että ei ole mitään hävettävää missään mikä ihmisyyteen liittyy. Kyllä ihmiset yhä vieroksuvat esimerkiksi masennusta jotenkin erilaisena sairautena, tabuna. Puhumattakaan skitsofreniasta, joka on aivosairaus. Joka toinen meistä saa syövän, ei edes varmaksi tiedetä kuinka suuri on masentuneiden prosentuaalinen osuus. Ihan voi vaikka bussissa näistä ääneen puhua, jokaista koskettavasta asiasta. Pitäisikin. Häpeäjät kuiskikoot pimeissä nurkissa salaisesta elämästään.

Eli koska seksi, masturbointi, virtsaaminen ja ulostaminen liittyvät myös ihmisyyteen siinä missä sairaudetkin, niin keskusteletko bussissa myös siitä, millaista sun aamukakka oli tai miten saat parhaan orkun?

Ja siis, etkö ihan oikeasti näe mitään riskejä siitä, että julkisissa paikoissa hölötetään kaikki yksityisasiat esim. kanssamatkustajille?

Ehkä nuo eriteasiat ovat kuitenkin hiukan eri asia (vaikkakik luonnollisia nekin!) kuin _mielialalääkitys_, joka on normi päivärutiini nykyisin joka toiselle. Ja psykiatrikäynti - hui kauheaa, kermaperseet vipattaa!

Aamukakka on normi päivärutiini lähes jokaiselle...

Ja sen voin ystävälle bussissa kertoa! Ajatella! Ehkä _asiakas_ kuulee sen! Kakka!

Viihdyn parhaiten yksin. Lapsuuteni oli aika ankea, ja koulussa syrjittiin ja kiusattiin, joten noista syistä opin mahdollisimmina kiltiksi, nöyräksi ja mukautuvaksi. Nuo oppimani tavat aiheuttavat sen, että nyt aikuisiällä olenkin ollut haluttua ystävä-materiaalia, nyt, kun en ihmissuhteita kestä, jaksa, enkä pysty.

N47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en väittänyt, että mikään sairaus olisi "salainen" tai nolo - ei MT-ongelma eikä syöpä. En edelleenkään huomaa siinä kommentissa mitään myötähäpeää tai nolostumista, vaan pikemmin sellaista havahtumista että hei, haluatko oikeasti että kaikki kanssamatkustajat kuulevat sinun yksityisasioista? Henkilötunnuskaan ei ole nolo asia, mutta sitä(kään) ei kannata kaikille jakaa.

Minun keskusteluni ystävieni kanssa ei katso aikaa eikä paikkaa. Joku tuolla ylempänä kirjoittikin hyvin, että ei ole mitään hävettävää missään mikä ihmisyyteen liittyy. Kyllä ihmiset yhä vieroksuvat esimerkiksi masennusta jotenkin erilaisena sairautena, tabuna. Puhumattakaan skitsofreniasta, joka on aivosairaus. Joka toinen meistä saa syövän, ei edes varmaksi tiedetä kuinka suuri on masentuneiden prosentuaalinen osuus. Ihan voi vaikka bussissa näistä ääneen puhua, jokaista koskettavasta asiasta. Pitäisikin. Häpeäjät kuiskikoot pimeissä nurkissa salaisesta elämästään.

Minä taas toivon ettei lapseni kuullen esim. bussissa puhuta sairauksista. Heidän ei tarvitse tietää tuttavienkaan mielenterveysongelmista, vaikka nämä kuinka haluaisivat siitä ääneen puhua välittämästä ajasta tai paikasta.

Mulle on aina ollut selvää, että puhun mielenterveys-ongelmistani ja -lääkityksistäni lähinnä hoitavien tahojeni kanssa. Ei palvele ketään eikä mitään palpattaa niitä muille tai muiden kuulleen. Jos nyt joku läheinen jotakin kysyy, niin vastaan kysymykseen, siinä se.

Hoitosuhde on erikseen, ja erikseen ystävyys-suhteet ja sukulais-suhteet. Ei niitä pidä sekottaa. Tukea ja apua voi läheisiltäkin hakea välillä, jos on vähän pakko, mutta sitä varsinaista apua oon saanu parhaiten yleensä alan ammattilaisilta. Läheinen nyt voi vähän auttaa ja kannustaa, jos kertoo sille että sori, mulla on nyt vähän huono vaihe, pystyisitkö mitenkään auttamaan mua tällaisen tai tällaisen asian hoitamisessa.

Ällöttää myös yhtä lailla ihmiset, jotka selittävät fyysiset vaivansa juurta jaksain - en tykkään kuunnella, en osaa auttaa, ajan hukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en väittänyt, että mikään sairaus olisi "salainen" tai nolo - ei MT-ongelma eikä syöpä. En edelleenkään huomaa siinä kommentissa mitään myötähäpeää tai nolostumista, vaan pikemmin sellaista havahtumista että hei, haluatko oikeasti että kaikki kanssamatkustajat kuulevat sinun yksityisasioista? Henkilötunnuskaan ei ole nolo asia, mutta sitä(kään) ei kannata kaikille jakaa.

Minun keskusteluni ystävieni kanssa ei katso aikaa eikä paikkaa. Joku tuolla ylempänä kirjoittikin hyvin, että ei ole mitään hävettävää missään mikä ihmisyyteen liittyy. Kyllä ihmiset yhä vieroksuvat esimerkiksi masennusta jotenkin erilaisena sairautena, tabuna. Puhumattakaan skitsofreniasta, joka on aivosairaus. Joka toinen meistä saa syövän, ei edes varmaksi tiedetä kuinka suuri on masentuneiden prosentuaalinen osuus. Ihan voi vaikka bussissa näistä ääneen puhua, jokaista koskettavasta asiasta. Pitäisikin. Häpeäjät kuiskikoot pimeissä nurkissa salaisesta elämästään.

Minä taas toivon ettei lapseni kuullen esim. bussissa puhuta sairauksista. Heidän ei tarvitse tietää tuttavienkaan mielenterveysongelmista, vaikka nämä kuinka haluaisivat siitä ääneen puhua välittämästä ajasta tai paikasta.

Tämä juuri kertoo siitä masentuneen ajatusten oman navan ympärillä pyörimisestä kun ei tajuta että monille keskusteluille nimenomaan on aikansa ja paikkansa. Mutta ei, kun he haluavat kertoa kaiken heti ja nyt kun eivät hahmota muiden ihmisten asemaa itseensä enää ollenkaan. Kukaan muu ei ole kiinnostunut sinusta kuin sinä itse ja korkeintaan psykiatrisi - joka saa siitä palkkaa. Älä rasita läheisiäsi kertomalla itsestäsi jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en väittänyt, että mikään sairaus olisi "salainen" tai nolo - ei MT-ongelma eikä syöpä. En edelleenkään huomaa siinä kommentissa mitään myötähäpeää tai nolostumista, vaan pikemmin sellaista havahtumista että hei, haluatko oikeasti että kaikki kanssamatkustajat kuulevat sinun yksityisasioista? Henkilötunnuskaan ei ole nolo asia, mutta sitä(kään) ei kannata kaikille jakaa.

Minun keskusteluni ystävieni kanssa ei katso aikaa eikä paikkaa. Joku tuolla ylempänä kirjoittikin hyvin, että ei ole mitään hävettävää missään mikä ihmisyyteen liittyy. Kyllä ihmiset yhä vieroksuvat esimerkiksi masennusta jotenkin erilaisena sairautena, tabuna. Puhumattakaan skitsofreniasta, joka on aivosairaus. Joka toinen meistä saa syövän, ei edes varmaksi tiedetä kuinka suuri on masentuneiden prosentuaalinen osuus. Ihan voi vaikka bussissa näistä ääneen puhua, jokaista koskettavasta asiasta. Pitäisikin. Häpeäjät kuiskikoot pimeissä nurkissa salaisesta elämästään.

Minä taas toivon ettei lapseni kuullen esim. bussissa puhuta sairauksista. Heidän ei tarvitse tietää tuttavienkaan mielenterveysongelmista, vaikka nämä kuinka haluaisivat siitä ääneen puhua välittämästä ajasta tai paikasta.

Joo, sinun lapsesi varmasti tällä välttää maailman realiteetit. Sitten tuleekin iso ylläri kun perheessä napsahtaa kohdalle - jopa omalle kohdalle. Hommaa sille kuulosuojaimet äläkä missään nimessä laita päiväkotiin: siellä nimittäin niistä puhutaan.

Ei hyvänen aika millaisia first world problem- mammoja hyvinvointiyhteiskunta kasvattaakaan. Jokainen tuollainen pitäisi laittaa kuukaudeksi pakolaisleiriin kersoineen että tulisi realiteetit ja ”sopivat puheenaiheet” selviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en väittänyt, että mikään sairaus olisi "salainen" tai nolo - ei MT-ongelma eikä syöpä. En edelleenkään huomaa siinä kommentissa mitään myötähäpeää tai nolostumista, vaan pikemmin sellaista havahtumista että hei, haluatko oikeasti että kaikki kanssamatkustajat kuulevat sinun yksityisasioista? Henkilötunnuskaan ei ole nolo asia, mutta sitä(kään) ei kannata kaikille jakaa.

Minun keskusteluni ystävieni kanssa ei katso aikaa eikä paikkaa. Joku tuolla ylempänä kirjoittikin hyvin, että ei ole mitään hävettävää missään mikä ihmisyyteen liittyy. Kyllä ihmiset yhä vieroksuvat esimerkiksi masennusta jotenkin erilaisena sairautena, tabuna. Puhumattakaan skitsofreniasta, joka on aivosairaus. Joka toinen meistä saa syövän, ei edes varmaksi tiedetä kuinka suuri on masentuneiden prosentuaalinen osuus. Ihan voi vaikka bussissa näistä ääneen puhua, jokaista koskettavasta asiasta. Pitäisikin. Häpeäjät kuiskikoot pimeissä nurkissa salaisesta elämästään.

Minä taas toivon ettei lapseni kuullen esim. bussissa puhuta sairauksista. Heidän ei tarvitse tietää tuttavienkaan mielenterveysongelmista, vaikka nämä kuinka haluaisivat siitä ääneen puhua välittämästä ajasta tai paikasta.

Joo, sinun lapsesi varmasti tällä välttää maailman realiteetit. Sitten tuleekin iso ylläri kun perheessä napsahtaa kohdalle - jopa omalle kohdalle. Hommaa sille kuulosuojaimet äläkä missään nimessä laita päiväkotiin: siellä nimittäin niistä puhutaan.

Ei hyvänen aika millaisia first world problem- mammoja hyvinvointiyhteiskunta kasvattaakaan. Jokainen tuollainen pitäisi laittaa kuukaudeksi pakolaisleiriin kersoineen että tulisi realiteetit ja ”sopivat puheenaiheet” selviksi.

Päiväkotiin! Puhun jo teini-ikäisistä lapsista jotka ymmärtävät mitä heidän kuullen puhutaan. Ja kyllä, heille ei kuulu jonkun naapurin Sirkan itsemurha-ajatukset.