Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut mielenterveysongelmaiset ootte kokeneet ystävyyssuhteet?
02.06.2018 |
Onko teillä enää ystäviä vai ootteko yksinäisiä, itse oon aika yksinäinen. Ei juuri ystäviä ja taitaa viimeisetkin hylätä. Oon aika ongelmatapaus muutenkin..
Kommentit (108)
Eniten mua rassaa se, että en tiedä välttelevätkö ystävät oikeasti mun seuraa vai onko kyseessä masennusajatukset. Epätietoisuus on pahinta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siiinä missä ihmisestä on helpppo esimm riiippuvaiseksi niin siiinä suhteessa siiinä on kyse aivokemisasta ja sopeuutumisesta. Muttta ei tämä maailma olee ihmisellle mitenkäään ihanteelliseksi rakennnettu, että ihhmistä käytetäään ennemmminkin hyväksi markkintalouden nimisssä.
sori, mut en tajunnut mitään tuosta...
ap
No, mä taas koitan olla mt-ongelmaisen kaveri. Vaikeaksi hän sen kuitenkin tekee. Puhelimeen ei vastata, viesteihin ei vastata, lupauksia rikotaan, valheita... Ikinä ei oikeastaan tiedä, minkälainen päivä hänen kanssaan tulee. Useimmiten suunnitelmia on, mutta usein matto myös vedetään jalkojen alta. Kaikkinensa kohtelu on minua kohtaan ollut pitkään huonoa ja loukkaavaa. Jos kyselen syitä, hän ärsyyntyy miksi-kysymyksistä tai voi vain hokea, että "en tiedä, olen hullu".
Kai minun pitäisi oikeastaan jättää hänet lopullisesti, mutta siitäkin tulee taas soppa eli olen taas joku pahis siinäkin.
Ystävyyssuhteet ovat liian rasittavia. Olen sellainen, että vaikutan sen verran positiiviselta ja avoimelta kun tutustun ihmisiin, että ystäväehdokkaita on tullut elämään jonkin verran. En kuitenkaan jaksa tehdä sitä työtä mitä ystävyyssuhteiden todellinen ylläpitäminen vaatisi, joten sitkeimmätkin minua ystäväksi halunneet ovat lopettaneet ajan mittaan viestittelyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siiinä missä ihmisestä on helpppo esimm riiippuvaiseksi niin siiinä suhteessa siiinä on kyse aivokemisasta ja sopeuutumisesta. Muttta ei tämä maailma olee ihmisellle mitenkäään ihanteelliseksi rakennnettu, että ihhmistä käytetäään ennemmminkin hyväksi markkintalouden nimisssä.
sori, mut en tajunnut mitään tuosta...
ap
Niiin että joss nyt ajateltaisiiin esim markkinatalouden nimisssä (en olee kokoomuslainen, tässtähän voisi välittyä esim sellainen mielikuva jokseenkin, jokuu myyjä joka yrittää myyddä sinulle tuotettta, nyt epäiilyksesi herää vielä enemmmän kun yritän selitelllä tässä, muttta en ole kosskaan ole ollutt uskollinen kapitalismiille, mutta nyt ajatttelet etttä olen kyvyytön ja tymä taii ajattelet että olen ollut sitää jo pitkään.), suomaaliainenhan ostaaa sitä ikä on halviinta, etttä sinälläänhän me oleemme ihan terveitä kuiteenkin veilä, siiitä ns "armeiija" pystyyn ja sitteen kun väestööä uolla maailman äärisssä on kyllästetty liiika kaikella p"skallla niin marrkinoidaaan tuotteemma niiin ettää niiillä olisi arvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On pari ystävää, mutta asuu sen verran kaukana, että nähdään harvoin. Onneksi tykkään olla yksin, kun oon jo tottunut tähän.. Tosin tietty tässä vähän syrjäytyy ja hankala enää luoda uusia ystävyyssuhteita ja ylläpitää niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siiinä missä ihmisestä on helpppo esimm riiippuvaiseksi niin siiinä suhteessa siiinä on kyse aivokemisasta ja sopeuutumisesta. Muttta ei tämä maailma olee ihmisellle mitenkäään ihanteelliseksi rakennnettu, että ihhmistä käytetäään ennemmminkin hyväksi markkintalouden nimisssä.
sori, mut en tajunnut mitään tuosta...
ap
Niiin että joss nyt ajateltaisiiin esim markkinatalouden nimisssä (en olee kokoomuslainen, tässtähän voisi välittyä esim sellainen mielikuva jokseenkin, jokuu myyjä joka yrittää myyddä sinulle tuotettta, nyt epäiilyksesi herää vielä enemmmän kun yritän selitelllä tässä, muttta en ole kosskaan ole ollutt uskollinen kapitalismiille, mutta nyt ajatttelet etttä olen kyvyytön ja tymä taii ajattelet että olen ollut sitää jo pitkään.), suomaaliainenhan ostaaa sitä ikä on halviinta, etttä sinälläänhän me oleemme ihan terveitä kuiteenkin veilä, siiitä ns "armeiija" pystyyn ja sitteen kun väestööä uolla maailman äärisssä on kyllästetty liiika kaikella p"skallla niin marrkinoidaaan tuotteemma niiin ettää niiillä olisi arvoa.
Miinun eläämä on vaikeaaa siksi koskaa ajatteleen tuollaiseena sarjatuliituksena väähään kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua rassaa se, että en tiedä välttelevätkö ystävät oikeasti mun seuraa vai onko kyseessä masennusajatukset. Epätietoisuus on pahinta
Hyvä postaus. Olen itse kolmekymppinen enkä ole saanut lukion jälkeen yhtäkään pitkäaikaista ihmissuhdetta muodostettua. Tuo vaikeuttaa asiaa todella paljon.
Kukaan muu kuin tyhmät junttivanhempani, joiden kanssa en enää oikein jaksa kommunikoida, ei ole koskaan pitänyt minuun yhteyttä aktiivisesti. Kun oma jaksamiseni kinuta huomiota on loppunut, yhteydenpito on jäänyt, enkä enää vuosien tauon jälkeen kehtaa alkaa uudestaankaan, kun ei ole mitään "järkevää" tekosyytäkään.
On kausia jolloin jaksaisin olla ystävä ja kaipaisin seuraa. Mutta kun olen niin epävakainen että välillä en vain jaksa vastailla takaisin edes viesteihin😞 sitten hävettää se etten itse vastaa ja taas on vaikeampi ottaa yhteyttä. En tiedä tajuaako tuosta selostuksesta mitään mutta huono ja itsekäs ystävä minä olen, myönnän sen mutten jotenkin osaa/jaksa olla parempi. (Ja yllätys; ystäviä on tasan yksi)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla, että ystävät välttelevät sinua, tai sitten on kyse masennusajatuksista. Vastaan sinulle mielenterveysongelmaisen entisenä kaverina: jouduin katkaisemaan välit kokonaan, sillä en yksinkertaisesti jaksanut enää. Hänellä oli masennus. Soitteli jatkuvasti pitkiä puheluita, jos törmättiin jossain vahingossa niin oli heti pyytämässä kylään, puhui ihan omituisia asioita ja oletti, että olen hänen henkilökohtainen terapeutti. Hän selkeästi nautti tästä omituisesta suhteesta, esimerkiksi kun kävin kylässä, hän oli heti esittämässä mulle hänelle määrättyjä mielialalääkkeitä?! Vastavuoroisuudesta ei ollut tietoakaan: minä kuuntelin ja neuvoin (ai niin, mikään neuvo ei hänelle tietenkin kelvannut, aina oli "niin, mutta"), mutta heti kun aloin puhua omista asioista, niin hän aina käänsi jutun jotenkin takaisin itseensä. Hän ei yksinkertaisesti ymmärtänyt, että kaikki ei pyöri hänen ympärillä. Katkaisin välit kokonaan ja joo, paskafiilis siitä aluksi tuli, mutta siinä vaiheessa olin itsekin jo tosi ahdistunut enkä pystynyt ajattelemaan ko. kaveria lämpimästi ollenkaan. Päinvastoin, "hittoako se taas soittaa, nyt en kyllä jaksa puhua sen kanssa".
Mieti, toimitko kenties samalla tavalla. Tämä on nimittäin tosi kuormittavaa kenelle tahansa. Ehkä joku vertaistukiryhmä olisi parempi? Siellä sinua ymmärretään ehkä paremmin. Vaikka masennus ei ole masentuneen vika eikä itseaiheutettu ongelma, masentuneen tukeminen voi olla todella uuvuttavaa. Kaikkea hyvää sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua rassaa se, että en tiedä välttelevätkö ystävät oikeasti mun seuraa vai onko kyseessä masennusajatukset. Epätietoisuus on pahinta
Hyvä postaus. Olen itse kolmekymppinen enkä ole saanut lukion jälkeen yhtäkään pitkäaikaista ihmissuhdetta muodostettua. Tuo vaikeuttaa asiaa todella paljon.
Kukaan muu kuin tyhmät junttivanhempani, joiden kanssa en enää oikein jaksa kommunikoida, ei ole koskaan pitänyt minuun yhteyttä aktiivisesti. Kun oma jaksamiseni kinuta huomiota on loppunut, yhteydenpito on jäänyt, enkä enää vuosien tauon jälkeen kehtaa alkaa uudestaankaan, kun ei ole mitään "järkevää" tekosyytäkään.
See on kunn ihmineen ei ole aktiiivinen eikä ratsaasta aalllonharjaalla, niiin ihmineen tuomitaaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä saan välillä uusia ystävyyssuhteita, mutta jutut kuihtuu kun en aina alkuvaiheen osaakaan olla viihdyttävä tai edes normaali. Heti kun rentoudun ja alan luottaa, tulen yleensä ignooratuksi ja se masentaa vähän lisää. Mulla on taipumusta "zoning out" käytökseen pitkäkestoisessa yhdessäolossa. Se on muiden mielestä joskus tylsää. Olen myös vähän joustamaton luonteeltani ja jokin pieni asia, kuten vahingonilon tai määräämisenhalun huomaaminen ystävässä saattaa katkaista suhteen. Toisaalta se kyllä on mielestäni oikein. Ihmissuhteessa ei kuulu olla tuonlaista ristiriitaa, vaikka erimielisyyttä voikin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua rassaa se, että en tiedä välttelevätkö ystävät oikeasti mun seuraa vai onko kyseessä masennusajatukset. Epätietoisuus on pahinta
Hyvä postaus. Olen itse kolmekymppinen enkä ole saanut lukion jälkeen yhtäkään pitkäaikaista ihmissuhdetta muodostettua. Tuo vaikeuttaa asiaa todella paljon.
Kukaan muu kuin tyhmät junttivanhempani, joiden kanssa en enää oikein jaksa kommunikoida, ei ole koskaan pitänyt minuun yhteyttä aktiivisesti. Kun oma jaksamiseni kinuta huomiota on loppunut, yhteydenpito on jäänyt, enkä enää vuosien tauon jälkeen kehtaa alkaa uudestaankaan, kun ei ole mitään "järkevää" tekosyytäkään.
See on kunn ihmineen ei ole aktiiivinen eikä ratsaasta aalllonharjaalla, niiin ihmineen tuomitaaan.
Muttta sittten toisaaalta taaas jos ajattelisiin siiitä mikää tässä kaikeen illuusion keskelllä yhdistäää ihmisiä niiin se on sumun peitosssa, eiikä ihmineen uskallla ollla yksiin eikäää sitä kukkaaan katsoohyväällä, koskaa ihminen on niin helppo saada sekaisiin ja järkevyyys on helpppo lunastaaa yksiin käsiin täten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten mua rassaa se, että en tiedä välttelevätkö ystävät oikeasti mun seuraa vai onko kyseessä masennusajatukset. Epätietoisuus on pahinta
Hyvä postaus. Olen itse kolmekymppinen enkä ole saanut lukion jälkeen yhtäkään pitkäaikaista ihmissuhdetta muodostettua. Tuo vaikeuttaa asiaa todella paljon.
Kukaan muu kuin tyhmät junttivanhempani, joiden kanssa en enää oikein jaksa kommunikoida, ei ole koskaan pitänyt minuun yhteyttä aktiivisesti. Kun oma jaksamiseni kinuta huomiota on loppunut, yhteydenpito on jäänyt, enkä enää vuosien tauon jälkeen kehtaa alkaa uudestaankaan, kun ei ole mitään "järkevää" tekosyytäkään.
See on kunn ihmineen ei ole aktiiivinen eikä ratsaasta aalllonharjaalla, niiin ihmineen tuomitaaan.
Muttta sittten toisaaalta taaas jos ajattelisiin siiitä mikää tässä kaikeen illuusion keskelllä yhdistäää ihmisiä niiin se on sumun peitosssa, eiikä ihmineen uskallla ollla yksiin eikäää sitä kukkaaan katsoohyväällä, koskaa ihminen on niin helppo saada sekaisiin ja järkevyyys on helpppo lunastaaa yksiin käsiin täten.
Yksiiin tuottaviiin käsiin jotka hallinnoiivat massoja maassoja joilla on masssoittain rahaaa.
Minulla ei ole koskaan ollut ystäviä, ennen mt-ongelmiakaan siis, joten en osaa sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että ystävät välttelevät sinua, tai sitten on kyse masennusajatuksista. Vastaan sinulle mielenterveysongelmaisen entisenä kaverina: jouduin katkaisemaan välit kokonaan, sillä en yksinkertaisesti jaksanut enää. Hänellä oli masennus. Soitteli jatkuvasti pitkiä puheluita, jos törmättiin jossain vahingossa niin oli heti pyytämässä kylään, puhui ihan omituisia asioita ja oletti, että olen hänen henkilökohtainen terapeutti. Hän selkeästi nautti tästä omituisesta suhteesta, esimerkiksi kun kävin kylässä, hän oli heti esittämässä mulle hänelle määrättyjä mielialalääkkeitä?! Vastavuoroisuudesta ei ollut tietoakaan: minä kuuntelin ja neuvoin (ai niin, mikään neuvo ei hänelle tietenkin kelvannut, aina oli "niin, mutta"), mutta heti kun aloin puhua omista asioista, niin hän aina käänsi jutun jotenkin takaisin itseensä. Hän ei yksinkertaisesti ymmärtänyt, että kaikki ei pyöri hänen ympärillä. Katkaisin välit kokonaan ja joo, paskafiilis siitä aluksi tuli, mutta siinä vaiheessa olin itsekin jo tosi ahdistunut enkä pystynyt ajattelemaan ko. kaveria lämpimästi ollenkaan. Päinvastoin, "hittoako se taas soittaa, nyt en kyllä jaksa puhua sen kanssa".
Mieti, toimitko kenties samalla tavalla. Tämä on nimittäin tosi kuormittavaa kenelle tahansa. Ehkä joku vertaistukiryhmä olisi parempi? Siellä sinua ymmärretään ehkä paremmin. Vaikka masennus ei ole masentuneen vika eikä itseaiheutettu ongelma, masentuneen tukeminen voi olla todella uuvuttavaa. Kaikkea hyvää sinulle.
Mietin tätäkin vaihtoehtoa, mutta olen pyrkinyt olemaan vastavuoroinen ja yrittänyt välttää, että toiselle ei tule terapeuttioloa. Toki olen vastannut rehellisesti mitä mulle kuuluu, kun sitä on kysytty. Tälle tilanteelle on itse vain niin sokea, kun kukaan ei sano suoraan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siiinä missä ihmisestä on helpppo esimm riiippuvaiseksi niin siiinä suhteessa siiinä on kyse aivokemisasta ja sopeuutumisesta. Muttta ei tämä maailma olee ihmisellle mitenkäään ihanteelliseksi rakennnettu, että ihhmistä käytetäään ennemmminkin hyväksi markkintalouden nimisssä.
sori, mut en tajunnut mitään tuosta...
ap
Eiköhän se ollut tarkoituskin, ettei kukaan tajua. Nielit syötin.
Vaikeitahan ne on. En pysty luottamaan siihen että ihmiset oikeasti haluaisivat viettää aikaa kanssani, joten vetäydyn. Ainut ystäväni on kumppani. Olen tyytyväinen siihen että on edes yksi ystävä, mutta se käy pidemmän päälle raskaaksi molemmille kun toinen suorittaa sekä kumppanin että ainoan ystävän roolia.
Olen aina ollut se, joka on kaikkien kaveri ja seurana silloin, kun ketään muuta ei ole tarjolla. Sitten kun tulee parempaa seuraa, ei minua enää tarvitakaan. Lapsena olleet parhaat kaveritkin lähtivät parempien matkaan. Lähde tässä sitten avoimin mielin solmimaan ystävyyssuhteita kun kokemuksena on se, ettet kelpaa kuin hätävaraksi.
Ei pitäisi rypeä itsesäälissä, mutta miten nousta ylös pää pystyssä ja ottaa vastaan se sosialisoitumisen haaste näin aikuisena, kun se on ns normaaleillekin ihmisille muutenkin haastavaa?
Ihan vaan kysymys: onko täällä ketään mt-ongelmaista, joka olisi kamalan ilkeä kavereille? Tai ainakin joillekin kavereille, mutta joillekin varsin edustava.
Vaikka olisi kuinka hullu, niin ei se minusta riitä syyksi olla ihan joku sadisti ja toisen lyttääjä ja haukkuja. Vika on aina toisessa, mistään ei voida puhua. Ja voiko vain narsisti olla tällainen toista ihmistä tuhoava hirviö vai myös epävakaa tai joku muu?
Siiinä missä ihmisestä on helpppo esimm riiippuvaiseksi niin siiinä suhteessa siiinä on kyse aivokemisasta ja sopeuutumisesta. Muttta ei tämä maailma olee ihmisellle mitenkäään ihanteelliseksi rakennnettu, että ihhmistä käytetäään ennemmminkin hyväksi markkintalouden nimisssä.