Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa oleva mies, oletko suhteessa vain koska parempaakaan ei ole saatavilla?
01.06.2018 |
Eli olet sinut oman tasosi kanssa ja olet ottanut naisen, joka sinut on kelpuuttanut. Tykkäät kuitenkin jakaa elämän jonkun kanssa, joten parempi suhteessa kuin yksin.
Kommentit (985)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko toi kemia miehille ihan oikeasti mysteeri, vai onko ne vain muutama harvinaisuus, jotka ei sitä ymmärrä, tai ehkä ne on vain trolleja? Ihan järkyttävää ajatella, että miehille ei ole sellaista asiaa olemassakaan kuin kemia, etenkin jos itse naisena tuntee kokevansa tuota kemiaa, mutta miehestä sama tilanne tuntuukin ihan samalta kuin kaikkien muittenkin naisten kanssa (ja ainoat erot on siinä miten vastaanottavaiselta nainen vaikuttaa)?
Taidat olla aika tietämätön pariutumisasioista. Sehän on juuri päinvastoin. Naisten parinvalinta perustuu enemmän analyysille kuin miesten. Usko tai älä, miehet ovat tässä asiassa henkisempiä puolia. Ja välittävät jälkikasvustaan. Kuriositeettinä voisin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä: vaikka olisi kuinka hyvännäköinen nainen, sitä ei jaksa katsella pelkkien panojen takia.
Selitä vähän kuinka nyt yhtäkkiä pyörrät ympärin kaiken mistä tähän asti on keskusteltu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä palsta aina osaa yllättää näköalattomuudellaan (miesten sellaisella). Onneksi ei ole tarvinnut elämässä koskaan mitään helen tasoja miettiä! Ainoa, missä olen joutunut jostain numeraalisesta kuulemaan, oli joskus ulkomailla kun minua yritettiin saada kadulta jonkun sutenöörin hommiin. Kieltäydyin kohteliaasti.
Minulla on itseäni useamman vuoden nuorempi mies, olemme naimisissa. Minulla on myös kaksi lasta, jotka eivät ole hänen. Jos hän miettisi näitä tasoja, joita täällä asetetaan, hän tuskin olisi itseään vanhemman yyhoon kanssa naimisissa. Onneksi on ihan omilla aivoillaankin ajattelevia miehiä, joille nainen ei ole mikään näyttelyesine.
En ymmärrä logiikkaasi.
Juuri itseään vanhemman yh-naisen kanssa oleva mies luultavasti tiedostaa tasoteorian ja on siksi tyytynyt itseään vanhempaan lapselliseen naiseen koska tietää että ei voi saada nuorta lapsetonta sinkkua.
Ei pelkkä tasoteorian tiedostaminen mahdollista tasokkaampia naisia.
Miksi nuori, lapseton sinkkumies ei voisi saada ikäistään lapsetonta naista? Eivätkö he ole samalla tasolla?
Ei, koska naisten kysynnän huippu on 23 vuotiaana, 21-26v. Hänestä kilpailee silloin miehiä kolmesta sukupolvesta. 95% miehistä ei pääse ikinä nauttimaan semmoisesta suosioista. Semmoisesta valinnanvarasta. Naiselle otollisin hetki ottaa itselleen vanhemman menestyneen miehen, tai oman ikäisen jossa potentiaalia.
Miesten kysynnän huippu on kolmekyppisenä, mutta kysyntä tulee eniten 27v-40v naisilta.
Tilastollisesti naiset kuitenkin pitävät seksuaalisesti kiinnostavimpina suunnilleen oman ikäisiään miehiä. Tilastollisesti ihmiset myös valtaosin avioituvat suunnilleen ikäisensä kumppanien kanssa. Eli nuorten naisten silmissä nuoret miehet ovat kaikkein kiinnostavimpia, eivät kymmenen vuotta vanhemmat. Näin ollen siis nimenomaan nuoret miehet olisivat nuorten naisten kanssa samalla tasolla, koska juuri heistä nuoret naiset kiinnostuvat pääosin.
Tilastollisesti ja kyselytutkimusten mukaan naiset hakevat omasta iästään riippuen noin 0-5 vuotta vanhempaa miestä. Ero kapenee iän myötä. 15-v katselee 20-vuotiasta, vasta 50-v oman ikäistään.
eri
No joo. Kun aikuisista ihmisistä puhutaan, niin alle viiden vuoden ikäerolla toisistaan olevat ovat suunnilleen saman ikäisiä. Avioliittotilastoissa suunnilleen kolmen vuoden ikäero on suosituin.
Mutta en kyllä vieläkään ymmärrä, miksi esim. 27-vuotias lapseton mies ei voisi olla samalla tasolla esim. 24-28-vuotiaan lapsettoman naisen kanssa. Millä logiikalla se 35-vuotias yh olisi enemmän tuon miehen kanssa samalla tasolla? Entä millainen mies sitten on samalla tasolla 24-28-vuotiaan lapsettoman naisen kanssa?
Tietenkin voi olla. Ja 24v nainen on melkein aina tasokkaampi kuin 28v nainen, koska useampi haluaa 24veetä (koska on paremman näköinen). Ei jaksa enää vääntää ratakiskoa suoraksi teille, tämä todennäköisesti tahallainen ymmärrättömyys on liikaa.
Mä kyllä selkeästi olin paremman näköinen 28 kuin 24v, oma tyyli oli löytynyt ja itsevarmuus kasvanut huomattavasti = seksikkäämpää. Itse asiassa olin n. 40-vuotiaaksi nuorekas, nyt vasta kun on 46v olen alkanut vähän rupsahtaa, ikäistäni nuorempi olen vielä hieman. Mutta älä yleistä!
Ja se että nuorempi = paremman näköinen ei tarkoita, että kaikki iästä riippumatta "haluaa" tätä. Otetaas vaikka 80v pappa, veikkaan et terve senikäinen ei kykene haluamaan lapsenlapsen lapsensa ikäistä, vaan haluaa enemmän vaikka 60-vuotiasta. Koska haluamiseen liittyy niin paljon muutakin kuin puhdas hyvännäköisyys tai tasot.
Ai niin kuin vaikkapa
https://www.telegraph.co.uk/news/picturegalleries/worldnews/5406658/Sil…
80v Berlusconi?
Sanoinkin, että terve senikäinen... Pedot asia erikseen :/
Kysymys sinänsä on vähän typerä.
Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".
Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?
Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.
Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".
Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.
Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.
Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.
Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?
Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.
En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.
Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.
Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.
Tämä keskustelu syväluotaa suomalaisten miesten henkisesti ja moraalisesti huonointa joukkiota tavalla jota ei saa ikinä ei-luetuksi. Samalla se asettaa varjon kaikkien heteroparisuhteiden päälle. Kuinka kukaan voi enää olla varma siitä, ettei se ikioma rakas ole kuitenkin vain loistonäyttelijän lahjat omaava naisensa suhteen empatiakyvytön tyytyjä? :(
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu syväluotaa suomalaisten miesten henkisesti ja moraalisesti huonointa joukkiota tavalla jota ei saa ikinä ei-luetuksi. Samalla se asettaa varjon kaikkien heteroparisuhteiden päälle. Kuinka kukaan voi enää olla varma siitä, ettei se ikioma rakas ole kuitenkin vain loistonäyttelijän lahjat omaava naisensa suhteen empatiakyvytön tyytyjä? :(
Juuri tämä! Olen sanaton tämän ihmisyyden edessä. Pettynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkauden ja resurssien varastaminen valheilla siinä naisia ärsyttää. Miehen valheiden vuoksi nainen ei saa rakkautta osakseen.
Isyyshuijaus on vastaavanlainen vale, jolla voi saada toiselta valheilla sitä, mitä miehet saavat niiltä puolisokseen kelpuuttamilta naisilta. Lapsen, toisen työpanoksen ja resurssien varastamista valheilla ja emotionaalisella hyväksikäytöllä.
Spermapankissa vierailu takaisi lapselle paremmat geenit ja säästäisi naisen lokkeilevan miehen hyväksikäytöltä.
Mikä tämä isyyshuijaus on? Miten se tehdään?
Syrjähypyllä. Vaimo menee ja panee jotain oikeasti haluamaansa hottista, tulee raskaaksi, mutta pistää miehensä elättämään ruokon ja uskottelee, että lapsi on aviomiehen siittämä.
Miesten versiossa mies hankki itselleen paremman puutteessa maatiaistamman siitokseen, jolla teettää kaikki työt ja jälkeläiset hakien rakkautta muualta. Tamma suostui touhuun, koska mies uskotteli tammalle rakastavansa tätä. Jos miehen kuuma rakastajatar päättää tyytyä mieheen, mies hylkää perheensä.
Petturit saisivat naida toisensa, jolloin kummankin hyväksikäyttö ja valheet tasaisivat tilit.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys sinänsä on vähän typerä.
Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".
Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?
Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.
Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".
Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.
Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.
Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.
En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.
Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.
En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?
Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysymys sinänsä on vähän typerä.
Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".
Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?
Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.
Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".
Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.
Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.
Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.
En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.
Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.
Vihdoinkin järkevän miehen kommentti! Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu syväluotaa suomalaisten miesten henkisesti ja moraalisesti huonointa joukkiota tavalla jota ei saa ikinä ei-luetuksi. Samalla se asettaa varjon kaikkien heteroparisuhteiden päälle. Kuinka kukaan voi enää olla varma siitä, ettei se ikioma rakas ole kuitenkin vain loistonäyttelijän lahjat omaava naisensa suhteen empatiakyvytön tyytyjä? :(
Juuri tämä! Olen sanaton tämän ihmisyyden edessä. Pettynyt.
Ei kannata tästä keskustelusta niin kovin järkyttyä. Kuten edellinen sanoi, täällä kirjoittelee ylilaudan tyyppisten sivustojen pahnanpohjimmaiset pääasiassa näitä juttuja. Taatusti enemmistö miehistä on täysin tavallisia ja kunnollisia ihmisiä normaaline tunteineen ja heillä tämä pariutumusasia ei ole niin suuri mysteeri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysymys sinänsä on vähän typerä.
Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".
Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?
Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.
Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".
Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.
Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.
Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.
En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.
Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.
Kuten hänkin. :) Onneksi naisilla on huumorintajua ja empaattisuutta.
MiäsHenkilö kirjoitti:
Miesten tyytyminen tuntuu olevan naisille yhtä arka asia kuin miehille naisten seksuaalihistoria. Ymmärrän kyllä miksi.
Mielestäni useiden naisten kanssa seksisuhteessa ollut mies on yhteiskunnan pohjasakkaa ja valtava tautiriski.
N
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä. Ja ajan myös mieluummin skodalla kuin kävelen, vaikka aston martiniin ei ollut varaa.
Vierailija kirjoitti:
kyllä. Ja ajan myös mieluummin skodalla kuin kävelen, vaikka aston martiniin ei ollut varaa.
Mikä tämä Aston Martin on kun puhumme ihmisistä? Vaikka mieheni olisi pidempi, leuakkaampi ja osaisi suorittaa kirurgisia toimenpiteitä lentokoneen ohjaamossa en rakastaisi hän pystyisi tarkastamaan häntä enempää kuin nyt.
Joten ovatko nämä autoihmiset, tyytyjät sun muut keskusteluun osallistujat kaikki pinnallisia ja normaaliin tunne-elämän kykenemättömiä? Tämä keskustelu vaan on hyvin absurdi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys sinänsä on vähän typerä.
Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".
Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?
Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.
Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".
Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.
Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.
Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.
En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.
Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.
En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?
Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.
Ei kukaan normaalin tunne-elämän omaava tee kompromisseja tuollaisessa asiassa. Tosin normaali ihminen ei ole niin läheisriippuvainen tai niin epävarma, että joku pitää saada siihen viereen, koska muuten paljastuu totuus (=että on oikeasti vaikka homoseks*uaali, tai niin epävarma, että pelkää mitä naapurit sanovat poikamiehestä).
Kuten normaali ihminen ei halua asua solussa jonkun kämppiksen kanssa, josta ei välitä, mutta joka pyörii siinä tiellä jatkuvasti. Jos tunteita ei ole, ei jaksa kohdella toista hyvin, luonnollisesta asiasta tulee pakkopullaa ja velvollisuus. Seksi loppuu, kun ei jaksa kohdella sitä kämppistä kuten puolisoa kohdellaan. Sitten kun tyytyy, menee ohi se ihminen jonka kanssa ei olisi tarvinnut tyytyä ja kärvistellä. Kohta onkin eläkeiässä, ja voi miettiä että mitä elämästä tuli, riidat ja rakkaudeton puoliso, että tässäkö kaikki.
Vierailija kirjoitti:
MiäsHenkilö kirjoitti:
Miesten tyytyminen tuntuu olevan naisille yhtä arka asia kuin miehille naisten seksuaalihistoria. Ymmärrän kyllä miksi.
Mielestäni useiden naisten kanssa seksisuhteessa ollut mies on yhteiskunnan pohjasakkaa ja valtava tautiriski.
N
Oikeastaan voisi ajatella niin, että jos seksin haluaa olla luistavaa ja "kokenutta" niin jomman kumman on oltava kokenut ja osaava. Eli olisiko ihanne, että nainen (joka voi tulla raskaaksi), olisi jakanut takamustaan mahdollisimman monelle ja olisi se johtaja seksissä? Eiku....
Yksinkö munansa kanssa meinaat miehen kehittyvän laadukkaaksi panomieheksi jollaista naiset ihan faktisesti odottavat?
Ehkä aikanaan ajauduin suhteeseen vähän noin. Tapasin ihan ok-naisen pidemmähkön sinkkuputken jälkeen ja sen verran kauan hengattiin yhdessä, ettei oikein osannut ilmankaan olla. Mentiin naimisiin, saatiin lapsia ja nyt sitten mietin harva se päivä, että näinkö sen oikeasti piti mennä.
Itsekeskeistä voi olla ajatella, että minä ansaitsisin parempaa. Mutta näin minusta tuntuu siinä kodinhoidon, lasten roudaamisen ja toisten jälkien siivouksen lomassa. Jotenkin nämä kaikki ovat kaatuneet selvästi minun harteille. Tuntuu, että vaimolle riittää sohva ja läppäri onnelliseen elämään.
Tilannetta ei helpota yhtään se, että työpaikalla aloitti joku aika sitten eräs nainen, jonka kanssa meillä jotenkin vaan kemiat kohtaa. Ei siis kyse ole mistään nuoresta ja kuumasta bimboblondista, vaan ihan suht samanikäisestä, ja kaikin puolin ihan normaalista ja maanläheisestä ihmisestä. Kummatkin tuntuvat aina vaivihkaa hakeutuvan toisen seuraan ja yhdessä on helppo olla. Parit yhteiset pippaloinnit olleet, eikä ole epäselvää, etteikö kiinnostus ole molemminpuolista. Ei siis mitään halailua, pientä silittelyä ja tanssimista kummempaa ole tapahtunut, kun kumpikin on perheellinen ihminen, mutta pään tuo toiminta on kyllä saanut sekaisin.
Minun moraali ei varmaan riittäisi pettämiseen, eikä kyllä eroamiseen ja pienten lasten perheen särkemiseen. Mutta tosi raastavaa on myös se, että ei ole yhtään päivää, etten ajattelisi tuota toista naista. Kuitenkin selvää on se, että kummallakin on lapsia ja oma elämä tahoillaan. Eli todennäköisyys sille, että mitään sen suurempaa kehittyisi, on hyvin pieni. Ja miten sen kanssa voisi elää? Että tavallaan särki kaksi perhettä? Enkä kyllä haluaisi vaimoani jättää tyhjän päälle.
Miksi tämä on niin vaikeaa? Miksi en voinut tavata tuota selvästi oikeaa naista silloin aikanaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys sinänsä on vähän typerä.
Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".
Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?
Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.
Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".
Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.
Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.
Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.
En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.
Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.
En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?
Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.
Tämä. Mietin jossain kohtaa keskustelua, että missä iässä tämä epätoivoinen pariutumistarve kompromisseineen iskee? Itse olin parikymppinen kun tapasin mieheni, eikä seurustelu , pariutumisesta puhumattakkaan ollut käynyt edes mielessä. Omassa elämässä tapahtui siinä vaiheessa niin paljon kaikkea, ettei mitään ylimääräistä kaivannut. Mies taas opiskeli ja seurusteli toisen kanssa tahollaan. Sitten tapasimme, rakastuimme ja kummankin suunnitelmat muuttui radikaalisti. Taatusti ei kummallakaan ollut haku päällä eikä mitään kriteerilistoja käytössä, yhdessä olo vaan oli niin helppoa, luonnollista ja täydellistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu syväluotaa suomalaisten miesten henkisesti ja moraalisesti huonointa joukkiota tavalla jota ei saa ikinä ei-luetuksi. Samalla se asettaa varjon kaikkien heteroparisuhteiden päälle. Kuinka kukaan voi enää olla varma siitä, ettei se ikioma rakas ole kuitenkin vain loistonäyttelijän lahjat omaava naisensa suhteen empatiakyvytön tyytyjä? :(
Juuri tämä! Olen sanaton tämän ihmisyyden edessä. Pettynyt.
Ei kannata tästä keskustelusta niin kovin järkyttyä. Kuten edellinen sanoi, täällä kirjoittelee ylilaudan tyyppisten sivustojen pahnanpohjimmaiset pääasiassa näitä juttuja. Taatusti enemmistö miehistä on täysin tavallisia ja kunnollisia ihmisiä normaaline tunteineen ja heillä tämä pariutumusasia ei ole niin suuri mysteeri.
Joo, ei täällä ulis-e kukaan normaali mies, heillä on se puoliso, eikä kilometrin mittaista ominaisuusluetteloa (jossa kaikki ominaisuudet ovat pinnallisia).
Se vasta olisi hauskaa, kun ulisi-ja jollakin lottovoitolla saisi naisen, jolla on ne pinnalliset ominaisuudet. Mitä kun menisi 10 v ja tulisi lapsia? Ne jättäisivät sen naisen (kun nainen vanhenee) ja siirtyisivät inhat vanhat miehet osastoon kuolaamaan tyttöjä, jotka ikänsä puolesta voisivat olla heidän tyttäriään. Eli onnellisia niistä jonneista ei tule koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MiäsHenkilö kirjoitti:
Miesten tyytyminen tuntuu olevan naisille yhtä arka asia kuin miehille naisten seksuaalihistoria. Ymmärrän kyllä miksi.
Mielestäni useiden naisten kanssa seksisuhteessa ollut mies on yhteiskunnan pohjasakkaa ja valtava tautiriski.
N
Oikeastaan voisi ajatella niin, että jos seksin haluaa olla luistavaa ja "kokenutta" niin jomman kumman on oltava kokenut ja osaava. Eli olisiko ihanne, että nainen (joka voi tulla raskaaksi), olisi jakanut takamustaan mahdollisimman monelle ja olisi se johtaja seksissä? Eiku....
Yksinkö munansa kanssa meinaat miehen kehittyvän laadukkaaksi panomieheksi jollaista naiset ihan faktisesti odottavat?
Tuo on miesten oma myytti että naiset haluaisi paljon panneen miehen. Sellainen mies joka luulee tietävänsä mitä kaikki naiset haluaa on huono sängyssä. Naiselle sen sijaan on hyötyä löytää itsestään ne paikat jotka saavat aikaan nautintoa.
En näe miten nuo on mitenkään verrattavissa.