Parisuhteessa oleva mies, oletko suhteessa vain koska parempaakaan ei ole saatavilla?

Vierailija kirjoitti:

Käännetään asia toisinpäin. MIKSI miehet jäävät yksin?

Olen 42v eronnut nainen. Ulkoisesti hoikka, normaalipituinen (170), vetävän näköiseksi kehuttu, monet hämmästelleet kuullessaan ikäni, olen kuulemma nuoremman näköinen. Olen iloinen, ulospäinsuuntautunut ja hymyileväinen.

Olen lähestynyt viimeisen 6 kk aikana useita miehiä, turhaan. On ollut pitkää, pätkää, hoikkaa, pyöreää, laseilla ja ilman. On ikähaarukkaa 40-50. En kysy tavatessa tulotasoa.

Mutta yksikään, siis ei yksikään, ole ollut kiinnostunut minusta.

Eli miehet. Olette yksin, koska teille ei yksinkertaisesti kelpaa kukaan. Ei tavisnaiset, ei nätit naiset, ei älykkäät naiset, ei typerät naiset, ei työttömät naiset, ei työlliset naiset, ei varatut naiset eikä eronneet naiset.

Minä luovutan.

Miehet ymmärtävät, että jokin paha vikahan sinussa on, kun liitto on johtanut eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinänsä on vähän typerä.

Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".

Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?

Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.

Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".

Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.

Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.

Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.

Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?

Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.

En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.

Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.

Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.

En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?

Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.

Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?

Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.

Taisit itse ymmärtää yllä olleen viestin täysin väärin. Suosittelen kasvamaan aikuiseksi ja lopettamaan muiden nimittelyn. Vai miksi sinulle on hirveä ajatus että jotkut menevät suhteeseen vain rakkaudesta? Jäit itse paitsi tai pelkäät että et koskaan käy sitä joka tyytyisi sinuun?

Menevät suhteeseen rakkaudesta? :D ensin rakastuvat ja sitten vasta aloittavat tutustumisen ja seurustelun?

Palatkaa prinsessat pilvilinnoistanne alas ja olkaa kiitos pliis vähän realistisempia.

Miksi muut ihmiset aloittavat suhteen? Mikä on realistinen tapa aloittaa suhde? Tavataan joku ihan ok joka täyttää tarpeeksi monta kohtaa listalta ja pistää perhe pystyyn. Sitten pidetään peukkuja pystyssä että siitä toisesta joku päivä välittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinänsä on vähän typerä.

Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".

Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?

Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.

Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".

Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.

Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.

Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.

Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?

Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.

En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.

Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.

Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.

En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?

Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.

Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?

Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.

Kiitos, tätä yritin tässä itsekin sanoa, mutta ei näköjään mennyt naisille perille.

Itseasiassa tuon kirjoittamasi voisi halutessaan kääntää miehen näkökulmasta näin päin:

- Eikö teille hyvät naiset tule mieleen, kun heittäydytte parisuhteeseen miehen kanssa ihan vaan silkasta tunteen ja "rakastumisen" palosta - jopa vuosikausiksi - ja teette siihen lapsia ja kaikenlaista muuta, että se miesparka joutuu siinä jännittämään koko ajan, että koska se muija kokee seuraavan "rakastumisen" ja tunteenpalon ja karkaa jonkun jännittävämmän karjun matkaan?

Tämän takia jotkut miehet ei edes viitsi kauheasti suunnitella teidän kanssa tulevaisuutta, kun näkevät, miten epävarmalla pohjalla ja minkälaisen tuuliviirin saranoissa se naisen "rakkaus" on.

Jostain syystä sokea ihastuminen on hienompi juttu kuin yhteisen sävelen löytyminen ajan kanssa. Tai varsinkaan se, että myös järjellä miettii, voisiko tämä ihminen olla minulle loppuelämän kumppani. En tiedä missä näin on päätetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MiäsHenkilö kirjoitti:

Miesten tyytyminen tuntuu olevan naisille yhtä arka asia kuin miehille naisten seksuaalihistoria. Ymmärrän kyllä miksi.

Mielestäni useiden naisten kanssa seksisuhteessa ollut mies on yhteiskunnan pohjasakkaa ja valtava tautiriski. 

N

Oikeastaan voisi ajatella niin, että jos seksin haluaa olla luistavaa ja "kokenutta" niin jomman kumman on oltava kokenut ja osaava. Eli olisiko ihanne, että nainen (joka voi tulla raskaaksi), olisi jakanut takamustaan mahdollisimman monelle ja olisi se johtaja seksissä? Eiku....

Yksinkö munansa kanssa meinaat miehen kehittyvän laadukkaaksi panomieheksi jollaista naiset ihan faktisesti odottavat?

Tuo on miesten oma myytti että naiset haluaisi paljon panneen miehen. Sellainen mies joka luulee tietävänsä mitä kaikki naiset haluaa on huono sängyssä. Naiselle sen sijaan on hyötyä löytää itsestään ne paikat jotka saavat aikaan nautintoa.

Kokenut mies automaattisesti = "luulee tietävänsä"? Kerrotko millä logiikalla ei tietäisi? Enkä väitä, että tietäisi kaikkien naisten jutut, mutta suurimman osan. Sinun logiikallasi nainen tulee seksissä huonommaksi mitä enemmän sitä on harrastanut, niinkö?

Sinä väitit että miehen pitää olla kokenut ja osaava. Ei pidä. Mitä hyötyä siitä olisi? Ei hän tiedä mistä juuri se nainen nauttii vaikka olis pannut tuhatta ennen sitä.

Ihan oikeasti, herätkää ja tule sinäkin alas pilvilinnasta. Keskimäärin jokaisella naisella on yksi pillu ja yksi klitoris, todella ankeaa haihattelua väittää että jokainen nainen tykkää IHAN ERILAISESTA seksistä. Minä en väitä, että jokainen tykkää täysin samanlaisesta. Sinä väität että kokemuksesta ei ole mitään hyötyä. Ja tämä siksi, että kuvittelet olevasi uniikki lumihiutale.

Vierailija kirjoitti:

Käännetään asia toisinpäin. MIKSI miehet jäävät yksin?

Olen 42v eronnut nainen. Ulkoisesti hoikka, normaalipituinen (170), vetävän näköiseksi kehuttu, monet hämmästelleet kuullessaan ikäni, olen kuulemma nuoremman näköinen. Olen iloinen, ulospäinsuuntautunut ja hymyileväinen.

Olen lähestynyt viimeisen 6 kk aikana useita miehiä, turhaan. On ollut pitkää, pätkää, hoikkaa, pyöreää, laseilla ja ilman. On ikähaarukkaa 40-50. En kysy tavatessa tulotasoa.

Mutta yksikään, siis ei yksikään, ole ollut kiinnostunut minusta.

Eli miehet. Olette yksin, koska teille ei yksinkertaisesti kelpaa kukaan. Ei tavisnaiset, ei nätit naiset, ei älykkäät naiset, ei typerät naiset, ei työttömät naiset, ei työlliset naiset, ei varatut naiset eikä eronneet naiset.

Minä luovutan.

AV:lla ollaan erittäin usein ikäistään nuorempien näköisiä, mutta onko täällä kukaan vielä ollut ikäistään vanhemman näköinen (tai edes ikäisensä näköinen)?

jep. Varsinkin kun olin itse se joka haki eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinänsä on vähän typerä.

Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".

Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?

Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.

Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".

Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.

Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.

Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.

Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?

Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.

En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.

Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.

Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.

En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?

Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.

Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?

Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.

Taisit itse ymmärtää yllä olleen viestin täysin väärin. Suosittelen kasvamaan aikuiseksi ja lopettamaan muiden nimittelyn. Vai miksi sinulle on hirveä ajatus että jotkut menevät suhteeseen vain rakkaudesta? Jäit itse paitsi tai pelkäät että et koskaan käy sitä joka tyytyisi sinuun?

Menevät suhteeseen rakkaudesta? :D ensin rakastuvat ja sitten vasta aloittavat tutustumisen ja seurustelun?

Palatkaa prinsessat pilvilinnoistanne alas ja olkaa kiitos pliis vähän realistisempia.

Sanoinko että ensin rakastuin ja sitten vasta alkoi tutustuminen ja muu? Ei hän tuollasen kanssa pysty keskustelemaan. Menee naurettavaksi tämä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MiäsHenkilö kirjoitti:

Miesten tyytyminen tuntuu olevan naisille yhtä arka asia kuin miehille naisten seksuaalihistoria. Ymmärrän kyllä miksi.

Mielestäni useiden naisten kanssa seksisuhteessa ollut mies on yhteiskunnan pohjasakkaa ja valtava tautiriski. 

N

Oikeastaan voisi ajatella niin, että jos seksin haluaa olla luistavaa ja "kokenutta" niin jomman kumman on oltava kokenut ja osaava. Eli olisiko ihanne, että nainen (joka voi tulla raskaaksi), olisi jakanut takamustaan mahdollisimman monelle ja olisi se johtaja seksissä? Eiku....

Yksinkö munansa kanssa meinaat miehen kehittyvän laadukkaaksi panomieheksi jollaista naiset ihan faktisesti odottavat?

Tuo on miesten oma myytti että naiset haluaisi paljon panneen miehen. Sellainen mies joka luulee tietävänsä mitä kaikki naiset haluaa on huono sängyssä. Naiselle sen sijaan on hyötyä löytää itsestään ne paikat jotka saavat aikaan nautintoa.

Kokenut mies automaattisesti = "luulee tietävänsä"? Kerrotko millä logiikalla ei tietäisi? Enkä väitä, että tietäisi kaikkien naisten jutut, mutta suurimman osan. Sinun logiikallasi nainen tulee seksissä huonommaksi mitä enemmän sitä on harrastanut, niinkö?

Sinä väitit että miehen pitää olla kokenut ja osaava. Ei pidä. Mitä hyötyä siitä olisi? Ei hän tiedä mistä juuri se nainen nauttii vaikka olis pannut tuhatta ennen sitä.

Ihan oikeasti, herätkää ja tule sinäkin alas pilvilinnasta. Keskimäärin jokaisella naisella on yksi pillu ja yksi klitoris, todella ankeaa haihattelua väittää että jokainen nainen tykkää IHAN ERILAISESTA seksistä. Minä en väitä, että jokainen tykkää täysin samanlaisesta. Sinä väität että kokemuksesta ei ole mitään hyötyä. Ja tämä siksi, että kuvittelet olevasi uniikki lumihiutale.

Näin juuri. Jos nyt ihmisten elämää, mieltymyksiä ja valintoja katselee, niin melkein samojahan ne kaikilla ovat.

”Olen akateeminen nainen, jonka intohimo on matkustelu ja harrastukset lenkkeily ja kuntosali...”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinänsä on vähän typerä.

Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".

Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?

Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.

Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".

Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.

Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.

Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.

Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?

Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.

En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.

Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.

Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.

En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?

Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.

Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?

Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.

Kiitos, tätä yritin tässä itsekin sanoa, mutta ei näköjään mennyt naisille perille.

Itseasiassa tuon kirjoittamasi voisi halutessaan kääntää miehen näkökulmasta näin päin:

- Eikö teille hyvät naiset tule mieleen, kun heittäydytte parisuhteeseen miehen kanssa ihan vaan silkasta tunteen ja "rakastumisen" palosta - jopa vuosikausiksi - ja teette siihen lapsia ja kaikenlaista muuta, että se miesparka joutuu siinä jännittämään koko ajan, että koska se muija kokee seuraavan "rakastumisen" ja tunteenpalon ja karkaa jonkun jännittävämmän karjun matkaan?

Tämän takia jotkut miehet ei edes viitsi kauheasti suunnitella teidän kanssa tulevaisuutta, kun näkevät, miten epävarmalla pohjalla ja minkälaisen tuuliviirin saranoissa se naisen "rakkaus" on.

Jostain syystä sokea ihastuminen on hienompi juttu kuin yhteisen sävelen löytyminen ajan kanssa. Tai varsinkaan se, että myös järjellä miettii, voisiko tämä ihminen olla minulle loppuelämän kumppani. En tiedä missä näin on päätetty.

Eli vaihtoehdot on vain sokea järjetön ihastuminen ja tunteeton järkeily. Muita ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Käännetään asia toisinpäin. MIKSI miehet jäävät yksin?

Olen 42v eronnut nainen. Ulkoisesti hoikka, normaalipituinen (170), vetävän näköiseksi kehuttu, monet hämmästelleet kuullessaan ikäni, olen kuulemma nuoremman näköinen. Olen iloinen, ulospäinsuuntautunut ja hymyileväinen.

Olen lähestynyt viimeisen 6 kk aikana useita miehiä, turhaan. On ollut pitkää, pätkää, hoikkaa, pyöreää, laseilla ja ilman. On ikähaarukkaa 40-50. En kysy tavatessa tulotasoa.

Mutta yksikään, siis ei yksikään, ole ollut kiinnostunut minusta.

Eli miehet. Olette yksin, koska teille ei yksinkertaisesti kelpaa kukaan. Ei tavisnaiset, ei nätit naiset, ei älykkäät naiset, ei typerät naiset, ei työttömät naiset, ei työlliset naiset, ei varatut naiset eikä eronneet naiset.

Minä luovutan.

Miehet eivät ihastu enää sinuun koska et ole enää hedelmällinen. Ei miehet ihastu älyllisellä tasolla pelkästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu syväluotaa suomalaisten miesten henkisesti ja moraalisesti huonointa joukkiota tavalla jota ei saa ikinä ei-luetuksi. Samalla se asettaa varjon kaikkien heteroparisuhteiden päälle. Kuinka kukaan voi enää olla varma siitä, ettei se ikioma rakas ole kuitenkin vain loistonäyttelijän lahjat omaava naisensa suhteen empatiakyvytön tyytyjä? :(

Voi ei, oletko tosissasi? Kuulostaa aika melodramaattiselta: onko kaikki tähän asti ollut silkkaa näytelmä vain, sniif!

Mikä ratkaisee, onko suhteessa hyvä olla? Minä sanon että teot. Eikö ole aika sama, mitä puoliso ajattelee ja tuntee, jos hän kuitenkin käytännössä osoittaa rakastavansa sinua? 

Minun mies on tunnevammainen, eli hän ei kykene tuntemaan rakkauden tunteita. Hän kuitenkin osoittaa minulle ja lapsillemme rakkautta joka päivä monilla ihanilla asioilla <3 Sekö ei riittäisi? Miksi hänen pitäisi vielä puristaa itsestään jotain gigolomaisia tunneryöppyjä, vainko minun mahdollisen epävarmuuteni tai lapsellisen vaatimukseni "koska sen pitää tuntea hirveän isoja rakkaudentunteita minua kohtaan" vuoksiko?

Mitä jos kasvettais aikuisiksi, ihan me kaikki?

Mutta jos mies ei lähtökohtaisesti rakasta kumppaniaan vaan on tyytynyt siihen joka häneen ihastui, ettei jäisi yksin, niin kuinka kauan luulet hänen jaksavan tehdä niitä rakkauden tekoja toisten eteen? Ja miksi hän niitä tekisi kun kerta rakkautta ei oikeasti niiden takana ole?

Se, että puolisot rakastuvat ja menevät tämän tunteen vallassa yhteen ei tarkoita sitä, että koettaisiin tai vaadittaisiin gigolomaisia tunneryöppyjä. Esimerkiksi meille tämä rakastaminen oli molemmille niin itsestään selvää, ettei siihen mitään teatraalisia vakuutuksia ole kumpikaan missään vaiheessa kaivannut. On vaan ollut suuri tarve olla just tämän tietyn ihmisen kanssa yhdessä ja lähekkäin, jopa sisäkkäin, niin paljon kuin mahdollista. Yhdessä ollessa kaikki tuntuu vielä kolmenkymmenen vuoden kuluttua täydelliseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinänsä on vähän typerä.

Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".

Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?

Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.

Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".

Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.

Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.

Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.

Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?

Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.

En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.

Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.

Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.

Viisasta tekstiä! 

Länsimaissa on liikaakin korostettu romantiikkaa ja vähän taianomaista kohtaloajattelua suhteen alussa. Veikkaanpa, että he, jotka painottavat sitä, että jokaiselle on vain yksi ainoa ja oikea, ovat pisimpään sinkkuna, pettyvät elämän realiteettien edessä helpoiten sekä eroavat eniten. Me pragmaattisemmat ihmiset, jotka ajattelemme että hyviä on monta, ja riittävän hyvä on tarpeeksi, olemme lähtökohtaisesti tyytyväisempiä. Ja nyt en puhu otsikon mukaisesta katkeransuloisesta tyytymisestä, vaan aidosti tyytymisestä rakkauden kera.

Romantiikka on hömppää, mutta niin kauan kun tyytyy, ei ole kyse rakkaudesta. Ja kun ei ole kyse rakkaudesta, tulee ongelmia, on vaan ajan kysymys, kun se toinen alkaa tosissaan ärsyttää..

Joskus on ns järkiliitto toiminut, kun ei ole ollut muuta vaihtoehtoa taloudellisesti, tarvittiin emäntä ja isäntä, tila ei pyörinyt yhdellä ihmisellä. Näin ei ole enää, ei ole mitään järkeä olla yhdessä ihmisen kanssa, joka on tunnetasolla kämppis. 99% todennäköisyydellä iskee se oikea rakastuminen jossakin vaiheessa, ja sitten lapset ihmettelee, että miksi vanhemmat eroavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinänsä on vähän typerä.

Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".

Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?

Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.

Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".

Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.

Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.

Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.

Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?

Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.

En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.

Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.

Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.

En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?

Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.

Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?

Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.

Kiitos, tätä yritin tässä itsekin sanoa, mutta ei näköjään mennyt naisille perille.

Itseasiassa tuon kirjoittamasi voisi halutessaan kääntää miehen näkökulmasta näin päin:

- Eikö teille hyvät naiset tule mieleen, kun heittäydytte parisuhteeseen miehen kanssa ihan vaan silkasta tunteen ja "rakastumisen" palosta - jopa vuosikausiksi - ja teette siihen lapsia ja kaikenlaista muuta, että se miesparka joutuu siinä jännittämään koko ajan, että koska se muija kokee seuraavan "rakastumisen" ja tunteenpalon ja karkaa jonkun jännittävämmän karjun matkaan?

Tämän takia jotkut miehet ei edes viitsi kauheasti suunnitella teidän kanssa tulevaisuutta, kun näkevät, miten epävarmalla pohjalla ja minkälaisen tuuliviirin saranoissa se naisen "rakkaus" on.

Jostain syystä sokea ihastuminen on hienompi juttu kuin yhteisen sävelen löytyminen ajan kanssa. Tai varsinkaan se, että myös järjellä miettii, voisiko tämä ihminen olla minulle loppuelämän kumppani. En tiedä missä näin on päätetty.

Eli vaihtoehdot on vain sokea järjetön ihastuminen ja tunteeton järkeily. Muita ei ole.

Ethän ole tosissasi nyt? Loogisesti ei seuraa tuollainen johtopäätös. En halua uskoa, että kenenkään ajattelu voi olla noin vaillinaista, vaan ajattelen sinun provoavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MiäsHenkilö kirjoitti:

Miesten tyytyminen tuntuu olevan naisille yhtä arka asia kuin miehille naisten seksuaalihistoria. Ymmärrän kyllä miksi.

Mielestäni useiden naisten kanssa seksisuhteessa ollut mies on yhteiskunnan pohjasakkaa ja valtava tautiriski. 

N

Oikeastaan voisi ajatella niin, että jos seksin haluaa olla luistavaa ja "kokenutta" niin jomman kumman on oltava kokenut ja osaava. Eli olisiko ihanne, että nainen (joka voi tulla raskaaksi), olisi jakanut takamustaan mahdollisimman monelle ja olisi se johtaja seksissä? Eiku....

Yksinkö munansa kanssa meinaat miehen kehittyvän laadukkaaksi panomieheksi jollaista naiset ihan faktisesti odottavat?

Tuo on miesten oma myytti että naiset haluaisi paljon panneen miehen. Sellainen mies joka luulee tietävänsä mitä kaikki naiset haluaa on huono sängyssä. Naiselle sen sijaan on hyötyä löytää itsestään ne paikat jotka saavat aikaan nautintoa.

Kokenut mies automaattisesti = "luulee tietävänsä"? Kerrotko millä logiikalla ei tietäisi? Enkä väitä, että tietäisi kaikkien naisten jutut, mutta suurimman osan. Sinun logiikallasi nainen tulee seksissä huonommaksi mitä enemmän sitä on harrastanut, niinkö?

Sinä väitit että miehen pitää olla kokenut ja osaava. Ei pidä. Mitä hyötyä siitä olisi? Ei hän tiedä mistä juuri se nainen nauttii vaikka olis pannut tuhatta ennen sitä.

Ihan oikeasti, herätkää ja tule sinäkin alas pilvilinnasta. Keskimäärin jokaisella naisella on yksi pillu ja yksi klitoris, todella ankeaa haihattelua väittää että jokainen nainen tykkää IHAN ERILAISESTA seksistä. Minä en väitä, että jokainen tykkää täysin samanlaisesta. Sinä väität että kokemuksesta ei ole mitään hyötyä. Ja tämä siksi, että kuvittelet olevasi uniikki lumihiutale.

Mikä nyt menee noin tunteisiin jos kerrotaan fakta että miehelle ei ole mitään hyötyä panna puolta kylää ja että ei naiset sellaista halua? Kunnon kiukuttelua ja haukkumista taas.

Sinun kanssasi seksi mahtaa olla hyvin ankeaa kun luulet tietäväsi jotain pilluista ja klitoriksesta.

No kyllä siitä nyt vaan on hyötyä jos ja kun samalla ymmärtää, että naiset ovat yksilöitä niin kuin miehetkin. Sitä, et ikinä käännä faktaksi, että tumpelo neitsytpoika olisi yleisesti naisten mielestä kuuminta hottia sängyssä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinänsä on vähän typerä.

Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".

Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?

Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.

Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".

Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.

Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.

Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.

Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?

Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.

En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.

Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.

Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.

En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?

Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.

Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?

Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.

Kiitos, tätä yritin tässä itsekin sanoa, mutta ei näköjään mennyt naisille perille.

Itseasiassa tuon kirjoittamasi voisi halutessaan kääntää miehen näkökulmasta näin päin:

- Eikö teille hyvät naiset tule mieleen, kun heittäydytte parisuhteeseen miehen kanssa ihan vaan silkasta tunteen ja "rakastumisen" palosta - jopa vuosikausiksi - ja teette siihen lapsia ja kaikenlaista muuta, että se miesparka joutuu siinä jännittämään koko ajan, että koska se muija kokee seuraavan "rakastumisen" ja tunteenpalon ja karkaa jonkun jännittävämmän karjun matkaan?

Tämän takia jotkut miehet ei edes viitsi kauheasti suunnitella teidän kanssa tulevaisuutta, kun näkevät, miten epävarmalla pohjalla ja minkälaisen tuuliviirin saranoissa se naisen "rakkaus" on.

Jostain syystä sokea ihastuminen on hienompi juttu kuin yhteisen sävelen löytyminen ajan kanssa. Tai varsinkaan se, että myös järjellä miettii, voisiko tämä ihminen olla minulle loppuelämän kumppani. En tiedä missä näin on päätetty.

Kamala ajatus tuo yhteisen sävelen löytyminen ajan kanssa. Kyllä sen nopeasti tuntee, onko sitä vetoa toisiinsa vai ei. Entäs sitten kun on se randomin, ok-kunnollisen kumppanin ottanut sillä perusteella ettei mikään seikka kovin paljoa ärsytä ja hommaa muksut ja yhteisen elämän ja sitten kymmenen vuoden kuluttua toteaa, ettei sitä yhteistä säveltä tullutkaan? Tai sitten jompikumpi tyytyjä rakastuu aidosti johonkin muuhun. Mitäs sitten tehdään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinänsä on vähän typerä.

Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".

Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?

Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.

Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".

Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.

Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.

Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.

Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?

Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.

En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.

Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.

Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.

En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?

Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.

Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?

Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.

Kiitos, tätä yritin tässä itsekin sanoa, mutta ei näköjään mennyt naisille perille.

Itseasiassa tuon kirjoittamasi voisi halutessaan kääntää miehen näkökulmasta näin päin:

- Eikö teille hyvät naiset tule mieleen, kun heittäydytte parisuhteeseen miehen kanssa ihan vaan silkasta tunteen ja "rakastumisen" palosta - jopa vuosikausiksi - ja teette siihen lapsia ja kaikenlaista muuta, että se miesparka joutuu siinä jännittämään koko ajan, että koska se muija kokee seuraavan "rakastumisen" ja tunteenpalon ja karkaa jonkun jännittävämmän karjun matkaan?

Tämän takia jotkut miehet ei edes viitsi kauheasti suunnitella teidän kanssa tulevaisuutta, kun näkevät, miten epävarmalla pohjalla ja minkälaisen tuuliviirin saranoissa se naisen "rakkaus" on.

Oletko kauhean epävarma itsestäsi? Rakastuimme palavasti mieheni kanssa ja menimme nopeasti naimisiin tässä huumassa. Hetkeäkään en ole katunut. Välillä on ollut vaikeita aikoja, mutta ikinä ei ole tullut mieleen niiden takia erota. Rakastamisen huuma on kasvanut kiintymykseksi, luottamukseksi ja kestäväksi rakkaudeksi. Nään kyllä mieheni puutteet ja virheet ja hän minun, mutta hyväksymme ne ja rakastamme toisime niistä huolimatta. Ei ihmissuhteisiin ole takuuta ja asiat ei tosta vaan tapahdu. Niihin kumpikin vaikuttaa käyttäytymisellään ja toimillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinänsä on vähän typerä.

Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".

Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?

Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.

Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".

Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.

Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.

Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.

Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?

Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.

En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.

Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.

Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.

En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?

Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.

Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?

Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.

Taisit itse ymmärtää yllä olleen viestin täysin väärin. Suosittelen kasvamaan aikuiseksi ja lopettamaan muiden nimittelyn. Vai miksi sinulle on hirveä ajatus että jotkut menevät suhteeseen vain rakkaudesta? Jäit itse paitsi tai pelkäät että et koskaan käy sitä joka tyytyisi sinuun?

Menevät suhteeseen rakkaudesta? :D ensin rakastuvat ja sitten vasta aloittavat tutustumisen ja seurustelun?

Palatkaa prinsessat pilvilinnoistanne alas ja olkaa kiitos pliis vähän realistisempia.

En sinusta tiedä, mutta kyllä minä tutustun ja rakastun toiseen ennen kuin rupean oikeaan parisuhteeseen hänen kanssaan. En tiennytkään että tämä olisi jotenkin epärealistinen järjestys.

Mutta koska en halua olla mikään pilvilinnassa oleileva prinsessa, niin kerro toki minulle se parempi marssijärjestys, millä edetä. Pitäisikö sinusta ehkä ensin aloittaa suhde ja sitten vasta alkaa tutustumaan ja toivoa, että toinen osoittautuu niin mukavaksi ja samanhenkiseksi tyypiksi, että rakkauskin jopa syttyisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinänsä on vähän typerä.

Siihen jokaisen on sukupuoleen katsomatta vastattava: "sekä että".

Ja sitäpaitsi mikä se parempi on?

Ainahan pariutuminen on kompromissi. Ja aina voi halutessaan pohtia, että maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, joista varmasti joku olisi ollut parempi - ei vaan sattunut tulemaan vastaan.

Jos itse miehenä mietin kysymystä, niin vastaus on nimenomaan "kyllä ja ei".

Valitsin aikoinaan vaimoni omien kriteerieni mukaan siitä joukosta naisia, mikä tuli vastaan kohtuullisen ahkeran deittailun jälkeen. Ja yhtälailla hän valitsi minut.

Itselläni oli jo takana sekä pidempiä että lyhyempiä suhteita, joiden pohjalta olin mielessäni laatinut joitakin kriteerejä, jotka olivat ratkaisevia.

Mutta kun mietin sitä aikaa ja tilannetta, niin voi olla, että meillä kummallakin oli yhtälailla myös vähän kiire ja tarve löytää se oikea, jonka kanssa voisi ruveta perhettä perustamaan.

Eli siinä mielessä voi jossitella, että jos sitten kuitenkin olisi jäänyt odottamaan, niin olisiko löytynyt vielä parempi? Tai halutessaan voisi pohtia, että tyytyikö vaimoni johonkin, kun otti minut, eikä jäänyt odottamaan, vai mitä siinä tapahtui?

Siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, kysyntä ja tarjonta kohtasivat molemmin puolin.

En usko, että olisin kuitenkaan parempaa löytänytkään.

Ja se parempi ei tarkoita paremman näköistä tai hoikempaa tai fiksumpaa tai rikkaampaa tai mitään muutakaan yksittäistä ominaisuutta, vaan kokonaisuutta.

Jollain yksittäisellä kriteerillä mitattuna olisin voinut saada paremmankin, mutta kun kokonaisuus ratkaisee kuitenkin.

En ole tehnyt kompromissia patiutuessani enkä pysty kuvittelemaan että missään olisi minulle parempaa kumppania. Tuota minä rakastan, miten joku voisi häntä parempi olla?

Mutta ratkaisevia eroja kai meissä onkin ettei minulla ollut mitään kriteerilistaa tai tarvetta paritua.

Sinulla ei ollut tarvetta pariutua, mutta menit sitten miehen kanssa yhteen? Kummallista sekin. Teit siis tunneshoppailua? Ostit urheiluauton ihan fiiliksellä kun tunne roihahti autoa katsomalla?

Mutta pääasiani, miten helkutissa te voitte 50 sivua ymmärtää tämän asian väärin? Kukaan ei rakasta kumppaniaan tutustumisen hetkellä vaan monesti yhteen ajaudutaan ja kompromisseista huolimatta suhde kehittyy, pian huomataankin että kumppania rakastetaan ja välitetään maailmassa eniten. Naisille on näköjään hirveä ajatus, että ovat olleet miehilleen tietyllä tavalla kompromissi? Kasvakaa aikuisiksi kakarat. Ei mikään ihme, että maailmassa on eroja kun akat ahdistuu siitä että eivät ole maailman ainoita Prinsessoja.

Kiitos, tätä yritin tässä itsekin sanoa, mutta ei näköjään mennyt naisille perille.

Itseasiassa tuon kirjoittamasi voisi halutessaan kääntää miehen näkökulmasta näin päin:

- Eikö teille hyvät naiset tule mieleen, kun heittäydytte parisuhteeseen miehen kanssa ihan vaan silkasta tunteen ja "rakastumisen" palosta - jopa vuosikausiksi - ja teette siihen lapsia ja kaikenlaista muuta, että se miesparka joutuu siinä jännittämään koko ajan, että koska se muija kokee seuraavan "rakastumisen" ja tunteenpalon ja karkaa jonkun jännittävämmän karjun matkaan?

Tämän takia jotkut miehet ei edes viitsi kauheasti suunnitella teidän kanssa tulevaisuutta, kun näkevät, miten epävarmalla pohjalla ja minkälaisen tuuliviirin saranoissa se naisen "rakkaus" on.

Jostain syystä sokea ihastuminen on hienompi juttu kuin yhteisen sävelen löytyminen ajan kanssa. Tai varsinkaan se, että myös järjellä miettii, voisiko tämä ihminen olla minulle loppuelämän kumppani. En tiedä missä näin on päätetty.

En ymmärrä edelleenkään miksi minum pitäisi alkaa tutustua sellaiseen mieheen, johon en ihastu. Minkä ihmeen takia alkaisin tapailla miestä, joka ei herätä seksuaalisia halujani? Mitä iloa minulle olisi parisuhteesta, jossa en koe vatsanpohjassa olevia perhosia, kun vain ajattelenkin ihastustani? Väännä minulle rautalangasta, kiitos.

Eikä se ihastuminen sulje pois järjellä miettimistä! On kohta neljä vuotta siitä kun tapasin miesystäväni. Ensi reaktioni hänet nähdessäni oli että "wow, miten ihanat silmät". En tiennyt hänen ammattiaan, tulojaan, statustaan, hän oli työhaalareissa ja ajoi ruostuneella pakulla. Mutta kun tervehdin häntä halaamalla niin olin jo kiinnostunut. Kun kävimme yhdessä kävelyllä ja hän auttoi täysin pyyteettömästi ventovierasta sivullista, hänen kiinnostavuutensa vain lisääntyi. Kun hän sitten lähti kotiinsa, olin jo lähes tulisilla hiilillä ja laitoin vielä samans iltana hänelle viestiä.

Näiden kohta neljän vuoden aikana olen tutustunut häneen. Tiedän, että hän todella on huolehtivainen, lämmin, vastuullinen ihminen. Olen tutustunut hänen ystäviinsä ja sukulaisiinsa ja hän minun. Olemme molemmat sairastaneet, olleet stressaantuneita työtilanteiden takia ym. Ja koko ajan olen rakastunut häneen yhä enemmän

Niin paljon, että alamme molemmat olla valmiita sitoutumaan toisiimme loppuelämäksemme muuttamalla yhteen.

Kerro minulle, miksi haluaisin sitoutua ihmiseen ilman että pohjalla olisi ihastuminen, rakastuminen ja sen syveneminen rakkaudeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MiäsHenkilö kirjoitti:

Miesten tyytyminen tuntuu olevan naisille yhtä arka asia kuin miehille naisten seksuaalihistoria. Ymmärrän kyllä miksi.

Mielestäni useiden naisten kanssa seksisuhteessa ollut mies on yhteiskunnan pohjasakkaa ja valtava tautiriski. 

N

Oikeastaan voisi ajatella niin, että jos seksin haluaa olla luistavaa ja "kokenutta" niin jomman kumman on oltava kokenut ja osaava. Eli olisiko ihanne, että nainen (joka voi tulla raskaaksi), olisi jakanut takamustaan mahdollisimman monelle ja olisi se johtaja seksissä? Eiku....

Yksinkö munansa kanssa meinaat miehen kehittyvän laadukkaaksi panomieheksi jollaista naiset ihan faktisesti odottavat?

Tuo on miesten oma myytti että naiset haluaisi paljon panneen miehen. Sellainen mies joka luulee tietävänsä mitä kaikki naiset haluaa on huono sängyssä. Naiselle sen sijaan on hyötyä löytää itsestään ne paikat jotka saavat aikaan nautintoa.

Kokenut mies automaattisesti = "luulee tietävänsä"? Kerrotko millä logiikalla ei tietäisi? Enkä väitä, että tietäisi kaikkien naisten jutut, mutta suurimman osan. Sinun logiikallasi nainen tulee seksissä huonommaksi mitä enemmän sitä on harrastanut, niinkö?

Sillä logiikalla, kuten kuukautisside mainoksessa sanonaan, maailmassa on 3'5 miljardia ERILAISTA naista. Jokaisella on hieman erilainen rakenne ja erilaiset asiat miellyttävät ja ärsyttävät. Jokaisella on erilainen seksihistoria, joka vaikuttaa. Vaikka Men's helth sivustolla sanotaan, että näin takuuvarmasti tyydytät naisen, niin voit tehdä kaiken "täydellisesti" oikein ja silti nainen feikkaa sulle orkut, että saa tilanteen loppumaan. Seksi ei ole jomman kumman taitavaa suoritusta vaan siinä kumpikin osapuoli tekee oman juttunsa. Ihanne tapauksessa ne sopii yhteen ja molemmat nauttii.

ÖÖ, miksi niitä siteitä on vaan neljä erilaista! Miksi ei 3,5 miljardia jos kerran naiset ovat niin erilaisia tussuistaan?

Olen ollut monien naisten kanssa ja _hyvin_ saman näköinen toosa samoilla toiminnoilla se on. Fakta, kasva aikuiseksi äläkä väitä että sinun värkit ja tarpeet ovat niin uniikkeja.

Tietyt osat varmaan kaikilta naisilta löytyy. Paitsi kuuluista g-pisteestä on erimiellisyyttä. Joidenkin tutkimusten mukaan sitä ei ole kellään, toisten mukaan se on kaikilla, jotkut kompromissina esittää, että pienellä osalla naisia se on ja osalla ei ole. Jokaisella on värkkien koko, keskinäiset mittasuhtee, niiden sijainti sekä hermotus ja verisuonet eritavalla. Kahta täydellisesti samanlaista ei ole kuin ehkä identtisillä kaksosilla. Tärkein sukupuoli elin ovat kuitenkin aivot. Jos et saa niitä viritettyä oikealle taajudelle, niin voit rynkyttää naista teknisesti täydellisesti vaikka maailman tappiin ja et saa mitään aitoa reaktiota aikaiseksi.

En pysty ymmärtämään, mitä kauheaa yksinelämisessä on. Itseäni ainakin ahdistaisi katsoa joka päivä kumppania, jonka kanssa ei olisi mitään yhteenkuuluvaisuuden tunnetta tai kemiaa. Hyvää elämää voi elää ilman parisuhdettakin. Merkityksellisyyttä elämään tuo myös ystävät, sukulaiset, harrastukset, työ, lemmikit ym. Ilman rakkautta puoliso on vain riippakivi ja rajoittava tekijä, joka estää elämästä vapaasti. Pitää olla todella erityinen ihminen, että olisin valmis luopumaan vapaudestani. Ihan kiva vaan ei riitä. Monille miehille tuntuu riittävän. Mieluummin loppuelämä yksin, kuin kuin sellaisen puoliso, joka on parisuhteessa vain siksi, että yksin ei osata olla. Sellaiset miehet pyrin kiertämään kaukaa.

N43