Lue keskustelun säännöt.
Ottaa päähän oma kiltteys
Nössö
30.05.2018 |
Tuohon "Parisuhteesi pahin ongelma/pahimmat ongelmat?" -keskusteluun joku vastasi näin:
"Minun liiallinen miellyttämishaluni ja se, että toinen ottaa itsestäänselvyytenä ja passuuttaa. Aika pahaan kierteeseen ollaan näillä jouduttu. Minä en osaa sanoa mihinkään ei, en osaa pitää puoliani. Puoliso sitten teettää kaikenlaista. Osaa kyllä kiittää, mutta minä toivoisin, ettei edes pyytäisi, koska en osaa kieltäytyä, tai siis en uskalla, koska pelkään, että olen huono puoliso. Olen sanonut tästä kyllä, mutta asia ei ole muuttunut. Tiedän, tiedän, sen kun sanon, että tekee itse. Käyttäytymismalli vaan on varhaislapsuudessa opittu ja terapiassa työstämisestä huolimatta yhä liian vallitseva."
Tämä on tietyllä tapaa tuttua itsellenikin.
- Kiittelen töissä ja siviilissä ihmisiä tilanteissa, joissa kaikki muut ovat neutraaleja tai jopa tylyjä tai joissa ei edes tarvitse kiittää. Esim. pomo tuo kolmannen kerran saman päivän aikana ylitöitä niin minä otan ne vastaan aloittamalla: "kiitos".
- Jos en halua tehdä jotain (esim. mies ehdottaa leffaa enkä jaksa/halua mennä), en koskaan vastaa vain "En mä nyt jaksa" tai "Emmä halua", vaan koen aina tarpeelliseksi jatkaa kieltäytymistä selityksillä ja haluan tarkkaan selvittää vähän anteeksipyydellen, että MIKSI kieltäydyn.
ÄRSYTTÄÄ tämä piirre itsessäni!
Haluan tästä eroon ja aion nyt lopettaa esimerkiksi yllämainitut asiat tästä päivästä lähtien. En kiittele ja pokkuroi tilanteissa joissa muutkaan (normaalit) ei tee niin ja jos en halua jotain tehdä, "emmä nyt" tai "en mä tänään jaksa" saa riittää ilman selityksiä! Katsotaan pystynkö tähän, yritän ainakin.
Kertokaa jotain esimerkkejä omasta liiallisesta kiltteydestänne? Myös omat kokemukset asiasta eroon pääsemisessä kiinnostaa.
Itselläni ehkä räikeimpiä esimerkkejä kiltteydestä ja nössöydestä on muinoin parisuhteissa oman seksuaalisten tarpeiden unohtaminen ja toisen "robottina" toimiminen. Tuli suostuttua usein asioihin, jotka ei ole yhtään mun juttu. Lisäksi ohareita, pettämisiä ja loukkaavia sanoja on tullut siedettyä aivan liikaa.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaa toisinaan myös päähän. Olen juuri sellainen kiittelijä ja anteeksipyytelijä, mukautuja, mielistelijä. Ja ymmärrän täysin miksi tämä ärsyttää ihmisiä. Ja koska olen niin kiltti, niin koen siitäkin syyllisyyttä. Omaksi onnekseni olen myös introvertti, niin rajat on helppo asettaa, ja olla ärsyttämättä ihmisiä, yksinkertaisesti pitäytymällä omissa oloissani. =D
Jo tää kirjoitus oli ärsyttävä.
Vau. Mitä ihmettä saat tommoisesta käytöksestä? Sua ei ainakaan kiltiksi voi väittää.
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kiltteys-sanaa käytetään väärin, jos puhutaan täysin alistuneista, pelokkaista ja aroista ihmisistä, jotka eivät syystä tai toisesta uskalla sanoa ei. Ei sellainen ihminen ole oikeasti kiltti, se vain pelkää. Kiltti on kiltti ihan omasta tahdostaan ja hyvästä sydämestään, käyttäytyy ystävällisesti ja kohteliaasti koska haluaa niin, eikä siksi että pelkää seuraamuksia. Kieltäytyäkin voi kiltisti, kuten tuossa aiemmin oli jo esimerkkejä.
Mikä olisi parempi sana?
Tämän ketjun perusteella ap on uhriutuja, ei kiltti. Kyseessä kaksi eri asiaa. Kyse ei ole siitä että ap olisi liian kiltti muille, vaan siitä että hän on kiltti jotta saisi muilta jotain ja hänen psyykeensä nauttii siitä että muut tuottavat hänelle jatkuvasti pettymyksen ja voi olla itse parempi, kiltti ihminen. Ap ei halua miellyttää vaan tuntea paremmuutta, hän itse sanoi että odottaa että muut ovat itsekkäitä ja kusipäitä ja niin yllättäen aina ovatkin. Kannattaa tutustua tunnelukkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisitte että kaikki ihmiset kiittelisi ja pyytelisi kaikkea anteeksi koko ajan, ja kaikki tekisi asioita joita ei halua tehdä, vain koska joku pyytää? Eikö ihmisellä saa olla omaa tahtoa, mielipiteitä ja rajoja ilman että hän on heti hirveä kusipää eikä "kiltti"? Itselläkin on sellainen muita miellyttävään pyrkivä puoli, enkä minä pidä sitä kilttinä vaan se on niin, että jos pitää itseään muita huonompana, kokee tarpeelliseksi suostua kaikkeen, selitellä tekemisiään, pyydellä turhia anteeksi. Koska "olen niin huono että olen muille velkaa". Eihän se ole kiltteyttä vaan huonoa itsetuntoa. Voi sen lisäksi toki olla kilttikin (eli esim ystävällinen), mutta ei ap kuvailemat ominaisuudet ole kiltteyttä.
Minulla ei itsetunnossa ole varsinaisesti mitään vikaa, en vain luota toisiin siinä asiassa että he olisivat niin "mukavia", että pysyvät lähelläni myös jos sanon useammin ja tiukemmin EI :) Ja koska en yksinkään halua olla elämässäni, varmistelen "tukiverkon" ja läheisten pysymistä taipumalla liikaa.
Näitä on ehkä vaikea ymmärtää sellaisen ihmisen, jolla on erilainen tausta. Minä olen siis tuo viestin numero 29 kirjoittaja. Kun elää tietynlaisessa perheessä tietynlaisten vanhempien/vanhemman alaisena, sitä tulee ihan erilaiset aivot ja käytösradat. Ja huom! ne eivät välttämättä ole aina mitenkään "sairaita" tai sellaisia jotka pitäisi korjata, vaan oma persoona vain kasvaa sellaiseksi tuossa ympäristössä. Liiallinen kiltteys/alistuminen/pokkurointi toki kannattaa korjata ja sitä tässä juuri yritetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kiltteys-sanaa käytetään väärin, jos puhutaan täysin alistuneista, pelokkaista ja aroista ihmisistä, jotka eivät syystä tai toisesta uskalla sanoa ei. Ei sellainen ihminen ole oikeasti kiltti, se vain pelkää. Kiltti on kiltti ihan omasta tahdostaan ja hyvästä sydämestään, käyttäytyy ystävällisesti ja kohteliaasti koska haluaa niin, eikä siksi että pelkää seuraamuksia. Kieltäytyäkin voi kiltisti, kuten tuossa aiemmin oli jo esimerkkejä.
Mikä olisi parempi sana?
Alistunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kiltteys-sanaa käytetään väärin, jos puhutaan täysin alistuneista, pelokkaista ja aroista ihmisistä, jotka eivät syystä tai toisesta uskalla sanoa ei. Ei sellainen ihminen ole oikeasti kiltti, se vain pelkää. Kiltti on kiltti ihan omasta tahdostaan ja hyvästä sydämestään, käyttäytyy ystävällisesti ja kohteliaasti koska haluaa niin, eikä siksi että pelkää seuraamuksia. Kieltäytyäkin voi kiltisti, kuten tuossa aiemmin oli jo esimerkkejä.
Mikä olisi parempi sana?
Tämän ketjun perusteella ap on uhriutuja, ei kiltti. Kyseessä kaksi eri asiaa. Kyse ei ole siitä että ap olisi liian kiltti muille, vaan siitä että hän on kiltti jotta saisi muilta jotain ja hänen psyykeensä nauttii siitä että muut tuottavat hänelle jatkuvasti pettymyksen ja voi olla itse parempi, kiltti ihminen. Ap ei halua miellyttää vaan tuntea paremmuutta, hän itse sanoi että odottaa että muut ovat itsekkäitä ja kusipäitä ja niin yllättäen aina ovatkin. Kannattaa tutustua tunnelukkoihin.
Nyt meni kyllä metsään :) Minun psyykeni ei nauti siitä, vaan joka kerta koen erittäin hirveää oloa siitä ja olen äärimmäisen pettynyt, jos joku on ilkeä minulle tai pettää. Reaktio on jopa fyysinen, kun ahdistaa se tilanne niin paljon. Juuri sitä yritän VÄLTTÄÄ miellyttämällä.
Uhrautuva voin olla, mutta en uhriutuja. En ole uhri.
- AP
Vierailija kirjoitti:
kilttityttö kirjoitti:
Ihan hyviä pointteja; mutta itse olen huomannut että kun kilttinä vähän asetan rajoja niin läheiset hyppii seinille. Jos sanoo ei tai ei käy, niin läheiset suuttuu verisesti ja sitten vasta saakin paskaa niskaansa. He eivät siedä mitään niskurointia. Kerran sanoin esim.pomolle vastaan 7 vuoden aikana. Hyvä kun ei lyönyt ja pudotti minut hierarkiassa pahnanpohjimmaiseksi. Anopille sanoin kerran vastaan, niin löi ensin luurin korvaan ja nyt kun sanoin ei niin on loukkaantunut eikä pitänyt yhteyttä enää pariin viikkoon. Miehelle jos sanon jotain vastaan niin muuttuu ilkeäksi, ylimieliseksi ja kylmäksi. Tuttavalle sanoin jotakin eriävää hänen mielipiteestään niin lakkasi pitämästä yhteyttä. En ole heidän käytöksestään vastuussa mutta ei minusta ole oikein vetää yhdestä 'ei:stä' hernettä nenään. Sanovathan he itsekin päivässä usein ei. Eli onko näiden ihmisten käytös oikeutettua ja oikeudenmukaista kilttiä ihmistä kohtaan? Hirveitä purkauksia aiheuttaa jos sadasta kyllä-kerrasta sanoo yhden kerran että ei. Ei ole reilu peli ei.
Itse kilttinä olen tullut siihen tulokseen että jossain kohtaa kannattaa heivata tällaiset ihmissuhteet männikköön. Pienin askelin tekee muutoksia, mutta se on se lopullinen ratkaisu. Siihen ainakin itse pyrin. Minä juuri todistin miten isäni kyseenalaisti äitini eli viimein uskalsi sanoa vastaan niin äitini heti laittoi eron vireille. Onko tällaisessa ihmissuhteessa edes järkeä jossa toinen hiipii lasinsirujen välissä - vuosikymmeniä?
Minulla tämä ainakin on johtanut siihen, että ei sitten ole mitään muita ihmissuhteita kuin puoliso. En tule hyväksikäytetyksi, mutta alan tulla hulluksi yksinäisyydestä. Kyllä, olen yrittänyt saada uusia ihmissuhteita jo vuosia vuosia, lopputuloksena vain pettymyksiä ja hylkäyksiä. Ja jos mahdollista, vieläkin olemattomampi luotto ihmisiin. Ei kai tällainen ole ihmisarvoista elämää, ja jos avioliittoni joskus päättyy, olen totaalisen täydellisen yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisitte että kaikki ihmiset kiittelisi ja pyytelisi kaikkea anteeksi koko ajan, ja kaikki tekisi asioita joita ei halua tehdä, vain koska joku pyytää? Eikö ihmisellä saa olla omaa tahtoa, mielipiteitä ja rajoja ilman että hän on heti hirveä kusipää eikä "kiltti"? Itselläkin on sellainen muita miellyttävään pyrkivä puoli, enkä minä pidä sitä kilttinä vaan se on niin, että jos pitää itseään muita huonompana, kokee tarpeelliseksi suostua kaikkeen, selitellä tekemisiään, pyydellä turhia anteeksi. Koska "olen niin huono että olen muille velkaa". Eihän se ole kiltteyttä vaan huonoa itsetuntoa. Voi sen lisäksi toki olla kilttikin (eli esim ystävällinen), mutta ei ap kuvailemat ominaisuudet ole kiltteyttä.
Minulla ei itsetunnossa ole varsinaisesti mitään vikaa, en vain luota toisiin siinä asiassa että he olisivat niin "mukavia", että pysyvät lähelläni myös jos sanon useammin ja tiukemmin EI :)
Silloinhan nimenomaan itsetunnossa on vikaa, jos ei luota siihen että riittää omana itsenään, tai että on tarpeeksi hyvä ja rakastettu tarvitsematta mielistellä ja alistua jatkuvasti. Hyväitsetuntoinen luottaa siihen, että hänestä pidetään juuri sen takia, että on oma itsensä ja sanoo rehellisesti omat mielipiteensä. Minusta olisi kamala ajatus, että ihmiset haluaisivat olla kanssani pelkästään sen takia, että teen aina niin kuin he haluavat.
Ylikiltin alistetun ihmisen ympärillä ovat nimenomaan nämä itsekkäät hyväksikäyttäjät jotka manipuloivat sitä tahdotonta raukkaa joka käänteessä.
Normaali ihminen ei edes jaksa kiinnostua alistuneen persoonattomasta seurasta.
Itsestähän se muutos on vaan lähdettävä. Tee ympärillesi tilaa antamalla näiden hyväksikäyttäjien suuttua ja häipyä. Voit löytää parempaa seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm, jos aina tapaa vain ilkeitä ihmisiä niin ehkä vetää heitä puoleensa kun huokuu sitä "suostun mihin vain" - viestiä? Näin oli minulla (olin se joka kysyi miksi kaikkien pitäisi olla yltiökilttejä, sain jostain syystä alapeukkua) ja menin terapiaan. Sieltä ns kiltteyden alta löytyi paljon muutakin ja oikeastaan en ole koskaan ollut kiltti vaan huonoitsetuntoinen, joka roikkuu kenessä tahansa joka on yhtään ystävällinen..kuitenkin normaalejakin ihmisiä on olemassa, ei vain kusipäitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisitte että kaikki ihmiset kiittelisi ja pyytelisi kaikkea anteeksi koko ajan, ja kaikki tekisi asioita joita ei halua tehdä, vain koska joku pyytää? Eikö ihmisellä saa olla omaa tahtoa, mielipiteitä ja rajoja ilman että hän on heti hirveä kusipää eikä "kiltti"? Itselläkin on sellainen muita miellyttävään pyrkivä puoli, enkä minä pidä sitä kilttinä vaan se on niin, että jos pitää itseään muita huonompana, kokee tarpeelliseksi suostua kaikkeen, selitellä tekemisiään, pyydellä turhia anteeksi. Koska "olen niin huono että olen muille velkaa". Eihän se ole kiltteyttä vaan huonoa itsetuntoa. Voi sen lisäksi toki olla kilttikin (eli esim ystävällinen), mutta ei ap kuvailemat ominaisuudet ole kiltteyttä.
Minulla ei itsetunnossa ole varsinaisesti mitään vikaa, en vain luota toisiin siinä asiassa että he olisivat niin "mukavia", että pysyvät lähelläni myös jos sanon useammin ja tiukemmin EI :)
Silloinhan nimenomaan itsetunnossa on vikaa, jos ei luota siihen että riittää omana itsenään, tai että on tarpeeksi hyvä ja rakastettu tarvitsematta mielistellä ja alistua jatkuvasti. Hyväitsetuntoinen luottaa siihen, että hänestä pidetään juuri sen takia, että on oma itsensä ja sanoo rehellisesti omat mielipiteensä. Minusta olisi kamala ajatus, että ihmiset haluaisivat olla kanssani pelkästään sen takia, että teen aina niin kuin he haluavat.
Entäs sitten kun huomaa ettei riitäkään omana itsenään? Kun kukaan ei tykkää, ja huomaa että on saanut seuraa vain silloin kun muut hyötyvät sinusta jotenkin - ja ilman sitä hyötyä jää kokonaan ilman ihmissuhteita? Tämäkin on ihan mahdollista, ei se ole mitään takuu että jokaiselle löytyy läheisiä jotka tykkäävät siitä oikeasta persoonasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloinhan nimenomaan itsetunnossa on vikaa, jos ei luota siihen että riittää omana itsenään, tai että on tarpeeksi hyvä ja rakastettu tarvitsematta mielistellä ja alistua jatkuvasti. Hyväitsetuntoinen luottaa siihen, että hänestä pidetään juuri sen takia, että on oma itsensä ja sanoo rehellisesti omat mielipiteensä. Minusta olisi kamala ajatus, että ihmiset haluaisivat olla kanssani pelkästään sen takia, että teen aina niin kuin he haluavat.
Noup, en usko että minussa on mitään vikaa, nykyään monet ihmiset vain ovat noin itsekkäitä ja sitoutumiskyvyttömiä. Ei se varsinaisesti minuun liity.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisitte että kaikki ihmiset kiittelisi ja pyytelisi kaikkea anteeksi koko ajan, ja kaikki tekisi asioita joita ei halua tehdä, vain koska joku pyytää? Eikö ihmisellä saa olla omaa tahtoa, mielipiteitä ja rajoja ilman että hän on heti hirveä kusipää eikä "kiltti"? Itselläkin on sellainen muita miellyttävään pyrkivä puoli, enkä minä pidä sitä kilttinä vaan se on niin, että jos pitää itseään muita huonompana, kokee tarpeelliseksi suostua kaikkeen, selitellä tekemisiään, pyydellä turhia anteeksi. Koska "olen niin huono että olen muille velkaa". Eihän se ole kiltteyttä vaan huonoa itsetuntoa. Voi sen lisäksi toki olla kilttikin (eli esim ystävällinen), mutta ei ap kuvailemat ominaisuudet ole kiltteyttä.
Minulla ei itsetunnossa ole varsinaisesti mitään vikaa, en vain luota toisiin siinä asiassa että he olisivat niin "mukavia", että pysyvät lähelläni myös jos sanon useammin ja tiukemmin EI :)
Silloinhan nimenomaan itsetunnossa on vikaa, jos ei luota siihen että riittää omana itsenään, tai että on tarpeeksi hyvä ja rakastettu tarvitsematta mielistellä ja alistua jatkuvasti. Hyväitsetuntoinen luottaa siihen, että hänestä pidetään juuri sen takia, että on oma itsensä ja sanoo rehellisesti omat mielipiteensä. Minusta olisi kamala ajatus, että ihmiset haluaisivat olla kanssani pelkästään sen takia, että teen aina niin kuin he haluavat.
Entäs sitten kun huomaa ettei riitäkään omana itsenään? Kun kukaan ei tykkää, ja huomaa että on saanut seuraa vain silloin kun muut hyötyvät sinusta jotenkin - ja ilman sitä hyötyä jää kokonaan ilman ihmissuhteita? Tämäkin on ihan mahdollista, ei se ole mitään takuu että jokaiselle löytyy läheisiä jotka tykkäävät siitä oikeasta persoonasta.
Niinpä. Nämä ovat juuri niitä osittain täysin realistisia pelkoja, joita ylikiltit/alistujat pelkää.
Etenkin jos lapsuudenkoti ja suku on tosiaan alistavaa/päihdeongelmaista, niin sitä ihan oikeasti jää yksin jos ei ole kavereita/kumppania, koska "vereen perustuva" tukiverkko puuttuu.
Jos joku tietää, miten pärjätä juurettomana, ilman hyvää sukua/perhettä, niin kertokaa toki. Itse mieluummin toistaiseksi olen vaikka vähän ylikiltti kuin jään täysin yksin. Ei näin aikuisena ole mitään ihmisvarastoa, josta vaan "vaihtaa parempia ihmisiä tilalle" eli sillä mennään mitä nyt on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisitte että kaikki ihmiset kiittelisi ja pyytelisi kaikkea anteeksi koko ajan, ja kaikki tekisi asioita joita ei halua tehdä, vain koska joku pyytää? Eikö ihmisellä saa olla omaa tahtoa, mielipiteitä ja rajoja ilman että hän on heti hirveä kusipää eikä "kiltti"? Itselläkin on sellainen muita miellyttävään pyrkivä puoli, enkä minä pidä sitä kilttinä vaan se on niin, että jos pitää itseään muita huonompana, kokee tarpeelliseksi suostua kaikkeen, selitellä tekemisiään, pyydellä turhia anteeksi. Koska "olen niin huono että olen muille velkaa". Eihän se ole kiltteyttä vaan huonoa itsetuntoa. Voi sen lisäksi toki olla kilttikin (eli esim ystävällinen), mutta ei ap kuvailemat ominaisuudet ole kiltteyttä.
Minulla ei itsetunnossa ole varsinaisesti mitään vikaa, en vain luota toisiin siinä asiassa että he olisivat niin "mukavia", että pysyvät lähelläni myös jos sanon useammin ja tiukemmin EI :)
Silloinhan nimenomaan itsetunnossa on vikaa, jos ei luota siihen että riittää omana itsenään, tai että on tarpeeksi hyvä ja rakastettu tarvitsematta mielistellä ja alistua jatkuvasti. Hyväitsetuntoinen luottaa siihen, että hänestä pidetään juuri sen takia, että on oma itsensä ja sanoo rehellisesti omat mielipiteensä. Minusta olisi kamala ajatus, että ihmiset haluaisivat olla kanssani pelkästään sen takia, että teen aina niin kuin he haluavat.
Entäs sitten kun huomaa ettei riitäkään omana itsenään? Kun kukaan ei tykkää, ja huomaa että on saanut seuraa vain silloin kun muut hyötyvät sinusta jotenkin - ja ilman sitä hyötyä jää kokonaan ilman ihmissuhteita? Tämäkin on ihan mahdollista, ei se ole mitään takuu että jokaiselle löytyy läheisiä jotka tykkäävät siitä oikeasta persoonasta.
Niinpä. Nämä ovat juuri niitä osittain täysin realistisia pelkoja, joita ylikiltit/alistujat pelkää.
Etenkin jos lapsuudenkoti ja suku on tosiaan alistavaa/päihdeongelmaista, niin sitä ihan oikeasti jää yksin jos ei ole kavereita/kumppania, koska "vereen perustuva" tukiverkko puuttuu.
Jos joku tietää, miten pärjätä juurettomana, ilman hyvää sukua/perhettä, niin kertokaa toki. Itse mieluummin toistaiseksi olen vaikka vähän ylikiltti kuin jään täysin yksin. Ei näin aikuisena ole mitään ihmisvarastoa, josta vaan "vaihtaa parempia ihmisiä tilalle" eli sillä mennään mitä nyt on.
Näinpä, minulta hävisivät kaikki sukulaiset kun aloin pitää puoleni. Jokaikinen. Samoin ystävät, kun lopetin puolipakolla mukana roikkumisen. Ei se niin helppoa ole, kun täysin yksin jääminen on ihan realistinen lopputulos. Eikä aikuisena todellakaan helpolla uusia ystäviä, tai edes tuttavia, saa.
Heille, joilla ikävä perhetausta, voisi olla apua näistä AAL:n tapaamisista:
http://www.aal.fi/ryhmat/ajat/
Kannattaa tsekata!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisitte että kaikki ihmiset kiittelisi ja pyytelisi kaikkea anteeksi koko ajan, ja kaikki tekisi asioita joita ei halua tehdä, vain koska joku pyytää? Eikö ihmisellä saa olla omaa tahtoa, mielipiteitä ja rajoja ilman että hän on heti hirveä kusipää eikä "kiltti"? Itselläkin on sellainen muita miellyttävään pyrkivä puoli, enkä minä pidä sitä kilttinä vaan se on niin, että jos pitää itseään muita huonompana, kokee tarpeelliseksi suostua kaikkeen, selitellä tekemisiään, pyydellä turhia anteeksi. Koska "olen niin huono että olen muille velkaa". Eihän se ole kiltteyttä vaan huonoa itsetuntoa. Voi sen lisäksi toki olla kilttikin (eli esim ystävällinen), mutta ei ap kuvailemat ominaisuudet ole kiltteyttä.
Minulla ei itsetunnossa ole varsinaisesti mitään vikaa, en vain luota toisiin siinä asiassa että he olisivat niin "mukavia", että pysyvät lähelläni myös jos sanon useammin ja tiukemmin EI :)
Silloinhan nimenomaan itsetunnossa on vikaa, jos ei luota siihen että riittää omana itsenään, tai että on tarpeeksi hyvä ja rakastettu tarvitsematta mielistellä ja alistua jatkuvasti. Hyväitsetuntoinen luottaa siihen, että hänestä pidetään juuri sen takia, että on oma itsensä ja sanoo rehellisesti omat mielipiteensä. Minusta olisi kamala ajatus, että ihmiset haluaisivat olla kanssani pelkästään sen takia, että teen aina niin kuin he haluavat.
Entäs sitten kun huomaa ettei riitäkään omana itsenään? Kun kukaan ei tykkää, ja huomaa että on saanut seuraa vain silloin kun muut hyötyvät sinusta jotenkin - ja ilman sitä hyötyä jää kokonaan ilman ihmissuhteita? Tämäkin on ihan mahdollista, ei se ole mitään takuu että jokaiselle löytyy läheisiä jotka tykkäävät siitä oikeasta persoonasta.
Niinpä. Nämä ovat juuri niitä osittain täysin realistisia pelkoja, joita ylikiltit/alistujat pelkää.
Etenkin jos lapsuudenkoti ja suku on tosiaan alistavaa/päihdeongelmaista, niin sitä ihan oikeasti jää yksin jos ei ole kavereita/kumppania, koska "vereen perustuva" tukiverkko puuttuu.
Jos joku tietää, miten pärjätä juurettomana, ilman hyvää sukua/perhettä, niin kertokaa toki. Itse mieluummin toistaiseksi olen vaikka vähän ylikiltti kuin jään täysin yksin. Ei näin aikuisena ole mitään ihmisvarastoa, josta vaan "vaihtaa parempia ihmisiä tilalle" eli sillä mennään mitä nyt on.
Näinpä, minulta hävisivät kaikki sukulaiset kun aloin pitää puoleni. Jokaikinen. Samoin ystävät, kun lopetin puolipakolla mukana roikkumisen. Ei se niin helppoa ole, kun täysin yksin jääminen on ihan realistinen lopputulos. Eikä aikuisena todellakaan helpolla uusia ystäviä, tai edes tuttavia, saa.
Aikuisena ihmisillä on yleensä jo niin vakiintuneet omat sosiaaliset piirit, että niihin mukaan pääseminen vaatii yleensä todella aktiivista otetta itseltä ja/tai siltikin helpoiten uusia kavereita (tai "kavereita") aikuisena saa juurikin -tadaa- ylikiltit alistujat tai sitten todella itsevarmat menestyjät. Eli ns. tavallisia tyyppejä moni aikuinen ei vaan yksinkertaisesti enää tarvitse elämäänsä, koska piirit on jo olemassa. Jos haluat ns. perustyyppinä mukaan johonkin piiriin, niin se ottaa todella paljon työtä, aktiivisuutta ja tuuriakin päästä mukaan vuosien ajan päteneisiin sisäpiirijuttuihin jne.
Kuulostaa karulta ja varmaan osittain nämä ovat juuri tällaisen alistujan korostamia pelkoja, mutta totta ainakin toinen puoli.
Kukaan muu, kuin saman kokenut ei tiedä, miltä tuntuu kun ei ole lainkaan sukua eikä puhelimessa yhtään tutun/kaverin numeroa, mihin soittaa. Jos tällainen ihminen saa jossain vaiheessa kumppanin tai kavereita, niin alistuva rooli on hyvin todennäköinen, koska hänelle ne suhteet yksinkertaisesti merkitsevät paljon enemmän kuin monelle muulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloinhan nimenomaan itsetunnossa on vikaa, jos ei luota siihen että riittää omana itsenään, tai että on tarpeeksi hyvä ja rakastettu tarvitsematta mielistellä ja alistua jatkuvasti. Hyväitsetuntoinen luottaa siihen, että hänestä pidetään juuri sen takia, että on oma itsensä ja sanoo rehellisesti omat mielipiteensä. Minusta olisi kamala ajatus, että ihmiset haluaisivat olla kanssani pelkästään sen takia, että teen aina niin kuin he haluavat.
Noup, en usko että minussa on mitään vikaa, nykyään monet ihmiset vain ovat noin itsekkäitä ja sitoutumiskyvyttömiä. Ei se varsinaisesti minuun liity.
Tämä on jännä ketju. Itseään kilttinä pitävät pitävät muita itsekkäinä, sitoutumiskyvyttöminä, narsisteina, kusipäinä jne. Se ei ole kilttiä! Ja kyllä, sinussa on vikaa. Kaikissa meissä on.
Jos oikeasti haluaisit olla kiltti, uskoisit oikeasti hyvää muista, ja kunnioittaisit heitä niin paljon, että olisit rehellinen. Ja rehellisyys ei tarkoita ilkeyttä.
Harmittaako mua nyt ihan syystä vai ei? Valmistuin kaksi vuotta sitten ylioppilaaksi ja sain lahjaksi kellon jonka isäni oli ostanut kellokauppias tutultaan tukkuhintaan eli n. 100e. Veljeni valmistuu nyt ammattikoulusta ja saa 500 euron älykellon ja 300 euroa kesän matkakassaan.
Jouluna minä en saanut kuin sukkia ja toppahanskat koska ”aikuiset eivät juhli joulua”, 18-vuotias veti sai satasien mikseripöydän.
Suppea tarina mutta veli on ollut aina enemmän vanhempien mieleen. Vanhemmat ammattikoulusta valmistuneita eivätkä esim. Arvostaneet tuota ylioppilastutkintoa, eivätkä muutenkaan tue minua elämässäni samallalailla kun veljeä, joilla on heidän kanssaan enemmän yhteistä, kuten yhteisiä harrastuksia ja ovat luonteeltaan muutenkin kaikki ”meneviä”, kun minä olen enemmän pohtija ja hiljainen. Käyn terapiassa asian takia.
En haluaisi olla kuitenkaan veljelle katkera kun ei se hänen vikansa ole että hän saa enemmän. Väkisin kuitenkin tulee huonoja ajatuksia mieleen. Miten kestän huomenna juhlissa?
Häh? En tajunnut.