Lue keskustelun säännöt.
Ottaa päähän oma kiltteys
Nössö
30.05.2018 |
Tuohon "Parisuhteesi pahin ongelma/pahimmat ongelmat?" -keskusteluun joku vastasi näin:
"Minun liiallinen miellyttämishaluni ja se, että toinen ottaa itsestäänselvyytenä ja passuuttaa. Aika pahaan kierteeseen ollaan näillä jouduttu. Minä en osaa sanoa mihinkään ei, en osaa pitää puoliani. Puoliso sitten teettää kaikenlaista. Osaa kyllä kiittää, mutta minä toivoisin, ettei edes pyytäisi, koska en osaa kieltäytyä, tai siis en uskalla, koska pelkään, että olen huono puoliso. Olen sanonut tästä kyllä, mutta asia ei ole muuttunut. Tiedän, tiedän, sen kun sanon, että tekee itse. Käyttäytymismalli vaan on varhaislapsuudessa opittu ja terapiassa työstämisestä huolimatta yhä liian vallitseva."
Tämä on tietyllä tapaa tuttua itsellenikin.
- Kiittelen töissä ja siviilissä ihmisiä tilanteissa, joissa kaikki muut ovat neutraaleja tai jopa tylyjä tai joissa ei edes tarvitse kiittää. Esim. pomo tuo kolmannen kerran saman päivän aikana ylitöitä niin minä otan ne vastaan aloittamalla: "kiitos".
- Jos en halua tehdä jotain (esim. mies ehdottaa leffaa enkä jaksa/halua mennä), en koskaan vastaa vain "En mä nyt jaksa" tai "Emmä halua", vaan koen aina tarpeelliseksi jatkaa kieltäytymistä selityksillä ja haluan tarkkaan selvittää vähän anteeksipyydellen, että MIKSI kieltäydyn.
ÄRSYTTÄÄ tämä piirre itsessäni!
Haluan tästä eroon ja aion nyt lopettaa esimerkiksi yllämainitut asiat tästä päivästä lähtien. En kiittele ja pokkuroi tilanteissa joissa muutkaan (normaalit) ei tee niin ja jos en halua jotain tehdä, "emmä nyt" tai "en mä tänään jaksa" saa riittää ilman selityksiä! Katsotaan pystynkö tähän, yritän ainakin.
Kertokaa jotain esimerkkejä omasta liiallisesta kiltteydestänne? Myös omat kokemukset asiasta eroon pääsemisessä kiinnostaa.
Itselläni ehkä räikeimpiä esimerkkejä kiltteydestä ja nössöydestä on muinoin parisuhteissa oman seksuaalisten tarpeiden unohtaminen ja toisen "robottina" toimiminen. Tuli suostuttua usein asioihin, jotka ei ole yhtään mun juttu. Lisäksi ohareita, pettämisiä ja loukkaavia sanoja on tullut siedettyä aivan liikaa.
Kommentit (93)
Minä en ole liian kiltti, mutta muuten ärsyttävän myötäilevä ja alistuva. Uskallan sanoa että en halua/jaksa sitä tai tätä. Tuntemattomien myötäilyjen torppaamisessa olen ottanut ensi askeleet. En esimerkiksi antanut tietä kapealla käytävällä liikkeestä poistuvalle porukalle vaikka he selkeästi sitä odottivat, oikein pysähtyivät siihen. En ollut huomaavinaankaan. Miksi minun muka olisi pitänyt väistää? Katselin tuotteita siinä kohtaa, ja niinpä he joutuivat tuhahdusten saattelemana kiertää kauempaa. Sieltä missä se varsinainen kulkuväylä oikeasti meni. Tuli oikein hyvä olo!
Tätä on hyvä harjoitella kadullakin, tähän harjoitukseen on olemassa joitain kirjojakin mutten muista niiden nimiä.. eli röyhistä rintaa ja suorista ryhti, pitää ottaa oma tila. Ennen itse olen aina ollut se joka väistää. Myös silmiin katsomista olen harjoitellut, toinen on luvan saanut olla se joka ensin väistää katsettani. Myös ympäriinsä pälyily ja liikahtelu vähentää arvovaltaa joten kannattaa satsata viilipyttiyteen.
Työtä on myös itseluottamuksen kanssa. Minun tapani voi silti olla toimiva ja hyvä vaikka joku tulisikin siihen näsäviisastelemaan "eiku näin!" Nykyään vänkään vastaan, olen oikein hurmioitunut siihen.
Eläköön eipäs!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisitte että kaikki ihmiset kiittelisi ja pyytelisi kaikkea anteeksi koko ajan, ja kaikki tekisi asioita joita ei halua tehdä, vain koska joku pyytää? Eikö ihmisellä saa olla omaa tahtoa, mielipiteitä ja rajoja ilman että hän on heti hirveä kusipää eikä "kiltti"? Itselläkin on sellainen muita miellyttävään pyrkivä puoli, enkä minä pidä sitä kilttinä vaan se on niin, että jos pitää itseään muita huonompana, kokee tarpeelliseksi suostua kaikkeen, selitellä tekemisiään, pyydellä turhia anteeksi. Koska "olen niin huono että olen muille velkaa". Eihän se ole kiltteyttä vaan huonoa itsetuntoa. Voi sen lisäksi toki olla kilttikin (eli esim ystävällinen), mutta ei ap kuvailemat ominaisuudet ole kiltteyttä.
Minulla ei itsetunnossa ole varsinaisesti mitään vikaa, en vain luota toisiin siinä asiassa että he olisivat niin "mukavia", että pysyvät lähelläni myös jos sanon useammin ja tiukemmin EI :)
Silloinhan nimenomaan itsetunnossa on vikaa, jos ei luota siihen että riittää omana itsenään, tai että on tarpeeksi hyvä ja rakastettu tarvitsematta mielistellä ja alistua jatkuvasti. Hyväitsetuntoinen luottaa siihen, että hänestä pidetään juuri sen takia, että on oma itsensä ja sanoo rehellisesti omat mielipiteensä. Minusta olisi kamala ajatus, että ihmiset haluaisivat olla kanssani pelkästään sen takia, että teen aina niin kuin he haluavat.
Entäs sitten kun huomaa ettei riitäkään omana itsenään? Kun kukaan ei tykkää, ja huomaa että on saanut seuraa vain silloin kun muut hyötyvät sinusta jotenkin - ja ilman sitä hyötyä jää kokonaan ilman ihmissuhteita? Tämäkin on ihan mahdollista, ei se ole mitään takuu että jokaiselle löytyy läheisiä jotka tykkäävät siitä oikeasta persoonasta.
Mun on vaikea uskoa, että kukaan ei tykkäisi sun omasta persoonasta. Ehket ole antanut sen edes tulla esille, vaan olet piilottanut sen alistumiseen ja ylikiltteyteen, ja siksi ihmiset eivät ole pitäneet sinusta?
En ole tuo ketä lainasit, mutta kun vaikka joku tykkäisi minusta "omana itsenäni", ei ole lainkaan varmaa että elämässäni vielä törmään sellaiseen ihmiseen. Aina ei kaikkien polut kohtaa ja jos vaihtoehtona on totaalinen yksinäisyys tai edes jonkinlaiset sosiaaliset kontaktit, itse valitsen jälkimmäisen vaikka se vähän kiltteyttä/alistumista vaatisikin. Se tuntuu pahalta, mutta vielä pahemmalta tuntuu yksin jääminen.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole liian kiltti, mutta muuten ärsyttävän myötäilevä ja alistuva. Uskallan sanoa että en halua/jaksa sitä tai tätä. Tuntemattomien myötäilyjen torppaamisessa olen ottanut ensi askeleet. En esimerkiksi antanut tietä kapealla käytävällä liikkeestä poistuvalle porukalle vaikka he selkeästi sitä odottivat, oikein pysähtyivät siihen. En ollut huomaavinaankaan. Miksi minun muka olisi pitänyt väistää? Katselin tuotteita siinä kohtaa, ja niinpä he joutuivat tuhahdusten saattelemana kiertää kauempaa. Sieltä missä se varsinainen kulkuväylä oikeasti meni. Tuli oikein hyvä olo!
Tätä on hyvä harjoitella kadullakin, tähän harjoitukseen on olemassa joitain kirjojakin mutten muista niiden nimiä.. eli röyhistä rintaa ja suorista ryhti, pitää ottaa oma tila. Ennen itse olen aina ollut se joka väistää. Myös silmiin katsomista olen harjoitellut, toinen on luvan saanut olla se joka ensin väistää katsettani. Myös ympäriinsä pälyily ja liikahtelu vähentää arvovaltaa joten kannattaa satsata viilipyttiyteen.
Työtä on myös itseluottamuksen kanssa. Minun tapani voi silti olla toimiva ja hyvä vaikka joku tulisikin siihen näsäviisastelemaan "eiku näin!" Nykyään vänkään vastaan, olen oikein hurmioitunut siihen.
Eläköön eipäs!
Minulla sama! Vieraiden kanssa, tilanteissa jossa en ole tekemisissä muiden kanssa henkilökohtaisesti omana itsenäni, voin ottaa tilani ja sanoa ei, mutta läheisten kanssa (tai jos "edustan suoraan itseäni") olen täysin toivoton kynnysmatto ja mielistelijä.
Vaimoni vaatii liikaa seksiä. En jaksaisi niin usein mutta kiltteyttäni kiipeän pukille yhä uudestaan ja uudestaan, vailla omaa tahtoa:(
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole liian kiltti, mutta muuten ärsyttävän myötäilevä ja alistuva. Uskallan sanoa että en halua/jaksa sitä tai tätä. Tuntemattomien myötäilyjen torppaamisessa olen ottanut ensi askeleet. En esimerkiksi antanut tietä kapealla käytävällä liikkeestä poistuvalle porukalle vaikka he selkeästi sitä odottivat, oikein pysähtyivät siihen. En ollut huomaavinaankaan. Miksi minun muka olisi pitänyt väistää? Katselin tuotteita siinä kohtaa, ja niinpä he joutuivat tuhahdusten saattelemana kiertää kauempaa. Sieltä missä se varsinainen kulkuväylä oikeasti meni. Tuli oikein hyvä olo!
Tätä on hyvä harjoitella kadullakin, tähän harjoitukseen on olemassa joitain kirjojakin mutten muista niiden nimiä.. eli röyhistä rintaa ja suorista ryhti, pitää ottaa oma tila. Ennen itse olen aina ollut se joka väistää. Myös silmiin katsomista olen harjoitellut, toinen on luvan saanut olla se joka ensin väistää katsettani. Myös ympäriinsä pälyily ja liikahtelu vähentää arvovaltaa joten kannattaa satsata viilipyttiyteen.
Työtä on myös itseluottamuksen kanssa. Minun tapani voi silti olla toimiva ja hyvä vaikka joku tulisikin siihen näsäviisastelemaan "eiku näin!" Nykyään vänkään vastaan, olen oikein hurmioitunut siihen.
Eläköön eipäs!
Olen liian kiltti kaupassa. Jotkut keski-ikäiset avioiparit jäävät käytävän tukkeeksi ja kierrän ihan toiselta käytävältä. Pitäisi vaan mennä suoraan päin ja sanoa että oho en huomannut että onkin ihan tukossa käytävä. Voisin kysyä että onko tikkaita että pääsisi kiipeämään yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista mitä kannoin, mutta en voinut tavalliseen tapaani väistää ihmisiä. Tajusin että näytänkin niin kiltiltä, et puolet käveli ylitseni, kolhi olkaani ja vain yksi edes vähän antoi tilaa. Minä siis yleensä aina liikkuessani huomioin muut ja väistän vaikka joku kävelisi missä tahansa kohden tietä. Minun kävelyreittini menee mutkaa väistellen ja muut jyrää suoraan.
Olen liian kiltti koska pelkään etten kelpaa muuten. Tiedostan ongelmani mutta en osaa lopettaa sitä millään. Kiltteyteni kehittyi vuosien halveksunnasta ja vähättelystä lapsuudessani jota kompensoin maarittelulla ja kaikkeen suostumisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni vaatii liikaa seksiä. En jaksaisi niin usein mutta kiltteyttäni kiipeän pukille yhä uudestaan ja uudestaan, vailla omaa tahtoa:(
Ei sinulla seisoisi, jos se vastenmielistä olisi.
Tosi tuttuja juttuja saa täältä lukea, jopa tosiaan kadulla väistän muita kun muut vaan tulee päin keskittyen muuhun (itseensä) :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valikoiduin yt:issä niihin, jotka saa potkut, koska olen niin helppo ja sopeutuvainen. Valitsija tiesi että en mene hänellä aukomaan päätäni viimeisinä työpäivinä. Vittumainen raivohullu sai jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Harmittaako mua nyt ihan syystä vai ei? Valmistuin kaksi vuotta sitten ylioppilaaksi ja sain lahjaksi kellon jonka isäni oli ostanut kellokauppias tutultaan tukkuhintaan eli n. 100e. Veljeni valmistuu nyt ammattikoulusta ja saa 500 euron älykellon ja 300 euroa kesän matkakassaan.
Jouluna minä en saanut kuin sukkia ja toppahanskat koska ”aikuiset eivät juhli joulua”, 18-vuotias veti sai satasien mikseripöydän.
Suppea tarina mutta veli on ollut aina enemmän vanhempien mieleen. Vanhemmat ammattikoulusta valmistuneita eivätkä esim. Arvostaneet tuota ylioppilastutkintoa, eivätkä muutenkaan tue minua elämässäni samallalailla kun veljeä, joilla on heidän kanssaan enemmän yhteistä, kuten yhteisiä harrastuksia ja ovat luonteeltaan muutenkin kaikki ”meneviä”, kun minä olen enemmän pohtija ja hiljainen. Käyn terapiassa asian takia.
En haluaisi olla kuitenkaan veljelle katkera kun ei se hänen vikansa ole että hän saa enemmän. Väkisin kuitenkin tulee huonoja ajatuksia mieleen. Miten kestän huomenna juhlissa?
Sairasta. Tosi harmi, että olet sattunut syntymään tuollaiseen perheeseen. Arvostavatkohan vanhempasi veljeäsi enemmän sukupuolen vuoksi? Joissakin perheissä olen huomannut tällaista, ja tytöt kasvatetaan alistamalla, vaatimattomiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös pintapuolisesti vähän tuollaista samaa, ja se hävettää minua todella paljon. Arvelen sen johtuvan kohdallani pienehköstä ujoudesta tuntemattomampien ihmisten seurassa, millainen olen aina ollut. Esim uudet todella sosiaaliset (ryhmä) tilanteet ja itsestäni täysin poikkeavat ihmiset jotenkin vain saavat minulta pasmat niin sekaisin, että itse tilanteessa en pysty toimimaan kuten haluaisin ja mikä olisi järkevintä. Tilanteesta seuraavan häpeän vuoksi pyrin sitten välttelemään noita tilanteita. Mitenhän tällaisesta pääsee eroon? Osallistunko väärään keskusteluun, vai onko ongelmani samankaltainen kuin teillä? Juuri noissa mainitsemissani tilanteissa en koe aina pystyväni hallitsemaan ujouttani, vaan se hallitsee minua ja kehoani. Oletteko te muut lainkaan ujoja?
Minulla ei kuitenkaan ole mitään näitä ongelmia läheisimmissä suhteissa, vaan saatan olla jopa vähän päinvastainen. Olen myös onnistunut löytämään ympärilleni joitakin ihmisiä, jotka ovat vastavuoroisia ja mukavia. Niistä toisenlaisista olen hankkiutunut eroon.
Ei tuo kiltteyttä ole. Se on alistuvuutta, jolle halutaan keksiä positiivisempi nimitys. Ette ole sen parempia kuin muutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiltteydestä kipeät on hyvä kirja. Olisiko heittää lisää aiheeseen sopivia kirjoja? Itse olen kokenut kirjat hyödyllisiksi, kun terapiaan en ole päässyt.
Vierailija kirjoitti:
Tosi tuttuja juttuja saa täältä lukea, jopa tosiaan kadulla väistän muita kun muut vaan tulee päin keskittyen muuhun (itseensä) :(
Nyt oikeasti mieti, miten ajattelet muista, ja voiko tuo olla edes mahdollista.
Menepä joku päivä istuskelemaan kaupungille hyvälle näköalapaikalle seuraamaan, miten ne ’muut’ vain törmäilevät toisiinsa, kun kukaan muu ei väistä. Tai sitten eivät törmäile, koska oikeasti kaikki muutkin väistävät toisiaan. Ja yritä miettiä, miksi oikeasti ajattelet muista ihmisistä noin negatiivisesti.
Edelleen, tällä ei ole yhtään mitään tekemistä kiltteyden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisitte että kaikki ihmiset kiittelisi ja pyytelisi kaikkea anteeksi koko ajan, ja kaikki tekisi asioita joita ei halua tehdä, vain koska joku pyytää? Eikö ihmisellä saa olla omaa tahtoa, mielipiteitä ja rajoja ilman että hän on heti hirveä kusipää eikä "kiltti"? Itselläkin on sellainen muita miellyttävään pyrkivä puoli, enkä minä pidä sitä kilttinä vaan se on niin, että jos pitää itseään muita huonompana, kokee tarpeelliseksi suostua kaikkeen, selitellä tekemisiään, pyydellä turhia anteeksi. Koska "olen niin huono että olen muille velkaa". Eihän se ole kiltteyttä vaan huonoa itsetuntoa. Voi sen lisäksi toki olla kilttikin (eli esim ystävällinen), mutta ei ap kuvailemat ominaisuudet ole kiltteyttä.
Minulla ei itsetunnossa ole varsinaisesti mitään vikaa, en vain luota toisiin siinä asiassa että he olisivat niin "mukavia", että pysyvät lähelläni myös jos sanon useammin ja tiukemmin EI :)
Silloinhan nimenomaan itsetunnossa on vikaa, jos ei luota siihen että riittää omana itsenään, tai että on tarpeeksi hyvä ja rakastettu tarvitsematta mielistellä ja alistua jatkuvasti. Hyväitsetuntoinen luottaa siihen, että hänestä pidetään juuri sen takia, että on oma itsensä ja sanoo rehellisesti omat mielipiteensä. Minusta olisi kamala ajatus, että ihmiset haluaisivat olla kanssani pelkästään sen takia, että teen aina niin kuin he haluavat.
Entäs sitten kun huomaa ettei riitäkään omana itsenään? Kun kukaan ei tykkää, ja huomaa että on saanut seuraa vain silloin kun muut hyötyvät sinusta jotenkin - ja ilman sitä hyötyä jää kokonaan ilman ihmissuhteita? Tämäkin on ihan mahdollista, ei se ole mitään takuu että jokaiselle löytyy läheisiä jotka tykkäävät siitä oikeasta persoonasta.
Mun on vaikea uskoa, että kukaan ei tykkäisi sun omasta persoonasta. Ehket ole antanut sen edes tulla esille, vaan olet piilottanut sen alistumiseen ja ylikiltteyteen, ja siksi ihmiset eivät ole pitäneet sinusta?
Ei, vaan nimenomaan olen viimeiset reilu viisi vuotta luopunut kilttiydestä. Samalla menivät kaikki sukulaiset ja ystävät, ja jouduin vaihtamaan työpaikkaa kun puoleni pitäminen johti täyteen syrjäyttämiseen työpaikalla. Uusia tuttavia en ole menetettyjen tilalle saanut, kun en enää suostu kynnysmatoksi ja palveluautomaatiksi.
Ja ennen kuin joku keksii, niin ei, en ole alkanut kusipääksi, ihan vaan olen pitänyt rajani enkä esim toisen tekemien oharien jälkeen vaikkapa kysele uuden tapaamisen perään, tai hymyile hiljaa jos joku esittää työni tulokset ominaan.
Itse en kyllä juuri ajattele kadulla väistämisen liittyvän aiheeseen, enkä koe olevani liian kiltti jos väistän. Se on perus käytöstapoja, ja osaan myös pyytää väistämään. Ihmiset jotka eivät koskaan väistä, ovat pikemminkin jotenkin ikävällä tavalla poikkeavia. Minulle muuten kävi kerran niin, että vastaani tuli eräs vanhempi ihminen luontopolulla, jossa oli sellainen lankku, mitä pitkin kävellään. Tämä henkilö käveli jotenkin ylimielisen ja röyhkeä oloisena minua kohti, se oli ensivaikutelmani. Sain päähäni olla väistämättä häntä ensin, eli en poistunut lankulta maahan, jotta hän olisi päässyt kävelemään sitä pitkin ohitseni. Mutta eipä poistunut hänkään. Se tilanne oli aika kamala, kun tämä henkilö vain jäi suoraan eteeni seisomaan, ja tuijotti minua happamasti pitkän aikaa. Tilanne kesti 15-30s, kunnes itse väistin ja kuljin tuon henkilön ohi. Emme puhuneet sanaakaan toisillemme. Useimmin minulle käy kuitenkin niin, että vastaantulija väistää yhtä aikaa kanssani samaan suuntaan useamman kerran, ennen kuin onnistumme ohittamaan toisemme. :D Tuollaiset ihmiset ovat kivoja. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisitte että kaikki ihmiset kiittelisi ja pyytelisi kaikkea anteeksi koko ajan, ja kaikki tekisi asioita joita ei halua tehdä, vain koska joku pyytää? Eikö ihmisellä saa olla omaa tahtoa, mielipiteitä ja rajoja ilman että hän on heti hirveä kusipää eikä "kiltti"? Itselläkin on sellainen muita miellyttävään pyrkivä puoli, enkä minä pidä sitä kilttinä vaan se on niin, että jos pitää itseään muita huonompana, kokee tarpeelliseksi suostua kaikkeen, selitellä tekemisiään, pyydellä turhia anteeksi. Koska "olen niin huono että olen muille velkaa". Eihän se ole kiltteyttä vaan huonoa itsetuntoa. Voi sen lisäksi toki olla kilttikin (eli esim ystävällinen), mutta ei ap kuvailemat ominaisuudet ole kiltteyttä.
Minulla ei itsetunnossa ole varsinaisesti mitään vikaa, en vain luota toisiin siinä asiassa että he olisivat niin "mukavia", että pysyvät lähelläni myös jos sanon useammin ja tiukemmin EI :)
Silloinhan nimenomaan itsetunnossa on vikaa, jos ei luota siihen että riittää omana itsenään, tai että on tarpeeksi hyvä ja rakastettu tarvitsematta mielistellä ja alistua jatkuvasti. Hyväitsetuntoinen luottaa siihen, että hänestä pidetään juuri sen takia, että on oma itsensä ja sanoo rehellisesti omat mielipiteensä. Minusta olisi kamala ajatus, että ihmiset haluaisivat olla kanssani pelkästään sen takia, että teen aina niin kuin he haluavat.
Entäs sitten kun huomaa ettei riitäkään omana itsenään? Kun kukaan ei tykkää, ja huomaa että on saanut seuraa vain silloin kun muut hyötyvät sinusta jotenkin - ja ilman sitä hyötyä jää kokonaan ilman ihmissuhteita? Tämäkin on ihan mahdollista, ei se ole mitään takuu että jokaiselle löytyy läheisiä jotka tykkäävät siitä oikeasta persoonasta.
Mun on vaikea uskoa, että kukaan ei tykkäisi sun omasta persoonasta. Ehket ole antanut sen edes tulla esille, vaan olet piilottanut sen alistumiseen ja ylikiltteyteen, ja siksi ihmiset eivät ole pitäneet sinusta?
Ei, vaan nimenomaan olen viimeiset reilu viisi vuotta luopunut kilttiydestä. Samalla menivät kaikki sukulaiset ja ystävät, ja jouduin vaihtamaan työpaikkaa kun puoleni pitäminen johti täyteen syrjäyttämiseen työpaikalla. Uusia tuttavia en ole menetettyjen tilalle saanut, kun en enää suostu kynnysmatoksi ja palveluautomaatiksi.
Ja ennen kuin joku keksii, niin ei, en ole alkanut kusipääksi, ihan vaan olen pitänyt rajani enkä esim toisen tekemien oharien jälkeen vaikkapa kysele uuden tapaamisen perään, tai hymyile hiljaa jos joku esittää työni tulokset ominaan.
Ihan samat kokemukset. Ihmiset eivät pidä siitä jos joku muuttuu tai yrittää kehittyä, jos he eivät itse hyödy siitä jotenkin.
Mun on vaikea uskoa, että kukaan ei tykkäisi sun omasta persoonasta. Ehket ole antanut sen edes tulla esille, vaan olet piilottanut sen alistumiseen ja ylikiltteyteen, ja siksi ihmiset eivät ole pitäneet sinusta?