Lue keskustelun säännöt.
Ottaa päähän oma kiltteys
Nössö
30.05.2018 |
Tuohon "Parisuhteesi pahin ongelma/pahimmat ongelmat?" -keskusteluun joku vastasi näin:
"Minun liiallinen miellyttämishaluni ja se, että toinen ottaa itsestäänselvyytenä ja passuuttaa. Aika pahaan kierteeseen ollaan näillä jouduttu. Minä en osaa sanoa mihinkään ei, en osaa pitää puoliani. Puoliso sitten teettää kaikenlaista. Osaa kyllä kiittää, mutta minä toivoisin, ettei edes pyytäisi, koska en osaa kieltäytyä, tai siis en uskalla, koska pelkään, että olen huono puoliso. Olen sanonut tästä kyllä, mutta asia ei ole muuttunut. Tiedän, tiedän, sen kun sanon, että tekee itse. Käyttäytymismalli vaan on varhaislapsuudessa opittu ja terapiassa työstämisestä huolimatta yhä liian vallitseva."
Tämä on tietyllä tapaa tuttua itsellenikin.
- Kiittelen töissä ja siviilissä ihmisiä tilanteissa, joissa kaikki muut ovat neutraaleja tai jopa tylyjä tai joissa ei edes tarvitse kiittää. Esim. pomo tuo kolmannen kerran saman päivän aikana ylitöitä niin minä otan ne vastaan aloittamalla: "kiitos".
- Jos en halua tehdä jotain (esim. mies ehdottaa leffaa enkä jaksa/halua mennä), en koskaan vastaa vain "En mä nyt jaksa" tai "Emmä halua", vaan koen aina tarpeelliseksi jatkaa kieltäytymistä selityksillä ja haluan tarkkaan selvittää vähän anteeksipyydellen, että MIKSI kieltäydyn.
ÄRSYTTÄÄ tämä piirre itsessäni!
Haluan tästä eroon ja aion nyt lopettaa esimerkiksi yllämainitut asiat tästä päivästä lähtien. En kiittele ja pokkuroi tilanteissa joissa muutkaan (normaalit) ei tee niin ja jos en halua jotain tehdä, "emmä nyt" tai "en mä tänään jaksa" saa riittää ilman selityksiä! Katsotaan pystynkö tähän, yritän ainakin.
Kertokaa jotain esimerkkejä omasta liiallisesta kiltteydestänne? Myös omat kokemukset asiasta eroon pääsemisessä kiinnostaa.
Itselläni ehkä räikeimpiä esimerkkejä kiltteydestä ja nössöydestä on muinoin parisuhteissa oman seksuaalisten tarpeiden unohtaminen ja toisen "robottina" toimiminen. Tuli suostuttua usein asioihin, jotka ei ole yhtään mun juttu. Lisäksi ohareita, pettämisiä ja loukkaavia sanoja on tullut siedettyä aivan liikaa.
Kommentit (93)
Hu huh. Liian kiltti olemisesta voi usein johtua se ettei ihmiset kunnioita sua. Olen sitä itteki kokenut nuorempana ja tajusin miten se ei ole hyvä juttu. Ja onneks olen pystynyt kasvata itselleen selkärangan. Nyt ei ole enään sellaista ongelmaa ja ihmiset kunnioita jos oikeesti sulla on asioista oma mielipite, osaat sano EI!! Mulla oli yks työkaveri joka sanoi siis ihan kaikesta anteeksi, ja jotenkin pikkuhilja se rupes ärsyttämään. Herra jumala, ei sul tarvi pyytä anteeks koko ajan. Mä oon sama mieltä että se sana ei ole niku kiltti vaan se on jotain muuta. Ihmisella on joku itsetunnon ongelma. Mulla on yksi läheinen semmonen että hän odotta miten toiset ihmiset muuttuis paremmaks ja käyttaytyis häntä kohta paremmin jos hän auttaa ja tekee hyvää aina. Ja jos joku sanoo ilkeästi vaikka siitä ihmisestä jo vois etukäteen odotta semmosta niin hän kärsii siitä edelleen:( Jotenkin se miten "kiltit" ihmiset odottaa toisia muuttuvan paremmaks ja odottais että muut olis samanlaiset, se on ihmiselle omalle tosi huono asia valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ei todellakaan kunnioita liian kilttejä ihmisiä. Joko pitävät pilkkanaan tai kävelevät yli.
Minä ainakin kunnioitan ylikilttejä ihmisiä, suorastaan rakastan heitä! Ja itse siis olen aika lailla ylikiltti myös.
Tiedän millaista paskaa se saavat niskaansa, joten teen aina kaikkeni, että kokisivat olonsa mun seurassa mahdollisimman hyväksytyksi, rennoksi ja turvalliseksi. Tänäänkin autoin vähän yhtä ylikilttiä, kun ikinä hän ei kehtaa itselleen mitään pyytää, niin avasin siinä suuni ja pyysin hänen puolesta. Hän kiitti jälkeen päin, itse en halunnut tehdä siitä sen suurempaa numeroa, kunhan vain sanoin siinä tilanteessa kun oli sopiva hetki.
Ylikilttejä ihmisiä halveksivat ja hyväksikäyttävät vain raukkamaiset törkimykset.
Ylikiltti hallitsee ja manipuloi ympäristöään ylikiltillä/rajattomalla läytöksellään, yleensä itse sitä tiedostamatta.
Kiltteys on tapa ohjailla muiden tunteita.
Miksi toiset ei saa ärsyyntyä tai loukkaantua sinuun, jos kieltäydyt tai sanot ei?
Kaikilla on oikeus omiin tunteisiinsa, myös negatiivisiin tunteisiin, jopa sinua kohtaan, vaikka sinulle tulisi siitä paha mieli tai ahdistus.
On sinun oma tehtäväsi käsitellä ja kantaa oma ahdistuksesi ja asettaa omat rajasi. Ei muiden kuulu kantaa sinun ahdistumisherkkyyttäsi, loukkaantumistasi tai rajattomuuttasi. Ei aviopuolisosi tai ystäviesi tehtävä ole kantaa väkivaltaisen lapsuutesi aiheuttamia vammoja, heillä ei ole niihin osaa eikä arpaa. Niiden vammojen kantaminen ja niistä eheytyminen on jokaisen oma tehtävä ja omalla vastuulla. (Tämä ei tarkoita, etteikö tunnettaisi ymmärrystä, empatiaa ja rakkautta haavoitettua läheistä kohtaan. )
Ei se tee ihmisestä ilkeää tai pahaa, että hänellä on omat rajat, mielipiteet, tunteet ja tahto ja hän ilmaisee ne. Kiltti ihminen leimaa ympärillään olevista, rajoistaan kiinni pitävistä ihmisistä pahoja. Ja näin sitoo heitä kiinni miellyttämisen ja valehteleminen vaatimukseen, koska kiltti ei kestä omia turvattomuuden ja hylätyksi tulemisen pelkoja ja tunteita.
"Se, mitä toisessa näet, se sinä olet itse"
Näiden oivallusten taustalla on kamppailu oman ylikiltti kanssa aina vakavaan masennukseen ja itsetuhoisuus renkaat ja ahdistushäiriöihin saalka. Oman kiltteyden syntyhistoriana lapsuus väkivaltaisen perheen hylättynä lapsena. Nyt takana 6 vuoden psykoterapia. Edelleen olen matkalla, mutta seison jo omilla jaloillaan ja tunnen itseni vahvaksi aikuiseksi, en puolustuskyvyttömäksi altavastaajaksi.
Hyvä juttu. Laitetaan sitten meidät muutkin häpeäpaaluun ja ruoskitaan terveiksi, ettei enää oltaisi muita syyllistäviä marttyyreitä. Itseasiassa en tunne yhtäkään ylkilttiä, johon nuo sinun kuvailusi sopisivat, vaikka noita niin usein tarjotaankin. Masennukseenkin kuulemma auttaa se kun vaan lakkaa rypemästä itsesäälissä, ja ottaa itteään niskasta kiinni, päättää ja haluaa parantua. Selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan muu, kuin saman kokenut ei tiedä, miltä tuntuu kun ei ole lainkaan sukua eikä puhelimessa yhtään tutun/kaverin numeroa, mihin soittaa. Jos tällainen ihminen saa jossain vaiheessa kumppanin tai kavereita, niin alistuva rooli on hyvin todennäköinen, koska hänelle ne suhteet yksinkertaisesti merkitsevät paljon enemmän kuin monelle muulle.
Jos ei ole ketään, sitten voi mennä harrastuksiin tai yhdistyksiin. Huolista voi soittaa auttaviin puhelimiin.
Monilla, jos ei ole lapsena saanut täyttä huomiota omana itsenään, voi olla epärealistisia toiveita. Etsitään ystävää joka veisi kuuntelisi kaikki murheeni, olisi vain minua varten, kuten olisi äidin pitänyt olla. Mutta tuosta lapsenomaisesta tarpeesta voi aikuiseksi päästä, että puhuu yhden asian jossain, toisen jossain muualla, asiakohtaisesti.
Olen löytänyt parhaat tyypit vähän rikotuista ihmisistä. Mielenterveysyhdistyksestä, vertaisryhmistä. Tuo mainittu AAL on myös hyvä. Lue jämäkkyydestä, on mahdollista olla lempeä mutta luja samaan aikaan.
Jos ei ole itselle armollinen, se ei vedä puoleensa. Mutta jos alat arvostaa itseäsi, muutkin huomaa sen. Kaikki ihmiset ei ole hyviä, mutta se ei ole meidän sairaan kilttien syy.
Ja vielä, kiusaajat näkee kuka on helppo uhri, opettele kävelemään päättäväisen näköisenä. Ei tarvitse pälyillä hyväksyviä katseita etsien, vaan voima on sisälläsi.
Googlaa "ohutnahkainen narsisti".
Rankkaa luettavaa, mutta kuitenkin, toisin kuin paksunahkaiset kiusaajanarsistit me voimme muuttua. Kiusaajat on kehityskelvottomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Googlaa "ohutnahkainen narsisti".
Rankkaa luettavaa, mutta kuitenkin, toisin kuin paksunahkaiset kiusaajanarsistit me voimme muuttua. Kiusaajat on kehityskelvottomia.
Mitä tämä tarkoittaa? Että kiltti on periaatteessa kehityskelpoinen narsisti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan muu, kuin saman kokenut ei tiedä, miltä tuntuu kun ei ole lainkaan sukua eikä puhelimessa yhtään tutun/kaverin numeroa, mihin soittaa. Jos tällainen ihminen saa jossain vaiheessa kumppanin tai kavereita, niin alistuva rooli on hyvin todennäköinen, koska hänelle ne suhteet yksinkertaisesti merkitsevät paljon enemmän kuin monelle muulle.
Jos ei ole ketään, sitten voi mennä harrastuksiin tai yhdistyksiin. Huolista voi soittaa auttaviin puhelimiin.
Joo, ihan hyviä vinkkejä, mutta nuo eivät mitenkään korvaa pysyvää/pitkäaikaista vakaata turvaverkkoa. Ihan eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googlaa "ohutnahkainen narsisti".
Rankkaa luettavaa, mutta kuitenkin, toisin kuin paksunahkaiset kiusaajanarsistit me voimme muuttua. Kiusaajat on kehityskelvottomia.Mitä tämä tarkoittaa? Että kiltti on periaatteessa kehityskelpoinen narsisti?
Älä välitä tuosta, ohutnahkainen narsismi on olemassa varmaan joo, mutta ei liity tämän keskustelun aiheeseen mitenkään. Aina välillä näitä "lukemista vaille psykiatreja" tulee paikalle tarjoamaan sitä sun tätä diagnoosia tai syytä, vaikka puhuvat ihan eri asiasta. Ne voi jättää omaan arvoonsa ja ignoorata :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon kyllä, että on olemassa ihmisiä, jotka valittavat kärsivänsä elämässä, koska ovat ”liian kilttejä”. Loukkaantuvat herkästi, tuovat mielellään esiin sitä miten kaltoinkohdeltuja uhreja ovat. Syyllistävät aina kaikesta muita. Ovat tuolla omalla marttyyrin tavallaan hyvinkin manipuloivia. Usein kokevat salaa suurta ylemmyydentunnetta siitä, miten pyyteettömiä ja hyviä ihmisiä muka ovat. Olen lukenut tuosta ohutnahkaisesta narsistista. Tässä on mielestäni yksi hyvä kirjoitus aiheesta:
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm
Tässä ketjussa ei nyt kuitenkaan ole aiheena he, vaan ihan vaan me ns. tavalliset ylikiltit ihmiset. Kukaan tuntemani ylikiltti ei valittele ympäriinsä ääneen omaa kovaa osaansa, saadakseen sääliä ja huomiota jne, vaan päin vastoin nämä tuntemani ylikiltit ovat hemmetin epäitsekkäitä hiljaisia sinnikkäitä puurtajia, jotka yrittävät vaan jotenkin sivuuttaa ja unohtaa kokemansa tölväisyt. Tuntuu siltä että moni heistä ei edes tajua olevansa poikkeuksellisen kiltti ihminen. Moni tuntuu pitävän itseään jopa jotenkin huonona ja kaikin tavoin epäonnistuneena ihmisenä, ei mitenkään kovin kilttinä tai muutenkaan hyvänä ihmisenä. Mutta tuo vaihtelee, ja nämä ovat aina ihan vaan veteen piirreltyjä viivoja. Jokainen ihminen on ihan oma kokonaisuutensa, ja muuntuilee ja muuttuu ajan oloon.
Ne jotka eivät tajua tätä ylikiltteys-asiaa, ja ärsyyntyvät jostakin syystä koko aiheesta - tulevat mielellään meitä piiskaamaan ja moittimaan. Ihan kun se mitään ratkaisisi. Ihan kuin muka jokainen ylikiltti olisi ohutnahkainen narsisti. Ei todellakaan ole.
Luin sen kirjan ”Kiltteydestä kipeät”. Siitä saa sillä tavalla ihan hyvää vertaitukea, että ymmärtää, ettei ole yksin. Olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan ihan konkreettista pua, että kuinka opetella tästä ylikiltteydestä pois. Olisipa meille vaikka jotakin ryhmäterapiaa harjoituksineen tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskon kyllä, että on olemassa ihmisiä, jotka valittavat kärsivänsä elämässä, koska ovat ”liian kilttejä”. Loukkaantuvat herkästi, tuovat mielellään esiin sitä miten kaltoinkohdeltuja uhreja ovat. Syyllistävät aina kaikesta muita. Ovat tuolla omalla marttyyrin tavallaan hyvinkin manipuloivia. Usein kokevat salaa suurta ylemmyydentunnetta siitä, miten pyyteettömiä ja hyviä ihmisiä muka ovat. Olen lukenut tuosta ohutnahkaisesta narsistista. Tässä on mielestäni yksi hyvä kirjoitus aiheesta:
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htmTässä ketjussa ei nyt kuitenkaan ole aiheena he, vaan ihan vaan me ns. tavalliset ylikiltit ihmiset. Kukaan tuntemani ylikiltti ei valittele ympäriinsä ääneen omaa kovaa osaansa, saadakseen sääliä ja huomiota jne, vaan päin vastoin nämä tuntemani ylikiltit ovat hemmetin epäitsekkäitä hiljaisia sinnikkäitä puurtajia, jotka yrittävät vaan jotenkin sivuuttaa ja unohtaa kokemansa tölväisyt. Tuntuu siltä että moni heistä ei edes tajua olevansa poikkeuksellisen kiltti ihminen. Moni tuntuu pitävän itseään jopa jotenkin huonona ja kaikin tavoin epäonnistuneena ihmisenä, ei mitenkään kovin kilttinä tai muutenkaan hyvänä ihmisenä. Mutta tuo vaihtelee, ja nämä ovat aina ihan vaan veteen piirreltyjä viivoja. Jokainen ihminen on ihan oma kokonaisuutensa, ja muuntuilee ja muuttuu ajan oloon.
Ne jotka eivät tajua tätä ylikiltteys-asiaa, ja ärsyyntyvät jostakin syystä koko aiheesta - tulevat mielellään meitä piiskaamaan ja moittimaan. Ihan kun se mitään ratkaisisi. Ihan kuin muka jokainen ylikiltti olisi ohutnahkainen narsisti. Ei todellakaan ole.
Hyvin kirjoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Luin sen kirjan ”Kiltteydestä kipeät”. Siitä saa sillä tavalla ihan hyvää vertaitukea, että ymmärtää, ettei ole yksin. Olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan ihan konkreettista pua, että kuinka opetella tästä ylikiltteydestä pois. Olisipa meille vaikka jotakin ryhmäterapiaa harjoituksineen tms.
Itse aikeissa aloittaa juuri lukemisen, harmillista jos siinä ei ole yhtään käytännön vinkkejä.
"Kiltteydestä kipeät" ovat muuten huomioni mukaan usein ns. empaatikkoja, eli ihmisiä jotka aistivat tunnetiloja ja mikroilmeitä hyvin herkästi ja osaavat esimerkiksi johonkin huoneeseen astuessaan heti sanoa, mikä kyseisestä huoneesta tekisi miellyttävämmän oleilla jne:
http://collapsepromotions.blogspot.com/2014/05/empaatikon-30-piirretta-…
Niin tuttua! Minulle on pitkäaikainen kaveri sanonut kerran, että hän tietää kohdelleensa minua monesti huonosti, mutta hän myös tietää, että minua ei haittaa. Jäin ihan sanattomaksi. Totta kai minua haittaa! Tuo oli niin uskomaton kommentti häneltä. Sittemmin olen ottanut etäisyyttä.
Mulla on ollut just tuo pelko, että jos näytän suuttumuksen tai kieltäydyn jostain kutsusta, niin minusta ei enää pidetä.
Silmäni avautuivat, kun pari kaveria naureskelivat minun seurassani että he pyytävät aina minua mukaan, koska suostun aina. Olipas kivasti sanottu! Luulin, että he pitävät seurastani ja siksi usein sain kutsuja. Tuon jälkeen olen alkanut sanoa myös ei, jos ei huvita lähteä. Tuli ahaa-elämys, että ihmiset todellakin myös kieltäytyvät kutsuista ja se on ihan ok.