Lue keskustelun säännöt.
Ottaa päähän oma kiltteys
Nössö
30.05.2018 |
Tuohon "Parisuhteesi pahin ongelma/pahimmat ongelmat?" -keskusteluun joku vastasi näin:
"Minun liiallinen miellyttämishaluni ja se, että toinen ottaa itsestäänselvyytenä ja passuuttaa. Aika pahaan kierteeseen ollaan näillä jouduttu. Minä en osaa sanoa mihinkään ei, en osaa pitää puoliani. Puoliso sitten teettää kaikenlaista. Osaa kyllä kiittää, mutta minä toivoisin, ettei edes pyytäisi, koska en osaa kieltäytyä, tai siis en uskalla, koska pelkään, että olen huono puoliso. Olen sanonut tästä kyllä, mutta asia ei ole muuttunut. Tiedän, tiedän, sen kun sanon, että tekee itse. Käyttäytymismalli vaan on varhaislapsuudessa opittu ja terapiassa työstämisestä huolimatta yhä liian vallitseva."
Tämä on tietyllä tapaa tuttua itsellenikin.
- Kiittelen töissä ja siviilissä ihmisiä tilanteissa, joissa kaikki muut ovat neutraaleja tai jopa tylyjä tai joissa ei edes tarvitse kiittää. Esim. pomo tuo kolmannen kerran saman päivän aikana ylitöitä niin minä otan ne vastaan aloittamalla: "kiitos".
- Jos en halua tehdä jotain (esim. mies ehdottaa leffaa enkä jaksa/halua mennä), en koskaan vastaa vain "En mä nyt jaksa" tai "Emmä halua", vaan koen aina tarpeelliseksi jatkaa kieltäytymistä selityksillä ja haluan tarkkaan selvittää vähän anteeksipyydellen, että MIKSI kieltäydyn.
ÄRSYTTÄÄ tämä piirre itsessäni!
Haluan tästä eroon ja aion nyt lopettaa esimerkiksi yllämainitut asiat tästä päivästä lähtien. En kiittele ja pokkuroi tilanteissa joissa muutkaan (normaalit) ei tee niin ja jos en halua jotain tehdä, "emmä nyt" tai "en mä tänään jaksa" saa riittää ilman selityksiä! Katsotaan pystynkö tähän, yritän ainakin.
Kertokaa jotain esimerkkejä omasta liiallisesta kiltteydestänne? Myös omat kokemukset asiasta eroon pääsemisessä kiinnostaa.
Itselläni ehkä räikeimpiä esimerkkejä kiltteydestä ja nössöydestä on muinoin parisuhteissa oman seksuaalisten tarpeiden unohtaminen ja toisen "robottina" toimiminen. Tuli suostuttua usein asioihin, jotka ei ole yhtään mun juttu. Lisäksi ohareita, pettämisiä ja loukkaavia sanoja on tullut siedettyä aivan liikaa.
Kommentit (93)
Minä olen määritellyt itselleni rajat ja puolustan niitä. Kesti aika kauan ennen kuin pääsin tähän pisteeseen.
Ei siitä kiltteydestä ole koskaan ollut mitään hyötyä, kusipää ihminen ei osaa olla edes kiitollinen, ei heidän takiaan kannata uhrautua typeränä marttyyrina.
Tärkein askel kohti tätä pistettä minulla oli (rumpujen pärinää)..
HUUTAMAAN opetteleminen.
Te voitte jättää tuon väliin jos selviätte pelkällä: "Ei, en halua" "Enkä selitä, en ole tilivelvollinen asioistani" "Hypyytä jotain muuta, minä en enää pompi kenenkään takia"
Jos lakkaatte olemasta kilttejä kynnysmattoja, ei teidän identiteettinne muutu "tuhmaksi" ja "ilkeäksi kusipääksi", alatte vaan olla normaaleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ihan sama. Tää ketju oli tosi terapeuttinen.
Ihan hyviä pointteja; mutta itse olen huomannut että kun kilttinä vähän asetan rajoja niin läheiset hyppii seinille. Jos sanoo ei tai ei käy, niin läheiset suuttuu verisesti ja sitten vasta saakin paskaa niskaansa. He eivät siedä mitään niskurointia. Kerran sanoin esim.pomolle vastaan 7 vuoden aikana. Hyvä kun ei lyönyt ja pudotti minut hierarkiassa pahnanpohjimmaiseksi. Anopille sanoin kerran vastaan, niin löi ensin luurin korvaan ja nyt kun sanoin ei niin on loukkaantunut eikä pitänyt yhteyttä enää pariin viikkoon. Miehelle jos sanon jotain vastaan niin muuttuu ilkeäksi, ylimieliseksi ja kylmäksi. Tuttavalle sanoin jotakin eriävää hänen mielipiteestään niin lakkasi pitämästä yhteyttä. En ole heidän käytöksestään vastuussa mutta ei minusta ole oikein vetää yhdestä 'ei:stä' hernettä nenään. Sanovathan he itsekin päivässä usein ei. Eli onko näiden ihmisten käytös oikeutettua ja oikeudenmukaista kilttiä ihmistä kohtaan? Hirveitä purkauksia aiheuttaa jos sadasta kyllä-kerrasta sanoo yhden kerran että ei. Ei ole reilu peli ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin vastauksen nro 2, ja omalla kohdallani syynä on ainakin yksinäisyyden pelko. Ei ketään kenen kanssa viettää aikaa, ei ketään kenelle jutella - se on niin hyytävää etten jaksa sitäkään.
Olen ollut yksinäinen aina, kaikenikäisenä. Osaan kyllä olla yksin ja pystyn nauttimaan siitä, jossain määrin olen jopa erakkoluonne. Mutta totaalinen ihmisseuran puute... Tiedän millaista se on.
Jos joskus kieltäydyt jonkun ihmisen ehdotuksesta, niin miksi siitä seuraisi totaalinen ihmisseuran puute? Onko sinulla siis vain yksi ihmissuhde, josta yrität pitää kiinni kynsin ja hampain? Kaikki on yhden kortin varassa?
Ei kiltteyteni ole sitä, että pelkään kieltäytyä jonkun ehdotuksesta. Se näkyy paljon rajummilla tavoilla. Kerroin niistä ketjun vastauksessa 2, kuten edellisessä viestissäni (johon vastasit) jo sanoin. Samoin kerroin jo senkin, että ihmissuhteeni ovat olemattomia. Se tarkoittaa, ettei niitä ole.
Kuulostaa tutulta. Ylenpalttinen kiittely, anteeksi pyytäminen, ihmisten mielistely (kuvittelen, että mun pitäisi aina olla iloinen, hymyileväinen ja aulis auttamaan), vaikeaa sanoa ei... Terapiassa tajusin, että mulla tää on nimenomaan alistumista... Juontaa juurensa isään, jota pelkäsin kuollakseni. Tuntui, että jos tyyliin hengitin väärin, saattaisi seuraavassa hetkessä olla nirri pois... Oon pelännyt ihmisten suuttumusta, ja pyrkinyt estämään sen olemalla mahdollisimman miellyttävä ja harmiton... Oon tästä opetellut pois ottamalla pieniä "riskejä", tuottamalla pettymyksiä ja sanomalla ei ihmisille, joiden tiedän olevan sen verran järkeviä, etteivät pettyessään/suuttuessaankaan kävisi käsiksi tms. Muistuttelen myös itseäni, että varmaan loppujen lopuksi aika harvassa ovat tuollaiset umpihullut... Itseluottamusta olen saanut nähtyäni, että monet oikeasti arvostavat mua enemmän, kun "pidän puoleni" ja oon rehellinen siitä, mitä tunnen, haluan ja en halua - vaikka eivät musta sitten pystyisikään aina "hyötymään"... Itsekunnioituskin on samalla lisääntynyt ja omien rajojen puolustamisesta tullut yhä helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kapris kirjoitti:
Eräs viisas ihminen sanoi kerran, että "Kiltti ihminen on maailman suurin valehtelija".
Samoin hän sanoi, että "ihmisen päälle saa vaikka paskantaa, jos ihminen itse antaa sen tapahtua"
On jokaisen omalla vastuulla asettaa omat rajat, olla oman muotoisensa.
Jos valehtelet tahdostasi, mielipiteistäsi, tunteistasi vaikenemalla, miten kukaan voi rakastaa sinua, kun ei oikeasti tunne sinua? Kiltti salaa minuutensa ja jää lopulta yksin, koska ei uskalla olla totta.
”Eräs viisas ihminen” -sori nyt, mutta nuo on juuri ne klassiset ajatukset joilla narsistit oikeuttavat uhriensa kaltoinkohtelun ja tuhoamisen 🙄
kilttityttö kirjoitti:
Ihan hyviä pointteja; mutta itse olen huomannut että kun kilttinä vähän asetan rajoja niin läheiset hyppii seinille. Jos sanoo ei tai ei käy, niin läheiset suuttuu verisesti ja sitten vasta saakin paskaa niskaansa. He eivät siedä mitään niskurointia. Kerran sanoin esim.pomolle vastaan 7 vuoden aikana. Hyvä kun ei lyönyt ja pudotti minut hierarkiassa pahnanpohjimmaiseksi. Anopille sanoin kerran vastaan, niin löi ensin luurin korvaan ja nyt kun sanoin ei niin on loukkaantunut eikä pitänyt yhteyttä enää pariin viikkoon. Miehelle jos sanon jotain vastaan niin muuttuu ilkeäksi, ylimieliseksi ja kylmäksi. Tuttavalle sanoin jotakin eriävää hänen mielipiteestään niin lakkasi pitämästä yhteyttä. En ole heidän käytöksestään vastuussa mutta ei minusta ole oikein vetää yhdestä 'ei:stä' hernettä nenään. Sanovathan he itsekin päivässä usein ei. Eli onko näiden ihmisten käytös oikeutettua ja oikeudenmukaista kilttiä ihmistä kohtaan? Hirveitä purkauksia aiheuttaa jos sadasta kyllä-kerrasta sanoo yhden kerran että ei. Ei ole reilu peli ei.
Tätä mäkin pelkään, jos alan sanoa "ei". Hehän siinä väärin tekevät, mutta koska olen huomannut että tuo tuntuu olevan normi, niin en jotenkin uskalla/halua ottaa riskiä että sanon vastaan silloin, jos on pienikin mahdollisuus että vastapuoli pahoittaa mielensä. En kuitenkaan halua karkoittaa kaikkia ympäriltäni ja se on (minun päässäni ainakin) riski.
Nyt taas sukulainen ehdotti risteilyä viikonlopulle, koska hänen alennuskuponkista vanhenee tämän jälkeen. En todellakaan haluaisi lähteä tällaisella varoitusajalla kahdeksi yöksi pois kotoa. Yritin ensin kieltäytyä ja eilen sanoinkin jo, että "nyt minulla ei oikein ole rahaa". Sitten laitoin vartin päästä viestin että "vai pitäisköhän sitä silti, jos ilmoitan huomenna?" eli aloin taipua koska ajattelin että hän pahoittaa mielensä ja "kyllähän se nyt pitää mennä kun toinen tarjoaa oikein alennusta".
Tänään sitten aamulla laitoin viestin, että "mennään vaan!" eli nyt olen s**tana sitten lähdössä risteilyllä mille EN EDES HALUNNUT LÄHTEÄ ja tämä vain sen takia, etten "uskaltanut" pitää kieltäytymisestä kiinni ettei sukulainen vain pahoita mieltään tai vielä pahempaa: jatkossa ei pyydä minnekään enää kieltäytymisen vuoksi! Tuota minä ehkä pelkään eniten, että jos kieltäydyn niin sitten tulevaisuudessa minut jätetään ulos asioista ja syynä pidetään sitä että "no kun sä silloinkaan et lähtenyt".
Argh, miksi olen tällainen :( :( :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Ylenpalttinen kiittely, anteeksi pyytäminen, ihmisten mielistely (kuvittelen, että mun pitäisi aina olla iloinen, hymyileväinen ja aulis auttamaan), vaikeaa sanoa ei... Terapiassa tajusin, että mulla tää on nimenomaan alistumista... Juontaa juurensa isään, jota pelkäsin kuollakseni. Tuntui, että jos tyyliin hengitin väärin, saattaisi seuraavassa hetkessä olla nirri pois... Oon pelännyt ihmisten suuttumusta, ja pyrkinyt estämään sen olemalla mahdollisimman miellyttävä ja harmiton... Oon tästä opetellut pois ottamalla pieniä "riskejä", tuottamalla pettymyksiä ja sanomalla ei ihmisille, joiden tiedän olevan sen verran järkeviä, etteivät pettyessään/suuttuessaankaan kävisi käsiksi tms.
Minulla tismalleen sama tilanne. Ns. isäni oli erittäin diktatuurinen, äkkipikainen ja väkivaltainen. Hänellä oli ns. hullun katse josta tiesin, että "nyt mennään" ja jota opin ennakoimaan/pyrin välttelemään olemalla itse mahdollisimman hajuton, mauton, huomaamaton, näkymätön ja miellyttävä.
En kuitenkaan nyt aikuisenakaan uskalla ottaa noita mainitsemiasi "riskejä", koska minä pelkään jo toisen pettynyttä katsetta tai merkitsevää huokausta ja jo se sattuu minuun yhtä paljon kuin sattuisi suora väkivalta.
kilttityttö kirjoitti:
Ihan hyviä pointteja; mutta itse olen huomannut että kun kilttinä vähän asetan rajoja niin läheiset hyppii seinille. Jos sanoo ei tai ei käy, niin läheiset suuttuu verisesti ja sitten vasta saakin paskaa niskaansa. He eivät siedä mitään niskurointia. Kerran sanoin esim.pomolle vastaan 7 vuoden aikana. Hyvä kun ei lyönyt ja pudotti minut hierarkiassa pahnanpohjimmaiseksi. Anopille sanoin kerran vastaan, niin löi ensin luurin korvaan ja nyt kun sanoin ei niin on loukkaantunut eikä pitänyt yhteyttä enää pariin viikkoon. Miehelle jos sanon jotain vastaan niin muuttuu ilkeäksi, ylimieliseksi ja kylmäksi. Tuttavalle sanoin jotakin eriävää hänen mielipiteestään niin lakkasi pitämästä yhteyttä. En ole heidän käytöksestään vastuussa mutta ei minusta ole oikein vetää yhdestä 'ei:stä' hernettä nenään. Sanovathan he itsekin päivässä usein ei. Eli onko näiden ihmisten käytös oikeutettua ja oikeudenmukaista kilttiä ihmistä kohtaan? Hirveitä purkauksia aiheuttaa jos sadasta kyllä-kerrasta sanoo yhden kerran että ei. Ei ole reilu peli ei.
Itse kilttinä olen tullut siihen tulokseen että jossain kohtaa kannattaa heivata tällaiset ihmissuhteet männikköön. Pienin askelin tekee muutoksia, mutta se on se lopullinen ratkaisu. Siihen ainakin itse pyrin. Minä juuri todistin miten isäni kyseenalaisti äitini eli viimein uskalsi sanoa vastaan niin äitini heti laittoi eron vireille. Onko tällaisessa ihmissuhteessa edes järkeä jossa toinen hiipii lasinsirujen välissä - vuosikymmeniä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiltteys on minusta väärä sana. Ei tuollainen toiminta ole kilttiä, vaan jotain muuta, ja sinunkin voisi olla helpompi muuttaa toimintaasi, kun puhuisit asiasta oikeilla sanoilla. Onko kyseessä hylätyksi tulemisen pelko? Vai pelkäätkö väkivaltaa? Uskotko jääväsi yksin, jos et mielistele kaikkia? Onko sinulla ollut hyvin alistava kasvatus?
Olen samaa mieltä. Kiltteydellä on nykyään tosi huono kaiku, vaikka kiltteys on ainakin minun mielestä positiivinen piirre ihmisessä. Kohteliaisuus tilanteissa joissa muut on tylyjä on minun mielestä hyvä asia josta kannattaa pitää kiinni, naama norsun vitulla kulkijoita on tässä maassa tarpeeksi.
Kiltteys ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin omien tarpeiden unohtaminen ja kynnysmatoksi suostuminen. Olen itse myös kiltti ja teen mielelläni puolisolleni asioita, mutta jos alkaa tuntua siltä että hän pitää sitä itsestään selvyytenä, ärähdän aika nopeasti takaisin. Odotan vastaavasti myös häneltä asioita. Taustalla minulla on myös miellyttämisen halu ja menettämisen pelko, mutta tiedostan nämä tunteet.
Ottaa toisinaan myös päähän. Olen juuri sellainen kiittelijä ja anteeksipyytelijä, mukautuja, mielistelijä. Ja ymmärrän täysin miksi tämä ärsyttää ihmisiä. Ja koska olen niin kiltti, niin koen siitäkin syyllisyyttä. Omaksi onnekseni olen myös introvertti, niin rajat on helppo asettaa, ja olla ärsyttämättä ihmisiä, yksinkertaisesti pitäytymällä omissa oloissani. =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta ruokavaliotasi.
Vegaaninen ruokavalio antaa sinulle sisäistä lujuutta vastata lihapäiden typeriin haasteisiin!
Minäkin olen vegaani, eli tiedän mistä puhun.
Luen itse juuri kirjaa "kiltteydestä kipeät" pelottaa miten kuvaukset osuvat niin pikeaan kohdallani. Suositteleman lukemaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ottaa toisinaan myös päähän. Olen juuri sellainen kiittelijä ja anteeksipyytelijä, mukautuja, mielistelijä. Ja ymmärrän täysin miksi tämä ärsyttää ihmisiä. Ja koska olen niin kiltti, niin koen siitäkin syyllisyyttä. Omaksi onnekseni olen myös introvertti, niin rajat on helppo asettaa, ja olla ärsyttämättä ihmisiä, yksinkertaisesti pitäytymällä omissa oloissani. =D
Jo tää kirjoitus oli ärsyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaa toisinaan myös päähän. Olen juuri sellainen kiittelijä ja anteeksipyytelijä, mukautuja, mielistelijä. Ja ymmärrän täysin miksi tämä ärsyttää ihmisiä. Ja koska olen niin kiltti, niin koen siitäkin syyllisyyttä. Omaksi onnekseni olen myös introvertti, niin rajat on helppo asettaa, ja olla ärsyttämättä ihmisiä, yksinkertaisesti pitäytymällä omissa oloissani. =D
Jo tää kirjoitus oli ärsyttävä.
tyypillinen narsisti, etsimässä täällä uhreja keihin kaataa huonoa oloaan.....
Minusta kiltteys-sanaa käytetään väärin, jos puhutaan täysin alistuneista, pelokkaista ja aroista ihmisistä, jotka eivät syystä tai toisesta uskalla sanoa ei. Ei sellainen ihminen ole oikeasti kiltti, se vain pelkää. Kiltti on kiltti ihan omasta tahdostaan ja hyvästä sydämestään, käyttäytyy ystävällisesti ja kohteliaasti koska haluaa niin, eikä siksi että pelkää seuraamuksia. Kieltäytyäkin voi kiltisti, kuten tuossa aiemmin oli jo esimerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kiltteys-sanaa käytetään väärin, jos puhutaan täysin alistuneista, pelokkaista ja aroista ihmisistä, jotka eivät syystä tai toisesta uskalla sanoa ei. Ei sellainen ihminen ole oikeasti kiltti, se vain pelkää. Kiltti on kiltti ihan omasta tahdostaan ja hyvästä sydämestään, käyttäytyy ystävällisesti ja kohteliaasti koska haluaa niin, eikä siksi että pelkää seuraamuksia. Kieltäytyäkin voi kiltisti, kuten tuossa aiemmin oli jo esimerkkejä.
Mikä olisi parempi sana?
Vierailija kirjoitti:
Luen itse juuri kirjaa "kiltteydestä kipeät" pelottaa miten kuvaukset osuvat niin pikeaan kohdallani. Suositteleman lukemaan
Kiitos vinkistä, käyn tänään hakemassa ja luen itsekin!
Vaikuttaa tosiaan hyvältä:
http://kirjabrunssi.blogspot.com/2014/02/anna-liisa-valtavaara-kiltteyd…
Miksi haluaisitte että kaikki ihmiset kiittelisi ja pyytelisi kaikkea anteeksi koko ajan, ja kaikki tekisi asioita joita ei halua tehdä, vain koska joku pyytää? Eikö ihmisellä saa olla omaa tahtoa, mielipiteitä ja rajoja ilman että hän on heti hirveä kusipää eikä "kiltti"? Itselläkin on sellainen muita miellyttävään pyrkivä puoli, enkä minä pidä sitä kilttinä vaan se on niin, että jos pitää itseään muita huonompana, kokee tarpeelliseksi suostua kaikkeen, selitellä tekemisiään, pyydellä turhia anteeksi. Koska "olen niin huono että olen muille velkaa". Eihän se ole kiltteyttä vaan huonoa itsetuntoa. Voi sen lisäksi toki olla kilttikin (eli esim ystävällinen), mutta ei ap kuvailemat ominaisuudet ole kiltteyttä.
Omanarvontuntoni on olematon, huomaan usein pyyteleväni anteeksi melkeinpä olemassaoloani..
Samaistun täysin aloitukseen. Haluaisin turhautua tilanteeseen niin totaalisesti ja haistattaa vitut kaikille hyväksikäyttäneille ihmisille ja kuvottaville parisuhteille.