Miksi niin moni käyttäytyy todella huonosti ja suorastaan mielisairaasti omaa puolisoa kohtaan vaikka muuten olisi järkevä ja mukava ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieraita ihmisiä tulee kohdeltua asiallisesti aina, heille ei omaa pahaa oloa halua näyttää. Juuri läheiset näkevät ihmisen pahimmillaan ja parhaimmillaan. Läheisyyden ja rakkauden hinta on se, että toinen kaataa myös väsyneenä harmituksensa puolison niskaan. Näin ei tietenkään kukaan halua tehdä, mutta koska olemme inhimillisiä ja vajavaisia, teemme näin ainakin jossain määrin. Rakkaudesta puoliso ottaa sen vastaan ja haluaa tukea toista silloin kun tämä on maassa.

Jatkuva toisen mollaaminen ja huono käyttäytyminen läheisiä kohtaan on aivan eri juttu ja sellaista ei kenenkään pidä ottaa vastaan eikä sietää sellaisen kohdistumista itseensä.

Ei todellakaan tarvitse eikä saa kaataa. Ilmaista kyllä mutta joku asiallisuus pitää pysyä. Ja jos suhteesta on läheisyys ja seksi jääneet niin sitä asiallisempaa tulee käytöksen toiselle olla tai tilanne muuttuu äkkiä sietämättömäksi. Ap

Mielenkiinnosta; onko sinusta ok sanoa puolisolle että "olen todella huonolla tuulella ja väsynyt, haluan olla hetken itsekseni" ja vetäytyä makuuhuoneeseen? Tai sanoa "mä en nyt jaksa ottaa kantaa tuohon"?

On tietysti, miksei olisi? Kantaaottamisasiaan voisi vielä lisätä että voisiko asiaan palata myöhemmin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppani on läheisin ja luotetuin ihminen, jonka seurassa ihminen on myös henkisesti paljaimmillaan. Silloin joutuu vastatuksin kaikkien epävarmuuksiensa ja mörköjensä kanssa. Tietysti kumppaniin toivottavasti myös luottaa niin syvästi, että oikeat tunteensa uskaltaa näyttää pelkäämättä, että toinen lähtee pois. Mutta ei toisesta saisi tehdä kaiken pahan kaatopaikkaa.

Toisaalta sen läheisyyden ja paljauden vuoksi kumppani voi edesottamuksillaan triggeröidä ne möröt pintaan ja silloin on tosi vaikea hillitä itseään.

Niinhän se juuri menee. Minulle se on nykyään helppoa koska päätin että itselleni kaikista tärkeintä on hallita oma käyttäytymiseni ja oman pahan olon purkaminen puolisoon on yksinkertaisesti väärin. Enkä voi edellyttää toiselta sitä, jos itse en pysty siihen. Ap

Tyhmää kuvitella, että voisit edellyttää sitä toiselta, vaikka pystyt siihen itse. Sinun pitää auttaa toista siinä, jos pystyt siihen itse.

Ihan jo suht pieniltäkin lapsilta aletaan vaatia itsehillintää. Ettei jokaista harmitusta voi viedä itkupotkuraivareiden tasolle. Ettei toista voi kohdella sen perusteella miltä itsestä tuntuu, piittaamatta toisen tunteista mitään. Tämä on sitä kotikasvatusta, joka puuttuu yllättävän monelta. Tunteet vie ja käytöstavat unohtuvat totaalisesti.

Aikuinen on vastuussa omista tunteistaan ja reaktioistaan ja jos ei niitä osaa hallita, niin ei kuulu olla parisuhteessa tai sitten ne taidot pitää ensin opetella itse eikä odottaa, että muut aikuiset ne opettaa sinulle suhteessa vuosien saatossa. Näitä lapsiaikuisia, joiden reaktiot itkupotkuista suoraan väkivaltaan on ihan liian paljon ja pahinta on heidän asenteensa. En voi mitään itse ja muiden kuuluu auttaa, ymmärtää ja mielellään hyväksyäkin. Varsinkin puo!ison.

Jos opettaja voi odottaa noita käytöstapoja oppilailtaan, niin silloin voi myös puoliso odottaa niitä puolisoltaan, Paitsi jos kyseessä on ehkä vammaiset tai tarkkisluokkalaiset.

Joskus se itsehillintä ei onnistu, jos vastapuoli tahattomasti tai tahallaan nostaa esiin ihan oikeita traumoja. Silloin ollaan väärä pari toisilleen tai pitäisi ihan tietoisesti nähdä vaivaa ja työstää asiaa. 

Esimerkiksi omakohtaiset kokemukset parisuhteessa, jossa toinen osapuoli on raiskattu ja toinen lapsena rankasti hylätty niin sellaiset asiat ovat niin isoja, että mielestäni on kohtuutonta odottaa vain stoalaista itsehillintää asioiden noustessa pintaan. Sen sijaan jos puuttuu tahto pyrkiä työstämään asioita ja luoda turvallinen maaperä niin silloin on minusta terveempää vaihtaa paria kuin kuolettaa omat tunteensa. 

Totta, ei itsehillintä aina onnistu, mutta toisilla ei ole edes yritystä. Mistä sen tietää? Koska jonkun toisen, kun puolison kohdalla, vastaavan lauseen kohdalla se pystytänkin tukahduttamaan tai kanavoida toisin. Ei hyökätä stressaantuneena kimppuun, ei nimitellä eikä raivota, vaan vieraiden kohdalla osataankin käyttäytyä.

En osaa kuvitella millainen on parisuhteessa oleva riita, jonka juuret ovat raiskauksessa tai lapsuuden hylkäämisessä. Isketäänkö niissä vyö alle? Vai miksi toinen haluaa loukata toista tuon tyyppisissä asioissa lisää? Sehän lähestyy jo sadismia, jos tuollaiseen ryhtyy riidoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tilanteita, jossa kokee, ettei oma puoliso huomioi mun tunteitani. Se oikeuttaa antamaan takaisin, jos asiasta sanoo, eikä toista sitten edes oikein kiinnosta yrittää ymmärtää. Tai kuvittelee, että ymmärrys on jokin nyökkäys, tai että asian voi tehdä kuten poikamiesboksissa: nostetaan maton reunaa ja lakaistaan koko roska sinne.

Ei oikeuta. Jos joku varastaa sinulta, ei se anna sinulle oikeutta satuttaa häntä.

Käännät toisen posken, vai?

Poistan myrkylliset ihmiset elämästäni ja unohdan heidät.

Niin, eli satutat kumppaniasi.

Paskasti kohteleva ihminen tulee poistaa elämästä, sehän on selvä. Mikäli siis paska kohtelu jatkuu asian käsittelyn jälkeenkin. Ap

Meinaan, sitä jää usein toivomaan, että kumppani oppisi ymmärtämään itseä. Mutta ennen kuin tämä tapahtuu, tulee kyllä oltua vihainen ja itsellä se on raivoa.

Saa vihainen toki olla ja huutaa. Mutta jos takaisin antaminen tarkoittaa kostamista ja tarkoitus on aiheuttaa tahallaan toiselle pahaa oloa tai vain syyttää toista, se ei todennäköisesti toimi vaan johtaa negatiiviseen kierteeseen. Tunnekuohun jälkeen asiasta voisi keskustella rakentavasti, kertoa omista tunteistaan ja etsiä ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppani on läheisin ja luotetuin ihminen, jonka seurassa ihminen on myös henkisesti paljaimmillaan. Silloin joutuu vastatuksin kaikkien epävarmuuksiensa ja mörköjensä kanssa. Tietysti kumppaniin toivottavasti myös luottaa niin syvästi, että oikeat tunteensa uskaltaa näyttää pelkäämättä, että toinen lähtee pois. Mutta ei toisesta saisi tehdä kaiken pahan kaatopaikkaa.

Toisaalta sen läheisyyden ja paljauden vuoksi kumppani voi edesottamuksillaan triggeröidä ne möröt pintaan ja silloin on tosi vaikea hillitä itseään.

Niinhän se juuri menee. Minulle se on nykyään helppoa koska päätin että itselleni kaikista tärkeintä on hallita oma käyttäytymiseni ja oman pahan olon purkaminen puolisoon on yksinkertaisesti väärin. Enkä voi edellyttää toiselta sitä, jos itse en pysty siihen. Ap

Tyhmää kuvitella, että voisit edellyttää sitä toiselta, vaikka pystyt siihen itse. Sinun pitää auttaa toista siinä, jos pystyt siihen itse.

Ihan jo suht pieniltäkin lapsilta aletaan vaatia itsehillintää. Ettei jokaista harmitusta voi viedä itkupotkuraivareiden tasolle. Ettei toista voi kohdella sen perusteella miltä itsestä tuntuu, piittaamatta toisen tunteista mitään. Tämä on sitä kotikasvatusta, joka puuttuu yllättävän monelta. Tunteet vie ja käytöstavat unohtuvat totaalisesti.

Aikuinen on vastuussa omista tunteistaan ja reaktioistaan ja jos ei niitä osaa hallita, niin ei kuulu olla parisuhteessa tai sitten ne taidot pitää ensin opetella itse eikä odottaa, että muut aikuiset ne opettaa sinulle suhteessa vuosien saatossa. Näitä lapsiaikuisia, joiden reaktiot itkupotkuista suoraan väkivaltaan on ihan liian paljon ja pahinta on heidän asenteensa. En voi mitään itse ja muiden kuuluu auttaa, ymmärtää ja mielellään hyväksyäkin. Varsinkin puo!ison.

Jos opettaja voi odottaa noita käytöstapoja oppilailtaan, niin silloin voi myös puoliso odottaa niitä puolisoltaan, Paitsi jos kyseessä on ehkä vammaiset tai tarkkisluokkalaiset.

Ja Höpsis! Konflikteja tulee AINA siellä missä on ihmisiä, oli kyseessä työpaikka, parisuhde, yliopisto tai vaikka leffateatteri. Ihmisen ei tarvitse olla täydellinen ennen kuin alkaa suhteeseen.

Jännä muuten kun täällä itsehillintä on kaiken positiivisen mittari, hermojen menettäminen on suoraan saatanasta eikä sellaisen ihmisen pitäisi olla ihmisten kanssa tekemisissä ennen terapiaa. Ihminen osaa kuitenkin olla todella monella tavalla hajottava nilviäinen, vaikka käyttäytyisikin hillitysti.

Vierailija kirjoitti:

167 jatkaa, kun unohtui: kavereille, asiakkaille ym. tuo mies oli aina kiva, reilu, hyväntuulinen, joustava... Kukaan ei olisi uskonut kotikäytöstä.

Tämä. Harva sivullinen saa tietää , mitä siellä kotona pariskunnan välillä todella tapahtuu. Kyllähän kaikki aikaisemmatkin kokemukset, pettymykset , loukkaukset jne jne vaikuttaa siihen miten käyttäytyy satunnaisen todistajan nähden. Tämä sivustakatsoja ei voi tietää mitä kaikkia taustoja. Usein syitä on niin sysissä kuin sepissäkin. Monet luonnehäiriöiset osaavat vielä esiintyä sivullisten nähden tosi mukavana ja viattomana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tilanteita, jossa kokee, ettei oma puoliso huomioi mun tunteitani. Se oikeuttaa antamaan takaisin, jos asiasta sanoo, eikä toista sitten edes oikein kiinnosta yrittää ymmärtää. Tai kuvittelee, että ymmärrys on jokin nyökkäys, tai että asian voi tehdä kuten poikamiesboksissa: nostetaan maton reunaa ja lakaistaan koko roska sinne.

Ei oikeuta. Jos joku varastaa sinulta, ei se anna sinulle oikeutta satuttaa häntä.

Käännät toisen posken, vai?

Poistan myrkylliset ihmiset elämästäni ja unohdan heidät.

Niin, eli satutat kumppaniasi.

Paskasti kohteleva ihminen tulee poistaa elämästä, sehän on selvä. Mikäli siis paska kohtelu jatkuu asian käsittelyn jälkeenkin. Ap

Meinaan, sitä jää usein toivomaan, että kumppani oppisi ymmärtämään itseä. Mutta ennen kuin tämä tapahtuu, tulee kyllä oltua vihainen ja itsellä se on raivoa.

Saa vihainen toki olla ja huutaa. Mutta jos takaisin antaminen tarkoittaa kostamista ja tarkoitus on aiheuttaa tahallaan toiselle pahaa oloa tai vain syyttää toista, se ei todennäköisesti toimi vaan johtaa negatiiviseen kierteeseen. Tunnekuohun jälkeen asiasta voisi keskustella rakentavasti, kertoa omista tunteistaan ja etsiä ratkaisua.

Huutaminen ei kyllä käy. Miksi pitää saada huutaa puolisolle? Ap

Olen itse käyttäytynyt huonosti esimerkiksi siksi, että jos kymmenen kertaa sanoo jostakin ystävällisesti ja sitten aina vain vähän tiukemmin eikä mikään lupauksista huolimatta muutu, niin lopulta on epätoivoinen ja raivon partaalla ja vääntää sen asian kiljuen rautalangasta ja toinen sanoo: ”En ole ikinä kuullutkaan tuosta asiasta. Ihme syytöksiä. Sinä olet psykopaatti, en ymmärrä mikset voi olla kiltti, minä olen kiltti”. Siinä kohtaa meinaa todella seota. Ja kyse ei ole mistään tiskiharja-aina-väärässä-kohdassa -asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tilanteita, jossa kokee, ettei oma puoliso huomioi mun tunteitani. Se oikeuttaa antamaan takaisin, jos asiasta sanoo, eikä toista sitten edes oikein kiinnosta yrittää ymmärtää. Tai kuvittelee, että ymmärrys on jokin nyökkäys, tai että asian voi tehdä kuten poikamiesboksissa: nostetaan maton reunaa ja lakaistaan koko roska sinne.

Ei oikeuta. Jos joku varastaa sinulta, ei se anna sinulle oikeutta satuttaa häntä.

Käännät toisen posken, vai?

Poistan myrkylliset ihmiset elämästäni ja unohdan heidät.

Niin, eli satutat kumppaniasi.

Paskasti kohteleva ihminen tulee poistaa elämästä, sehän on selvä. Mikäli siis paska kohtelu jatkuu asian käsittelyn jälkeenkin. Ap

Meinaan, sitä jää usein toivomaan, että kumppani oppisi ymmärtämään itseä. Mutta ennen kuin tämä tapahtuu, tulee kyllä oltua vihainen ja itsellä se on raivoa.

Saa vihainen toki olla ja huutaa. Mutta jos takaisin antaminen tarkoittaa kostamista ja tarkoitus on aiheuttaa tahallaan toiselle pahaa oloa tai vain syyttää toista, se ei todennäköisesti toimi vaan johtaa negatiiviseen kierteeseen. Tunnekuohun jälkeen asiasta voisi keskustella rakentavasti, kertoa omista tunteistaan ja etsiä ratkaisua.

Huutaminen ei kyllä käy. Miksi pitää saada huutaa puolisolle? Ap

Mikä huutamisessa on niin vaarallista? Tulee lumivyöry?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse käyttäytynyt huonosti esimerkiksi siksi, että jos kymmenen kertaa sanoo jostakin ystävällisesti ja sitten aina vain vähän tiukemmin eikä mikään lupauksista huolimatta muutu, niin lopulta on epätoivoinen ja raivon partaalla ja vääntää sen asian kiljuen rautalangasta ja toinen sanoo: ”En ole ikinä kuullutkaan tuosta asiasta. Ihme syytöksiä. Sinä olet psykopaatti, en ymmärrä mikset voi olla kiltti, minä olen kiltti”. Siinä kohtaa meinaa todella seota. Ja kyse ei ole mistään tiskiharja-aina-väärässä-kohdassa -asiasta.

Millaisesta asiasta on ollut kyse? Älä sano että jostain siivoamiseen liittyvästä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tilanteita, jossa kokee, ettei oma puoliso huomioi mun tunteitani. Se oikeuttaa antamaan takaisin, jos asiasta sanoo, eikä toista sitten edes oikein kiinnosta yrittää ymmärtää. Tai kuvittelee, että ymmärrys on jokin nyökkäys, tai että asian voi tehdä kuten poikamiesboksissa: nostetaan maton reunaa ja lakaistaan koko roska sinne.

Ei oikeuta. Jos joku varastaa sinulta, ei se anna sinulle oikeutta satuttaa häntä.

Käännät toisen posken, vai?

Poistan myrkylliset ihmiset elämästäni ja unohdan heidät.

Niin, eli satutat kumppaniasi.

Paskasti kohteleva ihminen tulee poistaa elämästä, sehän on selvä. Mikäli siis paska kohtelu jatkuu asian käsittelyn jälkeenkin. Ap

Meinaan, sitä jää usein toivomaan, että kumppani oppisi ymmärtämään itseä. Mutta ennen kuin tämä tapahtuu, tulee kyllä oltua vihainen ja itsellä se on raivoa.

Saa vihainen toki olla ja huutaa. Mutta jos takaisin antaminen tarkoittaa kostamista ja tarkoitus on aiheuttaa tahallaan toiselle pahaa oloa tai vain syyttää toista, se ei todennäköisesti toimi vaan johtaa negatiiviseen kierteeseen. Tunnekuohun jälkeen asiasta voisi keskustella rakentavasti, kertoa omista tunteistaan ja etsiä ratkaisua.

Huutaminen ei kyllä käy. Miksi pitää saada huutaa puolisolle? Ap

Mikä huutamisessa on niin vaarallista? Tulee lumivyöry?

Se on epäasiallista ja henkistä väkivaltaa. Huutaisitko pomolle töissä? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse käyttäytynyt huonosti esimerkiksi siksi, että jos kymmenen kertaa sanoo jostakin ystävällisesti ja sitten aina vain vähän tiukemmin eikä mikään lupauksista huolimatta muutu, niin lopulta on epätoivoinen ja raivon partaalla ja vääntää sen asian kiljuen rautalangasta ja toinen sanoo: ”En ole ikinä kuullutkaan tuosta asiasta. Ihme syytöksiä. Sinä olet psykopaatti, en ymmärrä mikset voi olla kiltti, minä olen kiltti”. Siinä kohtaa meinaa todella seota. Ja kyse ei ole mistään tiskiharja-aina-väärässä-kohdassa -asiasta.

Millaisesta asiasta on ollut kyse? Älä sano että jostain siivoamiseen liittyvästä. Ap

Jatkuvasta kourimisesta ja lääppimisestä epäsopivissa tilanteissa, eli aika lailla koko ajan ja kaikissa tilanteissa. Suhde on nyt entinen. En jaksanut enää olla kiltti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tilanteita, jossa kokee, ettei oma puoliso huomioi mun tunteitani. Se oikeuttaa antamaan takaisin, jos asiasta sanoo, eikä toista sitten edes oikein kiinnosta yrittää ymmärtää. Tai kuvittelee, että ymmärrys on jokin nyökkäys, tai että asian voi tehdä kuten poikamiesboksissa: nostetaan maton reunaa ja lakaistaan koko roska sinne.

Ei oikeuta. Jos joku varastaa sinulta, ei se anna sinulle oikeutta satuttaa häntä.

Käännät toisen posken, vai?

Poistan myrkylliset ihmiset elämästäni ja unohdan heidät.

Niin, eli satutat kumppaniasi.

Paskasti kohteleva ihminen tulee poistaa elämästä, sehän on selvä. Mikäli siis paska kohtelu jatkuu asian käsittelyn jälkeenkin. Ap

Meinaan, sitä jää usein toivomaan, että kumppani oppisi ymmärtämään itseä. Mutta ennen kuin tämä tapahtuu, tulee kyllä oltua vihainen ja itsellä se on raivoa.

Saa vihainen toki olla ja huutaa. Mutta jos takaisin antaminen tarkoittaa kostamista ja tarkoitus on aiheuttaa tahallaan toiselle pahaa oloa tai vain syyttää toista, se ei todennäköisesti toimi vaan johtaa negatiiviseen kierteeseen. Tunnekuohun jälkeen asiasta voisi keskustella rakentavasti, kertoa omista tunteistaan ja etsiä ratkaisua.

Huutaminen ei kyllä käy. Miksi pitää saada huutaa puolisolle? Ap

Mikä huutamisessa on niin vaarallista? Tulee lumivyöry?

Se on epäasiallista ja henkistä väkivaltaa. Huutaisitko pomolle töissä? Ap

Pomo ei ole kumppani, eikä pomo yleensä kosketa henkilökohtaista elämää niin vahvasti, että edes heräisi halua huutaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse käyttäytynyt huonosti esimerkiksi siksi, että jos kymmenen kertaa sanoo jostakin ystävällisesti ja sitten aina vain vähän tiukemmin eikä mikään lupauksista huolimatta muutu, niin lopulta on epätoivoinen ja raivon partaalla ja vääntää sen asian kiljuen rautalangasta ja toinen sanoo: ”En ole ikinä kuullutkaan tuosta asiasta. Ihme syytöksiä. Sinä olet psykopaatti, en ymmärrä mikset voi olla kiltti, minä olen kiltti”. Siinä kohtaa meinaa todella seota. Ja kyse ei ole mistään tiskiharja-aina-väärässä-kohdassa -asiasta.

Millaisesta asiasta on ollut kyse? Älä sano että jostain siivoamiseen liittyvästä. Ap

Jatkuvasta kourimisesta ja lääppimisestä epäsopivissa tilanteissa, eli aika lailla koko ajan ja kaikissa tilanteissa. Suhde on nyt entinen. En jaksanut enää olla kiltti.

Oliko taustalla se ettet halunnut seksiä tarpeeksi usein ja mies lääppi siksi? Vai oliko muuten vain ärsyttävä mies ilman käytöstapoja? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tilanteita, jossa kokee, ettei oma puoliso huomioi mun tunteitani. Se oikeuttaa antamaan takaisin, jos asiasta sanoo, eikä toista sitten edes oikein kiinnosta yrittää ymmärtää. Tai kuvittelee, että ymmärrys on jokin nyökkäys, tai että asian voi tehdä kuten poikamiesboksissa: nostetaan maton reunaa ja lakaistaan koko roska sinne.

Ei oikeuta. Jos joku varastaa sinulta, ei se anna sinulle oikeutta satuttaa häntä.

Käännät toisen posken, vai?

Poistan myrkylliset ihmiset elämästäni ja unohdan heidät.

Niin, eli satutat kumppaniasi.

Paskasti kohteleva ihminen tulee poistaa elämästä, sehän on selvä. Mikäli siis paska kohtelu jatkuu asian käsittelyn jälkeenkin. Ap

Meinaan, sitä jää usein toivomaan, että kumppani oppisi ymmärtämään itseä. Mutta ennen kuin tämä tapahtuu, tulee kyllä oltua vihainen ja itsellä se on raivoa.

Saa vihainen toki olla ja huutaa. Mutta jos takaisin antaminen tarkoittaa kostamista ja tarkoitus on aiheuttaa tahallaan toiselle pahaa oloa tai vain syyttää toista, se ei todennäköisesti toimi vaan johtaa negatiiviseen kierteeseen. Tunnekuohun jälkeen asiasta voisi keskustella rakentavasti, kertoa omista tunteistaan ja etsiä ratkaisua.

Huutaminen ei kyllä käy. Miksi pitää saada huutaa puolisolle? Ap

Mielestäni äänenvoimakkuudella ei niinkään ole väliä vaan sanoilla. Hyvä tietysti, jos osaa sanoa asiansa huutamatta, eikä tietenkään missään julkisella paikalla tarvitse nolata puolisoaan tms. Mielestäni tunteet saavat näkyä, kunhan toista ei halveksi, väheksy tai tahallaan loukkaa ja ole epäkunnioittava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse käyttäytynyt huonosti esimerkiksi siksi, että jos kymmenen kertaa sanoo jostakin ystävällisesti ja sitten aina vain vähän tiukemmin eikä mikään lupauksista huolimatta muutu, niin lopulta on epätoivoinen ja raivon partaalla ja vääntää sen asian kiljuen rautalangasta ja toinen sanoo: ”En ole ikinä kuullutkaan tuosta asiasta. Ihme syytöksiä. Sinä olet psykopaatti, en ymmärrä mikset voi olla kiltti, minä olen kiltti”. Siinä kohtaa meinaa todella seota. Ja kyse ei ole mistään tiskiharja-aina-väärässä-kohdassa -asiasta.

Millaisesta asiasta on ollut kyse? Älä sano että jostain siivoamiseen liittyvästä. Ap

Mitä väliä mistä, jos se on toiselle tärkeää?!!??

Pystyn niin samaistumaan tuohon esimerkkiin

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tilanteita, jossa kokee, ettei oma puoliso huomioi mun tunteitani. Se oikeuttaa antamaan takaisin, jos asiasta sanoo, eikä toista sitten edes oikein kiinnosta yrittää ymmärtää. Tai kuvittelee, että ymmärrys on jokin nyökkäys, tai että asian voi tehdä kuten poikamiesboksissa: nostetaan maton reunaa ja lakaistaan koko roska sinne.

Ei oikeuta. Jos joku varastaa sinulta, ei se anna sinulle oikeutta satuttaa häntä.

Käännät toisen posken, vai?

Poistan myrkylliset ihmiset elämästäni ja unohdan heidät.

Niin, eli satutat kumppaniasi.

Paskasti kohteleva ihminen tulee poistaa elämästä, sehän on selvä. Mikäli siis paska kohtelu jatkuu asian käsittelyn jälkeenkin. Ap

Meinaan, sitä jää usein toivomaan, että kumppani oppisi ymmärtämään itseä. Mutta ennen kuin tämä tapahtuu, tulee kyllä oltua vihainen ja itsellä se on raivoa.

Saa vihainen toki olla ja huutaa. Mutta jos takaisin antaminen tarkoittaa kostamista ja tarkoitus on aiheuttaa tahallaan toiselle pahaa oloa tai vain syyttää toista, se ei todennäköisesti toimi vaan johtaa negatiiviseen kierteeseen. Tunnekuohun jälkeen asiasta voisi keskustella rakentavasti, kertoa omista tunteistaan ja etsiä ratkaisua.

Huutaminen ei kyllä käy. Miksi pitää saada huutaa puolisolle? Ap

Mikä huutamisessa on niin vaarallista? Tulee lumivyöry?

Se on epäasiallista ja henkistä väkivaltaa. Huutaisitko pomolle töissä? Ap

Pomo ei ole kumppani, eikä pomo yleensä kosketa henkilökohtaista elämää niin vahvasti, että edes heräisi halua huutaa.

Mistä sinulle herää ”halu huutaa”? Huutako kumppanisi sinulle vastavuoroisesti? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ainakin on tiettyä taakkaa mukana entisestä elämästä ja se näkyy. Luulin asiat käsitelleeni ja pääsääntöisesti olenkin. Mutta sitten joku tietty tilanne voikin yhtäkkiä laukaista ne kaikki epävarmuudet, vaikka järki sanoo muuta. Se on oikeasti vaikeaa, kun haluaa reagoida rationaalisesti, mutta itku ja raivo vaan tunkee pintaan eikä siitä meinaa oikein päästä ylikään. En minä ilkeä tai kohtuuton ole, sillä lailla osaan hillitä käytöstäni, mutta saattaa mennä monta päivää ennenkuin taas pystyy olemaan normaalikaan.

Mitä nämä niin tärkeät asiat ovat, että niiden takia tarvitsee itkeä, potkia ja raivota ja joka vaatii päiviä sinulta palautumiseen normaaliksi? Jos kyseessä on jotkut oikeasti vakavat asiat, niin eikö ero olisi silloin jo oikea vaihtoehto? Ja jos taas pikkujuttuja tai et edes muista niitä kunnolla, niin kannattaako niistä järjestää kohtausta?

Millainen kumppani haluaa tulla jätetyksi siksi? Ja eiköhän se ole sen kumppanin vastuulla haluaako erota.

Haluaa tai ei halua tulla jätetyksi, mutta jos elämä ja parisuhde on yhtä riitaa ja kärsimystä, toisen kohtelemista törkeästi, niin silloin ero on ainoa järkevä asia. Tuollaiseen suhteeseen ei olisi edes alkujaan pitänyt mennä, mutta jos se virheen nyt on tehnyt, niin silloin pitäisi olla selkärankaa ja vastuuta sekä herätä todellisuuten ja erota. Varsinkin sen kärsivän osapuolen. Tiedän ettei se ole helppoa, mutta onko jossain painajaisessa eläminenkään nyt ihan ruusuista?

Hyvät parisuhteet ovat hyviä. Niissä puolisoiden ei tarvitse kärsiä eikä haukkua toista. Niissä ei edes mietitä eroa, koska heillä on yhdessä hyvä olla.

Minä en usko, että on olemassa yhtään pidempää parisuhdetta, jossa ei ero edes kävisi houkuttelevana ajatuksena mielessä eikä olisi ajoittaista kärsimystä.

Minulla on lähes 20 vuotta pitkä parisuhde eikä se ole koskaan ollut kärsimystä. Joskus harvoin riitelemme, mutta paljon raskaampaa tuon teinin kanssa on kuin mieheni kanssa on koskaan ollut. Hänen kanssaan saa aina olla vääntämässä, eikä itkupotkuiltakaan säästytä. Mieheni taas ei koskaan käyttäydy noin. Mutta ymmärrän häntä, onhan hän teini, mutta jos mieheni ottaisi samat tavat käyttöön, niin saisi siirtyä ulkoruokintaan. Puhumatta jos hän nimittelisi minua kuten jotkut teinit nimittelevät vanhempiaan.

Minä tiedän kyllä muitakin onnellisia pitkiä parisuhteita ilman kärsimystä. Se vaatii tietenkin tasapainoset ihmiset, joilla on käytöstavat hallussa.

Ok. No en vain usko sua. Joko aika kultaa muistot tai et ole rehellinen. Aivan varmasti teillä on mennyt hermot totaalisesti toisiinne. En vaan voi uskoa muuta. Me ihmiset ei olla täydellisiä, rationaalisia, viilipyttyjä, vaikka käytöstavat olisikin.

Minun suhteessani ei ole ollut kärsimystä, jonka mieheni olisi minulle aiheuttanut. Olen kärsinyt vaikeasta raskaudesta, kaveriyksinäisyydestä ja veemäisestä naapurista, mutta mieheni ei ole koskaan aiheuttanut minulle kärsimystä. Eikä minulla ole hänen käytöksensä takia koskaan käynyt mielessä ero. Jos et usko, niin sille en voi mitään. Kyllähän me joskus riitelemme, mutta emme me nyt jonkun typerän jutun takia mietitä eroa ja ennen kaikkea olemme molemmat todella lyhytvihaisia. Sen lisäksi minä eikä mieheni harrasta tuota omissa tunteissa tuntikaupalla rypemistä. Jos mieheni ei jaksa jostain syystä puhua kanssani jostain, se ei haittaa, soitan jollekin toiselle, joko ystäville tai äidilleni ja juttelen heidän kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse käyttäytynyt huonosti esimerkiksi siksi, että jos kymmenen kertaa sanoo jostakin ystävällisesti ja sitten aina vain vähän tiukemmin eikä mikään lupauksista huolimatta muutu, niin lopulta on epätoivoinen ja raivon partaalla ja vääntää sen asian kiljuen rautalangasta ja toinen sanoo: ”En ole ikinä kuullutkaan tuosta asiasta. Ihme syytöksiä. Sinä olet psykopaatti, en ymmärrä mikset voi olla kiltti, minä olen kiltti”. Siinä kohtaa meinaa todella seota. Ja kyse ei ole mistään tiskiharja-aina-väärässä-kohdassa -asiasta.

Millaisesta asiasta on ollut kyse? Älä sano että jostain siivoamiseen liittyvästä. Ap

Jatkuvasta kourimisesta ja lääppimisestä epäsopivissa tilanteissa, eli aika lailla koko ajan ja kaikissa tilanteissa. Suhde on nyt entinen. En jaksanut enää olla kiltti.

Oliko taustalla se ettet halunnut seksiä tarpeeksi usein ja mies lääppi siksi? Vai oliko muuten vain ärsyttävä mies ilman käytöstapoja? Ap

Millä vuosisadalla elät? Yhdenkään ihmisen ei tarvitse kestää kourimista parisuhteessa. Se on ahdistelua ja pahempaa henkistä väkivaltaa kuin mainitsemasi ”huutaminen”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tilanteita, jossa kokee, ettei oma puoliso huomioi mun tunteitani. Se oikeuttaa antamaan takaisin, jos asiasta sanoo, eikä toista sitten edes oikein kiinnosta yrittää ymmärtää. Tai kuvittelee, että ymmärrys on jokin nyökkäys, tai että asian voi tehdä kuten poikamiesboksissa: nostetaan maton reunaa ja lakaistaan koko roska sinne.

Ei oikeuta. Jos joku varastaa sinulta, ei se anna sinulle oikeutta satuttaa häntä.

Käännät toisen posken, vai?

Poistan myrkylliset ihmiset elämästäni ja unohdan heidät.

Niin, eli satutat kumppaniasi.

Paskasti kohteleva ihminen tulee poistaa elämästä, sehän on selvä. Mikäli siis paska kohtelu jatkuu asian käsittelyn jälkeenkin. Ap

Meinaan, sitä jää usein toivomaan, että kumppani oppisi ymmärtämään itseä. Mutta ennen kuin tämä tapahtuu, tulee kyllä oltua vihainen ja itsellä se on raivoa.

Saa vihainen toki olla ja huutaa. Mutta jos takaisin antaminen tarkoittaa kostamista ja tarkoitus on aiheuttaa tahallaan toiselle pahaa oloa tai vain syyttää toista, se ei todennäköisesti toimi vaan johtaa negatiiviseen kierteeseen. Tunnekuohun jälkeen asiasta voisi keskustella rakentavasti, kertoa omista tunteistaan ja etsiä ratkaisua.

Huutaminen ei kyllä käy. Miksi pitää saada huutaa puolisolle? Ap

Mikä huutamisessa on niin vaarallista? Tulee lumivyöry?

Se on epäasiallista ja henkistä väkivaltaa. Huutaisitko pomolle töissä? Ap

Imetkö sinä pomosi paikkoja töissä? Nii. Onkohan nyt vertailukelpoinen esimerkki taas.

Molemmilla oltava aikaa rentoutua, vaikka yksinkin jonkin aikaa.  

Kukaan ei ole yhdessä toisen kanssa siksi että huolehtii kun ei hän muita saisi. Kumma ajatuskin.