Lue keskustelun säännöt.
Pakkopaluu Helsinkiin miehen työllisyyden takia - miten tästä pettymyksestä voi toipua?
24.05.2018 |
Olen todella romuna ja haluaisin mielipiteitä ihmisiltä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Eli tilanteemme on se, että joudumme näillä näkymin luovuttamaan realiteettien edessä ja palaamaan 4 Itä-Suomessa vietetyn vuoden jälkeen Helsinkiin ensi syksynä. Syynä tähän on se, että mieheni ei ole onnistunut löytämään mielekästä työtä täällä eikä ole valmis irtisanoutumaan omasta vakituisesta työstään Helsingissä (on käynyt viimeiset 3 vuotta 4 päivää viikossa töissä Helsingissä). Myös talous alkaa olla pahasti kuralla tämän järjestelyn takia.
Minulla täällä on vakituinen työ ja lapsetkin ovat molemmat jo koulussa, joten heidän repiminen koulu- ja kaveriympyröistä tuntuu hirveältä.
Teidän, että jokainen perhe on erilainen ja ihmiset tekevät päätöksiään omien arvojensa pohjalta, mutta mitä teidän mielestä meidän tilanteessa pitäisi tehdä? Pitäisikö minun pakottaa mieheni luopumaan työstään, jotta saadaan asua täällä vai pitäisikö vastaavasti meidän muiden luopu Itä-Suomesta vain mieheni työn takia (minulle löytyy töitä molemmista)? Vai - tätäkin olen rehellisuuden nimissä miettinyt - pitäisikö minun sanoa miehelleni, että hän on vapaa valitsemaan asuinpaikkansa, mutta minä ja lapset pysymme täällä?
Kiitoksia mielipiteistä!
Kommentit (284)
Aloituksessa ei mainittu, että minkä ikäsiä lapset ovat. Olette itä-suomessa asuneet vasta neljä vuotta, joten lapset kyllä sopeutuvat muuttoon. Ovat ilmeisesti sen aikaisemminkin kokeneet. Kyllä omasta mielestäni päätös on selvä: muutatte Helsinkiin tai siihen lähistölle ja teette siellä töitänne, jos kerran Helsingissä molemmat voisitte työllistyä. En näe miten voisitte tulla tilanteessa toimeen niin, että mies jäisi työttömäksi. Muutenkin maaseutu on kuolemassa, joten tulevaisuuden kannalta olisi parempi, että muutatte Helsinkiin.
Itsekin luulin etten ikinä tule Helsinkiin sopeutumaan. Olen täällä 15 vuotta asunut ja hyvin on mennyt. Palkkani on noin 5500€. Omassa kotikaupungissani se olisi noin 2500-3000€. Täällä meillä on 100 neliön rivari, jonka hinta on 250 000€. Kotikaupungissani vastaavan hinta olisi jotain 150 000€ luokkaa, kyllä oma elintasoni ja työllisyyteni on paljon paljon parempi Helsingissä. Täällä jos työ lähtisi alta niin saisin luultavasti uuden alani duuni 1-2kk sisällä. Kotikaupungissani luultavasti en välttämättä saisi ollenkaan alani työtä. Minet kaverini siellä ovat pitkäaikaistyöttömiä. Eivät vain suostu muuttamaan, koska koko suku asuu siellä ja elintaso on parempi. Ihmettelen sitä parempaa elintasoa, kun työttömiä kuitenkin ovat. Itse muutin pois vaikka koko perhe ja suku siellä asui. Ei pahemmin haitannut. Köyn siellä vierailulla 2-3 kertaa vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muuttaa. Böndet autioituu väistämättä ja parempi muuttaa nyt kun se on vielä helppoa ja halvempaa.
Miehesi on löytänyt uuden rakkauden pääkaupunkiseudulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki, jotka eivät halua asua Helsingissä, muuttaisivat sinne missä haluavat asua maakunnissa työllistyisi taas opettajat, kauppiaat, yrittäjät, palveluammattilaiset, maakuntapolitiikka, turismi jne. Helsinki kutistuisi ja halpenisi, kaunistuisikin ehkä. Ja kehitys koko maan tasolla lähtisi uuteen suuntaan. Onnellinen ihminen on luova, ketterä, yhteistyökykyinen, tuottelias ja inhimillinen. Linkolan kommenteissa on arvoa, jota urakiipijä ei heti hoksaa. Kiinalaiset, korealaiset, japanilaiset yms. ihmistiiviiden, saastuneidenkin alueiden turistit tulevat Lappiin haukkomaan henkeä - luonto, puhdas ilma, elintila, maisema, hiljaisuus, aito ruoka vaikuttavat organismiin parantavasti, kadotettua hyvinvointia palauttavasti. Juha Hurme puhuu tästä monitahoisesti myös.
Suomalaisista vähintään 20% on jo perusolemukseltaan HSP. Tällöin toimintakyky kärsii tai tuhoutuu metelissä, saasteissa, hajuissa, tungoksessa, tiukassa aikataulutuksessa, homeasunnoissa, cyberman tyyppisessä suorittamisessa ja kilpailussa. Potentiaali pääsee oikeuksiinsa ja kasvamaan harmoniassa ja elävässä ympäristössä.
Se, että kestää asumisen Helsingissä, ei ole järkevä lähtökohta. Aika suomalainen pärjäämisen ja raatamisen pakko kylläkin. Esim. Keuruulle on perustettu vuosia sitten ekokylä, johon asujat tulevat nimenomaan elämään yhdessä omaa elämäänsä ja kasvamaan, tuottamaan ruokansa ja mitä heillä onkaan tehtävänään.
Empatiaan ja mielikuvitukseen kykenevä ihminen pystyy saamaan kiksit myös muiden onnistumisesta ja valinnoista, eläytymään juttuihin, kuin ne olisivat tapahtuneet itselle - onnistujafiilis aina. Tässä piilee hyvien leffojen, kirjojen, taiteen, lapsuuden ja hullujen voima.
Ap, muista miksi olet alunperin perustanut kotisi sinne missä se nyt on. Jos olet saavuttanut onnen, ole siitä kiitollinen äläkä haaskaa sitä kultaisen vasikan imussa. Jokainen tanssii sen ympärillä, mikä kenetkin lumoaa. Vapaus on olotila.
Mitä tulee lapsiin, vanhemmilla on vastuu lastensa elinolosuhteiden luomisesta kasvulle ja hyvinvoinnille otollisiksi. Asenne, että kaverit voi korvata ja kyllä muuallakin pärjäät, kun asennoidut niin ja uurastat sen eteen on todistetusti tapahtuvaa toimintaa. Seuraukset myös. Tutkit sitä minkä tieteenalan vinkkelistä tahansa.
Sitä tulet niittämän, mitä olet kylvänyt. Kaikessa. Maailma on sellainen, millaisia valintoja teemme. Niinkuin Helsingistä näkee.
Eli toivot jonkinlaista perheiden massarikkoutumista? Toinen vanhempi muuttaa mihin haluaa, koska saa sieltä töitä ja se joka ei saa, jää Helsinkiin. Olemme mieheni kanssa ehkä "onnekkaita" että tällä hetkellä ei kummallekaan ole töitä häävisti pk-seudun ulkopuolella, ainakin jos oma ura ja sen kehitys on lainkaan kiinnostavia asioita. Voihan sitä toki tehdä vain jotain ja työpaikan saatuaan taistella kynsin ja hampain että saa olla samassa hommassa vuosikymmeniä.
Tällä hetkellähän suvut on massarikkoutuneet. Helsinkiin muuttaneet asuvat kaukana vanhemmistaan ja lapset isovanhemmistaan. Kun vanhempien kunto heikkenee, matkustellaan Helsingin ja kotiseudun väliä hoitamassa milloin mitäkin asiaa. Nykyään kun ilman peräänkatsomista vanhukset jää heitteille, yhteiskunta ei heistä huolehdi. Ja ei, vanhukset ei useinkaan halua muuttaa hoitokotiin lähelle lapsiian, koska se katkaisi yhteyden ystäviin, sisaruksiin ja muihin ikätovereihin.
Aikoinani kun paluumuutin itse takaisin itään, mm. siksi että halusin olla lähempänä ikätovereitani, jotkin työkavereinani olleet useamman sukupolven espoolaiset ja helsinkiläiset kermaper*seet ihmettelivät ratkaisuani. Heille oli niin itsestäänselvää, että koko heidän elämänsä on siellä pk-seudulla. Nämä samat kermape*rseet on niitä, jotka huutaa heti apua, jos jokin virasto olisi muuttamassa pois pk-seudulta, että miten käy ihmisten ja miten käy heidän perheidensä, jos työt siirtyy kauas.... ja sehän on se todellisuus, jossa monet pk-seudun ulkopuolella elää, mutta jos sama koskisi heitä, niin ei käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pihaa ei kukaan kaipaa. Ei se siitä ole kiinni.
Et tykkäisi siis keinutella omassa pihakeinussa ja grillata omalla patiolla tai ripustaa kesäisin riippukeinua koivujen väliin.
Kesällä on niin ihanaa syödä omalla terassilla ja myös juoda siellä aamukahvit linnunlaulua kuunnellen.
Toteutan tätä, Helsingissä. Nytkin istun terassilla mustarastasta kuunnellen ja naputellen läppäriäni. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieshän haluaisi asua myös Itä-Suomessa, mutta työtilanne ei sitä salli. Kyse ei ole mistään seurusteluvaiheen huonosta tutustumisesta vaan siitä, missä on työ. Helsinki ei ole mikään helvetti vaan erinomainen paikka kasvattaa lapset, viettää perhe-elämää ja tehdä töitä.
Suosittelen ap:lle, että näet tilanteen hyvät puolet: reissaaminen ja turha rahanmeno loppuu, pääsette elämään oikeaa perhe-elämää ja lapsille aukeaa hienot mahdollisuudet.
Kuule kun kaikki vaan ei koe Helsinkiä samoin kuin sinä.
Ihminen pystyy oikeasti muutamaan vain omaa asennettaan ja käyttäytymistään.
Kannattaisi opetella joustavammaksi. Pk-seudussa on omat, kiistatta hyvät puolensa ja niistä voi ottaa parhaat puolet irti - tai sitten vain olla naama rytyssä ja valittaa.
Kyse on laajemmasta asiasta. Valtio, joka tarjoaa elinmahdollisuuksia kansalaisilleen vain tietyssä osassa maata, ei ole enää minkään arvoinen maa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki, jotka eivät halua asua Helsingissä, muuttaisivat sinne missä haluavat asua maakunnissa työllistyisi taas opettajat, kauppiaat, yrittäjät, palveluammattilaiset, maakuntapolitiikka, turismi jne. Helsinki kutistuisi ja halpenisi, kaunistuisikin ehkä. Ja kehitys koko maan tasolla lähtisi uuteen suuntaan. Onnellinen ihminen on luova, ketterä, yhteistyökykyinen, tuottelias ja inhimillinen. Linkolan kommenteissa on arvoa, jota urakiipijä ei heti hoksaa. Kiinalaiset, korealaiset, japanilaiset yms. ihmistiiviiden, saastuneidenkin alueiden turistit tulevat Lappiin haukkomaan henkeä - luonto, puhdas ilma, elintila, maisema, hiljaisuus, aito ruoka vaikuttavat organismiin parantavasti, kadotettua hyvinvointia palauttavasti. Juha Hurme puhuu tästä monitahoisesti myös.
Suomalaisista vähintään 20% on jo perusolemukseltaan HSP. Tällöin toimintakyky kärsii tai tuhoutuu metelissä, saasteissa, hajuissa, tungoksessa, tiukassa aikataulutuksessa, homeasunnoissa, cyberman tyyppisessä suorittamisessa ja kilpailussa. Potentiaali pääsee oikeuksiinsa ja kasvamaan harmoniassa ja elävässä ympäristössä.
Se, että kestää asumisen Helsingissä, ei ole järkevä lähtökohta. Aika suomalainen pärjäämisen ja raatamisen pakko kylläkin. Esim. Keuruulle on perustettu vuosia sitten ekokylä, johon asujat tulevat nimenomaan elämään yhdessä omaa elämäänsä ja kasvamaan, tuottamaan ruokansa ja mitä heillä onkaan tehtävänään.
Empatiaan ja mielikuvitukseen kykenevä ihminen pystyy saamaan kiksit myös muiden onnistumisesta ja valinnoista, eläytymään juttuihin, kuin ne olisivat tapahtuneet itselle - onnistujafiilis aina. Tässä piilee hyvien leffojen, kirjojen, taiteen, lapsuuden ja hullujen voima.
Ap, muista miksi olet alunperin perustanut kotisi sinne missä se nyt on. Jos olet saavuttanut onnen, ole siitä kiitollinen äläkä haaskaa sitä kultaisen vasikan imussa. Jokainen tanssii sen ympärillä, mikä kenetkin lumoaa. Vapaus on olotila.
Mitä tulee lapsiin, vanhemmilla on vastuu lastensa elinolosuhteiden luomisesta kasvulle ja hyvinvoinnille otollisiksi. Asenne, että kaverit voi korvata ja kyllä muuallakin pärjäät, kun asennoidut niin ja uurastat sen eteen on todistetusti tapahtuvaa toimintaa. Seuraukset myös. Tutkit sitä minkä tieteenalan vinkkelistä tahansa.
Sitä tulet niittämän, mitä olet kylvänyt. Kaikessa. Maailma on sellainen, millaisia valintoja teemme. Niinkuin Helsingistä näkee.
Eli toivot jonkinlaista perheiden massarikkoutumista? Toinen vanhempi muuttaa mihin haluaa, koska saa sieltä töitä ja se joka ei saa, jää Helsinkiin. Olemme mieheni kanssa ehkä "onnekkaita" että tällä hetkellä ei kummallekaan ole töitä häävisti pk-seudun ulkopuolella, ainakin jos oma ura ja sen kehitys on lainkaan kiinnostavia asioita. Voihan sitä toki tehdä vain jotain ja työpaikan saatuaan taistella kynsin ja hampain että saa olla samassa hommassa vuosikymmeniä.
Tällä hetkellähän suvut on massarikkoutuneet. Helsinkiin muuttaneet asuvat kaukana vanhemmistaan ja lapset isovanhemmistaan. Kun vanhempien kunto heikkenee, matkustellaan Helsingin ja kotiseudun väliä hoitamassa milloin mitäkin asiaa. Nykyään kun ilman peräänkatsomista vanhukset jää heitteille, yhteiskunta ei heistä huolehdi. Ja ei, vanhukset ei useinkaan halua muuttaa hoitokotiin lähelle lapsiian, koska se katkaisi yhteyden ystäviin, sisaruksiin ja muihin ikätovereihin.
Aikoinani kun paluumuutin itse takaisin itään, mm. siksi että halusin olla lähempänä ikätovereitani, jotkin työkavereinani olleet useamman sukupolven espoolaiset ja helsinkiläiset kermaper*seet ihmettelivät ratkaisuani. Heille oli niin itsestäänselvää, että koko heidän elämänsä on siellä pk-seudulla. Nämä samat kermape*rseet on niitä, jotka huutaa heti apua, jos jokin virasto olisi muuttamassa pois pk-seudulta, että miten käy ihmisten ja miten käy heidän perheidensä, jos työt siirtyy kauas.... ja sehän on se todellisuus, jossa monet pk-seudun ulkopuolella elää, mutta jos sama koskisi heitä, niin ei käy.
Ihan käsittämätön postaus. Nykymaailmassa on autot, lentokoneet ja junat, joilla käydä katsomassa sukulaisia vähän kauempanakin, joka päivä voi vaikka skypetellä ta chättäillä. Ei kai nyt kukaan tämän päivän ihminen enää kuvittele, että ihmisten tulisi fyysisesti asua samoja nurkkia sukupolvista ja sukuhaaroista toiseen. Aivan perverssiä. Tällaiset tyypit sitten vastaavat niistä työttömyysluvuista. Eihän kukaan voi töidenkään takia muualla sitten asua jos on vaikkapa pikkuserkku vielä Tyrnävällä kotihuudeilla elossa. Ikätoverit? Ihanko oikeasti ei Espoossa asu saman ikäisiä ihmisiä kuin sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki, jotka eivät halua asua Helsingissä, muuttaisivat sinne missä haluavat asua maakunnissa työllistyisi taas opettajat, kauppiaat, yrittäjät, palveluammattilaiset, maakuntapolitiikka, turismi jne. Helsinki kutistuisi ja halpenisi, kaunistuisikin ehkä. Ja kehitys koko maan tasolla lähtisi uuteen suuntaan. Onnellinen ihminen on luova, ketterä, yhteistyökykyinen, tuottelias ja inhimillinen. Linkolan kommenteissa on arvoa, jota urakiipijä ei heti hoksaa. Kiinalaiset, korealaiset, japanilaiset yms. ihmistiiviiden, saastuneidenkin alueiden turistit tulevat Lappiin haukkomaan henkeä - luonto, puhdas ilma, elintila, maisema, hiljaisuus, aito ruoka vaikuttavat organismiin parantavasti, kadotettua hyvinvointia palauttavasti. Juha Hurme puhuu tästä monitahoisesti myös.
Suomalaisista vähintään 20% on jo perusolemukseltaan HSP. Tällöin toimintakyky kärsii tai tuhoutuu metelissä, saasteissa, hajuissa, tungoksessa, tiukassa aikataulutuksessa, homeasunnoissa, cyberman tyyppisessä suorittamisessa ja kilpailussa. Potentiaali pääsee oikeuksiinsa ja kasvamaan harmoniassa ja elävässä ympäristössä.
Se, että kestää asumisen Helsingissä, ei ole järkevä lähtökohta. Aika suomalainen pärjäämisen ja raatamisen pakko kylläkin. Esim. Keuruulle on perustettu vuosia sitten ekokylä, johon asujat tulevat nimenomaan elämään yhdessä omaa elämäänsä ja kasvamaan, tuottamaan ruokansa ja mitä heillä onkaan tehtävänään.
Empatiaan ja mielikuvitukseen kykenevä ihminen pystyy saamaan kiksit myös muiden onnistumisesta ja valinnoista, eläytymään juttuihin, kuin ne olisivat tapahtuneet itselle - onnistujafiilis aina. Tässä piilee hyvien leffojen, kirjojen, taiteen, lapsuuden ja hullujen voima.
Ap, muista miksi olet alunperin perustanut kotisi sinne missä se nyt on. Jos olet saavuttanut onnen, ole siitä kiitollinen äläkä haaskaa sitä kultaisen vasikan imussa. Jokainen tanssii sen ympärillä, mikä kenetkin lumoaa. Vapaus on olotila.
Mitä tulee lapsiin, vanhemmilla on vastuu lastensa elinolosuhteiden luomisesta kasvulle ja hyvinvoinnille otollisiksi. Asenne, että kaverit voi korvata ja kyllä muuallakin pärjäät, kun asennoidut niin ja uurastat sen eteen on todistetusti tapahtuvaa toimintaa. Seuraukset myös. Tutkit sitä minkä tieteenalan vinkkelistä tahansa.
Sitä tulet niittämän, mitä olet kylvänyt. Kaikessa. Maailma on sellainen, millaisia valintoja teemme. Niinkuin Helsingistä näkee.
Eli toivot jonkinlaista perheiden massarikkoutumista? Toinen vanhempi muuttaa mihin haluaa, koska saa sieltä töitä ja se joka ei saa, jää Helsinkiin. Olemme mieheni kanssa ehkä "onnekkaita" että tällä hetkellä ei kummallekaan ole töitä häävisti pk-seudun ulkopuolella, ainakin jos oma ura ja sen kehitys on lainkaan kiinnostavia asioita. Voihan sitä toki tehdä vain jotain ja työpaikan saatuaan taistella kynsin ja hampain että saa olla samassa hommassa vuosikymmeniä.
Tällä hetkellähän suvut on massarikkoutuneet. Helsinkiin muuttaneet asuvat kaukana vanhemmistaan ja lapset isovanhemmistaan. Kun vanhempien kunto heikkenee, matkustellaan Helsingin ja kotiseudun väliä hoitamassa milloin mitäkin asiaa. Nykyään kun ilman peräänkatsomista vanhukset jää heitteille, yhteiskunta ei heistä huolehdi. Ja ei, vanhukset ei useinkaan halua muuttaa hoitokotiin lähelle lapsiian, koska se katkaisi yhteyden ystäviin, sisaruksiin ja muihin ikätovereihin.
Aikoinani kun paluumuutin itse takaisin itään, mm. siksi että halusin olla lähempänä ikätovereitani, jotkin työkavereinani olleet useamman sukupolven espoolaiset ja helsinkiläiset kermaper*seet ihmettelivät ratkaisuani. Heille oli niin itsestäänselvää, että koko heidän elämänsä on siellä pk-seudulla. Nämä samat kermape*rseet on niitä, jotka huutaa heti apua, jos jokin virasto olisi muuttamassa pois pk-seudulta, että miten käy ihmisten ja miten käy heidän perheidensä, jos työt siirtyy kauas.... ja sehän on se todellisuus, jossa monet pk-seudun ulkopuolella elää, mutta jos sama koskisi heitä, niin ei käy.
Ihan käsittämätön postaus. Nykymaailmassa on autot, lentokoneet ja junat, joilla käydä katsomassa sukulaisia vähän kauempanakin, joka päivä voi vaikka skypetellä ta chättäillä. Ei kai nyt kukaan tämän päivän ihminen enää kuvittele, että ihmisten tulisi fyysisesti asua samoja nurkkia sukupolvista ja sukuhaaroista toiseen. Aivan perverssiä. Tällaiset tyypit sitten vastaavat niistä työttömyysluvuista. Eihän kukaan voi töidenkään takia muualla sitten asua jos on vaikkapa pikkuserkku vielä Tyrnävällä kotihuudeilla elossa. Ikätoverit? Ihanko oikeasti ei Espoossa asu saman ikäisiä ihmisiä kuin sinä?
Ikätoverit oli vahinko, tarkoitin iäkkäitä vanhempia. Jotka ovat monella edelleen sitä ikäpolvea, joka ei skypetä eikä chattaa. Mutta jos nykymaailmassa kaikki hoituu noin kätevästi kuin kuvaat, ap ja miehensäkinhän voivat vallan mainiosti asua erillään, sillä mihin face-to-face kontaktia tarvitaan. Ja seitsemässä kaupungissa neljässä maassa asuneena tiedän, että ihminen voi asua muuallakin kuin kotihuudeilla. Elämänlaadun kannalta nykyään kuitenkin arvostan sitä, että olen lähellä sukua, juuria ja itselleni tärkeitä ihmisiä. Muu maailma on vaan niin nähty.
otan osaa, itse en kyllä lähtisi helsinkiin, siellä n. vuoden elämästäni asuttua. Positiivista että mies on saanut töitä, mun mielestä aika tyypillinen tilanne. Tietty ikävää, ku on jo lapset noinkin isoja. Kannattaa varmaan miettiä hyvät ja huonot puolet. Ja voihan sitä muuttaa naapurikuntaan, varmasti mieluisampi ja viihtyisämpi vaihtoehto kuin ihan Helsingissä. mielestäni Porvoo on tosi ihana ja vaikka Kotka. Teidän kannattaa varmaan keskenään keskustella missä haluatte tulevat vuodet asua. Itse lähtisin puolison matkassa vaikka Amerikkaan jos tilanne sitä vaatisi. Mun mielestä tilanne on aika selvä, jos sulle on töitä helsingissä, niin muuttakaa ihmeessä lähemmäs Helsinkiä. Kannattaa ainakin kokeilla:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette voi jatkaa siis tuolla järjestelyllä? Tämä ei käynyt ilmi kirjoituksestasi. Ymmärrän toki kalleuden,, mutta tiedän myös muutamia tuolla tavalla eläviä perheitä eikä heillä tuo ole täysin mahdottomaksi osoittautunut, vaikka onkin jo vuosia jatkunut.
Kukaan ei pitemmän päälle jaksa kulkea viikkoja muualla töissä. Se syö miestä pikku hiljaa ja joskus hyvinkin nopeasti.
Aika monetkin tekevät näin. En ketjusta huomannut, mikä on ap:n miehen näkemys nykytilanteesta. Onko ongelma lähinnä ap:llä ja mies taas kohtuullisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen? Siis tyytyväisempi kuin siihen vaihtoehtoon, että hän jättäytyisi työttömäksi ja ap olisi perheen ainoa työssäkäyvä? Ratkeaisiko edes rahahuolet sillä?
Kysypä joltakulta, joka näin tekee, ovatko valmiita tekemään sitä samaa eläkeikään asti.
Mutta toista voi vaatia asumaan Hngissä eläkeikään asti?
No eihän tuossa ole mitään järkeä muuttaa. Lasten koulunkäyntiä ei pidä häiritä.
Mies kulkekoot Helsingissä töissä tai muuttakoot itse sinne yksin.
Jos mies asuu työpäivät Helsingissä niin saahan hän 250 euroa kuukaudessa veroetua asuntoon siellä sekä jos en väärin muista niin jotain tukea muutaman kotipaikkakunnalle suuntautuvaan matkaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen voi päätellä vastauksista yleistäen, että jos päätätkin muuttaa Helsinkiin, älä missään tapauksessa paljasta ahdistustasi, epäilyjäsi tai koti-ikävääsi muualle - sympatiaa et ainakaan saa. Paitsi niiltä, jotka ovat jo menneet muualle. Samoin kuin stadilaiset ei paljon myötätuntoa saa asenteelleen siellä böndellä. Helsingissä ihmiset identifioi itsensä koko paikkaan, jos arvostelet vaikka saastaisia katuja tai myöhästeleviä junia arvostelet ikään kuin kuulolla olevaa ihmistä. Sanotaan: muuta böndelle! Jos muutat Helsinkiin, pidä huoli, että yhdyt kritiikittömään ylistyskuoroon ja keskityt vain oman statuksesi ylläpitoon, päivitykseen ja stailaamiseen. Suosittelen heti aluksi duunia Helsingin kaupungilla, niin strategia tulee selväksi.
Suomessa on muitakin kaupunkeja ja jokaisella oma henkensä. Niinkuin muuallakin maailmassa. Niin kauan kuin on mahdollista asua myös maalla tai pienellä paikkakunnalla näen sen luksukseksi. Helsinki on toimiva sijoitusmielessä: yritystoiminta, turismi, majoitus, ravintola-ala, työskentely/rahan hankkiminen, opiskelu, verkostoituminen jne. Itse pysyisin ap:n tilanteessa siellä missä viihdyn, hankkisin sijoituskaksion Helsingistä, jossa toinen huone olisi omassa käytössä Helsingissä ollessa ja loput vuokralla - kolmio voisi olla tuottoisampi esim. pariskunnalle vuokrattaessa. Lähiöistä radan tai metron varrella saa sellaisia nyt hyvin. Tai sitten suurempikin ja vuokraisi kansainvälisten yritysten alihankkijatyöntekijöille tai kaupungissa vain työn tai oopperan takia satunnaisesti käyville.
Koulut ja päiväkodit ei ole automaattisesti Helsinhissä parempia kuin muualla. Lukioista osa on varsin laadukkaita tai erikoistuneita, joten silloin lapsille olisi opiskelukämppä jo valmiina tai ensiasunto jos haluaa Helsinkiin esim. yliopistoon tai töihin. Silloin olisitte ehkä jo lähes eläkkeellä siellä omassa paratiisissanne.
Kaupunki on kaupunki, jos sen mahdollisuuksista saa jotain itselleen kannattaa ne ottaa, jos tarve on muualla hakeutuu sinne. Tai yhdistää sijoitusmielessä kummankin edut. Ja opettaa lapsilleen samalla, miten ihmisten yhteiskunnat toimii - tai on toimimatta.
Vaikea tilanne, mutta lohdutukseksi voin sanoa, että meitä tällä tavalla eläviä on onneksi muitakin. Minä asun Joensuun välittömässä läheisyydessä ja mies on käynyt nyt 6 vuotta Helsingissä töissä. Tiedostamme molemmat sen, että tämä järjestely mitä luultavimmin on jokseenkin pysyvä, sillä minunkin miehelle työllistymismahdollisuudet täällä ovat lähes olemattomat enkä tietenkään voi olettaa, että hän omasta unelmatyöstään luopuisi. Toki tähän järjestelyyn liittyy myös paljon huonoja puolia (kalleus, minun kannalta arjen kuormitus, miehen kannalta ikävä, lasten kannalta se ettei isä ole arjessa mukana), mutta kokonaisuuden kannalta tämä on tällä hetkellä se kaikista vähiten huono vaihtoehto. Mieheni tuntien tiedän takuuvarmasti ettei hän ahdistukseen muutenkin taipuvaisena kestäisi sitä, että on jättänyt unelmatyönsä ja heittäytynyt tyhjän päälle. Haittavaikutukset tästä mitä luultavimmin olisivat suuremmat kuin ne, jotka tästä kahden kaupungin elämästä seuraa.
Toki monta kertaa olen miettinyt, että olisi ollut helpompi (ja olemmehan tietysti tämän järjestelyn takia menettäneet myös kymmeniä tuhansia euroja rahaa) jos emme alunperinkään olisi paluumuuttaneet, mutta teimme sen silloisella tiedolla ja halusimme kuitenkin yrittää. Elämässä ei kaikki mene kuin on itse suunnitellut, ja joskus on vain yritettävä järjestää elämänsä mahdollisimman mukavaksi olosuhteiden puitteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsinki olisi mahdollisuus lapsille ja myös itsellesi. Ajattele positiivisesti. Mies on joustanut jo monta vuotta kulkemalla pitkää työmatkaa, ehkä olisi sinun vuorosi joustaa.
Lapset sopeutuu muuttoon, pahin este lienee oma asenteesi. Tänne Joensuuhun pääsee aina käymään.
Olen asunut Helsingissä pitkän ajan aiemmin kunnes työt toi tänne Pohjois-Karjalaan.
Harrastusmahdollisuudet pääkaupunkiseudulla ovat paremmat, samoin kulttuuritapahtumien kirjo.
Jos itselläsi mahdollisuus työllistyä missä tahansa niin miksi muuttoajatus on noinkin hankala.
Minun perheeni tilanne on sama. Olemme vaimoni kanssa samalta paikkakunnalta ja päätimme viisi vuotta sitten kokeilumielessä suorittaa paluumuuton. Tiesin jo tuolloin, että itselleni työllistyminen kotiseudulla olisi hankalaa, mutta silti luotimme, että töitä löytyy ainakin hieman pidemmällä aikajänteellä. Todellisuus on kuitenkin osoittanut unelman täysin epärealistiseksi. Olen lukion lehtori (virassa pk-seudulla) ja meidän - kuten muidenkin aineenopettajien - työtilanne on koko Suomessa katastrofaalisen huono ja erityisen surkea yliopistokaupungeissa, joista opettajia valmistuu olemassaoleviin työpaikkoihin suhteutettuna mielipuolisen paljon. Esimerkkinä mainittakoon ettei omissa oppiaineissani olen tämän viiden vuoden aikana ollut auki yhtään vakituista virkaa edes 100 kilometrin säteellä. Ainoa tapa työllistyä olisikin lähteä rakentamaan uraa täysin alusta lyhyiden pätkien ja sijaisuuksien kautta ja sitä kautta toivoa, että jossakin vaiheessa vakituinen työ löytyy. Koska tälläkin menetelmällä todennäköisyys uuden viran saamiseksi on hyvin pieni, olen tullut siihen tulokseen etten ole tätä riskiä valmis ottamaan.
Olen täysin tietoinen järjestelyyn liittyvistä lieveilmiöistä enkä niitä halua vähätellä, mutta kyllä tämä itselleni on kuitenkin se "pienimmän riesan tie". Vaikka lapsia onkin välillä kova ikävä ja luonnollisesti tämä järjestely eittämättä jonkin verran vaikuttaa lasten suhteeseen isäänsä kohtaan minua lohduttaa kuitenkin tieto siitä, että lapsilla on hyvä olla kotona, jossa toisen vanhemman lisäksi on lähellä isovanhemmat, hyvä koulu, tutuksi tulleet kaverit jne. Lisäksi tietysti tätä järjestelyä helpottaa se, että ainakin toistaiseksi opettajilla on vielä rehellisesti sanoen todella pitkät lomat.
Voimia kaikille samassa tilanteessa olijoille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette voi jatkaa siis tuolla järjestelyllä? Tämä ei käynyt ilmi kirjoituksestasi. Ymmärrän toki kalleuden,, mutta tiedän myös muutamia tuolla tavalla eläviä perheitä eikä heillä tuo ole täysin mahdottomaksi osoittautunut, vaikka onkin jo vuosia jatkunut.
Kukaan ei pitemmän päälle jaksa kulkea viikkoja muualla töissä. Se syö miestä pikku hiljaa ja joskus hyvinkin nopeasti.
Aika monetkin tekevät näin. En ketjusta huomannut, mikä on ap:n miehen näkemys nykytilanteesta. Onko ongelma lähinnä ap:llä ja mies taas kohtuullisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen? Siis tyytyväisempi kuin siihen vaihtoehtoon, että hän jättäytyisi työttömäksi ja ap olisi perheen ainoa työssäkäyvä? Ratkeaisiko edes rahahuolet sillä?
Kysypä joltakulta, joka näin tekee, ovatko valmiita tekemään sitä samaa eläkeikään asti.
Mutta toista voi vaatia asumaan Hngissä eläkeikään asti?
Ei tietenkään. Tyhmyydestä rankaistaan, jos näitä juttuja ei selvitä jo ennen lasten tekoa.
Vierailija kirjoitti:
Minun perheeni tilanne on sama. Olemme vaimoni kanssa samalta paikkakunnalta ja päätimme viisi vuotta sitten kokeilumielessä suorittaa paluumuuton. Tiesin jo tuolloin, että itselleni työllistyminen kotiseudulla olisi hankalaa, mutta silti luotimme, että töitä löytyy ainakin hieman pidemmällä aikajänteellä. Todellisuus on kuitenkin osoittanut unelman täysin epärealistiseksi. Olen lukion lehtori (virassa pk-seudulla) ja meidän - kuten muidenkin aineenopettajien - työtilanne on koko Suomessa katastrofaalisen huono ja erityisen surkea yliopistokaupungeissa, joista opettajia valmistuu olemassaoleviin työpaikkoihin suhteutettuna mielipuolisen paljon. Esimerkkinä mainittakoon ettei omissa oppiaineissani olen tämän viiden vuoden aikana ollut auki yhtään vakituista virkaa edes 100 kilometrin säteellä. Ainoa tapa työllistyä olisikin lähteä rakentamaan uraa täysin alusta lyhyiden pätkien ja sijaisuuksien kautta ja sitä kautta toivoa, että jossakin vaiheessa vakituinen työ löytyy. Koska tälläkin menetelmällä todennäköisyys uuden viran saamiseksi on hyvin pieni, olen tullut siihen tulokseen etten ole tätä riskiä valmis ottamaan.
Olen täysin tietoinen järjestelyyn liittyvistä lieveilmiöistä enkä niitä halua vähätellä, mutta kyllä tämä itselleni on kuitenkin se "pienimmän riesan tie". Vaikka lapsia onkin välillä kova ikävä ja luonnollisesti tämä järjestely eittämättä jonkin verran vaikuttaa lasten suhteeseen isäänsä kohtaan minua lohduttaa kuitenkin tieto siitä, että lapsilla on hyvä olla kotona, jossa toisen vanhemman lisäksi on lähellä isovanhemmat, hyvä koulu, tutuksi tulleet kaverit jne. Lisäksi tietysti tätä järjestelyä helpottaa se, että ainakin toistaiseksi opettajilla on vielä rehellisesti sanoen todella pitkät lomat.
Voimia kaikille samassa tilanteessa olijoille!
Minä ymmärrän tämän kirjoituksen täysin. Olen itsekin aineenopettaja enkä kyllä voi kuvitellakaan tilannetta, että omasta virastani luopuisin ilman varmuutta uudesta virasta. Minusta ensimmäinen asia, mikä opettajiksi opiskelemaan tuleville tulisi kertoa on järkyttävä työllisyystilanne.
Vilpitön toiveeni AP:lle: älä KOSKAAN painosta miestäsi irtisanoutumaan vakituisesta työpaikasta!! Minä olen sen seitsemän vuotta sitten tehnyt (olen myös opettaja) ja kadun tätä luultavasti loppuelämäni. Mietipä esimerkiksi, miltä minusta tuntuu se, että jälleen kerran sijaisuuteni päättyy ensi lauantaihin, ja olen koko kesän työttömänä. Tällä kertaa onneksi syksyksi on jo töitä tiedossa, mutta läheskään aina ei tässä vaiheessa vuotta edes ollut mitään tietoa syksystä. Tämä on erittäin raskasta henkisesti ja pidemmän päälle myös vaikuttaa perheen elämään, jos yhdellä on jatkuva ahdistus töiden jatkuvuudesta.
Aiempiin pointteihin opettajien työtilanteesta lisäisin vielä sen, että olettaisin tässäkin keskustelussa olevan henkilön olevan lähempänä 40-vuotta, ja tutkitusti tämän ikäiset ovat työmarkkinoilla väliinputoajia. Ainakin itse olen huomannut sen, että vastavalmistuneena pääsin useammin haastatteluihin (tämä siis siitä huolimatta, että nyt on työkokemusta enemmän).
No eihän tuo kuvio voi mitenkään ratketa ennen kuin toinen suostuu kompromissiin. Se, kenen uhraukset tässä nyt ovat suurempia ei liene kenellekään epäselvää?
Kysypä joltakulta, joka näin tekee, ovatko valmiita tekemään sitä samaa eläkeikään asti.