Pakkopaluu Helsinkiin miehen työllisyyden takia - miten tästä pettymyksestä voi toipua?
Olen todella romuna ja haluaisin mielipiteitä ihmisiltä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Eli tilanteemme on se, että joudumme näillä näkymin luovuttamaan realiteettien edessä ja palaamaan 4 Itä-Suomessa vietetyn vuoden jälkeen Helsinkiin ensi syksynä. Syynä tähän on se, että mieheni ei ole onnistunut löytämään mielekästä työtä täällä eikä ole valmis irtisanoutumaan omasta vakituisesta työstään Helsingissä (on käynyt viimeiset 3 vuotta 4 päivää viikossa töissä Helsingissä). Myös talous alkaa olla pahasti kuralla tämän järjestelyn takia.
Minulla täällä on vakituinen työ ja lapsetkin ovat molemmat jo koulussa, joten heidän repiminen koulu- ja kaveriympyröistä tuntuu hirveältä.
Teidän, että jokainen perhe on erilainen ja ihmiset tekevät päätöksiään omien arvojensa pohjalta, mutta mitä teidän mielestä meidän tilanteessa pitäisi tehdä? Pitäisikö minun pakottaa mieheni luopumaan työstään, jotta saadaan asua täällä vai pitäisikö vastaavasti meidän muiden luopu Itä-Suomesta vain mieheni työn takia (minulle löytyy töitä molemmista)? Vai - tätäkin olen rehellisuuden nimissä miettinyt - pitäisikö minun sanoa miehelleni, että hän on vapaa valitsemaan asuinpaikkansa, mutta minä ja lapset pysymme täällä?
Kiitoksia mielipiteistä!
Kommentit (284)
No eikös tuo nyt ole aika selvä tilanne, jos 3 haluaa yhtä järjestelyä ja 1 toista...? Miksi yksi ihminen saisi päättää kolmen muun elämään noin merkittävästi vaikuttavasta asiasta? Ei ainakaan meidän perheessä saisi. Siitä ei edes tarvitsisi keskustella.
Vierailija kirjoitti:

Eli ei muuta kuin mies työttömäksi Itä-Suomeen? Kylläpä muuten on houkutteleva valinta ja varmasti tekee tälle miehelle hyvää :)
Miksi ette voi jatkaa siis tuolla järjestelyllä? Tämä ei käynyt ilmi kirjoituksestasi. Ymmärrän toki kalleuden,, mutta tiedän myös muutamia tuolla tavalla eläviä perheitä eikä heillä tuo ole täysin mahdottomaksi osoittautunut, vaikka onkin jo vuosia jatkunut.
Kamala tilanne. Voimia mitä ikinä päätätte. Minä juttelisin miehen kanssa ja ehkä vähän muistuttaisin uhrauksista yhteisen hyvän vuoksi, toki en myös haluaisi, että mies olisi loppuelämänsä onneton, jos nyt on unelmatyössään. Juttele myös lasten kanssa. Mitä he olisivat mieltä Helsinkiin muutosta. Kulkuyhteydet on niin hyvät, että kaverit pääsee käymään ja lapset kavereiden luo.
Miksi ei voi jatkua kuten nyt, mies 4 pvää/vko töissä Helsingisssä? Minulla tuli myös mieleen, että onko jotain ongelmaa parisuhteessa kun ero on yhtenä vaihtoehtona?
Ota ero. Ukko voi asua yksin Helsingissä. Mitä sinä mokomalla itsekkäällä tunarilla teet, etsi parempi nykyiseltä asuinseudultasi. Maaseutu on täynnä NUORIA HIMOKKAITA MIEHIÄ.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette voi jatkaa siis tuolla järjestelyllä? Tämä ei käynyt ilmi kirjoituksestasi. Ymmärrän toki kalleuden,, mutta tiedän myös muutamia tuolla tavalla eläviä perheitä eikä heillä tuo ole täysin mahdottomaksi osoittautunut, vaikka onkin jo vuosia jatkunut.
Mun veli tehnyt tuota melkein 30 vuotta ja ihan hyvin menee perheellä. Lapsia heillä kolme, vanhin nyt 19v.
Kakkaahan tuo on.
Helsinkiin muutto laskee elintasoa.
Joudutte asumaan ahtaasti ja teillä ei ole edes omaa pihaa.
Vierailija kirjoitti:
Kamala tilanne. Voimia mitä ikinä päätätte. Minä juttelisin miehen kanssa ja ehkä vähän muistuttaisin uhrauksista yhteisen hyvän vuoksi, toki en myös haluaisi, että mies olisi loppuelämänsä onneton, jos nyt on unelmatyössään. Juttele myös lasten kanssa. Mitä he olisivat mieltä Helsinkiin muutosta. Kulkuyhteydet on niin hyvät, että kaverit pääsee käymään ja lapset kavereiden luo.
Helsingistä ajaa autolla Itä-Suomeen 3-4 tuntia. Jos on pohjoisemmassa itärajalla kaverit, niin menee vielä pidempään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voi jatkua kuten nyt, mies 4 pvää/vko töissä Helsingisssä? Minulla tuli myös mieleen, että onko jotain ongelmaa parisuhteessa kun ero on yhtenä vaihtoehtona?
Keskeisin syy tähän on raha. Toinen on se, että luonnollisesti minulle tämä on todella raskas järjestely, kun suurimman osan ajasta vastaan yksin lapsista. Ja varmaan aika monella tässä tilanteessa erokin käy mielessä, kun yhteistä aikaa on niin vähän. Että siinä mielessä en ymmärrä syyllistämistä.
-Alkuperäinen kirjoittaja
Itse en ehkä helposti ap:n tilanteessa harkitsisi muuttoa.
Itä-Suomi on hieno paikka elää ja asua.
missäpäin Itä-Suomea asutte ja mitä mies tekee ammatikseen?
Muuttakaa lähemmäs Helsinkiä, mutta ei ihan Helsinkiin. Tadaa, kompromissi!
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa lähemmäs Helsinkiä, mutta ei ihan Helsinkiin. Tadaa, kompromissi!
Kotkasta voisi saada ison asunnon edullisesti, mutta matkaa olisi silti helkutisti ja kummallakin pitkät työmatkat.
Lahdesta ajaisi tunnissa Helsinkiin, mutta esim. Lappeenrantaan menisi 2h.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voi jatkua kuten nyt, mies 4 pvää/vko töissä Helsingisssä? Minulla tuli myös mieleen, että onko jotain ongelmaa parisuhteessa kun ero on yhtenä vaihtoehtona?
Keskeisin syy tähän on raha. Toinen on se, että luonnollisesti minulle tämä on todella raskas järjestely, kun suurimman osan ajasta vastaan yksin lapsista. Ja varmaan aika monella tässä tilanteessa erokin käy mielessä, kun yhteistä aikaa on niin vähän. Että siinä mielessä en ymmärrä syyllistämistä.
-Alkuperäinen kirjoittaja
En syyllistänyt mitenkään.
Mikä siellä Itä-Suomessa viehättää sinua niin paljon, että poismuutto tuntuu kauhealta?
Eihän teidän tarvitse Helsinkiin muuttaa, vaikka miehen työpaikka on siellä. Ihan hyvin voi käydä töissä Helsingissä, vaikka asuu jossain Hyvinkäällä tai Porvoossa.
Vierailija kirjoitti:
missäpäin Itä-Suomea asutte ja mitä mies tekee ammatikseen?
Keskisuuri kaupunki Pohjois-Karjalassa. On ammatissa, jossa vakituisen viran saaminen täältä seudulta (tai ylipäätään mistään nykypäivänä) on kyllä lähes mahdotonta. Sen kyllä tiedostan minäkin enkä siis siinä mielessä miestäni syytäkään. Irtisanoutumiseen toki piilee todella isot riskit. Tiedän myös, että mies on todella hyvä työssään, ja että työ on miehelleni yksi elämän tärkeimpiä asioita.

Nykyisin kenenkään on todella vaikea löytää töitä mistään. Ajattelin vaan, että Ponsse tai paperi- ja sellutehtaat on suuria työllistäjiä. Merikapteenin on tietysti hyvä asua Helsingissä.
Onpa vaikea tilanne, voimia! Se ainakin on varmaa, että parisuhteenne laatu/kunto selviää tuolla tavalla. Tosin siitä, että olet jo ajatellut eroa (tai näin ainakin tulkitsin) voi toki päätellä jo jotain. Toivon kuitenkin, että asianne selviävät!