Autatko pyytteettömästi ketään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi arvostelu kohdistuu useammin auttajiin kuin niihin, jotka eivät auta ollenkaan millään tavalla? En ymmärrä logiikkaa siinä, että edes pohditaan että onko apu nyt varmasti pyyteetöntä. Miksi sen pitäisi olla?

Ei auttamisessa yleensä ole kyse siitä, että auttaja väittäisi olevansa mikään pyhimys, joten miksi edes verrataan auttajaa pyhimykseen ja yritetään todistella, ettei hän ole sellainen.

Totta, mutta ap. kysyi pyyteettömästä auttamisesta ja siksi sitä tässä nyt pohditaan. Hyvä että pohditaan, näyttää vahvasti siltä ettei kaikkien apua ole viisasta ottaa vastaan.

Mitä tarkoitat tuolla ettei kaikkien apua ole viisasta ottaa vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttaisin, mutta kukaan ei koskaan pyydä apuani.

Ei se olisi pyyteetöntä jos sitä pitää pyytää.

Hoopo. Pyyteetön auttaminen tarkoittaa, että auttaja ei pyydä siitä mitään, mitä antoi. Tai ajattele, että "minua kuuluu auttaa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi arvostelu kohdistuu useammin auttajiin kuin niihin, jotka eivät auta ollenkaan millään tavalla? En ymmärrä logiikkaa siinä, että edes pohditaan että onko apu nyt varmasti pyyteetöntä. Miksi sen pitäisi olla?

Ei auttamisessa yleensä ole kyse siitä, että auttaja väittäisi olevansa mikään pyhimys, joten miksi edes verrataan auttajaa pyhimykseen ja yritetään todistella, ettei hän ole sellainen.

Totta, mutta ap. kysyi pyyteettömästä auttamisesta ja siksi sitä tässä nyt pohditaan. Hyvä että pohditaan, näyttää vahvasti siltä ettei kaikkien apua ole viisasta ottaa vastaan.

Mitä tarkoitat tuolla ettei kaikkien apua ole viisasta ottaa vastaan?

Ehkä että niitä, joista sun kuuluu jäädä kiitollisuudenvelkaan on hyvä pysyä erossa, jos ei haluakin (tai voi) vaihtaa palveluksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä onkin hankala. Tällä hetkellä olen niin heikossa kunnossa itse, että pitää jerätä voimia. Sen jälkeen haluan kyllä auttaa. Minulle tärkeää on oma tunne siitä, etten kaipaa avustani kuitosta, vastapalvelusta tai edes vastavuoroisuutta, vaan auttamisen halu on sisäsyntyistä. Tähän joudun käyttämään jonkin verran ajatustyötä, mutta luulen että meistä jokaisesta se löytyy: jopa tarve auttaa.

Ja ei, en ole uskovainen, en edes kuulu kirkkoon.

Jos kerran et ole uskovainen etkä kuulu kirkkoon niin miksi otit asian esille? 

Joskus tuntuu, että uskispiireissä auttaminen on kaikkein vähiten pyyteetöntä. Sitä tehdään koska niin ”pitää” tehdä, on kunnollista tehdä, jopa velvollisuus. Auttamalla ansaitaan hyvän uskovaisen osa. Näistä - ihan ajatuksen tasolla - haluan omassa auttamisessani eroon.

Aha, luulin että kuulut niihin jotka puolustavat homoja mutta sitten viimeiseksi on pakkottava tarve kertoa etteivät itse ole homoja.

Kuten joku jo aiemmin sanoi, autat kavereita muutossa, lastenhoidossa, kuljetat kauppaan, hoidat apteekkiostokset jne. Tottakai kun apua kerran tarvitaan ja pystyt auttamaan.

Ja sitten tulee se yksi ainoa kerta kun itse tarvitset apua niin kaikilla on kiire eikä kukaan auta.

En sitten ilmeisesti ole aloituksen pyyteetön auttaja kun lakkasin auttamasta kavereitani tämän takia.

Voitteko määritellä tarkemmin, mitä tarkoittaa pyyteetön auttaminen? Mitä (aineetonta) vielä toiselta voi toivoa, jotta auttaminen olisi yhä pyyteetöntä? Voiko toivoa, että se apu riittää toiselle sellaisenaan? Vai onko sekin jo liian vaatimista ja kumoaa auttamisen pyyteettömyyden?

Onko se pyyteetöntä, jos ensin autat jotakuta toivomatta vastineeksi mitään, edes kiitosta, mutta sitten kun toinen alkaa odottaa koko ajan apua, kyllästyt etkä halua enää auttaa? Alunperin olit lupautunut vain johonkin pikkujuttuun, sitten vielä toiseenkin (koska mitäs pienistä)... etkä elinikäiseksi palvelijaksi, mutta sitten sinulta aletaan odottaa enemmän kuin haluat antaa. Siis onko tällainen ihminen nyt jotenkin epäpyyteetön auttaja ihan vain siksi, että ärsyyntyy avunsaajan asenteesta ja vaatimisesta.

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku jo aiemmin sanoi, autat kavereita muutossa, lastenhoidossa, kuljetat kauppaan, hoidat apteekkiostokset jne. Tottakai kun apua kerran tarvitaan ja pystyt auttamaan.

Ja sitten tulee se yksi ainoa kerta kun itse tarvitset apua niin kaikilla on kiire eikä kukaan auta.

En sitten ilmeisesti ole aloituksen pyyteetön auttaja kun lakkasin auttamasta kavereitani tämän takia.

Ehkä olit noissa, mutta et enää.

Vierailija kirjoitti:

Voitteko määritellä tarkemmin, mitä tarkoittaa pyyteetön auttaminen? Mitä (aineetonta) vielä toiselta voi toivoa, jotta auttaminen olisi yhä pyyteetöntä? Voiko toivoa, että se apu riittää toiselle sellaisenaan? Vai onko sekin jo liian vaatimista ja kumoaa auttamisen pyyteettömyyden?

Onko se pyyteetöntä, jos ensin autat jotakuta toivomatta vastineeksi mitään, edes kiitosta, mutta sitten kun toinen alkaa odottaa koko ajan apua, kyllästyt etkä halua enää auttaa? Alunperin olit lupautunut vain johonkin pikkujuttuun, sitten vielä toiseenkin (koska mitäs pienistä)... etkä elinikäiseksi palvelijaksi, mutta sitten sinulta aletaan odottaa enemmän kuin haluat antaa. Siis onko tällainen ihminen nyt jotenkin epäpyyteetön auttaja ihan vain siksi, että ärsyyntyy avunsaajan asenteesta ja vaatimisesta.

Ei ole vastinetta vaativa auttaja. Vaan rajoja asettamaton.

Minä en katso omalla kohdallani sukulaisille ja kavereille vastavuoroisia palveluksia - tai edes vastavuorottomia - auttamiseksi. Vielä vähemmän pyytettömäksi. Ne ovat kaveripalveluksia ja todellakin hermostun jos ei ole vastavuoroista - palvelukset loppuu siihen.

Erikseen sitten autan. Sitä ei lasketa eikä muistella.

Vierailija kirjoitti:

Autan kyllä, mutta omassa kaveripiirissä se on ohi. Olin yhdessä vaiheessa joku vtun muuttomies kaikille. Tein sen, koska frendejä pitää jeesaa ja en ikinä suostunut ottamaan mitään korvausta avusta.

Sitten tarttin itse apua omassa muutossani, niin ei ketään tullut. Toisilla oli hautajaisia ja toisilla oli synttäreitä. Silloin mietin, että aika hieno sattuma frendeillä. Puolet ja puolet samat menot.

Niin tuttua. Olen lukemattomia kertoja kuskaillut kavereitani, jos joku tarvitsee vaikka kyydin kotiin, niin ihan ajamisen ilosta olen vienyt. Sitten kun olen ollut itse kyydin tarpeessa, niin aina ollaan ensimmäisenä pyytämässä bensarahaa - vaikka matka olisi sama, eli takiani ei tarvitsisi omalta reitiltään poiketa.

Eniten vtuttaa ne, jotka soittavat vain silloin kun tarvitsevat kyytiä, mutta keksivät siinä jonkin tekosyyn, miksi haluavat tavata. Sitten kun on kottero kuskeineen pihassa, selviää asian varsinainen laita. Pitäisi vissiin vain opetella ahneemmaksi, eivät nuo "kaverit" ainakaan omasta päästään ymmärrä, ettei autolla ajaminen ole ikinä ilmaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi arvostelu kohdistuu useammin auttajiin kuin niihin, jotka eivät auta ollenkaan millään tavalla? En ymmärrä logiikkaa siinä, että edes pohditaan että onko apu nyt varmasti pyyteetöntä. Miksi sen pitäisi olla?

Ei auttamisessa yleensä ole kyse siitä, että auttaja väittäisi olevansa mikään pyhimys, joten miksi edes verrataan auttajaa pyhimykseen ja yritetään todistella, ettei hän ole sellainen.

Totta, mutta ap. kysyi pyyteettömästä auttamisesta ja siksi sitä tässä nyt pohditaan. Hyvä että pohditaan, näyttää vahvasti siltä ettei kaikkien apua ole viisasta ottaa vastaan.

Mitä tarkoitat tuolla ettei kaikkien apua ole viisasta ottaa vastaan?

Sitä että ei pysty tyydyttämään avun antajan odotuksia. Ei ole henkisesti helppoa ottaa apua vastaan ja sitten avun antaja tarkailee kuinka käyttäytyy, onko ilme riittävän iloinen jne.  Ei tiedä miten pitäisi käyttäytyä , mitä sanoa että avun antajan odotukset tulee palkituiksi. Jos käyttäytyy väärin niin voi alkaa juoru että "oli niin nokka pystyssä, ei edes selvää kiitoksen sanaa suusta tullut," "Laittoivat sen sinne auton penkille ilman pehmusteita ja rikkihän se kotimatkalla meni aivan varmasti", "lapsi moitti pullaa kuivaksi" jne.

Täällä myös yksi, joka ei enää halua auttaa ystäviään. Koska siitä tulee oikeasti itsestäänselvyys sille ketä autettu. En auta pyyteettömästi, koska odotan että henkilö edes kiittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi arvostelu kohdistuu useammin auttajiin kuin niihin, jotka eivät auta ollenkaan millään tavalla? En ymmärrä logiikkaa siinä, että edes pohditaan että onko apu nyt varmasti pyyteetöntä. Miksi sen pitäisi olla?

Ei auttamisessa yleensä ole kyse siitä, että auttaja väittäisi olevansa mikään pyhimys, joten miksi edes verrataan auttajaa pyhimykseen ja yritetään todistella, ettei hän ole sellainen.

Totta, mutta ap. kysyi pyyteettömästä auttamisesta ja siksi sitä tässä nyt pohditaan. Hyvä että pohditaan, näyttää vahvasti siltä ettei kaikkien apua ole viisasta ottaa vastaan.

Mitä tarkoitat tuolla ettei kaikkien apua ole viisasta ottaa vastaan?

Sitä että ei pysty tyydyttämään avun antajan odotuksia. Ei ole henkisesti helppoa ottaa apua vastaan ja sitten avun antaja tarkailee kuinka käyttäytyy, onko ilme riittävän iloinen jne.  Ei tiedä miten pitäisi käyttäytyä , mitä sanoa että avun antajan odotukset tulee palkituiksi. Jos käyttäytyy väärin niin voi alkaa juoru että "oli niin nokka pystyssä, ei edes selvää kiitoksen sanaa suusta tullut," "Laittoivat sen sinne auton penkille ilman pehmusteita ja rikkihän se kotimatkalla meni aivan varmasti", "lapsi moitti pullaa kuivaksi" jne.

Joskus myös avun antajan kannattaa olla auttamatta (vaikka pystyisikin), jos tajuaa, että saajalle aiheutuu siitä vain hankaluuksia. Esimerkiksi rahan lainaaminen silloin, kun tietää toisen joutuvan velkansa maksaessaan yhtä huonoon tai vieläkin huonompaan tilanteeseen kuin lainaa pyytäessään. 

Vierailija kirjoitti:

Voitteko määritellä tarkemmin, mitä tarkoittaa pyyteetön auttaminen? Mitä (aineetonta) vielä toiselta voi toivoa, jotta auttaminen olisi yhä pyyteetöntä? Voiko toivoa, että se apu riittää toiselle sellaisenaan? Vai onko sekin jo liian vaatimista ja kumoaa auttamisen pyyteettömyyden?

Onko se pyyteetöntä, jos ensin autat jotakuta toivomatta vastineeksi mitään, edes kiitosta, mutta sitten kun toinen alkaa odottaa koko ajan apua, kyllästyt etkä halua enää auttaa? Alunperin olit lupautunut vain johonkin pikkujuttuun, sitten vielä toiseenkin (koska mitäs pienistä)... etkä elinikäiseksi palvelijaksi, mutta sitten sinulta aletaan odottaa enemmän kuin haluat antaa. Siis onko tällainen ihminen nyt jotenkin epäpyyteetön auttaja ihan vain siksi, että ärsyyntyy avunsaajan asenteesta ja vaatimisesta.

Pyyteetön auttaminen tarkoittaa sitä että silloin kun itse päättää ja voi auttaa niin tekee sen pyytettömästi.

Se että jotkut alkavat vaatimaan ja pyytämään apua mistä tulee hyväksikäytetty olo. Tämmöistä auttamista ei tarvitse toteuttaa. Jos saat tämmöisestä huonoa oloa niin älä tee sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi arvostelu kohdistuu useammin auttajiin kuin niihin, jotka eivät auta ollenkaan millään tavalla? En ymmärrä logiikkaa siinä, että edes pohditaan että onko apu nyt varmasti pyyteetöntä. Miksi sen pitäisi olla?

Ei auttamisessa yleensä ole kyse siitä, että auttaja väittäisi olevansa mikään pyhimys, joten miksi edes verrataan auttajaa pyhimykseen ja yritetään todistella, ettei hän ole sellainen.

Totta, mutta ap. kysyi pyyteettömästä auttamisesta ja siksi sitä tässä nyt pohditaan. Hyvä että pohditaan, näyttää vahvasti siltä ettei kaikkien apua ole viisasta ottaa vastaan.

Mitä tarkoitat tuolla ettei kaikkien apua ole viisasta ottaa vastaan?

Ehkä että niitä, joista sun kuuluu jäädä kiitollisuudenvelkaan on hyvä pysyä erossa, jos ei haluakin (tai voi) vaihtaa palveluksia?

Minä en halua että mulle jäädään kiitollisuudenvelkaan, siis että tehdään mitään vastapalveluksia. Siksi mua käytetäänkin hyväksi. Kun vähättelen palveluksiani, niin ihmiset luulevat että teen sitä jatkossakin mielelläni, vaikka tein sitä mielelläni ensimmäiset kerran tai pari. Totta kai palveluksesta on itselle jotain vaivaa (esim. autokyydin antaminen), mutta sitä ei halua näyttää toiselle, jotta tämä ei kokisi häpeää tai kiitollisuudenvelkaa. Sen auttamisen vaivan näkee mielellään kerran tai pari, koska silloin se sopi itselle ja tuntui siltä, ettei siitä seuraa mitään ikävää. Silloin kokee, että pienellä vaivalla saa tehtyä jotain hyvää toiselle. Kätevää, kivaa.

Mutta kyllä se on minusta ikävä seuraus, jos tuo näkemäni vaiva muuttuukin niin, että olenkin yhtäkkiä itsekäs paska, kun en enää auta. Kun ei musta tosiaankaan tarvii ajatella mitään positiivista, vaan se riittäisi että ei ajattelisi negatiivisesti, jos en ole koko ajan tekemässä niitä ilmaisia palveluksia.

Miten mun pitäis alkaa toimia toisin?

Olen opetellut taitoa pitää hyvät tekoni omana tietonani. Uskon, että monilla motiivina jotain egoistista.

Eräs tuttava on todellinen hyväntekijä. Lähes päivittäin jakaa somessa hyviä tekojaan. Muistaa aina vielä mainita esim. "Taas vein lahjoituksen paikkaan x", " auto jäi taas kotiin kun pyöräilin kasvissyöjän unelmakahvilaan" tai "kuten tapanani on ollut, lahjoitin...", "tutuksi tullut verenluovutuspaikka..." Eli ei kovinkaan pyyteetöntä, kun niin kova tarve kiillottaa omaa kruunuaan. Ihan kiva somessa seurata kuitenkin, että mitäs hyvää sitä tänään on tehty :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En laskuta työnantajaa ylitöistä. Tulen töihin vartin etuajassa ja olen niin pitkään, että saan työni tehtyä ylimenevästä ajasta välittämättä.

Veronkiertoa.

Tuosta palkattomasta työstä pitäisi maksaa verot ja muut sotumaksut. Et voi tehdä työnantajallesi ilmaista työtä. Verottaja ei hyväksy tätä.

Vastikkeetonta työtä on mahdollista tehdä, mutta ei omalle työnantajalle. 

Vierailija kirjoitti:

Olen opetellut taitoa pitää hyvät tekoni omana tietonani. Uskon, että monilla motiivina jotain egoistista.

Eräs tuttava on todellinen hyväntekijä. Lähes päivittäin jakaa somessa hyviä tekojaan. Muistaa aina vielä mainita esim. "Taas vein lahjoituksen paikkaan x", " auto jäi taas kotiin kun pyöräilin kasvissyöjän unelmakahvilaan" tai "kuten tapanani on ollut, lahjoitin...", "tutuksi tullut verenluovutuspaikka..." Eli ei kovinkaan pyyteetöntä, kun niin kova tarve kiillottaa omaa kruunuaan. Ihan kiva somessa seurata kuitenkin, että mitäs hyvää sitä tänään on tehty :D

Voi kun sinulla on ihana tuttava.

Olen aloittaja.

Minun tapauksessa autoin ystävää.

Ilman että hän edes pyysi apuani.

Tiesin että vaikea tilanne ja autoin vaan kun se oli minulle mahdollista.

En odota, enkä edes haluaisi mitään vastapalveluksia.

Minulle riitti hänen aidosti ilahtuminen ja itsellekkin tuli hyvä mieli auttamisesta.

Kyllä. Autan auttamisen ilosta enkä vastapalveluksen toivossa.