Ajoititteko vauvan yritystä vuodenajan mukaan?
Ekana sanon että joo, lapsia ei noin vain hankita. Mutta ajoititteko yritystä että tulis alkuvuoden vauva, tai kesän? Itselleni ihanteellinen ajoitus vauvalle olisi syntyä huhtikuussa, ihana kesä edessä ja joulunkin ehtisi äippälomailla :)
Kommentit (154)
Ei tietoisesti, mutta jälkikäteen ajateltuna oli suuri onni, että ensimmäinen lapsi syntyi juhannuksena. Isä oli kotona isyysloman+kesäloman+ vähän extraa, yhteensä pari kuukautta. Lisäksi läheiset ehtivät lomiltaan olla mukana - talon ovet kävivät kuin jossain eteläeurooppalaisessa perheyhteisössä.
Kuopusta ajoitettiin myös kevät-kesään, mutta tärppäsikin heti ja syntyi kevättalvella. Silloin oli päällä kaikki influenssat, vatsataudit yms., lähellä oli ettei olisi tarvinnut sairaana synnyttää. Mihinkään ei päässyt vastasyntyneen kanssa. Kaikki töissä, myös mies, kokemukset olivat kuin yö ja päivä.
Ja todettakoot vielä, että aina kuopuksen synttäreiden aikaan joku on perheestämme sairas. :) Alkuvuoden lapsena onneksi sitten muut etunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritettiin ajoittaa alku vuoteen kun alkuvuoden lapsen saavat paremmat lähtökohdat elämään. Sittemmin vain yritettiin lasta, ajankohdalla ei väliä. Jäätin kuitenkn lapsettomiksi.
Vähän ohi aiheen, mutta itse olen syntynyt 28.12 ja ollut aina se luokan nuorin ja harrastusryhmien nuorin jne. Silti nyt aikuisena on kaksi maisteritutkintoa, hyvä vakituinen työpaikka ja terveys kunnossa, koulussa olin aina kympin oppilas. Olin muuten myös aina luokan pisin, vaikka olin nuorin. Eli sanoisin että muu perhetausta ja geenit kyllä ratkaisee millaiset lähtökohdat lapsi saa, ei syntymäaika.
On tutkittu, että alkuvuoden lapset pärjäävät keskimäärin paremmin sekä koulussa että esim. urheilussa (erityisesti joukkuelajeissa). Tämähän ei kerro yksilöstä mitään. Tämä tarkoittaa, että jos otetaan vaikkapa sata alkuvuonna syntynyttä ja sata loppuvuonna syntynyttä, ekasta ryhmästä vaikkapa kymmenen pärjää hyvin lätkässä ja toisesta kuusi. Koko poppoon paras voi olla syntynyt uudenvuodenaattona, eikä tämä liity asiaan mitenkään.
Omista anekdooteista ei voi yleistää tilastoja. Tietenkin maailmassa on paljon ihmisiä jotka ovat syntyneet alkuvuonna ja eivät pärjää kovin hyvin, ja paljon niitä, jotka ovat syntyneet loppuvuonna ja pärjäävät keskivertoa paremmin. Keskimäärin näillä ryhmillä on kuitenkin eroja, vaikka sulla olisi toisenlainen perstuntuma.
Myönnän, että kevätlasta yritettiin ja laskettu aika on parin viikon päässä. 😄
Ei yritetty, ensimmäinen oli vahinko ja syntyi tammikuussa. Toista sitten yritettiin epätoivoissaan monta vuotta, syntyi loppujen lopuksi elokuussa. Ikäero lapsilla on 9 vuotta....
Toista kun laitoimme alulle, niin kun ei heti tärpännyt ja pidettiin taukoa, ettei tuu joulukuun lasta. Tietoinen päätös. Itse syntynyt loppu vuonna ja samaa en halunnut omalle lapselle. Niin vain sitten tammikuun lopussa tupsahti maailmaan.
Ajoitin kolmen lapsen syntymän alkuvuoteen, kaikki saivat alkunsa silloin kun päätettiin yrittää. En halunnut olla kesällä raskaana, en kestä kuumaa ja hellettä.
Miten joku edes keksii tuollaisen "ajoittamisen".
Me oltiin luovuttu toivosta saada lapsi kahden keskenmenon jälkeen kunnes ihme tapahtui ja saimme sittenkin maailman ihanimman pojan ja sattumalta lempikuukautenani eli elokuussa.

Aika helppoa jos raskautuu heti, eikä ole muitakaan ongelmia. Mitäs keksimistä siinä on?
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä yrittää. Sitten kun on muutama keskenmeno alla niin tällaiset aloitukset tuntuu todella idioottimaisilta.
Niin tuntuu!
10 vuotta sitä ainokaista tehtiin, niin ei oikein tullut vuodenaikojen mukaan tähdättyä.
Vierailija kirjoitti:
Miten joku edes keksii tuollaisen "ajoittamisen".
Me oltiin luovuttu toivosta saada lapsi kahden keskenmenon jälkeen kunnes ihme tapahtui ja saimme sittenkin maailman ihanimman pojan ja sattumalta lempikuukautenani eli elokuussa.
Kuinka niin? Jos raskautuu helposti, niin miksi ei voisi tai jopa kannattaisi ajatella myös tuollaisia käytännön juttuja kuten ei jouluvauvaa, kesällä helpompaa ulkoilla ja valvoa lapsen kanssa, opettajamiehellä pitkä kesäloma jne.?
Tuttu perhe on ajoittanut synnytykset marraskuuhun kun mies on talvikuukaudet vapaalla. Hienosti onnistui heillä! Meillä on lapset tullu ku on tullakseen mut onneks ei oo loppuvuodesta tullu.
Ei olla ajoitettu. Ensimmäisen laskettuaaika oli juuri jouluun lopussa,myyntikin tammikuun alussa. Hyvä näin niin ei tarvitse laittaa kouluun aiemmin. Toinen syntyi viime kesänä. Helppoa kun vauvan sai vaan laittaa ulos nukkumaan ilman huolta pakkasista ja pukeutumisesta. Myös lomat oli kiva aloittaa juuri ennen kesää ja tämäkin kesä menee vielä kotona.

Tekstinsyöttö... Eli syntyikin tammikuun alussa.
Olisin halunnut alkuvuoden lapsen, jotta lapsi olisi isoin ja vahvin luokallansa jne. Varsinkin poikien keskuudessa fyysinen vahvuus on valttia. Ei sitten tullut alkuvuoden lasta vaan lokakuun lapsi. Eron huomaa hyvin samana vuonna tammikuussa syntyneisiin. Lapseni on motorisesti heikompi ja huonompi urheilussa kuin ne saman vuoden tammi-helmikuun lapset.
Ei olla ajoitettu. Kolme keväällä syntynyttä lasta meillä on. Ekaa yritettiin 1,5v, tokaa vuoden ja kolmatta 7kk. Kevät on ollut kivaa aikaa saada vauva. :)
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä yrittää. Sitten kun on muutama keskenmeno alla niin tällaiset aloitukset tuntuu todella idioottimaisilta.
Etsii ymmärtää ettei kaikille tule ikinä mitään keskenmenoja ja sikiääkin heti ekasta yrityksestä? Ei siinä silloin ole mitään idioottimaista suunnitella elämää niinkuin haluaa.
Eipä tullut mieleen silloin😀puolen vuoden yritys, yhden lapsen saimme.
Vierailija kirjoitti:
Ajoitin kolmen lapsen syntymän alkuvuoteen, kaikki saivat alkunsa silloin kun päätettiin yrittää. En halunnut olla kesällä raskaana, en kestä kuumaa ja hellettä.
Öh jos tulit raskaaksi kesän jälkeen eli syyskuussa aikaisintaan, la olisi kesäkuussa. Alkuvuoden lapsia...?
Meillä harrastetaan seksiä vaan jouluna ja vappuna. 2 lasta syntynyt tammikuussa ja 2 syyskuussa:) Kätevästi mennyt aina kahdet synttärit yksillä juhlilla.