Lue keskustelun säännöt.
Olen niin rikki. Pettäminen.
15.05.2018 |
Te jotka olette siinä vaiheessa, että voitte vielä harkita mitä teette, harkitkaa. En olisi voinut kuvitella tätä tuskan määrää, kun puoliso onkin rakastunut toiseen. On monta lasta, yhteisiä vuosia kymmeniä. On ollut myös vaikeuksia ja ongelmia, mutta on ollut myös paljon onnea. Puoliso ei nyt halua muistaa onnellisia hetkiä enää lainkaan. Olen kokenut elämässäni rankkoja asioita, joutunut elämään ne läpi, mutta nyt en enää tiedä pystynkö tähän, jaksanko, kaikki on rikki.
Kommentit (188)
Vierailija kirjoitti:
Kymmenen sivua diibadaabaa ja edelleen samaa jauhetaan. Nyt selkeästi äijä vastuuseen teostaan ja ero vireille. Järkeä tulee päähän jos tulee, kun alkaa ne tekojen seuraukset realisoitua. Nykyään ei se petetty ja jätetty pysty millään eroa estämään jos pettäjä haluaa eron. Eiköhän se olisi parempi ottaa aloite omiin käsiin ja lopettaa kaikissa tunteissa lilluminen. Määrätietoisesti hoidella käytännönasiat selviksi.
Ja lopettaa se miehen ymmärtäminen. Tee selväksi miehelle, että tämä itse on juuri se paska, joka pilaa lastenne elämän. Et sinä, vaikka menneisyydessä olisiitä tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos. Minä haluaisin vielä rakentaa uutta, puoliso ei tiedä mitä haluaa ja se on kaikkein raastavinta. Jos olisikin heti sanonut, että anteeksi, tein niin väärin, haluan korjata tämän. Mutta hän ei tiedä.
Mä olen vilpittömän pahoillani puolestasi. Mutta. Puolisosi on ilmeisesti siis rakastunut toiseen ja haluaa jatkaa elämäänsä mahdollisesti tämän toisen kanssa, hän ei halua enää palata vanhaan eikä korjata sitä, minkä rikkoi. Hän on siis edennyt elämässään jo aika pitkälle ihan toiseen suuntaan kuin sinä, etkä sinä ikävä kyllä voi häntä pakottaa takaisin - vain hän voi sen tehdä. Ja jos hän on kahden vaiheilla, voi käydä miten vaan - sillekään sinä et oikeastaan voi mitään.
Ei taida miehellä olla mielessä lasten elämä nyt ihan ykkössijalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tätä löpinää, miten mies kyllä tajuaa virheensä ja blaa blaa. Mitäpä jos ei tajuakaan, koska virhe on vain ja ainoastaan hänen ja ap:n suhteen olemassaolo?
Minä lähdin suhteestani, kun lapsemme oli 3-v. Ihastuin toiseen ja sillä selvä. Eikä ole silloin, eikä sen jälkeen enää ex kiinnostanut seksuaalisesti millään tavalla. Uuden ihastukseni kanssa en edes aloittanut suhdetta, mutta koskaan en ole katunut eroa. Meillä oli juuri sellainen ihan hyvä suhde, hyvä perhe-elämä mutta siinä kaikki.
En kyseenalaista eroa, mutta kyseenalaistan tavan, millä lähteä suhteesta. Toisen kainalon kautta suhteesta lähteminen on vastuutonta, ja aivan erityisesti silloin, kun suhteessa on lapsia. Kun on lapsia tehnyt, silloin on osattava hoitaa asiat niin kuin aikuiset ja tiedostaen, että tässä ei horju vain kahden aikuisen ihmisen välinen suhde, vaan myös se elämä, missä lapsi on siihen asti kasvanut.
Siis toiseen rakastuminen ja sen myötä vanhasta suhteesta lähteminen on vastuutonta? No tuota... Pitää siis jäädä vaan rakkaudettomaan suhteeseen - ja kyllä, suhde on rakkaudeton, jos jompi kumpi ei rakasta toista. Vai sekö olisi vastuullista lähtemistä, että sanoisi vaan, että no eiköhän tämä ole tässä, heippa - ei mulla ketään missään ole, mutta onhan tämä nähty... MILLÄ TAVALLA pitäisi lähteä?
Jos mies erehtyi vauvapalstalle lueskelemaan ja huomasi millaisia rottia naiset on? Vaikkapa tuota ketjua "milloin sait vierasta miestä" yms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä. Luulen, että tämä on minulle nyt vaikeimpia asioita: en voi tehdä mitään, en voi vaikuttaa, en tiedä tulevasta mitään. Ja siinä sitä tosiaan riittää jahnaamista monelle sivulle, isoja asioita.
Kun osaisikin vaan päästää itsensä ja kaiken leijumaan. Tuska menisi pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tätä löpinää, miten mies kyllä tajuaa virheensä ja blaa blaa. Mitäpä jos ei tajuakaan, koska virhe on vain ja ainoastaan hänen ja ap:n suhteen olemassaolo?
Minä lähdin suhteestani, kun lapsemme oli 3-v. Ihastuin toiseen ja sillä selvä. Eikä ole silloin, eikä sen jälkeen enää ex kiinnostanut seksuaalisesti millään tavalla. Uuden ihastukseni kanssa en edes aloittanut suhdetta, mutta koskaan en ole katunut eroa. Meillä oli juuri sellainen ihan hyvä suhde, hyvä perhe-elämä mutta siinä kaikki.
En kyseenalaista eroa, mutta kyseenalaistan tavan, millä lähteä suhteesta. Toisen kainalon kautta suhteesta lähteminen on vastuutonta, ja aivan erityisesti silloin, kun suhteessa on lapsia. Kun on lapsia tehnyt, silloin on osattava hoitaa asiat niin kuin aikuiset ja tiedostaen, että tässä ei horju vain kahden aikuisen ihmisen välinen suhde, vaan myös se elämä, missä lapsi on siihen asti kasvanut.
Silloin kun parisuhde on loppu niin se on loppu
Kommentoija sanoi ettei aloittanut suhdetta ihastuksensa kanssa niin silti moraalipirkot sanoo ihastuksen olleen väärin lapsia kohtaan. Kummasti juuri lapset monta kertaa voi huonommin ydinperheessä kuin vastuunsa kantaneessa uusioperheessä.
Itse erosin 20v liitosta lasten ollessa teinejä. Liian kauan vitkuttelin kun lapset. Ja kuinka ollakkaan lapset juurikin "paranivat" nopeimmin.
Että mistäkö tiedän? Siitä kun lapset olivat vapautuneita, pystyivät puhumaan isästään ja mitä siellä tapahtunut luontevasti ja ennen kaikkea ne hymyt ❤ Myöskin murkkuikään kuuluvat ovien paiskomiset ja mökötykset niin isällään kuin mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä viisi vuotta erosta ja muistan nuo samat tunteet, vaikka meillä sukupuolet menikin toisin päin. Aitoa empatiaa ei toiselta saa asioiden tai omien selvittelyyn, koska hän on ihastunut toiseen. Se on niin erilaista sen silmin, joka tunnustaa tehneensä eroa jo pitkään, kuin sen jolle juuri on pudotettu pommi. On kuin joutuisit yhtäkkiä yleisön eteen juoksukisaan, jonka toinen osallistuja on juossut monta kierrosta. Osa yleisöstäkin on tiennyt kisasta, sinä et.
Ainoa mitä voit tehdä, on oma suunnitelma itsenäisestä tulevaisuudesta. Tarvit siihen apua, mutta jos teet sen hyvin, niin on hyvä mahdollisuus, että vuoden päästä olet vain ja ainoastaan tyytyväinen muutokseen elämässäsi. Muistaakseni jossain sanoit, että olet pohjimmiltasi harkitseva ja suunnitelmallinen, niin se antaa hyvän pohjan, kun pahimmat tunnekuohut ohi ja isoimmat itkut takana.
Onko ap mahdollista, tai onko sinusta edes mahdollista se, ettei mies halua enää olla ja elää kanssasi? Siis juuri sinun, yksilönä? Haluaisi ehkä sen omakotitalon ja lapset, mutta SINÄ et hänen haluihinsa enää kuulu? Ei tuohon tunteeseen tarvita mitään draamaa, ei suurta, eikä edes pientä. Ei tarvita edes uutta suhdetta, vaikka useimmiten se toimiikin katalysaattorina elämänmuutokseen. Monet meista tajuavat, että täällä ollaan vain kerran, eikä sitku-elämää kannata odottaa, voi olla, ettei sitä ikinä tule. Klassinen elämän tuhlaaminen johonkin ja jonkun "väärän" kanssa ajoittuu useimmiten juuri siihen elämänvaiheeseen ja ikään jossa ap tekin elätte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Luulen, että tämä on minulle nyt vaikeimpia asioita: en voi tehdä mitään, en voi vaikuttaa, en tiedä tulevasta mitään. Ja siinä sitä tosiaan riittää jahnaamista monelle sivulle, isoja asioita.
Kun osaisikin vaan päästää itsensä ja kaiken leijumaan. Tuska menisi pois.
Et pysty vaikuttamaan mieheesi ja hänen tunteisiinsa, koska teidän yhteys on katkennut. Sinulla on kumminkin kaikki valta siihen mitä nyt tapahtuu. Voit lopettaa epämääräisen välivaiheen. Ero vireille, hankit oman asunnon, omaisuus myyntiin ja sitä rataa asia lähtee etenemään. Kuka muka haluaa pitää pettävän äijän, joka ei rakasta enää sinua? Vuoroviikko systeemi on lasten suhteen siitä hyvä, että uusi onnikin saa nauttia lapsellisen miehen kanssa seurustelusta. Eiköhän ala arki hiipiä siihenkin suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että näin voi tapahtua. En nyt vain pysty ymmärtämään mieten selviän tästä, se kai on se suurin ongelmani tällä hetkellä. Lapset ovat tosiaan onneni, mutta tällä hetkellä en mitenkään tahtoisi jaksaa edes heitä. Ehkä minun pitäisi lähteä pois. Olen myös aina ollut päävastuunkantaja lapsista.
Älä lähde pois. Se olisi tuskallisempaa lapsillesi , kuin tämä tilanne sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma matka nyt. Onko jollain ystävöllä mökki johon voisit mennä?
Itse lähdin tuossa tilanteessa työmatkalle (koulutus) . Keskittymiskyky nolla, mutta sain etäisyyttä ja kukaan tuttu ei ollut näkemässä haahuilevaa olemustani kun kävelin kaupungissa ja selvittelin päätäni. En olisi voinut kantaa vastuuta lapsista siinä tilassa, hyvä jos itseni sain pidettyä kasassa.
Kotona mies oli saikulla ja hoiti lapset.
Hyi että miten inhottavaa toimintaa mieheltä. Voimia ap:lle paljon. Käsittämättömän törkeää käytöstä hehkuttaa petetylle uuden suhteen ihanuutta, miten empatiakyvytön idiootti voikaan olla?
Tällaiset tarinat herättävät minussa vihantunteita, koska olen itse ollut samankaltaisessa tilanteessa. Olen selvinnyt, ja elämä on mennyt eteenpäin. Menetin kuitenkin ikuisiksi ajoiksi kyvyn luottaa ihmisiin täysin, tai luottaa siihen, että toinen ei satuta minua. Tästä olen edelleen surullinen, vaikka muuten entinen suhteeni ja sen loppuminen surkeasti petetyksi tulemiseen eivät enää elämääni määrittelekään.
Ap sinä selviät. Aivan varmasti. Antaisin neuvon koettaa hyväksyä ja nähdä tilanne sellaisena kuin se kokonaisuudessaan on, eikä selitellä miehen toimintaa paremmaksi. Itse tein näin, ja ehkä sen vuoksi jumitin henkisesti exässä kiinni vielä kauan. Jatka myös ihmeessä terapiaa, ja keskity itseesi. On äärettömän tärkeää päästä purkamaan tilannetta, koska arjessa joudut pinnistelemään lasten vuoksi. Pahalta voi tuntua vielä pitkään, ja ahdistuksen tunteet voivat yllättää. Ne ovat kuitenkin vain tunteita, ne menevät ohi ja laantuvat. Ne eivät määrittele sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista, kipeistäkin. Mies ei taida itsekään tietää, siinähän se. Minusta hänen käsityksensä "helpommasta elämästä" ovat hiukan hataralla pohjalla. Hän sanoo, ettei ole suunnitellut lähtevänsä, ei ole miettinyt mitä se käytännössä tarkoittaisi. Miten kaikki vaikuttaisi esimerkiksi lapsiin. Mutta sitten taas jossain sivulauseessa käy ilmi, että onhan hän sitä miettinyt. Pyydän rehellisyyttä, mutta en tiedä tarkoittaako se meille samaa.
Minulla ei ole voimavaroja itseni korjaamiseen ja voimaantumiseen. Että tosiaan nyt tuntuu sitä kannettavaa olevan liikaa.
Tuo oli hyvä kuvaus, että joutuu kesken kisan mukaan sellaiseen juoksuun, mitä toinen on jo juossut useamman kierroksen. Se ei tunnu ollenkaan reilulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tätä löpinää, miten mies kyllä tajuaa virheensä ja blaa blaa. Mitäpä jos ei tajuakaan, koska virhe on vain ja ainoastaan hänen ja ap:n suhteen olemassaolo?
Minä lähdin suhteestani, kun lapsemme oli 3-v. Ihastuin toiseen ja sillä selvä. Eikä ole silloin, eikä sen jälkeen enää ex kiinnostanut seksuaalisesti millään tavalla. Uuden ihastukseni kanssa en edes aloittanut suhdetta, mutta koskaan en ole katunut eroa. Meillä oli juuri sellainen ihan hyvä suhde, hyvä perhe-elämä mutta siinä kaikki.
En kyseenalaista eroa, mutta kyseenalaistan tavan, millä lähteä suhteesta. Toisen kainalon kautta suhteesta lähteminen on vastuutonta, ja aivan erityisesti silloin, kun suhteessa on lapsia. Kun on lapsia tehnyt, silloin on osattava hoitaa asiat niin kuin aikuiset ja tiedostaen, että tässä ei horju vain kahden aikuisen ihmisen välinen suhde, vaan myös se elämä, missä lapsi on siihen asti kasvanut.
Siis toiseen rakastuminen ja sen myötä vanhasta suhteesta lähteminen on vastuutonta? No tuota... Pitää siis jäädä vaan rakkaudettomaan suhteeseen - ja kyllä, suhde on rakkaudeton, jos jompi kumpi ei rakasta toista. Vai sekö olisi vastuullista lähtemistä, että sanoisi vaan, että no eiköhän tämä ole tässä, heippa - ei mulla ketään missään ole, mutta onhan tämä nähty... MILLÄ TAVALLA pitäisi lähteä?
Ei, en kyseenalaista eroa, kuten jo aiemmin selkeästi ilmoitin. Ja rakkaudettomuus on varsin hyvä syy lähteä. Vastuullisuus lähtemisessä on tehdä tiettäväksi ajoissa se, että nyt suhde ei ole sellainen kuin haluaisi, pyrkiä selvittämään puolison kanssa, voiko asiaa enää korjata, ja jos ei voi, erota - ja pitää huoli, että hoitaa sen eron kypsästi pitäen huolen myös lasten hyvinvoinnista.
Se, että yhtäkkiä oivaltaa rakastavansa toista ja karkaa lennosta uuden rakkauden matkaan, on vastuutonta. Lapsille ero on ilman muuta aivan valtava muutos, saati sitten, että heidän tulee sulattaa heti samassa rytäkässä uusi ihminen elämäänsä. On myös todella epäreilua jättää toinen puoliso toisen vuoksi salamana kirkkaalta taivalta, kun elämää on koottu yhteen vuosien ajan niin, että toinen voi kirjaimellisesti jäädä taloudellisestikin ihan pulaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Luulen, että tämä on minulle nyt vaikeimpia asioita: en voi tehdä mitään, en voi vaikuttaa, en tiedä tulevasta mitään. Ja siinä sitä tosiaan riittää jahnaamista monelle sivulle, isoja asioita.
Kun osaisikin vaan päästää itsensä ja kaiken leijumaan. Tuska menisi pois.
Et pysty vaikuttamaan mieheesi ja hänen tunteisiinsa, koska teidän yhteys on katkennut. Sinulla on kumminkin kaikki valta siihen mitä nyt tapahtuu. Voit lopettaa epämääräisen välivaiheen. Ero vireille, hankit oman asunnon, omaisuus myyntiin ja sitä rataa asia lähtee etenemään. Kuka muka haluaa pitää pettävän äijän, joka ei rakasta enää sinua? Vuoroviikko systeemi on lasten suhteen siitä hyvä, että uusi onnikin saa nauttia lapsellisen miehen kanssa seurustelusta. Eiköhän ala arki hiipiä siihenkin suhteeseen.
Nyt jarruja: vuoroviikkosysteemi on varmasti vanhempien kannalta hirveän kiva, ja myös siltä kannalta, että saa vähän samalla näpäyttää exäänsä. Mutta mietipä lasten kannalta: heti, kun lapsi ehtii vähän purkaa laukkujaan ja asettua aloilleen, hänen pitää taas pakata laukkunsa ja lähteä, ja kaiken tämän lisäksi vielä totutella siihen, että molemmissa osoitteissa on täysin uusi ihminen oman vanhemman rinnalla. Kokeilkaa vaikka itse elää niin, että vuoroviikoin vaihdatte asuntoa.
Minä en kivussani haluaisi edes harkita mitään vuoroviikkoa, minusta ajatus tosiaan heti jonkun uuden ihmisen kanssa kodin perustaneesta isästä on sellainen, ettei niillä lapsilla kovin paljon väliä edes ollut. Kunhan oma elämä tuntuu helpommalta (mitä se ikinä sitten onkaan).
Mies on kauan miettinyt eroa. Odotti lasten kasvamista. Näin monesti vain käy.
Vierailija kirjoitti:
Mies on kauan miettinyt eroa. Odotti lasten kasvamista. Näin monesti vain käy.
Niinpä, ei ole kovin tavatonta. Itse olen seurannut jopa tilanteita, joissa täysin varoittamatta pihamaalle on vain kaartanut muuttoauto, ja vasta siinä vaiheessa saa tietää, että nyt erotaan. Tämä tapa on todella epäreilu toista kohtaan: mietitään ja pyöritellään eroa oman pään sisällä, käsitellään ja valmistaudutaan, eikä anneta puolisolle pienintäkään vihjettä siitä, että se elämä on muuttumassa. Nykäistään vain matto jalkojen alta. Onko kyse siitä, että ei uskalla istua alas selvittelemään ongelmia ylipäätään, vai haluaako siinä rangaista toista?
Kymmenen sivua diibadaabaa ja edelleen samaa jauhetaan. Nyt selkeästi äijä vastuuseen teostaan ja ero vireille. Järkeä tulee päähän jos tulee, kun alkaa ne tekojen seuraukset realisoitua. Nykyään ei se petetty ja jätetty pysty millään eroa estämään jos pettäjä haluaa eron. Eiköhän se olisi parempi ottaa aloite omiin käsiin ja lopettaa kaikissa tunteissa lilluminen. Määrätietoisesti hoidella käytännönasiat selviksi.