Olen niin rikki. Pettäminen.

Miehet ovat nykyään itsekkäitä. Puoliso joutuu usein kantamaan raskaimman taakan kaikessa. 598

Ap, olen melkein samassa tilanteessa kuin sinä: pitkä suhde takana, ja yhtäkkiä kaikki vain romahti alta, vaikkei taustalla (tietääkseni) ollutkaan ihastumisia. Osaan vain kuvitella, kuinka kipeältä tuntuu seistä kuilun partaalla, kun takana on vuosikymmeniä yhteistä perhe-elämää.

Jaan sinulle kuitenkin yhden asian, jonka ymmärsin, ja joka on auttanut ihan uskomattoman paljon: kun uskaltaa päästää irti, voi saada ihan kaiken. Se irtipäästäminen on varmasti vaikeaa, mutta luota siihen, että elämä kantaa, sinä selviät, ja voit olla nykyistä onnellisempi. :)

Joskus suhteet vaan loppuu. Ei siinä tekohengitys auta. Jotain mieheltä puuttui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tätä löpinää, miten mies kyllä tajuaa virheensä ja blaa blaa. Mitäpä jos ei tajuakaan, koska virhe on vain ja ainoastaan hänen ja ap:n suhteen olemassaolo?

Minä lähdin suhteestani, kun lapsemme oli 3-v. Ihastuin toiseen ja sillä selvä. Eikä ole silloin, eikä sen jälkeen enää ex kiinnostanut seksuaalisesti millään tavalla. Uuden ihastukseni kanssa en edes aloittanut suhdetta, mutta koskaan en ole katunut eroa. Meillä oli juuri sellainen ihan hyvä suhde, hyvä perhe-elämä mutta siinä kaikki.

En kyseenalaista eroa, mutta kyseenalaistan tavan, millä lähteä suhteesta. Toisen kainalon kautta suhteesta lähteminen on vastuutonta, ja aivan erityisesti silloin, kun suhteessa on lapsia. Kun on lapsia tehnyt, silloin on osattava hoitaa asiat niin kuin aikuiset ja tiedostaen, että tässä ei horju vain kahden aikuisen ihmisen välinen suhde, vaan myös se elämä, missä lapsi on siihen asti kasvanut. 

Siis toiseen rakastuminen ja sen myötä vanhasta suhteesta lähteminen on vastuutonta? No tuota... Pitää siis jäädä vaan rakkaudettomaan suhteeseen - ja kyllä, suhde on rakkaudeton, jos jompi kumpi ei rakasta toista. Vai sekö olisi vastuullista lähtemistä, että sanoisi vaan, että no eiköhän tämä ole tässä, heippa - ei mulla ketään missään ole, mutta onhan tämä nähty... MILLÄ TAVALLA pitäisi lähteä?

Aamen!! Kun suhde päättyy, se päättyy ja on aivan se ja sama, miten se päättyy. Pääasia että on ohi.

Vierailija kirjoitti:

Onko ap mahdollista, tai onko sinusta edes mahdollista se, ettei mies halua enää olla ja elää kanssasi? Siis juuri sinun, yksilönä? Haluaisi ehkä sen omakotitalon ja lapset, mutta SINÄ et hänen haluihinsa enää kuulu? Ei tuohon tunteeseen tarvita mitään draamaa, ei suurta, eikä edes pientä. Ei tarvita edes uutta suhdetta, vaikka useimmiten se toimiikin katalysaattorina elämänmuutokseen. Monet meista tajuavat, että täällä ollaan vain kerran, eikä sitku-elämää kannata odottaa, voi olla, ettei sitä ikinä tule. Klassinen elämän tuhlaaminen johonkin ja jonkun "väärän" kanssa ajoittuu useimmiten juuri siihen elämänvaiheeseen ja ikään jossa ap tekin elätte.

Erittäin hyvä kommentti ja niin totta.

Onko mies aiemmin kyennyt kommunikoimaan ongelmistaan?

Monet ongelmia pakenevat miehet hukuttautuu työhön juuri siitä syystä, että kotona asiat ei tunnu hyvälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Luulen, että tämä on minulle nyt vaikeimpia asioita: en voi tehdä mitään, en voi vaikuttaa, en tiedä tulevasta mitään. Ja siinä sitä tosiaan riittää jahnaamista monelle sivulle, isoja asioita.

Kun osaisikin vaan päästää itsensä ja kaiken leijumaan. Tuska menisi pois.

Et pysty vaikuttamaan mieheesi ja hänen tunteisiinsa, koska teidän yhteys on katkennut. Sinulla on kumminkin kaikki valta siihen mitä nyt tapahtuu. Voit lopettaa epämääräisen välivaiheen. Ero vireille, hankit oman asunnon, omaisuus myyntiin ja sitä rataa asia lähtee etenemään. Kuka muka haluaa pitää pettävän äijän, joka ei rakasta enää sinua? Vuoroviikko systeemi on lasten suhteen siitä hyvä, että uusi onnikin saa nauttia lapsellisen miehen kanssa seurustelusta. Eiköhän ala arki hiipiä siihenkin suhteeseen.

Nyt jarruja: vuoroviikkosysteemi on varmasti vanhempien kannalta hirveän kiva, ja myös siltä kannalta, että saa vähän samalla näpäyttää exäänsä. Mutta mietipä lasten kannalta: heti, kun lapsi ehtii vähän purkaa laukkujaan ja asettua aloilleen, hänen pitää taas pakata laukkunsa ja lähteä, ja kaiken tämän lisäksi vielä totutella siihen, että molemmissa osoitteissa on täysin uusi ihminen oman vanhemman rinnalla. Kokeilkaa vaikka itse elää niin, että vuoroviikoin vaihdatte asuntoa.

Monilla tuttavilla tuo vuoroviikkosysteemi toimii oikein hyvin myöskin lasten kannalta. Saavathan he siinä olla vuorotellen kummankin vanhempansa kanssa. Kyllä joku viikonloppu silloin tällöin jommankumman vanhemman luona on paljon traumatisoivampi kun toinen vanhempi häviää arjesta tyystin. Hanki asiasta faktoja ennenkuin alat mestaroimaan.

Oisko niin että lapset jo kouluikäisiä ja vaimolla omia juttuja niin että miehen huomioiminen on vaan unohtunut?

Uusi rakkaus on saanut muistamaan että elämä on tehty elettäväksi eikä kynnysmattona olemiseksi.

Parisuhteet voi päättyä mutta elämä jatkuu. Lapset ei sure jos vanhemmat osaa asiansa hoitaa hyvin ilman kolmansien osapuolien mollaamista. Ethän sotke omia tunteitasi siihen miten lapset kokevat asian - vanhempien peilaavalla vaikutuksella on iso rooli.

Näihin vuoroviikkojuttuihin vaikuttaa perheen historia ja lasten ikä.

Jos perheessä isä on muutenkin koko elämän ajan ollut vähemmän kotona, vähemmän osallistuva tms niin voi olla parempi, että varsinkin pienillä lapsilla säilyy yksi, turvallinen koti ja toinen vanhempi ottaa niitä viikonloppuja.

Jos taas lapset jo hieman vanhempia, esim selkeästi kouluikäisiä niin viikko voi olla sopiva. Ja osaavat kertoa tarkemmin omista haluissaan yms.

Meillä 9 v totesi että ei halua olla yli viittä päivää erossa vanhemmastaan.

3- vuotiaille viikko on ehdottomasti liikaa.

14- ja 16 -vuotiaalle voi sopia myös 2 viikkoa / koti.

Niin sitä jo jaetaan lasten huoltajuutta ja mietitään mitä mieheltä on puuttunut ja miten ei halua minua enää elämäänsä. Kiitti siskot. Minultakin on puuttunut, olen siitä puhunut, mies ei todellakaan ole ongelmiaan tuonut sillä tavalla esille, että niihin olisi lähdetty puuttumaan. Minun ongelmiini ei ole ehtinyt puuttua.

Se on siis ilmeisesti täysin vanhanaikaista, että suhdetta voisi yrittää lähteä korjaamaan? Turhaan minä kai tässä sitten tuhtaan, raati on tuomionsa antanut. Kun meillä tosiaan on ollut paljon hyvää, mutta arki ja ajoittain melkoisen vaativat tapahtumat elämässä ovat vyöryttäneet siihen kaikenlaista päälle.

Nämä kaikki kommentit ovat tosi latistavia, mutta ehkä ne sitten auttavat minua valmistautumaan väistämättömään. Halusin vielä uskoa rakkauteen, avioliittoon ja meihin (hiphei, taas minä varmaan uhraudun), mutta se ei taida olla nykyaikaa.

Tuolla  kun ihmisiä katselee, niin tulee miettineeksi, että millaistakohan taikaa ja säihkettä mahtaakaan kaikilla muilla se arki olla.  Päällepäin aika harvalla näkyy.

Yritä jaksaa.

Sinulla on nyt todella rankkaa.

Itse päätät jatkatko vai et ja pystytkö antamaan anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Yritä jaksaa.

Sinulla on nyt todella rankkaa.

Itse päätät jatkatko vai et ja pystytkö antamaan anteeksi.

Kun se päätös ei ole ap:n, vaan ap:n miehen. Mies arpoo joten ei varmasti enää rakasta.

Vaimo huolissaan vaan jos tienaava mies ottaa hatkat, kukas sitten rahoittaa arjen?

Vierailija kirjoitti:

Niin sitä jo jaetaan lasten huoltajuutta ja mietitään mitä mieheltä on puuttunut ja miten ei halua minua enää elämäänsä. Kiitti siskot. Minultakin on puuttunut, olen siitä puhunut, mies ei todellakaan ole ongelmiaan tuonut sillä tavalla esille, että niihin olisi lähdetty puuttumaan. Minun ongelmiini ei ole ehtinyt puuttua.

Se on siis ilmeisesti täysin vanhanaikaista, että suhdetta voisi yrittää lähteä korjaamaan? Turhaan minä kai tässä sitten tuhtaan, raati on tuomionsa antanut. Kun meillä tosiaan on ollut paljon hyvää, mutta arki ja ajoittain melkoisen vaativat tapahtumat elämässä ovat vyöryttäneet siihen kaikenlaista päälle.

Nämä kaikki kommentit ovat tosi latistavia, mutta ehkä ne sitten auttavat minua valmistautumaan väistämättömään. Halusin vielä uskoa rakkauteen, avioliittoon ja meihin (hiphei, taas minä varmaan uhraudun), mutta se ei taida olla nykyaikaa.

Tuolla  kun ihmisiä katselee, niin tulee miettineeksi, että millaistakohan taikaa ja säihkettä mahtaakaan kaikilla muilla se arki olla.  Päällepäin aika harvalla näkyy.

*Halaus* Samaistun, mulla on samanlaisia kokemuksia itselläkin. Kommentit olivat samantyyppisiä jopa ihan tuttavilta. Raivostutti. Tuntui että olisi ollut itse ainoa ihminen maailmassa, joka olisi vielä uskonut suhteeseen ja siihen, että siinä olisi vielä paljon hyvää, vaikka itse oli sen kaiken nöyryytyksen kokenutkin.

Kiitos. Auttoiko sun usko, mitä kuuluu nyt?

Vertaistukea: Olen ennenkin jossain täällä maininnut, mutta tärkein ja ensimmäinen asia oli että mies jätti kaiken yhteydenpidon tuohon toiseen. Toinen asia oli, että kertoi minulle mikä siinä niin viehätti. Kiertelemättä, pelkäämättä minun tuomitsemistani. Siinä kertoessaan itsekin havahtui, että ei tämä nyt mitään taianomaista ollutkaan. Se lumous haihtui sitä mukaa, kun hän kertoi.

Joten puhukaa!! Jos hän ei sinulle puhu, käske puhua ensin jollekin ystävälleen. Meidän tapauksessa minä aloitin puhumisen lähipiirissä ja mies soitti perään oman versionsa esimerkiksi veljelleen. Olen vakaasti sitä mieltä, että puhumatta tällainen trauma ei kulu pois. Sitä pitää puhua puhki kerta kerran perään.

Välttämättä ei kannata kuunnella muiden neuvoja kuitenkaan. Itse tästä pahoinvoinnista kertoessani sain yllättäviltä tahoilta treffivinkkejä toisten miesten tapaamiseksi!

Kiitos suuresti vertaistuesta. Kauppareissukin yhden lapsen kanssa tuntui äsken ylivoimaiselta, tuntuu sen jälkeen hyvältä lukea jotain kannustavaa.

Itselläni on tarve kysellä ja tietää, kuten joku täällä aiemmin sanoikin, muuten kuvittelen kaikenlaista. Tosin olen vähän osissa saanut tietää enemmän, joten tavallaan pelkään, että mitä vielä. Olen moneen kertaan pyytänyt rehellisyyttä, tiedän mieluummin nyt kuin että minulle selviäisi pidemmän ajan päästä jotakin muuta.

Mies kiusaantuu jonkin verran kysymyksistäni, hänen mielestään ne eivät vie meidän asiaa eteenpäin. Mutta kyllä jostain siihen liittyvästä puhuminen on tuonut esille myös selviä väärinymmärryksiä meidän välisissä asioissa.

Itsetuntoni on niin pohjamudissa, etten tiedä miten räpiköin sieltä ylös.

Tottakai mies kiusaantuu kysymyksistä koska hänen mielestään ne eivät kuulu sinulle vaan olet täysin ulkopuolinen. Sama kuin äiti kysyisi pojaltaan tämän rakkausasioita. Se ei tarkoita että sun pitää lopettaa kysely. Moni mies havahtuu siinä vaiheessa kun vaimo menee suoraan siihen asian ytimeen ja kysyy että tuntuuko se uuden naisen värkki niin paljon paremmalta ja livauttaa tietokoneen ruutuun jostain netistä löydetyn lähikuvan siitä itsestään. Kysy haluaako hän perustaa perheen naisen kanssa ja kestää hyvät ja huonot ajat. Ja jos naiselle on okei naiskella toisen naisen miestä niin mitä se kertoo naisesta? Että on okei pettää, ketä vaan? 

Miehille pitää asiat sanoa suoraan. Ettei se uusi nainen olekaan niin kovin herttainen vaan itseasiassa aika nilkki luonteeltaan. Manipuloiva vähintään. Puhu asioista niiden oikeilla nimillä. kysy miksi hän haluaa hivellä uuden naisen itsetuntoa sillä että tämä on "voittanut miehen toiselta naiselta" ja mitä sinä olet tehnyt jotta hän nolaa sinut tällä tavalla ja ottaa naisenoikeudet pois. 

Itse en tuollaista miestä enää huolisi takaisin mutta pitäisin huolen siitä että  kaikki ikävät faktat revittäisin esiin ja kaikki romanttinen poljettaisiin uudesta suhteesta alas ennenkuin potkaisisin perseelle. 

Kiitos 183 aivan loistavista neuvoista ja päivän nauruista! Täytyypä alkaa tentata miestä.. Etsinkin heti rumimman römpsän mitä netistä löytyy ja läväytän miehen silmille koko kauneuden :)

Vierailija kirjoitti:

Tottakai mies kiusaantuu kysymyksistä koska hänen mielestään ne eivät kuulu sinulle vaan olet täysin ulkopuolinen. Sama kuin äiti kysyisi pojaltaan tämän rakkausasioita. Se ei tarkoita että sun pitää lopettaa kysely. Moni mies havahtuu siinä vaiheessa kun vaimo menee suoraan siihen asian ytimeen ja kysyy että tuntuuko se uuden naisen värkki niin paljon paremmalta ja livauttaa tietokoneen ruutuun jostain netistä löydetyn lähikuvan siitä itsestään. Kysy haluaako hän perustaa perheen naisen kanssa ja kestää hyvät ja huonot ajat. Ja jos naiselle on okei naiskella toisen naisen miestä niin mitä se kertoo naisesta? Että on okei pettää, ketä vaan? 

Miehille pitää asiat sanoa suoraan. Ettei se uusi nainen olekaan niin kovin herttainen vaan itseasiassa aika nilkki luonteeltaan. Manipuloiva vähintään. Puhu asioista niiden oikeilla nimillä. kysy miksi hän haluaa hivellä uuden naisen itsetuntoa sillä että tämä on "voittanut miehen toiselta naiselta" ja mitä sinä olet tehnyt jotta hän nolaa sinut tällä tavalla ja ottaa naisenoikeudet pois. 

Itse en tuollaista miestä enää huolisi takaisin mutta pitäisin huolen siitä että  kaikki ikävät faktat revittäisin esiin ja kaikki romanttinen poljettaisiin uudesta suhteesta alas ennenkuin potkaisisin perseelle. 

Naurettavaa. Kyllä sillä kaikki romanttinen tosiaan lopetetaan, että katkera ex kaivaa netistä römpsänkuvia ja haukkuu tuntemattoman ihmisen nilkiksi ja manipuloivaksi. Että voi naiset olla typeriä ja lapsellisia. Eiköhän miehillä ole ihan omat aivot, joilla ajatella :)