Lue keskustelun säännöt.
Olen niin rikki. Pettäminen.
15.05.2018 |
Te jotka olette siinä vaiheessa, että voitte vielä harkita mitä teette, harkitkaa. En olisi voinut kuvitella tätä tuskan määrää, kun puoliso onkin rakastunut toiseen. On monta lasta, yhteisiä vuosia kymmeniä. On ollut myös vaikeuksia ja ongelmia, mutta on ollut myös paljon onnea. Puoliso ei nyt halua muistaa onnellisia hetkiä enää lainkaan. Olen kokenut elämässäni rankkoja asioita, joutunut elämään ne läpi, mutta nyt en enää tiedä pystynkö tähän, jaksanko, kaikki on rikki.
Kommentit (188)
Ajattelin samoin kun meidän tapaus oli tuore, että tekisin mitä vain jos hän jäisi luokseni ja halusin pelastaa liittomme. Mutta ajatukset on vähitellen muuttuneet. Nuo tapahtumat vaivaa ja palaa ajatuksiin. Jokin pieni ja mitätön asia voi palauttaa nuo muistot ja tunnelmat mieleen.
Eroa olen miettinyt useaan kertaan, mutta mies haluaa yrittää vielä. En tiedä jaksanko tai haluanko yrittää enää, ainakaan en ole onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä aloittaja havahtui todellisuuteen ja antaa kaikkien elää omaa elämäänsä. Ei ketään voi kahlita kettingillä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sitä jo jaetaan lasten huoltajuutta ja mietitään mitä mieheltä on puuttunut ja miten ei halua minua enää elämäänsä. Kiitti siskot. Minultakin on puuttunut, olen siitä puhunut, mies ei todellakaan ole ongelmiaan tuonut sillä tavalla esille, että niihin olisi lähdetty puuttumaan. Minun ongelmiini ei ole ehtinyt puuttua.
Se on siis ilmeisesti täysin vanhanaikaista, että suhdetta voisi yrittää lähteä korjaamaan? Turhaan minä kai tässä sitten tuhtaan, raati on tuomionsa antanut. Kun meillä tosiaan on ollut paljon hyvää, mutta arki ja ajoittain melkoisen vaativat tapahtumat elämässä ovat vyöryttäneet siihen kaikenlaista päälle.
Nämä kaikki kommentit ovat tosi latistavia, mutta ehkä ne sitten auttavat minua valmistautumaan väistämättömään. Halusin vielä uskoa rakkauteen, avioliittoon ja meihin (hiphei, taas minä varmaan uhraudun), mutta se ei taida olla nykyaikaa.
Tuolla kun ihmisiä katselee, niin tulee miettineeksi, että millaistakohan taikaa ja säihkettä mahtaakaan kaikilla muilla se arki olla. Päällepäin aika harvalla näkyy.
*Halaus* Samaistun, mulla on samanlaisia kokemuksia itselläkin. Kommentit olivat samantyyppisiä jopa ihan tuttavilta. Raivostutti. Tuntui että olisi ollut itse ainoa ihminen maailmassa, joka olisi vielä uskonut suhteeseen ja siihen, että siinä olisi vielä paljon hyvää, vaikka itse oli sen kaiken nöyryytyksen kokenutkin.
Toisaalta, kaikki vastaajat peilaavat tilannetta omaan elämäänsä, persoonaansa ja kokemuksiinsa ja tunteisiinsa esim. ihan omaa nykyistä miestä kohtaan. Emmehän me voi elää muiden kokemuksia todeksi, vaikka niistä kuinka monisanaisesti kertoisi.
Itse en osaa sanoa mitä tekisin, mutta kyllä minä silti toivoisin, että ap ja miehensä onnistuisivat vielä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Ei siinä ole mitään naiivia tai naurettavaa, jos sellaiseen on kykyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, miten teillä menee?
Bump
Mun mies lähti 8 vuotta nuoremman matkaan. Jäin yksin kolmen lapsen kanssa. Alussa olin raivoa täynnä mutta lopulta tajusin itsekin kuinka teennäinen pitkä liittomme oli ollut. Ei ollut enää juuri mitään yhteistä paitsi ulospäin näkyvä kulissi ja suoritusseksi.
Nytkun vuosia on mennyt olen pystynyt keskustelemaan toisen naisen kanssa ja joutunut myöntämään itsekin että mies taisi oikeasti löytää sen sieluntoverinsa - ulkopuolisenakin näkee noiden kahden ajatusmaailman samankaltaisuuden - outoa. En oikeasti uskonut että sellaista olisi olemassakaan.
Voimia. Tie on pitkä.
Onnistuiko?