Lue keskustelun säännöt.
Etsivä nuorisotyö - onnetonta hyysäystä vai tärkeää toimintaa?
06.05.2018 |
Onko etsivästä nuorisotyöstä on oikeasti jollekin apua, vai onko se vain näiden etsivää nuorisotyötä tekevien itse itsensä työllistämistä ja tarpeelliseksi tekemistä?
Entä, jos henkilöllä on vaikkapa pääomatuloja, joilla elää? Pitääkö siltikin osallistua yhteiskuntaan kouluttautumalla tai menemällä työhön? Vai jättääkö etsivä nuorisotyö rauhaan, jos sanoo, ettei tarvitse mitään etuuksia, haluaa vain elää elämäänsä rauhassa?
Etsivä nuorisotyö on laajennettu jo 29-vuotiaisiin. Onko sen ikäinen vielä oikeasti nuorisoa nykyaikana? Entä tietosuoja? Itse nostaisin metelin, jos omia tietojani olisi jostain luovutettu etsivälle nuorisotyölle, esim. salainen puhelinnumeroni. Jos annan yhteystietoni jollekin, tähdennän aina että ne ovat vain ko. tahon käyttöön, eivät eteenpäin luovutettaviksi.
Saako ihminen siis olla rauhassa, jos haluaa olla rauhassa? Miten sinnikkäästi kintereillä etsivä nuorisotyö eri paikkakunnilla kulkee?
Kommentit (173)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä tuloksiakin on saatu. Mutta varmasti myös uusille vielä parempiin tuloksiin johtaville ajatuksille on tilaa.
Onko hyviä ehdotuksia?
Onko nämä "hyviäkin tuloksia" yksittäisiä tapauksia? Sanamuoto antaa ymmärtää, että on ollut huonoja tuloksia, mutta että hyviäkin on saatu.
Tuolla aiemmin yksi kirjoittaja esitti, että syrjäytymiskehitys on entisestään jyrkentynyt, ja syynä olisi ylisukupolviset mallit ja vanhempien heikko ohjaus (huom! perheyksikön syyllistäminen tehtyjen poliittisten päätösten sijaan, mikä oikeuttaa julkisen vallan entistä vahvemman otteen lapsen ja nuoren kasvatuksesta).
Itse näen asian niin, että aineelllista ja henkistä kurjuutta ja köyhyyttä on aina ollut perheissä, mutta se mikä on lisääntynyt, on nimenomaan julkisen ote lapsesta ja nuoresta sekä hyysäys, vääränlainen tuki ja apu. On varhaiskasvatusta, havainnointia, varhaista tukea, huolta, puuttumista, erityisopettajaa, kuraattoria, opoa, moniammatillista työryhmää, kotoa hakemista ja vaatteiden päälle auttamista, lisää huolipuhetta, vasuja ja hojkseja, tiimipalavereja sun muuta loputtomiin, ja kaiken aikaa 1) palkka juoksee näillä auttajilla ja 2) syrjäytymiskehitys on kuulemma entistä voimakkaampaa.
Miksi? Jatketaanko perheen syyttämistä, vai aletaanko nähdä systeemin osallisuus kehitykseen?
AP
Samaa mieltä! Kyllä meillä käytetään tolkuton resurssi kaikenlaiseen hyysäykseen. Osassa tapauksista oikeasti voisi koittaa perinteistaä koivuniemenherraa kiukuttelevalle muksulle. Koivuniemenherralla tarkoitan sitä, että nyrkki pöytään ja lapselta vaihtoehdot pois. Nämä lapset, erityisesti teinit, alkaa pyörittämään aikuisia ympärillään. On pahoinvointia, ahdistusta yms. Sen sijaan, että lopetettaisiin lässytys, niin sanottaisiinkin, että vaihtoehtoja ei nyt ole ja höpöhöpö. Vanhemmat siihen lähtee ensimmäisenä, että lasta ahdistaa. Sitten pitää koulun, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja koko sakin alkaa pyöriä tämän lapsen höpötysten ympärillä. Ja kappas, hetken päästä ongelmat onkin ihan oikeita. Jokainen meistä saa itsensä ahdistuneeksi ja pahoinvoivaksi, kun alkaa hokea sitä itselleen ja saa jäädä sillä verukkeella kaikesta pois.
En kiellä yhtään, ettei oikeasti joillain nuorilla ole paha olo. Mutta yhä enemmän on näitä, jotka vaan alkaa pyörittää järjestelmää. Puhutaan ahdistuksesta, pahoinvoinnista yms. Todellisuus on usein, että koulumenestys ei ole sellainen kuin haluaisi ja ovat laiskoja. Pitäisi saada ilmaiseksi numeroita ja sitten kun ei viitsi mitään tehdä asian eteen, niin aletaan keksiä muita selityksiä sille, että saa erikoisoikeuksia, ei tarvi tulla kouluun yms. Kukaan ei koskaan nosta pöydälle sitä, että nuoren pitää oppia vaan elämään sen kanssa, että alakoulun kympit kääntyy kaseiksi, jos vapaa-aika menee hengatessa kavereiden kanssa. Teoretisoidaan tilannetta, joka on yksinkertainen.
Ihan oikeasti. Kaikkien elämä ei ole sellaista kuin sinun piireissä. Ei kukaan hyvien vanhempien terve lapsi ihan vain huvikseen syrjäydy, kun muut jatkavat elämäänsä. Lähes kaikilla etsivän nuorisotyön asiakkailla on neurologisia, psykiatrisista tms. syistä heikentynyt toimintakyky. Luin vuosia sitten Hesarin jutun jostain tutkimuksesta jossa oli lähdetty ihan kotiin katsomaan pitkäaikaistyöttömiä nuoria. Sieltä löytyi esimerkiksi diagnosoimattomia Aspergereita, jotka eivät olleet koskaan saaneet mitään apua.
Ongelmia ja niiden vaikutusta ei pidä liioitella. Vaikka ongelmia olisi, niin esimerkiksi sopivalla pakottamisella voi siitä huolimatta pystyä vaikka mihin.
Lievä ongelma voi olla myös sellainen, ettei se ole käytännössä ratkaistavissa ja silloin "malli koivuniemenherra" on ainoa vaihtoehto millä kyseinen nuori voidaan palauttaa koulunpenkille satsaamaan omaan tulevaisuuteensa.
Toivottavasti tämä koivuniemen herra -tyyppi ei ole missään tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, ei työnsä puolesta eikä vanhempana. Todella hedelmällinen asenne nuoren pahoinvointiin ja ahdistukseen tuollainen "höpöhöpö, nuori yrittää vaan pyörittää järjestelmää pillinsä mukaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etsivä nuorisotyö ei kelpaa mutta samalla odotetaan että kaunis nainen tulee hakemaan kämpästä ja pelastaa parisuhteeseen.
Ei kukaan täysjärkinen ihminen tuollaista luule. Ehkä se voi ulkopuolisesta vaikuttaa siltä, mutta kyse on enemmänkin eräänlaisesta luovuttamisesta vaikka sitten sen parisuhteen osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsivä nuorisotyö ei kelpaa mutta samalla odotetaan että kaunis nainen tulee hakemaan kämpästä ja pelastaa parisuhteeseen.
Ei kukaan täysjärkinen ihminen tuollaista luule. Ehkä se voi ulkopuolisesta vaikuttaa siltä, mutta kyse on enemmänkin eräänlaisesta luovuttamisesta vaikka sitten sen parisuhteen osalta.
Ta sitten niitä ei vaan kiinnosta maksulliset naiset, jotka ahneuksissan vaativat mieheltätyössäkäyntiä. Ei se mitään luovuttamista ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla ap:ltä millaista etsivän nuorisotyön pitäisi olla, että sillä tuettaisiin nuoria oikein?
Täysin vapaaehtoista - myös käytännössä, ei vain lakiin kirjattuna.
Sinänsä paljastava sanavalinta tuo tukeminen, jota käytit. Nuorisotyötä voisi ajatella lähtökohtaisesti muunakin kuin tukemisena. Eihän kukaan ajattele harrastuksistaan tai opinnoistaankaan, että niillä tuetaan häntä. Niitä tehdään, koska itse halutaan kehittyä jossain ja koetaan sellainen ajanviettotapa mielekkääksi. Saadaan uusia ajatuksia, ystäviä ja taitoja. Suunnataan jotain tavoitetta kohti.
AP
Sitähän perusnuorisotyö onkin, niin nuorisotaloilla, urheiluseuroissa ja erilaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä.
Sinä AP aloitit itse tämän ketjun ETSIVÄSTÄ nuorisotyöstä. Se on tukemista. Sinulla ei taida ihan olla käsitteet kartalla.
Kyllä perusnuorisotyökin on alkanut saada kontaminaatiota tuosta innokkaasta tukemisesta. Nuorisotyö on soluttautunut perusopetukseen erityisnuorisotyön muodossa, esimerkiksi jopo-luokilla on usein opettajan lisäksi joku nuoriso-ohjaaja, jonka rooli ei ole aina ollenkaan selvä.
Yllättävän usein nuorisotyöntekijöiden habituksesta saa kuvan, että he itse ovat olleet erityisnuoria, joilta on jäänyt tavanomainen nuoruus sosiaalisine suhteineen elämättä, ja sitä paikataan ammatilla, jossa pääsee notkumaan nuorten pariin ja ymmärtämään heitä. Usein nämä myös monopolisoivat nuorten äänen ja ymmärtämisen itselleen, ovat ikäänkuin ainoita linkkejä nuorten ja aikuisten maailman välillä.
Mutta jos etsivä nuorisotyö on siis tukemista ja se halutaan vain sellaisena nähdä, niin sitä suuremmalla syyllä sen on oltava täysin vapaaehtoista.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä tuloksiakin on saatu. Mutta varmasti myös uusille vielä parempiin tuloksiin johtaville ajatuksille on tilaa.
Onko hyviä ehdotuksia?
Onko nämä "hyviäkin tuloksia" yksittäisiä tapauksia? Sanamuoto antaa ymmärtää, että on ollut huonoja tuloksia, mutta että hyviäkin on saatu.
Tuolla aiemmin yksi kirjoittaja esitti, että syrjäytymiskehitys on entisestään jyrkentynyt, ja syynä olisi ylisukupolviset mallit ja vanhempien heikko ohjaus (huom! perheyksikön syyllistäminen tehtyjen poliittisten päätösten sijaan, mikä oikeuttaa julkisen vallan entistä vahvemman otteen lapsen ja nuoren kasvatuksesta).
Itse näen asian niin, että aineelllista ja henkistä kurjuutta ja köyhyyttä on aina ollut perheissä, mutta se mikä on lisääntynyt, on nimenomaan julkisen ote lapsesta ja nuoresta sekä hyysäys, vääränlainen tuki ja apu. On varhaiskasvatusta, havainnointia, varhaista tukea, huolta, puuttumista, erityisopettajaa, kuraattoria, opoa, moniammatillista työryhmää, kotoa hakemista ja vaatteiden päälle auttamista, lisää huolipuhetta, vasuja ja hojkseja, tiimipalavereja sun muuta loputtomiin, ja kaiken aikaa 1) palkka juoksee näillä auttajilla ja 2) syrjäytymiskehitys on kuulemma entistä voimakkaampaa.
Miksi? Jatketaanko perheen syyttämistä, vai aletaanko nähdä systeemin osallisuus kehitykseen?
AP
Samaa mieltä! Kyllä meillä käytetään tolkuton resurssi kaikenlaiseen hyysäykseen. Osassa tapauksista oikeasti voisi koittaa perinteistaä koivuniemenherraa kiukuttelevalle muksulle. Koivuniemenherralla tarkoitan sitä, että nyrkki pöytään ja lapselta vaihtoehdot pois. Nämä lapset, erityisesti teinit, alkaa pyörittämään aikuisia ympärillään. On pahoinvointia, ahdistusta yms. Sen sijaan, että lopetettaisiin lässytys, niin sanottaisiinkin, että vaihtoehtoja ei nyt ole ja höpöhöpö. Vanhemmat siihen lähtee ensimmäisenä, että lasta ahdistaa. Sitten pitää koulun, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja koko sakin alkaa pyöriä tämän lapsen höpötysten ympärillä. Ja kappas, hetken päästä ongelmat onkin ihan oikeita. Jokainen meistä saa itsensä ahdistuneeksi ja pahoinvoivaksi, kun alkaa hokea sitä itselleen ja saa jäädä sillä verukkeella kaikesta pois.
En kiellä yhtään, ettei oikeasti joillain nuorilla ole paha olo. Mutta yhä enemmän on näitä, jotka vaan alkaa pyörittää järjestelmää. Puhutaan ahdistuksesta, pahoinvoinnista yms. Todellisuus on usein, että koulumenestys ei ole sellainen kuin haluaisi ja ovat laiskoja. Pitäisi saada ilmaiseksi numeroita ja sitten kun ei viitsi mitään tehdä asian eteen, niin aletaan keksiä muita selityksiä sille, että saa erikoisoikeuksia, ei tarvi tulla kouluun yms. Kukaan ei koskaan nosta pöydälle sitä, että nuoren pitää oppia vaan elämään sen kanssa, että alakoulun kympit kääntyy kaseiksi, jos vapaa-aika menee hengatessa kavereiden kanssa. Teoretisoidaan tilannetta, joka on yksinkertainen.
Ihan oikeasti. Kaikkien elämä ei ole sellaista kuin sinun piireissä. Ei kukaan hyvien vanhempien terve lapsi ihan vain huvikseen syrjäydy, kun muut jatkavat elämäänsä. Lähes kaikilla etsivän nuorisotyön asiakkailla on neurologisia, psykiatrisista tms. syistä heikentynyt toimintakyky. Luin vuosia sitten Hesarin jutun jostain tutkimuksesta jossa oli lähdetty ihan kotiin katsomaan pitkäaikaistyöttömiä nuoria. Sieltä löytyi esimerkiksi diagnosoimattomia Aspergereita, jotka eivät olleet koskaan saaneet mitään apua.
Ongelmia ja niiden vaikutusta ei pidä liioitella. Vaikka ongelmia olisi, niin esimerkiksi sopivalla pakottamisella voi siitä huolimatta pystyä vaikka mihin.
Lievä ongelma voi olla myös sellainen, ettei se ole käytännössä ratkaistavissa ja silloin "malli koivuniemenherra" on ainoa vaihtoehto millä kyseinen nuori voidaan palauttaa koulunpenkille satsaamaan omaan tulevaisuuteensa.
Toivottavasti tämä koivuniemen herra -tyyppi ei ole missään tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, ei työnsä puolesta eikä vanhempana. Todella hedelmällinen asenne nuoren pahoinvointiin ja ahdistukseen tuollainen "höpöhöpö, nuori yrittää vaan pyörittää järjestelmää pillinsä mukaan".
Kaikilla ihmisillä on ongelmia, joihin voisi teoriassa jämähtää ja luoda niistä syyn olla tekemättä mitään.
Iso syy nykyiseen syrjäytymiskehitykseen on se, että nähdään välttämättömänä päästä niistä ongelmista tyystin eroon ennen kuin mitään kehitystä voi tapahtua. Vaikka monesti esimerkiksi se 15-vuotias koulupudokas ei tarvitsisi mitään muuta kuin sen, että vanhemmat toteavat, että "käyt koulussa tai itket ja käyt".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joktut ketjussa ovat väittäneet, että nuorisotyön tulokset ovat hyviä. Rohkenen olla eri mieltä; nuorten palkkataso laskee ja työttömyys lisääntyy koko ajan. Nuoret tarvitsevat töitä eivätkä verovaroin kustannettua hyysäystä. Nuoret syrjäytyvät, koska edes siivoamaan ei pääse ilman työkokemusta tai koulutusta, ja siihen ei nuorisotyö auta.
Tässä on sinänsä hyvä pointti, vaikka nuorisotyö mielestäni onkin tosi tarpeellista.
Nykypäivänä siirtyminen nuoruudesta aikuisuuteen, itsenäistyminen ja itsestään vastuun kantaminen on tehty todella vaikeaksi. Koulutuspaikoista on toisaalta hirveä kilpailu, mutta toisaalta koulutus ei todellakaan takaa työpaikkaa. Kaikkien pitäisi olla älykkäitä/lahjakkaita, päämäärätietoisia, sosiaalisia ja reippaita. Mutta kun kaikki ei ole. Ei ole ennenkään olleet, mutta ennen heikommillakin ominaisuuksilla löytyi mahdollisuuksia itsenäiseen elämään ja itsensä elättämiseen.
Voisi oikeastaan sanoa, että nuorisotyön tulokset ovat hyviä, koska muuten tilanne olisi mahdollisesti vieläkin huonompi. Ja se ei johdu nuorista, vaan vallitsevista olosuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä tuloksiakin on saatu. Mutta varmasti myös uusille vielä parempiin tuloksiin johtaville ajatuksille on tilaa.
Onko hyviä ehdotuksia?
Onko nämä "hyviäkin tuloksia" yksittäisiä tapauksia? Sanamuoto antaa ymmärtää, että on ollut huonoja tuloksia, mutta että hyviäkin on saatu.
Tuolla aiemmin yksi kirjoittaja esitti, että syrjäytymiskehitys on entisestään jyrkentynyt, ja syynä olisi ylisukupolviset mallit ja vanhempien heikko ohjaus (huom! perheyksikön syyllistäminen tehtyjen poliittisten päätösten sijaan, mikä oikeuttaa julkisen vallan entistä vahvemman otteen lapsen ja nuoren kasvatuksesta).
Itse näen asian niin, että aineelllista ja henkistä kurjuutta ja köyhyyttä on aina ollut perheissä, mutta se mikä on lisääntynyt, on nimenomaan julkisen ote lapsesta ja nuoresta sekä hyysäys, vääränlainen tuki ja apu. On varhaiskasvatusta, havainnointia, varhaista tukea, huolta, puuttumista, erityisopettajaa, kuraattoria, opoa, moniammatillista työryhmää, kotoa hakemista ja vaatteiden päälle auttamista, lisää huolipuhetta, vasuja ja hojkseja, tiimipalavereja sun muuta loputtomiin, ja kaiken aikaa 1) palkka juoksee näillä auttajilla ja 2) syrjäytymiskehitys on kuulemma entistä voimakkaampaa.
Miksi? Jatketaanko perheen syyttämistä, vai aletaanko nähdä systeemin osallisuus kehitykseen?
AP
Samaa mieltä! Kyllä meillä käytetään tolkuton resurssi kaikenlaiseen hyysäykseen. Osassa tapauksista oikeasti voisi koittaa perinteistaä koivuniemenherraa kiukuttelevalle muksulle. Koivuniemenherralla tarkoitan sitä, että nyrkki pöytään ja lapselta vaihtoehdot pois. Nämä lapset, erityisesti teinit, alkaa pyörittämään aikuisia ympärillään. On pahoinvointia, ahdistusta yms. Sen sijaan, että lopetettaisiin lässytys, niin sanottaisiinkin, että vaihtoehtoja ei nyt ole ja höpöhöpö. Vanhemmat siihen lähtee ensimmäisenä, että lasta ahdistaa. Sitten pitää koulun, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja koko sakin alkaa pyöriä tämän lapsen höpötysten ympärillä. Ja kappas, hetken päästä ongelmat onkin ihan oikeita. Jokainen meistä saa itsensä ahdistuneeksi ja pahoinvoivaksi, kun alkaa hokea sitä itselleen ja saa jäädä sillä verukkeella kaikesta pois.
En kiellä yhtään, ettei oikeasti joillain nuorilla ole paha olo. Mutta yhä enemmän on näitä, jotka vaan alkaa pyörittää järjestelmää. Puhutaan ahdistuksesta, pahoinvoinnista yms. Todellisuus on usein, että koulumenestys ei ole sellainen kuin haluaisi ja ovat laiskoja. Pitäisi saada ilmaiseksi numeroita ja sitten kun ei viitsi mitään tehdä asian eteen, niin aletaan keksiä muita selityksiä sille, että saa erikoisoikeuksia, ei tarvi tulla kouluun yms. Kukaan ei koskaan nosta pöydälle sitä, että nuoren pitää oppia vaan elämään sen kanssa, että alakoulun kympit kääntyy kaseiksi, jos vapaa-aika menee hengatessa kavereiden kanssa. Teoretisoidaan tilannetta, joka on yksinkertainen.
Ihan oikeasti. Kaikkien elämä ei ole sellaista kuin sinun piireissä. Ei kukaan hyvien vanhempien terve lapsi ihan vain huvikseen syrjäydy, kun muut jatkavat elämäänsä. Lähes kaikilla etsivän nuorisotyön asiakkailla on neurologisia, psykiatrisista tms. syistä heikentynyt toimintakyky. Luin vuosia sitten Hesarin jutun jostain tutkimuksesta jossa oli lähdetty ihan kotiin katsomaan pitkäaikaistyöttömiä nuoria. Sieltä löytyi esimerkiksi diagnosoimattomia Aspergereita, jotka eivät olleet koskaan saaneet mitään apua.
Ongelmia ja niiden vaikutusta ei pidä liioitella. Vaikka ongelmia olisi, niin esimerkiksi sopivalla pakottamisella voi siitä huolimatta pystyä vaikka mihin.
Lievä ongelma voi olla myös sellainen, ettei se ole käytännössä ratkaistavissa ja silloin "malli koivuniemenherra" on ainoa vaihtoehto millä kyseinen nuori voidaan palauttaa koulunpenkille satsaamaan omaan tulevaisuuteensa.
Toivottavasti tämä koivuniemen herra -tyyppi ei ole missään tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, ei työnsä puolesta eikä vanhempana. Todella hedelmällinen asenne nuoren pahoinvointiin ja ahdistukseen tuollainen "höpöhöpö, nuori yrittää vaan pyörittää järjestelmää pillinsä mukaan".
Kaikilla ihmisillä on ongelmia, joihin voisi teoriassa jämähtää ja luoda niistä syyn olla tekemättä mitään.
Iso syy nykyiseen syrjäytymiskehitykseen on se, että nähdään välttämättömänä päästä niistä ongelmista tyystin eroon ennen kuin mitään kehitystä voi tapahtua. Vaikka monesti esimerkiksi se 15-vuotias koulupudokas ei tarvitsisi mitään muuta kuin sen, että vanhemmat toteavat, että "käyt koulussa tai itket ja käyt".
Mitä tämä "itket ja käyt" käytännössä tarkoittaa?
Koulupudokkuus on seurausta jostain ja korjaantuu ainoastaan korjaamalla syitä, jotka sen on aiheuttaneet. Toki vanhemmat voivat lievissä tapauksissa saada edistystä aikaan kurinpitotoimenpiteillä (esim. etuja rajoittamalla, ei väkivallalla!), mutta jos taustalla on vähänkin isompaa ongelmaa, ei liiallisella kurinpidolla saa aikaan mitään muutosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2628 kirjoitti:
Täällä omilla seuduilla etsivä nuorisotyö koskettaa hyvin pitkälti sellaisia nuoria, joihin pätee ainakin yksi seuraavista:
1) ylisukupolvinen syrjäytyminen suvussa eli ei perheessä ja suvussa työssäkäynnin mallia
2) päihdeongelma
3) diagnosoitu mielenterveyden ongelma, nuori ei yleensä sitoudu suositeltuihin toimenpiteisiin
4) traumaattinen tapahtuma/jakso, joka on saanut nuoren poteroon
5) muu addiktio tai epäterve sitoutuminen, joka estää normaalin elämän (esim. pelaa jatkuvasti tai vahtii ettei pientä sisarusta vahingoiteta jos perheessä päihde/mt/hyväksikäyttötaustaa)
Eli jokin muu apu tai puuttuminen olisi ensisijaista, ja etsivä nuorisotyö on vain kuin ottaisi buranaa kun tarvitsisi antibioottikuurin?
En ehkä sanoisi noinkaan sitä nimenomaista hetkeä ajatellen. Mutta sanoisin, että joko aiemmin tarjottu tuki ei ole tepsinyt tai nuori ei ole saanut tukea. Poikkeus on traumaattinen kokemuksen kohdanneet ja sellaiset päihdeongelmaiset, joilla päihteet tulleet kuvaan vasta nuorina aikuisina.
Minulle yksi keskeinen merkki on 8. luokan TET-viikko. Jos nuori ei silloin hakeudu oikeasti harjoittelemaan, niin koulussa pitäisi huolella käydä tilanne läpi. Poikkeus toki juuri paikkakunnalle muuttaneet.
Jos on ns. normaalin perheen normaali nuori, niin löytää ja haluaa löytää TET-paikan. Jos ei nuori ja perheensä ole lainkaan kartalla miten voisi etsiä jne. , niin ollaan jo melko pihalla arjen taidoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä tuloksiakin on saatu. Mutta varmasti myös uusille vielä parempiin tuloksiin johtaville ajatuksille on tilaa.
Onko hyviä ehdotuksia?
Onko nämä "hyviäkin tuloksia" yksittäisiä tapauksia? Sanamuoto antaa ymmärtää, että on ollut huonoja tuloksia, mutta että hyviäkin on saatu.
Tuolla aiemmin yksi kirjoittaja esitti, että syrjäytymiskehitys on entisestään jyrkentynyt, ja syynä olisi ylisukupolviset mallit ja vanhempien heikko ohjaus (huom! perheyksikön syyllistäminen tehtyjen poliittisten päätösten sijaan, mikä oikeuttaa julkisen vallan entistä vahvemman otteen lapsen ja nuoren kasvatuksesta).
Itse näen asian niin, että aineelllista ja henkistä kurjuutta ja köyhyyttä on aina ollut perheissä, mutta se mikä on lisääntynyt, on nimenomaan julkisen ote lapsesta ja nuoresta sekä hyysäys, vääränlainen tuki ja apu. On varhaiskasvatusta, havainnointia, varhaista tukea, huolta, puuttumista, erityisopettajaa, kuraattoria, opoa, moniammatillista työryhmää, kotoa hakemista ja vaatteiden päälle auttamista, lisää huolipuhetta, vasuja ja hojkseja, tiimipalavereja sun muuta loputtomiin, ja kaiken aikaa 1) palkka juoksee näillä auttajilla ja 2) syrjäytymiskehitys on kuulemma entistä voimakkaampaa.
Miksi? Jatketaanko perheen syyttämistä, vai aletaanko nähdä systeemin osallisuus kehitykseen?
AP
Samaa mieltä! Kyllä meillä käytetään tolkuton resurssi kaikenlaiseen hyysäykseen. Osassa tapauksista oikeasti voisi koittaa perinteistaä koivuniemenherraa kiukuttelevalle muksulle. Koivuniemenherralla tarkoitan sitä, että nyrkki pöytään ja lapselta vaihtoehdot pois. Nämä lapset, erityisesti teinit, alkaa pyörittämään aikuisia ympärillään. On pahoinvointia, ahdistusta yms. Sen sijaan, että lopetettaisiin lässytys, niin sanottaisiinkin, että vaihtoehtoja ei nyt ole ja höpöhöpö. Vanhemmat siihen lähtee ensimmäisenä, että lasta ahdistaa. Sitten pitää koulun, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja koko sakin alkaa pyöriä tämän lapsen höpötysten ympärillä. Ja kappas, hetken päästä ongelmat onkin ihan oikeita. Jokainen meistä saa itsensä ahdistuneeksi ja pahoinvoivaksi, kun alkaa hokea sitä itselleen ja saa jäädä sillä verukkeella kaikesta pois.
En kiellä yhtään, ettei oikeasti joillain nuorilla ole paha olo. Mutta yhä enemmän on näitä, jotka vaan alkaa pyörittää järjestelmää. Puhutaan ahdistuksesta, pahoinvoinnista yms. Todellisuus on usein, että koulumenestys ei ole sellainen kuin haluaisi ja ovat laiskoja. Pitäisi saada ilmaiseksi numeroita ja sitten kun ei viitsi mitään tehdä asian eteen, niin aletaan keksiä muita selityksiä sille, että saa erikoisoikeuksia, ei tarvi tulla kouluun yms. Kukaan ei koskaan nosta pöydälle sitä, että nuoren pitää oppia vaan elämään sen kanssa, että alakoulun kympit kääntyy kaseiksi, jos vapaa-aika menee hengatessa kavereiden kanssa. Teoretisoidaan tilannetta, joka on yksinkertainen.
Ihan oikeasti. Kaikkien elämä ei ole sellaista kuin sinun piireissä. Ei kukaan hyvien vanhempien terve lapsi ihan vain huvikseen syrjäydy, kun muut jatkavat elämäänsä. Lähes kaikilla etsivän nuorisotyön asiakkailla on neurologisia, psykiatrisista tms. syistä heikentynyt toimintakyky. Luin vuosia sitten Hesarin jutun jostain tutkimuksesta jossa oli lähdetty ihan kotiin katsomaan pitkäaikaistyöttömiä nuoria. Sieltä löytyi esimerkiksi diagnosoimattomia Aspergereita, jotka eivät olleet koskaan saaneet mitään apua.
Ongelmia ja niiden vaikutusta ei pidä liioitella. Vaikka ongelmia olisi, niin esimerkiksi sopivalla pakottamisella voi siitä huolimatta pystyä vaikka mihin.
Lievä ongelma voi olla myös sellainen, ettei se ole käytännössä ratkaistavissa ja silloin "malli koivuniemenherra" on ainoa vaihtoehto millä kyseinen nuori voidaan palauttaa koulunpenkille satsaamaan omaan tulevaisuuteensa.
Toivottavasti tämä koivuniemen herra -tyyppi ei ole missään tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, ei työnsä puolesta eikä vanhempana. Todella hedelmällinen asenne nuoren pahoinvointiin ja ahdistukseen tuollainen "höpöhöpö, nuori yrittää vaan pyörittää järjestelmää pillinsä mukaan".
Kaikilla ihmisillä on ongelmia, joihin voisi teoriassa jämähtää ja luoda niistä syyn olla tekemättä mitään.
Iso syy nykyiseen syrjäytymiskehitykseen on se, että nähdään välttämättömänä päästä niistä ongelmista tyystin eroon ennen kuin mitään kehitystä voi tapahtua. Vaikka monesti esimerkiksi se 15-vuotias koulupudokas ei tarvitsisi mitään muuta kuin sen, että vanhemmat toteavat, että "käyt koulussa tai itket ja käyt".
Mitä tämä "itket ja käyt" käytännössä tarkoittaa?
Koulupudokkuus on seurausta jostain ja korjaantuu ainoastaan korjaamalla syitä, jotka sen on aiheuttaneet. Toki vanhemmat voivat lievissä tapauksissa saada edistystä aikaan kurinpitotoimenpiteillä (esim. etuja rajoittamalla, ei väkivallalla!), mutta jos taustalla on vähänkin isompaa ongelmaa, ei liiallisella kurinpidolla saa aikaan mitään muutosta.
Useimmiten ongelmat ovat niin lieviä, että ne ovat ratkaistavissa sopivan tiukalla kurinpidolla. Kurinpito ei myöskään sulje pois ongelmien korjaamista. Itse asiassa se, että se teini-ikäinen on aktiivinen ja käy koulussa on jo itsessään terapiaa ja korjaa niitä ongelmia. Koulu yleensä paljon parempi terapia kuin vaikkapa joku työpaja missä korostetaan niitä ongelmia ja mistä ei valmistu miksikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä tuloksiakin on saatu. Mutta varmasti myös uusille vielä parempiin tuloksiin johtaville ajatuksille on tilaa.
Onko hyviä ehdotuksia?
Onko nämä "hyviäkin tuloksia" yksittäisiä tapauksia? Sanamuoto antaa ymmärtää, että on ollut huonoja tuloksia, mutta että hyviäkin on saatu.
Tuolla aiemmin yksi kirjoittaja esitti, että syrjäytymiskehitys on entisestään jyrkentynyt, ja syynä olisi ylisukupolviset mallit ja vanhempien heikko ohjaus (huom! perheyksikön syyllistäminen tehtyjen poliittisten päätösten sijaan, mikä oikeuttaa julkisen vallan entistä vahvemman otteen lapsen ja nuoren kasvatuksesta).
Itse näen asian niin, että aineelllista ja henkistä kurjuutta ja köyhyyttä on aina ollut perheissä, mutta se mikä on lisääntynyt, on nimenomaan julkisen ote lapsesta ja nuoresta sekä hyysäys, vääränlainen tuki ja apu. On varhaiskasvatusta, havainnointia, varhaista tukea, huolta, puuttumista, erityisopettajaa, kuraattoria, opoa, moniammatillista työryhmää, kotoa hakemista ja vaatteiden päälle auttamista, lisää huolipuhetta, vasuja ja hojkseja, tiimipalavereja sun muuta loputtomiin, ja kaiken aikaa 1) palkka juoksee näillä auttajilla ja 2) syrjäytymiskehitys on kuulemma entistä voimakkaampaa.
Miksi? Jatketaanko perheen syyttämistä, vai aletaanko nähdä systeemin osallisuus kehitykseen?
AP
Samaa mieltä! Kyllä meillä käytetään tolkuton resurssi kaikenlaiseen hyysäykseen. Osassa tapauksista oikeasti voisi koittaa perinteistaä koivuniemenherraa kiukuttelevalle muksulle. Koivuniemenherralla tarkoitan sitä, että nyrkki pöytään ja lapselta vaihtoehdot pois. Nämä lapset, erityisesti teinit, alkaa pyörittämään aikuisia ympärillään. On pahoinvointia, ahdistusta yms. Sen sijaan, että lopetettaisiin lässytys, niin sanottaisiinkin, että vaihtoehtoja ei nyt ole ja höpöhöpö. Vanhemmat siihen lähtee ensimmäisenä, että lasta ahdistaa. Sitten pitää koulun, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja koko sakin alkaa pyöriä tämän lapsen höpötysten ympärillä. Ja kappas, hetken päästä ongelmat onkin ihan oikeita. Jokainen meistä saa itsensä ahdistuneeksi ja pahoinvoivaksi, kun alkaa hokea sitä itselleen ja saa jäädä sillä verukkeella kaikesta pois.
En kiellä yhtään, ettei oikeasti joillain nuorilla ole paha olo. Mutta yhä enemmän on näitä, jotka vaan alkaa pyörittää järjestelmää. Puhutaan ahdistuksesta, pahoinvoinnista yms. Todellisuus on usein, että koulumenestys ei ole sellainen kuin haluaisi ja ovat laiskoja. Pitäisi saada ilmaiseksi numeroita ja sitten kun ei viitsi mitään tehdä asian eteen, niin aletaan keksiä muita selityksiä sille, että saa erikoisoikeuksia, ei tarvi tulla kouluun yms. Kukaan ei koskaan nosta pöydälle sitä, että nuoren pitää oppia vaan elämään sen kanssa, että alakoulun kympit kääntyy kaseiksi, jos vapaa-aika menee hengatessa kavereiden kanssa. Teoretisoidaan tilannetta, joka on yksinkertainen.
Ihan oikeasti. Kaikkien elämä ei ole sellaista kuin sinun piireissä. Ei kukaan hyvien vanhempien terve lapsi ihan vain huvikseen syrjäydy, kun muut jatkavat elämäänsä. Lähes kaikilla etsivän nuorisotyön asiakkailla on neurologisia, psykiatrisista tms. syistä heikentynyt toimintakyky. Luin vuosia sitten Hesarin jutun jostain tutkimuksesta jossa oli lähdetty ihan kotiin katsomaan pitkäaikaistyöttömiä nuoria. Sieltä löytyi esimerkiksi diagnosoimattomia Aspergereita, jotka eivät olleet koskaan saaneet mitään apua.
Ongelmia ja niiden vaikutusta ei pidä liioitella. Vaikka ongelmia olisi, niin esimerkiksi sopivalla pakottamisella voi siitä huolimatta pystyä vaikka mihin.
Lievä ongelma voi olla myös sellainen, ettei se ole käytännössä ratkaistavissa ja silloin "malli koivuniemenherra" on ainoa vaihtoehto millä kyseinen nuori voidaan palauttaa koulunpenkille satsaamaan omaan tulevaisuuteensa.
Toivottavasti tämä koivuniemen herra -tyyppi ei ole missään tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, ei työnsä puolesta eikä vanhempana. Todella hedelmällinen asenne nuoren pahoinvointiin ja ahdistukseen tuollainen "höpöhöpö, nuori yrittää vaan pyörittää järjestelmää pillinsä mukaan".
Kaikilla ihmisillä on ongelmia, joihin voisi teoriassa jämähtää ja luoda niistä syyn olla tekemättä mitään.
Iso syy nykyiseen syrjäytymiskehitykseen on se, että nähdään välttämättömänä päästä niistä ongelmista tyystin eroon ennen kuin mitään kehitystä voi tapahtua. Vaikka monesti esimerkiksi se 15-vuotias koulupudokas ei tarvitsisi mitään muuta kuin sen, että vanhemmat toteavat, että "käyt koulussa tai itket ja käyt".
Mitä tämä "itket ja käyt" käytännössä tarkoittaa?
Koulupudokkuus on seurausta jostain ja korjaantuu ainoastaan korjaamalla syitä, jotka sen on aiheuttaneet. Toki vanhemmat voivat lievissä tapauksissa saada edistystä aikaan kurinpitotoimenpiteillä (esim. etuja rajoittamalla, ei väkivallalla!), mutta jos taustalla on vähänkin isompaa ongelmaa, ei liiallisella kurinpidolla saa aikaan mitään muutosta.
Useimmiten ongelmat ovat niin lieviä, että ne ovat ratkaistavissa sopivan tiukalla kurinpidolla. Kurinpito ei myöskään sulje pois ongelmien korjaamista. Itse asiassa se, että se teini-ikäinen on aktiivinen ja käy koulussa on jo itsessään terapiaa ja korjaa niitä ongelmia. Koulu yleensä paljon parempi terapia kuin vaikkapa joku työpaja missä korostetaan niitä ongelmia ja mistä ei valmistu miksikään.
"jos ei muuten suostu menemään töihin porvarin orjaksi niin sitten perkele pakotetaan!"
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2628 kirjoitti:
Ja jäi vielä pois tärkeä ryhmä eli (diagnosoimattomat) nepsynuoret. Heistä moni alkaa kyllä lääkitä itseään päihteillä tai pelaamalla, jos apua ei tule.
Sehän ei ole nuoren vika, jos nuori sanoo etsivälle nuorisotyölle, ettei kiinnosta uhlata elämäänsä johonkin työntekoon, mutta silti ei jätetä rauhaan.
Tämän ryhmän nuorilla siis pinnallisesti on usein päihdekuviota tai peliriippuvuutta. He koukuttuvat toimintaan, joka palkitsee heidän aivojaan paljon voimakkaammin kuin neurotyypillisen aivoja. Terapia/lääkkeet vievät tämän tarpeen pois, jos nuori diagnosoidaan ajoissa tai elämä muuten vastaa tarpeita.
Tai esim ADHD tai ADD aiheuttaa sellaisia ongelmia, että nuori putoaa toisen asteen opinnoista tai ei pysty organisoimaan pääsykoelukujaan ja jää lukion jälkeen looppiin (useimmat kyllä pystyvät työllistymään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen joskus miettinyt, kuinka hyvin tällainen etsivä nuorisotyö ylipäätään auttaa nuorta elämässä eteenpäin. Kokevatko nuoret saavansa konkreettista tukea ja apua, vai onko tämä apu sitä, että nuori nähdään lähinnä ongelmaisena syrjäytyneenä, jota pitää kovasti holhota. Jälkimmäinen lähestymistapa ei monesti palvele nuorta ollenkaan, vaan saattaa jopa syrjäyttää tämän entisestään.
Olen tuntenut monia ns. syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, joista suurin osa oli äärimmäisen fiksuja ja lahjakkaita esim. matemaattisesti, tai jotka osasivat ajatella yhteiskunnallisista asioista laajasti ja monelta kantilta. Kuitenkin näiden nuorten kohdalla heidän omat vahvuutensa sivuutettiin lähes tyystin ja heidät ohjattiin jonnekin puputyöpajaan, josta suurin osa sittemmin jättäytyi pois, koska askartelu ja "näin peset kätesi oikeaoppisesti" -oppitunnit eivät vastanneet lainkaan heidän tasoaan. En ihmettele, että monien kierre vain syvenee, jos toimenpiteet ovat näin nuorta aliarvioivia yleisestikin.
Mikä heidän tasoaan vastaa ja miksi he eivät ole hakeutuneet sinne? Alkuvaiheessa päivärutiinit ja vuorokausirytmi ovat jo kova taso matemaattisesti lahjakkaalle syrjäytyneelle.
Miltä tuntuisi olla paikassa, jossa automaattisesti oletetaan, että sinulla on pitkä rivi kaikenlaisia ongelmia (kuten vaikka vääristynyt vuorokausirytmi tai päihdeongelma) vaikka sinulla ei oikeasti ole niitä?
Itse ainakin kokisin siellä olon lähinnä rangaistuksena. Toki rangaistus on sellainen asia minkä osa ihmisistä de facto saattaa tarvita saadakseen motivaation työhön tai koulutukseen hakeutumiseen, mutta silloin sitä pitäisi kutsua rehellisesti rangaistukseksi eikä miksikään muuksi.
Olkinukke. Työpajoilla tehdään yksilötyötä ja nuori edellä. Käy hyvä ihminen tutustumassa paikalliseen työpajaasi niin näet mitä se toiminta nykyään on.
Usein nämä matemaattisesti lahjakkaat ei pysty sitoutumaan oikein pajapilipalityöhön koska a) he haluavat suunnitella kuuraketteja Nasalla B) siitä ei saa 20e per tunti niinkun kaikki kaverit saa.
C) nuori tietää itsekin, että siitä pajapilipalityöstä on hyötyä lähinnä tilastojen siivoamisen muodossa koska nyt nuori on mukana jossain toimenpiteessä eikä työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen joskus miettinyt, kuinka hyvin tällainen etsivä nuorisotyö ylipäätään auttaa nuorta elämässä eteenpäin. Kokevatko nuoret saavansa konkreettista tukea ja apua, vai onko tämä apu sitä, että nuori nähdään lähinnä ongelmaisena syrjäytyneenä, jota pitää kovasti holhota. Jälkimmäinen lähestymistapa ei monesti palvele nuorta ollenkaan, vaan saattaa jopa syrjäyttää tämän entisestään.
Olen tuntenut monia ns. syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, joista suurin osa oli äärimmäisen fiksuja ja lahjakkaita esim. matemaattisesti, tai jotka osasivat ajatella yhteiskunnallisista asioista laajasti ja monelta kantilta. Kuitenkin näiden nuorten kohdalla heidän omat vahvuutensa sivuutettiin lähes tyystin ja heidät ohjattiin jonnekin puputyöpajaan, josta suurin osa sittemmin jättäytyi pois, koska askartelu ja "näin peset kätesi oikeaoppisesti" -oppitunnit eivät vastanneet lainkaan heidän tasoaan. En ihmettele, että monien kierre vain syvenee, jos toimenpiteet ovat näin nuorta aliarvioivia yleisestikin.
Mikä heidän tasoaan vastaa ja miksi he eivät ole hakeutuneet sinne? Alkuvaiheessa päivärutiinit ja vuorokausirytmi ovat jo kova taso matemaattisesti lahjakkaalle syrjäytyneelle.
Ei se siitä kiinni ole, ettei nuori osaa nousta siinä klo 8 missä klo 18:kin. Halustahan se on kiinni. Vuorokausirytmi on sinänsä erikoinen käsite, kun miettii vuorotöissä käyviä ihmisiä. Aamuvirkuille kolmivuorotyö on kaikkein rankinta, joten ei sekään piirre kanna joka paikassa.
Heillä ei siis ole mitään ongelmaa... paitsi ei oikein huvita? Onko kukaan kertonut, että ei sillä välilä, hommia pitää tehdä huvitti tai ei.
Jos se motivaatio on verrannollinen vaivannäöstä saadun massin määrään. Paljonko enemmän saa rahaa, kun siirtyy paikasta A paikkaan B.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun näistä työpajoista tuli puhetta, niin oman kokemukseni ja käsitykseni mukaan sellaiset työpajat, joilla on selkeä teema ja fokus, voivat innostaa niihin osallistuvia nuoria kovastikin. Esimerkiksi media-/ilmaisutaitotyöpaja, jossa tehdään ryhmänä esim. lyhytelokuvia, puutyöpaja, jossa osallistujat pääsevät itse valmistamaan mm. huonekaluja tai kokkityöpaja, jossa on ruoanlaiton harjoittelun lisäksi mahdollisuus päästä myös opintokäynnille ravintolaan ovat sellaisia, joissa on selkeä päämäärä ja joissa nuorella on mahdollisuus saada onnistumisen kokemuksia ja omaksua työelämän kannalta hyödyllisiä taitoja (vuorovaikutustaidot, kädentaidot, järjestelmällisyys, luovuus jne.). Näiden pajojen vetäjät ovat monesti myös alansa ammattilaisia tai ainakin perehtyneitä harrastajia.
Sen sijaan nämä yleisluontoiset puuhapajat joulu- ja pääsiäisaskarteluineen vaikuttavat ennemminkin nuorten aikuisten päivähoitopaikoilta. Mitään selkeää tavoitetta tai rakennetta ei oikein ole ja tehtävät on mitoitettu aika yksinkertaisiksi. Ymmärrän, että esimerkiksi joidenkin kehitysvammaisten nuorten kohdalla tällainen paja voi olla ainoa realistinen vaihtoehto mutta normaaliälyisille nuorille tällainen toiminta voi tuntua lähinnä ilkeilyltä ja passivoittaa heitä entisestään.
Käyttäjä2628 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2628 kirjoitti:
Täällä omilla seuduilla etsivä nuorisotyö koskettaa hyvin pitkälti sellaisia nuoria, joihin pätee ainakin yksi seuraavista:
1) ylisukupolvinen syrjäytyminen suvussa eli ei perheessä ja suvussa työssäkäynnin mallia
2) päihdeongelma
3) diagnosoitu mielenterveyden ongelma, nuori ei yleensä sitoudu suositeltuihin toimenpiteisiin
4) traumaattinen tapahtuma/jakso, joka on saanut nuoren poteroon
5) muu addiktio tai epäterve sitoutuminen, joka estää normaalin elämän (esim. pelaa jatkuvasti tai vahtii ettei pientä sisarusta vahingoiteta jos perheessä päihde/mt/hyväksikäyttötaustaa)
Eli jokin muu apu tai puuttuminen olisi ensisijaista, ja etsivä nuorisotyö on vain kuin ottaisi buranaa kun tarvitsisi antibioottikuurin?
En ehkä sanoisi noinkaan sitä nimenomaista hetkeä ajatellen. Mutta sanoisin, että joko aiemmin tarjottu tuki ei ole tepsinyt tai nuori ei ole saanut tukea. Poikkeus on traumaattinen kokemuksen kohdanneet ja sellaiset päihdeongelmaiset, joilla päihteet tulleet kuvaan vasta nuorina aikuisina.
Minulle yksi keskeinen merkki on 8. luokan TET-viikko. Jos nuori ei silloin hakeudu oikeasti harjoittelemaan, niin koulussa pitäisi huolella käydä tilanne läpi. Poikkeus toki juuri paikkakunnalle muuttaneet.
Jos on ns. normaalin perheen normaali nuori, niin löytää ja haluaa löytää TET-paikan. Jos ei nuori ja perheensä ole lainkaan kartalla miten voisi etsiä jne. , niin ollaan jo melko pihalla arjen taidoissa.
Tämä sai alapeukkuja. Mutta kysykääpä omilta nuorilta, ketkä olivat omassa koulussa työharjoittelussa.
Sieltä nousee nuoria, joista varmaan käytetään ilmauksia ujo, omituinen, voi tulla jopa vammaisuuteenkin liittyvää. Eli oikeasti autismikirjolla moni ja sitten on niitä, jotka elelevät kadun varjoisella puolella.
Itselle oli ainakin hyötyä etsivästä nuorisotyöstä. Lukion jälkeen olin pari vuotta masentunut ja syrjäytynyt. Ihan itse otin sitten yhteyttä etsivään. Hänen kanssa sitten juteltiin ja pohdittiin asioita. Se oli oikeasti sellainen matalan kynnyksen paikka mihin pystyi menemään. Hän ohjasi sitten vielä eteenpäin psykiatriselle sairaanhoitajalle. Nykyään opiskelen yliopistossa
Käyttäjä2628 kirjoitti:
Käyttäjä2628 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2628 kirjoitti:
Täällä omilla seuduilla etsivä nuorisotyö koskettaa hyvin pitkälti sellaisia nuoria, joihin pätee ainakin yksi seuraavista:
1) ylisukupolvinen syrjäytyminen suvussa eli ei perheessä ja suvussa työssäkäynnin mallia
2) päihdeongelma
3) diagnosoitu mielenterveyden ongelma, nuori ei yleensä sitoudu suositeltuihin toimenpiteisiin
4) traumaattinen tapahtuma/jakso, joka on saanut nuoren poteroon
5) muu addiktio tai epäterve sitoutuminen, joka estää normaalin elämän (esim. pelaa jatkuvasti tai vahtii ettei pientä sisarusta vahingoiteta jos perheessä päihde/mt/hyväksikäyttötaustaa)
Eli jokin muu apu tai puuttuminen olisi ensisijaista, ja etsivä nuorisotyö on vain kuin ottaisi buranaa kun tarvitsisi antibioottikuurin?
En ehkä sanoisi noinkaan sitä nimenomaista hetkeä ajatellen. Mutta sanoisin, että joko aiemmin tarjottu tuki ei ole tepsinyt tai nuori ei ole saanut tukea. Poikkeus on traumaattinen kokemuksen kohdanneet ja sellaiset päihdeongelmaiset, joilla päihteet tulleet kuvaan vasta nuorina aikuisina.
Minulle yksi keskeinen merkki on 8. luokan TET-viikko. Jos nuori ei silloin hakeudu oikeasti harjoittelemaan, niin koulussa pitäisi huolella käydä tilanne läpi. Poikkeus toki juuri paikkakunnalle muuttaneet.
Jos on ns. normaalin perheen normaali nuori, niin löytää ja haluaa löytää TET-paikan. Jos ei nuori ja perheensä ole lainkaan kartalla miten voisi etsiä jne. , niin ollaan jo melko pihalla arjen taidoissa.
Tämä sai alapeukkuja. Mutta kysykääpä omilta nuorilta, ketkä olivat omassa koulussa työharjoittelussa.
Sieltä nousee nuoria, joista varmaan käytetään ilmauksia ujo, omituinen, voi tulla jopa vammaisuuteenkin liittyvää. Eli oikeasti autismikirjolla moni ja sitten on niitä, jotka elelevät kadun varjoisella puolella.
Minä olin yläasteen tet-jaksoilla joka kerta eri yrityksessä harjoittelemassa. Hankin paikat itse, marssimalla siis suoraan yritykseen ja pomon puheille (silloin tämä tuli vielä kyseeseen). Siitä huolimatta suurin osa muista nuorista olisi kuvaillut minua omituiseksi ja ujoksi, ilkeimmät varmasti myös "vähä vammaseksi". Siinä iässä jos et ole suuna päänä suosittujen mukana tai muuten poikkeat valtavirrasta, niin aina löytyy joku ääliö riekkumaan asiasta. Eli ikätoverien mielipiteet eivät taatusti kerro mitään siitä, miten hyvä tettiläinen se joku outo tyyppi on tai miten hyvin tulee muuten pärjäämään elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Kun näistä työpajoista tuli puhetta, niin oman kokemukseni ja käsitykseni mukaan sellaiset työpajat, joilla on selkeä teema ja fokus, voivat innostaa niihin osallistuvia nuoria kovastikin. Esimerkiksi media-/ilmaisutaitotyöpaja, jossa tehdään ryhmänä esim. lyhytelokuvia, puutyöpaja, jossa osallistujat pääsevät itse valmistamaan mm. huonekaluja tai kokkityöpaja, jossa on ruoanlaiton harjoittelun lisäksi mahdollisuus päästä myös opintokäynnille ravintolaan ovat sellaisia, joissa on selkeä päämäärä ja joissa nuorella on mahdollisuus saada onnistumisen kokemuksia ja omaksua työelämän kannalta hyödyllisiä taitoja (vuorovaikutustaidot, kädentaidot, järjestelmällisyys, luovuus jne.). Näiden pajojen vetäjät ovat monesti myös alansa ammattilaisia tai ainakin perehtyneitä harrastajia.
Sen sijaan nämä yleisluontoiset puuhapajat joulu- ja pääsiäisaskarteluineen vaikuttavat ennemminkin nuorten aikuisten päivähoitopaikoilta. Mitään selkeää tavoitetta tai rakennetta ei oikein ole ja tehtävät on mitoitettu aika yksinkertaisiksi. Ymmärrän, että esimerkiksi joidenkin kehitysvammaisten nuorten kohdalla tällainen paja voi olla ainoa realistinen vaihtoehto mutta normaaliälyisille nuorille tällainen toiminta voi tuntua lähinnä ilkeilyltä ja passivoittaa heitä entisestään.
Noihin työpajoihin laitetaan aika yleisesti myös aikuisia karenssin uhalla, vaikka heille se toiminta on lähinnä alentuvaa ja väheksyvää. Ikärajan niihin tulisi olla 18 tai viimeistään 19.
Esimerkiksi tiedän tapauksen, missä lähemmäs 30-vuotias jolla oli työpajan aihealasta 3-4 vuoden työkokemus laitettiin leikkimään niitä samoja juttuja työpajalle muka kuntoutustarkoituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Itselle oli ainakin hyötyä etsivästä nuorisotyöstä. Lukion jälkeen olin pari vuotta masentunut ja syrjäytynyt. Ihan itse otin sitten yhteyttä etsivään. Hänen kanssa sitten juteltiin ja pohdittiin asioita. Se oli oikeasti sellainen matalan kynnyksen paikka mihin pystyi menemään. Hän ohjasi sitten vielä eteenpäin psykiatriselle sairaanhoitajalle. Nykyään opiskelen yliopistossa
Mukava kuulla. Kohdallesi osui fiksu työntekijä, joka osasi kartottaa tilanteesi kanssasi ja pystyi konkreettisesti ohjaamaan sinua eteenpäin. Vastakohta tälle ketjussa jo mainitulle työntekijälle, joka marssitti apua hakenutta tyttöä ympäri kaupunkia näyttämässä, missä kaikissa paikoissa ihmisiä on töissä *facepalm*
Joktut ketjussa ovat väittäneet, että nuorisotyön tulokset ovat hyviä. Rohkenen olla eri mieltä; nuorten palkkataso laskee ja työttömyys lisääntyy koko ajan. Nuoret tarvitsevat töitä eivätkä verovaroin kustannettua hyysäystä. Nuoret syrjäytyvät, koska edes siivoamaan ei pääse ilman työkokemusta tai koulutusta, ja siihen ei nuorisotyö auta.