Lue keskustelun säännöt.
Tuntuupa pahalta että en omista mitään
27.04.2018 |
Olen kyllä kriiseillyt ennenkin tämän asian kanssa, että en omista oikeastaan mitään, kallein on varmaan läppäri, lamppu ja muutaman satasen rannekello. Ei siis taloa tai autoa tai edes pyörää. Ja ikää on 36v.
Elämä on mennyt tähän pisteeseen monien (!) vaikeiden vaiheiden ja sairastumisen kautta. Huomasin tuossa, että mulla ei ole ainoatakaan korua, mikä tuntuu jotenkin erityisen pahalta nyt. Korvareiätkin on varmaan menneet jo umpeen. Kauhean paljas olo, koska ei tämän ikäinen nainen viitsi enää ihan rihkamaakaan kantaa. Yksi vähän arvokkaampi riipus oli, mutta sekin oli myytävä. Haluaisin niin laittaa hampaani kuntoon, koska oikominen meni nuorena pieleen.
Joutais jo hautaan täältä.
Enkä ole sillä tavalla materialisti, mulle riittäisi ihan normaali elämä. Mutta sitä en tule saamaan.
Kommentit (86)
Ap, omistamisesta tulee vaan huolia ja kuluja.Sijoita osakkeisiin, älä haaveile talosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mielestänne asioiden omistaminen tarpeellista
a) koska sen ajatellaan lisäävän onnellisuutta vai
b) koska muut ihmiset ympärillä omistaa asioita?
Rivien välistä paistaa ajatus "mitä muutkin minusta ajattelevat, kun en mitään ole tähän ikään mennessä saanut hankittua".
Elätte minimalistin päiväunta kaiketi ilman että edes ymmärrätte olevanne hyvin onnekkaita. On olemassa lukemattomia tapauksia ihmisistä, jotka saatuaan kaiken ymmärtävät omistussuhteen tuottavan stressiä, huolta ja onnettomuutta - ja usein vasta luopumalla kaikesta ihminen löytää itsensä.
Toimeentulo ja perheen elättäminen on eri asia kuin tavaroiden ostaminen ja asioiden omistaminen vain sen vuoksi, että mielikuvamainonnan maailmassa kaikki pitäisi saada heti. Omistavasi asiat päätyvät omistamaan sinut, vaan eikös elämässä ole paljon muutakin? Onnea ei löydy kaupasta vain koska se on sinussa jo nyt. :)
Vaihdetaanko? Saat mun tavarat, asunnon, velat ja vaikka vittumaisen työpaikankin, jos haluat?
Täällä on yksi viisikymppinen nainen, joka ei myöskään omista mitään. Asun vuokralla, käyn kokopäivätöissä matalapalkka-alalla jolla kustannan toimeentuloni.
En kyllä kaipaakaan omistusasuntoa tai korulipasta, tykkään siitä, että tavaraa on vähän ja vuokralla asuminen antaa vapauden muuttaa elämän suuntaa jos siltä tuntuu. Sitä puskurirahastoakaan ei ole - mistäs semmoisen säästäisi edes kun rahat ei riitä edes hammaslääkäriin? Mutta aina on pärjätty jotenkin ja tullaan pärjäämäänkin :)
Kiitos. Kyllä, juuri tuo turvallisuus ja vakaus puuttuu. Olen pitkään ollut sellaisessa henkisessä kuormituksesta ja sairastunut myös fyysisesti. Mulla ei vain ole enää stressin tai paineen sietoa, mikä on se pahin asia tässä elämän tilanteessa. Kun on vielä pieni lapsi, koko elämä menee selviytymiseen ja pelkään jatkuvasti miten meille käy.
Olen pohjimmiltaan taiteellinen, luova ihminen, mutta se osa minusta on tukehtunut, mitään inspiraatioita on ihan turha odotella tässä tilassa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos. Kyllä, juuri tuo turvallisuus ja vakaus puuttuu. Olen pitkään ollut sellaisessa henkisessä kuormituksesta ja sairastunut myös fyysisesti. Mulla ei vain ole enää stressin tai paineen sietoa, mikä on se pahin asia tässä elämän tilanteessa. Kun on vielä pieni lapsi, koko elämä menee selviytymiseen ja pelkään jatkuvasti miten meille käy.
Olen pohjimmiltaan taiteellinen, luova ihminen, mutta se osa minusta on tukehtunut, mitään inspiraatioita on ihan turha odotella tässä tilassa.
Ap
Tämä viesti oli siis numerolle 21
Mä oon keskituloinen en-ihan-nuori töissäkäyvä ihminen ja en myöskään omista mitään, jos nyt koruja ja sellaista roinaa ei lasketa. Olen kyllä ajatellut että jotenkin pitäisi saada jotain säästöön pikku hiljaa. Mutta tällaista tämä on jos vanhemmilta ei saa perinnöksi muuta kuin ongelmia! Kyllä minuakin se hieman katkeroittaa, siis se että tällä tavalla tämä yhteiskunta on järjestetty (haluaisin huomauttaa että olen vasta nyt siinä tilanteessa että voisin alkaa säästää jotain ja aika ei taida riittää esimerkiski oman asunnon velattomaksi maksamiseen). Ja symppaan teidän muiden puolesta, minulla on varmasti siltikin ollut monessa mielessä helpompaa kuin teillä. Ei tämän näin pitäisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen suht hyvän palkkatulon omaava lähes 60 vuotias nainen. Asun liian kalliissa asunnossa ja se syö käytettävissa olevat varat pieneksi. Ei tässä muuten mitään mutta omistan myös omakotitalon,mökin ja muutaman tontin. Hurraa mutta näistä ei ole muuta kuin kuluja. Kukaan ei näitä halua näitä pois ostaa. Sanoisin että huoleton on hevoseton mies tässä tapauksessa nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko tosissasi? Miten elämä paranisi omistamalla? Sehän vain vaikeutuu.
Olen samaa mieltä koska omistamat asiat velvoittavat huolehtimaan niistäkin. Vapaus on menetetty kun omistaa jotain.
Jos tuo on jonkun tyhjätaskun defenssikeino köyhyydelleen niin huh huh...
En hänestä tiedä, mutta itselleni se on enemmänkin hitaasti hahmottuva fakta. Köyhtyvässä maassa alkaa olla vaarallista omistaa mitään. Se sitoo pääomia, joita pikkupalkoista ei kerry. Jos oikein jaksan taistella ja tuuri on myötä, onnistun säilyttämään äitini talon jossain arvossa ja voin sitten alkaa laittaa sitä. Samaan aikaan kuitenkin mietin, miten paljon voimavaroja olen joutunut käyttämään tähän taisteluun jo nyt. Ja kun on köyhä, niitä voimia syö moni muukin asia, ja on järjestettävä preferenssit viisaasti. Eli, pitäisi olla riittävän varoissaan, jotta omistaminen ei kävisi kalliiksi. Ja jotta voi tarvittaessa ulkoistaa sen huollon ja parantamiset.
Siitä olen kroonisesti vihainen, että asiat ovat näin. Tässä alkaa olla hiukan vakavampiakin kannustinloukkuja ihmisillä kuin ne pienet palkat sinänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen suht hyvän palkkatulon omaava lähes 60 vuotias nainen. Asun liian kalliissa asunnossa ja se syö käytettävissa olevat varat pieneksi. Ei tässä muuten mitään mutta omistan myös omakotitalon,mökin ja muutaman tontin. Hurraa mutta näistä ei ole muuta kuin kuluja. Kukaan ei näitä halua näitä pois ostaa. Sanoisin että huoleton on hevoseton mies tässä tapauksessa nainen
En tuollaista tarvitsekaan. Tahtoisin jonkun pyörän kulkemiseen, suorat hampaat, sisustaa vähän paremmin, koska olen luova ihminen ja nautin kauniista asioista. Ei mitään ihmeellistä. Tahtoisin myös lapselleni tietynlaisia asioita, joita en ole pystynyt toteuttamaan.
Ap
En mäkään omista mitään ja tuskin tulen koskaan omistamaankaan. Kallein omistamani esine on tv tai läppäri. Asun vuokralla. Mulla on tosi huono palkka ja kaikki ylimääräinen menee matkusteluun. Siitä en halua enkä pystyisi edes luopumaan. Laskin tossa juuri että mulla on viimeisen 10 v aikana mennyt yli 30 000 euroa matkusteluun. Toisaalta mitä tekisin tuolla summalla pankkitililläni? Mielummin haluan nähdä maailmaa ja saada ihania muistoja matkoiltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaveri osti juuri 50 000 € auton entisen, pari vuotta vanhan tilalle.
Mulla tekee tiukkaa säästää rahaa uuteen polkupyörän jarrukahvaan.
Olen 38 v.
Häpeä on valtava.
Mä kun katselen ympärilleni niin lähes kaikki kolmi-neli-viisi- kuusiymppiset naiset käyttävät arkisin ”rihkama”koruja.
Varsinaiseen omistusasiaa en jaksa sanoa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fillari maksaa satasen. Ei sen ostaminen ole vaikeaa jos sellaisen haluaa. Oikominen on kallista, jollei purentavirheestä seuraa jotain päänsärkyjä tms, jolloin sen saa julkisella.
Vierailija kirjoitti:
Olen suht hyvän palkkatulon omaava lähes 60 vuotias nainen. Asun liian kalliissa asunnossa ja se syö käytettävissa olevat varat pieneksi. Ei tässä muuten mitään mutta omistan myös omakotitalon,mökin ja muutaman tontin. Hurraa mutta näistä ei ole muuta kuin kuluja. Kukaan ei näitä halua näitä pois ostaa. Sanoisin että huoleton on hevoseton mies tässä tapauksessa nainen
Ihan varmasti löytyy ostaja kun lasket hintapyynnön riittävän alas. Jos ei mene, pyydät liikaa. Jestas mikä ”ongelma”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suht hyvän palkkatulon omaava lähes 60 vuotias nainen. Asun liian kalliissa asunnossa ja se syö käytettävissa olevat varat pieneksi. Ei tässä muuten mitään mutta omistan myös omakotitalon,mökin ja muutaman tontin. Hurraa mutta näistä ei ole muuta kuin kuluja. Kukaan ei näitä halua näitä pois ostaa. Sanoisin että huoleton on hevoseton mies tässä tapauksessa nainen
En tuollaista tarvitsekaan. Tahtoisin jonkun pyörän kulkemiseen, suorat hampaat, sisustaa vähän paremmin, koska olen luova ihminen ja nautin kauniista asioista. Ei mitään ihmeellistä. Tahtoisin myös lapselleni tietynlaisia asioita, joita en ole pystynyt toteuttamaan.
Ap
Kuulutko mihinkään facebookin roskalavaryhmään? Sieltä saat varmasti fillarin ja kodin sisustukseen vaikka mitä. Hampaita et sieltä saa mutta jos se kaataa elämän niin apu löytyy psyk. puolelta.
Oma ylpeydenaihe on kolme kirjahyllyä täynnä historiankirjoja ja 2 leffahyllyä täynnä harvinaisuuksia. Ei sen omaisuuden tarvi aina olla sitä autoa ja metsäpalstaa.
Suomessa köyhyys on valinta, ainakin tuon ikäisillä.
Ymmärrän hyvin tuon esteettisen tarpeen sisustaa ympäristönsä kauniiksi ja laittaa korviin mieluummin valkokultaa kuin rihkamaa.
Mutta poistaako se huolta tulevasta ap? Sanot että haluaisit hampaat kuntoon. Mikä estää yrittämästä sitä julkisella puolella? Kerrot myös että sinulla on pieni lapsi. Kun hän kasvaa hieman, tietty stressi elämässä helpottaa, usko pois.
Minä olen 36-vuotias mt-ongelmien takia eläkkeellä oleva äiti. Elämä on henkisesti sitä, että murehdin ja ahdistun harva se päivä. Häpeän, koen huonommuuden tunteita, sulkeudun aikuisten seurasta etten paljastaisi luuseriuttani muille. Ja kun on oltava ihmisten ilmoilla (lastensa kanssa joka päivä), minua todella helpottaa korvissa killuvat aidot helmet. Harva niitä enää nykyään rihkamasta aidoiksi edes erottaa, mutta minua se jollain oudolla tavalla auttaa.
Tiedän tasan tarkkaan tunteen ja olotilan. Elin noin kaksikymppisestä melkein nelikymppiseksi. Olin onnellinen, elämä oli hyvää.
Nyt olen lähemmäs viisikymppinen ja omistan kohtuullisesti materiaa plus vuoden palkan säästötilillä. Olo on paljon helpottuneempi sen takia, että tunnen olevani taloudellisesti turvassa vaikka jotain kamalaa sattuisikin, on sellainen puskuri.
En vieläkään osta kiinteää omaisuutta (esimerkiksi asuntoa tai koruja), mutta rakastan turvallisuuden tunnetta ja tietoa siitä, että voin vaikka maksaa teineille jotain isompaa jos tarvitsee.
Raha ja omaisuus ei tuo onnellisuutta, mutta ainakin minulle se tuo turvallisuutta, vakautta ja inspiraatiota kun olemassaolo ei keskity selviämiseen.
Mutta ne onnellisuudentunteen hetket ovat aina olleet läsnä, rahasta ja materiasta riippumatta. Eli jos ei ole mahdollisuutta tuohon rahavakauteen, ei onnelisuus silti ole ollenkaan mahdotonta. Onnellisuus pitää huomata, pitää pysähtyä ja kertoa itselleen miten hyvältä juuri sillä hetkellä tuntuu, oli se hetki sitten luonnossa, rakkaan kainalossa, lasten kanssa Monopolia pelatessa tai mitä vaan.
Voimia ap! Löydä ja tunnista ne onnelisuuden hetket ja jos voit, keksi suunnitelma tehdä vähän rahallista puskuria itsellesi vaikka myymällä jotain tai karsimalla kuluja radikaalisti.