Onko kenenkään muun synnytys ollut todella helvetin kivulias ja sietämätön? Siis semmoinen tunne, että kuolee siihen?

Mä luulin oikeasti kahden synnytykseni olleen epänormaalin kivuliaita ja hoitohenkilökunnan asennevammaisuuden olleen vaan paskaa tuuria. Mä olen järkyttynyt siitä että tämä onkin näin yleistä!!



Kivuliaita ne synnytykset on varmasti jatkossakin mutta hoitohenkilökunta asenteineen vois vaikuttaa tosi paljon synnytyskokemukseen. Ihan kuin ne rankaisis naisia jostain. Mulle osui ihan siat kätilöt molempiin synnytyksiin, ja niiden sikojen takia meidän lapsiluku on nyt täynnä. Sen lisäksi että vittuilivat ja kohtelivat mua alentavasti (mm. Naureskelua pillunhajusta) niin toisen synnytyksen jälkeen odottelivat ja repivät alapäätäni (epäily 3. Asteen repeämästä kohdunsuulta välilihaan saakka ja massiivinen verenvuoto) puoli tuntia ennen kuin viitsivät edes kutsua lääkäriä paikalle.



Empaattisemmat kätilöt olis todennäköisesti saaneet sen helvettikokemuksen tuntumaan siedettävämmältä.

sisuksia tauotta(tippa) ja epiduraali ei toiminut. tämä siis kesti tuntja...Olin tajuttomuuden rajalla, silmät kiinni ja huusin, verenpaineet katossa ja pulssi hakkasi toistasataa.Ei koskaan enää.

Luulin kuolevani, en saanut mitään kivun lievitystä, kätilö karjui.

Me

Ap kirjoittelee yksinään täällä.

En edes muista, kuinka kivuliasta oli. En ole koskaan kokenut vastaavaa kipua. Toisaalta keho tottuu kaikkeen.

Ei. Olihan se rankkaa mutta kyllä henk. koht. hammassärky oli pahempaa.

Vierailija kirjoitti:

Ap kirjoittelee yksinään täällä.

Niin varmaan. Aloitus on vuodelta 2006. Ja viimeisimmät kommentit ennen sun tekemää nostoa vuodelta 2012. Aika pitkään on yksinään kirjoitellut. Tai sitten ei.

En halua avata omaa kokemusta koska se oli oksettava pitkä kärsimys. Sanon vaan että jos joku on menossa vielä synnyttämään niin vaatikaa suunniteltu sektio. Ellei nyt satu pitämään monen päivän kestävästä rääkkäysnäytelmästä; näitä aina välillä synnyttäjille tarjotaan.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaa tietää, että mitä mieltä olitte henkilökunnasta? Itselläni myös hirveä synnytys, sekä fyysisesti että henkisesti. Fyysisesti pahin kipu ei jättänyt pahimpia traumoja (vaikka sillä hetkellä halusin vain pois), koska siinä vaiheessa oli sellainen kätilö, johon pystyi luottamaan. Sen sijaan sellaisen kätilön kanssa, joka ei välittänyt kivustani yhtään, kipu oli täysin sietämätöntä. Eli siis minua kiinnostaa, onko paljon sellaisia synnytyksiä, joissa hyvästä henkilökunnasta huolimatta kipu on niin kamalaa, että jää hirveät traumat. Itse olen ymmärtänyt vasta ammattiapua saatuani, että pahemmin satutti kohtelu, ei fyysinen kipu.

Mulla on samanlainen kokemus. En saanut riittävää kivunlievitystä koska kätilön mielestä en tarvinnut. Kätilö ei myöskään uskonut että vauva syntyy. Jouduin odottamaan kovissa kivuissa yli tunnin että saan ponnistaa, vaikka siis koko sen ajan jo ponnistutti. Olin ollut 7cm auki kaksi tuntia aikaisemmin ja oksitosiinitippa oli kovalla. Iltakymmeneltä kätilö arveli lapsen syntyvän aikaisintaan aamulla. Syntyi puoli yhdeltätoista.

Siksi ihan sydämestäni uskon myös heidän kokemuksiaan joilla synnytys oli ihana kokemus. Koska minullakin olisi todennäköisesti ollut, jos se olisi hoidettu asianmukaisesti. Ja juuri siksi olen niin katkera. Luonto ei hoitanut mulle yllätyksiä joiden takia synnytys olisi ollut traumaattinen. Sen teki traumaattiseksi huono hoito. Sen teki traumaattiseksi toisen ihmisen tietoiset valinnat olla piittaamatta.

Vierailija kirjoitti:

oli helvetillinen. Kesti noin tunnin. (Kalvojen puhkaisulla käynnistetty, tipalla ei käynnistynyt vaikka 4 yritystä). Epiduraali alkoi vaikuttaa sopivasti ponnistusvaiheeseen joka oli sitten ihan ok. Imukupilla autettiin kun sydänäänet laskivat. Ponnistus kesti 45 minuuttia. Jälkisupistukset olivat kamalia (eihän niitä ensimmäisestä pitäisi edes olla)



Toisessa synnytyksessä sekä avautuminen (välillä sain spinaalin jonka keston ajan olo oli ok.) että ponnistusvaihe SIETÄMÄTTÖMIÄ! VArsinkin ponnistus.. ja kätilö toskasi tippojen kanssa ja tiuski ja syytteli. Ponnistus kesti pari tuntia ja seuraavat päivät olin kuin mankelista vedetty.



Kolmanteen valmistauduin pelkopolilla. Lupailtiin vaikka mitä puudutuksia. Onneksi äitipolin lääkäri kuitenkin sanoi että loppujen lopuksi anestesialääkäri päättää että suostuuko puuduttamaan. Ja että näitä herroja ei kärsi mennä neuvomaan. Eli siis ollaan lääkäreiden mielivallan alla. Jos ko. henkilöä ei naama/käyttäytyminen miellytä niin puudutusta ei tule. Lisäksi annoin itse painorajan jota suurempaa lasta en suostu synnyttämään. (Se otettiin todesta, ihanaa! Tosin suostuteltiin kovasti luopumaan sektiohaaveista).



Sitten synnytys käynnistettiin (kalvojen puhkaisulla, sanoin äitipolilääkäri) Aloitettiin kuitenkin oksitosiinitipalla. Siitä oli jo ensimmäisestä synnytyksestä kokemuksia, että ei käynnistä. Eikä käynnistänyt. Synnytyslääkärin mielestä ei ollu mitään syytä käynnistää synnytystä kalvojen puhkaisulla. Viikkoja oli 37 tuolloin ja käynnistyksen syynä sokeri/pelko isosta lapsesta ja synnytyspelko.



Kotiin siis. Onneksi synnytys käynnistyi itsekseen parin päivän päästä, ja vielä hiljalleen. En ollut edes varma, että onko se käynnissä. Ei mitään tunnissa avautumista! TUlikuuma kääre auttoi kipuun ja sairaalaan päästyäni olinkin jo 9 senttiä auki. Muutama erittäin kipeä supistus tuli sairaalassa. Sain, kun pyysin, pudendahlin(mitenhän se kirjoitetaan) ja se auttoi kai alapäähän mutta mahaan sattui niin vietävästi! Ponnistus kesti ja kesti... kätilö ei leikannut epparia vaikka anoin sitä. (Olisi varmaan nopeuttanut vähän).. Kuolemaakin pahempaa kipua!! Kätilö oli muuten ihan ok.



Ja niistä jälkisupistuksista ei varmaan kannata puhuakaan..



Pelkopolilla muuten sanoi kätilö että vain lapsen hyvää/parasta ajatellaan, ei äidin kipua. Selinmakuuasento (vinossa) on ainoa oikea. Ei siis liikuntaa, ei jakkaraa, kyykkyasentoa ym. joita lehdissä hehkutetaan. Ponnistuskin pitäisi synnytys" tuolissa" siis selinmakuulla. Sama miten sattuu.



Isien pitäisi pitää turpansa kiinni. Eivät kuulemma voi tietää että onko isän toive sama kuin äidin toive. (Tokakerralla mieheni välitti toiveitani kätilölle ja tuli teilatuksi.) Eivät voi tietää että onko isä edes toivottu henkilö mukana synnytyksessä vai väkisin tullut.



Mutta menkää toki pelkopolille. Kyllä se jo auttaa että saa " avautua" ja kertoa kokemansa!! Vaikka käytännön hyötyä siitä ei välttämättä olekaan, niin kyllä mieli kevenee ainakin.

Kevenee jos kevenee.

Mä kävin puhumassa pelkopolilla jälkeenpäin. En saanut mitään selitystä miksi oli toimittu kuten oli. Kätilöllä oli satavarmasti hyvä syy.  Kun pyysin yhdenkin esimerkin jostain hyvästä syystä, eivät krlsineet yhtään syytä. Ei kai kun mitään ei ollut. Silti kuulemma olin vain käsittänyt väärin ja synnytys oli ihan hyvin hoidettu. Jälkeenpäin tuntuu että olisin selviytynyt ptsd:stä paremmin jos en olisi hakenut "apua". Sellainen gaslightaaminen oli tosi väkivaltaisen tuntuista. Vielä väkivaltaisempaa kuin synnytyksessä, koska Uskon synnytyksessä kyseessä olleen ainakin osittain erehdyksestä.  Pelkopolin toiminta kuitenkin oli ihan tarkoituksellista. 

Ja kehtasivat vielä syyllistää mun miestäkin, kun hän ei ollut vaatinut mulle asiallista hoitoa.  Mun miestä joka syyllisti itsekin itseään, vaikka järjen tasolla ymmärsi että myös hänelle on oltava mahdollisuus luottaa hoitohenkilökuntaan.

Vihaksi pidtää vieläkin, vaikka tuosta on jo aikaa.

Lapsi on teini ja kantaa syyllisyyttä siitä että syntyessään aiheutti äidilleen isot vauriot loppuelämäksi ja traumaperäisen stressihäiriön. Mutta sehän riittää että molemmat on hengissä. Kaikki muu on sitten turhaa valittamista. Ei sitä ennen vanhaankaan elämästä nautittu.

Vierailija kirjoitti:

Miksi he eivät usko, että sattuu? Turtuuko tuohon valitukseen vaan, kun sitä näkee päivästä ja vuodesta toiseen, vai missä vika. Aivan uskomattomia tarinoita tässäkin. En minä ainakaan valehdellut, kun sanoin että sattuu ja paljon. Miksi kätilöt eivät usko äitiä? Mistä voi yleensäkään toinen ihminen tietää, sattuuko toiseen ja miten paljon?



Jos kätilöillä on ajatuksena, että kipulääkettä tulisi välttää syntyvän vauvan terveyden vuoksi viimeiseen asti, niin miksi eivät sitten sano niin? Vaan toteavat, että et tarvitse mitään vielä. Omassa synnytyksessäni en saanut mitään järkevää perustelua siihen, miksi anestesialääkäriä ei voinut pyytää paikalle. Kätilö sanoi vain, että vielä sinua ei voi sattua niin paljon, että tarvitsisit mitään. Kuitenkaan hän ei voinut tarkastaa, miten pitkällä synnytys oikeasti oli vaikka oli juuri tullut vuoroon eikä tiennyt tilannettani. Tosi ihmeellinen asenne, ei ammattilaisen käytöstä ollenkaan. Olisin ymmärtänyt, jos tilanteessani olisi annettu jokin perustelu, esim. synnytys voi nyt pysähtyä, jos annetaan epiduraali.

Mulla kävi just niin että ennen vuoronvaihtoa kätilö sanoi että saat uuden annoksen epiduuraalia jos pystyt odottamaan vielä ihan pienen hetken. Yövuoron kätilö tulee ihan kohta laittamaan sen. Ja sitten tuli yövuoron kätilö joka kieltäytyi ja sanoi että eihän sitä nyt vielä tarvita. Toki saan sitten joskus myöhemmin kun olen oikeasti kipeä. Myöhemmin selvisi että iltavuoron kätilö oli kirjannut "äiti lepäilee,  ei supostuskipuja, pientä paineen tunnetta". Siis se sama kätilö jolle puhuin ponnistuttamisesta ja sietämättömistä kivuista, ja joka lupasi että saan epiduraalia uuden annoksen ihan hetken kuluttua. 

Myöhemmin mun yksi kaveri joka on itse kätilö sanoi että sitä ei oikein katsota hyvällä jos jättää kipeän synnyttäjän odottamaan seuraavaa kätilöä. Ei varmaan tullut kätilölle sanomista kun ihan yhtäkkiä potilas vaan synnytti vaikka oli niin kivuton lepäilijä vielä ihan iltavuoron lopussa. Tavallaan inhimillistä mutta tavallaan kyllä ei sitten yhtään. Tuskin hänellä oli tarkoitus aiheuttaa traumaattistä kokemusta mutta olisihan hänen pitänyt ymmärtää mikä merkitys virheellisillä potilasiakirjamerkinnöillä voi pahimmillaan olla. Ei niitä huvikseen kirjoitella.

Vierailija kirjoitti:

, että voikohan tähän kipuun kuolla. Se oli helvetillistä. Eka synnytys kesti 31 h, joista 4 tuntia olin auki 10 cm. Ponnisteltiin vaikka miten, revittiin imukupilla, muttei tullut alakautta, leikkuriin, diagnoosi tarjontavirhe (avosuinen plus otsa edellä). Tokaan synnytykseen menin toivoen, ettei sama voi toistua.

Ok, ei toistunut täysin, mutta 30 h kesti taas, auki 10 cm neljän tunnin ajan. Lapsi tuli tällä kertaa alakautta, mutta järkyt seuraukset alapäähän, ja niistä kärsin vieläkin puoli vuotta tokan synnytyksen jälkeen. Virtsaaminen ja ulostaminen ei toimi.



Kolmannen haluan sektiolla, vaikkei se sektiokaan ihana kokemus ole. Pelkään sitäkin.

Mun tokaisi synty avosuisessa otsatarjonnassa. Sitä ei huomattu ennen syntymää. Kolmannen asteen repeämää ei huomattu ja sitä korjattiin myöhemmin kahdessa leikkauksessa.  Lisäksi tul  iso levatorvaurio jota ei voi korjata. 

Kolmas syntyi suunnitellulla sektiolla. Se oli oikeasti ihan naurettavan helppoa.  Tuli vähän huijattu olo kun kauhean kipeäksi peloteltu sektio oli vain hyttysen piston luokkaa alatiesynnytyksiin verrattuna. 

Vierailija kirjoitti:

sarjassa joku kätilö naureskeli synnytystuskissaan olevalle naiselle, että minä en sitten ole sellainen kätilö joka tarjoaa sääliä ja kipulääkkeitä. Piti ihan kahteen kertaan katsoa tuo kohta, että voiko noin ammattitaidotonta kätilöä olla olemassakaan. Mitä jos sairaanhoitaja sanoisi noin leikkaukseen menevälle ihmiselle?



Jotenkin omituinen täytyy kätilön olla, jos siinä, toisen kärvistellessä vieressä hirveissä kivuissa, ei riitä empatia asettumaan toisen ihmisen asemaan edes sen vertaa, että pitäisi sen suunsa kiinni.

Hmm, jos tollasta kertoo kameran edessä, voi vaan kuvitella miten käyttäytyy silloin kun kukaan ei näe. Synnytyäjää kun kukaan ei usko.

Kaipa tuo sitten on sosiaalisesti hyväksyttävää kätilöiden keskuudessa. Ei se muuten olisi tollasta sanonut julkisesti.