Onko kenenkään muun synnytys ollut todella helvetin kivulias ja sietämätön? Siis semmoinen tunne, että kuolee siihen?

1. Tiuskiva kätilö

2. Pakkomakuuttaminen

3. Turhat toimenpiteet (esim. kalvojen puhkaisu ja tippa jolleivät ne ole välttämättömiä)

4. Kivunlievityksen evääminen.

5. Kipuja vähättelevä kätilö

Ei nimittäin antanut mulle epiduraalia, koska supistukset eivät kuulemma olleet riittävän kivuliaita (katsoi käyriä piirturilta). Kaksi vuorokautta olin jo ollut käynnistyksessä ja oksitosiinitippa juoksi suoraan suoneen ilman mitään puudutusta. Lisäsi vaan oksitosiinin annostusta tarkistamatta kohdunsuun tilannetta. Kun vihdoin saatiin useiden pyytöjen jälkeen anestesialääkäri paikalle, niin todettiin vaan, että hups, olinkin jo melkein täysin auki!

Vieläkin sapettaa, vaikka synnytyksestä on jo aikaa. Ja kyllä, luulin todella että henki menee jossain vaiheessa, kipu oli sietämätöntä. Vauvan synnyttyä huomattiin osittain väärä tarjonta, mikä repi paikkoja ja myös pitkitti ponnistusvaiheen.

Vierailija:

1. Tiuskiva kätilö

2. Pakkomakuuttaminen

3. Turhat toimenpiteet (esim. kalvojen puhkaisu ja tippa jolleivät ne ole välttämättömiä)

4. Kivunlievityksen evääminen.

Saako kysyä missä sairaalassa tuo tapahtui?

sen verran korjaan:



1. Tiuskiva kätilö tai siis kätilö jonka kanssa ei synkkaa tai johon ei luota

2. Pakkomakuuttaminen

3. Turhat toimenpiteet (esim. kalvojen puhkaisu ja tippa jolleivät ne ole välttämättömiä)

4. Kivunlievityksen evääminen tai kivunlievityksen epäonnistuminen





minun synnytys alkoi epäonnistumaan siinä vaiheessa kun vaihtui kätilö oikein lempeästi ja mukavasta hieman kliinisempään, joka suhautti aquarakkulat sillä tavoin, etteivät ne voi auttaa kenellekään (neljä peräkkäin perseeseen niin ettei saa henkeä vedettyä välillä).



Tämän jälkeen epiduraali epäonnistui mutta jouduin kuitenkin maata sängyssä (itse aloin luovuttamaan tässä vaiheessa enkä tajunnut pyytää päästä ylös tai uutta yritystä eikä kätilökään oikeastaan ehdottanut yhtään mitään, toisaalta jaloista oli voimat kadonneet)

Nolointa ehkä vielä, että paperilla synnytys oli helppo - normaali ensisynnyttäjälle, ponnistusvaihekin kesti vain 10 min. Mutta... kivunsietoni on ilmeisesti maailman alhaisinta luokkaa. Synnytyksen jälkeen olisin voinut vannoa, että jos epiduraalia ei olisi annettu, olisin hypännyt ikkunasta.



Ponnistusvaiheen aikana ei kuulemma enää satu - ja paskat! Poltto oli kovempi kuin missään vaiheessa. En olisi ikinä uskonut oksentavani pelkästä kipukokemuksesta, mutta tulipa sekin tehtyä - ei ollut siis paha olo vaan kun elimistö meni siihen pisteeseen, että se räjähtää, niin eihän se tietenkään räjähdä vaan oksensin vaan. Tosin, jos epiduraalia ei olisi annettu, luulen, että olisin pyörtynyt tai sitten hypännyt ikkunasta.



Kidutus on se mihin sitä voisi verrata.

Jumalauta, naiset, meidän on noustava yhteisessä rintamassa vastarintaan! Tällainen kohtelu ei ole inhimillistä! Nykyaikana ketään ei sairaalassa yhtä epäinhimillisesti kuin synnyttäjää. Lääketiede on kyllin kehittynyttä lopettamaan tällaisen kidutuksen.



Järkyttävää, että aina naisia, jotka esittävät kritiikkiä synnytyskipua ja sen vähättelyä/joidenkin kätilöiden natsimaista käytöstä kohtaan, aletaan syllistää.



Aamulehdessäkin oli erään naisen kirjoitus mielipidepalstalla, jossa hän oli aidosti ihmeissään kohtelusta, jota TAYS:issa sai synnyttäessään lastaan. Tämä kirje sai aikaan vastareaktion, jossa useat naiset teilasiavat keskustelun aloitaneen naisen esittämät ongelmat ja kehuivat omat synnytyksensä maasta taivaaseen. Päivän selvää on, että monelle synnytys ei ole ollut ihana kokemus, miksi he eivät saa puhua?

epiduraalin sitten vihdoin ja viimein 4-5 tunnin odottamisen jälkeen, minkä jälkeen olin ihan taju pois, nukuin vain ponnistusvaiheeseen asti.



Toisen lapseni synnytin täysin luomuna, ja synnytys oli aivan erilainen. En suostunut makaamaan, en suostunut kalvojen puhkaisuun enkä mihinkään toimenpiteisiin. Sanoin kätilölle suoraan että en niitä tahdo missään nimessä ellei ole lapsen kannalta pakko. Käveleskelin vain rauhassa ympäriinsä. Loppuvaiheessa kipu oli niin kova, että en voinut enää hengittää kunnolla vaan hinguin ja vinguin, puhuin sekavia enkä pystynyt enää liikkumaan, vaan mieheni siirteli minua paikasta toiseen. SILTI synnytys oli kivuttomampi kuin esikoisen synnytys, ja tästä jäi erinomaisen kauniit muistot.



Nimimerkillä: " Kaikkia turhia toimenpiteitä vastaan"

luulin tosiaan kuolevani, yritin itkeäkin mutta en pystynyt. Kätilö ei antanut mitään kivunlievitystä vaikka kuinka kerjäsin, siis ei ilokaasua eikä mitään :( Vauva syntyi avotarjonnassa.

Itse en aio hankkia yhtään lasta. Jo pelkkä synnyttäminen on näköjään aivan järkyttävää.



Onneksi on näitä palstoja, joista saa oikeiden ihmisten ajatuksia eri tilanteista.

näin painajaisia vuosikausia: iso lapsi, avotarjonnassa, otsaedellä. Vauva ei laskeutunut hurjista supistuksista (joita vielä tipalla tehostettiin) huolimatta, ponnistusvaihe kesti tuntikausia, ponnistukset vain painoivat tehottomasti lapsen takaraivoa vasten selkärankaani ja kipu oli helvetillinen. lopulta revittiin imukupilla laskeutumaton vauva väkisin ulos, ihan " lievästi" repesin, ompelu sattui lähes synnytyksen verran. Pahinta oli kun kätilö v...uili koko ajan ja haukkui huonoksi synnyttäjäksi kun en saa lasta omin avuin ponnistettua ulos. Epiduraali auttoi pienen hetken 24 h:n painajaisessa. Koko ajan pelotti, että lapselle käy jotain, sektiota en saanut.



Toinen synnytys ja käynnit pelkopolilla auttoivat. Toinen synnytys sujui (eri sairaalassa) ihan " normaaleilla" , siedettävän rajoissa olevalla kivulla, varmaan sellaista kuvattua " hyvää" , synnytystä edistävää kipua, mielestäni nopeasti ja helposti. Tällä kertaa " luvattiin" etukäteen sektio mahdollisten ongelmien ilmaantuessa, näitä ei kuitenkaan ollut. Jäi hyvät muistot.

ponnisteltiin kaksi tuntia, mä jo tuntia aiemmin pyyysin leikkausta koska tunsin ettei vauva mahdu alateitse, mut ei kukaan mua kuunnellut

sit lääkäri yriiti imukuppia mun vastustuksesta huolimatta, pelkäsin että vauva kuolee olin ihan ahdistuksessa. lopulta mentiin hätäsektioon ja vauva oli otsatarjonnassa ja siksi ei mahtunut tuleen

kohtu repes verta meni vauva oli hurjan näkönen mustelma otsalla itkin viikon sairaalassa ja vieläkin itken kun edes ajattelen synnytystä

Ensin annettiin jotain tabletteja kohdunsuulle. Sitten puhkaistiin kalvot. Sitten tippa käteen ja monta tuntia järettömiä supisteluja. Tuon kahden vuorokauden rääkkäyksen jälkeen paikat oli auenneet vain 5 centtiin!!! Lopulta tehtiin sektio. Ennen leikkaukseen pääsemistä en enää jaksanut yhtään mitään. Kyyhötin sängyllä sikiöasennossa. Itkin ja tärisin voimakkaasti. Ajattelin että tässäkö se elämä sitten oli? En enää ottanut mieheeni mitään kontaktia, en hoitajiin yms. Olin jossain " omassa" maailmassa.

Tuon synnytyksen jälkeen mies kertoi että koskaan ei ollut pelännyt niin paljoa minun ja lapsen puolesta. Oli kärsinyt myös siitä tilanteesta kun näki kuinka minä olin tuskissani tunnista toiseen. Kuinka kukaan ei kertonut mistään mitään, kuinka kätilöt olivat vain vaihtuneet kun vuorot loppuivat. Mies kertoi että oli itkenyt autossa pitkän aikaa ennen kotiin lähtemistä. En enää lapsia uskalla tehdä. Ja mieskin sanoi että koskaan ei enää lähde mukaan tämmöiseen tilanteeseen :(

Siis ihan kamalaa :(. Toivottavasti omalle kohdalle sattuisi kätilö, joka omaa empatiakyvyn ja on muutenkin " oikealla alalla" . Mutta jollei satu, niin en taatusti säästele sanoja valituksentekovaiheessa. Kyllä sairaalassa tulee saada ihmisarvoista kohtelua, ihan kaikkien!!!

olivat niin helvetillisiä että en voinut kuvitellakaan ilman epiduraalia..tosin ei sekään kauan tehonnut.

vauva



:-( :-(

Muistan kätilön sanoneen, että vauvalla ei ole kaikki hyvin, pitäisi jo ponnistaa. Ajattelin, että väliäkö jos tuo kuolee, kun kuolen tänne itsekin.

eli moittikaapa siitä lääkäriä, jos ette sektiota ole saaneet

ja kyllä kannattaa tehdä kirjallinen valitus sairaalaan jos kokee saaneensa huonoa hoitoa ja/tai kohtelua

minä tein moni sivuisen kirjelman sinne

takaraivotarjonnass ja kasvot alaspäin niin on paras sillä mahtuu parhaiten

osa tulee kyllä takaraivotarjonnassa mutta kavot ylöspäin ja se vie tilaa enemmän eli ponnistusvaihe voi pitkittyä ja monet tuntee enemmän kipua äideistä kun vauva painaa johonkin hermoon

lapsi jäi liian ylös kun kalvot puhkaistiin, jonka jälkeen jouduin makaamaan sängyssä selälläni. Se oli kokemuksena todella ikävä, erittäin kivulias ja se, että joutui olemaan asennossa, mikä ei tuntunut luontealta, lisäsi varmasti kivuliaisuuden tuntua. Lopulta lapsi autettiin imukupilla ulos. Silloin ajattelin, että tässä on sitten meidän lapset. Mieheni varsinkin oli sitä mieltä, että hän ei ainakaan tulisi enää katsomaan, kun oma rakas vaimo tekee suurin piirtein kuolemaa. Hän todella järkyttyi siitä. Mutta vielä saatiin kolmas ja tällä kertaa pyysin saada olla pystyssä niin pitkään kuin mahdollista ja tämä viimeinen synnytys oli todellakin sellainen ihana ja helppo, kivut siedettävissä pelkällä kauratyynyllä ja lopuksi ilokaasulla. En tiedä olinko enemmän ihmeissäni uudesta vauvasta vai helposta synnytyksestä, mutta nyt on helppo uskoa, että joillakin voi synnytys olla myös todella helppo. Eikä johdu mistään muistinmenetyksestä todellakaan, minulla on mies todistajana!

Minulla käynnistetyn synnytyksen supistukset kivut alkoivat tiistaina, kalvot puhkaistiin torstaina ja synnytin sektiolla perjantaina eli 3 vrk. Kivut olivat ihan kunnollisia ja säännöllisiä, mutta olin harjoitellut hengittämistä etukäteen erään kasetin avulla. Sektioon päästiin kun ilmoitin kätilölle että minusta tämä homma ei nyt etene ja olen unenpuutteesta aika lopussa, voisitteko vähän tsekata, jolloin kätilö haki lääkärin ja lääkäri totesi että eihän tässä olla vasta kuin 3 cm auki, varataan leikkuri. Kipulääkkeitäkin tarjottiin, mutta en ottanut.



Päätin jo etukäteen että kun koskee, en ulvo vaan keskityn ja ääntelen mmmmmmm ja pidän miestäni kädestä niin lujaa kuin on tarpeen. Se auttoi hallitsemaan kipua.



Tämä Naistenklinikalla. Ei ollut minusta kamalaa. Toinen synnytys sujui sitten suunnitellulla sektiolla, koska ylilääkäri ei suositellut alakautta yrittämään, vaikka olisin ollut siihen halukas. Tuomioksi tuli ahdas lantio.



Voithan saada pelkosektion, kun tarpeeksi vaadit. Kävisit juttelemassa jossain.



Aika kamalia kätilöitä joillakin!