Minua häiritsee seksuaalista haluttomuutta koskevassa keskustelussa se,

Nykyajassa ärsyttää se, että naisten oletetaan olevan jotain seksikoneita. Aina ja joka tilanteessa pitäisi olla valmis ja halukas, muuten olet frigidi mörrimöykky. Ei väliä vaikka olisi vaativa työ, lapsia, kotitöitä, harrastuksia ym, aina pitäisi vaan jaksaa ja haluta, muuten miehet alkavat ulista vieraisiin menosta kun kotoa ei saa. Pahinta mielestäni on jopa seksuaaliterapeuttien antama neuvo, että seksiä tulisi naisen harrastaa vaikkei tekisi yhtään mieli -mihin se naisen oma päätäntävalta omasta kehostaan jäi? En voisi paljon vahingollisempaa keksiä kuin seksin harrastaminen vastentahtoisesti kun mies mankuu, siinä menee rikki moni asia luottamuksesta lähtien. Voisitteko kuvitella, että miehiä neuvottaisiin panemaan vaikkei tekisi yhtään mieli? Ei, en minäkään!

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Niinpä, mikseivät vedä vain käteen kuten tekivät esim. koko teini-ikänsä? Kokevatko he sen epäonnistumisena kun eivät saa puolisoa kiinnostumaan ja sitten pitäisi tyytyä omaan apuun?

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kuvitella, että miehiä neuvottaisiin panemaan vaikkei tekisi yhtään mieli? Ei, en minäkään!

Siis miksen voisi kuvitella? Meille terapeutti antoi saman neuvon ohimennen (vaikkei kummankaan haluttomuus ole ongelmamme) ja kyllä se koski molempia ihan yhtälailla. Just eilen illalla minä halusin seksiä ja mies ilmoitti, että on kovin väsynyt, mutta voi maata paikallaan jos minä teen työn. Ei hän vaikuttanut kovin rikkinäiseltä tai loukkaantuneelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kai haluttomuus kehittyy vähitellen. Kuten ap tuolla aikaisemmin kirjoitti " kyllä yhtälössä on kaksi tekijää"

Elämässä kertyy kaikenlaista painolastia, joka heijastuu suhteeseen ja seksielämään. Jos ne jäävät selvittämättä, niin lopulta vyyhti on jo niin sotkussa, ettei sitä halua tai jaksa selvittää.

Silloin helposti lähtee esim. pettämisen tielle, koska on yksinkertaista uskotella itselle, että kaikki ongelmat johtuvat haluttomasta osapuolesta. Seksi uuden kumppanin kanssa on seksiä ilman aikaisempaa painolastia ja ihana pakotie parisuhteen raskaasta tunnekuormasta.

Tai sitten elämän kiireet vievät ihmistä. Seksi arkipäivästyy, siitä katoaa ilo ja leikki. Lopulta se toinen (herkempi) osapuoli muuttuu haluttomaksi, koska vain ei enää jaksa sitä tylsää, yhtä ja samaa jyystämistä.

Miksi siinä yhtälössä on oltava kaksi tekijää ja miksi ne painolastit muka välttämättä liittyvät siihen ei-haluttomaan osapuoleen? Kyllä haluttomalla voi olla kaikenlaista omaa hankalaa, mikä liittyy jokapäiväiseen elämään. Sataa, sukka on vinossa, kaupassa on jonossa hitaita mummoja, mielessä pyörii sukulaisen kuolinpesän selvittelyt... On kylmää tai kuumaa ja aina jotenkin haikeeta ja vaikeeta.

Käytännössä usein haluttomuusongelma lähtee eron mukana haluttoman mukaan, eikä koskaan tule takaisin.

Varmaan haluttomuusongelma lähteekin eron mukana, jos kumppanit ova alun alkaenkin erilaisia libidoltaan, mutta jos seksielämä on ollut aluksi toimivaa, niin silloin haluttomuus on yhteisesti tuotettu tila. Toki voi olla haluttoman omia ongelmia, mutta rakastava kumppani ymmärtää olla tukena, koska tietää, että ongelman ratkettua seksielämäkin taas toimii.

Hassua kuinka mm. antidepressanttisten lääkkeiden aiheuttamaa seksuaalista haluttomuutta ei oteta huomioon yleisenä ongelmana tässä haluttomuuskeskustelussa. Näiden lääkkeiden on tutkitustikin todettu aiheuttavan seksuaalisen toimintakyvyn häiriön, joka pienellä prosentilla käyttäjistä voi jäädä jopa pysyväksi. Kyse ei ole mistään urbaanilegendasta, vaan asia on ihan faktuaalinen. En väitä, että näiden lääkkeiden käyttö on ainoa seikka, joka tätä haluttomuutta yleisellä tasolla aiheuttaa, mutta se on ehdottomasti yksi suuri osatekijä. Näitä lääkkeitä kun syö peräti puoli miljoonaa ihmistä Suomessa, ja yleensä naiset käyttävät niitä enemmän kuin miehet.

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen ei halua, pitää antaa sen halukkaan hakea tyydytys muualta.

Minä päädyin tuohon ratkaisuun. Se toimi hyvin niin kauan kunnes puoliso löysi sellaisen muun, jonka matkaan lähti.

Siis en vain osannut olla pätkääkään mustasukkainen, ja minusta oli selvää että jos minua seksi yleensä tai jotkut jutut erityisesti eivät kiinnosta, niin toinen voi hakea niitä muualta. Sopimus oli molemminpuolinen.

Nyt olen ollut pitkään sinkkuna. Parisuhde voisi olla mukava muista syistä, asioiden jakamisen ja yhdessä tekemisen takia ja ihan taloudellisestikin (halvemmat asumiskulut), mutta ajatus seksistä ei oikein nappaa. Olen varmaan saanut sitä elämäni aikana jo tarpeeksi, sillä aina en ole ollut tällainen.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Niin, yksinäinen mummo voi höpötellä itsekseen, kun ei ole juttukumppania, totaaliyksinäinen voi vaikka keksiä itselleen mielikuvituskaverin, läheisyyden puutteessa elävä voi halata tyynyä... Et taida nyt olla kovin rehellinen itsellesi. Kyllähän se tuntuu ihan erilaiselta, kun joku toinen ihminen koskettaa kuin jos itse koskee itseään.

En halua alleviivata olevani eri mieltä sinänsä aloituksen aiheesta, tai siitä, että haluaisin syyllistää suhteessaan halutonta, tai muuten vähemmän seksiä haluavaa. Mutta haluaisin silti tuoda esiin näkökulman vähäseksisessä suhteessa elävänä naisena. Ehkä siksikin, koska tyypillisesti haluttomuus mielletään nimenomaan siten, että nainen on haluton.

Olemme omassa suhteessamme ajautuneet nimenomaan siihen tilanteeseen, että minä vonkaan, ja toinen turhautuu entisestään, mikä vaikuttaa väistämättä seksielämäämme - eli sitä on entistä vähemmän, ja niinä kertoina, kun sitä on, saattaa suorastaan aistia sen, että sitä harrastetaan pitkin hampain. Meillä toki on paljon koskettelua ilman seksistä vihjailuja, mutta kun tulee torjutuksi sen 90 % ehdotuksista, myönnän, että se vaikuttaa myös näihin viattomiin kosketuksiin. Jos niihin kosketuksiin ei hiivi toivetta sen etenevän edes joskus halausta pidemmälle, yksinkertaisesti ei vain enää halua koskettaa, ei istua vieressä, eikä tulla yhtä aikaa nukkumaan. Ei kyse ole siitä, että haluaisin rangaista puolisoani haluttomuudestaan.  Ehkä pikemminkin kyse on itsensä säästelemisestä pettymyksiltä, ja olosuhteiden hiljaisesta hyväksymisestä.  Niin, ja valitettavasti tämä neuvo olla vonkaamatta seksiä vaikka kuukauden tarkoittaisi meillä sitä, että seksiä ei harrastettaisi lainkaan, missään tilanteessa.

Ei suhteemme ole koskaan ollut ihan hirveän kiihkeä. Muutokset, mitä on tullut, ovat olleet nimenomaan negatiivisia: lihomiseni johti siihen, ettei seksiä käytännössä ollut lainkaan, mistä jäi aika syvät arvet itsetuntoon. Nyt, kun olen laihtunut, seksiä toki on, mutta edelleen vähän, osa seksikerroista lähinnä kompromisseja. En pääse eroon siitä ajatuksesta, että minä olen siihen syypää, koska olen epäviehättävä. Ja jos syyllisyydestä puhutaan, mitä totta vieköön koen olevani syyllinen ja itse ongelma: minä haluan liikaa, minä ahdistan puolisoani, mutta toisaalta taas olen epäviehättävyydessäni este sille, ettei seksiä tule tämän enempää koskaan olemaankaan. Ja on kieltämättä vaikea edes ottaa puheeksi tätä ongelmaa missään, koska sen kokee niin suurena häpeänä, ettei yksinkertaisesti kelpaa ihmiselle, jota rakastaa niin hirveästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kai haluttomuus kehittyy vähitellen. Kuten ap tuolla aikaisemmin kirjoitti " kyllä yhtälössä on kaksi tekijää"

Elämässä kertyy kaikenlaista painolastia, joka heijastuu suhteeseen ja seksielämään. Jos ne jäävät selvittämättä, niin lopulta vyyhti on jo niin sotkussa, ettei sitä halua tai jaksa selvittää.

Silloin helposti lähtee esim. pettämisen tielle, koska on yksinkertaista uskotella itselle, että kaikki ongelmat johtuvat haluttomasta osapuolesta. Seksi uuden kumppanin kanssa on seksiä ilman aikaisempaa painolastia ja ihana pakotie parisuhteen raskaasta tunnekuormasta.

Tai sitten elämän kiireet vievät ihmistä. Seksi arkipäivästyy, siitä katoaa ilo ja leikki. Lopulta se toinen (herkempi) osapuoli muuttuu haluttomaksi, koska vain ei enää jaksa sitä tylsää, yhtä ja samaa jyystämistä.

Miksi siinä yhtälössä on oltava kaksi tekijää ja miksi ne painolastit muka välttämättä liittyvät siihen ei-haluttomaan osapuoleen? Kyllä haluttomalla voi olla kaikenlaista omaa hankalaa, mikä liittyy jokapäiväiseen elämään. Sataa, sukka on vinossa, kaupassa on jonossa hitaita mummoja, mielessä pyörii sukulaisen kuolinpesän selvittelyt... On kylmää tai kuumaa ja aina jotenkin haikeeta ja vaikeeta.

Käytännössä usein haluttomuusongelma lähtee eron mukana haluttoman mukaan, eikä koskaan tule takaisin.

Varmaan haluttomuusongelma lähteekin eron mukana, jos kumppanit ova alun alkaenkin erilaisia libidoltaan, mutta jos seksielämä on ollut aluksi toimivaa, niin silloin haluttomuus on yhteisesti tuotettu tila. Toki voi olla haluttoman omia ongelmia, mutta rakastava kumppani ymmärtää olla tukena, koska tietää, että ongelman ratkettua seksielämäkin taas toimii.

Miksi se edelleenkään olisi yhdessä tuotettu tila? Ihmiset muuttuvat omia aikojaan, ihmisen motivaatiot muuttuvat omia aikojaan, ihmisen omat ongelmat nousevat pintaan omia aikojaan. Eivät kaikki ihmiset hyödy kumppaninsa tuesta eivätkä halua käsitellä ongelmiaan edes tuettuina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Niin, yksinäinen mummo voi höpötellä itsekseen, kun ei ole juttukumppania, totaaliyksinäinen voi vaikka keksiä itselleen mielikuvituskaverin, läheisyyden puutteessa elävä voi halata tyynyä... Et taida nyt olla kovin rehellinen itsellesi. Kyllähän se tuntuu ihan erilaiselta, kun joku toinen ihminen koskettaa kuin jos itse koskee itseään.

Jep, osaan itse koskettaa itseäni paremmin. Ei tarvitse selittää mistä kohtaa ja kuinka nopeasti ja lujaa. Puhtaan fyysisen nautinnon kannalta en toista ihmistä tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Onko se aivan mahdoton ajatus, että ihmisenä vain kaipaa toisen ihmisen kosketusta ja myös rakastelua itselleen rakkaimman kanssa? En halua väittää, että haluttomuus olisi automaattisesti "vika", mutta ei pliis tehdä haluamisestakaan sellaista. Tai en oikeasti koe, että olisin vääränlainen siksi, että haluan harrastaa seksiä minulle tärkeän ihmisen kanssa. 

Ei masturbointi tätä ongelmaa korjaa. Se toki saa kanavoitua akuuteimmat halut, mutta se ei paikkaa sitä, minkä menettää toisen ihmisen kosketuksessa. Pahimmillani olen saanut itseni itkemään kesken kaiken, kun se saa tuntemaan olon entistäkin hylätymmäksi. Ei masturbointi, henkilökohtainen fantasiointi tai pornon kulutus yksinkertaisesti tuo konkreettista, toisen ihmisen kosketusta ja kosketuksen aikana muodostuvaa tunneyhteyttä. 

Eli vastaus kysymykseesi: saan seksistä minulle läheisen ihmisen kanssa fyysisen nautinnon lisäksi tunneyhteyden, ja koen tämän ihmisen kanssa suurta luottamusta ja kiintymystä: täytyyhän pohjalla olla juuri nämä asiat, että voi kaikkine piirteineen olla täydellisen alaston toisen edessä niin henkisesti kuin fyysisestikin. En väitä, etteikö seksittömässä suhteessakin voisi kokea näitä asioita, mutta itselleni seksi merkitsee paljon, ja se erottaa tämän suhteen muista minulle tärkeistä ja antoisista ihmissuhteista.

Minua kiinnostaisi tietää, miten sinä näet seksin roolin parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Niin, yksinäinen mummo voi höpötellä itsekseen, kun ei ole juttukumppania, totaaliyksinäinen voi vaikka keksiä itselleen mielikuvituskaverin, läheisyyden puutteessa elävä voi halata tyynyä... Et taida nyt olla kovin rehellinen itsellesi. Kyllähän se tuntuu ihan erilaiselta, kun joku toinen ihminen koskettaa kuin jos itse koskee itseään.

Jep, osaan itse koskettaa itseäni paremmin. Ei tarvitse selittää mistä kohtaa ja kuinka nopeasti ja lujaa. Puhtaan fyysisen nautinnon kannalta en toista ihmistä tarvitse.

Eihän seksin tarvitse olla pelkkää fyysistä nautintoa, saati - hyi - itsensä masturboimisesta toisen ihmisen avulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksin puutteesta parisuhteessa ei saisi puhua tai tehdä ongelmaa?

Entä saako läheisyysen puutteesta?

Puhumattomuudesta?

Voisi kuvitella, että löytyy joku jota mykkäkoulu ei haittaa. Silti useimmille puhe on tärkeää. Kuten seksikin.

Ihan siinä missä liiasta seksistä tai siitä, että toinen pyrkii liikaa iholle tai haluaa koko akan jutella, vaikka itse haluaisit kiireisen työpäivän jälkeen vain lukea hiljaa ja rauhassa kirjaa...

Totta kai libidojen kohtaamattomuus on ongelma. Ja siitä pitää voida puhua. Mutta ei niin, että se on vain sen haluttoman vika ja että seksiä PITÄÄ olla enemmän. Entä jos se olisikin niin päin, että sitä saa olla vähemmän?

Kohtaamattomuus siis oli se ongelma, ei vähyys, eikä toki paljouskaan.

Minua siis haittasi - en kyllä voi käsittää, miten edes et tätä ymmärtänyt - keskustelun yksipuolisuus, ei se, että aiheesta keskustellaan. Herranen aika, mitäs minä itsekään muuta teen kuin KESKUSTELEN aiheesta...!

Ap

Siltä seksuaaliselta ihmiseltä on pois se, ettei partneri halua hänen kanssaan seksiä. Haluttomalle se ei ole mistään pois, jos he eivät halua intiimiä kanssakäymistä kumppaninsa kanssa. Tässä syy sille, miksi tätä asiaa pohditaan nimenomaisesti sen korkeamman libidon omaavan ja kroonisessa seksin puutteessa elävän osapuolen näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Ota huomioon, että seksuaalinen haluttomuus ja seksittömyys parisuhteessa tarkoittaa aina sitä että suhteesta loppuu myös koskettelu, läheisyys, hellyys ja yhteenkuuluvuus. Tämä ainakin on ongelma, koska ihminen kuten muutkin nisäkkäät tarvitsee koskettelua ja läheisyyttä elääkseen tervettä elämää. Esimerkiksi Romanian lastenkotien kehitysvaurioiset lapset olivat kasvaneet sellaiseksi nimenomaan näiden puutteesta.

Joten, minusta parisuhteen tunnekylmän puoliskon syyllistäminen ei ole kohtuutonta.

Ei automaattisesti. Omassa suhteessani nimenomaan on paljon kosketteluja, läheisyyttä, hellyyttä ja yhteenkuuluvuutta, mutta ei seksiä. Eli kaiken järjen mukaan kyseessä ei ole se, etteikö toisesta välittäisi ollenkaan, tai jopa rakastaisi. Mutta tässäpä sitten enemmän haluavan kannalta kinkkinen ongelma, mitä tulee neuvoon etsiä joku, joka haluaa yhtä paljon. Kun ei itselleen rakkaasta ihmisestä missään nimessä halua luopua, ja tuntuu itsekkäältä lähteä, kun kaikki sinänsä on hyvin. Paitsi että ei ole, koska jää itse paitsi asiasta, joka merkitsee kuitenkin itselle suhteessa paljon. Olisi paljon helpompaa lähteä, jos suhteesta olisi kadonnut sekä seksi, että kaikki muukin, mikä osoittaisi tämän suhteen olevan parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Totta. Maailma on tällä hetkellä melkoisen yliseksualisoitunut.

Ja silti kaikkien tutkimusten mukaan seksiä on paljon vähemmän kuin mitä on ollut viime vuosituhannen puolella.

Sitten pitää etsiä kompromissi.

Jos halukkaan halut on 2x viikossa ja haluttoman nolla niin 1 kerta on reilu molemmille.

Ihan pelkkää matematiikkaa jos muuten on vaikea tajuta ja hyväksyä.

Minä olen meillä se halukas ja mies taas hoitelisi itsensä runkkaamalla mieluummin mutta hän tietää hyvin että pitää minut tyytyväisenä n 10 päivän välein rakastelemalla. Molemmat tyydymme tähän koska kumpikaan ei joudu olemaan täysin vastoin omia tarpeitaan ja halujaan. Tätä kutsutaan rakkaudeksi ja toisen arvostamiseksi.

Onhan tuosta ollut vaikka kuinka monta juttua. Siis, että vähemmän haluava kokee tilanteen ikäväksi. 

Sitä en ymmärrä miksi tästä pitää jauhaa ihan koko ajan. Jos kiinostus seksiin on pariskunnan osapuolilla ihan eri tasolla, niin eipä siinä montaa erilaista vaihtoehtoa ole. Joko se halukkaampi tyyty vähempään seksiin tai sitten eroaa. On erittäin harvinaista, että toisen haluja saa muutettua kuin taikaiskusta. Toki on pariterapiat ja muut, mutta ei niissäkään ihmeitä tehdä.

Minusta ap kirjoitti asiaa mutta hieman loukkaannuin ensimmäisellä sivulla jo muille keskutelijoilla jotka leimasivat minut, enemmän haluavan, pettäjäksi.

Olen usein turhautunut ja ärtynyt puutteesta mutta ei tulisi mieleenkään pettää kumppania. Me puhumme ja teemme kompromisseja. Jos joku päätyy pettämään se ei johdu seksin puutesta vaan keskuteluyhteyden puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

Sitten pitää etsiä kompromissi.

Jos halukkaan halut on 2x viikossa ja haluttoman nolla niin 1 kerta on reilu molemmille.

Ihan pelkkää matematiikkaa jos muuten on vaikea tajuta ja hyväksyä.

Minä olen meillä se halukas ja mies taas hoitelisi itsensä runkkaamalla mieluummin mutta hän tietää hyvin että pitää minut tyytyväisenä n 10 päivän välein rakastelemalla. Molemmat tyydymme tähän koska kumpikaan ei joudu olemaan täysin vastoin omia tarpeitaan ja halujaan. Tätä kutsutaan rakkaudeksi ja toisen arvostamiseksi.

Mietin vain, toimiiko tämä matematiikka etenkään silloin, kun kyse on oikeasti tosi isosta haitarista: esim. puoliso ei kirjaimellisesti halua ollenkaan, tai haluaa vaikka muutaman kerran vuodessa, ja toinen haluaisi vaikka kolme kertaa viikossa. Hyödyttääkö se, että haluton suostuu harrastamaan seksiä vaikka muutaman kerran kuukaudessa? Kun sen sijaan, että molemmat olisivat tyytyväisiä, toinen todennäköinen mahdollisuus on, että molemmat ovat tyytymättömiä: haluton ahdistuu entistä enemmän joutuessaan harrastamaan seksiä enemmän kuin oikeasti haluaa, ja ehkä kokee suorituspaineita niinä kertoina, kun seksiä on. Haluava taas kokee edelleenkin, että seksiä on vähän, tai kokee harrastetun seksin olevan nimenomaan kompromissiseksiä sen sijaan, että partneri oikeasti haluaisi harrastaa seksiä. 

Vierailija kirjoitti:

...

Minusta seksin määrä on ongelma vain, jos pariskunnan osapuolilla halut eroavat. Ja silloinkaan se on yhteinen ongelma, ei pelkästään sen vähemmän haluavan vika.

...

No jos halut ovat samalla tasolla, niin eihän tilanteessa ole mitään ongelmaa. 

Vika on hieman väärä sana tässä yhteydessä, mutta eihän sitä halutonta haittaa jos seksiä ei ole. Ongelmallinen tilanne on sille, joka joutuu olemaan puutteessa jatkuvasti. Tässä kohtaa toki kannattaisi vakavasti harkita eroa.