Minua häiritsee seksuaalista haluttomuutta koskevassa keskustelussa se,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä ymmärrä tätä koko keskustelua. Miksi olla yhdessä jos ei halua antaa toiselle nautintoa?

Mulla on ollut välillä haluttomia hetkiä, ei se silti ole estänyt mua tyydyttämästä kumppaniani muilla keinoin. Mulle ainakin toisen saama nautinto on tärkeämpää kuin oma.

Niinno, helpoimmalla naisena pääsee vaan makaamalla ja antamalla miehen tyydyttää itsensä itseensä. Kaikki suuseksin tms antaminen on paljon vaivalloisempaa (ja vaatii ainakin itsellä sen, että on halukkaalla tuulella). Mutta mitä nautintoa joku tuollaisesta saisi, jos kumppaniaan rakastaa, onkin se kysymys, miksi meillä ei mitään sääliseksiä anneta haluttomana.

Kyse onkin siitä, että jos haluton kumppani rakastaa puolisoaan, niin tekee asialle jotain ihan itse eikä vaan odota että kyllä se siitä, tuo toinenki lakkaa haluamasta orgasmeja ja hellyyttä.

Miksi sen enemmän halukkaan ei kuulu tehdä asialle jotain? Hänellähän se ongelma on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aseksuaalisuus on toki asia erikseen, mutta kyllä normaalissa suhteessa seksi ja ylipäätään intiimiys ja fyysinen läheisyys määrittää onko kyseessä romanttinen parisuhde vaiko pelkkä ystävyys/kämppäkaveruus.

Hyvä, intiimi ja huomioonottava seksi tekee todella hyvää kahden ihmisen henkiselle yhteydelle ja läheisyyden tunteelle. Rakastellessaan itselleen tärkeän henkilön kanssa ihminen on herkässä, haavoittuvassa tilassa ja osoittaa ihan erityyppistä luottamuksellisuutta ja hellyyttä "antautua" siihen tilaan toisen kanssa. Siinä toisiinsa kietoutuneena, niin lähekkäin kuin fyysisesti mahdollista, nautinnon ja hyvänolon pauloissa, missä henkinen JA fyysinen yhteys kohtaavat, on ihan erilaisessa rakkauden tilassa kuin mitä normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä/harrastamisessa/tekemisessä/hengailussa. Toistensa seksuaalisuuden tutkiminen, tukeminen ja kannustaminen on kaunis asia, eikä samanlaista intiimiyttä yksinkertaisesti ole jos parisuhteesta puuttuu seksi ja seksuaalisuus kokonaan.

Se, että vilpittömästi haluaa tuottaa koko kehon läpi vavahtelevaa puhdasta nautintoa toiselle, on olennainen osa rakastamista ja huolenpitoa. Täysin haluton ihminen suhteessa voikin miettiä, että miksi ei halua tuottaa tätä nautintoa toiselle, jos häntä kerran oikeasti rakastaa? Miksi oma "no yyh en jaksa/halua"-mentaliteetti menee rakastamansa ihmisen tarpeiden edelle?

Siksi, että prioriteetti elämässä menee niin, että ensisijassa huolehditaan itsestä, toissijaisesti muista. Ei voi rikkoa itseään, jotta toinen saisi haluamansa.

Koska sitä se pohjimmainen haluttomuus juuri on. Ei pysty seksuaalisiin tekoihin hajottamatta omaa seksuaalisuuttaan. Ongelmaksi se muodostuu, jos parisuhteessa toinen siitä joutuu kovin pitkiä jaksoja kärsimään.

Mutta miksi oletetaan, että seksuaalisen palvelun tekeminen rakastamalleen ihmiselle, rikkoo jotain? Eikö silloin kyseessä ole joku ongelma pääkopassa, jos seksistä tekee itselleen niin ylitsepääsemättömän asian ettei kykene seksuaalisiin tekoihin paitsi silloin harvoin kun itseään sattuu haluttamaan? Silloin pitäisi kysyä itseltään, missä on vika jos nautinnon tuottaminen toiselle hajottaa jotain sisältä. Voiko johonkin mystiseen henkiseen haluttomuuteen myös vedota kaikissa muissa toiselle ihmiselle tehdyissä palveluissa, vai onko se vain okei jos kyseessä on seksi? Miksi juuri seksi oikeuttaa itsekkyyteen?

Vierailija kirjoitti:

Aseksuaalisuus on toki asia erikseen, mutta kyllä normaalissa suhteessa seksi ja ylipäätään intiimiys ja fyysinen läheisyys määrittää onko kyseessä romanttinen parisuhde vaiko pelkkä ystävyys/kämppäkaveruus.

Hyvä, intiimi ja huomioonottava seksi tekee todella hyvää kahden ihmisen henkiselle yhteydelle ja läheisyyden tunteelle. Rakastellessaan itselleen tärkeän henkilön kanssa ihminen on herkässä, haavoittuvassa tilassa ja osoittaa ihan erityyppistä luottamuksellisuutta ja hellyyttä "antautua" siihen tilaan toisen kanssa. Siinä toisiinsa kietoutuneena, niin lähekkäin kuin fyysisesti mahdollista, nautinnon ja hyvänolon pauloissa, missä henkinen JA fyysinen yhteys kohtaavat, on ihan erilaisessa rakkauden tilassa kuin mitä normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä/harrastamisessa/tekemisessä/hengailussa. Toistensa seksuaalisuuden tutkiminen, tukeminen ja kannustaminen on kaunis asia, eikä samanlaista intiimiyttä yksinkertaisesti ole jos parisuhteesta puuttuu seksi ja seksuaalisuus kokonaan.

Se, että vilpittömästi haluaa tuottaa koko kehon läpi vavahtelevaa puhdasta nautintoa toiselle, on olennainen osa rakastamista ja huolenpitoa. Täysin haluton ihminen suhteessa voikin miettiä, että miksi ei halua tuottaa tätä nautintoa toiselle, jos häntä kerran oikeasti rakastaa? Miksi oma "no yyh en jaksa/halua"-mentaliteetti menee rakastamansa ihmisen tarpeiden edelle?

Todella hyvin sanottu!

Kyllä minä tiedän järjellä että mieheni ei ole tuollainen pahuuttaan ja minua kiusatakseen, mutta siltä se tuntuu, ja se tuntuu syvällä. Mietin aina pitkien taukojen aikana avioeroa koska tuntuu että en kestä sitä yksinäisyyttä toisen vierellä joka yö, enkä kestä sitä että pitää olla niin kuin ei olisi mitään vialla ettei toisen halut vaan mene mun vonkaamisen takia, vaikka oma sielu särkyy. Minä en osaa kuvitella että antaisin rakkaani kärsiä näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.

Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.

Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.

No en todellakaan sanonut.

Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?

Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."

Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.

Ap

Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?

No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.

No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?

En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.

No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.

Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.

No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.

Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.

On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.

Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?

103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).

Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.

Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.

Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.

On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.

Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.

Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.

Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.

Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.

ap

No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.

Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.

Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.

ap

Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.

Huokaus. 

TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä. 

Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".

Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.

Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...

Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma. 

Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.

ap

Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.

Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.

Kompromissi silloin, jos seksi oikeasti inhottaa tai on yhdentekevää vaan on omiaan vähentämään entisestään niitä himoja. Kun rakkauteen kuuluu myös se, että seksi on vastavuoroista, siinä haluaa kumpikin tuottaa toiselle hyvää jne. Niin kyllä se vaan loukkaa, jos kumppanille riittää, että kompromissina antaa.

Tiedän itse tämän kokeneena, että lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain makasin ja mietin miksei tämä lopu. Inhosin itseäni ja miestä. Mies syytteli, miksen nauti, vaikka hän teknisesti hoitaa homman...

Tähän auttoi vaan totaalinen pidättäytyminen ja mukavien asioiden tekeminen yhdessä. Pikku hiljaa heräsi taas se luottamus, että toinen tahtoo tehdä hyvää ja halusi itsekin tehdä hyvää. Ei meillä vieläkään ole mikään ylettömän aktiivinen seksielämä, mutta noin kerran viikossa ja kummankin toiveesta, kummankin nauttiessa. Mies ehkä haluaisi vähän enemmän, mutta ei painosta, antaa minulle tilaa ja ymmärtää, että laatu korvaa määrän.

Eli sikäli, ongelma ei ole sen haluttoman vaan yhteinen. Ja kompromissi ei ole oikea tie herättää haluja, vaikka tottakai nykytila meillä on edelleen jonkinasteinen kompromissi miehen kannalta.

Jos seksi inhottaa tai on yhdentekevää ei todellakaan rakasta puolisoaan, silloin pitää oikeasti miettiä että onko sitä rakkautta rahtuakaan jäljellä. Meillä on seksi erittäin nautinnollista molemmille silloin kun sitä on, silti mies ei siihen ryhdy nykyään kuin parin kuukauden välein, ja kyllä se loukkaa minua ihan helvetisti että miksi ei voi minuun edes koskea vaikka tietää että sen takia kärsin joka päivä.

Jos minä tietäisin että niin pienellä teolla kuin että suutelisi, halaisi tai vähän kädellä hyväilisi joka päivä vaikka nukkumaan mennessä tai herätessä saisi rakkaan puolison onnelliseksi, niin totta helvetissä sen tekisin. Mies ei varmaan oikeasti tajua kuinka julma on, ja kun en viitsi siitä jatkuvasti sanoa niin luulee että olen tottunut olemaan ilman kun hänkään ei sitä jostain syystä kaipaa niin paljon.

Mies tietää kyllä että tekisin mitä tahansa jotta saisin tämän tilanteen paremmaksi. Mutta miehen mielestä mitään ei ole vialla kuin se että ei nyt vaan tule harrastettua seksiä kun on väsymystä ja kipuja ja kaikkea...

Rakkaus ei edelleenkään ole sama asia kuin seksi. Kumpaakin voi olla ilman toista.

Parisuhderakkaus on rakkaus+seksi, siitä sen erottaa ystävyydestä ja sukulaisuudesta. Voi toki jotkut harrastaa seksiä ilman että rakastaa ja rakastaa voi ketä vaan olematta parisuhteessa.

Tuo on sinun määritelmäsi.

Entäpä jos parisuhteessa tulee sairauksia jotka estävät seksin? Eikö se ole enää parisuhde?

Ei, seksitön suhde ei ole enää parisuhde, paitsi jos kumpikin ovat aidosti aseksuaaleja.

Aika sairasta tuollainen määritteleminen minun mielestäni. En vähättele tilanteen hankaluutta, jos joku sairaus estää seksin kokonaan, mutta että ei ole enää parisuhde laisinkaan... Huhhuh. En ymmärrä miksi näin ajattelevat mitään parisuhteita harrastavat edes, eikö seksisuhde olisi parempi vaihtoehto jos se seksi on oikeasti ainut asia mikä merkkaa.

Ei se ainut asia ole joka merkkaa, mutta itselleni ainakin tärkein syy sitoutua parisuhteeseen. Miehelle näin ei ollutkaan mikä kävi ilmi vasta vuosien päästä, hänelle on ihan Ok olla kuukausiakin ilman seksiä, mitä en mitenkään suhteen alkuvuosina voinut tietää.

Tuossahan puhuttiin siitä, jos sairaus estää seksin harrastamisen.

Ja toiseksi vaikka ei olisikaan ainut asia mikä merkkaa, niin keskeisin asia se näkyy olevan, jos parisuhde lakkaa olemasta parisuhde jos sairaus estää seksin... Vastenmielistä.[/

Mikä sairaus edes estää seksin kaikissa muodoissaan? Olen sitä mieltä ehdottomasti että jos sairauden takia toista ei seksi enää kiinnosta, terveellä ja seksuaaliselle on oikeus seksisuhteeseen, jos ero ei ole vaihtoehto. Ei ole oikein, jos sairas kumppani pakottaa terveen uhraamaan (seksi)elämänsä kumppanin sairauden takia.

Jos tuo tilanne osuu kohdalle, toivon että kykenet nousemaan omasta kuplastasi, jossa ollaan nuoria ja terveitä ikuisesti ja se oma nautinto menee kaiken edelle.

Sinänsä toki pariskunta voi sopia pitkän sairauden kohdalla esim avoimesta suhteesta tai jotain, mutta jotenkin toivoisi, että asiaa osattaisiin katsoa vähän laajemmin kuin "minulla on oikeus seksiin"-näkökulmasta. Normaali aikuinen pystyy kyllä omin pikku kätösinkin aika pitkälle hommat hoitamaan.

Ei tuo toimi sellaisilla joille seksi on rakkauden fyysistä osoittamista. Ei sitä rakkautta voi kolmannen osapuolen kanssa osoittaa. Kyse on pariskunnan keskinäisestä suhteesta, ei siinä voi olla ulkopuolisia. Haluttomuus on eri asia kuin kykenemättömyys. Haluton ei luultavasti rakasta koska kykenisi mutta ei vaan jostain kumman syystä halua. Kykenemätön varmasti rakastaa ja haluaisi kyetä.

Se jostain kumman syystä on ihan yhtä validi syy kuin se, että toinen haluaa. Rakkaus ja seksi eivät ole sama asia, vaikka parhaimmillaan täydentävätkin toisiaan.

Haluttomuus on ihan yhtä okei kuin halukkuuskin. Vähän niinkuin on ok haluta lapsia tai olla haluamatta. Sehän se parisuhteen biologinen peruste lopulta on, suvun jatkaminen.

Jos on haluton, on haluton rakastamaan. Ja jos sitä itse ei halua edes ratkaista, on se merkki siitä että ei rakasta, niin se vaan on. Yleensä haluttomat sanoo että rakastaa, no ehkä rakastaa kuin ystävää tai sisarusta, mutta se ei riitä. Rakkaus ja seksi kuuluu yhteen parisuhteessa, muissa ihmissuhteissa ei. Se seksihalu on se mikä ihmiset sitoo parisuhteeseen ja saa haluamaan parisuhteeseen, jos sitä seksuaalista viettiä ei ole, ollaan vaan ystäviä tai kämppiksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aseksuaalisuus on toki asia erikseen, mutta kyllä normaalissa suhteessa seksi ja ylipäätään intiimiys ja fyysinen läheisyys määrittää onko kyseessä romanttinen parisuhde vaiko pelkkä ystävyys/kämppäkaveruus.

Hyvä, intiimi ja huomioonottava seksi tekee todella hyvää kahden ihmisen henkiselle yhteydelle ja läheisyyden tunteelle. Rakastellessaan itselleen tärkeän henkilön kanssa ihminen on herkässä, haavoittuvassa tilassa ja osoittaa ihan erityyppistä luottamuksellisuutta ja hellyyttä "antautua" siihen tilaan toisen kanssa. Siinä toisiinsa kietoutuneena, niin lähekkäin kuin fyysisesti mahdollista, nautinnon ja hyvänolon pauloissa, missä henkinen JA fyysinen yhteys kohtaavat, on ihan erilaisessa rakkauden tilassa kuin mitä normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä/harrastamisessa/tekemisessä/hengailussa. Toistensa seksuaalisuuden tutkiminen, tukeminen ja kannustaminen on kaunis asia, eikä samanlaista intiimiyttä yksinkertaisesti ole jos parisuhteesta puuttuu seksi ja seksuaalisuus kokonaan.

Se, että vilpittömästi haluaa tuottaa koko kehon läpi vavahtelevaa puhdasta nautintoa toiselle, on olennainen osa rakastamista ja huolenpitoa. Täysin haluton ihminen suhteessa voikin miettiä, että miksi ei halua tuottaa tätä nautintoa toiselle, jos häntä kerran oikeasti rakastaa? Miksi oma "no yyh en jaksa/halua"-mentaliteetti menee rakastamansa ihmisen tarpeiden edelle?

Siksi, että prioriteetti elämässä menee niin, että ensisijassa huolehditaan itsestä, toissijaisesti muista. Ei voi rikkoa itseään, jotta toinen saisi haluamansa.

Koska sitä se pohjimmainen haluttomuus juuri on. Ei pysty seksuaalisiin tekoihin hajottamatta omaa seksuaalisuuttaan. Ongelmaksi se muodostuu, jos parisuhteessa toinen siitä joutuu kovin pitkiä jaksoja kärsimään.

Mutta miksi oletetaan, että seksuaalisen palvelun tekeminen rakastamalleen ihmiselle, rikkoo jotain? Eikö silloin kyseessä ole joku ongelma pääkopassa, jos seksistä tekee itselleen niin ylitsepääsemättömän asian ettei kykene seksuaalisiin tekoihin paitsi silloin harvoin kun itseään sattuu haluttamaan? Silloin pitäisi kysyä itseltään, missä on vika jos nautinnon tuottaminen toiselle hajottaa jotain sisältä. Voiko johonkin mystiseen henkiseen haluttomuuteen myös vedota kaikissa muissa toiselle ihmiselle tehdyissä palveluissa, vai onko se vain okei jos kyseessä on seksi? Miksi juuri seksi oikeuttaa itsekkyyteen?

No, oikea syvä haluttomuus nyt vaan on sellaista. Ja silloin on äärimmäisen itsekästä olettaa jotain palveluksia. Haluja voi yrittää herätellä, mutta vaikeaa se voi olla ja voi vaatia esim seksiterapeuttia avuksi.

Se että päteekö sama muihin tekoihin kuin seksiin, niin kyllä. Jokaisella on oikeus sanoa, ettei lähde perhejuhliin tai imuroi tai laita ruokaa juuri nyt. Ainoa mistä ei voi tinkiä vedoten haluttomuuteen on lasten hoitaminen, se on yhteinen pakollinen vastuu vaikka kuinka ei huvittaisi. Kaiken muun voi lykätä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä ymmärrä tätä koko keskustelua. Miksi olla yhdessä jos ei halua antaa toiselle nautintoa?

Mulla on ollut välillä haluttomia hetkiä, ei se silti ole estänyt mua tyydyttämästä kumppaniani muilla keinoin. Mulle ainakin toisen saama nautinto on tärkeämpää kuin oma.

Niinno, helpoimmalla naisena pääsee vaan makaamalla ja antamalla miehen tyydyttää itsensä itseensä. Kaikki suuseksin tms antaminen on paljon vaivalloisempaa (ja vaatii ainakin itsellä sen, että on halukkaalla tuulella). Mutta mitä nautintoa joku tuollaisesta saisi, jos kumppaniaan rakastaa, onkin se kysymys, miksi meillä ei mitään sääliseksiä anneta haluttomana.

Kyse onkin siitä, että jos haluton kumppani rakastaa puolisoaan, niin tekee asialle jotain ihan itse eikä vaan odota että kyllä se siitä, tuo toinenki lakkaa haluamasta orgasmeja ja hellyyttä.

Miksi sen enemmän halukkaan ei kuulu tehdä asialle jotain? Hänellähän se ongelma on.

Niin kuin mitä? Luuletko ettei siinä vaiheessa se halukas ole jo tehnyt kaiken? Siivonnut, ostanut lahjoja/kukkia/seksileluja, seksikkäitä asuja, kynttiläillallisia, kaikenlaista rentouttavaa yhdessä oloa ja hemmottelua... Ollut vonkaamatta, tehnyt aloitteita, puhunut rauhallisesti, kysynyt missä vika, mitä voisi vielä tehdä, pyytänyt ja anellut, kaikkea mahdollista. Viimeinen keino on ottaa avioero ihmisestä jota rakastaa, mutta niin se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aseksuaalisuus on toki asia erikseen, mutta kyllä normaalissa suhteessa seksi ja ylipäätään intiimiys ja fyysinen läheisyys määrittää onko kyseessä romanttinen parisuhde vaiko pelkkä ystävyys/kämppäkaveruus.

Hyvä, intiimi ja huomioonottava seksi tekee todella hyvää kahden ihmisen henkiselle yhteydelle ja läheisyyden tunteelle. Rakastellessaan itselleen tärkeän henkilön kanssa ihminen on herkässä, haavoittuvassa tilassa ja osoittaa ihan erityyppistä luottamuksellisuutta ja hellyyttä "antautua" siihen tilaan toisen kanssa. Siinä toisiinsa kietoutuneena, niin lähekkäin kuin fyysisesti mahdollista, nautinnon ja hyvänolon pauloissa, missä henkinen JA fyysinen yhteys kohtaavat, on ihan erilaisessa rakkauden tilassa kuin mitä normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä/harrastamisessa/tekemisessä/hengailussa. Toistensa seksuaalisuuden tutkiminen, tukeminen ja kannustaminen on kaunis asia, eikä samanlaista intiimiyttä yksinkertaisesti ole jos parisuhteesta puuttuu seksi ja seksuaalisuus kokonaan.

Se, että vilpittömästi haluaa tuottaa koko kehon läpi vavahtelevaa puhdasta nautintoa toiselle, on olennainen osa rakastamista ja huolenpitoa. Täysin haluton ihminen suhteessa voikin miettiä, että miksi ei halua tuottaa tätä nautintoa toiselle, jos häntä kerran oikeasti rakastaa? Miksi oma "no yyh en jaksa/halua"-mentaliteetti menee rakastamansa ihmisen tarpeiden edelle?

Siksi, että prioriteetti elämässä menee niin, että ensisijassa huolehditaan itsestä, toissijaisesti muista. Ei voi rikkoa itseään, jotta toinen saisi haluamansa.

Koska sitä se pohjimmainen haluttomuus juuri on. Ei pysty seksuaalisiin tekoihin hajottamatta omaa seksuaalisuuttaan. Ongelmaksi se muodostuu, jos parisuhteessa toinen siitä joutuu kovin pitkiä jaksoja kärsimään.

Mutta miksi oletetaan, että seksuaalisen palvelun tekeminen rakastamalleen ihmiselle, rikkoo jotain? Eikö silloin kyseessä ole joku ongelma pääkopassa, jos seksistä tekee itselleen niin ylitsepääsemättömän asian ettei kykene seksuaalisiin tekoihin paitsi silloin harvoin kun itseään sattuu haluttamaan? Silloin pitäisi kysyä itseltään, missä on vika jos nautinnon tuottaminen toiselle hajottaa jotain sisältä. Voiko johonkin mystiseen henkiseen haluttomuuteen myös vedota kaikissa muissa toiselle ihmiselle tehdyissä palveluissa, vai onko se vain okei jos kyseessä on seksi? Miksi juuri seksi oikeuttaa itsekkyyteen?

Samaa olen miettinyt aina näissä keskusteluissa. Miten oman rakkaimman ihmisen kanssa lähekkäin rikkoo sun seksuaalisuuden? Miksi yleensä hämäsit sitten sen ihmisen rakastumaan sinuun alunperin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä ymmärrä tätä koko keskustelua. Miksi olla yhdessä jos ei halua antaa toiselle nautintoa?

Mulla on ollut välillä haluttomia hetkiä, ei se silti ole estänyt mua tyydyttämästä kumppaniani muilla keinoin. Mulle ainakin toisen saama nautinto on tärkeämpää kuin oma.

Niinno, helpoimmalla naisena pääsee vaan makaamalla ja antamalla miehen tyydyttää itsensä itseensä. Kaikki suuseksin tms antaminen on paljon vaivalloisempaa (ja vaatii ainakin itsellä sen, että on halukkaalla tuulella). Mutta mitä nautintoa joku tuollaisesta saisi, jos kumppaniaan rakastaa, onkin se kysymys, miksi meillä ei mitään sääliseksiä anneta haluttomana.

Kyse onkin siitä, että jos haluton kumppani rakastaa puolisoaan, niin tekee asialle jotain ihan itse eikä vaan odota että kyllä se siitä, tuo toinenki lakkaa haluamasta orgasmeja ja hellyyttä.

Miksi sen enemmän halukkaan ei kuulu tehdä asialle jotain? Hänellähän se ongelma on.

Niin kuin mitä? Luuletko ettei siinä vaiheessa se halukas ole jo tehnyt kaiken? Siivonnut, ostanut lahjoja/kukkia/seksileluja, seksikkäitä asuja, kynttiläillallisia, kaikenlaista rentouttavaa yhdessä oloa ja hemmottelua... Ollut vonkaamatta, tehnyt aloitteita, puhunut rauhallisesti, kysynyt missä vika, mitä voisi vielä tehdä, pyytänyt ja anellut, kaikkea mahdollista. Viimeinen keino on ottaa avioero ihmisestä jota rakastaa, mutta niin se vaan on.

Niin, se on se äärimmäinen keino tuossa tilanteessa. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin siitä, että pitää tavalla tai toisella selvittää ne haluttomuuden syyt ja miettiä onko niille jotain tehtävissä. Ei kukat ja hieronnat ja söpöt puheet auta mitään, jos niistä ei ollut kyse alunperinkään.

Sitten kun ne syyt ovat avoimesti pinnalla, niitä voidaan ratkoa tai sitten ne eivät ole ratkistavissa. Ja kaikille seksi ei vain ole kovin tärkeää, sekin on vaan tiedostettava ja jos se liikaa ahdistaa, etsiä suhde jossa seksimaku kohtaa paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aseksuaalisuus on toki asia erikseen, mutta kyllä normaalissa suhteessa seksi ja ylipäätään intiimiys ja fyysinen läheisyys määrittää onko kyseessä romanttinen parisuhde vaiko pelkkä ystävyys/kämppäkaveruus.

Hyvä, intiimi ja huomioonottava seksi tekee todella hyvää kahden ihmisen henkiselle yhteydelle ja läheisyyden tunteelle. Rakastellessaan itselleen tärkeän henkilön kanssa ihminen on herkässä, haavoittuvassa tilassa ja osoittaa ihan erityyppistä luottamuksellisuutta ja hellyyttä "antautua" siihen tilaan toisen kanssa. Siinä toisiinsa kietoutuneena, niin lähekkäin kuin fyysisesti mahdollista, nautinnon ja hyvänolon pauloissa, missä henkinen JA fyysinen yhteys kohtaavat, on ihan erilaisessa rakkauden tilassa kuin mitä normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä/harrastamisessa/tekemisessä/hengailussa. Toistensa seksuaalisuuden tutkiminen, tukeminen ja kannustaminen on kaunis asia, eikä samanlaista intiimiyttä yksinkertaisesti ole jos parisuhteesta puuttuu seksi ja seksuaalisuus kokonaan.

Se, että vilpittömästi haluaa tuottaa koko kehon läpi vavahtelevaa puhdasta nautintoa toiselle, on olennainen osa rakastamista ja huolenpitoa. Täysin haluton ihminen suhteessa voikin miettiä, että miksi ei halua tuottaa tätä nautintoa toiselle, jos häntä kerran oikeasti rakastaa? Miksi oma "no yyh en jaksa/halua"-mentaliteetti menee rakastamansa ihmisen tarpeiden edelle?

Siksi, että prioriteetti elämässä menee niin, että ensisijassa huolehditaan itsestä, toissijaisesti muista. Ei voi rikkoa itseään, jotta toinen saisi haluamansa.

Koska sitä se pohjimmainen haluttomuus juuri on. Ei pysty seksuaalisiin tekoihin hajottamatta omaa seksuaalisuuttaan. Ongelmaksi se muodostuu, jos parisuhteessa toinen siitä joutuu kovin pitkiä jaksoja kärsimään.

Mutta miksi oletetaan, että seksuaalisen palvelun tekeminen rakastamalleen ihmiselle, rikkoo jotain? Eikö silloin kyseessä ole joku ongelma pääkopassa, jos seksistä tekee itselleen niin ylitsepääsemättömän asian ettei kykene seksuaalisiin tekoihin paitsi silloin harvoin kun itseään sattuu haluttamaan? Silloin pitäisi kysyä itseltään, missä on vika jos nautinnon tuottaminen toiselle hajottaa jotain sisältä. Voiko johonkin mystiseen henkiseen haluttomuuteen myös vedota kaikissa muissa toiselle ihmiselle tehdyissä palveluissa, vai onko se vain okei jos kyseessä on seksi? Miksi juuri seksi oikeuttaa itsekkyyteen?

No, oikea syvä haluttomuus nyt vaan on sellaista. Ja silloin on äärimmäisen itsekästä olettaa jotain palveluksia. Haluja voi yrittää herätellä, mutta vaikeaa se voi olla ja voi vaatia esim seksiterapeuttia avuksi.

Se että päteekö sama muihin tekoihin kuin seksiin, niin kyllä. Jokaisella on oikeus sanoa, ettei lähde perhejuhliin tai imuroi tai laita ruokaa juuri nyt. Ainoa mistä ei voi tinkiä vedoten haluttomuuteen on lasten hoitaminen, se on yhteinen pakollinen vastuu vaikka kuinka ei huvittaisi. Kaiken muun voi lykätä eteenpäin.

Eikö se haluton ymmärrä että hänen kylmyytensä ja rakkaudettomuutensa rikkoo puolison seksuaalisuuden ja tappaa rakkauden? Miksi juuri se haluton on se herkkä ja hauras kukkanen joka saa tehdä ihan mitä haluaa kuin hemmoteltu kakara? Mitään ei tarvitse selitellä eikä varsinkaan tehdä asialle mitään, toinen joutuu vaan tyytymään tilanteeseen ja luultavasti rikkomaan perheen ja olemaan se pahis joka otti avioeron?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aseksuaalisuus on toki asia erikseen, mutta kyllä normaalissa suhteessa seksi ja ylipäätään intiimiys ja fyysinen läheisyys määrittää onko kyseessä romanttinen parisuhde vaiko pelkkä ystävyys/kämppäkaveruus.

Hyvä, intiimi ja huomioonottava seksi tekee todella hyvää kahden ihmisen henkiselle yhteydelle ja läheisyyden tunteelle. Rakastellessaan itselleen tärkeän henkilön kanssa ihminen on herkässä, haavoittuvassa tilassa ja osoittaa ihan erityyppistä luottamuksellisuutta ja hellyyttä "antautua" siihen tilaan toisen kanssa. Siinä toisiinsa kietoutuneena, niin lähekkäin kuin fyysisesti mahdollista, nautinnon ja hyvänolon pauloissa, missä henkinen JA fyysinen yhteys kohtaavat, on ihan erilaisessa rakkauden tilassa kuin mitä normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä/harrastamisessa/tekemisessä/hengailussa. Toistensa seksuaalisuuden tutkiminen, tukeminen ja kannustaminen on kaunis asia, eikä samanlaista intiimiyttä yksinkertaisesti ole jos parisuhteesta puuttuu seksi ja seksuaalisuus kokonaan.

Se, että vilpittömästi haluaa tuottaa koko kehon läpi vavahtelevaa puhdasta nautintoa toiselle, on olennainen osa rakastamista ja huolenpitoa. Täysin haluton ihminen suhteessa voikin miettiä, että miksi ei halua tuottaa tätä nautintoa toiselle, jos häntä kerran oikeasti rakastaa? Miksi oma "no yyh en jaksa/halua"-mentaliteetti menee rakastamansa ihmisen tarpeiden edelle?

Siksi, että prioriteetti elämässä menee niin, että ensisijassa huolehditaan itsestä, toissijaisesti muista. Ei voi rikkoa itseään, jotta toinen saisi haluamansa.

Koska sitä se pohjimmainen haluttomuus juuri on. Ei pysty seksuaalisiin tekoihin hajottamatta omaa seksuaalisuuttaan. Ongelmaksi se muodostuu, jos parisuhteessa toinen siitä joutuu kovin pitkiä jaksoja kärsimään.

Mutta miksi oletetaan, että seksuaalisen palvelun tekeminen rakastamalleen ihmiselle, rikkoo jotain? Eikö silloin kyseessä ole joku ongelma pääkopassa, jos seksistä tekee itselleen niin ylitsepääsemättömän asian ettei kykene seksuaalisiin tekoihin paitsi silloin harvoin kun itseään sattuu haluttamaan? Silloin pitäisi kysyä itseltään, missä on vika jos nautinnon tuottaminen toiselle hajottaa jotain sisältä. Voiko johonkin mystiseen henkiseen haluttomuuteen myös vedota kaikissa muissa toiselle ihmiselle tehdyissä palveluissa, vai onko se vain okei jos kyseessä on seksi? Miksi juuri seksi oikeuttaa itsekkyyteen?

Samaa olen miettinyt aina näissä keskusteluissa. Miten oman rakkaimman ihmisen kanssa lähekkäin rikkoo sun seksuaalisuuden? Miksi yleensä hämäsit sitten sen ihmisen rakastumaan sinuun alunperin? 

No eihän se aina ole niin ollut. Vaan syystä tai toisesta siihen ajautunut. Ja se syy voi olla sen parisuhteen ulkopuolellakin, vaikkapa työstressi, jonka takia ei vaan pysty, vaikka rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aseksuaalisuus on toki asia erikseen, mutta kyllä normaalissa suhteessa seksi ja ylipäätään intiimiys ja fyysinen läheisyys määrittää onko kyseessä romanttinen parisuhde vaiko pelkkä ystävyys/kämppäkaveruus.

Hyvä, intiimi ja huomioonottava seksi tekee todella hyvää kahden ihmisen henkiselle yhteydelle ja läheisyyden tunteelle. Rakastellessaan itselleen tärkeän henkilön kanssa ihminen on herkässä, haavoittuvassa tilassa ja osoittaa ihan erityyppistä luottamuksellisuutta ja hellyyttä "antautua" siihen tilaan toisen kanssa. Siinä toisiinsa kietoutuneena, niin lähekkäin kuin fyysisesti mahdollista, nautinnon ja hyvänolon pauloissa, missä henkinen JA fyysinen yhteys kohtaavat, on ihan erilaisessa rakkauden tilassa kuin mitä normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä/harrastamisessa/tekemisessä/hengailussa. Toistensa seksuaalisuuden tutkiminen, tukeminen ja kannustaminen on kaunis asia, eikä samanlaista intiimiyttä yksinkertaisesti ole jos parisuhteesta puuttuu seksi ja seksuaalisuus kokonaan.

Se, että vilpittömästi haluaa tuottaa koko kehon läpi vavahtelevaa puhdasta nautintoa toiselle, on olennainen osa rakastamista ja huolenpitoa. Täysin haluton ihminen suhteessa voikin miettiä, että miksi ei halua tuottaa tätä nautintoa toiselle, jos häntä kerran oikeasti rakastaa? Miksi oma "no yyh en jaksa/halua"-mentaliteetti menee rakastamansa ihmisen tarpeiden edelle?

Siksi, että prioriteetti elämässä menee niin, että ensisijassa huolehditaan itsestä, toissijaisesti muista. Ei voi rikkoa itseään, jotta toinen saisi haluamansa.

Koska sitä se pohjimmainen haluttomuus juuri on. Ei pysty seksuaalisiin tekoihin hajottamatta omaa seksuaalisuuttaan. Ongelmaksi se muodostuu, jos parisuhteessa toinen siitä joutuu kovin pitkiä jaksoja kärsimään.

Mutta miksi oletetaan, että seksuaalisen palvelun tekeminen rakastamalleen ihmiselle, rikkoo jotain? Eikö silloin kyseessä ole joku ongelma pääkopassa, jos seksistä tekee itselleen niin ylitsepääsemättömän asian ettei kykene seksuaalisiin tekoihin paitsi silloin harvoin kun itseään sattuu haluttamaan? Silloin pitäisi kysyä itseltään, missä on vika jos nautinnon tuottaminen toiselle hajottaa jotain sisältä. Voiko johonkin mystiseen henkiseen haluttomuuteen myös vedota kaikissa muissa toiselle ihmiselle tehdyissä palveluissa, vai onko se vain okei jos kyseessä on seksi? Miksi juuri seksi oikeuttaa itsekkyyteen?

Samaa olen miettinyt aina näissä keskusteluissa. Miten oman rakkaimman ihmisen kanssa lähekkäin rikkoo sun seksuaalisuuden? Miksi yleensä hämäsit sitten sen ihmisen rakastumaan sinuun alunperin? 

No eihän se aina ole niin ollut. Vaan syystä tai toisesta siihen ajautunut. Ja se syy voi olla sen parisuhteen ulkopuolellakin, vaikkapa työstressi, jonka takia ei vaan pysty, vaikka rakastaa.

Jos työstressi on niin kova ettei kykene rakastamaan omaa puolisoaan, vaan antaa tämän kärsiä, niin eikö se työstressi ole itsellekin jo hengenvaarallinen? Kun se jatkuu vuodesta toiseen luulisi että siihen itsekin väsyy. Eikö sille asialle pitäisi sitten tehdä jotain? Siellä töissä? Hakea ammattiapua? Yleensä orgasmi ja muukin läheisyys ja kosketus lievittää stressiä, tutkittu asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä ymmärrä tätä koko keskustelua. Miksi olla yhdessä jos ei halua antaa toiselle nautintoa?

Mulla on ollut välillä haluttomia hetkiä, ei se silti ole estänyt mua tyydyttämästä kumppaniani muilla keinoin. Mulle ainakin toisen saama nautinto on tärkeämpää kuin oma.

Kuulostat aika nuorelta ja idealistilta. Parisuhteessa on hyvät ja huonot hetkensä, kaikilla. Jos on huonompi kausi menossa, ei sitä kuule välttämättä ole päällimmäisenä ajatus, että haluaa antaa toiselle nautintoa. Ei se silti tarkoita, etteikö kannattaisi pysyä yhdessä, koska edelleen se tunteiden vaihtelu sitä kumppania kohtaan on ihan normaalia. Tyhmähän se on, joka aina eroaa heti, kun vähän alkaa toisen naama tökkiä.

Voi myös itsellä olla huonompi kausi. Väsymystä, stressiä, huolia, sairautta... ei silloinkaan kuulu päällimmäiseksi laittaa kumppanin tarpeita, vaan pyrkiä löytämään tie ulos niistä omista ongelmista. Jotta voi taas olla täysipainoinen kumppani sille toiselle.

Ja pitkässä parisuhteessa näitä jaksoja tulee ja menee. Olennaista on tahto mennä niistä yli yhdessä.

Ehkä se ajattelee että antamalla seksiä, mies ei lähde?

Jos itsellä on huono olla, pitää olla oikeus saada levätä haluamallaan tavalla. Ei silloin kuulu ajatella että tyydytän silti kumppanin halutkin.

Normaali kumppani tajuaa että jättää omat himot narikkaan jos toinen sanoo ettei halua.

Jos haluttomuus jakso pitkittyy, se alkaa vaikuttaa suhteessa. Jolloin se muodostuu ongelmaksi ja silloin asiaa pitää hoitaa.
Tämä ei silti ole sen ongelma joka tahtoo vähemmän, koska hän saa haluta vähemmän ja on asian kanssa sinut.

Silloin ongelma on sen joka tahtoo aktia toisen kanssa eikä oma käsi riitä.

En ymmärrä tätä. Siis ymmärrän tietenkin sen, että haluton kumppani saa haluta vähemmän, eikä ketään voi pakottaa. Mutta en ymmärrä tätä, että haluttomassa suhteessa eläminen olisi vain toisen ongelma - tällöinhän oletus on myös se, että ongelmanratkaisukin on vain toisen, sen enemmän haluavan harteilla. Eikä se näin oikeasti mene. Tai haluan ainakin ajatella, että hyvässä suhteessa molemmat haluavat tehdä töitä suhteen ja toistensa hyvinvoinnin eteen. Niin, ja nyt en puhu ratkaisusta sillä tasolla, että seksiä olisi pakosta annettava silloinkin, kun ei halua. 

Toinen asia mistä ei puhuta on se, että haluaa vääränlaista seksiä. Minä olen umpikinky ja mies on taas taantunut vaniljaksi. Haluaisin itselleni "normaalia" seksiä vaikka joka päivä ja olen aivan hirveässä, tuskaisessa puutteessa, vaikka sitä "väärää" seksiä olisi monta kertaa päivässä, kun en saa siitä yhtään mitään. Mies taas on puutteessa kun en enää pysty seksiin ollenkaan kun en kiihotu millään tapaa, en yhtään mitenkään enää siitä vaniljapaskasta, mutta kun mies ei viitsi kinkyilläkään vaan on ennemmin sitten ilman itsekin. En kestä edes läheisyyttä enää kun ahistaa liikaa ja tuntuu suorastaan pahalta kun se kaikki romanttinen hipsutteluhömppä ja kyhnääminen muistuttaa ahdistavasta seksistä. Ehkä pitäisi vain erota tai pakottaa mies suostumaan siihen että otan jonkun toisen tuohon rinnalle, leikkikaveriksi.

Ei haluttomuus ole sitä, että nyt on ollut töissä raskasta pari kuukautta, en jaksa seksiä.

Ei haluttomuus ole sitä, että olen raskaana viimeisilläni/juuri synnyttänyt, en kykene seksiä.

Ei haluttomuus ole sitä, että olen sairas, enkä nyt kykene seksiin.

Ei haluttomuus ole sitä, että ei halua 5 kertaa päivässä seksiä vaan kerran viikossa.

Haluttomuus on sitä, että ilman mitään ilmeistä syytä, toinen vaan ei halua koskettaa, suudella tai harrastaa seksiä sen ihmisen kanssa jonka pitäisi olla rakkain maailmassa. Mitä rakkautta sellainen on jos ei rakkautta voi näyttää tai osoittaa mitenkään? Se on vuosia jatkuvaa, ei hetkellisiä kuivia kausia. Haluttomuus on suoranaista kylmyyttä ja julmuutta, koska yleensä ei syytä kerrota, sanotaan vaan että en tiedä, tää nyt vaan on näin. Toinen jätetään löysään hirteen roikkumaan ja miettimään että mitä olen tehnyt väärin kun en enää kelpaa. Yleensä haluttomat ei halua erotakaan, koska heillä on omasta mielestään ihan hyvä elämä ja toisenkin pitäisi siihen tyytyä ettei mitään intiimiä suhdetta enää ole.

En oikeasti KÄSITÄ noita kommentteja joissa parisuhde, rakkaus ja seksi esitetään erottamattomina asioina. Minusta nuo kaikki kolme ovat erillisiä toisistaan, joskin ideaalitilanteessa kuuluvat yhteen. Olen ollut 14 vuotta aviomieheni kanssa. Ensimmäiset vuodet kaksi viimeistä kuuluivat erottamattomasti yhteen. "Parisuhde" sen sijaan oli kyseenalainen käsite. Toki siis seurustelimme, ja monogamisesti, mutta ainakaan mieheni ei silloin nuorena todellakaan sitoutunut sellaisella kypsyydellä joka hänelle kasvoi vuosien mittaan. No, jossain vaiheessa nuo  kaikki kolme pätivät. Viime vuosina olen potenut haluttomuutta, ja suoraan sanottuna epäilen että se johtuu siitä etten halua miestäni enää samalla tavalla. Hän ei saa sukkiani pyörimään. Mutta meillä on sitoutunut, lämmin ja luottamuksellinen parisuhde. Väitän, että rakastan miestäni syvästi, ja nimenomaan eri tavalla kuin yhtäkään rakasta ystävääni, lastani tai muita perheenjäseniäni. En vain mitenkään pysty näkemään seksin ja rakkauden symbioosia välttämättömänä ehtona "parisuhteelle".

Jotenkin noista rakastelun hehkuttamisista tulee sellainen fiilis, että kyseinen henkilö sattuu kykenemään nimenomaan itse kokemaan asian noin syvällisesti. Mitään takeita ei ole että hänen puolisonsa (käytännössä mies, naisethan noita maailmojasyleileviä kuvauksia seksistä kirjoittavat) on läheskään samoissa sfääreissä, vaikka jakaakin rakkauden ja nautinnon kokemyksen. Minulle tulee noista kuvauksista jotenkin samalla tavalla epäilevä fiilis kuin syvästi uskovaisten puheista...

Vierailija kirjoitti:

Toinen asia mistä ei puhuta on se, että haluaa vääränlaista seksiä. Minä olen umpikinky ja mies on taas taantunut vaniljaksi. Haluaisin itselleni "normaalia" seksiä vaikka joka päivä ja olen aivan hirveässä, tuskaisessa puutteessa, vaikka sitä "väärää" seksiä olisi monta kertaa päivässä, kun en saa siitä yhtään mitään. Mies taas on puutteessa kun en enää pysty seksiin ollenkaan kun en kiihotu millään tapaa, en yhtään mitenkään enää siitä vaniljapaskasta, mutta kun mies ei viitsi kinkyilläkään vaan on ennemmin sitten ilman itsekin. En kestä edes läheisyyttä enää kun ahistaa liikaa ja tuntuu suorastaan pahalta kun se kaikki romanttinen hipsutteluhömppä ja kyhnääminen muistuttaa ahdistavasta seksistä. Ehkä pitäisi vain erota tai pakottaa mies suostumaan siihen että otan jonkun toisen tuohon rinnalle, leikkikaveriksi.

No tuossa on kyse vaan sitten pelkästä seksistä, ei rakkaudesta. Parempi olisi erota sitten kun ette yhtään nauti toisistanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aseksuaalisuus on toki asia erikseen, mutta kyllä normaalissa suhteessa seksi ja ylipäätään intiimiys ja fyysinen läheisyys määrittää onko kyseessä romanttinen parisuhde vaiko pelkkä ystävyys/kämppäkaveruus.

Hyvä, intiimi ja huomioonottava seksi tekee todella hyvää kahden ihmisen henkiselle yhteydelle ja läheisyyden tunteelle. Rakastellessaan itselleen tärkeän henkilön kanssa ihminen on herkässä, haavoittuvassa tilassa ja osoittaa ihan erityyppistä luottamuksellisuutta ja hellyyttä "antautua" siihen tilaan toisen kanssa. Siinä toisiinsa kietoutuneena, niin lähekkäin kuin fyysisesti mahdollista, nautinnon ja hyvänolon pauloissa, missä henkinen JA fyysinen yhteys kohtaavat, on ihan erilaisessa rakkauden tilassa kuin mitä normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä/harrastamisessa/tekemisessä/hengailussa. Toistensa seksuaalisuuden tutkiminen, tukeminen ja kannustaminen on kaunis asia, eikä samanlaista intiimiyttä yksinkertaisesti ole jos parisuhteesta puuttuu seksi ja seksuaalisuus kokonaan.

Se, että vilpittömästi haluaa tuottaa koko kehon läpi vavahtelevaa puhdasta nautintoa toiselle, on olennainen osa rakastamista ja huolenpitoa. Täysin haluton ihminen suhteessa voikin miettiä, että miksi ei halua tuottaa tätä nautintoa toiselle, jos häntä kerran oikeasti rakastaa? Miksi oma "no yyh en jaksa/halua"-mentaliteetti menee rakastamansa ihmisen tarpeiden edelle?

Siksi, että prioriteetti elämässä menee niin, että ensisijassa huolehditaan itsestä, toissijaisesti muista. Ei voi rikkoa itseään, jotta toinen saisi haluamansa.

Koska sitä se pohjimmainen haluttomuus juuri on. Ei pysty seksuaalisiin tekoihin hajottamatta omaa seksuaalisuuttaan. Ongelmaksi se muodostuu, jos parisuhteessa toinen siitä joutuu kovin pitkiä jaksoja kärsimään.

Mutta miksi oletetaan, että seksuaalisen palvelun tekeminen rakastamalleen ihmiselle, rikkoo jotain? Eikö silloin kyseessä ole joku ongelma pääkopassa, jos seksistä tekee itselleen niin ylitsepääsemättömän asian ettei kykene seksuaalisiin tekoihin paitsi silloin harvoin kun itseään sattuu haluttamaan? Silloin pitäisi kysyä itseltään, missä on vika jos nautinnon tuottaminen toiselle hajottaa jotain sisältä. Voiko johonkin mystiseen henkiseen haluttomuuteen myös vedota kaikissa muissa toiselle ihmiselle tehdyissä palveluissa, vai onko se vain okei jos kyseessä on seksi? Miksi juuri seksi oikeuttaa itsekkyyteen?

Samaa olen miettinyt aina näissä keskusteluissa. Miten oman rakkaimman ihmisen kanssa lähekkäin rikkoo sun seksuaalisuuden? Miksi yleensä hämäsit sitten sen ihmisen rakastumaan sinuun alunperin? 

No eihän se aina ole niin ollut. Vaan syystä tai toisesta siihen ajautunut. Ja se syy voi olla sen parisuhteen ulkopuolellakin, vaikkapa työstressi, jonka takia ei vaan pysty, vaikka rakastaa.

Jos työstressi on niin kova ettei kykene rakastamaan omaa puolisoaan, vaan antaa tämän kärsiä, niin eikö se työstressi ole itsellekin jo hengenvaarallinen? Kun se jatkuu vuodesta toiseen luulisi että siihen itsekin väsyy. Eikö sille asialle pitäisi sitten tehdä jotain? Siellä töissä? Hakea ammattiapua? Yleensä orgasmi ja muukin läheisyys ja kosketus lievittää stressiä, tutkittu asia.

Ei ole kyse rakkaudesta. Meillä mies rakensi talon perheellemme. Käytännössä yli vuosi mentiin ilman seksiä, se oli vain niin kova stressi ja väsymyksen aihe hänelle. Minua ahdisti, kärsin tilanteesta, mutta en hetkeäkään epäillyt, etteikö hän olisi rakastanut. Silloin vaan hän osoitti sitä rakkauttaan tekemällä pitkää päivää raksalla.

Työstressi voi toimia ihan samoin. Paahtaa pitkää työpäivää, jotta saa perheelleen hankittua vaikkapa lomamatkan tai jotain. Väsyttää, ei jaksa enää seksiä.

Hormonitasot voivat olla pitkään pielessä, vaikkapa synnytyksen jäljiltä. Ja stressi voi vaikuttaa niihinkin.

Rakkaus ja seksi eivät ole sama asia. Rakkautta voi osoittaa niin monilla tavoilla ja teoilla. 

Toki seksittömyyden syy voi olla sekin, ettei (enää) rakasta. 

Vierailija kirjoitti:

Toinen asia mistä ei puhuta on se, että haluaa vääränlaista seksiä. Minä olen umpikinky ja mies on taas taantunut vaniljaksi. Haluaisin itselleni "normaalia" seksiä vaikka joka päivä ja olen aivan hirveässä, tuskaisessa puutteessa, vaikka sitä "väärää" seksiä olisi monta kertaa päivässä, kun en saa siitä yhtään mitään. Mies taas on puutteessa kun en enää pysty seksiin ollenkaan kun en kiihotu millään tapaa, en yhtään mitenkään enää siitä vaniljapaskasta, mutta kun mies ei viitsi kinkyilläkään vaan on ennemmin sitten ilman itsekin. En kestä edes läheisyyttä enää kun ahistaa liikaa ja tuntuu suorastaan pahalta kun se kaikki romanttinen hipsutteluhömppä ja kyhnääminen muistuttaa ahdistavasta seksistä. Ehkä pitäisi vain erota tai pakottaa mies suostumaan siihen että otan jonkun toisen tuohon rinnalle, leikkikaveriksi.

Miksi olet suhteessa, jossa seksuaalisuutenne ei kohtaa sitten ollenkaan?

318 lisää: Pidän myös hyvin kyseenalaisena tuota "antautumista toiselle" henkisesti ja fyysisesti, ja täydellisen yhteyden kokemista. Kuulostaa läheisriippuvaiselta ja itsensä hukkaamiselta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aseksuaalisuus on toki asia erikseen, mutta kyllä normaalissa suhteessa seksi ja ylipäätään intiimiys ja fyysinen läheisyys määrittää onko kyseessä romanttinen parisuhde vaiko pelkkä ystävyys/kämppäkaveruus.

Hyvä, intiimi ja huomioonottava seksi tekee todella hyvää kahden ihmisen henkiselle yhteydelle ja läheisyyden tunteelle. Rakastellessaan itselleen tärkeän henkilön kanssa ihminen on herkässä, haavoittuvassa tilassa ja osoittaa ihan erityyppistä luottamuksellisuutta ja hellyyttä "antautua" siihen tilaan toisen kanssa. Siinä toisiinsa kietoutuneena, niin lähekkäin kuin fyysisesti mahdollista, nautinnon ja hyvänolon pauloissa, missä henkinen JA fyysinen yhteys kohtaavat, on ihan erilaisessa rakkauden tilassa kuin mitä normaalissa päivittäisessä kanssakäymisessä/harrastamisessa/tekemisessä/hengailussa. Toistensa seksuaalisuuden tutkiminen, tukeminen ja kannustaminen on kaunis asia, eikä samanlaista intiimiyttä yksinkertaisesti ole jos parisuhteesta puuttuu seksi ja seksuaalisuus kokonaan.

Se, että vilpittömästi haluaa tuottaa koko kehon läpi vavahtelevaa puhdasta nautintoa toiselle, on olennainen osa rakastamista ja huolenpitoa. Täysin haluton ihminen suhteessa voikin miettiä, että miksi ei halua tuottaa tätä nautintoa toiselle, jos häntä kerran oikeasti rakastaa? Miksi oma "no yyh en jaksa/halua"-mentaliteetti menee rakastamansa ihmisen tarpeiden edelle?

Siksi, että prioriteetti elämässä menee niin, että ensisijassa huolehditaan itsestä, toissijaisesti muista. Ei voi rikkoa itseään, jotta toinen saisi haluamansa.

Koska sitä se pohjimmainen haluttomuus juuri on. Ei pysty seksuaalisiin tekoihin hajottamatta omaa seksuaalisuuttaan. Ongelmaksi se muodostuu, jos parisuhteessa toinen siitä joutuu kovin pitkiä jaksoja kärsimään.

Mutta miksi oletetaan, että seksuaalisen palvelun tekeminen rakastamalleen ihmiselle, rikkoo jotain? Eikö silloin kyseessä ole joku ongelma pääkopassa, jos seksistä tekee itselleen niin ylitsepääsemättömän asian ettei kykene seksuaalisiin tekoihin paitsi silloin harvoin kun itseään sattuu haluttamaan? Silloin pitäisi kysyä itseltään, missä on vika jos nautinnon tuottaminen toiselle hajottaa jotain sisältä. Voiko johonkin mystiseen henkiseen haluttomuuteen myös vedota kaikissa muissa toiselle ihmiselle tehdyissä palveluissa, vai onko se vain okei jos kyseessä on seksi? Miksi juuri seksi oikeuttaa itsekkyyteen?

No, oikea syvä haluttomuus nyt vaan on sellaista. Ja silloin on äärimmäisen itsekästä olettaa jotain palveluksia. Haluja voi yrittää herätellä, mutta vaikeaa se voi olla ja voi vaatia esim seksiterapeuttia avuksi.

Se että päteekö sama muihin tekoihin kuin seksiin, niin kyllä. Jokaisella on oikeus sanoa, ettei lähde perhejuhliin tai imuroi tai laita ruokaa juuri nyt. Ainoa mistä ei voi tinkiä vedoten haluttomuuteen on lasten hoitaminen, se on yhteinen pakollinen vastuu vaikka kuinka ei huvittaisi. Kaiken muun voi lykätä eteenpäin.

Eikö se haluton ymmärrä että hänen kylmyytensä ja rakkaudettomuutensa rikkoo puolison seksuaalisuuden ja tappaa rakkauden? Miksi juuri se haluton on se herkkä ja hauras kukkanen joka saa tehdä ihan mitä haluaa kuin hemmoteltu kakara? Mitään ei tarvitse selitellä eikä varsinkaan tehdä asialle mitään, toinen joutuu vaan tyytymään tilanteeseen ja luultavasti rikkomaan perheen ja olemaan se pahis joka otti avioeron?

Kyllä hän yleensä sen ymmärtää. Ja kärsii itse siitä, ettei pysty haluamaan, jos siis kuitenkin rakastaa. Halua ei voi pakottaa, sitä voi yrittää työstää, mutta väkisin se ei herää.

Halukkuushan on lopulta aika vahvasti sidoksissa hormonitasoihin. Korkeat estrogeeni- tai testosteronitasot nostavat halukkuutta, matalat vähentävät. Jos omat ovat matalalla, on todella vaikeaa väkisin haluta. Ja ihan suoraan hormoneja pumppaamalla elimistöön homma ei ratkea.