Lue keskustelun säännöt.
Olen mies jä jätin perheeni 5 vuotta sitten.
26.04.2018 |
Tuli varmaan joku ikäkriisi ja otin ensimmäisen naisen, jolla oli hyvä kroppa ja sytyin seksuaalisesti. No kaksi vuotta meni ihan hyvin, mutta sitten huomasin olevani ihan rikki. Nyt kolme vuotta mennyt ihan sumussa ja kaipaan perhettäni ja sitä, mitä siinä ekassa suhteessa oli. Mitä voin tehdä? Lasteni äiti ei ole suhteessa kenenkään kanssa ja häntä rakastan, mutta en kehtaa sitä enää sanoa. M43
Kommentit (266)
No ne röyhkeimmäthän suoraan ehdottaa etukäteen tällaista parin vuoden breikkiä nuoren ja kuuman kans. Et sit vois taas palata vaimon helmoihin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Haluaisin palata, mutta häpeän määrä on niin suuri. En tiedä mitä lasteni äiti ajattelee minusta. En puhu koskaan tunteistani hänelle. Miten hän voisi koskaan antaa anteeksi mitä tein?
No hyi. Toivottavasti exä ei ole niin tyhmä, että ottaa sinut takaisin. En kyllä ymmärrä, miksi samaan syssyyn hylkäsit perheesi? Yleensähän erossa lapselle syntyy kaksi perhettä, ovathan lapset isänsäkin lapsia eivätkä naisen osia.
Eli toimisit uuden kanssa täysin samalla tavalla, kuin edellisen? Huokailisit vihreämmän ruohon perään ja jättäisit kuin nallin kalliolle? Vaimo on pöljä jos ottaa takaisin ja taidat sen itsekin tietää, kun et kehtaa ehdottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin palata, mutta häpeän määrä on niin suuri. En tiedä mitä lasteni äiti ajattelee minusta. En puhu koskaan tunteistani hänelle. Miten hän voisi koskaan antaa anteeksi mitä tein?
Ei varmaan voikaan koskaan antaa anteeksi, mutta voitte koittaa silti aloittaa alusta. Ehkä mukavaa lastenkin kannalta. Ne aina toivoo miten vanhemmat vielä palaisi yhteen.
Veisin kahville ilman lapsia ja sanoa täräyttäisin suoraan.
"Nyt tiedän tehneeni virheen ja olen enemmän kuin häpeissäni ja nolo.
Tiedän että sinua rakastan ja kunnioitan. Voiko meillä olla enää mahdollisuuksia? Voisitko luottaa minuun puolisona?"
Ja koska tulee puskista, vastausta on turha tivata tai odottaa heti. Kerro että saa pohtia rauhassa mikäli ei saman tien osaa sanoa EI. Iso juttu kelattavaksi.
Vaikka viikon päästä palaisitte. Olisi kohtuullinen aika puntaroida monesta vinkkelistä.
Paitsi jos osaa heti sanoa ei.
Sitten vaan nuolet haavasi ja jatkatte kuten tähänkin asti.
Tsemppii!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
Teillä on yhteinen historia ja lapset. Iske hänet. Flirttaile, anna lahjoja, laita hyvää yötä viesti, osoita kiinnostuksesi. Miten sait hänet alunperin? Ei heti tarvitse alkaa käymään vakavia asioita läpi. Pehmitä hiukan ja tunnustele miten tämä ottaa flirttailun vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis en uskalla kertoa että haluaisin hänet. Lapset kuulemma haluaisivat että oltaisiin taas perhe. ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin palata, mutta häpeän määrä on niin suuri. En tiedä mitä lasteni äiti ajattelee minusta. En puhu koskaan tunteistani hänelle. Miten hän voisi koskaan antaa anteeksi mitä tein?
Ei varmaan voikaan koskaan antaa anteeksi, mutta voitte koittaa silti aloittaa alusta. Ehkä mukavaa lastenkin kannalta. Ne aina toivoo miten vanhemmat vielä palaisi yhteen.
No ei todellakaan toivo. Minä aina toivoin eroa. T. Petturi-isän aikuinen lapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
Eikä, olet ällöttävä! Vaihdoit siis pinnallisesti parempaan ja nyt kun olet kiduttanut vaimosi takaisin ulkoisesti kelpaaviin mittoihin niin kelpaisi taas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
Vastasin ehkä tökerösti eli vetosin pelkkään ulkonäköön, mutta tarkoitan että lasteni äiti on myös luonteeltaan juuri sellainen kuin haluaisin. Tahtoisin muutenkin hänet takaisin vaikka olisi yhä ylipainoinen. ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Ja JOS vaimo takaisin ottaa niin aloitettava seurustelulla.
Et voi vaan muuttaa naisen tykö kamoines vaan tutustua uudelleen ja mietittävä oikea jatko mikäli semmoinen löytyy teille.
Mitään ei voi saada jos ei yritä!
Vierailija kirjoitti:
Siis en uskalla kertoa että haluaisin hänet. Lapset kuulemma haluaisivat että oltaisiin taas perhe. ap.
Voi oksennus.
Niin että laihana kelpaa🙄. Meinaatko jättää hänet uudelleen jos lihoo taas tai muuten vaan rupsahtaa? Mieti se ennen kuin kysyt mitään. Toinen kerta jätetyksi tulemista taholtasi ajaisi hänet varmaan itsariin.
Joopa joo. Ja tietysti haluat takaisin vaimon petiin lennosta tämän nykyisen vällyistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
Eikä, olet ällöttävä! Vaihdoit siis pinnallisesti parempaan ja nyt kun olet kiduttanut vaimosi takaisin ulkoisesti kelpaaviin mittoihin niin kelpaisi taas?
Ei ole siitä kysymys. Kelpaisi edelleen entisine mittoineen, jotka oli erotessa. Mutta kieltämättä on kaunis nyt ja se muistuttaa meidän alkuajoista. Luonteensa kuitenkin tärkein, jonka huomasin tuolla tyhmällä harharetkelläni. ap.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on yhteinen historia ja lapset. Iske hänet. Flirttaile, anna lahjoja, laita hyvää yötä viesti, osoita kiinnostuksesi. Miten sait hänet alunperin? Ei heti tarvitse alkaa käymään vakavia asioita läpi. Pehmitä hiukan ja tunnustele miten tämä ottaa flirttailun vastaan.
Hyi yöäk, ei!
No todellakaan ei. Menee viimeinenkin maku koko ukosta. Yöks!
No se on kehdattava, jos haluat vielä katsoa tuon kortin.