Lue keskustelun säännöt.
Vaimo on raskaana ja täysin eri ihminen kuin enne raskautta
23.04.2018 |
Otsikossa tuo oleellisin tulikin. Eli vaimo on toivotusti raskaana. En vaan olisi kuvitellut tämän olevan tällaista, enkä edes tiedä onko tämä normaalia.
Ennen raskautta vaimo oli sosiaalinen, energinen, iloinen, urheili monta kertaa viikossa ja seksikin maittoi. Nyt tuntuu kuin tuo nainen olisi muisto vain. Ymmärrän että alkuun ei energiaa riittänyt ja mielikin oli maassa, kun hän oksensi lähes kokoajan ekat kolme kuukautta.Ei oksenna enää, mutta on vaan väsynyt ja itkuinen kokoajan. Mieli heittelee vuoristorataa ja minä saan kaiken paskan niskaani. Ei ihminen voi olla noin jumalattoman väsynyt ja saamaton kokoajan: Nuokkuu sohvalla, eikä jaksa kotitöiden lisäksi tehdä yhtään mitään. Ei tule mukaan sosiaalisiin tapahtumiin, ei käy tapaamassa ystäviään. Kun tulee töistä kotiin, rösähtää sohvalle. Ikää vaimolla 36 vuotta, voiko tämä vaikuttaa? Syyt siihen ettei lähde urheilemaan tuntuvat jotenkin tekosyiltä: tietysti väsymys ykkössyynä aina, mutta milloin ei väsytä on kipuja nivusissa, tai hermosärkyä jalassa nesteenkertymisen takia. Aina jotain.
Ja sitten tämä itkuisuus. Tuntuu että vaimo suuttuu ja pahoittaa mielensä aivan mitättömistä asioista nykyään. Ennen niin itsevarma ja iloinen nainen tuntuu olevan epävarma hermoraunio nykyään.
Onko tämä normaalia ja sanokaa joku että saan vielä joskus vaimoni takaisin tämän kiukuttelevan sohvalla nuokkujan sijaan.
M- 34
Kommentit (1190)
Vierailija kirjoitti:
Miksi teette lapsia noin huonojen miesten kanssa?
Omat ovat valintanne, elätkää niiden kanssa tai olette elämättä.
Ei ole naisen vika, jos mies maalailee ruusuisen tulevaisuudenkuvan perhe-elämästä ja syökin myöhemmin sanansa. Tällainen mies on iso raukka!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin raskaana ja pahoinvoiva, hyvää tarkoittanut mieheni uskoi että happihyppely auttaisi olooni ja kannusti minut päivittäin mukaansa metsään talon taakse "ihan pienelle lenkille" . Meno oli että otin kolme askelta, pysähdyin, hengitin syvään , otin kaksi askelta, oksensin, kymmenen askelta, pissahätä... Lopulta mies tajusi, että saatoin yhtä hyvin juosta pissalla ja oksennella kotonakin, kuin koiranulkoiluttajien ja leikkivien lasten ihmeteltävänä ! Kerran saapuivat poliisitkin todistamaan miten oksensin pylly paljaana koivun oksassa roikkuen , eivät onneksi olleet tulleet takiani vaikka sitä ehdin jo pelästyä ( no nyt sitten joku soitti poliisit!) vaan jahtasivat joitain mopopoikia.
Ja mies ei tosissaan tarkoittanut mitään pahaa kun minut sinne metsään kiskoi, olisihan se raitis ilma ja rauhallinen kävely saattanut auttaakin mutta ei ikävä kyllä tapauksessani toiminut. Edes tuuletin sängyn vieressä ei tuonut helpotusta alituiseen oksenteluun, olo koheni vasta sektiopäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä aikoinaan kokosin pinnasänkyä itku kurkussa ja oksennusämpäri vieressä, en siksi että olisin tahtonut vaan koska oli pakko. Äityspakkauksen hain pyörällä ja neuvolaankin pyöräilin niin kauan kuin maha antoi myöten. Vauvan isä ei ollut kuvioissa ja vanhemmat asuivat toisella puolella suomea, joten piti vain kestää.
Itkeä, oksentaa ja kestää.
Ja siksi muidenkin pitää vain kestää?
Mitenkäs muuten kuljetit ison äitiyspakkauksen polkupyörällä?
Pointti oli lähinnä että kun minulla ei ollut sitä miestä, edes ap:n kaltaista nurisijaa. Ja mustekaloilla köytin kiinni tarakkaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on annettu niin monelle niin paljon neuvoja ja vinkkejä, mutta ei kelpaa minäminäminä-mammoille ollenkaan.
Itse aiheutettua paskaa on turha itkeä.
Apuahan ei tässä ketjussa ole pyytänyt raskaana oleva nainen vaan hänen minäminäminä-miehensä, jolle raskausaika tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa ja pelkään pahenevan vauvan myötä. Onneksi miehellä on sali, jonne hän voi paeta kurjaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on annettu niin monelle niin paljon neuvoja ja vinkkejä, mutta ei kelpaa minäminäminä-mammoille ollenkaan.
Itse aiheutettua paskaa on turha itkeä.
Apuahan ei tässä ketjussa ole pyytänyt raskaana oleva nainen vaan hänen minäminäminä-miehensä, jolle raskausaika tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa ja pelkään pahenevan vauvan myötä. Onneksi miehellä on sali, jonne hän voi paeta kurjaa elämäänsä.
Tarkoitin vuodelepomammaa joka keskittyy vain mieheensä koko ajan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on annettu niin monelle niin paljon neuvoja ja vinkkejä, mutta ei kelpaa minäminäminä-mammoille ollenkaan.
Itse aiheutettua paskaa on turha itkeä.
Apuahan ei tässä ketjussa ole pyytänyt raskaana oleva nainen vaan hänen minäminäminä-miehensä, jolle raskausaika tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa ja pelkään pahenevan vauvan myötä. Onneksi miehellä on sali, jonne hän voi paeta kurjaa elämäänsä.
Ei se minäminäminä-mieskään ole välttämättä toivoton tapaus. Saattaa jopa muuttua parempaan suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olin raskaana ja pahoinvoiva, hyvää tarkoittanut mieheni uskoi että happihyppely auttaisi olooni ja kannusti minut päivittäin mukaansa metsään talon taakse "ihan pienelle lenkille" . Meno oli että otin kolme askelta, pysähdyin, hengitin syvään , otin kaksi askelta, oksensin, kymmenen askelta, pissahätä... Lopulta mies tajusi, että saatoin yhtä hyvin juosta pissalla ja oksennella kotonakin, kuin koiranulkoiluttajien ja leikkivien lasten ihmeteltävänä ! Kerran saapuivat poliisitkin todistamaan miten oksensin pylly paljaana koivun oksassa roikkuen , eivät onneksi olleet tulleet takiani vaikka sitä ehdin jo pelästyä ( no nyt sitten joku soitti poliisit!) vaan jahtasivat joitain mopopoikia.
Ja mies ei tosissaan tarkoittanut mitään pahaa kun minut sinne metsään kiskoi, olisihan se raitis ilma ja rauhallinen kävely saattanut auttaakin mutta ei ikävä kyllä tapauksessani toiminut. Edes tuuletin sängyn vieressä ei tuonut helpotusta alituiseen oksenteluun, olo koheni vasta sektiopäivänä.
Mä en voinut edes aivastaa ilman että pissat tuli housuun ja puolet raskaudesta kestoflunssassa
Ap:n vaimo voisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja naisistua hieman. Miehet eivät tykkää kitisijöistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle, ja miehelle myös tuli aikoinaan ikävänä yllätyksenä, miten huonoon kuntoon odotusaika minut veti. Asuimme hissittömän talon kolmannessa kerroksessa ja lopulta käytännössä konttasin ja vedin käsillä itseäni ylös, jos mies ei ollut avustamassa! Minulla oli kovia liitoskipuja, sekä närästystä. Ihoni kutisi hulluna, en pystynyt nukkumaan ja viikolla 26 todettiinkin sitten raskaushepatoosi Ja lopulta viikolla 29 synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen vuoksi. Sain semmoisen kammon, etten uskalla toista tehdä!
Mun mies on muuttunut erilaiseksi kolmen lapsen ja 20 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Saanko mä valittaa siitä johonkin lautakuntaan?
Vai oliko se vain elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minunkin vaimolla on jalka poikki ja istuu vaan sohvalla. Ei lähde lenkille mukaan,valittaa että sattuu?! Sitten itkee kun Patistan että nyt liikkumaan! Koska tämä loppuu??
Sitten kun otat eron.
EI NYT HYVÄT IHMISET TAPELLA, SILLÄ JOKAINEN NAINEN JA JOKAINEN RASKAUS ON ERILLAINEN!
Joku saa liitoskipuja ja konttaa vessaan, toinen käy zumbassa ja kävelylenkeillä. Joku syö mitä tahansa ja toinen pakenee ulos, kun mies keittää kahvia tai paistaa kalapuikkoja. Emme voi tietää, miten vaikeaa toisella on ja hyvää tarkoittavat neuvot vain närästävät ja antavat vaikutelman itsensä suitsuttamisesta .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten te kitisijät olette taloutemme hoitaneet ennen miestä ja lapsia?
Kun kaikki on niin vaikeaa ja hankalaa koko ajan.
Olin 19v , hoikka ja kovakuntoinen urheijatyttö kun tulin raskaaksi. Ikäni, taustani tai mikään muu ei kuitenkaan suojellut minua tippaan vievältä pahoinvoinnilta tai jalan hermopinteeltä.
Hullua kyllä, toinen raskauteni vanhempana ja lihavampana olikin sitten pala kakkua .
Huh huh mikä vinkuiitojen ketju
Ehkä tämä viesti ei pitkässä ketjussa ole vanhan toistamista:
On ihan tutkittua, että mikä tahansa vaikea tilanne on kokijalleen raskaampi ja vaikeammin kestettävissä, jos hän joutuu kohtaamaan sen yksin kuin silloin, kun hän saa rakkautta, tukea ja ymmärrystä ympäristöstään. Edes sen konkreettisen avun määrä ei ole niin tärkeä kuin se, että saa olla henkisesti tuettu.
Jos raskausvaikeuksien päälle tulee vielä tunne yksinäisyydestä ja hylätyksitulemisesta, kokonaisuus alkaa olla erittäin raskas koettelemus.
Mun mies jää ylitöihin.
Mihin voin tehdä valituksen?
Syksyllä täällä aloittajan vaimo valittaa kun on yh ja kaikki paskaa.
Kiitä onneasi että vaimosi on vain väsynyt ja itkuinen. Itselläni oli raskausajan vakava paranoidi masennus, öitä valvottava maksahäiriöstä johtuva sietämätön kutina, sekä niin kovat kivut ja pahoinvointi että jouduin sairauslomalle ennen äitiyslomaa. Kaiken lisäksi raskaus meni yliajalle ja päädyin hätäsektioon käynnistyksen epäonnistuttua. Silti mieheni pysyi valittamatta rinnallani ja siitä tulen hänelle olemaan ikuisesti kiitollinen.
Kasva siis mieheksi ja auta vaimoasi. Ei raskaus loputtomiin kestä. Lapsesi tarvitsee isän, ei vinkuvaa isoveljeä.