Lue keskustelun säännöt.
Turhauttavaa, olen psykiatrisella osastolla, mutta en uskalla puhua täällä oikein mitään
16.04.2018 |
Silloin kyllä puhun, jos joku hoitaja tulee tänne huoneeseen kysymään, miten menee. Tosin en silloinkaan uskalla kertoa todellisesta fiiliksestä. Sanon vaan, etten tiedä miten menee... Kamalaa, kun oikeasti on koko ajan vaan kamala olo ja suunnittelen itsemurhaa. Kyllä mä näille olen itsemurha-ajatuksistani puhunut, tosin en niistä suunnitelmista, jotka olen ajatellut toteuttaa täällä osastolla ollessani (tosin en usko että uskallan. joka ilta on pitänyt hirttäytyä täällä, mutta olen sitten vaan mennyt nukkumaan ja ajatellut että hirttäydyn seuraavana päivänä).
En saa myöskään pyydettyä ketään lähtemään kanssani kävelylle, vaikka en ole kahteen päivään ollut pihalla... En vain uskalla koputtaa kanslian oveen ja puhua hoitajille. Pelkään, että tulen torjutuksi enkä halua olla vaivaksi... Vaikka ymmärränkin, että se on niiden työtä.
Olisi ihanaa, jos pystyisin puhumaan kaikesta jollekin hoitajalle, mutta en vaan saa sanottua niitä asioita. Tuhlaan täällä kaikkien aikaa, kun en edes halua parantua. "Parantuminen" kuulostaa vaan itsensä huijaamiselta ja silmien ummistamiselta. Haluan vain kuolla. Olen tosi huono potilas ja siitäkin on syyllinen olo...
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa muuta kuin, että luota siihen että kaikki muuttuu paremmaksi. Anna itsellesi aikaa. Jos et tänään uskaltanut kysyä lenkkiseuraa niin ehkä huomenna jo uskallat. Ei tarvitse puhua mitään, ennen kuin olet valmis. Pikkuhiljaa. Äläkä vaan tee itsellesi mitään peruuttamatonta. <3
Kiitos paljon.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat kyllä aika säälittävältä tapaukselta. Ei puhuminen nyt noin vaikeaa ole.
Tiedän. :'(
Ap
Just niinkuin eka kommentoija sanoi! Tsemppiä, Ap, kyllä se siitä, vähitellen. :)
Vierailija kirjoitti:
Just niinkuin eka kommentoija sanoi! Tsemppiä, Ap, kyllä se siitä, vähitellen. :)
Kiitos sinullekin. Vaikea vaan itse uskoa. Ja se itsemurha tuntuu ylivoimaisen hyvältä vaihtoehdolta... :/ En vaan jaksaisi tätä enää yhtään, kun sairaalastakaan ei näytä olevan mitään apua, kun en osaa näköjään olla täälläkään.
Minkähän ihmeen takia sun on pitänyt hankkiutua osastolle tekemään itsemurha?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen olet? Onko sinulla perhettä tai läheisiä? Osaatko sanoa, miksi tilanne on mennyt noin huonoksi? Ihan ystävällisesti näitä kysyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
poistu osastolta, se ei tee hyvää kellekään, pahenee vaan demonit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siellä ei onneksi jaotella potilaita hyviin Ja huonoihin c:
Vierailija kirjoitti:
Minkähän ihmeen takia sun on pitänyt hankkiutua osastolle tekemään itsemurha?
En mä nyt mitenkään tietoisesti ajatellut, että täällä kuolisin. Nää ajatukset vaan on tulee koko ajan mieleen enkä jaksa enää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Onko sinulla perhettä tai läheisiä? Osaatko sanoa, miksi tilanne on mennyt noin huonoksi? Ihan ystävällisesti näitä kysyn.
Olen 20. On mulla vanhemmat ja yksi veli... Ei ole hirveän läheisiä kavereita. Ei tähän tilanteeseen varmaan mitään yhtä syytä ole. Olen vaan oikeasti ihan aina ollut kova stressaamaan ja jännittämään ja ilmeisesti jatkuva jännitys sitten laukaisi masennuksen... Kaikki tuntuu niin turhalta ja merkityksettömältä. Tai kuolemassa on kyllä järkeä, ainut asia jossa on järkeä...
Ap
Anna aikaa, puhu kun siltänukkuu tuntuu ja ota hetki kerrallaan. Älä tee itsellesi mitään! Isäni teki kahdeksan vuotta sitten, enkä vieläkään pysty antamaan hänelle sitä anteeksi ja ikävä on järkyttävä! Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivon, että saat avun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, näytä viestisi hoitajalle.
En oikein sitäkään kehtaa tehdä... :( Vaikka se varmasti olisikin järkevää.
Ap
Sinun elämäsi voi muuttua ja muuttuukin vielä hyväksi, olet niin nuori vielä ja sinulla on kaikki mahdollisuudet olemassa. Nyt tuntuu pahalta mutta vuoden parin päästä voi olla jo aivan eri tilanne. Äkä tuhoa omaa äläkä samalla vanhempiesi ja veljesi elämää, anna itsellesi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just niinkuin eka kommentoija sanoi! Tsemppiä, Ap, kyllä se siitä, vähitellen. :)
Kiitos sinullekin. Vaikea vaan itse uskoa. Ja se itsemurha tuntuu ylivoimaisen hyvältä vaihtoehdolta... :/ En vaan jaksaisi tätä enää yhtään, kun sairaalastakaan ei näytä olevan mitään apua, kun en osaa näköjään olla täälläkään.
Itsemurha on näköalattoman ihmisen "selviytymiskeino" ahdistuksesta josta ei näe ulospääsyä. Terapeuttini sanoi joskus että masennus ja ahdistus ovat kuin syvä kuoppa jonne ihminen on pudonnut. Siellä on pimeää ja tulevaisuus näyttää synkältä. Mikäli uskaltautuu, pystyy tai jaksaa kivuta kuopasta ylös vaikka avunkin kanssa, huomaakin yht'äkkiä että se oma ajattelu ei ollutkaan niin loogista kuin sillä hetkellä tuntui.
Olen sairastanut syvää masennusta mutta kahlasin sen kaiken p*skan läpi ja voin sanoa olevani onnellinen nykyään. Matka oli takkuisa ja pitkä mutta toivoa loi aina ne pienenpienet parannukset elämänlaadussa jota tuli ehkä kuukauden välein. En uskonut hetkeäkään parantumiseeni mutta kävin terapiassa käsittelemässä asioitani ihan pelkän sisun ja raivon voimalla.
Yritä sinäkin jaksaa, lupaan että tilanteesi paranee kun otat sen rehellisesti käsittelyyn vaikka tuntuukin hirveältä. Aloita yrittämällä ottaa kontaktia mukavimpaan hoitohenkilökunnan jäseneen.
Pyydä paperia ja kynä, jos sulla ei ole ja kirjoita siihen aluksi niitä asioita, joista voisit myöhemmin ehkä puhuakin? Tai piirrä? Etsi youtubesta musaa, mikä kuvastaa ajatuksiasi ja tunteitasi? Ja sinne ulos sun olis hyvä päästä.
Paljon voimia sinulle. Itselläkin ollut samoja ajatuksia, mutta jotenkin se elämä kuitenkin on vähitellen mennyt eteenpäin. Voisin olla kaverisi ja tulla ulkoilemaan kanssasi, mutta itse asun täällä pohjoisessa. Toivon sinulle kaikkia hyvää. Voit saada kivan elämän. Ja kannattaa yrittää puhua hoitajille ja ehdottamasti mennä ulkoilemaan jos haluat. Voi olo helpottua. Halaus :)
Sano vaikka seuraavalle hoitsulle, et olis kiva päästä ulos käveleen.
En osaa sanoa muuta kuin, että luota siihen että kaikki muuttuu paremmaksi. Anna itsellesi aikaa. Jos et tänään uskaltanut kysyä lenkkiseuraa niin ehkä huomenna jo uskallat. Ei tarvitse puhua mitään, ennen kuin olet valmis. Pikkuhiljaa. Äläkä vaan tee itsellesi mitään peruuttamatonta. <3