Mikä herättää sinussa kateuden tunteita.

Menee kyllä vähän kateuden puolelle jos toisella on miljoonan euron auto.

Pienistä asioista ei kannata olla kateellinen.

Ehkä hiukan myös jos on vaimo, jalkavaimo ja tyttöystävä yhtäaikaa joiden kanssa puuhastelee vuoro illoin.

ehkä tällä hetkellä se, että saisi tehdä omaa kapasiteettia vastaavaa mielekästä työtä. En ole kellekään yksilölle kateellinen, mutta yleisesti, sitä toivon itselleni eniten juuri nyt!

Olen aidosti kateellinen vain niille, joilla on suuri ystäväpiiri ja kaikki tulevat toimeen keskenään. Olisi ihanaa viettää aikaa suurella porukalla. Aina olisi jotkut porukasta vapaalla ja valmiina tekemään asioita. Sellaista menoa kuten esimerkiksi Frendeissä tai How I met your motherissa.

Kadehdin niitä, jotka saavat kuolla nukkuessaan.

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti parisuhde.

Katson ahdistuneen kateellisena pariskuntia jotka kävelee käsi kädessä :(

mä taas ahdistun siitä, jos pitäisi kävellä käsikkäin.

Banaanileivos (itsellä pelkkä kahvi ja työkaverilla banaanileivos), muiden loma, itse pitänyt jo kaikki lomat.

Hienot autot

Vierailija kirjoitti:

Menee kyllä vähän kateuden puolelle jos toisella on miljoonan euron auto.

Pienistä asioista ei kannata olla kateellinen.

Ehkä hiukan myös jos on vaimo, jalkavaimo ja tyttöystävä yhtäaikaa joiden kanssa puuhastelee vuoro illoin.

Kateellinen ei kannata olla. Mutta miksi miljoonan euron autosta, naurettavaa...

Kadehdin perheitä joissa on osallistuva isä. Isä joka osallistuu lastenhoitoon, tekee kotitöitä ja on kotona. Jakaa hoitovastuuta äidin kanssa. Tekee esimerkiksi töitä 8-16.

Jos näen perheen tekevän yhdessä jotain, tunnen kateuden piston. Kerran tunsin kateutta kun näin pariskunnan tekevän yhdessä lumitöitä.

Ja olen siis itsekin perheellinen ihminen, isä vaan ei osallistu edellä mainittuihin kun on aina työmatkoilla, töissä tai harrastamassa.

Meitä varmasti kadehditaan paljon. Moni on sen minulle kertonutkin. Tuskin kadehtisi jos tietäisi sen vastuun ja työn määrän kun hoidat kaiken yksin. Ja yksinäisyyden.

En ole mikään kateellinen ihminen mutta ehkä kaverit ja ystävät ovat eniten sellainen asia, josta voisin tuntea kateutta. Oli muutama pitkäaikainen läheinen ystävä mutta nämä pettivät luottamuksen pahasti ettei ystävyyttä enää voinut jatkaa. Jäljellä on yksi ystävä (miehen lisäksi) mutta valitettavasti emme ole enää nykyisin kovin läheisiä. 

Miehellä on hyviä pitkäaikaisia ystäviä. En kyllä hänelle osaa olla kateellinen mutta kyllä sitä välillä miettii, että kuinka paljon rikkaampaa elämä olisikaan, kun olisi hyviä luotettavia ystäviä. Luottamus on vain viime aikoina kokenut aikamoisen kolauksen niin en tiedä osaisinko päästäkään ketään enää niin lähelle. 

Sitten taas kaveriporukka, vähän sellainen Frendit tyylinen, näin aikuisiällä, vaikka neljän hengen kaveriporukka ja vielä kumppanitkin olisi kavereita keskenään niin, että voisimme viettää kaikki aika yhdessä. En tiedä kuinka todennäköistä tällainen aikuisiällä on enää saada ja ehkä se todellisuus ei sitten välttämättä olekaan niin auvoista. Olisi kiva kuulla joltakin tällaisen kaveriporukan omaavalta, että onko se oikeasti ririkkaus vai onko se enemmän olosuhteiden pakosta täytyy tulla toisten kumppaneiden kanssa toimeen?  Ajatuksena ainakin kiva juhlapyhät (vappu, juhannus..) viettää yhdessä, onhan se nyt kuitenkin täysin eri asia kuin jonkun kaverin kanssa kahdestaan olo. 

Vierailija kirjoitti:

En ole mikään kateellinen ihminen mutta ehkä kaverit ja ystävät ovat eniten sellainen asia, josta voisin tuntea kateutta. Oli muutama pitkäaikainen läheinen ystävä mutta nämä pettivät luottamuksen pahasti ettei ystävyyttä enää voinut jatkaa. Jäljellä on yksi ystävä (miehen lisäksi) mutta valitettavasti emme ole enää nykyisin kovin läheisiä. 

Miehellä on hyviä pitkäaikaisia ystäviä. En kyllä hänelle osaa olla kateellinen mutta kyllä sitä välillä miettii, että kuinka paljon rikkaampaa elämä olisikaan, kun olisi hyviä luotettavia ystäviä. Luottamus on vain viime aikoina kokenut aikamoisen kolauksen niin en tiedä osaisinko päästäkään ketään enää niin lähelle. 

Sitten taas kaveriporukka, vähän sellainen Frendit tyylinen, näin aikuisiällä, vaikka neljän hengen kaveriporukka ja vielä kumppanitkin olisi kavereita keskenään niin, että voisimme viettää kaikki aika yhdessä. En tiedä kuinka todennäköistä tällainen aikuisiällä on enää saada ja ehkä se todellisuus ei sitten välttämättä olekaan niin auvoista. Olisi kiva kuulla joltakin tällaisen kaveriporukan omaavalta, että onko se oikeasti ririkkaus vai onko se enemmän olosuhteiden pakosta täytyy tulla toisten kumppaneiden kanssa toimeen?  Ajatuksena ainakin kiva juhlapyhät (vappu, juhannus..) viettää yhdessä, onhan se nyt kuitenkin täysin eri asia kuin jonkun kaverin kanssa kahdestaan olo. 

*Ei siis suinkaan kaiken ajan yhdessä viettäminen, vaan kaikkien (kaverit+ kumppanit) kanssa aikaa. :-D

Lapset, oma koti, terveys ja mahdollisuus tehdä töitä.

t. pienellä eläkkeellä kituuttava vammainen

Vierailija kirjoitti:

Pandoja, kadehdin pandoja. Ja delfiinejä. Ja vähän apinoita

Kiitos päivän piristyksestä. Jätä luonto dokumentit katsomatta jos haluat kateudesta eroon niin Katso. Eläinten elämä se inhaa vasta onkn.

En ole kateellista tyyppiä. Toisten puolesta oli ennen helppo olla onnellinen. Ei se ollut vaikeaa. En tunne niitä tunteita vieläkään (kateellisuutta).

Kadehdin kauniita, älykkäitä ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä. Ihmisiä jotka ovat itsevarmoja ja kantavat itsensä hyvin.

Olen tuntenut kateutta silloin, kun olen mennyt kylään ja kyläpaikan lapsella on ollut lelu jonka olisin halunnut ostaa omallekin lapselleni. En kuitenkaan raaskinut, lyhytaikainen kausituote, lyhyt käyttöikä. Mutta tuntui pahalta, kun en voinut niin vain rahojani pistää johonkin lasta ilahduttavaan vaan piti järkeillä. 

Samalla kerralla sattui myös, että älysin heillä käyvän siivoojan. Oma kotini oli ihan siisti, ei siinä mitään. Mutta se ylellinen tunne, kun tulee töistä kotiin ja joku muu on siivonnut kodin. 

Jostain kumman syystä muistan tämän vieläkin, vaikka tapahtumista on jo ainakin 15 vuotta. Elämä on sujunut kaikilla hyvin. Taisi olla silloin jotenkin heikko hetki. 

Kadehdin ihmisiä, joilla on sellainen työpaikka, jonne on kiva mennä. Työpaikkakiusattuna ja pitkään uusia töitä etsineenä tällaisen työpaikan löytäminen tuntuu olevan minulle pelkkä saavuttamaton haave.

Kadehdin ihmisiä, joilla on parempi mielenterveys kuin minulla. Haluaisin sellaisen itsekin.

En kadehdi enää mitään enkä ketään, vaikka syytä varmaan olisi :).

Jollain who ever äijällä on hyvännäköinen, hyväperseinen nainen.