Lue keskustelun säännöt.
Ihminen pelastaa tulipalosta koiran eikä lasta, on psykopaatti/sosiopaatti
13.04.2018 |
Ymmärrän näkökulman, että ihmisellä on enemmän tunnesidettä omaan koiraan kuin vieraaseen lapseen, mutta olen sitä mieltä että jos valitsee oman koiran tulipalosta tai uppoavasta laivasta, kärsii voimakkaasti mielenterveyshäiriöstä /-sairaudesta. Tällainen ihminen on tunnekylmä, epäempaattinen ja äärimmäisen itsekäs.
Ihmettelen kun menneiden ketjujen mukaan näitä suuri osa. Ja käsitykseni mukaan ovat aina naisia!
Mistä tällainen johtuu?
Kommentit (285)
Yrittäisin pelastaa molemmat tai saada apua toisen pelastamiseen. En haluaisi valita, kuten en haluaisi valita sitäkään, menettäisinkö jalkani vai käteni. Jos toinen olisi pakko pelastaa ensin, valitsisin lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se elämä vielä opettaa..nää "koira on mun koko elämäni"-löpinät kuulostaa siltä, että on just muutettu ehkä vanhempien luota pois! Sitten, kun elämää on eletty vähän pitemmälle, on ehkä menty naimisiin, rakennettu talo, saatu lapsia, joku on sairastunut, joku on kuollut , ehkä erottu ym. niin huomataan, ettei se koira nyt tärkein ollutkaan. Ihan kiva lenkkikaveri siinä kaiken ohessa!
Juuri näin! Kun ikää itselläni oli ehkä 14, ihmettelin tosissaan että miksi lemmikistä luovutaan lapsen allergian vuoksi eikä lapsesta, hävettää vähän myöntää typeryyteni 😂 koirat ovat olleet itselleni aina tärkeitä mutta lasten tulon myötä olen todennut, että ne todellakin ovat kaiken muun rinnalla _vain_ "kiva lenkkikaveri".
Vaikka omat lapset olisivat tärkeintä maailmassa ja elämässä paljon muutakin hyvää ja arvokasta on surullista jos koirasta tulee "vain kiva lenkkikaveri".
Se on edelleen tunteva, muistava, ajatteleva persoonallinen olento.
No kysytäänpä näin: kumman pelastaisit tulipalosta ensin, oman lapsesi vai vieraan lapsen?
Oman puolisosi vai vieraan lapsen?
Oman vanhempasi vai vieraan lapsen?
Oman sisaruksesi vai vieraan lapsen?
Oman sydänystäväsi vai vieraan lapsen?
Missä vaiheessa lakkaa olemasta "hyväksyttyä", että kiintymyssuhteet vaikuttavat tällaisiin päätöksiin?
Ja kun nyt tässä ketjussa sanottiin, että lapsen vanhemmat surevat sitä lasta, jos se kuolee, niin mitenkäs sitten aikuisen ja lapsen välillä valitsemiseen vaikuttaisi se, että aikuista jäisi suremaan hänen lapsensa? Pitäisikö siis ensisijaisesti keskittyä pelastamaan pienten lasten vanhempia?
Vierailija kirjoitti:
En tunne mitään erityisiä sympatioita vieraita ihmisiä kohtaan.
Kokemus on osoittanut, että kun olen hädässä, olen oman onneni nojassa.
Jos hätätilanteessa pystyisin itseni ohella pelastamaan jonkun muunkin, varmaan tekisin sen.
Sama minkä ikäinen.Olen itse keski-ikäinen, joten juuri sellainen, jonka vieraat ihmiset tod.näk jättäisivät kylmästi kuolemaan. Perheelliset huolehtivat vain omasta perheestään.
Näinhän minäkin olen havainnut ja sen että näillä 'kumman pelastaisit'- aloituksilla täällä on kumman toistuva luonne ja aina ne myös etenevät ihan samalla tavalla.
Milloin niissä ollaan hukkuvassa Titanicissa, milloin taas palavassa talossa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on äiti ja sisarus, puolisokin on.
Rakkainta maailmassa minulle ovat koirani ja kissani.
Siihen on hyvä syy että äiti ja sisko eivät ole, en edes pidä heistä, en ole koskaan pitänyt.
Ja olen viisikymppinen, talon jne hankkinut ihminen.
Kunpa puolisosi löytäisi omanarvontuntonsa ja itsekunnioituksensa ja lähtisi.
Missä ilmenee ettei hän rakasta puolisoaan, eikä puoliso rakasta niitä koiria ja kissoja?
Itse lähtisin miehenä siitä, että ei kiinnosta rakkaus tunnekylmiin ihmiseen suuntaan eikä toiseen.
OK, hän voi olla pitämättä äitistään tai siskostaan, mutta lähtökohtaisesti kuulostaa siltä, että jonkinlainen kylmäkiskoinen maailman napa on kyseessä.
Näin sitä tehdään reippaasti tulkintoja muutaman lauseen ja annetun tiedon perusteella.
En lähde elämääni avaamaan mutta sen verran kerron että se tunnekylmyys ja itsekeskeinen hyväksikäyttö on siellä äidin ja sisaren puolella, ollut aina.
Et ehkä usko mutta olen empaattinen ja lämmin ihminen johon ystävät ja tutut turvautuvat kun masentaa ja ahdistaa ja kannan liikaakin maailman murheita harteillani.
Silti eläimeni ovat minulle rakkainta ja tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on äiti ja sisarus, puolisokin on.
Rakkainta maailmassa minulle ovat koirani ja kissani.
Siihen on hyvä syy että äiti ja sisko eivät ole, en edes pidä heistä, en ole koskaan pitänyt.
Ja olen viisikymppinen, talon jne hankkinut ihminen.
Kunpa puolisosi löytäisi omanarvontuntonsa ja itsekunnioituksensa ja lähtisi.
Missä ilmenee ettei hän rakasta puolisoaan, eikä puoliso rakasta niitä koiria ja kissoja?
Itse lähtisin miehenä siitä, että ei kiinnosta rakkaus tunnekylmiin ihmiseen suuntaan eikä toiseen.
OK, hän voi olla pitämättä äitistään tai siskostaan, mutta lähtökohtaisesti kuulostaa siltä, että jonkinlainen kylmäkiskoinen maailman napa on kyseessä.
Minulle tuli päinvastainen vaikutelma. Vika olisi äidissä ja siskossa.
Vierailija kirjoitti:
No kysytäänpä näin: kumman pelastaisit tulipalosta ensin, oman lapsesi vai vieraan lapsen?
Oman puolisosi vai vieraan lapsen?
Oman vanhempasi vai vieraan lapsen?
Oman sisaruksesi vai vieraan lapsen?
Oman sydänystäväsi vai vieraan lapsen?
Missä vaiheessa lakkaa olemasta "hyväksyttyä", että kiintymyssuhteet vaikuttavat tällaisiin päätöksiin?
Ja kun nyt tässä ketjussa sanottiin, että lapsen vanhemmat surevat sitä lasta, jos se kuolee, niin mitenkäs sitten aikuisen ja lapsen välillä valitsemiseen vaikuttaisi se, että aikuista jäisi suremaan hänen lapsensa? Pitäisikö siis ensisijaisesti keskittyä pelastamaan pienten lasten vanhempia?
Pitäisi keskittyä ihmisten pelastamiseen. Eläinkin pelastaa ensisijaisesti itsensä ja pentunsa, vaikka sankaritarinoita välillä kuuleekin.
Pelastustilanteessa autetaan sitä joka ekana eteen sattuu eikä mietitä "jätetään Seppo tähän retkottamaan, se on kaljamahainen keski-ikäinen mies. Tuolta takaa löytyy varmaan joku parempi, vauva, raskaana oleva tai vanhus".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on äiti ja sisarus, puolisokin on.
Rakkainta maailmassa minulle ovat koirani ja kissani.
Siihen on hyvä syy että äiti ja sisko eivät ole, en edes pidä heistä, en ole koskaan pitänyt.
Ja olen viisikymppinen, talon jne hankkinut ihminen.
Kunpa puolisosi löytäisi omanarvontuntonsa ja itsekunnioituksensa ja lähtisi.
Missä ilmenee ettei hän rakasta puolisoaan, eikä puoliso rakasta niitä koiria ja kissoja?
Itse lähtisin miehenä siitä, että ei kiinnosta rakkaus tunnekylmiin ihmiseen suuntaan eikä toiseen.
OK, hän voi olla pitämättä äitistään tai siskostaan, mutta lähtökohtaisesti kuulostaa siltä, että jonkinlainen kylmäkiskoinen maailman napa on kyseessä.
Ihminen joka rakastaa eläimiä ei ole tunnekylmä.
Jos ei pidä -eikä ole koskaan pitänyt- muutamasta ihmisestä joista "kuuluisi" pitää ei se ole todiste kylmästä maailmannavasta vaan herättää epäilyn että siinä dynamiikassa on jotain vikaa ja se vika ei välttämättä johdu ao ihmisestä.
Kaikki äidit, isät, sisarukset eivät ole hyviä ja rakastavia eivätkä kaikki perheet terveitä.
Hmm.. mulla on koira ja en rehellisesti tiedä mitä tekisin. En pystyisi elämään asian kanssa, että olen hylännyt koirani, mutta en kyl pystyisi elämään senkään kanssa, että olisin hylännyt vauvan.
Luulen, että valitsisin vauvan. Se toisi vähemmän ahdistusta, ja mun koiralla ei ole enää montaa vuotta jäljellä ja hän on sen oloinen, että antaisi lapsen puolesta henkensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, en todellakaan lähtisi huutelemaan "onko täällä lapsia?" Lasten vanhemmat käyttäytyvät kammottavalla tavalla niinkin vähäisessä hädässä kuin tungoksessa. Hyvä ettei vieraiden ihmisten päältä kävellä.
Jokainen huolehtii omista lapsistaan. Siitä ei tartte ulkopuolisten huolta kantaa. Eläimet on viattomia ja ymmärtämättömiä. Niiden kärsimys sattuu.
Kertokaa nyt, miksi se teidän rakas lapsi on yksin tulipalossa tuntemattomien armoilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin äärettömän vaikeaa ja tuskallista kuin mun olisikin jättää se lemmikki pelastamatta, niin aika itsestäänselvää on, että pelastaisin sen lapsen kuitenkin. Se eläin olisi tärkeä mulle mutta ei juuri muille ja sen odotettavissa oleva elinikä olisi suht' lyhyt. Tällä lapsella luultavasti olisi perhe ja läheisiä ja hänen kuolemallaan kauaskantoisempi ja laajempi merkitys. Hänellä olisi elämä edessään ja ehkäpä hän olisi joku tuleva syöpähoitojen kehittäjä tai Altzheimerintaudin etenemisen pysäyttäjä. Ihmisessä on kuitenkin aina potentiaalia niin suurempaan hyvään, kuin suurempaan pahaan kuin eläimessä.
Miksi näissä esimerkkitilanteissa on aina koira vs lapsi. Miksi juuri lapsi? Pitäisikö lapsen olla jotenkin tärkeämpi kuin aikuisen ihmisen? En ymmärrä vouhotusta aina että lapset ensin ja lapsille ensin ym. Ne ovat ihmisiä siinä missä muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin äärettömän vaikeaa ja tuskallista kuin mun olisikin jättää se lemmikki pelastamatta, niin aika itsestäänselvää on, että pelastaisin sen lapsen kuitenkin. Se eläin olisi tärkeä mulle mutta ei juuri muille ja sen odotettavissa oleva elinikä olisi suht' lyhyt. Tällä lapsella luultavasti olisi perhe ja läheisiä ja hänen kuolemallaan kauaskantoisempi ja laajempi merkitys. Hänellä olisi elämä edessään ja ehkäpä hän olisi joku tuleva syöpähoitojen kehittäjä tai Altzheimerintaudin etenemisen pysäyttäjä. Ihmisessä on kuitenkin aina potentiaalia niin suurempaan hyvään, kuin suurempaan pahaan kuin eläimessä.
Voi, oletpa sinä sitten luonteeltasi niin kovin jalo ja uhrautuvainen ...
Eläin ei ole lapsesi. Jos et ole sitä itse synnyttänyt kohdustasi, se ei ole sinun lapsesi. Voit kutsua itseäsi mammaksi ja koiraasi lapseksesi, mutta sitä se ei ole vaikka kuinka jankkaisit.
Ihmistä on pakko auttaa, jos sen voi tehdä omaa henkeään vaarantamatta, sen sanoo jo laki. Tämä ei ole tulkintakysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysytäänpä näin: kumman pelastaisit tulipalosta ensin, oman lapsesi vai vieraan lapsen?
Oman puolisosi vai vieraan lapsen?
Oman vanhempasi vai vieraan lapsen?
Oman sisaruksesi vai vieraan lapsen?
Oman sydänystäväsi vai vieraan lapsen?
Missä vaiheessa lakkaa olemasta "hyväksyttyä", että kiintymyssuhteet vaikuttavat tällaisiin päätöksiin?
Ja kun nyt tässä ketjussa sanottiin, että lapsen vanhemmat surevat sitä lasta, jos se kuolee, niin mitenkäs sitten aikuisen ja lapsen välillä valitsemiseen vaikuttaisi se, että aikuista jäisi suremaan hänen lapsensa? Pitäisikö siis ensisijaisesti keskittyä pelastamaan pienten lasten vanhempia?
Pitäisi keskittyä ihmisten pelastamiseen. Eläinkin pelastaa ensisijaisesti itsensä ja pentunsa, vaikka sankaritarinoita välillä kuuleekin.
Pelastustilanteessa autetaan sitä joka ekana eteen sattuu eikä mietitä "jätetään Seppo tähän retkottamaan, se on kaljamahainen keski-ikäinen mies. Tuolta takaa löytyy varmaan joku parempi, vauva, raskaana oleva tai vanhus".
Mielenkiintoinen ajatusleikki olisi, että mitä mieltä palstamammat ovat jos mies pelastaa oman veljensä ennemmin kuin naapurin tyttölapsen hukkumasta vaikka veli olisi alkoholisoitunut elämäntapatyötön? :) taitaisi mennä mammoilla tunteisiin, "tunnevammainen mies, pelastaa juopon joka muutenkin sietäisi kuolla! Tyttöparka, miksi ei häntä pelastanut"
Ai, mistä johtuu? Ihminen on siinä tilanteessa shokkitilassa, ei ole itsekkään tietoinen mitä tekee tai mitä jättää tekemättä. Eikä sillä ole mitään järjen tai tunnetilan kanssa mitään tekemistä.
Yleensä ihmiset yrittävät pelastaa mitä ihmeellisiä asioita esim. käytetyn kattilan.
Oletko ap. ollut kriisi tai shokkitlanteessa?
Vierailija kirjoitti:
Hmm.. mulla on koira ja en rehellisesti tiedä mitä tekisin. En pystyisi elämään asian kanssa, että olen hylännyt koirani, mutta en kyl pystyisi elämään senkään kanssa, että olisin hylännyt vauvan.
Luulen, että valitsisin vauvan. Se toisi vähemmän ahdistusta, ja mun koiralla ei ole enää montaa vuotta jäljellä ja hän on sen oloinen, että antaisi lapsen puolesta henkensä.
Hölmö. Helpostihan tuon valitsee. Koiria voi ottaa aina uusia ja niin tehdäänkin kun entinen kuolee. Kuinka moni tekee uuden vauvan vanhan tilalle tai kun lapsi kasvaa pois kodista?
V*tun hullut teitä jotka eivät tajua eroa lapsen ja lemminkin välillä. Ootteko te tosielämän "aikuisia" tanhupalloja joilla on tunneside karvatolloonkin?
Psykopaatti/sosiopaatti pelastaisi vain itsensä.
Pitäisi muuten olla joku, aika räjähdyksenomaisesti syttynyt ja samalla kiihtyvällä ja yltyvällä nopeudella etenevä ja leviävä tulipalo, ettei koira kykenisi lainkaan ennakoimaan sitä, milloin savun haju sisällä huoneessa jo tuntuu, eli milloin talossa on tuli irti...