Lue keskustelun säännöt.
Ihminen pelastaa tulipalosta koiran eikä lasta, on psykopaatti/sosiopaatti
13.04.2018 |
Ymmärrän näkökulman, että ihmisellä on enemmän tunnesidettä omaan koiraan kuin vieraaseen lapseen, mutta olen sitä mieltä että jos valitsee oman koiran tulipalosta tai uppoavasta laivasta, kärsii voimakkaasti mielenterveyshäiriöstä /-sairaudesta. Tällainen ihminen on tunnekylmä, epäempaattinen ja äärimmäisen itsekäs.
Ihmettelen kun menneiden ketjujen mukaan näitä suuri osa. Ja käsitykseni mukaan ovat aina naisia!
Mistä tällainen johtuu?
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ennemmin oma koira kuin vieras lapsi. En edes miettisi, en voisi elää enää itse ajatellen että koirani kuoli vaikka olisin voinut estää sen. Koira on minun lapseni.
Mä en antaisi sun elää jos sinulle vieras ihminen, minun lapseni, kuolisi sinun pelastaessa jotain v*tun rakkia. Tai oikeastaan, sen piskin en antaisi elää.
Koiria saa aina uusia, ihmisiä ei.Jos koirani kuolisi sinun tai lapsesi vuoksi, minulla ei olisi mitään menetettävää, sillä koirani on kaikkeni. Ei tulisi helppoa teillekään, tasapeli?
Sulla on aika säälittävä pieni elämä, koira on kaikkesi. Kun se muutaman vuoden päästä kuolee vanhuuteen, hyppäätkö sillalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen ymmärtää siinä valossa, mitä täällä on kirjoitettu lapsuuden ajan kohtelusta.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole juuri päinvastoin? Jos rakastaa omaa koiraansa, mutta pystyy kylmän rauhallisesti hylkäämään tämän liekkeihin, koska "kuuluu" pelastaa vieras lapsi, on minun mittapuuni mukaan aika tunnekylmä ihminen.
Huhhuh. Kyllä on porukka ihan sekaisin, ei voi muuta sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ennemmin oma koira kuin vieras lapsi. En edes miettisi, en voisi elää enää itse ajatellen että koirani kuoli vaikka olisin voinut estää sen. Koira on minun lapseni.
Mä en antaisi sun elää jos sinulle vieras ihminen, minun lapseni, kuolisi sinun pelastaessa jotain v*tun rakkia. Tai oikeastaan, sen piskin en antaisi elää.
Koiria saa aina uusia, ihmisiä ei.Kyllä ihmisiäkin saa uusia aina lisää. Ne vain eivät ole niitä samoja jotka on menetetty. Kuten eivät ole uudet koiratkaan samoja kuin menetetyt.
Eli todella huono rinnastus.
Jokainen ihminen on oma persoonansa,eläimet eivät. Sen vuoksi on ihan sama mikä elukka sulla siinä on, annat sille ruokaa, käytät ulkona ja vähän leikit. Siinäpä se. Mitään se ei puhu, ajattele eikä kehity. On vaan. Kun se kuolee, hankit uuden ja hetken et muista vanhaa eläintä ollenkaan.
Koirat ne vasta ovatkin omia persoonia. Olet jäänyt paljosta paitsi.
Jokainen ihminen on oma persoonansa,eläimet eivät. Sen vuoksi on ihan sama mikä elukka sulla siinä on, annat sille ruokaa, käytät ulkona ja vähän leikit. Siinäpä se. Mitään se ei puhu, ajattele eikä kehity. On vaan. Kun se kuolee, hankit uuden ja hetken et muista vanhaa eläintä ollenkaan.[/quote]
Et ilmeisesti tunne eläimiä sen enempää kuin ihmisiäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ennemmin oma koira kuin vieras lapsi. En edes miettisi, en voisi elää enää itse ajatellen että koirani kuoli vaikka olisin voinut estää sen. Koira on minun lapseni.
Toivottavasti tajuat olla ikinä hankkimatta lapsia. Et ole ansainnut niitä. Luultavasti koirallasikin on enemmän tunteita, sekin pelastaisi ennemmin avuttoman vauvan tulipalosta kuin sut!!
Kyllä, olen vela, enkä edelleenkään ymmärrä miksi vieras-vastaan-rakas-tilanteessa pitäisi miettiä mitään muuta kuin sitä omaa rakasta. Et sinäkään pelastaisi mun koiraa ennen omaa lastasi, miksi minulta odotetaan toisenlaista toimintaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole juuri päinvastoin? Jos rakastaa omaa koiraansa, mutta pystyy kylmän rauhallisesti hylkäämään tämän liekkeihin, koska "kuuluu" pelastaa vieras lapsi, on minun mittapuuni mukaan aika tunnekylmä ihminen.
Missä sanottiin, että rauhallisesti pystyy hylkäämään?
No aika kylmä saa olla, jos ylipäätään pystyy hylkäämään rakkaan koiran kuolemaan. Tai sitten ei yksinkertaisesti ole kummoista tunnesidettä koiraan.
Hätätilanteessa ihminen vaistomaisesti pyrkii pelastamaan ne, keitä rakastaa. Oma rakas mummo menee naapurin vauvalle ja niin edelleen. Oma rakas koira on itselle tärkeä myös, jos se on tosiaan RAKAS. Jos rakkaat ovat hädässä, ihminen hätääntyy ja tekee parhaansa ensisijaisesti niiden omien rakkaiden pelastamiseksi.
Tämä on ihan normaalia. Siihen se kiintymys juuri perustuu, sen tunteen tarkoituskin on se, että se saa meidät pitämään läheisistämme huolta.
Ihme asioista tällä palstalla saa ongelman aikaiseksi.
Huomaa, että on naiset äänessä.
1. Tunneside omaan koiraan on subjektiivisesti tietysti suuri, mutta objektiivisesti katsottuna vieraan ihmisen tunneside omaan lapseen on lähtökohtaisesti suurempi kuin sinun side KOIRAAN. Siksi pelastetaan "lähimmäisen" lapsi. Sitä kutsutaan empatiaksi ja ystävällisyydeksi.
2. Hätätilanteessa pitää toimia asiallisesti eikä vouhottaa tunteet edellä.
3. En haluaisi olla kaltaisesi tunnebimbon kanssa esimerkiksi onnettomuudessa. Sivullinen ihminen on veret kaulassa auton alla, sun koiralla on jalka poikki takapenkillä niin varmaan vouhotat koiraasti auttaen ja sen vieressä paniikissa itkien?
Jos tämän sun kommentin tarkoitus oli suostutella ihmisiä olemaan sun kanssa samaa mieltä, niin aika pieleen menee. Huomaa, että on mies äänessä. Kukaan ei lue tätä sun ylipätemistä, ja mene: ahaa! Näinhän tämä onkin! Samaa mieltä! Useimmat miehetkin olis eri mieltä ihan periaatteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta jos jättää vieraan lapsen palavaan taloon kuolemaan koiran takia niin miltä hänen vanhemmistaan tuntuu? Koiran vanhemmat tuskin reagoisivat tapahtuneeseen millään tavalla elleivät ole samassa taloudessa. He tuskin murehtivat tapahtunutta koko eliniän ajan kun taas ihmisiin voi jäädä pysyvä trauma tapahtuneesta..
Pelastaisin koirani. Olen vapaaehtoisesti lapseton enkä tule koskaan hankkimaan lapsia. Koira on minulle tärkein asia maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti koirallasikin on enemmän tunteita, sekin pelastaisi ennemmin avuttoman vauvan tulipalosta kuin sut!![/quote]
Tuo on varmasti totta. Koira on oletettavasti kasvanut itse empaattisemmassa ympäristössä kuin omistaja.
Kun katselee tuota lumen alta paljustavaa koiranp*skan määrää, niin en yhtään ihmettele, jos koiran omistaja ennemmin pelastaa piskinsä. Sen vertaa välinpitämätöntä sakkia, ettei heitä kiinnosta muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos otettaisiin vaihteeksi sellainen virkistävä näkökulma asiaan, että nykyisin lapsen tekeminen on itsekästä touhua. Miksi kovin moni kuvittelee että heillä on joku jakamaton oikeus lisääntyä, ja vielä ilmeisesti luulee että juuri heidän geeninsä ovat "sen arvoisia"?
Tulipalossa tapahtumat saattavat edetä hyvinkin nopeasti. Ensin pitää ajatella omaa henkeä. Jos oma henki ei säily niin ei säily muidenkaan. Siinä vain kaapataan syliin lähimmällä etäisyydellä oleva mikäli se suinkin on mahdollista. Jokainen tapaus on erilainen eikä oikeaa ratkaisua ole helppo löytää jos aikaa miettiä on 1 sekunti ja sekin savun tuhoamin aivoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ennemmin oma koira kuin vieras lapsi. En edes miettisi, en voisi elää enää itse ajatellen että koirani kuoli vaikka olisin voinut estää sen. Koira on minun lapseni.
Mä en antaisi sun elää jos sinulle vieras ihminen, minun lapseni, kuolisi sinun pelastaessa jotain v*tun rakkia. Tai oikeastaan, sen piskin en antaisi elää.
Koiria saa aina uusia, ihmisiä ei.Kyllä ihmisiäkin saa uusia aina lisää. Ne vain eivät ole niitä samoja jotka on menetetty. Kuten eivät ole uudet koiratkaan samoja kuin menetetyt.
Eli todella huono rinnastus.
Jokainen ihminen on oma persoonansa,eläimet eivät. Sen vuoksi on ihan sama mikä elukka sulla siinä on, annat sille ruokaa, käytät ulkona ja vähän leikit. Siinäpä se. Mitään se ei puhu, ajattele eikä kehity. On vaan. Kun se kuolee, hankit uuden ja hetken et muista vanhaa eläintä ollenkaan.
Sinun kannattaisi kehittää itseäsi ja hankkia hiukan ajantasaista tietoa.
Väittämäsi ovat täysin päin honkia ja se on tieteellisesti todistettu.
Lemmikinomistajat ovat tienneet sen jo muutenkin - lukuunottamatta niitä jotka pitävät ihmistä/itseään luomakunnan kruununa.
Ja sanon tämän uskovana kristittynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ennemmin oma koira kuin vieras lapsi. En edes miettisi, en voisi elää enää itse ajatellen että koirani kuoli vaikka olisin voinut estää sen. Koira on minun lapseni.
Toivottavasti tajuat olla ikinä hankkimatta lapsia. Et ole ansainnut niitä. Luultavasti koirallasikin on enemmän tunteita, sekin pelastaisi ennemmin avuttoman vauvan tulipalosta kuin sut!!
Jos sillä olisi omia pentuja ja sen olisi valittava, niin se pelastaisi kyllä sitten vain ne.
Täällä on monikin "välitän eläimistä enemmän kuin ihmisistä" -tyyppi, ja tuo kuulostaa minusta aika häiriintyneeltä, joskin harmittomalta muille ihmisille. Mutta onhan se outoa, jos joku rakastaa eläimiä oikeasti enemmän kuin vanhempiaan, sisaruksiaan, ystäviään, puolisoaan tai lapsiaan. Tosin veikkaan, että monella ei näitä kahta jälkimmäistä ole. Vaikea kuvitella, että sellaisia puolisoehdokkaita paljoa löytyisi, jotka olisivat valmiita hyväksymään sen, että puolisoiden välinen rakkaus ei tule koskaan yltämään emännän (nämä ovat lähes poikkeuksetta naisia) ja koiran välisen rakkauden tasolle.
Tietysti osa noista voi olla sellaisia, jotka kuvittelevat olevansa uniikkeja lumihiutaleita vastatessaan, että välittävät enemmän eläimistä kuin ihmisistä, mutta jättävät lisäämättä "ellei lasketa mukaan ihmisiä, joista välitän". Eräs lähipiiristäni on aina hehkuttanut, että rakastaa enemmän eläimiä kuin ihmisiä, mutta silti hänelle vaikutti sivullisen silmin olevan kovempi paikka menettää äitinsä kuin lemmikkinsä. Tai ainakin äidin menettäminen vähän alle 30-vuotiaana johti masennukseen ja terapiaan, koiran menettäminen ei.
1. Tunneside omaan koiraan on subjektiivisesti tietysti suuri, mutta objektiivisesti katsottuna vieraan ihmisen tunneside omaan lapseen on lähtökohtaisesti suurempi kuin sinun side KOIRAAN. Siksi pelastetaan "lähimmäisen" lapsi. Sitä kutsutaan empatiaksi ja ystävällisyydeksi.
Mistä tiedät? Oletko kuullut lapsiensa murhaajista ja hyväksikäyttäjistä?
Taas tää.
Mut tiedetään empaattiseksi ja hyväsydämiseksi, hyvin ihmisrakkaaksi ja ystävälliseksi.
Mutta toki pelastaisin kissani ennen vierasta lasta. Armeliaisuus alkaa omasta perheestä.
Ps. Viime viikolla oli joku uutinen leijonasta, joka pelastettiin syyrialaisesta eläintarhasta.
Oikeasti itkin onnesta. Ne myrkkykaasuihin kuolleet lapset ja vanhukset eivät enää hirveästi jaksaneet heivauttaa....
Kyllä se elämä vielä opettaa..nää "koira on mun koko elämäni"-löpinät kuulostaa siltä, että on just muutettu ehkä vanhempien luota pois! Sitten, kun elämää on eletty vähän pitemmälle, on ehkä menty naimisiin, rakennettu talo, saatu lapsia, joku on sairastunut, joku on kuollut , ehkä erottu ym. niin huomataan, ettei se koira nyt tärkein ollutkaan. Ihan kiva lenkkikaveri siinä kaiken ohessa!
Huomaa, että on naiset äänessä?? Siis sinähän tässä nimenomaan olen perinteinen äiti-/naishahmo. Jankutat ystävällisyydestä, empatiasta ym. :D Siis minuahan kiinnostaa kuin kilo paskaa sinun henkesi!! Miksi ihmeessä minua pitäisi kiinnostaa? Sinä olen minulla aivan täysin nobody, kuten kaikki muutkin tuntemattomat ihmiset.
En ole ystävällinen, en empaattinen enkä mitään muutakaan mitä naiselta ja äidiltä yleensä odotetaan. En silloin, kun niiden tunteiden tulisi kohdistua vieraaseen ihmiseen! Ymmärrätkö? En tunne mitään, kun kyseessä on vieras ihminen!!
Eli, pelastaisin aivan sata varmasti oman koirani, ennen vierasta lasta. Koiraani kohtaan tunnen sitä ystävällisyyttä ja empatiaa.