Lue keskustelun säännöt.
Ärsytän ihmisiä, mutta en tiedä miksi
12.04.2018 |
Olen huomannut, että ärsytän monia ihmisiä. Eniten puolituttuja tai sellaisia, erityisesti naispuoleisia. En vain yhtään tiedä miksi. Olen useammalta minut hyvin tuntevalta ihmiseltä kysynyt että mikä minussa on sellaista, että se ärsyttää monia uusia ihmisiä, mutta en ole saanut vastausta. Kuvittelet itse olevani uusille ihmsille ja puolitutuille ja kavereiden kavereille ja sellaisille ystävällinen, kohtelias, mukava jne. Miten saan selville että miksi ärsytän? En halua olla sellainen, josta ei tykätä.
Kommentit (222)
Ärsyttävä olet, en kiistä. Sain vaikutelman että tuppaudut liian lähelle ja tyrkytät seuraasi.
Ja jo kielesi ärsyttää huonoudellaan. Anteeksi, mutta vaikutat kehitysvammaiselta. Jos olet, mikäs siinä. Kuka nyt täydellinen on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset käsittävät asiat niin eri tavoin!
- Olen hyvin kiinnostunut ihmisistä ja heidän ajatuksistaan, tunteistaan, syistä käytökseensä jne. Pohdin paljon myös omaa elämääni ja persoonaani, ja kerron avoimesti näistä pohdinnoistani muille. Odotan heidän sitten kertovan omia pohdintojaan itsestään sekä ajatuksista, joita minun pohdintani herätti. Niinpä myös kun joku kertoo pohdintojaan minulle, vastaan kertomalla miten asia omalla kohdallani on ja mitä muuten ajattelen. Täältä opin monen käsittävän käytökseni niin, että haluan vain puhua itsestäni eikä minua kiinnosta muiden asiat. Tosi kiva. :(
Analysoin siis omaa käytöstäni ja esim. tunnereaktioitani paljon ja kerron näistä ystävilleni. Saatan esim. sanoa näin: "Pekka sanoi minulle asian x ja loukkaannuin siitä kauheasti, koska se varmaan muistutti äitini käytöksestä lapsuudessani." Kuitenkin jonkun päässä asia kääntyy muotoon "Ensin vetää herneen nenään ihan turhasta ja sitten haukkuu selän takana ja syyttelee muita." Jep, tosi kivaa taas.
Mulla on ihan sama tilanne! Oon nyt joutunut toteamaan että nää jotka tästä ärsyyntyy ei tykkää analysoida asioita ainakaan ääneen samalla tavalla. Niitä kiinnostaa ihan erilaiset keskustelunaiheet ja sisintä ei haluta avata. Monesti nämä ihmiset kyllä juttelee mutta se on aina jotain läpän heittoa tai pinnallisempaa aihetta. Ja silti ovat itse ihan maininneet että esim. piilottelevat masennusta tms. He eivät halua tarttua näihin aiheisiin sitten tietenkään ja kokevat että puhun vain itsestäni, vaikka haluaisin niin paljon keskustella juuri noin kun kirjoitit. Ja osan kanssa se onnistuukin. Kaikkien kanssa ei nyt vaan luonteet mätsää.
He eivät halua keskustella näistä asioista sinun kanssasi. Syitä siihen voi olla monta: esimerkiksi kaikki eivät tunne luontevaksi avata sisintään esim. työkavereille tai harrastuspiirissä. Tai sitten tosiaan voi olla, että tapasi keskustella näistä asioista vaivaannuttaa heitä.
Mutta kun sillä ei oikeastaan ole mitään väliä. Sillä on, että he osoittavat, että sinun kanssasi tahtovat juttelun olevan läpän heittoa ja pinnallisempaa aihetta. Miksi tämä ei riitä?
Ole onnellinen, että sinulla on myös ihmisiä, joiden kanssa syvällinen keskustelu onnistuu. Jatka sitä heidän kanssaan.
En just ymmärrä tätä ajattelutapaa, että koska minä olen niin syvällinen, analysoiva ja haluan puhua asioistasi, sitä vaaditaan toisiltakin. Kaikki eivät ole sellaisia, tai he eivät ole sitä just mun kanssa, ties mistä syystä. Ja se on ihan ok, ihan varmaan jokaisen kanssa löytyy jotain juteltavaa, ilman että avataan sydämen jokainen kipeä sopukka.
Täältä sivusta heitän, että syvällisiä asioita voi keskustella ilman, että avaa itsestään juurikaan mitään. 2h small talk tasoista keskustelua, jonkun kanssa on oikeasti tuskaa henkilölle, joka ei nauti pinnallisesta keskustelusta. Juuri eilen minulla oli uuden tuttavuuden kanssa oikein mukava keskustelu, jossa oli sopivasti sekaisin läpänheittoa, arkipäiväisyyksiä ja syvällisiä ajatuksia ilman, että kenenkään syviä haavoja tuotiin julki.
Esim. Tapasimme välillä lasten puistokaveria. Äidit juttelivat ja lapset leikkivät. Jutun taso oli aina tyyliin, mitä lapset on tehny tai paljonko tuli pestyä pyykkiä ja tahranpoisto on hankalaa. Tavattiin tosi monta kertaa ja aina vaan se small talk. Olisi voinut vaikka puhua siitä, että kun lapset on niin aitoja, että se tekisi hyvää myös aikuisille ja siitä vääntää sellaista syvällisempää keskustelua, joka kuitenkin pysyy yleisellä tasolla. Minulle tuollainen ei ole oikeaa ystävyyttä, käy enemmän työstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää aivan suunnattomasti tämä, että suoraa, analyyttistä, loogista puhetta kuvataan "ehkä miesmäiseksi" ja epäillään sitä syyksi, miksi ärsyttää toisia. Siis mitä ihmettä? Onko tällä tarkoitus sanoa, että naisen kuuluu puhua jotenkin muutoin kuin asiallisen suoraan? Vai mitä tämä "miesmäinen" puhe oikein on.
Nyt sellainen uutisväläys jokaiselle, että elämme vuotta 2018 ja tämän vuoksi naistenKIN voi olettaa olevan ihan täyspäisiä puhujia ja toimijoita. Toisaalta taas miehissä piisaa kaikenlaista hölöttäjää ja sössöttäjää, joiden puheista ei tolkkua meinaa ottaa, että mitä nyt halutaan tai tarkoitetaan. Eli tämmöinen luokittelu mies/naismaisiin voitaisiin jo lopettaa.
Minä olen se, joka keskustelun alkupuolella ilmaisi, että puhetapaani on sanottu miesmäiseksi, tai että se olisi ok, jos olisin mies. Tämä on palaute, jonka eräs uudehko tuttavuus minulle antoi.
Olemme mieheni kanssa puhetyyliltä ja eleiltämme kuin kaksi marjaa. Usein keskustelussa kuulen kuinka mieheni sanoo minun sanoillani ja äänenpainoilla, jonkin asian ja sen vastaanotto on aivan eri kuin silloin kun minä sanoin sen toisessa porukassa. Olemme oikeasti todella samanlaisia, mutta mieheni on todella pidetty, minä en.
Minusta olisi tosi kivaa, jos eläisimme tällä vuosituhannella, ja nainen saisi olla looginen ja analyyttinen. Ihmettelen myös kovasti tätä keskustelua, jonka nainen ei saisi olla sellainen.
Eniten kuitenkin ihmetyttää, miksi se olisi ok, jos olisin mies?
Joo.. Joskus huomaa toisista naisista että ne uskoo paremmin jonkun asian kun mies sen heille sanoo! Olin kavereide kaa koulussa koneella ja sitt ku neuvoin niitä tekee jotain nii ne vaan nauro ja oli ett ei kai sellasta uskalla tehä, hävii kummiski kaikki tiedostot yms. Sitt ku siihe tulee yks miespuolinen opiskelijatoveri ja hän sanoo saman asian nii heti uskotaan ja uskalletaan tehdä niin! Mitä hittoa, mieluummin uskoivat puolituttua kuin hyvää kaveriaan? Ja kyseessä ei ollu kukaa tietokonenörtti, ihan tavan jamppa joka ties asiasta varmasti ihan yhtä hyvin ja vähän kuin mä.
Miesten miellyttäminen on joillain naisilla niin syvässä ja ilmeisesti jo nuorena opittu, että naisten välinen solidaarisuus ei merkitse mitään. Tällaisia naisia en arvosta pätkääkään.
Myös miehet sortuvat ihan samaan naisen arvosteluun. Olen huomannut, että perinteiset arvot omaavilla (sekä miehillä että naisilla) on enemmän ennakkoluuloja naisten loogisuuden ja analyyttisyyden suhteen.
176
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset käsittävät asiat niin eri tavoin!
- Olen hyvin kiinnostunut ihmisistä ja heidän ajatuksistaan, tunteistaan, syistä käytökseensä jne. Pohdin paljon myös omaa elämääni ja persoonaani, ja kerron avoimesti näistä pohdinnoistani muille. Odotan heidän sitten kertovan omia pohdintojaan itsestään sekä ajatuksista, joita minun pohdintani herätti. Niinpä myös kun joku kertoo pohdintojaan minulle, vastaan kertomalla miten asia omalla kohdallani on ja mitä muuten ajattelen. Täältä opin monen käsittävän käytökseni niin, että haluan vain puhua itsestäni eikä minua kiinnosta muiden asiat. Tosi kiva. :(
Analysoin siis omaa käytöstäni ja esim. tunnereaktioitani paljon ja kerron näistä ystävilleni. Saatan esim. sanoa näin: "Pekka sanoi minulle asian x ja loukkaannuin siitä kauheasti, koska se varmaan muistutti äitini käytöksestä lapsuudessani." Kuitenkin jonkun päässä asia kääntyy muotoon "Ensin vetää herneen nenään ihan turhasta ja sitten haukkuu selän takana ja syyttelee muita." Jep, tosi kivaa taas.
Olen minäkin kiinnostunut ihmisistä, pohdin mielelläni heidän käytöstään kuten omaanikin, analysoin mielelläni, jne. MUTTA vain seurassa, jossa muutkin tätä tekevät. Vain seurassa, jossa on tarkoitus jutella juuri tällä tavalla tämän tyyppisistä asioista.
Oikeasti on todella rasittavaa, kun haluaa vain kevyesti kertoa esim. mitä viikonloppuna teki ja toinen aloittaa siihen päälle jonkun oman juttunsa, jota ruotii sitten herranjumala äitisuhteita myöten. Voihan olla, että kuulijan mielestä ette edes ole niin hyviä kavereita, että hän haluaa kuulla jotain intiimimpää sinusta.
Juuri se on tilannetajua, että ymmärtää pitää jutun sillä tasolla, millä sen on tämän ihmisen/tämän seuran kanssa tarkoitus olla.
Mutta. Entäs jos on kaveri, jonka keskustelun taso on pääsääntöisesti luokkaa "mitä kuuluu, mitä teit tänään, mitä teet nyt, millasista elokuvista tykkäät?" - ja jos taas itse koittaa puhua edes uutisista saati sitten syvällisemmin joistain keskinäisistä jutuista, niin toinen vihastuu.
Onko siis oikein, että toinen ei koskaan saa päättää joissain ihmissuhteissa puheenaiheita, koska kuulija tyrannisoi ja päättää keskustelunaiheet? Jos on, miksi se on oikein? Tämä on ehkä juuri sitä analysointia, mutta todellakin kiinnostaa. Joudunhan minäkin kuuntelemaan jonninjoutavia juttuja, jotka mielestäni ovat melkoisen turhia (esim. kepeisiin kuulumiskyselyihin harvemmin edes vastataan rehellisesti, että tosi huonostihan tässä menee). Tai joudun kuuntelemaan juttua vaikka autoista tai mistä tahansa toiselle tärkeästä.
Voihan se olla, että joskus on raskasta kuunnella kanssaeläjiä, mutta mitäpä sitten? Sitä vartenhan ne kaverit ja läheiset ovat.
Minusta tuo edellinen tarkoittikin, että syvällisiä jutellaan sellaisen kanssa, joka haluaa jutella syvällisiä, ja kevyempiä aiheita sellaisen kanssa, joka haluaa jutella kevyemmistä aiheista. Sitä vartenhan ihmisillä on erilaisia kavereita.
Tarkoitti tarkoitti, mutta mä kyseenalaistan sen näkemyksen, että "sun jutut ei kelpaa pinnalliselle, etsi toinen kaveri". Eihän sellainen mitään oikeata ystävyyttä ole, että pitää valita sanat seuran mukaan eikä voi olla oma itsensä.
Sen lisäksi juuri tuo, että millä tavalla se on oikeudenmukaista, että koko ajan se toinen joustaa eli puhuu niistä toisen kevyemmistä puheenaiheista? Sittenhän esim. minunkin pitäisi sanoa, että kuule, minä en voi puhua näistä, etsi joku toinen. Lopputulos: ei puhuta yhtään mistään mitään.
Jotenkin tässä on nyt koko ajan mielestäni lähtökohtana se, että kevyet small talkit ja läpyskät sopivat kaikille. Joo, ehkä joskus. Mutta ei jatkuvasti. Eikä varsinkaan siten, että muusta EI saa puhua. Voihan myös se kepeä ihminen venyttää niitä omia keskustelutaitojaan seuran mukaan eikä olla minäminästi kepeä.
Jotenkin tässä on nyt koko ajan mielestäni lähtökohtana se, että kevyet small talkit ja läpyskät sopivat kaikille. Joo, ehkä joskus. Mutta ei jatkuvasti. Eikä varsinkaan siten, että muusta EI saa puhua. Voihan myös se kepeä ihminen venyttää niitä omia keskustelutaitojaan seuran mukaan eikä olla minäminästi kepeä.[/quote]
Äh, lainaus meni pieleen, mutta..
Tässä ollaan nyt suurten oivallusten äärellä. Olen iloinen, että luin ketjun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset käsittävät asiat niin eri tavoin!
- Olen hyvin kiinnostunut ihmisistä ja heidän ajatuksistaan, tunteistaan, syistä käytökseensä jne. Pohdin paljon myös omaa elämääni ja persoonaani, ja kerron avoimesti näistä pohdinnoistani muille. Odotan heidän sitten kertovan omia pohdintojaan itsestään sekä ajatuksista, joita minun pohdintani herätti. Niinpä myös kun joku kertoo pohdintojaan minulle, vastaan kertomalla miten asia omalla kohdallani on ja mitä muuten ajattelen. Täältä opin monen käsittävän käytökseni niin, että haluan vain puhua itsestäni eikä minua kiinnosta muiden asiat. Tosi kiva. :(
Analysoin siis omaa käytöstäni ja esim. tunnereaktioitani paljon ja kerron näistä ystävilleni. Saatan esim. sanoa näin: "Pekka sanoi minulle asian x ja loukkaannuin siitä kauheasti, koska se varmaan muistutti äitini käytöksestä lapsuudessani." Kuitenkin jonkun päässä asia kääntyy muotoon "Ensin vetää herneen nenään ihan turhasta ja sitten haukkuu selän takana ja syyttelee muita." Jep, tosi kivaa taas.
Olen minäkin kiinnostunut ihmisistä, pohdin mielelläni heidän käytöstään kuten omaanikin, analysoin mielelläni, jne. MUTTA vain seurassa, jossa muutkin tätä tekevät. Vain seurassa, jossa on tarkoitus jutella juuri tällä tavalla tämän tyyppisistä asioista.
Oikeasti on todella rasittavaa, kun haluaa vain kevyesti kertoa esim. mitä viikonloppuna teki ja toinen aloittaa siihen päälle jonkun oman juttunsa, jota ruotii sitten herranjumala äitisuhteita myöten. Voihan olla, että kuulijan mielestä ette edes ole niin hyviä kavereita, että hän haluaa kuulla jotain intiimimpää sinusta.
Juuri se on tilannetajua, että ymmärtää pitää jutun sillä tasolla, millä sen on tämän ihmisen/tämän seuran kanssa tarkoitus olla.
Mutta. Entäs jos on kaveri, jonka keskustelun taso on pääsääntöisesti luokkaa "mitä kuuluu, mitä teit tänään, mitä teet nyt, millasista elokuvista tykkäät?" - ja jos taas itse koittaa puhua edes uutisista saati sitten syvällisemmin joistain keskinäisistä jutuista, niin toinen vihastuu.
Onko siis oikein, että toinen ei koskaan saa päättää joissain ihmissuhteissa puheenaiheita, koska kuulija tyrannisoi ja päättää keskustelunaiheet? Jos on, miksi se on oikein? Tämä on ehkä juuri sitä analysointia, mutta todellakin kiinnostaa. Joudunhan minäkin kuuntelemaan jonninjoutavia juttuja, jotka mielestäni ovat melkoisen turhia (esim. kepeisiin kuulumiskyselyihin harvemmin edes vastataan rehellisesti, että tosi huonostihan tässä menee). Tai joudun kuuntelemaan juttua vaikka autoista tai mistä tahansa toiselle tärkeästä.
Voihan se olla, että joskus on raskasta kuunnella kanssaeläjiä, mutta mitäpä sitten? Sitä vartenhan ne kaverit ja läheiset ovat.
Minusta tuo edellinen tarkoittikin, että syvällisiä jutellaan sellaisen kanssa, joka haluaa jutella syvällisiä, ja kevyempiä aiheita sellaisen kanssa, joka haluaa jutella kevyemmistä aiheista. Sitä vartenhan ihmisillä on erilaisia kavereita.
Tarkoitti tarkoitti, mutta mä kyseenalaistan sen näkemyksen, että "sun jutut ei kelpaa pinnalliselle, etsi toinen kaveri". Eihän sellainen mitään oikeata ystävyyttä ole, että pitää valita sanat seuran mukaan eikä voi olla oma itsensä.
Sen lisäksi juuri tuo, että millä tavalla se on oikeudenmukaista, että koko ajan se toinen joustaa eli puhuu niistä toisen kevyemmistä puheenaiheista? Sittenhän esim. minunkin pitäisi sanoa, että kuule, minä en voi puhua näistä, etsi joku toinen. Lopputulos: ei puhuta yhtään mistään mitään.
Jotenkin tässä on nyt koko ajan mielestäni lähtökohtana se, että kevyet small talkit ja läpyskät sopivat kaikille. Joo, ehkä joskus. Mutta ei jatkuvasti. Eikä varsinkaan siten, että muusta EI saa puhua. Voihan myös se kepeä ihminen venyttää niitä omia keskustelutaitojaan seuran mukaan eikä olla minäminästi kepeä.
Jos itse on analyyttinen, miten ihmeessä edes ystävystyy pinnallisen kanssa? Siis miten ystävyys pääsee syntymään, jos toinen ei koskaan puhu kuin pinnallisista asioista?
Tuotko itseäsi koko ajan esille, alleviivaat itseäsi? Yrität joka asiassa pistää paremmaksi? (Ai olit mahataudissa 3 päivää? No minäpä olin viikon, sen lisäksi liukastuin omaan oksennukseeni ja nyrjäytin nilkkani!) Väännätkö joka asiasta vitsin, ehkä jopa kaksimielisen? Kerrotko puujalkavitsejä? Kommentoitko muitten ihmisten juttuja, vai vaihdatko aihetta? Juoruatko muitten asioista? Arvosteletko muita ihmisiä toisille, tuntemattomiakin?
Tossa muutama piirre jotka saa itteni ärsyyntymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kai me kaikki jostakin ärsyynnymme.Sitten on heitä,joiden ärsyyntymiskynnys on todella
alhainen ja kohdistuu "normaalista"poiketen esim,ulkonäköön.Olematta mitenkään ammattilai-
lainen sanoisin sen olevan häiriön tunne-elämässä.
Itse olen saanut lapsena kärsiä hörökorvista ja sitten parikymppisestä kaljuuntumisesta.Hörö-
korvat korjautin ja heti lakkasi huomautukset.Kalju olen edelleen,mutta sen yli olen aikoja
sitten päässyt ja ajattelen sen olevan "yläpohjan" tuuletusta.
Minussa jo pelkkä olemus aiheuttaa ihmisissä ennakkoluuloja. Olen siis kuin valkosipuli; joko pidetään tai inhotaan.
Olen siis ns. supernaisellisesti pukeutuva, huoliteltu, kivan näköiseksi kehuttu nainen. Ja vielä vaaleaverikkö. Monet puolitutut pitävät minua tyhmänä ja turhamaisena. Saan ystäviä vain, jos saan tilaisuuden jutella ihmisten kanssa pidemmän hetken, jotta minut opitaan tuntemaan. Oikeasti opiskelen tieteitä X yliopistossa ja kukaan ei voisi sitä tietää ennalta, jos ulkonäköäni katsoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetelly samaa vuosikausia, mutta viime viikonloppuna sain vihdoinkin syyn miksei monet tykkää minusta: huumorini.
Minulla on suht musta / totinen huumori ja olen ollut siinä luulossa, että sitä kaikki ymmärtää, eikä tarvitse erikseen sanoa ”se oli vitsi”. Huumorini voi olla monelle loukkaavaa ja sävyni ilkeä, vaikka luulen olevani vain hauska...
Musta huumori on aika vaikea laji. Se vaatii kuulijalta paljon eivätkä kaikki kykene siihen.
Se vaatii älykkyyttä!
http://www.iltalehti.fi/mieli/201701212200057483_md.shtml
https://kohokohta.com/uutiset/musta-huumori-merkki-alykkyydesta/
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/mita-mustempi-sen-fiksu…
Vierailija kirjoitti:
Muutoma asia joita etenkin nuoret naiset tekee ja jotka ärsyttää osaa ihmisistä:
Niiskuttaminen.
Eli ei osata niistää, vaan nenää niiskautetaan vähän väliä. Jos se nenä vuotaa niin että sieltä jotain valuu ulos = kevyt niisto auttaa. Jos sieltä ei mitään valu niin niiskutus on vain turhaa "pakkoliikettä"Suu auki purkan lässyttäminen.
Älyttömän ärsyttävää ja rasittavaa, sekä todella typerä ja itsekäs tapa. Jokainen osaa syödä suu kiinni ja jos asiasta ei välitä, on itsekäs kusipää joka tahallaan ärsyttää muita. Esim jossain luokassa/avokonttorissa se lässytys voi kuulua 10m päähän.Tilannetajuttomuus/tilantajuttomuus.
Pahimpia on "suuhengittäjät" eli nämä jotka toljottaa suu auki kuin kala kuivalla maalla eivätkä esim tajua että ovat muiden tiellä käytävillä/muualla. Eli kyvyttömyys/haluttomuus välittää ympäristöstään jonka seurauksena ovat tientukkeena ulkona/kaupoissa ym tai palloilevat vaarallisesti salilla liian läheltä painojen kanssa liikkeitä tekeviä.Siinä nyt ainakin muutoma asia jota ei ilmeisesti monikaan tajua tekevänsä, mutta nämä voi ärsyttää todella paljon etenkin äänille herkkiä ihmisiä.
Ja jos joku tajuaa nyt noita tekevän, niin ei ole mitään tekosyytä jatkaa samaa rataa, kuin kusipäisyys.
Asiaa kannattaa miettiä esim niin, että ärsyttäisikö jos joku tyyppi tulisi viereen hokemaan "nän nän nää, nännännnääääää" kimeällä kovalla äänellä?
Tämäkin olisi aivan yhtä turhaa muiden kiusaamista jonka voi välttää olemalla ihmisiksi.
Jos koet, että sinusta ei pidetä, niin voin ymmärtää sen oikein hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetelly samaa vuosikausia, mutta viime viikonloppuna sain vihdoinkin syyn miksei monet tykkää minusta: huumorini.
Minulla on suht musta / totinen huumori ja olen ollut siinä luulossa, että sitä kaikki ymmärtää, eikä tarvitse erikseen sanoa ”se oli vitsi”. Huumorini voi olla monelle loukkaavaa ja sävyni ilkeä, vaikka luulen olevani vain hauska...
Musta huumori on aika vaikea laji. Se vaatii kuulijalta paljon eivätkä kaikki kykene siihen.
Se vaatii älykkyyttä!
http://www.iltalehti.fi/mieli/201701212200057483_md.shtml
https://kohokohta.com/uutiset/musta-huumori-merkki-alykkyydesta/
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/mita-mustempi-sen-fiksu…
Pakko vielä kommentoida.
No eihän tuo edellinen kommentoija / mustasta huumorista pitävä voi kovin älykäs olla, kun luulee, että "kaikki ymmärtää, eikä tarvitse erikseen sanoa ”se oli vitsi”.
Jos aikuinen ihminen ei vielä oli huomannut, että suurin osa ihmisistä on aivan käsittämättömän tyhmiä niin ei voida puhua FIKSUSTA mustan huumorin tykkääjästä. Ehkä tykkääjästä, mutta ei fiksusta.
Kuten linkitkin kertoo: kyse VOI OLLA fiksusta ihmisestä, jos pitää mustasta huumorista.
Itse ole aina ollut sitä mieltä (ilman tutkimuksiakin), että musta huumori vaatii paljon kuulijalta eikä siihen kaikki tosiaan kykene.
Aihe ei tee keskustelusta syvällistä, vaan se, miten asioista puhutaan. Psykologisista aiheista tai kulttuurista voi keskustella hyvinkin pinnallisesti ja aidanseipään sielunelämästä voi saada hyvinkin syvällisen keskustelun aiheen. Minua ärsyttää ainakin joiden tapa yrittää väkisin keskustella syvällisiä, vaikka tieto aiheesta on hyvin pinnallinen. Esimerkkinä yksi syvällisiä keksusteluja rakastava halusi jutella autismista, tietämättä että minulla on vaikeasti autistinen lähiomainen ja asperger-piirteinen puoliso. Se keskustelu meni lähinnä huvittavuuteen, kun hän intti kirjoista lukemiaan stereotypioita ja minulla oli omaa kokemusta aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset käsittävät asiat niin eri tavoin!
- Olen hyvin kiinnostunut ihmisistä ja heidän ajatuksistaan, tunteistaan, syistä käytökseensä jne. Pohdin paljon myös omaa elämääni ja persoonaani, ja kerron avoimesti näistä pohdinnoistani muille. Odotan heidän sitten kertovan omia pohdintojaan itsestään sekä ajatuksista, joita minun pohdintani herätti. Niinpä myös kun joku kertoo pohdintojaan minulle, vastaan kertomalla miten asia omalla kohdallani on ja mitä muuten ajattelen. Täältä opin monen käsittävän käytökseni niin, että haluan vain puhua itsestäni eikä minua kiinnosta muiden asiat. Tosi kiva. :(
Analysoin siis omaa käytöstäni ja esim. tunnereaktioitani paljon ja kerron näistä ystävilleni. Saatan esim. sanoa näin: "Pekka sanoi minulle asian x ja loukkaannuin siitä kauheasti, koska se varmaan muistutti äitini käytöksestä lapsuudessani." Kuitenkin jonkun päässä asia kääntyy muotoon "Ensin vetää herneen nenään ihan turhasta ja sitten haukkuu selän takana ja syyttelee muita." Jep, tosi kivaa taas.
Olen minäkin kiinnostunut ihmisistä, pohdin mielelläni heidän käytöstään kuten omaanikin, analysoin mielelläni, jne. MUTTA vain seurassa, jossa muutkin tätä tekevät. Vain seurassa, jossa on tarkoitus jutella juuri tällä tavalla tämän tyyppisistä asioista.
Oikeasti on todella rasittavaa, kun haluaa vain kevyesti kertoa esim. mitä viikonloppuna teki ja toinen aloittaa siihen päälle jonkun oman juttunsa, jota ruotii sitten herranjumala äitisuhteita myöten. Voihan olla, että kuulijan mielestä ette edes ole niin hyviä kavereita, että hän haluaa kuulla jotain intiimimpää sinusta.
Juuri se on tilannetajua, että ymmärtää pitää jutun sillä tasolla, millä sen on tämän ihmisen/tämän seuran kanssa tarkoitus olla.
Mutta. Entäs jos on kaveri, jonka keskustelun taso on pääsääntöisesti luokkaa "mitä kuuluu, mitä teit tänään, mitä teet nyt, millasista elokuvista tykkäät?" - ja jos taas itse koittaa puhua edes uutisista saati sitten syvällisemmin joistain keskinäisistä jutuista, niin toinen vihastuu.
Onko siis oikein, että toinen ei koskaan saa päättää joissain ihmissuhteissa puheenaiheita, koska kuulija tyrannisoi ja päättää keskustelunaiheet? Jos on, miksi se on oikein? Tämä on ehkä juuri sitä analysointia, mutta todellakin kiinnostaa. Joudunhan minäkin kuuntelemaan jonninjoutavia juttuja, jotka mielestäni ovat melkoisen turhia (esim. kepeisiin kuulumiskyselyihin harvemmin edes vastataan rehellisesti, että tosi huonostihan tässä menee). Tai joudun kuuntelemaan juttua vaikka autoista tai mistä tahansa toiselle tärkeästä.
Voihan se olla, että joskus on raskasta kuunnella kanssaeläjiä, mutta mitäpä sitten? Sitä vartenhan ne kaverit ja läheiset ovat.
Minusta tuo edellinen tarkoittikin, että syvällisiä jutellaan sellaisen kanssa, joka haluaa jutella syvällisiä, ja kevyempiä aiheita sellaisen kanssa, joka haluaa jutella kevyemmistä aiheista. Sitä vartenhan ihmisillä on erilaisia kavereita.
Tarkoitti tarkoitti, mutta mä kyseenalaistan sen näkemyksen, että "sun jutut ei kelpaa pinnalliselle, etsi toinen kaveri". Eihän sellainen mitään oikeata ystävyyttä ole, että pitää valita sanat seuran mukaan eikä voi olla oma itsensä.
Sen lisäksi juuri tuo, että millä tavalla se on oikeudenmukaista, että koko ajan se toinen joustaa eli puhuu niistä toisen kevyemmistä puheenaiheista? Sittenhän esim. minunkin pitäisi sanoa, että kuule, minä en voi puhua näistä, etsi joku toinen. Lopputulos: ei puhuta yhtään mistään mitään.
Jotenkin tässä on nyt koko ajan mielestäni lähtökohtana se, että kevyet small talkit ja läpyskät sopivat kaikille. Joo, ehkä joskus. Mutta ei jatkuvasti. Eikä varsinkaan siten, että muusta EI saa puhua. Voihan myös se kepeä ihminen venyttää niitä omia keskustelutaitojaan seuran mukaan eikä olla minäminästi kepeä.
Jos itse on analyyttinen, miten ihmeessä edes ystävystyy pinnallisen kanssa? Siis miten ystävyys pääsee syntymään, jos toinen ei koskaan puhu kuin pinnallisista asioista?
Helposti. Kuka miettii kolmannella luokalla, että itse asiassa tuo toinen on aika suurpiirteinen eikä sano juuri mihinkään mitään? Siitä se sitten voi alkaa, elämänpituinen ystävyys. Joskus voi huomata, että tosi erilaisia ollaan, mutta siinä on hyviä ja huonoja puoliakin. En minä mitään täydellisyyttä samanlaisuutta edes vaadi tai halua. Ystävyys voi alkaa lapsuudessa samalta luokalta, harrastuksesta, myöhemmin töistä... Ei sitä aina ekana tee luonneanalyysia, se voi ilmetä paljon myöhemmin. Ja sitten sen kanssa koitetaan elää.
Nyt olen kuitenkin kohdannut sellasen uuden ihmisen, että koin ja koen itseni hyvin haukutuksi ja syyllistetyksi monista omista puheistani, koska tämä toinen olisi just vain halunnut vaihdella kuulumisia jne. Hauska ja helppo kelpasi. Hän yritti alistaa minua toistuvasti tällaiseen keskusteluun, kehotti olemaan hiljaa, vaihtoi puheenaihetta jne. Omasta mielestäni puhuin normaalisti, mutta suurin piirtein jos kysyin, että jos et mennyt kouluun, niin miksi menet nyt salille kipeänä, niin tämäkin oli jo paha juttu. No, olemmekin nyt välirikossa - hänen aloitteestaan... Harmittaa vaan vähän tällaiset ihmiset, sillä olisi myös ihan korrekteja tapoja hioa ihmissuhdetta, mutta kun tarpeeksi rapatessa roiskuu, niin jää kaikesta täysin paskan maku suuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset käsittävät asiat niin eri tavoin!
- Olen hyvin kiinnostunut ihmisistä ja heidän ajatuksistaan, tunteistaan, syistä käytökseensä jne. Pohdin paljon myös omaa elämääni ja persoonaani, ja kerron avoimesti näistä pohdinnoistani muille. Odotan heidän sitten kertovan omia pohdintojaan itsestään sekä ajatuksista, joita minun pohdintani herätti. Niinpä myös kun joku kertoo pohdintojaan minulle, vastaan kertomalla miten asia omalla kohdallani on ja mitä muuten ajattelen. Täältä opin monen käsittävän käytökseni niin, että haluan vain puhua itsestäni eikä minua kiinnosta muiden asiat. Tosi kiva. :(
Analysoin siis omaa käytöstäni ja esim. tunnereaktioitani paljon ja kerron näistä ystävilleni. Saatan esim. sanoa näin: "Pekka sanoi minulle asian x ja loukkaannuin siitä kauheasti, koska se varmaan muistutti äitini käytöksestä lapsuudessani." Kuitenkin jonkun päässä asia kääntyy muotoon "Ensin vetää herneen nenään ihan turhasta ja sitten haukkuu selän takana ja syyttelee muita." Jep, tosi kivaa taas.
Olen minäkin kiinnostunut ihmisistä, pohdin mielelläni heidän käytöstään kuten omaanikin, analysoin mielelläni, jne. MUTTA vain seurassa, jossa muutkin tätä tekevät. Vain seurassa, jossa on tarkoitus jutella juuri tällä tavalla tämän tyyppisistä asioista.
Oikeasti on todella rasittavaa, kun haluaa vain kevyesti kertoa esim. mitä viikonloppuna teki ja toinen aloittaa siihen päälle jonkun oman juttunsa, jota ruotii sitten herranjumala äitisuhteita myöten. Voihan olla, että kuulijan mielestä ette edes ole niin hyviä kavereita, että hän haluaa kuulla jotain intiimimpää sinusta.
Juuri se on tilannetajua, että ymmärtää pitää jutun sillä tasolla, millä sen on tämän ihmisen/tämän seuran kanssa tarkoitus olla.
Mutta. Entäs jos on kaveri, jonka keskustelun taso on pääsääntöisesti luokkaa "mitä kuuluu, mitä teit tänään, mitä teet nyt, millasista elokuvista tykkäät?" - ja jos taas itse koittaa puhua edes uutisista saati sitten syvällisemmin joistain keskinäisistä jutuista, niin toinen vihastuu.
Onko siis oikein, että toinen ei koskaan saa päättää joissain ihmissuhteissa puheenaiheita, koska kuulija tyrannisoi ja päättää keskustelunaiheet? Jos on, miksi se on oikein? Tämä on ehkä juuri sitä analysointia, mutta todellakin kiinnostaa. Joudunhan minäkin kuuntelemaan jonninjoutavia juttuja, jotka mielestäni ovat melkoisen turhia (esim. kepeisiin kuulumiskyselyihin harvemmin edes vastataan rehellisesti, että tosi huonostihan tässä menee). Tai joudun kuuntelemaan juttua vaikka autoista tai mistä tahansa toiselle tärkeästä.
Voihan se olla, että joskus on raskasta kuunnella kanssaeläjiä, mutta mitäpä sitten? Sitä vartenhan ne kaverit ja läheiset ovat.
Minusta tuo edellinen tarkoittikin, että syvällisiä jutellaan sellaisen kanssa, joka haluaa jutella syvällisiä, ja kevyempiä aiheita sellaisen kanssa, joka haluaa jutella kevyemmistä aiheista. Sitä vartenhan ihmisillä on erilaisia kavereita.
Tarkoitti tarkoitti, mutta mä kyseenalaistan sen näkemyksen, että "sun jutut ei kelpaa pinnalliselle, etsi toinen kaveri". Eihän sellainen mitään oikeata ystävyyttä ole, että pitää valita sanat seuran mukaan eikä voi olla oma itsensä.
Sen lisäksi juuri tuo, että millä tavalla se on oikeudenmukaista, että koko ajan se toinen joustaa eli puhuu niistä toisen kevyemmistä puheenaiheista? Sittenhän esim. minunkin pitäisi sanoa, että kuule, minä en voi puhua näistä, etsi joku toinen. Lopputulos: ei puhuta yhtään mistään mitään.
Jotenkin tässä on nyt koko ajan mielestäni lähtökohtana se, että kevyet small talkit ja läpyskät sopivat kaikille. Joo, ehkä joskus. Mutta ei jatkuvasti. Eikä varsinkaan siten, että muusta EI saa puhua. Voihan myös se kepeä ihminen venyttää niitä omia keskustelutaitojaan seuran mukaan eikä olla minäminästi kepeä.
Jos itse on analyyttinen, miten ihmeessä edes ystävystyy pinnallisen kanssa? Siis miten ystävyys pääsee syntymään, jos toinen ei koskaan puhu kuin pinnallisista asioista?
Helposti. Kuka miettii kolmannella luokalla, että itse asiassa tuo toinen on aika suurpiirteinen eikä sano juuri mihinkään mitään? Siitä se sitten voi alkaa, elämänpituinen ystävyys. Joskus voi huomata, että tosi erilaisia ollaan, mutta siinä on hyviä ja huonoja puoliakin. En minä mitään täydellisyyttä samanlaisuutta edes vaadi tai halua. Ystävyys voi alkaa lapsuudessa samalta luokalta, harrastuksesta, myöhemmin töistä... Ei sitä aina ekana tee luonneanalyysia, se voi ilmetä paljon myöhemmin. Ja sitten sen kanssa koitetaan elää.
Nyt olen kuitenkin kohdannut sellasen uuden ihmisen, että koin ja koen itseni hyvin haukutuksi ja syyllistetyksi monista omista puheistani, koska tämä toinen olisi just vain halunnut vaihdella kuulumisia jne. Hauska ja helppo kelpasi. Hän yritti alistaa minua toistuvasti tällaiseen keskusteluun, kehotti olemaan hiljaa, vaihtoi puheenaihetta jne. Omasta mielestäni puhuin normaalisti, mutta suurin piirtein jos kysyin, että jos et mennyt kouluun, niin miksi menet nyt salille kipeänä, niin tämäkin oli jo paha juttu. No, olemmekin nyt välirikossa - hänen aloitteestaan... Harmittaa vaan vähän tällaiset ihmiset, sillä olisi myös ihan korrekteja tapoja hioa ihmissuhdetta, mutta kun tarpeeksi rapatessa roiskuu, niin jää kaikesta täysin paskan maku suuhun.
Siis *täydellistä samanlaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutko päälle? Oletko kaikkitietävä? Oletko näsäviisas? Kommentoitko muiden juttuja vai alatko toisen puheenvuoron loppuessa kälättämään omista asioistasi?
Tai ehkä vain kuvittelet, että ärsytät puolituttuja.En mielestäni ole näsäviisas tms, jos olen niin en vain itse näe sitä. Jos joku kertoo minulle jotain, niin yritän aina kysyä häneltä lisää eli osoittaa olevani kiinnostunut hänen asiasta. Ap.
Yritätkö liikaa? Eli onko mahdollista, että olisit jo teennäisen keskusteleva ja kyselevä, sellainen korostetun fiksu ja filmaattinen?
Ziisus, saan niiiiiiiiiiiiiiiiin näppylöitä näistä kirjoituksista. Tulee ihan työkaveri mieleen, joka aina silmät ymmyrkäisinä ihmetteli mikseivät toiset naiset pidä hänestä. Voisikohan johtua siitä, että aina kun joku mies tuli lähietäisyydelle, ko. hlö ei nähnyt kuin miehen. Kaikki keskustelu naisten kanssa katkesi siihen paikkaan. Sen jälkeen alkoikin kauhea hihitys ja ripsien räpsyntä. Aivan käsittämätöntä käytöstä.
Miten saat ihmiset pitämään itsestäsi?
Kysy neuvoa ja mielipidettä johonkin asiaan. Olen huomannut että kun joku ihminen käyttäytyy hankalasti kohtaani, menen "kysymään apua / neuvoa / ideoita" juuri tältä henkilöltä. Esimerkiksi työpaikalla. Tämä saa ihmiset tuntemaan olonsa tärkeäksi ja älykkääksi. Näin nämä henkilöt eivät pidä sinua enää uhkana vaikka todellisuudessa viis veisaat hänen ideoistaan.
Suomessa pätee sääntö , se joka onnen löytää se onnen kätkeköön. Älä siis puhu onnea tuovista asioistasi ulkopuolisille. Jos tiedät olevasi todella hyvä jossakin, älä kerro sitä ääneen...kynttilä vaan reilusti vakan alle. Anna ihmisten itse löytää tämä kynttilä sieltä vakan alta. Kaikessa on hyvä olla vaatimaton, ja neutraali. Ei suomalaiset kestä sitä että jollain menee paremmin. Suomalainen on valmis maksamaan 100€ siitä, ettei naapuri saisi 50€.
Aja tavallisella autolla (skoda/opel/ kia ...jne)
Pukeudu hyvin tavallisiin vaatteisiin. Vaikka tokmannin kuteisiin, älä meikkaa liikaa. Näin niitä ystäviä alkaa löytymään helposti kun muut eivät koe sinua uhkana. Älä ole missään ensimmäinen, mutta älä myöskään viimeinen. Sellainen harmaa hiirulainen on helposti lähestyttävin.
Esimerkiksi ulkomailla asuessasi sitten voit tietysti ilmaista itseäsi vapaasti ja kukaan ei kadehdi sinua.
Tässä nyt jotain. kirjoitti:
Miten saat ihmiset pitämään itsestäsi?
Kysy neuvoa ja mielipidettä johonkin asiaan. Olen huomannut että kun joku ihminen käyttäytyy hankalasti kohtaani, menen "kysymään apua / neuvoa / ideoita" juuri tältä henkilöltä. Esimerkiksi työpaikalla. Tämä saa ihmiset tuntemaan olonsa tärkeäksi ja älykkääksi. Näin nämä henkilöt eivät pidä sinua enää uhkana vaikka todellisuudessa viis veisaat hänen ideoistaan.
Suomessa pätee sääntö , se joka onnen löytää se onnen kätkeköön. Älä siis puhu onnea tuovista asioistasi ulkopuolisille. Jos tiedät olevasi todella hyvä jossakin, älä kerro sitä ääneen...kynttilä vaan reilusti vakan alle. Anna ihmisten itse löytää tämä kynttilä sieltä vakan alta. Kaikessa on hyvä olla vaatimaton, ja neutraali. Ei suomalaiset kestä sitä että jollain menee paremmin. Suomalainen on valmis maksamaan 100€ siitä, ettei naapuri saisi 50€.
Aja tavallisella autolla (skoda/opel/ kia ...jne)
Pukeudu hyvin tavallisiin vaatteisiin. Vaikka tokmannin kuteisiin, älä meikkaa liikaa. Näin niitä ystäviä alkaa löytymään helposti kun muut eivät koe sinua uhkana. Älä ole missään ensimmäinen, mutta älä myöskään viimeinen. Sellainen harmaa hiirulainen on helposti lähestyttävin.
Esimerkiksi ulkomailla asuessasi sitten voit tietysti ilmaista itseäsi vapaasti ja kukaan ei kadehdi sinua.
Ei helvetti. Toivottavasti tämä on sarkasmia. Aikuiselta ihmiseltä odottaisi hieman rakentavampia neuvoja kuin "älä vaan erotu millään tavoin joukosta, koska silloin ärsytät ihmisiä".
Se ärsyttää myös monia, jos ei hauku muita takanapäin.