Ärsytän ihmisiä, mutta en tiedä miksi

Onko muiden "ärsyttäjien" mielestä n. 98% tän palstan ketjuista niin tyhmiä, ettei voi kun ihmetellä miten niihin kukaan kirjoittaa?

Tai sellaisia, ettei edes tiedä mistä puhutaan (stella ja jarski...?)

Vierailija kirjoitti:

Minussa jo pelkkä olemus aiheuttaa ihmisissä ennakkoluuloja. Olen siis kuin valkosipuli; joko pidetään tai inhotaan.

Olen siis ns. supernaisellisesti pukeutuva, huoliteltu, kivan näköiseksi kehuttu nainen. Ja vielä vaaleaverikkö. Monet puolitutut pitävät minua tyhmänä ja turhamaisena. Saan ystäviä vain, jos saan tilaisuuden jutella ihmisten kanssa pidemmän hetken, jotta minut opitaan tuntemaan. Oikeasti opiskelen tieteitä X yliopistossa ja kukaan ei voisi sitä tietää ennalta, jos ulkonäköäni katsoo.

Sori vaan, mutta yliopistossa on paljon kauniita, jopa vaaleatukkaisia älykkäitä ihmisiä.

Joten en usko teoriaasi. Jos vaikutat tyhmältä, siihen on joku muu syy kuin ulkonäkö.

Paitsi jos tälläät itsesi keskellä päivää täyteen maskiin, koruihin ja tekoripsiin, niin silloin sulla ei ole tilannetajua, mikä on vähän yksinkertaisen ihmisen merkki.

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni kuvailee muiden ihmisten ärsyttäviä luonteenpiirteitä. Tätä on kyllä helppo harrastaa näin palstalla ja anonyyminä. Mutta kuka kertoisi aloittajalle hekilökohtaisesti mikä juuri hänessä on yleisen normikäsityksen mukaan muiden mielestä ärsyttävää? Onko olemassa konsultteja, jotka maksusta kertovat tämän suoraan ja kiertelemättä? Mistä löytyy sellainen palvelu?

Samaa olen miettinyt aina, kun näitä avautumisia lukee. Sanokaa niille henkilöille suoraan mistä kiikastaa, niin ehkä he voivat jopa tajuta muuttaa käytöstään joku päivä. Jos kukaan ei koskaan sano huonosta käytöksestä, se jatkuu ja jatkuu, kohde vain vaihtuu. Eikä se ole syy, että toinen voi loukkaantua. Totta, kohde todennäköisesti loukkaantuu, mutta se menee ohi ja jonakin päivänä (toivottavasti) hän kokee ahaa-elämyksen ja muuttaa käytöstään.  

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttäväksi voi päästä ihan sillä, ettei hymyile koko ajan naama vääränä.

niin ja jos taas hymyilee, niin se vasta ärsyttävää onkin joidenkin mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama juttu muutama vuosi sitten, silloin minulle sanottiin että kun olet kaikin puolin noin täydellinen kaikessa niin sinun seurassa on vaikea olla tuntematta itseään huonoksi.

Tämä sai minut ihan sanattomaksi, koska en ole mikään kaikkitietäväinen tyyppi, en tuo itseäni ja saavutuksiani esiin ja itse asiassa puhun vähiten itsestäni koko kaveripiirissä, enkä lähde muiden ihmisten haukkumisrinkeiin koskaan mukaan vaan yritän löytää kaikesta positiivisuutta. Sekö on täydellisyyttä joidenkin mielestä ettei juorua eikä halua juoruta pahantahtoisesti toisista???

Kyllä.

Se nimenomaan usein onkin "oikeaa" täydellisyyttä, että tiedostaa omat vikansa eikä yritä olla mitään muuta kuin on. Kertomasi perusteella voin hyvin kuvitella, että olet juuri niin mukavaa seuraa kuin sinulle on sanottu.

Lamisa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä jos olet ihan oma itsesi ja lakkaat pähkäilemästä muitten ajatuksia sinusta? Et kuitenkaan voi miellyttää kaikkia, joten ei kannata edes yrittää. Sekin on ärsyttävää ja teennäistä, jos joku yrittää olla mielinkielin kaikille. Kehitä persoonallisuuttasi, ole avoin ja ystävällinen, ja jos joku ei siitä pidä niin anna olla.

Jokin syy ap:llä oli kuitenkin tehdä aloitus. Onkohan hän onnellinen? Ehkä hän etsii vastauksia siihen, miksi hän ei ole onnellinen. Ei silloin pidä tyytyä tilanteeseen vaan silloin muutosten tekeminen voi lisätä ihmisen onnellisuutta.

Luulen, että useampi minut elämänsä aikana tavannut on jotenkin kokenut minut "ärsyttäväksi" - ärsyttäväksi, oudoksi, tahdittomaksi. Se on tuntunut kurjalta, mutta minulle ratkaisu oli nimenomaan tyytyminen tilanteeseen. Sekä hyvien ystävien saaminen - osoitus siitä, että sellaisia ihmisiä on, jotka voivat kokea minut miellyttävänä ja joiden mielestä minussa ei ole sellaisia piirteitä, joita minua kritisoivien mielestä on. Lääkärin mukaan minulla on lievästi asperger-piirteitä, vaikkei minulla ole sitä itse syndroomaa, mikä voinee selittää jotain - olipa se syy "ärsyttävyyteen" tai ei, niin minun lopputulemani on se, että kaikkia ei voi miellyttää ja piste, se olisi loputon suo, johon vain hukkuu. Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että joissain tapauksissa on paikallaan muutosten miettiminen ja tekeminen. (Minulla on esimerkiksi yksi ystävä, jolla on huono itsetunto ja hän stressaa paljon pieniäkin asioita ja välillä ikään kuin pyytelee anteeksi olemassaoloaan - kokivatpa muut ympärillä tämän ärsyttäväksi tai eivät edes huomaisi, niin turhasta stressaamisesta ym. eroon pääsy tekee ihmisen onnellisemmaksi.)

Minun ärsyttävänä pitäminen ilmenee siis mm. siten, että harrastusporukan ulkomaanreissulla vierailimme kirkossa, jossa meille sanottiin, ettei esillä olleita tauluja saa kuvata. Kysyin, miksei, ja minulle suututtiin kunnolla ja sanottiin, että kysymys/kysymyksen asettelu on loukkaava. Syy valokuvauskieltoon ei oikeastaan edes kiinnostanut minua erityisesti - muutenkin olen kohdannut tilanteita, joissa heitän ilmaan jonkin pienen, harmittomaksi luulemani kommentin ja siitä tuleekin muille iso juttu. Katson, etten ole voinut näille tilanteille mitään. Onnettomaksi tulisin silloin, jos punnitsisin ja mittailisin sanojani joka kerta ennen kuin uskallan avata suutani, ja sekään ei riittäisi näiltä tilanteilta välttymiseen. Ja sitten taas vaikuttaisin esim. siltä, ettei minua kiinnosta tai en halua olla paikalla, jos en koskaan kysyisi mitään, enkä uskaltaisi avata suutani.

Ammattikoulussa opettaja oli käskenyt minut kysymään jotain toiselta opettajalta, jonka ovella kävin koputtelemassa - turhaan. Sanoin ensimmäiselle opettajalle suunnilleen, että "se ei ollut paikalla, hakkasin sen ovea vaikka miten pitkään". Kerroin koputelleeni pitkään ilmaistakseni, että todella yritin saada sitä opettajaa kiinni, eikä kyse siis ole laiskuudesta tai haluttomuudesta saada asiaa hoidettua. Tuo ensimmäinen opettaja ei sanonut siinä kohtaa mitään, mutta ilmoitti myöhemmin, että noin ei olisi saanut sanoa. Eli tilanteessa, jossa itse näen toimivani vain vastuullisesti/reippaasti, joku muu näkee minun käyttävän asiatonta kieltä. Ratkaisu ongelmaan ei varmastikaan olisi se, että toimisin itse välinpitämättömäksi ja passiiviseksi katsomallani tavalla. 

(Sekä harrastuksen että koulun opettaja ovat olleet minua kehuneita ja minuun ystävällisesti suhtautuneita, kaikin puolin asiallisia ihmisiä, joiden kanssa olen voinut vitsaillakin.)

Tuo on aina yhtä outoa.

Jos opettajan mielestä toimintasi oli väärin, niin miksi hän ei sanonut mikä on oikea tapa? Ja miksi siellä kirkossa ei voitu tarkentaa, miksi ei saisi kysyä relevanttia asiaa?

Eikö ole nimenomaan hyvä asia, että on kiinnostunut, miksi jotakin ei saa tehdä tai haluaa ylipäätään kehittää omaa käytöstään kysymällä asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua sanotaan usein hyökkääväksi.

Siihen ei tarvita muuta kuin että sanoo "ei" silloin kun siltä tuntuu.

Tai ilmaisee eriävän mielipiteensä, jättäytyy pois sellaisesta, mihin ei halua mukaan.

En aio muuttua. Yleensä olen saanut katua, jos olen ryhtynyt johonkin vastoin omaa järkeäni ollakseni mieliksi.

Hmm. Minäkään en ole mielistelijä enkä hissukka vaan ilmaisen aika suoraan mielipiteeni, kohteliaasti kuitenkin. Osaan ja uskallan sanoa ei, jos siltä tuntuu. Ehkä sitten ole hyökkäävä? Vaikka olen aina kohtelias. Ap,

Mistä päättelet/ tiedät että olet monien mielestä ärsyttävä?

Tässä nyt jotain. kirjoitti:

Miten saat ihmiset pitämään itsestäsi?

Kysy neuvoa ja mielipidettä johonkin asiaan. Olen huomannut että kun joku ihminen käyttäytyy hankalasti kohtaani, menen "kysymään apua / neuvoa / ideoita" juuri tältä henkilöltä. Esimerkiksi työpaikalla. Tämä saa ihmiset tuntemaan olonsa tärkeäksi ja älykkääksi.  Näin nämä  henkilöt eivät pidä sinua enää uhkana vaikka todellisuudessa viis veisaat hänen ideoistaan. 

Suomessa pätee sääntö , se joka onnen löytää se onnen kätkeköön. Älä siis puhu onnea tuovista asioistasi ulkopuolisille. Jos tiedät olevasi todella hyvä jossakin, älä kerro sitä ääneen...kynttilä vaan reilusti vakan alle. Anna ihmisten itse löytää tämä kynttilä sieltä vakan alta.  Kaikessa on hyvä olla vaatimaton, ja neutraali. Ei suomalaiset kestä  sitä  että jollain menee paremmin. Suomalainen on valmis maksamaan 100€ siitä, ettei naapuri saisi 50€.

Aja tavallisella autolla (skoda/opel/ kia ...jne) 

Pukeudu hyvin tavallisiin vaatteisiin. Vaikka tokmannin kuteisiin, älä meikkaa liikaa. Näin niitä ystäviä alkaa löytymään helposti kun muut eivät koe sinua uhkana. Älä ole missään ensimmäinen, mutta älä myöskään viimeinen. Sellainen harmaa hiirulainen on helposti lähestyttävin. 

Esimerkiksi ulkomailla asuessasi  sitten   voit tietysti ilmaista itseäsi vapaasti ja kukaan ei kadehdi sinua. 

Siis ole yhtä lattea ja harmaa kuin muutkin suomalaiset :D He eivät tule rakastamaan sinua sillä sitä laumasielu ei osaa, mutta ehkä he sallivat sinun oleskella keskuudessaan.

Voi, millaista epäelämää ....

Mutta aina voi lohduttautua sillä, että ylipäänsä ihmiset, jotka ärsyyntyvät ihmisistä ja asioista näkyvästi, ovat pikkusieluisia. Ihminen on lapsellinen ja kehittymätön, jos hän ei hallitse omia tunteitaan eikä kykene itsehillintään ja mielenmalttiin, kun kohtaa erilaisia ihmisiä ja haastavia tilanteita. Myönnän, että itsestänikin on tullut vanhemmiten äksympi (aiemmin olin mielestäni tosi pitkään rauhallinen ja asiallinen, enkä ikinä sortunut alatyyliin), ja saatan yhtäkkiä purkaa kertyneitä kiltin naisen patoutumia enemmän kuin tarpeeksi.

Mutta on silti hyvä, kun sen tiedostaa, että ihan muuhun sitä pyrkii. En voi kieltää, ettenkö tuntisi tiettyä ylimielisyyttä, kun joku heikkohermoinen täysin mitättömästä tilanteesta jo tuhahtelee eli kun esim. toinen ei ymmärrä jotakin tai kyselee lisää tmv. Tällöin voi aina todeta mielessään, että noh, antaa tuon ärsyyntyä, tuolla toisella näköjään on kovin vähäiset resurssit selviytyä elämästä. Loppujen lopuksi ihmisten ärsyyntyminen johtuu kuitenkin jonkinlaisesta pelosta. Kukaan ei vaivaudu ärsyyntymään, jos kokee olevansa tilanteen herra. 

Zen!

Minua monet pitävät jotenkin ei-potentiaalisena ystäväksi. Olen yhden kerran kuullut yhteiseltä ystävältä syyn, miksi eräs henkilö ei pitänyt minusta. Olin kuulemma suhtautunut jotenkin ivallisesti hänen juttuihinsa. En itse muista että olisin tehnyt tällaista.  Toisen kerran eräs kaverini avautui blogissaan siitä, että olen hänen mielestään kylmä ihminen, koska en jotain tiettyä juhlapyhää viettänyt riittävän tiiviisti perhepiirissä. Tämä kommentti oli ihan urpo, koska perheeni on päihdeongelmainen. Sama kaverini, kun teininä luimme toistemme päiväkirjoja luvan kanssa, oli kirjoittanut minusta, että luulen olevani täydellinen. Mutta tässäpä nämä saamani johtolangat sitten ovatkin. Olisi tavallaan hauska tietää vielä tarkemmin, mikä minussa mättää, mutta toisaalta en tiedä, kestäisikö itsetuntoni sitä. Omasta mielestäni olen fiksu, sosiaalisesti kömpelö, rehellinen ja hauska ihminen. Yksi ihmisryhmä, joka ei koskaan pidä minusta, ovat sellaiset kestohymyiset tytöt, jotka jakavat täydellistä sisustustaan ja fitness-elämäänsä somessa eivätkä koskaan paljasta heikkouksiaan. Tällaiselta henkilöltä olisi oikeasti hauska kuulla, mikä minussa mättää. Negatiivinen energia, ehkä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsyttää aivan suunnattomasti tämä, että suoraa, analyyttistä, loogista puhetta kuvataan "ehkä miesmäiseksi" ja epäillään sitä syyksi, miksi ärsyttää toisia. Siis mitä ihmettä? Onko tällä tarkoitus sanoa, että naisen kuuluu puhua jotenkin muutoin kuin asiallisen suoraan? Vai mitä tämä "miesmäinen" puhe oikein on.

Nyt sellainen uutisväläys jokaiselle, että elämme vuotta 2018 ja tämän vuoksi naistenKIN voi olettaa olevan ihan täyspäisiä puhujia ja toimijoita. Toisaalta taas miehissä piisaa kaikenlaista hölöttäjää ja sössöttäjää, joiden puheista ei tolkkua meinaa ottaa, että mitä nyt halutaan tai tarkoitetaan. Eli tämmöinen luokittelu mies/naismaisiin voitaisiin jo lopettaa.

Minä olen se, joka keskustelun alkupuolella ilmaisi, että puhetapaani on sanottu miesmäiseksi, tai että se olisi ok, jos olisin mies. Tämä on palaute, jonka eräs uudehko tuttavuus minulle antoi.

Olemme mieheni kanssa puhetyyliltä ja eleiltämme kuin kaksi marjaa. Usein keskustelussa kuulen kuinka mieheni sanoo minun sanoillani ja äänenpainoilla, jonkin asian ja sen vastaanotto on aivan eri kuin silloin kun minä sanoin sen toisessa porukassa. Olemme oikeasti todella samanlaisia, mutta mieheni on todella pidetty, minä en.

Minusta olisi tosi kivaa, jos eläisimme tällä vuosituhannella, ja nainen saisi olla looginen ja analyyttinen. Ihmettelen myös kovasti tätä keskustelua, jonka nainen ei saisi olla sellainen.

Eniten kuitenkin ihmetyttää, miksi se olisi ok, jos olisin mies?

Joo.. Joskus huomaa toisista naisista että ne uskoo paremmin jonkun asian kun mies sen heille sanoo! Olin kavereide kaa koulussa koneella ja sitt ku neuvoin niitä tekee jotain nii ne vaan nauro ja oli ett ei kai sellasta uskalla tehä, hävii kummiski kaikki tiedostot yms. Sitt ku siihe tulee yks miespuolinen opiskelijatoveri ja hän sanoo saman asian nii heti uskotaan ja uskalletaan tehdä niin! Mitä hittoa, mieluummin uskoivat puolituttua kuin hyvää kaveriaan? Ja kyseessä ei ollu kukaa tietokonenörtti, ihan tavan jamppa joka ties asiasta varmasti ihan yhtä hyvin ja vähän kuin mä.

Miesten  miellyttäminen on joillain naisilla niin syvässä ja ilmeisesti jo nuorena opittu, että naisten välinen solidaarisuus ei merkitse mitään. Tällaisia naisia en arvosta pätkääkään.

Ajatella, ihan kuin luonto olisi sen suunnitellut noin ihan syystä tai jotakin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset käsittävät asiat niin eri tavoin!

- Olen hyvin kiinnostunut ihmisistä ja heidän ajatuksistaan, tunteistaan, syistä käytökseensä jne. Pohdin paljon myös omaa elämääni ja persoonaani, ja kerron avoimesti näistä pohdinnoistani muille. Odotan heidän sitten kertovan omia pohdintojaan itsestään sekä ajatuksista, joita minun pohdintani herätti. Niinpä myös kun joku kertoo pohdintojaan minulle, vastaan kertomalla miten asia omalla kohdallani on ja mitä muuten ajattelen. Täältä opin monen käsittävän käytökseni niin, että haluan vain puhua itsestäni eikä minua kiinnosta muiden asiat. Tosi kiva. :(

Analysoin siis omaa käytöstäni ja esim. tunnereaktioitani paljon ja kerron näistä ystävilleni. Saatan esim. sanoa näin: "Pekka sanoi minulle asian x ja loukkaannuin siitä kauheasti, koska se varmaan muistutti äitini käytöksestä lapsuudessani." Kuitenkin jonkun päässä asia kääntyy muotoon "Ensin vetää herneen nenään ihan turhasta ja sitten haukkuu selän takana ja syyttelee muita." Jep, tosi kivaa taas.

Olen minäkin kiinnostunut ihmisistä, pohdin mielelläni heidän käytöstään kuten omaanikin, analysoin mielelläni, jne. MUTTA vain seurassa, jossa muutkin tätä tekevät. Vain seurassa, jossa on tarkoitus jutella juuri tällä tavalla tämän tyyppisistä asioista.

Oikeasti on todella rasittavaa, kun haluaa vain kevyesti kertoa esim. mitä viikonloppuna teki ja toinen aloittaa siihen päälle jonkun oman juttunsa, jota ruotii sitten herranjumala äitisuhteita myöten. Voihan olla, että kuulijan mielestä ette edes ole niin hyviä kavereita, että hän haluaa kuulla jotain intiimimpää sinusta.

Juuri se on tilannetajua, että ymmärtää pitää jutun sillä tasolla, millä sen on tämän ihmisen/tämän seuran kanssa tarkoitus olla.

Mutta. Entäs jos on kaveri, jonka keskustelun taso on pääsääntöisesti luokkaa "mitä kuuluu, mitä teit tänään, mitä teet nyt, millasista elokuvista tykkäät?" - ja jos taas itse koittaa puhua edes uutisista saati sitten syvällisemmin joistain keskinäisistä jutuista, niin toinen vihastuu. 

Onko siis oikein, että toinen ei koskaan saa päättää joissain ihmissuhteissa puheenaiheita, koska kuulija tyrannisoi ja päättää keskustelunaiheet? Jos on, miksi se on oikein? Tämä on ehkä juuri sitä analysointia, mutta todellakin kiinnostaa. Joudunhan minäkin kuuntelemaan jonninjoutavia juttuja, jotka mielestäni ovat melkoisen turhia (esim. kepeisiin kuulumiskyselyihin harvemmin edes vastataan rehellisesti, että tosi huonostihan tässä menee). Tai joudun kuuntelemaan juttua vaikka autoista tai mistä tahansa toiselle tärkeästä. 

Voihan se olla, että joskus on raskasta kuunnella kanssaeläjiä, mutta mitäpä sitten? Sitä vartenhan ne kaverit ja läheiset ovat. 

Minusta tuo edellinen tarkoittikin, että syvällisiä jutellaan sellaisen kanssa, joka haluaa jutella syvällisiä, ja kevyempiä aiheita sellaisen kanssa, joka haluaa jutella kevyemmistä aiheista. Sitä vartenhan ihmisillä on erilaisia kavereita. 

Minua ei ainakaan kiinnosta ylläpitää suhteita sellaisten "kavereiden" kanssa, joiden kanssa keskustelu ei ikinä etene pilipalia pidemmälle. Mitä virkaa sellaisilla on? Paskaa voi jauhaa vaikka itsekseen, jos on tarvis.

Minäkin ärsytän muita. Ei kukaan nyt ole tullut avautumaan päin naamaa mistään, eikä ole päälle sylkenyt. Mutta olen niitä ihmisiä, joiden viereen ei istuta ja joille ei tulla vapaaehtoisesti juttelemaan niitä näitä. Ei, vaikka olisin ollut samassa tilassa monta kertaa aikaisemminkin ja aloittanut silloin itse keskustelemaan jostakin. Olen saanut mm. ihan rauhassa käydä kansanopiston valokuvauskurssilla syksystä kevääseen ilman, että olen tutustunut kehenkään edes FB-kaveruustasolla. 

Moni kyllä tuntee minut sieltä, täältä. Vaikka lasten kautta leikkipuistosta ja myöhemmin päiväkodin pihalta ja koulun tapahtumista jonne osallistun muiden mukana. Voin jutella jonkun kanssa, keskustelu voi olla huumorinsävytteinenkin, mutta ne jää aina siihen. Ystäviä minulla ei ole. 

Enkä ole mitenkään erityisen kaunis. Olen ylipainoinen. En pukeudu näyttävän naisellisesti, enkä mielestäni epäsiististi. Minulla on oma tyylini, sellainen tavallisen tyylikäs. Olen ihan tavallinen ihminen, en koe tarvetta miellyttää ketään, mutta en myöskään koe tarvetta inhota ketään. Minulla olisi mielipiteitä, jotka voisin perustella ja jotka uskon osaavani ilmaista neutraalistikin, mutta en pääse koskaan sellaiselle tasolle muiden kanssa, että ketään ne kiinnostaisi. 

Omasta mielestäni en haisekaan. Joskus, siis vain joskus, mielessäni käy, ettei elämäntilanteeni jotenkin sovi koskaan muiden kanssa yhteen. Kun olin lasten kanssa kotona kun olivat pieniä, en jotenkin sopinut muiden äitien kanssa "yhteen". Nyt opiskelen aikuisiällä, enkä tunnu olevan kenellekään tarpeeksi jotain, että voisimme olla kavereita keskenämme. Olen aina jotain liikaa, tai liian vähän.  Ja aina, aina tulee vastaan tilanteita, että minun täytyy rikkoa jää jotta ihmiset pitäisivät minua edes tasavertaisena itsensä kanssa. Se on kuluttavaa ja masentavaa. En ymmärrä, mikä minussa on vikana. 

Vierailija kirjoitti:

Todella älykäs unohtaa sen ylimielisyyden ja tulee tollojenkin kanssa juttuun, pelkkä älykäs ärsyyntyy typeristä jutuista. Siinä on älykkään ja huippuälykkään ero.

Meinaat, että "huippuälykkyys" jotenkin ehkäisee persoonallisuushäiriöitä, mutta pelkkä "normaali" korkea älykkyys ei? Älykkäät ovat mielestäsi kuippuälykkäitä useammin kusipäitä? Avaa vähän, miten olet päässyt tällaiseen lopputulokseen.

up

Hän käyttää sinu viihteenä

Vierailija kirjoitti:

AP. Sun täytyy ohjelmoida itsesi uudelleen. Et vaikuta ärsyttävältä. Voisiko olla, että olet jostain pikku jutusta  saanut käsityksen, että olet ärsyttävä. Se on saattanut olla alunperin väärintulkintaa, mutta siitä on tullut "itseään toteuttava profetia", vähän samaan tapaan, kuin joku on vahingossa tallannut toisen jalan päälle ja toinen on tiuskaissut että oletpa sä kömpelö. sitten piruparka on jatkossa yrittänyt olla mahdollisimman sulavaliikkeinen ja jännittäessään ja hermoillessaan, ettei nyt vaan "kömpelöi" mitenkään niin kompastuu kuitenkin omiin koipiinsa. Vähän kuin "pokka pitää"-sarjan Elisabeth päätyy aina pudottamaan sen kahvikupin.

Voi olla, että yrittäessäsi liikaa olla mahdollisimman epä-ärsyttävä, sä päädyt oleen, paradoksaalista kyllä, tosiärsyttävä, koska sä et ole enää luonnollinen ja alat vetään jotain feikkiä ja yrität ehkä miellyttää liikaa. Ihmiset v

Tässä on kieltämättä perää. Jos yrittää kovasti olla hyvä tyyppi, käy monesti niin, että vaikutelma ulospäin on kaikkea muuta. Joku, joka haluaa antaa itsestään empaattisen kuvan onnistuu vaikuttamaan alentuvalta lässyttäjältä. Tunnelman keventäjänä itseään pitävän heitot kuulostavat vain huomionhakuiselta suunsoitolta. Analyyttisyydestään usein kehuja saanut ei osaa lukea tilanteita, minkä seurauksena hän suoltaa analyysejään niin, että saa lopulta maineen tosikkomaisena besserwisserinä. Henkilö, joka on kovin samastunut johonkin tiettyyn ominaisuuteensa tai joka kovasti haluasi olla tietynlainen, muuttuu helposti omituiseksi karikatyyriksi. Aika harva lopulta aidosti viihtyy hyvin kärjistyneen ja yksiulotteisen persoonan omaavan ihmisen kanssa.

Pakko kertoa omasta puolesta mikä eräässä ärsyttää, vaikka onkin sellainen iloinen ja positiivinen kaikkien kaveri. Ajoittain hän ei tunnu kunnioittavan rajojani ja tunkee se Minäminä edellä. Kun hän haluaa niin nyt tehdään vaikka minä sanoisin että ei nyt jaksa. Jää sitten jankkaamaan pitkäksi aikaa. Osittain ei varmaan olla persoonallisuuksiltamme yhteensopivia kun itse koen että menetän energiaa hänen seurassaan, kun pitää koettaa esittää samanlaista kuin hän tai alkaa tulemaan kommenttia miten kuulostan niin ankealta yms.

Olet varmaan hirveä määräilijä ja pompottaja? Luulet omistavasi muut ihmiset? 

Yrität määräillä ja ohjailla ihan tuntemattomien ihmisten elämää ja tunget nokkasi koko ajan muiden, ihan tuntemattomien ihmisten elämään?