Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhteeni ajautuvat riitoihin aina samasta syystä. Miten ratkaisen tämän? Miten voisin itse toimia toisin?
08.04.2018 |
Minuun ihastuvat miehet ilmeisesti ihastuvat minussa itsenäisyyteeni, itsevarmuuteeni, jämäkkyyteeni, rohkeuteeni, siihen että olen jotenkin riippumaton (vastakohta takertuvalle), siihen että osaan ja uskallan pitää puoleni, siihen että minulla on selkeät mielipiteet ja tavoitteet, joita kohti pyrin, hyvään itsetuntooni jne ja siihen, että noista huolimatta olen samalla kuitenkin empaattinen kuuntelija ja muut huomioon ottava ja aika tasainen luonne. Moni on ihan suoraan sanonutkin ihastuvani minussa juuri noihin piirteisiini.
No sitten suhteen vakiinnuttua tuntuu, että nuo piirteeni ajavat suhteen riitoihin. Mies (miehet) ei enää jotenkin kestäkään sitä, että kykyni pitää puoleni ilmenee myös parisuhteessa eli osaan pitää puoleni myös parisuhteessa tarvittaessa. Miehiä selvästi ärsyttää, että minua ei voi kontrolloida (en tarkoita nyt mitään puhelimen kyttäämistä tms vaan minun muokkaamista johonkin perinteisen kuuliaisen naisen rooliin). Tulee riitoja siitä, että mies ei saakaan sanella kaapin paikkaa vaan edellytän, että kaikki asiat neuvotellaan ja sovitaan yhdessä. Miehiä ärsyttää, että haluan lähteä yksin vaikkapa lomamatkalle (siis aivan yksin) enkä välttämättä soittele sieltä hädissään monta kertaa päivässä neuvoja että miten selviäisin jostain tilanteesta. Suhde muuttuu jonkunlaiseksi tahtojen taisteluksi, jossa minusta tuntuu että minut yritetään nujertaa jonkun vallan alle ihan vain siksi, että en olisi liian itsenäinen. Miehestä (miehistä) taas kuulemma tuntuu, että en sitoudu oikeasti, olen hankala ja minulle ei "kelpaa mikään". Sama kaava toistuu suhteesta toiseen.
Osaisiko joku neuvoa, että miten voisin murtaa tuon kuvion? Mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni? Älkää neuvoko, että valitse erilainen mies, koska olen yrittänyt sitä, joka kerta luulen, että tämä on nyt erilainen mies kuin eksäni.
Kommentit (434)
Sama homma mulla. Olen oppinut enemmän kuuntelemaan, joustamaan, jakamaan tunteitani ja asioitani ja kuuntelemaan toista. Parisuhde on tosiaan me. Jos jatkuvasti vahtii itsenäisyyttään, sulkee toisen ulkopuolelle. Ei se toinen osapuoli koskaan ole täydellinen palanen sun tarpeisiin. Säröjä on. Tarvitaan lempeyttä ja joustavuutta. Näin oon oppinut. Ja silti olen tarkka rajoistani. Liiallinen itsenäisyys ja halu pärjätä yksin ja puolustautua on ehkä peräisin jo kiintymyssuhdevaurioista tai muuten lapsuudenkodista. Toiseen turvautuminen on tärkeä taito
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syy on se, että osa miehistä ei vain lopulta kestä vahvoja naisia. Pohjimmiltaan heikko itsetunto ja ei kestetä asiaa, ollaan mustasukkaisia.
Suosittelen että jatkat etsimistä kunnes löydät vahvan, terveitsetuntoisen miehen. He kestävät oikeasti vahvoja naisia. Heitä ei paljon ole, mutta onneksi sen yhden löytäminen riittää.
Mitä vahvuutta se on, jos haluaa parisuhteen jossa toinen osapuoli huitelee menojaan? Toi on niin klisee. Onhan se mukava tietty kun sitten saa itsekin huidella. liekö siinä syy? Ei kyllä kuulosta kovinkaam onnelliselta suhteelta, näiden ”vahvojen” eli ”heikkojen ja kyvyttömien tukeutumaan muihin” -ihmisten suhteet. Lähinnä surullista minä minä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde on kompromissien tekemistä molempien tunteet huomioon eikä vaan tee sitä mitä itse haluaa niin kun itse haluaa
Kyllä, olen aivan samaa mieltä. Mutta en minä ole koskaan parisuhteessa toiminut vain niin kuin itse haluan. Aloituksestani taisi tulla ihan väärä käsitys siitä että mikä oli pointtini. Yritin siinä kirjoittaa, että haluan parisuhteessa että asioista neuvotellaan ja sovitaan yhdessä (=tehdään kompromisseja tai yhdessä etsitään molemmille paras vaihtoehto). Ap.
Miten neuvottelet kun haluat lähteä yksin lomalle?
Jos ap olisi mies, olisit sitä mieltä että yksin lomalle lähtö on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuun ihastuvat miehet ilmeisesti ihastuvat minussa itsenäisyyteeni, itsevarmuuteeni, jämäkkyyteeni, rohkeuteeni, siihen että olen jotenkin riippumaton (vastakohta takertuvalle), siihen että osaan ja uskallan pitää puoleni, siihen että minulla on selkeät mielipiteet ja tavoitteet, joita kohti pyrin, hyvään itsetuntooni jne ja siihen, että noista huolimatta olen samalla kuitenkin empaattinen kuuntelija ja muut huomioon ottava ja aika tasainen luonne. Moni on ihan suoraan sanonutkin ihastuvani minussa juuri noihin piirteisiini.
No sitten suhteen vakiinnuttua tuntuu, että nuo piirteeni ajavat suhteen riitoihin. Mies (miehet) ei enää jotenkin kestäkään sitä, että kykyni pitää puoleni ilmenee myös parisuhteessa eli osaan pitää puoleni myös parisuhteessa tarvittaessa. Miehiä selvästi ärsyttää, että minua ei voi kontrolloida (en tarkoita nyt mitään puhelimen kyttäämistä tms vaan minun muokkaamista johonkin perinteisen kuuliaisen naisen rooliin). Tulee riitoja siitä, että mies ei saakaan sanella kaapin paikkaa vaan edellytän, että kaikki asiat neuvotellaan ja sovitaan yhdessä. Miehiä ärsyttää, että haluan lähteä yksin vaikkapa lomamatkalle (siis aivan yksin) enkä välttämättä soittele sieltä hädissään monta kertaa päivässä neuvoja että miten selviäisin jostain tilanteesta. Suhde muuttuu jonkunlaiseksi tahtojen taisteluksi, jossa minusta tuntuu että minut yritetään nujertaa jonkun vallan alle ihan vain siksi, että en olisi liian itsenäinen. Miehestä (miehistä) taas kuulemma tuntuu, että en sitoudu oikeasti, olen hankala ja minulle ei "kelpaa mikään". Sama kaava toistuu suhteesta toiseen.
Osaisiko joku neuvoa, että miten voisin murtaa tuon kuvion? Mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni? Älkää neuvoko, että valitse erilainen mies, koska olen yrittänyt sitä, joka kerta luulen, että tämä on nyt erilainen mies kuin eksäni.
Erosta eteenpäin -kirja esitteli minulle ajatuksen, joka ainakin omaan elämääni passasi kuin nenä päähän. Että se piirre, johon alkujaan kumppanissasi ihastut, on juuri se, joka lopulta keittää yli ja saa teidät eroamaan. Omissa miehissäni se on useimmiten ollut spontaanius, räväkkyys ja kyky saada kaikki nauramaan - mutta kun elämä on pelkkää sitä, niin ei se enää olekaan kivaa.
Juuri näin se on ollut omallakin kohdalla. Ensin seurustelin tossukoiden kanssa, kun oli kivaa että maata jalkojeni alla palvottiin, ja tehtiin niin kuin minä halusin. No nämä suhteet eivät kestäneet, koska se tossukkuus alkoi nyppiä kun mistään ei ollut miehellä omaa mielipidettä, vaan aina "jouduin" itse kaikken päättää mienun ottaessa myös vastuun, ja miehen ollessa vapaamatkustaja. Sen jälkeen vaihdoin taktiikkaa ja otin rempseitä meneviä miehiä, joilla oli sitä "omaakin elämää", ja pilke silmäkulmassa. En tuntenut tällaisiin kuitenkaan kovin suurta luottamusta, sillä he olivat valmiita perumaan minun näkemiseni kun tuli jotain "tosi tärkeää" menoa. En jaksanut jo ihan aikuisena ihmisenä sitä että jatkuvasti tekemiset ja puhumiset muuttuivat, ja tuntui että se "oma aika" olikin vain aikaa erossa minusta.
Sitten löysin yksilön, kultakimpaleeni, jonka kanssa tein päätöksen että meni syteen tai saveen , niin tästä pidän kiinni. Mies on kiltti, muttei tossukka, pahoittaa mielensä jos sille sanoo pahasti. Palvoo maata jalkojeni alla, mutta se ei haittaa, koska niin minäkin palvon häntä.
ja suhde on kestänyt 6 kk.....?
Missä luki 6kk?
3.5v ollaan oltu nyt yhdessä.
kutuvaihe kestää 1-7 vuotta..eiköhän se sulla kohta uutta miestä pukkaa...
Mulla on näitä tuttuja joilla nyt 40:senä 6 vakava suhde...
Mitä sitten jos onkin 40-vuotiaana kuudes vakava suhde? Se ihminen saattaa olla paljon fiksumpi kuin tossukka joka kärsii yhdessä huonossa suhteessa koko elämänsä ihan vain sen takia että kuvittelee saavansa siitä jonkin palkinnon.
Olisiko syytä opetella tukeutumaan muihin ja olemaan tarvitseva ja heikko. Opetella kysymään neuvoja pyytämään apua, vaikka ET TARVITSE mitään noista. Kokeile. Miehet palvovat tämän jälkeen sinua. Miksi tarvitsevuus on sinusta heikkoa? Vahvaitsetuntoiset naiset uskaltavat olla tarvitsevia.Sama pätee mieheen. Hyvä ja turvattu lapsuus näkyy siinäkin. On saatu apua ja uskallettu pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde on kompromissien tekemistä molempien tunteet huomioon eikä vaan tee sitä mitä itse haluaa niin kun itse haluaa
Kyllä, olen aivan samaa mieltä. Mutta en minä ole koskaan parisuhteessa toiminut vain niin kuin itse haluan. Aloituksestani taisi tulla ihan väärä käsitys siitä että mikä oli pointtini. Yritin siinä kirjoittaa, että haluan parisuhteessa että asioista neuvotellaan ja sovitaan yhdessä (=tehdään kompromisseja tai yhdessä etsitään molemmille paras vaihtoehto). Ap.
Miten neuvottelet kun haluat lähteä yksin lomalle?
Jos ap olisi mies, olisit sitä mieltä että yksin lomalle lähtö on ihan ok.
Mutta kun ap ei ole mies, ja miehet lähtökohtaisesti haluavat olla naisen kanssa. Liika tasa-arvo tuhoaa jännitteen. Johan sen on ap tuonut esiin. Tuskin nainenkaan haluaa naisellisen miehen, joka käyttäytyy kuten naiset yleensä. Kyseessä on sukupuolten välilinen ero joka luo juuri sen kuuluisan kemian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolikko kirjoitti:
Kolikolla on kääntö puoli
Ja kääntöpuoli on yhdyssana.
En ota kantaa ap:n tekemisiin, mutta tämä ketju on kyllä saanut ajattelemaan omaa suhdetta, jossa oli joitakin samoja piirteitä. Ehkä me emme sitten tosiaan sopineet yhteen, vaikka minä niin kuvittelin ja olin ihan romuna kun suhde päättyi. Naisella oli lapsuudesta johtuen ehkä hieman turhankin itsenäinen "minä pärjään ja muihin ei voi koskaan luottaa" -asenne. Ei se sinänsä vielä mitään, että hän tykkäsi järjestää ja tehdä käytännön asiat itse ja käydä jopa poikansa kanssa ulkomaanmatkoilla ilman minua, kun itseäni ei kiinnostanut. Se toimi oikeastaan aika hyvin. Mutta jollain tunnetasolla vähän koin jääväni paitsi jostakin. Olisin kaivannut enemmän rakkauden ilmaisuja ja jonkinlaista osoitusta siitä, että olen tärkeä ja että juuri minussa on jotain sellaista, miksi nainen on kanssani suhteessa. Siis että en ole vain se kaveri, joka juuri tällä hetkellä hoitaa sitä miehen virkaa hänen elämässään, mutta yhtä hyvin sen voisi tehdä joku muu.
Kyllä, me miehetkin haluamme tuntea että meidät on valittu kumppaniksi erityisestä syystä. Ehkä emme osaa tätä aina kommunikoida oikein ja sitten tulee nahinoita näennäisen hölmöistäkin asioista. Ei ole hyvä, jos parisuhteessa tulee olo että ihan sama olenko minä tässä vai en. Vai onko naapurin Erkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota nainen. He ymmärtää. :) Suosittelen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
fhgddfh kirjoitti:
En ota kantaa ap:n tekemisiin, mutta tämä ketju on kyllä saanut ajattelemaan omaa suhdetta, jossa oli joitakin samoja piirteitä. Ehkä me emme sitten tosiaan sopineet yhteen, vaikka minä niin kuvittelin ja olin ihan romuna kun suhde päättyi. Naisella oli lapsuudesta johtuen ehkä hieman turhankin itsenäinen "minä pärjään ja muihin ei voi koskaan luottaa" -asenne. Ei se sinänsä vielä mitään, että hän tykkäsi järjestää ja tehdä käytännön asiat itse ja käydä jopa poikansa kanssa ulkomaanmatkoilla ilman minua, kun itseäni ei kiinnostanut. Se toimi oikeastaan aika hyvin. Mutta jollain tunnetasolla vähän koin jääväni paitsi jostakin. Olisin kaivannut enemmän rakkauden ilmaisuja ja jonkinlaista osoitusta siitä, että olen tärkeä ja että juuri minussa on jotain sellaista, miksi nainen on kanssani suhteessa. Siis että en ole vain se kaveri, joka juuri tällä hetkellä hoitaa sitä miehen virkaa hänen elämässään, mutta yhtä hyvin sen voisi tehdä joku muu.
Kyllä, me miehetkin haluamme tuntea että meidät on valittu kumppaniksi erityisestä syystä. Ehkä emme osaa tätä aina kommunikoida oikein ja sitten tulee nahinoita näennäisen hölmöistäkin asioista. Ei ole hyvä, jos parisuhteessa tulee olo että ihan sama olenko minä tässä vai en. Vai onko naapurin Erkki.
Tästä syystä juuri monet ns. Itsenäiset ja vahvat naiset jäävät yksin. Ei kukaan, mies tai nainenkaan, halua tuntea olevansa tarpeeton, huonekalun asemassa. Kiitos ko. näkökulmasta, toit esille sen mitä tässä monet hakee.
fhgddfh kirjoitti:
En ota kantaa ap:n tekemisiin, mutta tämä ketju on kyllä saanut ajattelemaan omaa suhdetta, jossa oli joitakin samoja piirteitä. Ehkä me emme sitten tosiaan sopineet yhteen, vaikka minä niin kuvittelin ja olin ihan romuna kun suhde päättyi. Naisella oli lapsuudesta johtuen ehkä hieman turhankin itsenäinen "minä pärjään ja muihin ei voi koskaan luottaa" -asenne. Ei se sinänsä vielä mitään, että hän tykkäsi järjestää ja tehdä käytännön asiat itse ja käydä jopa poikansa kanssa ulkomaanmatkoilla ilman minua, kun itseäni ei kiinnostanut. Se toimi oikeastaan aika hyvin. Mutta jollain tunnetasolla vähän koin jääväni paitsi jostakin. Olisin kaivannut enemmän rakkauden ilmaisuja ja jonkinlaista osoitusta siitä, että olen tärkeä ja että juuri minussa on jotain sellaista, miksi nainen on kanssani suhteessa. Siis että en ole vain se kaveri, joka juuri tällä hetkellä hoitaa sitä miehen virkaa hänen elämässään, mutta yhtä hyvin sen voisi tehdä joku muu.
Kyllä, me miehetkin haluamme tuntea että meidät on valittu kumppaniksi erityisestä syystä. Ehkä emme osaa tätä aina kommunikoida oikein ja sitten tulee nahinoita näennäisen hölmöistäkin asioista. Ei ole hyvä, jos parisuhteessa tulee olo että ihan sama olenko minä tässä vai en. Vai onko naapurin Erkki.
Näitä samoja asioita olen itsekin kokenut ongelmaksi parisuhteissa. Ihan olen kysynyt suoraan, että olenko suhteessa "kunhan vaan joku piti saaha" perusteella, kun tunteiden ilmaisu on niin vähäistä. Oishan se hyvä itsekin kuulla tunteista kuin vaan omana sanomisena
Alue: Aihe vapaa
Katsopas kun kyse ei ole ”tarvitsemista” neuvoille. Tuskin moni muukaan niitä neivojq ko. Asioissa tarvitsee, silti niistä keskustellaan, eikä yksin mennä ja jyrätä. Nämä ovat vain niitä, joista yhdessä päätetään parisuhteessa. Tsiisus.