Parisuhteeni ajautuvat riitoihin aina samasta syystä. Miten ratkaisen tämän? Miten voisin itse toimia toisin?

Olen kertomasi kaltainen, mutta ei minulla ole ollut mitään ongelmia elää saman miehen kanssa jo 20 vuotta. Nähtävästi tuon itsenäisyyteni esille eri tavalla kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa kuuluu olla me henki, ilmeisesti sitä ei ole. Tiedätkö että itsenäisyydelle on toinen nimi= yksinäisyys.

Tutustu tunnekeskeiseen pariterapiaan, siellä voi käydä yksinkin. Mistä tämä sinun toiminta kumpuaa? Mitä pelkäät jos annat vähän periksi?

Onneksi oma mieheni ei halua juosta pitkin maailmaa yksin. Ja jos oon Tallinnassa ollut päivän mies lasten kanssa kotona niin johan mies soitti sen kertaa päivän aikana 😁💗

Tutustu myös tunnelukkoihin

Vierailija kirjoitti:

Minuun ihastuvat miehet ilmeisesti ihastuvat minussa itsenäisyyteeni, itsevarmuuteeni, jämäkkyyteeni, rohkeuteeni, siihen että olen jotenkin riippumaton (vastakohta takertuvalle), siihen että osaan ja uskallan pitää puoleni, siihen että minulla on selkeät mielipiteet ja tavoitteet, joita kohti pyrin, hyvään itsetuntooni jne ja siihen, että noista huolimatta olen samalla kuitenkin empaattinen kuuntelija ja muut huomioon ottava ja aika tasainen luonne. Moni on ihan suoraan sanonutkin ihastuvani minussa juuri noihin piirteisiini.

No sitten suhteen vakiinnuttua tuntuu, että nuo piirteeni ajavat suhteen riitoihin. Mies (miehet) ei enää jotenkin kestäkään sitä, että kykyni pitää puoleni ilmenee myös parisuhteessa eli osaan pitää puoleni myös parisuhteessa tarvittaessa. Miehiä selvästi ärsyttää, että minua ei voi kontrolloida (en tarkoita nyt mitään puhelimen kyttäämistä tms vaan minun muokkaamista johonkin perinteisen kuuliaisen naisen rooliin). Tulee riitoja siitä, että mies ei saakaan sanella kaapin paikkaa vaan edellytän, että kaikki asiat neuvotellaan ja sovitaan yhdessä. Miehiä ärsyttää, että haluan lähteä yksin vaikkapa lomamatkalle (siis aivan yksin) enkä välttämättä soittele sieltä hädissään monta kertaa päivässä neuvoja että miten selviäisin jostain tilanteesta. Suhde muuttuu jonkunlaiseksi tahtojen taisteluksi, jossa minusta tuntuu että minut yritetään nujertaa jonkun vallan alle ihan vain siksi, että en olisi liian itsenäinen. Miehestä (miehistä) taas kuulemma tuntuu, että en sitoudu oikeasti, olen hankala ja minulle ei "kelpaa mikään". Sama kaava toistuu suhteesta toiseen.

Osaisiko joku neuvoa, että miten voisin murtaa tuon kuvion? Mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni? Älkää neuvoko, että valitse erilainen mies, koska olen yrittänyt sitä, joka kerta luulen, että tämä on nyt erilainen mies kuin eksäni.

Ohis: Kiva, että tämä tekee sinut onnelliseksi, mutta itse olen kyllä erittäin onnellinen siitä että mies ei soittele perään jos olen yksin matkalla/kavereitten kanssa ulkona / rentoutumassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös ollut aina itsenäinen teeseitse-nainen. Olen kohta 10 vuotta ollut puolisoni kanssa yhdessä ja tässä on pitänyt oppia muuttumaan jotta homma toimii. Ensinnäkin, älä kuohitse miestäsi vaan anna välillä miehen olla se mies ja pyydä apua jossain, esim. korjaushommassa. Parisuhde on kahden kauppa ja pitää oppia miettimään myös toisen näkökantaa. Ei siinä muu auta.

En tarkoituksella "kuohitse" miestä vaan elän parisuhteessa samanlaisena ihmisenä kuin olin sinkkunakin, siis luonteeltani samanlaisena. Jos olen ennen parisuhdetta itse hoitanut jonkun korjaushomman, niin en tule edes ajatelleeksi että parisuhteessa minun pitäisikin esittää että en osaa sitä tehdä vaan pyytää siihen miehen apua. Mutta voin tässä kyllä muuttaa itseäni, jos se ratkaisee ongelmani. Yritän jatkossa tulla ajatelleeksi tuota asiaa. Ap. 

Mikä pakkomielle sinulla on neuvotella ja sopia? Ei miehet sellaista jaksa. Tehdään niin kuin tehdään ja sillä selvä. Älä suotta hae kompromisseja ja vastaantulemisia, kun ei siitä oman kokemuksesi perusteella ole mitään hyötyä.

Ei sinun tarvitse neuvotella kaapinpaikasta kenenkään kanssa. Jos sinusta on hyvä paikka sille tuossa, ilmoitat vaan sen miehelle. Jos mies on eri mieltä, niin hän voi sitten aloittaa neuvottelut.

Onko ne "neuvottelut" kuitenkin yhteisen sopimisen sijasta sitä, että kumpikin pitää jääräpäisesti kiinni omasta mielipiteestään ja yrittää kääntää toisenkin samalle kannalle?

Onhan niitäkin miehiä, jotka soittavat vaimolleen sen 7 kertaa päivän aikana, mutta useimmat tulevat toimeen ainakin päivän itsekseen. Paitsi kun on kotona lasten kanssa, soittavat " missä on ..." kun eivät löydä. Minulla ei ole koskaan ollut miestä, jolle olisi pitänyt soitella päivittäin, kun olen ollut yksin matkalla. 3 viikkoa interraililla ja pari postikorttia, se oli oikein hyvä.

Sinä saat olla itsekäs, vaikka oletkin nainen. Älä vaan yritä muuttaa miestä mieleiseksesi. Tähän saakka sinä olet ollut vääränlainen nainen niille miehille. Hyvä kun pääsit mokomista ajoissa eroon, ja he sinusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna nyt lisää konkreettisia esimerkkejä, miksi miehet kokee sut liian itsenäisinä. Siis ton yksin matkalle lähtemisen lisäksi.

En tarvitse miehiä tai miesten neuvoja raha-asioihin, remonttiasioihin, huonekaluiden kasaamiseen, autoasioihin tms vaan hoidan nuo kaikki itse. Noista olen siis saanut kommenttia liiasta itsenäisyydestäni. Muita esimerkkejä en nyt keksi, koska ne olisi minun itse keksimiä, nuo on asioita joita minulle on suoraan sanottu.

Eli siis meneekö tilanne jotenkin niin, että olet kokoamassa huonekalua, mies tarjoaa apua, sanot ettet tarvitse ja mies yrittää pakottaa sinut ottamaan avun vastaan? Alkavatko siinä tilanteessa väittää että et osaa koota huonekalua/he osaavat paremmin vai että olet liian itsenäinen? Tämä alkoi kiinnostaa.

Sinä  ihastut vääränlaisiin miehiin. Ei  tuohon muuta tarvita.

Minä sinkkuna osasin hoitaa kaikki asiani. Nyt parisuhteessa en ymmärrä mitään autoista, en osaa voidella suksia, remontti asioista olen ulalla (vaikka hoidan niitä töissäni :-). Ruuanlaitosta esim. Kalojen käsittely ja grillaus ovat minulle täysiä mysteereitä ;-)

Ja mies tekee ja pätee noissa asioissa ihan kympillä... kokeiles tälläistä...

Minulle ainakin kelpaa itsenäinen ja asioista keskusteleva nainen. Sellainen joka ei kitise tai itke joka asiaa ja odota että toinen hoitaa kaiken. En tarvitse myöskään mitään passaajaa enkä kotiapulaista, vaan haluan naisen, jonka kanssa asiat hoituvat tasapuolisesti eikä kummankaan tarvi luopua mistään itselle tärkeästä vain siksi, että toinen sanoo niin. Sellaiseen suhteeseen mahtuu myös paljon välittämistä, yhdessäoloa, iloa ja huolenpitoa. Ja sellaisessa suhteessa juuri elänkin, hyvin onnellisena.

Aloituksesi olisi voinut olla minun kirjoittama. Sanasta sanaan tunnistan ajatuksesi ja tunteesi. Ja kuten tyypillistä, sinutkin ymmärrettiin heti väärin.

Ei ole kyse itsekkyydestä. Se on täysin eri asia kuin itsekkyys.

Olen erittäin lämminhenkinen ja empaattinen ihminen. Välttelen viimeiseen saakka konflikteja ja yritän tulla aivan kaikkien kanssa toimeen.

MUTTA, olen monien mielestä itsekäs tässä itsenäisyydessäni!!

Olen kuullut niin paljon arvostelua juurikin yksin matkustelemisesta ja jatkuvasta itseni kehittämisestä jne.

Olin avioeroni jälkeen 5 vuotta yksin ja parisuhteet kaatuivat aina heti alkutaipaleella.

Syiksi mainittiin esimerkiksi: " sinä et tarvitse miestä mihinkään", "olet pelottavan rohkea ja itsenäinen".

Älä muuta itseäsi!! Olet juuri hyvä tuollaisena. Kyllä löytyy vielä kumppani, jonka itsetunto kestää vahvan naisen. Sellainen mies kykenee myös näkemään sinussa myös ne syvimmät ajatukset ja tunteet.

Ei ole väärin olla itsenäinen.

Ja vielä loppuun! Ihan vain ajatukseksi!

Kukaan, joka ei tunne sinua kunnolla, ei tiedä syitä, jonka vuoksi olet kasvanut itsenäiseksi!

Ei tuo "miesten töiden" hallitseminen pitäisi olla mitenkään "tuhoisaa" parisuhteelle. Niinkuin ei sekään, että mies tekee kotitöitä. Kyllä kyse on jostain muusta. Luultavasti juuri kompromissien teosta tai etsitkö tahallaan riitaa? Jotkut tekevät työyhteisössä, kaverisuhteissa, parisuhteissa niin ja perustelevat sitä jollain päättäväisyydellä tai itsenäisyydellä, josta ei oikeasti ole kyse. Kyse voi olla ennemminkin joustamattomuudesta ja turhan vänkäämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla ei nyt vaan kemiat kohtaa noiden miesten kanssa. Sit kun löydät ”sen oikean” niin loppuu väännöt asioista ja kaikki sujuu enemmänkin luonnollisesti ja oikein.

Noi sun nykyiset suhteet on vaan sitä kun kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä väen vängällä haluaa olla ”parisuhteessa”.

Minusta tuntuu, että ongelmakohta on se, että minuun ihastuu miehet, jotka kokevat itsenäisyyteni/itsevarmuuteni jonkunlaisena voitettavana haasteena, kiinnostavan erilaisena piirteenä naisessa, jonka he haluavat päästä sitten alistamaan valtansa alle. Ap.

Uskon sinun olevan oikeassa tuossa. Sinä olet haaste. Ja kun sua ei voi alistaa, mies tuntee itsensä vähemmän mieheksi. Joku etäsuhteen tapainen tai  erillään asuminen vaikka olet parisuhteessa toimisi paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna nyt lisää konkreettisia esimerkkejä, miksi miehet kokee sut liian itsenäisinä. Siis ton yksin matkalle lähtemisen lisäksi.

En tarvitse miehiä tai miesten neuvoja raha-asioihin, remonttiasioihin, huonekaluiden kasaamiseen, autoasioihin tms vaan hoidan nuo kaikki itse. Noista olen siis saanut kommenttia liiasta itsenäisyydestäni. Muita esimerkkejä en nyt keksi, koska ne olisi minun itse keksimiä, nuo on asioita joita minulle on suoraan sanottu.

Eli siis meneekö tilanne jotenkin niin, että olet kokoamassa huonekalua, mies tarjoaa apua, sanot ettet tarvitse ja mies yrittää pakottaa sinut ottamaan avun vastaan? Alkavatko siinä tilanteessa väittää että et osaa koota huonekalua/he osaavat paremmin vai että olet liian itsenäinen? Tämä alkoi kiinnostaa.

Tilanteet menee niin, että menemme vaikka yhdessä Ikeaan ostamaan uuden lipaston. Kannamme sen sisään, ja miehen pitää lähteä johonkin ennalta sovittuun työjuttuun tai harrastukseen tms. Kun hän palaa kotiin, niin olen koonnut sen lipaston valmiiksi. Sitten mies (ilmeisesti) pahastuu(?) ja pari kuukautta myöhemmin sanoo, että en tarvitse häntä näköjään mihinkään. Tai ostamme uuden pyykkikoneen, josta on sovittu, että minä maksan (vuorostani) sen ja kassalla tilaan siihen oston yhteydessä asennuspalvelun asiaa mieheltä mitenkään kyselemättä (koska niin olen tehnyt aina, en edes ajattele että en tilaisi samalla asennusta), mies siis seisoo vieressä ja suuttuu sitten autossa kotimatkalla että kulutan rahaa (huom. minun rahaa) turhaan ja minä hermostun että miksi alat määräillä sitä että mihin käytän oman palkkani, ei se ole sinulta pois. Ap.

Tunsin yhden tällaisen vahvatahtoisen naisen. Mukava että omistaa vahvat mielipiteet ja on itsenäinen, MUTTA yritäppä sopia mitään hänen kanssaan. Haluaa että kaikki tehdään hänen pillinsä mukaan, ja auta armias jos yrität ehdottaa jotain mistä hän ei pidä. Onneksi ei tarvitse enää olla tekemisissä, ei sitä ainaista "kompromissintekoa" jaksa kun en halua tapella.

Toisinsanoen opettele tekemään myös niitä asioita mistä et pidä, ja et aloita tappelua heti jos toinen ehdottaa jotain epämukavaa. Jos tuo ei heti onnistu, niin yritä edes joustaa.

Kirjoitat: "suhde ajautuu riitoihin", "miehiä ärsyttää", "tahtojem taistelua".

Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta hyvältä parisuhteelta. Voimakkaat, itsenäiset persoonat kestävät myös riitoja ja erimielisyyttä. Ehkä miehet pettyvät siihen, että luulivat saavansa voimakasluonteisen naisen, mutta oletkin hyvin turvallisuus- ja sopuhakuinen.

Tai sitten miehet eivät pety vaan itse petyt, koska parisuhdekäsityksesi on epärealistinen. (Enhän tiedä oletko itse lopettanut parisuhteitasi.)

Sopuisiakin parisuhteita kyllä on olemassa, mutta se edellyttää että molemmat ovat hyvin turvallisuushakuisia. Niissä tulee vastaan sitten toisensorttisia ongelmia, kun kaksi ihmistä huomaavat sopuhakuisuudessaan jo kadottaneensa tatsin omaan tahtoonsa. Eikä niissä riidoiltakaan täysin vältytä.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesi olisi voinut olla minun kirjoittama. Sanasta sanaan tunnistan ajatuksesi ja tunteesi. Ja kuten tyypillistä, sinutkin ymmärrettiin heti väärin.

Ei ole kyse itsekkyydestä. Se on täysin eri asia kuin itsekkyys.

Olen erittäin lämminhenkinen ja empaattinen ihminen. Välttelen viimeiseen saakka konflikteja ja yritän tulla aivan kaikkien kanssa toimeen.

MUTTA, olen monien mielestä itsekäs tässä itsenäisyydessäni!!

Olen kuullut niin paljon arvostelua juurikin yksin matkustelemisesta ja jatkuvasta itseni kehittämisestä jne.

Olin avioeroni jälkeen 5 vuotta yksin ja parisuhteet kaatuivat aina heti alkutaipaleella.

Syiksi mainittiin esimerkiksi: " sinä et tarvitse miestä mihinkään", "olet pelottavan rohkea ja itsenäinen".

Älä muuta itseäsi!! Olet juuri hyvä tuollaisena. Kyllä löytyy vielä kumppani, jonka itsetunto kestää vahvan naisen. Sellainen mies kykenee myös näkemään sinussa myös ne syvimmät ajatukset ja tunteet.

Ei ole väärin olla itsenäinen.

Ja vielä loppuun! Ihan vain ajatukseksi!

Kukaan, joka ei tunne sinua kunnolla, ei tiedä syitä, jonka vuoksi olet kasvanut itsenäiseksi!

Kiitos sinulle, mukavaa että joku ymmärsi tilanteen näin hyvin :) . Olen itsenäinen siksi, että minut on ihan tietoisesti kasvatettu itsenäiseksi ja toisaalta olen joutunut kasvamaan liian nuorena liian itsenäiseksi. Minut on jätetty juurikin noilla sanoilla monta kertaa, että "et tarvitse miestä mihinkään" tai että "et näköjään halua sitoutua kuitenkaan" ja minä olen ollut aivan ihmeissäni, että olenhan aivan täysillä halunnut sitoutua, miten muka toinen on käsittänyt minun niin väärin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Tunsin yhden tällaisen vahvatahtoisen naisen. Mukava että omistaa vahvat mielipiteet ja on itsenäinen, MUTTA yritäppä sopia mitään hänen kanssaan. Haluaa että kaikki tehdään hänen pillinsä mukaan, ja auta armias jos yrität ehdottaa jotain mistä hän ei pidä. Onneksi ei tarvitse enää olla tekemisissä, ei sitä ainaista "kompromissintekoa" jaksa kun en halua tapella.

Toisinsanoen opettele tekemään myös niitä asioita mistä et pidä, ja et aloita tappelua heti jos toinen ehdottaa jotain epämukavaa. Jos tuo ei heti onnistu, niin yritä edes joustaa.

Aloitukseni selvästi ymmärretään aivan väärin. Minä teen hyvin usein muiden ehdotuksesta asioita joista en pidä, lähden mukaan toiselle tärkeisiin juttuihin jotka eivät kiinnosta minua, luovun omasta tärkeästä jutustani jotta toisen tärkeä juttu voisi toteutua jne. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä neuvotellaan, mutta lomailet yksin? Miksi?

Vain jos toinen ei pääse mukaan vaikkapa töiden vuoksi. Aina ensisijaisesti haluan lomailla yhdessä, mutta aina lomat ei osu samaan aikaan. Joka kerta olen pyytänyt että mies (miehet) lähtisi yhdessä kanssani reissuun, mutta jos mies sanoo, että hän ei vain saa töistä lomaa silloin kun minulla on loma, niin en haluaisi vain sen vuoksi jäädä sitten kotiin. Ap.

Ettekö sovi lomia yhdessä? Me otetaan lomat aina silloin, kun molemmille sopii. Yhdessä on mukavampi matkustaa. 

Parisuhteessa tarvitaan huomioonottamistaitoja ja empatiakykyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä neuvotellaan, mutta lomailet yksin? Miksi?

Vain jos toinen ei pääse mukaan vaikkapa töiden vuoksi. Aina ensisijaisesti haluan lomailla yhdessä, mutta aina lomat ei osu samaan aikaan. Joka kerta olen pyytänyt että mies (miehet) lähtisi yhdessä kanssani reissuun, mutta jos mies sanoo, että hän ei vain saa töistä lomaa silloin kun minulla on loma, niin en haluaisi vain sen vuoksi jäädä sitten kotiin. Ap.

Ettekö sovi lomia yhdessä? Me otetaan lomat aina silloin, kun molemmille sopii. Yhdessä on mukavampi matkustaa. 

Yritän tässä aloituksessani pohtia kaikkia parisuhteitani, myös niitä menneitä. Seurustelun ekana vuonna on monesti jotain lomia jo ennestään sovittuna. Ja monesti on ollut myös niin, että toisen työnantaja ei anna lomaa aina kun pyytää. En ole vielä ollut suhteessa, jossa kaikki lomat olisi ollut mahdollista sopia aina samaan aikaan, sillä aina työnantajatkin on määritelleet niitä lomien ajankohtia. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Minuun ihastuvat miehet ilmeisesti ihastuvat minussa itsenäisyyteeni, itsevarmuuteeni, jämäkkyyteeni, rohkeuteeni, siihen että olen jotenkin riippumaton (vastakohta takertuvalle), siihen että osaan ja uskallan pitää puoleni, siihen että minulla on selkeät mielipiteet ja tavoitteet, joita kohti pyrin, hyvään itsetuntooni jne ja siihen, että noista huolimatta olen samalla kuitenkin empaattinen kuuntelija ja muut huomioon ottava ja aika tasainen luonne. Moni on ihan suoraan sanonutkin ihastuvani minussa juuri noihin piirteisiini.

No sitten suhteen vakiinnuttua tuntuu, että nuo piirteeni ajavat suhteen riitoihin. Mies (miehet) ei enää jotenkin kestäkään sitä, että kykyni pitää puoleni ilmenee myös parisuhteessa eli osaan pitää puoleni myös parisuhteessa tarvittaessa. Miehiä selvästi ärsyttää, että minua ei voi kontrolloida (en tarkoita nyt mitään puhelimen kyttäämistä tms vaan minun muokkaamista johonkin perinteisen kuuliaisen naisen rooliin). Tulee riitoja siitä, että mies ei saakaan sanella kaapin paikkaa vaan edellytän, että kaikki asiat neuvotellaan ja sovitaan yhdessä. Miehiä ärsyttää, että haluan lähteä yksin vaikkapa lomamatkalle (siis aivan yksin) enkä välttämättä soittele sieltä hädissään monta kertaa päivässä neuvoja että miten selviäisin jostain tilanteesta. Suhde muuttuu jonkunlaiseksi tahtojen taisteluksi, jossa minusta tuntuu että minut yritetään nujertaa jonkun vallan alle ihan vain siksi, että en olisi liian itsenäinen. Miehestä (miehistä) taas kuulemma tuntuu, että en sitoudu oikeasti, olen hankala ja minulle ei "kelpaa mikään". Sama kaava toistuu suhteesta toiseen.

Osaisiko joku neuvoa, että miten voisin murtaa tuon kuvion? Mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni? Älkää neuvoko, että valitse erilainen mies, koska olen yrittänyt sitä, joka kerta luulen, että tämä on nyt erilainen mies kuin eksäni.

Erosta eteenpäin -kirja esitteli minulle ajatuksen, joka ainakin omaan elämääni passasi kuin nenä päähän. Että se piirre, johon alkujaan kumppanissasi ihastut, on juuri se, joka lopulta keittää yli ja saa teidät eroamaan. Omissa miehissäni se on useimmiten ollut spontaanius, räväkkyys ja kyky saada kaikki nauramaan - mutta kun elämä on pelkkää sitä, niin ei se enää olekaan kivaa.