Lapset muodostuivat taas kerran ylitsepääsemättömäksi esteeksi :(

Vierailija kirjoitti:

Suhtautuisin epäluuloisesti naiseen, joka on eronnut, kun lapset oli 1- ja 3-vuotiaita.

Eli mahdollisimman rasittavassa vaiheessa.

Mikä mahtoi olla eron syy?

Pettäminen, huonot parisuhdetaidot?

Miten tulikin tehtyä 2 lasta?

Siihen vielä lisätään, että nainen "unohtaa" mainita olevansa kahden pojan äiti, niin hei hei.

Yhtä karsaasti katsoisin miestä, jolla on sama historia ja käytös.

En tunne näet yhtään tuossa elämäntilanteessa eronnutta, joka olisi vastuullinen, harkintakykyinen, luotettava ja viisas.

Itsekin suhtautuisin epäilevästi jos olisi eronnut lasten ollessa 1v ja 3v. Itse erosin lasten ollessa pari vuotta tuota enemmän, mutta tilanteita on erilaisia eikä tuon perusteella yksin voi tehdä johtopäätöksiä.

Eron syynä voi olla vain erilleen kasvaminen ilman pettämistä yms.

Kaksi lasta tulee usein tehtyä siten, että esikoisen vauva aika on ihanaa ja kun toinen lapsi syntyykin se ei ole enää niin ihanaa. Mitä ei voi etukäteen tietää. Turha sanoa että miksi hankit toisen jos et yhdenkään kanssa pärjännyt. Usein sen yhden kanssa juuri pärjää. Ei voi tietää etukäteen miten kahden kanssa ennen kuin sen kokee.

Itsekään en ymmärrä miksi ei voi suoraan kertoa lapsista etukäteen. En myöskään sitä miksi ei voi ottaa lapsiasiaa puheeksi ihan kuin mitä tahansa muuta keskustelunaihetta. Mitä kierrettävää tai epäsovinnaisesta siinä on?

Ei voi yleistää etteikö kukaan olisi viisas joka on tuossa elämäntilanteessa eronnut. Yleensä ero ei synny hetkessä ja siihen vaikuttaa asiat monelta eri vuodelta ja näkökulmalta. Eroa on voitu harkita kauankin ja se voi olla hyvinkin vastuullista.

Oletko niitä ketkä elää mielummin kulissiliitossa rahan ja elintason vuoksi?

T. Ei AP mutta toinen yh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älytöntä ehdottaa, että unohda deittailu 15 vuodeksi, ei tietenkään kannata isäpuoliehdokkaita alkaa roudaamaan kotiin, mutta kyllä seurustelu on ihan sallittua. Kaikki eivät pieniä lapsia elämäänsä halua ja siksi asiaa ei kannata pitkään pimittää, mutta kyllä eronneet vanhemmat yleensä löytävät uuden kumppanin, jos sellaista etsivät.

Nykyään puhutaan niin paljon lasten ja nuorten psyykkisten ongelmien yleisyydestä, että toivoisi vanhempien omistautuvan enemmän niille lapsilleen kuin deittailulle ja uusperhesähläykselle.

Öö, mutta kun Suomessa on lähes maailman pisimmät äitiyslomat, vanhempainvapaat, muut etuudet, neuvolat, lähes parhaat koulut ja muutenkin lapsilähtöistä, mutta silti mielisairaimmat nuoret niin ehkäpä se syy onkin siinä, että liikaa humpataan lapsen tahdissa ja suojataan pettymyksiltä. Lopulta lapset eivät osaa ajatella kuin itseään ja miettiä, miltä itsestä tuntuu. Entäpä jos opetettas elämään ja kulkemaan elämän ja muidenkin tahdissa niin olisko lopputulos parempi..?

Vierailija kirjoitti:

Yritä jaksaa niin kauan kunnes lapset on omillaan. Kyllä viisikymppisenäkin vielä ehtii aloittaa uuden elämän uuden puolison kanssa.

Kyllä kyllä ehtii, tai ehtisi.

Mutta ainakin nettitreffeillä viiskymppisen naisen huomiota kalastelevat joko 30- tai vaihtoehtoisesti n. 70-vuotiaat papparaiset.

Hyvinsäilynyt, hyväkuntoinen, hyvässä ammatissa toimiva viiskymppinen nainen löytää aniharvoin vastaavaa kumppania itselleen. Tämä on totuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtautuisin epäluuloisesti naiseen, joka on eronnut, kun lapset oli 1- ja 3-vuotiaita.

Eli mahdollisimman rasittavassa vaiheessa.

Mikä mahtoi olla eron syy?

Pettäminen, huonot parisuhdetaidot?

Miten tulikin tehtyä 2 lasta?

Siihen vielä lisätään, että nainen "unohtaa" mainita olevansa kahden pojan äiti, niin hei hei.

Yhtä karsaasti katsoisin miestä, jolla on sama historia ja käytös.

En tunne näet yhtään tuossa elämäntilanteessa eronnutta, joka olisi vastuullinen, harkintakykyinen, luotettava ja viisas.

Itsekin suhtautuisin epäilevästi jos olisi eronnut lasten ollessa 1v ja 3v. Itse erosin lasten ollessa pari vuotta tuota enemmän, mutta tilanteita on erilaisia eikä tuon perusteella yksin voi tehdä johtopäätöksiä.

Eron syynä voi olla vain erilleen kasvaminen ilman pettämistä yms.

Kaksi lasta tulee usein tehtyä siten, että esikoisen vauva aika on ihanaa ja kun toinen lapsi syntyykin se ei ole enää niin ihanaa. Mitä ei voi etukäteen tietää. Turha sanoa että miksi hankit toisen jos et yhdenkään kanssa pärjännyt. Usein sen yhden kanssa juuri pärjää. Ei voi tietää etukäteen miten kahden kanssa ennen kuin sen kokee.

Itsekään en ymmärrä miksi ei voi suoraan kertoa lapsista etukäteen. En myöskään sitä miksi ei voi ottaa lapsiasiaa puheeksi ihan kuin mitä tahansa muuta keskustelunaihetta. Mitä kierrettävää tai epäsovinnaisesta siinä on?

Ei voi yleistää etteikö kukaan olisi viisas joka on tuossa elämäntilanteessa eronnut. Yleensä ero ei synny hetkessä ja siihen vaikuttaa asiat monelta eri vuodelta ja näkökulmalta. Eroa on voitu harkita kauankin ja se voi olla hyvinkin vastuullista.

Oletko niitä ketkä elää mielummin kulissiliitossa rahan ja elintason vuoksi?

T. Ei AP mutta toinen yh

Juuri näin. Itse erosin kun lapset täytti 7 ja 13. Odotin ja mietin vuosia ja yritin. Jälkikäteen ajatellen, mikään ei olisi muuttunut, vaikka en olisi sitä kuutta vuotta odottanut ja harkinnut. Pari vuotta meni jo siihen kun suunnittelin lasten kannalta sujuvinta eroa. Aiemmin eronneet ovat kenties minua rohkeampia.

Lapsiluku treffi-ilmoitukseen heti. Muuten et ikinä löydä miestä. Kyllä så miehen löydät, mutta todennäköisesti sellaisen, jolla on jo lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävätköjän naiset kuinka iso pettymys on miehelle kun nainen jota luulee lapsettomaksi ja johon viritrelee vielä pientä ihastumistakin kertookin yhtäkkiä että mulla lapsia. Siinä on aika tyhjä olo.

Kannattaa selvittää tällaiset asiat heti alussa niin ei pääse syntymään pettymyksiä. Muutenkaan ei kannata tehdä kauheasti ennakko-oletuksia ihmisistä ja ihastua niihin mielikuviinsa, tämä pätee muihinkin kuin lapsiasioihin. Itse pyrin kertomaan lapsestani ensimmäisten asioiden joukossa, olipa kyse potentiaalisesta deittikumppanista tai ihan vain uudesta tuttavuudesta. Näin toinen saa heti jonkinlaisen käsityksen siitä, millainen ajanvietto kanssani on mahdollista. Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että meillä on yhteishuoltajuus eksän kanssa ja hoidamme lapseen liittyvät asiat vieläkin yhdessä. Miesehdokkaista ei ole ollut pulaa, mutta itse en ole vielä ollut valmis mihinkään vakavampaan. Lopetin juuri jonkinlaisen kevytsuhteen lapsettomaan mieheen kun tuntuu, että haluan tällä hetkellä panostaa enemmän lapseeni ja uraani. Tapailla ehtii kyllä myöhemminkin eikä yksinolo ole minulle mikään kauhistus.

N31

En usko, että lapset niinkään on este, vaan se että lapsiluku on täynnä. Näillä ehdoilla ei ainakaan lapsettomia miehiä ole jonoksi asti.

Realistisin vaihtoehto on mies, jolla myös lapsiluku täysi, mutta kannattaa miettiä tarkasti haluaako itse sellaiseen kuvioon ja haluaako asettaa siihen lapsensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älytöntä ehdottaa, että unohda deittailu 15 vuodeksi, ei tietenkään kannata isäpuoliehdokkaita alkaa roudaamaan kotiin, mutta kyllä seurustelu on ihan sallittua. Kaikki eivät pieniä lapsia elämäänsä halua ja siksi asiaa ei kannata pitkään pimittää, mutta kyllä eronneet vanhemmat yleensä löytävät uuden kumppanin, jos sellaista etsivät.

Nykyään puhutaan niin paljon lasten ja nuorten psyykkisten ongelmien yleisyydestä, että toivoisi vanhempien omistautuvan enemmän niille lapsilleen kuin deittailulle ja uusperhesähläykselle.

Öö, mutta kun Suomessa on lähes maailman pisimmät äitiyslomat, vanhempainvapaat, muut etuudet, neuvolat, lähes parhaat koulut ja muutenkin lapsilähtöistä, mutta silti mielisairaimmat nuoret niin ehkäpä se syy onkin siinä, että liikaa humpataan lapsen tahdissa ja suojataan pettymyksiltä. Lopulta lapset eivät osaa ajatella kuin itseään ja miettiä, miltä itsestä tuntuu. Entäpä jos opetettas elämään ja kulkemaan elämän ja muidenkin tahdissa niin olisko lopputulos parempi..?

Vauva-aika onkin yhteiskunnan puolesta turvattu. Mutta nämä suhdesekoiluthan alkavat yleensä vasta myöhemmin, ja jo alakouluikäiset voivat jäädä todella yksin kasvamaan, olla suorastaan ns. jaloissa, jos vanhemmat keskittyvät enemmän uusiin kumppaneihinsa. Surullista.

Abba kirjoitti:

Noin 30-kymppiset miehet elää nykyään vielä nuoruuttaan. Aloille asettuminen eivä ole varmaan monenkaan mielessä 5-10 vuoteen. Kevyt seurustelu varmasti lähinnä mielessä.

300-vuotias mies on omasta mielestäni ohittanut nuoruusvuodet jo jokunen vuosi sitten.

Vai mitä muuta voi tarkoittaa 30-kymppinen..?

parastaelämässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavaa sun kannalta, mutta ymmärrän vastapuolta hyvin. Itse en halua lapsia, enkä halua elää lapsiperhe-elämää. En halua kotiini lapsia edes joka toinen viikonloppu, saati pitemmäksi aikaa. En halua kumppania, jolla on lapsia, niin yksinkertaista se on. Satunnainen seurustelu voisi tulla kysymykseen, mutta niin, ettei mun tarvitse olla niiden lasten kanssa tekemisissä, eikä juuri edes kuulla niistä mitään. Minua ei kiinnosta kenenkään lapset.

Kuulostaa varmasti ilkeältä ja kylmältä, mutta kaikki nyt vain eivät halua lapsia elämäänsä, ja heillä on siihen valintaan oikeus.

Hyvä sentään, että myönnät olevasi ilkeä ja kylmä. Ihmisessä on jotain olennaista pahasti vialla jos ei pidä lapsista ja eläimistä.

Höpöhöpö, minä rakastan eläimiä mutta lapset ei voisi vähempää kiinnostaa.

Oli trolli tai ei, niin minusta on aika selvä, että parisuhdemarkkinoilla lapsettomat kolmikymppiset preferoivat toisia lapsettomia. Lasten tekeminen on pääsääntöisesti valinta. Ap on tehnyt valintansa. Jos jollain toisella ei ole siinä vaiheessa lapsia, tämäkin on usein valinta. Jos ei ole (vielä) halunnut omia lapsia, kuinka täysin vieraat lapset olisivat riemumielin tervetulleita elämään?

Jos miehellä on lapsia, tämä tuskin katsoo naisen lapsia varsinaisesti esteeksi. Kannattaa kuitenkin miettiä kaksi kertaa mitä omille lapsilleen haluaa. Olen itse kasvanut uusioperheessä. En sano, että se ei koskaan onnistu, mutta oman lapsuuteni kaltaista en kenellekään soisi. Toisen lapsien rakastaminen voi olla vaikeaa, eikä suju kaikilta, varsinkin jos on omiakin.

Vierailija kirjoitti:

Suhtautuisin epäluuloisesti naiseen, joka on eronnut, kun lapset oli 1- ja 3-vuotiaita.

Eli mahdollisimman rasittavassa vaiheessa.

Mikä mahtoi olla eron syy?

Pettäminen, huonot parisuhdetaidot?

Miten tulikin tehtyä 2 lasta?

Siihen vielä lisätään, että nainen "unohtaa" mainita olevansa kahden pojan äiti, niin hei hei.

Yhtä karsaasti katsoisin miestä, jolla on sama historia ja käytös.

En tunne näet yhtään tuossa elämäntilanteessa eronnutta, joka olisi vastuullinen, harkintakykyinen, luotettava ja viisas.

Minkäs teet, jos toinen lähtee? Koen olevani vastuullinen, harkintakykyinen, luotettava ja viisas, mutta naisestani en voi samaa sanoa. Vaan mistäpä tuonkaan olisin etukäteen aavistanut, kun olevinaan harkiten valitsin...

Ihmiset muuttuvat, niin miehenikin muuttui en koskaan uskonut joutuvani tähän tilanteeseen jossa olen nyt, kyllä meillä vaikeuksia oli jo esikoisen ollessa pieni mutta ajateltiin että kun ne lapset 2 on hankittu niin kyllä se siitä rauhoittuu vaan toisin kävi.

Heti toisen lapsen synnyttyä tilanne paheni ja vieraannuimme toisistamme ja kaikki kodin ja lasten hoitaminen jäi minun kontolleni. Mies valitti seksin ja läheisyyden puutteesta ja sitten kuulemma heikkona hetkenä "lankesi loveen ihan kirjaimellisesti" ihastui ja rakastui toiseen naiseen, mitä siis olisin voinut tehdä toisin ?

Taas kerran se kävi toteen: Maailma on miesten, mutta elämä jää naisille

Olin yh 26-vuotiaana, kahden pienen (alle 4v) lapsen äiti. Kerroin avoimesti lapsistani ja tapasin vaan miehiä, joille lapset eivät olleet este. Ennakkoon luulin ettei kukaan kiinnostuisi minusta, mutta väärässä olin. Ei lapset tuntuneet haittaavan miehiä ollenkaan, osalla oli itsellään lapsia, osalla ei. Ehdin olla sinkku n.vuoden kun tapasin mieheni. Hän kysyi ihan suhteen alussa, haluanko vielä lapsia, itsellään hänellä ei ollut lapsia. Olemme olleet nyt 12 vuotta yhdessä ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Kannustan rehellisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älytöntä ehdottaa, että unohda deittailu 15 vuodeksi, ei tietenkään kannata isäpuoliehdokkaita alkaa roudaamaan kotiin, mutta kyllä seurustelu on ihan sallittua. Kaikki eivät pieniä lapsia elämäänsä halua ja siksi asiaa ei kannata pitkään pimittää, mutta kyllä eronneet vanhemmat yleensä löytävät uuden kumppanin, jos sellaista etsivät.

Nykyään puhutaan niin paljon lasten ja nuorten psyykkisten ongelmien yleisyydestä, että toivoisi vanhempien omistautuvan enemmän niille lapsilleen kuin deittailulle ja uusperhesähläykselle.

Öö, mutta kun Suomessa on lähes maailman pisimmät äitiyslomat, vanhempainvapaat, muut etuudet, neuvolat, lähes parhaat koulut ja muutenkin lapsilähtöistä, mutta silti mielisairaimmat nuoret niin ehkäpä se syy onkin siinä, että liikaa humpataan lapsen tahdissa ja suojataan pettymyksiltä. Lopulta lapset eivät osaa ajatella kuin itseään ja miettiä, miltä itsestä tuntuu. Entäpä jos opetettas elämään ja kulkemaan elämän ja muidenkin tahdissa niin olisko lopputulos parempi..?

Vauva-aika onkin yhteiskunnan puolesta turvattu. Mutta nämä suhdesekoiluthan alkavat yleensä vasta myöhemmin, ja jo alakouluikäiset voivat jäädä todella yksin kasvamaan, olla suorastaan ns. jaloissa, jos vanhemmat keskittyvät enemmän uusiin kumppaneihinsa. Surullista.

Tästä olen kyllä samaa mieltä. Vanhempien elämän ei tarvitse pyöriä 100% lasten tarpeiden ympärillä, ja lasten ei pidä saada kaikkea mitä haluavat, mutta vieraan ihmisen tuominen asumaan lasten kanssa on lapsille iso riski. Puhun kokemuksesta. Kannatan eri asunnoista seurustelua jos toisella/molemmilla lapsia.

Voi ap, lapsesi ovat todellinen turn-off miehelle, osaan hyvin kuvitella. Itsellekin mies, jolla on lapsia on täysin no-no. Olen vela enkä halua lapsia elämääni.

Ei kannata olla pessimistinen. Ei sun tarvitse löytää kuin se yksi sulle sopiva ihminen. Et tee mitään niillä joiden elämään eivät esim. lapset sovi. Itse tein myös lapset itsenäisesti koska kello kävi, ei ole kiirettä parisuhteeseen edelleenkään, sen aika tulee sitten kun tulee. Toista vanhempaa en etsi, perhe on hyvä näin. Toki deittailevana yh:na kohtaa ennakkoluuloja mutta oman ahdasmielisyytensähän siinä vain toinen tulee paljastaneeksi eli en lopulta menetä mitään. Aurinkoista kevättä ap:lle, nauti lapsistasi!

Olen kymmenisen vuotta sinua vanhempi ja lapset 8-15v, 4kpl, enkä ole kokenut ongelmaksi. Ainakaan lapset eivät ole kertaakaan olleet mikään este. Veikkaan, että tapailemani miehet 35-42v eivät itsekään ole enää haaveilleet perheen perustamisesta. Varmaan tuo lasten ikäkin vaikuttaa, sillä olen näin lähivanhempanakin pienellä järkkäilyllä melko vapaa välillä tapailemaan.

Tsemppiä. Varmasti kun lapsille tulee ikää, niin tilanne helpottaa. Toivotaan toki että mahdollisesti jo aikaisemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä jaksaa niin kauan kunnes lapset on omillaan. Kyllä viisikymppisenäkin vielä ehtii aloittaa uuden elämän uuden puolison kanssa.

Kyllä kyllä ehtii, tai ehtisi.

Mutta ainakin nettitreffeillä viiskymppisen naisen huomiota kalastelevat joko 30- tai vaihtoehtoisesti n. 70-vuotiaat papparaiset.

Hyvinsäilynyt, hyväkuntoinen, hyvässä ammatissa toimiva viiskymppinen nainen löytää aniharvoin vastaavaa kumppania itselleen. Tämä on totuus.

On totta, että miesten toiveet nettideiteillä ovat mitä ovat. Mieti oikeasti, kuinka moni mies sen nuoremman naisen saa, kun miehiä on nuorissa ikäluokissa paljon naisia enemmän. Itse löysin helposti hiukan itseäni nuoremman miehen. Autoin kolmea vuotta myöhemmin profiilin luonnissa ystävääni ja huomasin, että siellä ne ukot, jotka etsivät vain itseään nuorempia olivat edelleen.

Jos eroaisin niin kelpaisi vain mies jolla lapsia. Tajuaisi että ne tulee aina ensin. Eikä tarvitsi tavata niin usein. Kun kumpikaan ei haluaisi tavata toisen lapsia :D

Paitsi että en edes haluaisi suhdetta. P*llun vonkaaja kun saisi kerrankin olla rauhassa. Ehkä fwb ois hyvä.

Nauti nyt ap!!