Lue keskustelun säännöt.
Minulla oli kemiaa erään miehen kanssa
31.03.2018 |
Mietin, miksi maailmankaikkeus on niin julma, että antoi minulle kokemuksen erään miehen kanssa tuntea kemiaa häntä kohtaan, mutta järjesti sitten niin, että en saa tätä miestä "omakseni" ja vieläpä niin, että ei sillä miehellä ole muitakaan, hän ei vain muka "kykene" ja "pysty" mihinkään yhteiseen suhteeseen tai edes vaikkei ois selkeää suhdetta niin yhdessäolemiseen.
Ei ois tarttenu lähettää tätäkään kokemusta minulle. Mihin mä tarvitsin ne hirveänmoiset sydänsurut sen tunteen ollessa täysin turha, jolla tuossa rakastuin? Mihin tarvitsin sen kokemuksen, mitä oikea kunnon kemia on, miltä se tuntuu, kun siitä ei saanut itselleen mitään muuta kuin pahan jälkimaun, pettymyksen ja rakkauden puutteen?
En osaa enää kuvitella kiinnostuvani koskaan kenestäkään ilman samanlaista tunnetta, ilman samanlaista kemiaa. Ja se kemia oli voimakas. En haluaisi jäädä yksinkään, mutta millälailla asia on omassa valinnassani, kun ei tuollaista tunnetta synnytetä itsestä, se syntyy, jos syntyy.
En varmaan enää koskaan rakasta. Ketään. Rakastan vieläkin sitä miestä, jota kohtaan kemiaa tunsin, vaikka hän kohteli minua tylysti, ikävästi, ymmärtämättömästi ja satutinkin itseni. Silti jatkaisin hänen kanssaan siihen, mihin homma jäi milloin vain, jos saisin mahdollisuuden. Jos hän välittäisi minusta yhtään. Jos hän ottaisi yhteyttä ja kykenisi johonkin. Mutta ehkä en ole tarpeeksi hyvä hänelle, ehkä jos hän kykenee johonkin hän soittaa jollekulle toiselle, eikä koskaan minulle.
Kommentit (188)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.
No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?
Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.
Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.
apKuka on puhunut järkiliitoista, paitsi sinä? Hupsista, nyt lonksahdit! Vai poistettiinko välistä kommentteja?
No siis jos en tunne noin, kyseessä olisi järkiliitto.
apMutta miksi menisit naimisiin ihmisen kanssa, jota kohtaan sinulla ei olisi kemiaa? Aika harva menee, eiköhän 97%:sesti ihmisillä ole kemiaa ennenkuin menevät naimisiin.
No siis se kemia tuon miehen kanssa johti ekalla kerralla sydänsuruihin ja akjattelin, että jos minua kohtaan kiinnostusta osoittavallakaan ei ole mahdollisuuksia olla kanssani, niin kanssani ei halua olla kukaan. Ja ei siis ois halunnutkaan, siitä on nyt 14 vuotta.
Siis kukaan sellainen ei enää tule, josta itse voisin pitää, jolle voisin ikinä itse osoittaa vastakaikua. Eikä olekaan tullut.
Eräs mies sen sijaan halusi olla kanssani ja olin hänestä aikaisemmin pitänyt, ja pidin edelleen, niin kehen muuhun oisin voinut tyytyä?
Mutta tuo "kemia" josta aloituksessa puhun ilmeni tämän toisen miehen kanssa varsinaisesti ja peruuttamattomasti 4-5 vuotta sitten, kun tapasimme sattumalta uudestaan.
ap
Kyllä minä luulen, että se oli nyt siinä sinun elämäsi kemiat. Ei sieltä mitään enää tule. Alistu siihen ja rakenna muistoillesi alttari. Niin on parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se rakkauden tunne parisuhteissakaan jatku kuin alussa, sen jälkeen voikin laittaa pillit pussiin.
apNumero 42 toteaa sun olevan täydellisen väärässä. Kyllä rakkauden tunne syvenee ja kehittyy koko ajan pitkässäkin parisuhteessa. Toki pari ekaa vuotta kestävä huuma hälvenee ja silloin täytyy olla kehittynyt syvempiä tunteita, jotka pitää suhteen koossa.
Joo no en tosiaan kaipaa mitään tuollaista, vaan etsin rakkautta, en mitään kumppanuutta jos se perustuu asuntolainaan ja lapsiin.
apToki suhteessamme on myös kumppanuutta arjessa. Mutta se mikä pitää yhdessä on rakkaus ja intohimo. Se tunne kun puolison pelkkä katse sytyttää sut samoin kuin alussa. Meillä asuntolainat on maksettu aikoja sitten ja lapset ovat jo aikuisia. Yli 30 v yhdessä.
Jos ap kärsii menetetyn rakkauden kanssa, niin ompa tosi sympaattista tulla siihen ketjuun kehumaan omalla onnellaan.
Joillakin käy tuuri joillakin ei. Niin ulkonäön, luonteen kuin rakkaudenkin suhteen. Suhteen ylläpitäminen tietty vaatii työtä, mutta että saa edes tilaisuuden... Ei käy tasan onnen lahjat.
AP tuntuu olevan aivan pihalla koko kemia ja rakkaus asiasta. Eikä sitäpaitsi omien sanojensa mukaan edes kaipaa kumppanuutta ja parisuhdetta. Päinvastoin hän halveksii niitä koska vain tunne on hänelle arvokasta. Omasta suhteestani kerroin vain esimerkkinä siitä, että myös pitkässä parisuhteessa voi olla rakkauden ja intohimon tunteita. Mutta suhteeni olikin alusta lähtien molemminpuolinen järjetön ihastuminen ja rakastuminen, joka siitä on kehittynyt ja syventynyt.
Enhän ole pihalla. Mitenköhän se teidän alkuaikojen kemiatilanne poikkesi edes omista vastaavista tunteistani? Ei varmaan mitenkään.
apNo ainakin meidän kemiantilanne poikkesi siinä suhteessa, että se oli todella molemminpuolista, eikä harhaa. Sekä siten, että mies oli se joka halusi sitoutua yhteen kaikin tavoin. Kaikki tuntui niin oikealta ja helpolta.
Joo, no mulla mun oma kemia oli aitoa, eikä harhaa. Joten mitenköhän se nyt poikkesi siitä, mitä sä olet saanut kokea?
apEtkö osaa lukea? Sinun tapauksessani sinä tunsit kemiaa ja toinen osapuoli ei tuntenu samoin todistettavasti, koskapa ei halunnut mitään enempää. Ja sehän ongelmasi onkin, voit olla ihastunut rakastunut ja kemioita vaikka kuinka ja sinun tunteesi on aidot sinänsä, mutta jos toinen osapuoli ei pysty vastaamaan tunteisiisi, niin on täysin harhaisia kuvitella mitään enempää. Et voi olla yksipuolisesti suhteessa, et seksisuhteessa taikka parisuhteessa. Sillä hyväänsuhteeseen tarvitaan aina kaksi, jotka tuntevat samoin ja haluavat samaa. Muuten kyseessä on toisen puolelta ihan vaan irtopanoja.
Kyseessä ei ollut irtopano, ja enpä kuule väittänytkään, että kemiaa oli siten, että se johti suhteeseen. Etkö itse osaa lukea?
apOsaan lukea. Mutta kuten itsekkin totesit kahdeksan sivun jankkaus jälkeen, teillä ei ollut oikeasti kemiaa. Hyvä, että tunnustit tosiasian. Nyt voit jättää tämän pakkomielteen taaksesi ja jatkaa elämääsi eteenpäin.
No mitä ttu otsikossa lukee? Opettele lukemaan jotta asioista ei muodostu itsellesi ylitsepääsemättömiä esteitä, joita et osaa olla kaluamatta. MULLA OLI KEMIAA sen miehen kanssa, tunsin siis kemiaa juuri nimenomaan häntä kohtaan, ja se oli jotain, mitä mulle ei ollut ollut koskaan aikaisemmin, eikä ole ollut sen jälkeenkään, tajua jo, pässi. Se ei ole muuttunut alusta saakka minnekään.
apEi ollut kemiaa. Itsekkin sen totesit. Olit ihastunut ja kuvittelit vastapuolen tuntevan samoin- se on projisointia. Kemiaa ole vain sinun mielikuvituksessa sitten. Taitaisi tulla kyllä olla jonkinmoista terapian ja lääkityksen tarpeessa, koska vaikutat todella tasapainottamalta ja pakkomielteiseltä.
En tietenkään voi tietää mitä vastapuoli koki (=samoin), eikä minulle ole tärkeää, että vastapuolella on minun kokemukseni. Vaan että hän koki jotain muuta kuin asiapenttiasiaa kanssani, ja suhteeni, ja vain minä tiedän mitä, sä et ja, se merkitsi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.
No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?
Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.
Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.
apKuka on puhunut järkiliitoista, paitsi sinä? Hupsista, nyt lonksahdit! Vai poistettiinko välistä kommentteja?
No siis jos en tunne noin, kyseessä olisi järkiliitto.
apMutta miksi menisit naimisiin ihmisen kanssa, jota kohtaan sinulla ei olisi kemiaa? Aika harva menee, eiköhän 97%:sesti ihmisillä ole kemiaa ennenkuin menevät naimisiin.
No siis se kemia tuon miehen kanssa johti ekalla kerralla sydänsuruihin ja akjattelin, että jos minua kohtaan kiinnostusta osoittavallakaan ei ole mahdollisuuksia olla kanssani, niin kanssani ei halua olla kukaan. Ja ei siis ois halunnutkaan, siitä on nyt 14 vuotta.
Siis kukaan sellainen ei enää tule, josta itse voisin pitää, jolle voisin ikinä itse osoittaa vastakaikua. Eikä olekaan tullut.
Eräs mies sen sijaan halusi olla kanssani ja olin hänestä aikaisemmin pitänyt, ja pidin edelleen, niin kehen muuhun oisin voinut tyytyä?
Mutta tuo "kemia" josta aloituksessa puhun ilmeni tämän toisen miehen kanssa varsinaisesti ja peruuttamattomasti 4-5 vuotta sitten, kun tapasimme sattumalta uudestaan.
apKyllä minä luulen, että se oli nyt siinä sinun elämäsi kemiat. Ei sieltä mitään enää tule. Alistu siihen ja rakenna muistoillesi alttari. Niin on parasta.
Niin minä itsekin epäilen. Harmittaa, koska oletan, että se mies vieläkin etsii myös...
ap
Vierailija kirjoitti:
Kuka tämä jankkaaja oikein on? Äiti hullu, ammattivalittaja vai terapiahullu? Vai onko joku kaikki nämä yhdessä paketissa?
Minusta kyllä muistuttaa myös sitä varattua ihastujaa, jolla on jollakin tapaa saavuttamaton ihastuksen kohde joka tietysti muka on myös ihastunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se rakkauden tunne parisuhteissakaan jatku kuin alussa, sen jälkeen voikin laittaa pillit pussiin.
apNumero 42 toteaa sun olevan täydellisen väärässä. Kyllä rakkauden tunne syvenee ja kehittyy koko ajan pitkässäkin parisuhteessa. Toki pari ekaa vuotta kestävä huuma hälvenee ja silloin täytyy olla kehittynyt syvempiä tunteita, jotka pitää suhteen koossa.
Joo no en tosiaan kaipaa mitään tuollaista, vaan etsin rakkautta, en mitään kumppanuutta jos se perustuu asuntolainaan ja lapsiin.
apToki suhteessamme on myös kumppanuutta arjessa. Mutta se mikä pitää yhdessä on rakkaus ja intohimo. Se tunne kun puolison pelkkä katse sytyttää sut samoin kuin alussa. Meillä asuntolainat on maksettu aikoja sitten ja lapset ovat jo aikuisia. Yli 30 v yhdessä.
Jos ap kärsii menetetyn rakkauden kanssa, niin ompa tosi sympaattista tulla siihen ketjuun kehumaan omalla onnellaan.
Joillakin käy tuuri joillakin ei. Niin ulkonäön, luonteen kuin rakkaudenkin suhteen. Suhteen ylläpitäminen tietty vaatii työtä, mutta että saa edes tilaisuuden... Ei käy tasan onnen lahjat.
AP tuntuu olevan aivan pihalla koko kemia ja rakkaus asiasta. Eikä sitäpaitsi omien sanojensa mukaan edes kaipaa kumppanuutta ja parisuhdetta. Päinvastoin hän halveksii niitä koska vain tunne on hänelle arvokasta. Omasta suhteestani kerroin vain esimerkkinä siitä, että myös pitkässä parisuhteessa voi olla rakkauden ja intohimon tunteita. Mutta suhteeni olikin alusta lähtien molemminpuolinen järjetön ihastuminen ja rakastuminen, joka siitä on kehittynyt ja syventynyt.
Enhän ole pihalla. Mitenköhän se teidän alkuaikojen kemiatilanne poikkesi edes omista vastaavista tunteistani? Ei varmaan mitenkään.
apNo ainakin meidän kemiantilanne poikkesi siinä suhteessa, että se oli todella molemminpuolista, eikä harhaa. Sekä siten, että mies oli se joka halusi sitoutua yhteen kaikin tavoin. Kaikki tuntui niin oikealta ja helpolta.
Joo, no mulla mun oma kemia oli aitoa, eikä harhaa. Joten mitenköhän se nyt poikkesi siitä, mitä sä olet saanut kokea?
apEtkö osaa lukea? Sinun tapauksessani sinä tunsit kemiaa ja toinen osapuoli ei tuntenu samoin todistettavasti, koskapa ei halunnut mitään enempää. Ja sehän ongelmasi onkin, voit olla ihastunut rakastunut ja kemioita vaikka kuinka ja sinun tunteesi on aidot sinänsä, mutta jos toinen osapuoli ei pysty vastaamaan tunteisiisi, niin on täysin harhaisia kuvitella mitään enempää. Et voi olla yksipuolisesti suhteessa, et seksisuhteessa taikka parisuhteessa. Sillä hyväänsuhteeseen tarvitaan aina kaksi, jotka tuntevat samoin ja haluavat samaa. Muuten kyseessä on toisen puolelta ihan vaan irtopanoja.
Kyseessä ei ollut irtopano, ja enpä kuule väittänytkään, että kemiaa oli siten, että se johti suhteeseen. Etkö itse osaa lukea?
apOsaan lukea. Mutta kuten itsekkin totesit kahdeksan sivun jankkaus jälkeen, teillä ei ollut oikeasti kemiaa. Hyvä, että tunnustit tosiasian. Nyt voit jättää tämän pakkomielteen taaksesi ja jatkaa elämääsi eteenpäin.
No mitä ttu otsikossa lukee? Opettele lukemaan jotta asioista ei muodostu itsellesi ylitsepääsemättömiä esteitä, joita et osaa olla kaluamatta. MULLA OLI KEMIAA sen miehen kanssa, tunsin siis kemiaa juuri nimenomaan häntä kohtaan, ja se oli jotain, mitä mulle ei ollut ollut koskaan aikaisemmin, eikä ole ollut sen jälkeenkään, tajua jo, pässi. Se ei ole muuttunut alusta saakka minnekään.
apEi ollut kemiaa. Itsekkin sen totesit. Olit ihastunut ja kuvittelit vastapuolen tuntevan samoin- se on projisointia. Kemiaa ole vain sinun mielikuvituksessa sitten. Taitaisi tulla kyllä olla jonkinmoista terapian ja lääkityksen tarpeessa, koska vaikutat todella tasapainottamalta ja pakkomielteiseltä.
En tietenkään voi tietää mitä vastapuoli koki (=samoin), eikä minulle ole tärkeää, että vastapuolella on minun kokemukseni. Vaan että hän koki jotain muuta kuin asiapenttiasiaa kanssani, ja suhteeni, ja vain minä tiedän mitä, sä et ja, se merkitsi.
ap
No mikä sun ongelmasi sitten on? Kuvittelit tuntemasi kemiaa, toinen ei tuntenut ja olet siihen tyytyväinen. So what?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se rakkauden tunne parisuhteissakaan jatku kuin alussa, sen jälkeen voikin laittaa pillit pussiin.
apNumero 42 toteaa sun olevan täydellisen väärässä. Kyllä rakkauden tunne syvenee ja kehittyy koko ajan pitkässäkin parisuhteessa. Toki pari ekaa vuotta kestävä huuma hälvenee ja silloin täytyy olla kehittynyt syvempiä tunteita, jotka pitää suhteen koossa.
Joo no en tosiaan kaipaa mitään tuollaista, vaan etsin rakkautta, en mitään kumppanuutta jos se perustuu asuntolainaan ja lapsiin.
apToki suhteessamme on myös kumppanuutta arjessa. Mutta se mikä pitää yhdessä on rakkaus ja intohimo. Se tunne kun puolison pelkkä katse sytyttää sut samoin kuin alussa. Meillä asuntolainat on maksettu aikoja sitten ja lapset ovat jo aikuisia. Yli 30 v yhdessä.
Jos ap kärsii menetetyn rakkauden kanssa, niin ompa tosi sympaattista tulla siihen ketjuun kehumaan omalla onnellaan.
Joillakin käy tuuri joillakin ei. Niin ulkonäön, luonteen kuin rakkaudenkin suhteen. Suhteen ylläpitäminen tietty vaatii työtä, mutta että saa edes tilaisuuden... Ei käy tasan onnen lahjat.
AP tuntuu olevan aivan pihalla koko kemia ja rakkaus asiasta. Eikä sitäpaitsi omien sanojensa mukaan edes kaipaa kumppanuutta ja parisuhdetta. Päinvastoin hän halveksii niitä koska vain tunne on hänelle arvokasta. Omasta suhteestani kerroin vain esimerkkinä siitä, että myös pitkässä parisuhteessa voi olla rakkauden ja intohimon tunteita. Mutta suhteeni olikin alusta lähtien molemminpuolinen järjetön ihastuminen ja rakastuminen, joka siitä on kehittynyt ja syventynyt.
Enhän ole pihalla. Mitenköhän se teidän alkuaikojen kemiatilanne poikkesi edes omista vastaavista tunteistani? Ei varmaan mitenkään.
apNo ainakin meidän kemiantilanne poikkesi siinä suhteessa, että se oli todella molemminpuolista, eikä harhaa. Sekä siten, että mies oli se joka halusi sitoutua yhteen kaikin tavoin. Kaikki tuntui niin oikealta ja helpolta.
Joo, no mulla mun oma kemia oli aitoa, eikä harhaa. Joten mitenköhän se nyt poikkesi siitä, mitä sä olet saanut kokea?
apEtkö osaa lukea? Sinun tapauksessani sinä tunsit kemiaa ja toinen osapuoli ei tuntenu samoin todistettavasti, koskapa ei halunnut mitään enempää. Ja sehän ongelmasi onkin, voit olla ihastunut rakastunut ja kemioita vaikka kuinka ja sinun tunteesi on aidot sinänsä, mutta jos toinen osapuoli ei pysty vastaamaan tunteisiisi, niin on täysin harhaisia kuvitella mitään enempää. Et voi olla yksipuolisesti suhteessa, et seksisuhteessa taikka parisuhteessa. Sillä hyväänsuhteeseen tarvitaan aina kaksi, jotka tuntevat samoin ja haluavat samaa. Muuten kyseessä on toisen puolelta ihan vaan irtopanoja.
Kyseessä ei ollut irtopano, ja enpä kuule väittänytkään, että kemiaa oli siten, että se johti suhteeseen. Etkö itse osaa lukea?
apOsaan lukea. Mutta kuten itsekkin totesit kahdeksan sivun jankkaus jälkeen, teillä ei ollut oikeasti kemiaa. Hyvä, että tunnustit tosiasian. Nyt voit jättää tämän pakkomielteen taaksesi ja jatkaa elämääsi eteenpäin.
No mitä ttu otsikossa lukee? Opettele lukemaan jotta asioista ei muodostu itsellesi ylitsepääsemättömiä esteitä, joita et osaa olla kaluamatta. MULLA OLI KEMIAA sen miehen kanssa, tunsin siis kemiaa juuri nimenomaan häntä kohtaan, ja se oli jotain, mitä mulle ei ollut ollut koskaan aikaisemmin, eikä ole ollut sen jälkeenkään, tajua jo, pässi. Se ei ole muuttunut alusta saakka minnekään.
apEi ollut kemiaa. Itsekkin sen totesit. Olit ihastunut ja kuvittelit vastapuolen tuntevan samoin- se on projisointia. Kemiaa ole vain sinun mielikuvituksessa sitten. Taitaisi tulla kyllä olla jonkinmoista terapian ja lääkityksen tarpeessa, koska vaikutat todella tasapainottamalta ja pakkomielteiseltä.
En tietenkään voi tietää mitä vastapuoli koki (=samoin), eikä minulle ole tärkeää, että vastapuolella on minun kokemukseni. Vaan että hän koki jotain muuta kuin asiapenttiasiaa kanssani, ja suhteeni, ja vain minä tiedän mitä, sä et ja, se merkitsi.
apNo mikä sun ongelmasi sitten on? Kuvittelit tuntemasi kemiaa, toinen ei tuntenut ja olet siihen tyytyväinen. So what?
En ole tyytyväinen. Hän olisi varmastikin jatkanut suhteeseen, jos olisi voinut seurata omaa toimintaansa, eli hänellä oli kaikenlaisia juttuja, miksi ei kyennyt, kuten jonalkuun kirjoitin... Tietysti se vaivaa, että en ollut sellainen, johon ois turvallista luottaa, vaikka koitin olla ja välitin hänestä.
Lisäksi siitä nousi mieletön rakkauden tarve ja kaipuu, joka on aivan täyttämättä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.
No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?
Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.
Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.
apKuka on puhunut järkiliitoista, paitsi sinä? Hupsista, nyt lonksahdit! Vai poistettiinko välistä kommentteja?
No siis jos en tunne noin, kyseessä olisi järkiliitto.
apMutta miksi menisit naimisiin ihmisen kanssa, jota kohtaan sinulla ei olisi kemiaa? Aika harva menee, eiköhän 97%:sesti ihmisillä ole kemiaa ennenkuin menevät naimisiin.
No siis se kemia tuon miehen kanssa johti ekalla kerralla sydänsuruihin ja akjattelin, että jos minua kohtaan kiinnostusta osoittavallakaan ei ole mahdollisuuksia olla kanssani, niin kanssani ei halua olla kukaan. Ja ei siis ois halunnutkaan, siitä on nyt 14 vuotta.
Siis kukaan sellainen ei enää tule, josta itse voisin pitää, jolle voisin ikinä itse osoittaa vastakaikua. Eikä olekaan tullut.
Eräs mies sen sijaan halusi olla kanssani ja olin hänestä aikaisemmin pitänyt, ja pidin edelleen, niin kehen muuhun oisin voinut tyytyä?
Mutta tuo "kemia" josta aloituksessa puhun ilmeni tämän toisen miehen kanssa varsinaisesti ja peruuttamattomasti 4-5 vuotta sitten, kun tapasimme sattumalta uudestaan.
apKyllä minä luulen, että se oli nyt siinä sinun elämäsi kemiat. Ei sieltä mitään enää tule. Alistu siihen ja rakenna muistoillesi alttari. Niin on parasta.
Niin minä itsekin epäilen. Harmittaa, koska oletan, että se mies vieläkin etsii myös...
ap
Turha harmitella, koska se mies ei etsi sinua. Kyllä hän tietää, että olet olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.
No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?
Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.
Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.
apKuka on puhunut järkiliitoista, paitsi sinä? Hupsista, nyt lonksahdit! Vai poistettiinko välistä kommentteja?
No siis jos en tunne noin, kyseessä olisi järkiliitto.
apMutta miksi menisit naimisiin ihmisen kanssa, jota kohtaan sinulla ei olisi kemiaa? Aika harva menee, eiköhän 97%:sesti ihmisillä ole kemiaa ennenkuin menevät naimisiin.
No siis se kemia tuon miehen kanssa johti ekalla kerralla sydänsuruihin ja akjattelin, että jos minua kohtaan kiinnostusta osoittavallakaan ei ole mahdollisuuksia olla kanssani, niin kanssani ei halua olla kukaan. Ja ei siis ois halunnutkaan, siitä on nyt 14 vuotta.
Siis kukaan sellainen ei enää tule, josta itse voisin pitää, jolle voisin ikinä itse osoittaa vastakaikua. Eikä olekaan tullut.
Eräs mies sen sijaan halusi olla kanssani ja olin hänestä aikaisemmin pitänyt, ja pidin edelleen, niin kehen muuhun oisin voinut tyytyä?
Mutta tuo "kemia" josta aloituksessa puhun ilmeni tämän toisen miehen kanssa varsinaisesti ja peruuttamattomasti 4-5 vuotta sitten, kun tapasimme sattumalta uudestaan.
apKyllä minä luulen, että se oli nyt siinä sinun elämäsi kemiat. Ei sieltä mitään enää tule. Alistu siihen ja rakenna muistoillesi alttari. Niin on parasta.
Niin minä itsekin epäilen. Harmittaa, koska oletan, että se mies vieläkin etsii myös...
apTurha harmitella, koska se mies ei etsi sinua. Kyllä hän tietää, että olet olemassa.
Niin, tietää. Ottaa pattiin, ettei voi soittaa. Mä se en siis voi olla, koska se ois vaan turhaa. Hän tietää kyllä, että tapaisin mielelläni. Ja olen siinä ollut ihan aloitteellinen, kunnes en kestänyt enää sitä miten mies jarrutti ja ei tajunnut vaan ilmeisesti, että sillälailla mä särjen sydämeni uudestaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.
No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?
Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.
Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.
apKuka on puhunut järkiliitoista, paitsi sinä? Hupsista, nyt lonksahdit! Vai poistettiinko välistä kommentteja?
No siis jos en tunne noin, kyseessä olisi järkiliitto.
apMutta miksi menisit naimisiin ihmisen kanssa, jota kohtaan sinulla ei olisi kemiaa? Aika harva menee, eiköhän 97%:sesti ihmisillä ole kemiaa ennenkuin menevät naimisiin.
No siis se kemia tuon miehen kanssa johti ekalla kerralla sydänsuruihin ja akjattelin, että jos minua kohtaan kiinnostusta osoittavallakaan ei ole mahdollisuuksia olla kanssani, niin kanssani ei halua olla kukaan. Ja ei siis ois halunnutkaan, siitä on nyt 14 vuotta.
Siis kukaan sellainen ei enää tule, josta itse voisin pitää, jolle voisin ikinä itse osoittaa vastakaikua. Eikä olekaan tullut.
Eräs mies sen sijaan halusi olla kanssani ja olin hänestä aikaisemmin pitänyt, ja pidin edelleen, niin kehen muuhun oisin voinut tyytyä?
Mutta tuo "kemia" josta aloituksessa puhun ilmeni tämän toisen miehen kanssa varsinaisesti ja peruuttamattomasti 4-5 vuotta sitten, kun tapasimme sattumalta uudestaan.
apKyllä minä luulen, että se oli nyt siinä sinun elämäsi kemiat. Ei sieltä mitään enää tule. Alistu siihen ja rakenna muistoillesi alttari. Niin on parasta.
Niin minä itsekin epäilen. Harmittaa, koska oletan, että se mies vieläkin etsii myös...
apTurha harmitella, koska se mies ei etsi sinua. Kyllä hän tietää, että olet olemassa.
Niin, tietää. Ottaa pattiin, ettei voi soittaa. Mä se en siis voi olla, koska se ois vaan turhaa. Hän tietää kyllä, että tapaisin mielelläni. Ja olen siinä ollut ihan aloitteellinen, kunnes en kestänyt enää sitä miten mies jarrutti ja ei tajunnut vaan ilmeisesti, että sillälailla mä särjen sydämeni uudestaan.
ap
Hän ei soita sinulle, koska hän ei halua soittaa sinulle. Hän ei ole sinusta kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis sekin ottaa tietenkin pattiin, että mä niin kuin odotan kuulevani hänestä vielä josku. Että kaipais mua enemmän kuin pelkonsa estävät. Enkä siis tarkoita mitään suhdetta, ois vaan niin kiva, jos hän edes haluaisi tutustua lisää! Mutta ei. Ehkä se ois liian "vaarallista" sellaiselle estyneelle, joka ei halua minkään tunteiden sotkevan mielenrauhaansa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ja siis sekin ottaa tietenkin pattiin, että mä niin kuin odotan kuulevani hänestä vielä josku. Että kaipais mua enemmän kuin pelkonsa estävät. Enkä siis tarkoita mitään suhdetta, ois vaan niin kiva, jos hän edes haluaisi tutustua lisää! Mutta ei. Ehkä se ois liian "vaarallista" sellaiselle estyneelle, joka ei halua minkään tunteiden sotkevan mielenrauhaansa.
ap
Koska tuskin hänkään voi olettaa heti vain tapaavansa "unelmiensa naista" mutta sitä ilmeisesti odottelee.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.
No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?
Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.
Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.
apKuka on puhunut järkiliitoista, paitsi sinä? Hupsista, nyt lonksahdit! Vai poistettiinko välistä kommentteja?
No siis jos en tunne noin, kyseessä olisi järkiliitto.
apMutta miksi menisit naimisiin ihmisen kanssa, jota kohtaan sinulla ei olisi kemiaa? Aika harva menee, eiköhän 97%:sesti ihmisillä ole kemiaa ennenkuin menevät naimisiin.
No siis se kemia tuon miehen kanssa johti ekalla kerralla sydänsuruihin ja akjattelin, että jos minua kohtaan kiinnostusta osoittavallakaan ei ole mahdollisuuksia olla kanssani, niin kanssani ei halua olla kukaan. Ja ei siis ois halunnutkaan, siitä on nyt 14 vuotta.
Siis kukaan sellainen ei enää tule, josta itse voisin pitää, jolle voisin ikinä itse osoittaa vastakaikua. Eikä olekaan tullut.
Eräs mies sen sijaan halusi olla kanssani ja olin hänestä aikaisemmin pitänyt, ja pidin edelleen, niin kehen muuhun oisin voinut tyytyä?
Mutta tuo "kemia" josta aloituksessa puhun ilmeni tämän toisen miehen kanssa varsinaisesti ja peruuttamattomasti 4-5 vuotta sitten, kun tapasimme sattumalta uudestaan.
apKyllä minä luulen, että se oli nyt siinä sinun elämäsi kemiat. Ei sieltä mitään enää tule. Alistu siihen ja rakenna muistoillesi alttari. Niin on parasta.
Niin minä itsekin epäilen. Harmittaa, koska oletan, että se mies vieläkin etsii myös...
apTurha harmitella, koska se mies ei etsi sinua. Kyllä hän tietää, että olet olemassa.
Niin, tietää. Ottaa pattiin, ettei voi soittaa. Mä se en siis voi olla, koska se ois vaan turhaa. Hän tietää kyllä, että tapaisin mielelläni. Ja olen siinä ollut ihan aloitteellinen, kunnes en kestänyt enää sitä miten mies jarrutti ja ei tajunnut vaan ilmeisesti, että sillälailla mä särjen sydämeni uudestaan.
apHän ei soita sinulle, koska hän ei halua soittaa sinulle. Hän ei ole sinusta kiinnostunut.
Ei se sitä ole, tässäkin ketjussa joku sanoi torjumisen olleen tragedia. Siis, kun joutui torjumaan lähestyjän. Itselläkin tästä kokemusta. Tosin sain korjattua silloin sen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se maailmankaikkeus sun kohdallasi siinä ollut julma että ihastuit johonki tyyppiin. Vaan siinä että jäit pakkomielteiseksi etkä osaa siirtyä eteenpäin, ja tunnut vielä uskovan että ajatuksesi ja tunteesi ovat normaaleja ja väistämättömiä eivätkä vääristynyttä pakkomielteisyyden romantisointia.
No nehän ovat normaaleja, on normaalia rakastua ja väistämättömiä, kai mä nyt olisin valinnut muuta jos se olisi valittavissa. Vai pettääkö itseään pitäisi, että voi kuvittelemalla uskoa valinneensa jotain muuta?
Ei ole. Rakastuminen on normaalia ja niin on sekin, että torjutuksi tuleminen satuttaa. Mutta dramaattinen itsesäälissä kieriskely sydänsurujen takia ja niille antautuminen on puhtaasti valinta, ja se on suorastaan patologista että uskot kritiikittä romantiikan aikaiseen parikymppisen boheemin maailmankuvaan.
Eihän tuo mitään dramaattista itsesäälissä kieriskelyä ole, vaan minun kokemukseni elämästä ja tilanteesta. Eikä se, että haluaa suhteelta kemiaa ole mikään valinta, vaan en vain todellakaan olisi tyytyväinen enää muunlaisessa suhteessa. Halusin tai en. Todellakaan. Säälin kaikkia järkiliittoja solmineita, itsestäni ei siihen olisi vielä sellaista valitsemaan uudelleen.
apKuka on puhunut järkiliitoista, paitsi sinä? Hupsista, nyt lonksahdit! Vai poistettiinko välistä kommentteja?
No siis jos en tunne noin, kyseessä olisi järkiliitto.
apMutta miksi menisit naimisiin ihmisen kanssa, jota kohtaan sinulla ei olisi kemiaa? Aika harva menee, eiköhän 97%:sesti ihmisillä ole kemiaa ennenkuin menevät naimisiin.
No siis se kemia tuon miehen kanssa johti ekalla kerralla sydänsuruihin ja akjattelin, että jos minua kohtaan kiinnostusta osoittavallakaan ei ole mahdollisuuksia olla kanssani, niin kanssani ei halua olla kukaan. Ja ei siis ois halunnutkaan, siitä on nyt 14 vuotta.
Siis kukaan sellainen ei enää tule, josta itse voisin pitää, jolle voisin ikinä itse osoittaa vastakaikua. Eikä olekaan tullut.
Eräs mies sen sijaan halusi olla kanssani ja olin hänestä aikaisemmin pitänyt, ja pidin edelleen, niin kehen muuhun oisin voinut tyytyä?
Mutta tuo "kemia" josta aloituksessa puhun ilmeni tämän toisen miehen kanssa varsinaisesti ja peruuttamattomasti 4-5 vuotta sitten, kun tapasimme sattumalta uudestaan.
apKyllä minä luulen, että se oli nyt siinä sinun elämäsi kemiat. Ei sieltä mitään enää tule. Alistu siihen ja rakenna muistoillesi alttari. Niin on parasta.
Niin minä itsekin epäilen. Harmittaa, koska oletan, että se mies vieläkin etsii myös...
apTurha harmitella, koska se mies ei etsi sinua. Kyllä hän tietää, että olet olemassa.
Niin, tietää. Ottaa pattiin, ettei voi soittaa. Mä se en siis voi olla, koska se ois vaan turhaa. Hän tietää kyllä, että tapaisin mielelläni. Ja olen siinä ollut ihan aloitteellinen, kunnes en kestänyt enää sitä miten mies jarrutti ja ei tajunnut vaan ilmeisesti, että sillälailla mä särjen sydämeni uudestaan.
apHän ei soita sinulle, koska hän ei halua soittaa sinulle. Hän ei ole sinusta kiinnostunut.
Ei se sitä ole, tässäkin ketjussa joku sanoi torjumisen olleen tragedia. Siis, kun joutui torjumaan lähestyjän. Itselläkin tästä kokemusta. Tosin sain korjattua *silloin sen.
ap
ts. myöhemmin, en heti.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä ap:n erittäin passiivisaggressiivisia viestejä lukeneena en yhtään ihmettele, että kävi niin kuin kävi. Kannattaisiko kenties ’hieman’ tarkistaa omaa asennettaan. Saattaisit jopa huomata, että joku muukin voi olla sinusta kiinnostunut.
Meidän kemianopettaja taasen oli nainen.
Vierailija kirjoitti:
Näitä ap:n erittäin passiivisaggressiivisia viestejä lukeneena en yhtään ihmettele, että kävi niin kuin kävi. Kannattaisiko kenties ’hieman’ tarkistaa omaa asennettaan. Saattaisit jopa huomata, että joku muukin voi olla sinusta kiinnostunut.
No, mä haluan kumppanin, joka TYKKÄÄ mun passiivisaggressuudestani. Tai ainakin sietää sitä, ja näkee sen syihin ja sen taakse. Eikä ole joku pillittävä, hemmottelua kaipaava vauva. Joten AIVAN SAMA, jos joku sellaista vauvattelua kaipaava ja pasiivisaggresiiivisia inhoava ois kiinnostunut. Ehkä onkin, koska en esittele luonnettani heti vaan kaikille. No, pskaa saisivat, jos vauvansilitystä etsivät.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä ap:n erittäin passiivisaggressiivisia viestejä lukeneena en yhtään ihmettele, että kävi niin kuin kävi. Kannattaisiko kenties ’hieman’ tarkistaa omaa asennettaan. Saattaisit jopa huomata, että joku muukin voi olla sinusta kiinnostunut.
No, mä haluan kumppanin, joka TYKKÄÄ mun passiivisaggressuudestani. Tai ainakin sietää sitä, ja näkee sen syihin ja sen taakse. Eikä ole joku pillittävä, hemmottelua kaipaava vauva. Joten AIVAN SAMA, jos joku sellaista vauvattelua kaipaava ja pasiivisaggresiiivisia inhoava ois kiinnostunut. Ehkä onkin, koska en esittele luonnettani heti vaan kaikille. No, pskaa saisivat, jos vauvansilitystä etsivät.
ap
Sellaista ihmistä ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä ap:n erittäin passiivisaggressiivisia viestejä lukeneena en yhtään ihmettele, että kävi niin kuin kävi. Kannattaisiko kenties ’hieman’ tarkistaa omaa asennettaan. Saattaisit jopa huomata, että joku muukin voi olla sinusta kiinnostunut.
No, mä haluan kumppanin, joka TYKKÄÄ mun passiivisaggressuudestani. Tai ainakin sietää sitä, ja näkee sen syihin ja sen taakse. Eikä ole joku pillittävä, hemmottelua kaipaava vauva. Joten AIVAN SAMA, jos joku sellaista vauvattelua kaipaava ja pasiivisaggresiiivisia inhoava ois kiinnostunut. Ehkä onkin, koska en esittele luonnettani heti vaan kaikille. No, pskaa saisivat, jos vauvansilitystä etsivät.
apSellaista ihmistä ei ole olemassa.
No, muunlaiset ei jokatapauksessa kiinnosta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Näitä ap:n erittäin passiivisaggressiivisia viestejä lukeneena en yhtään ihmettele, että kävi niin kuin kävi. Kannattaisiko kenties ’hieman’ tarkistaa omaa asennettaan. Saattaisit jopa huomata, että joku muukin voi olla sinusta kiinnostunut.
Ja siis mun pahoinvointi, josta asenne kumpuaa, ei ole mikään asennekysymys. Että pahoinvointi loppuu asennetta muiden mielistelijäksi vaihtamalla. Varsinkaan. Eli että oisin miellyttävä jollekin miehelle, vai, ja kun voimat esittää hyväntuulista loppuisivat, ja pahoinvointi nousisi pinnalle ja näkyisi, niin mies ois minusta ihan että yök hyi v mikä kanttura, ja jättäisi? Että sit ois hyvä olo? Näinhän te muut naiset toimitte, jotka miehenne jättää.
ap
Ei ollut kemiaa. Itsekkin sen totesit. Olit ihastunut ja kuvittelit vastapuolen tuntevan samoin- se on projisointia. Kemiaa ole vain sinun mielikuvituksessa sitten. Taitaisi tulla kyllä olla jonkinmoista terapian ja lääkityksen tarpeessa, koska vaikutat todella tasapainottamalta ja pakkomielteiseltä.